HPE: Intelin prosessoreiden toimitusvaikeuksien uskotaan jatkuvan läpi vuoden 2020

DigiTimes uutisoi omiin lähteisiinsä perustuen viime viikolla, että Intelin prosessoreiden toimitusvaikeudet tulisivat jatkumaan läpi tämänkin vuoden. Nyt huhuille on saatu tukea virallisemmalta taholta. The Register on saanut HPE:ltä yksinoikeudella lausunnon koskien Intelin prosessoreiden heikkoa saatavuutta. HPE:n mukaan koko ala kärsii Cascade Lake -arkkitehtuuriin perustuvien Xeon…

Intelin toimitusvaikeudet jatkuvat edelleen

Intelin toimitusvaikeudet ovat jatkuneet jo pitkään. Viime vuoden syksyllä myönnetyt ongelmat on pyritty korjaamaan muun muassa panostamalla lisää rahaa 14 nanometrin kapasiteetin kasvattamiseen, mutta se ei ole riittänyt vastaamaan täysin kysyntään. Nyt Intelin myynti- ja markkinointiosaston johtaja Michelle Johnston Holthaus on julkaissut uuden julkisen kirjeen yhtiön kumppaneille ja…

Intel painii edelleen 14 nanometrin toimitusvaikeuksien kanssa

Intelillä on ollut jo pidempään ongelmia vastata yhtiön prosessoreiden kysyntään. Vastatakseen kysyntään Intel panosti viime vuonna miljardi dollaria kasvattaakseen vanhemman 14 nanometrin prosessin kapasiteettia, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei se ole riittänyt täyttämään vajetta. DigiTimes uutisoi omiin lähteisiinsä perustuen 14 nanometrin kapasiteetin olevan edelleen riittämätön vastaamaan…

DigiTimes: Intelin pahenevat toimitusvaikeudet vauhdittavat AMD:n markkinaosuuden kasvua

Intel on kärsinyt jo pitkään tuotantokapasiteettinsa riittämättömyydestä. Tuotannon riittämättömyys juontuu yhtiön ongelmiin 10 nanometrin valmistusprosessinsa kanssa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan yhtiön prosessoreiden olisi pitänyt siirtyä jo 10 nanometrin prosessille, jolloin 14 nanometrin kapasiteettia olisi riittänyt muille uusille piireille. Koska prosessorit käyttävät kuitenkin edelleen…

NVIDIAn GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimen toimitusvaikeudet jatkuvat

Uutisoimme aiemmin NVIDIAn toimitusvaikeuksista uuden lippulaivanäytönohjaimensa GeForce RTX 2080 Ti:n toimitusvaikeuksista. Toistaiseksi ei ole tietoa, mistä toimitusvaikeudet tarkalleen johtuvat. ComputerBase uutisoi nyt NVIDIAn verkkokaupan lähestyneen useita GeForce RTX 2080 Ti Founders Edition -näytönohjaimen ennakkotilanneita sähköpostilla, jossa ilmoitetaan uusista myöhästelyistä.…

Counterpoint: Euroopan älypuhelinmyynti laski 7 %, Suomessa voimasuhteissa muutoksia

Markkinatutkimusyhtiö Counterpointin julkaiseman raportin mukaan ensimmäisen vuosineljänneksen älypuhelinmarkkinat kutistuivat Euroopassa keskimäärin 7 %. Edeltäneeseen neljännekseen (Q4 2019) pudotusta tuli peräti 23 %. COVID-19-pandemian vaikutukset näkyivät enemmän Länsi-Euroopassa (-9 %) kuin Itä-Euroopassa (-5 %). Italiassa pudotus oli suurin, peräti 21 %. Valmistajista Samsung oli…

Korealaislähde: Samsung tulee valmistamaan Intelin prosessoreita

Intel julkaisi viime viikolla avoimen kirjeen, jossa se pahoitteli yhtiön jatkuvia toimitusvaikeuksia. Yhtiön 10 nanometrin prosessi ei ole vieläkään valmis korvaamaan 14 nanometrin prosessia täysin ja 14 nanometrin kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä vastaamaan kysyntään. Kirjeessä Intel kertoi käyttävänsä jatkossa entistä enemmän ulkoisia puolijohdevalmistajia tukeakseen omaa…

DigiTimes: Intelin prosessoreiden saatavuusongelmat jatkuvat ensi vuoden toiselle neljännekselle

Intelin on raportoitu syksyn mittaan kärsivän ongelmista prosessoreiden riittämättömän tuotantokapasiteetin vuoksi. Pitkään käytössä ollut 14 nanometrin volyymi ei riitä vastaamaan enää kysyntään ja jatkuvasti myöhästelevä 10 nanometrin prosessi ei lupaa helpotusta asiaan ainakaan ennen ensi vuotta. DigiTimesin mukaan Asuksen toimitusjohtaja Jerry Shen olisi todennut tällä viikolla Intelin…

DRAMeXchange uskoo muistien hintojen kääntyvän vihdoin laskuun

TrendForcen DRAMeXchange kertoo uskovansa sekä DRAM- että NAND-muistien hintojen laskun alkavan tämän vuoden lopulla ja jatkuvan ensi vuoteen. DRAM-muistien hinnat ovat nousseet nyt yhteen menoon jo yli kahden vuoden ajan. Analyytikkojen mukaan hintojen laskuun tulisivat vaikuttamaan ainakin hitaalla käyvät älypuhelinten päivitysmarkkinat ja epävarmat palvelinmarkkinat. Intelin prosessorien…

HMD Globalin toimitusjohtajalle potkut Nokia 8:n julkaisun alla

Medialle lähetetyssä tiedotteessa HMD Global kertoo lyhyesti, että Nummela ja yrityksen hallitus ovat sopineet yhteisymmärryksessä Nummelan lähdöstä ja tilalle on nimitetty HTC:ltä, Microsoftilta ja Nokialta taustaa omaava Florian Seiche. Tarkempia tietoja Nummelan äkillisen lähdön syistä tai taustoista ei kerrottu, mutta yritysmaailmassa toimitusjohtajan jättäessä tehtävänsä välittömästi,…

HMD Globalilla vaikeuksia toimittaa uusia Android-Nokioita – operaattorit ilmoittivat ennakkotilaajille viivästyksistä

Useat käyttäjät ovat kertoneet io-techin keskustelufoorumilla saaneensa Elisalta ja DNA:lta tänään tiedon, jossa on pahoiteltu Nokia 6 -mallin toimituksen viivästymistä. Molempien operaattoreiden mukaan valmistajalla on vaikeuksia toimittaa laitteita, jotta ne saataisiin ennakkotilaajien käsiin alkuperäisen aikataulun mukaan 20. kesäkuuta. Elisa on lähettänyt Nokia 6 -puhelimen…