Intelin Xe-HPG-erillisnäytönohjain ilmestyi pelin suositeltuihin järjestelmävaatimuksiin

Tänään julkaistun Amnesia: Rebirth -pelin järjestelmävaatimukset ovat ensimmäinen tapaus, kun Xe-HPG on ilmestynyt Intelin esitelmien ulkopuolella.

Intel toi Xe-arkkitehtuuriin perustuvat näytönohjaimet jo markkinoille Tiger Lake -kannettavissa, mutta muita malleja joudutaan odottamaan ensi vuoteen asti. Xe-perheeseen kuuluu neljä mikroarkkitehtuuria: integroiduissa ja mediapalvelimissa käytettävä Xe-LP, pelikäyttöön erillisnäytönohjaimissa suunnattu Xe-HPG, datakeskuksiin suunnattu Xe-HP ja supertietokoneisiin tarkoitettu Xe-HPC.

Intelin Xe-HPG-arkkitehtuurista tiedetään virallisesti tällä hetkellä sen verran, että se yhdistelee pelikäyttöön parhaita ominaisuuksia kaikista muista Xe-arkkitehtuurista, tukee säteenseurannan kiihdytystä ja se tullaan valmistuttamaan ulkopuolisella puolijohdevalmistajalla, todennäköisesti TSMC:llä. Ensimmäiset GDDR6-muisteilla varustetut Xe-HPG-näytönohjaimet ovat luvassa ensi vuoden aikana.

Nyt Steamiin on ilmestynyt mielenkiintoinen yksityiskohta. Amnesia Rebirth -pelin järjestelmävaatimuksissa on listattu paitsi AMD:n ja NVIDIAn, myös Intelin näytönohjaimet. Pelin minimivaatimuksista löytyy tuttu HD Graphics 630 -grafiikkaohjain, mutta suositeltujen näytönohjainten puolelta löytyy tarkemmin määrittelemätön Intel Xe-HPG. Pelin muut suositellut näytönohjaimet ovat AMD:n Radeon RX 580 ja NVIDIAn GeForce GTX 680.

Hätäisimmät spekuloijat ovat tulkinneet tämän tarkoittavan ainakin yhden Xe-HPG-mallin olevan samaa nopeusluokkaa edellä mainittujen AMD:n ja NVIDIAn näytönohjainten kanssa, mutta tällaiset johtopäätökset ovat hätiköityjä ja vailla todellissia perusteita. Käytännössä se tarkoittaa vain sitä, että Xe-HPG-sarjan näytönohjaimet tulevat olemaan vähintään samaa nopeusluokkaa kyseisten näytönohjainten kanssa tässä nimenomaisessa pelissä. Frictional Games ei ole itse kommentoinut tapausta toistaiseksi.

Lähde: Amnesia: Rebirth @ Steam

Video: Kasasimme Suomen parhaan pelitietokoneen

Tietokoneella tykitettiin 3DMark TimeSpy Extreme- ja Port Royal -testeissä maailman nopeimpien tietokoneiden joukkoon Hall of Fame -listoille.

Kaupallinen yhteistyö Asuksen kanssa

Tietokone varustettiin Intelin 10-ytimisellä Core i9-10900K -prosessorilla ja Asuksen ROG Strix GeForce RTX 3090 OC -näytönohjaimella. Prosessoria jäähdytettiin EKWB:n custom loop -vesijäähdytyksellä.

Alustana käytössä oli Z490-piirisarjaan perustuva Asuksen ROG Maximus XII Extreme -emolevy, Corsairin DDR4-3600-nopeudella toimivaa keskusmuistia varustettiin 32 gigatavua ja käyttöjärjestelmä asennettiin Samsungin uudelle 980 Pro M.2 SSD:lle. Virransyötöstä vastasi Asuksen 1200 watin Thor-virtalähde. Koko komeus kasattiin EKWB:n EK-Classic InWin 303EK -koteloon ja tietokoneen hinta on noin 4700 euroa.

10900K-prosessori saatiin manuaalisesti ylikellotettua 5,2 GHz:n kellotaajuudella Cinebench R20 -vakaaksi ja 3D-testeissä 5,3 GHz:iin. GeForce RTX 3090 ylikellotettiin 1979 MHz:n Boost-taajuudelle ja GDDR6X-muistit 21,7 Gbps nopeudelle. 3DMark TimeSpy Extreme -testistä tulokseksi saatiin 10470 pistettä, joka riitti Hall of Fame -listalla 88. sijalle ja säteenseurantaa tukevassa Port Royal -testissä 14715 pistettä ylsi 20. sijalle.

Counter Striken FPS Benchmarkista tulokseksi saatiin 717 FPS, Borderlands 3:sta 78 FPS ja Shadow of the Tomb Raiderista 104 FPS.

Jos pidit videosta niin tilaa io-techin YouTube-kanava ilmaiseksi, kiitos!

Katso video Youtubessa

Alpenföhnilta uusi yhteistyössä Der8auerin kanssa suunniteltu Gletscherwasser AIO-nestecoolerisarja

Gletscherwasser on Alpenföhnin ensimmäinen AIO-nestecoolerisarja ja se muodostuu neljästä mallista kahdessa eri kokoluokassa.

Alpenföhn on julkaissut ensimmäisen nestecoolerisarjansa. Uuden neljästä AIO-nestecoolerista (All-In-One, suljettu nestekierto) muodostuvan Gletscherwasser-nimeä kantavan tuotesarjan erikoisuutena toimii valmistajan yhteistyö tunnetun saksalaisen ylikellottaja Roman ’Der8auer’ Hartungin kanssa. Tarkempaa tietoa yhteistyön laajuudesta tai laadusta valmistaja tai Der8auer eivät kuitenkaan ole julkisuuteen jakaneet.

Uudet Gletscherwasser AIO:t lupaavat perinteiseen tapaan sekä suorituskykyä että hiljaisuutta. Nykyajalle tyypilliseen tapaan coolereista löytyy myös RGB-valaistus niin prosessoriblokin ja nestekierron pumpun sisällään pitävästä pumppuyksiköstä kuin myös tuulettimista. Tuuletinten valaistus on toteutettu osoitettavana RGB:nä ja sen ohjaamiseen on mahdollista käyttää emolevyn 3-pinnista 5 voltin liitäntää. Pumppuyksikön valojen hallintaan käytettävää liitäntää valmistaja ei ole sivuillaan kuitenkaan spesifioinut tuuletinten tapaan. Prosessoriblokin valaistuksen lisäksi toisena erikoisuutena toimivat sen vaihdettavat kansiosat, jotka mahdollistavat ulkonäön kustomoinnin mieluisakseen.

Sarjan neljä mallia ovat 240 mm:n jäähdyttimellä varustetut Gletsherwasser 240 ja Gletscherwasser 240 HS sekä 360 mm jäähdyttimellä varustetut Gletscherwasser 360 ja Gletscherwasser 360 HS.  Perusmallit ja HS-mallit ovat hinnoiltaan kokoluokissaan keskenään vastaavia ja niiden välisenä erona toimii ainoastaan mukana toimitettavat tuulettimet. Perusmallien mukana tulee valmistajan omat Wing Boost 3 ARGB -tuulettimet PWM-ohjauksella ja 500–1600 RPM:n kierrosalueella. Tuulettimille luvataan 92,6 m³/h ilmavirtaa ja 2,19 mm H2O:n staattinen paine sekä 23,5 dBA:n meluntuotto. HS-mallien mukana puolestaan toimitetaan tehokkaammat Wing Boost 3 ARGB High Speed -tuulettimet PWM-ohjauksella ja 500–2200 RPM:n kierrosalueella. High Speed -malleille luvataan maksimissaan 142 m³/h ilmavirtaa, 3,24 mm H2O:n staattinen paine sekä 36,8 dBA:n meluntuotto. Muilta osin Alpenföhnin uudet AIO-nestekierrot ovat keskenään identtisiä.

Prosessoriblokkiin integroidun pumpun nopeus on säädettävissä 1200 ja 2600 RPM:n välillä ja sitä ohjataan kolmepinnisen tuuletinliitännän kautta. Prosessoriblokki itsessään on kuparia. Jäähdytinosat AIO:ssa puolestaan ovat alumiinia ja valmistajan mukaan ne käyttävät ”leak-free”-designia, eli niiden vuotaminen on hyvin epätodennäköistä. Käytännössä tämä tarkoittanee täysin suljettua rakennetta.

Erikseen markkinoinnissaankin mainittuna huomiona Alpenföhn toimittaa Gletscherwasser-sarjan AIO:t Thermal Grizzlyn Hydronaut-lämpötahnan kera. Kyseinen tahna on varsin suosittu ja yleisesti laadukkaaksi todettu. Yhteensopivuuden osalta Alpenföhnin uutuudet tarjoavat kattavan otannan Intelin ja AMD:n alustoja – Yhteensopivuuslistalla ovat Intelin LGA 1200, 115x, 1366, 2066, 2011-v3 ja 2011 -alustat sekä AMD:n TR4, sTRX4, AM4, AM3+, AM3, AM2+, AM2 ja FM1 -alustat.

Alpenföhnin Gletscherwasser-sarjan AIO:t ovat saatavilla välittömästi. 240 mm:n mallien (Gletscherwasser 240 ja 240 HS) hinnat alkavat Hinta.fi-hintaseurannan mukaan 167,90 eurosta ja suurempien 360 mm:n mallien (Gletscherwasser 360 ja 360 HS) puolestaan 188,90 eurosta.

Lähde: Alpenföhn

Osallistu European Hardware Community Awards 2020 -lukijakyselyyn

Tutkimus selvittää suomalaisten ja eurooppalaisten suhtautumista ja kulutustottumuksia tekniikkaan liittyen.

io-tech liittyi aiemmin tänä vuonna Pohjoismaiden edustajana Euroopan laitteistoyhdistykseen (European Hardware Association), joka koostuu yhdeksästä eurooppalaisesta suuresta riippumattomasta teknologiauutis- ja arvostelusivustosta, jotka tavoittavat yhteensä yli 22 miljoonaa tekniikasta kiinnostunutta käyttäjää. EHA valitsee ja palkitsee parhaat kuluneen vuoden aikana julkaistut tekniikkatuotteet sekä toteuttaa kattavan lukijatutkimuksen eurooppalaisten suhtautumisesta ja kulutustottumuksista tekniikkaan liittyen.

We will be asking influencers, early adopters and hardware enthusiasts to vote for their favourite brands.

Nyt vuorossa on lukijakysely, jossa selvitetään kuluttajien mielestä parhaat valmistajat eri tuotekategorioissa. Huom! Kaikkiin kohtiin ei tarvitse vastata, jos kyseisestä tuotekategoriasta ei ole kokemusta tai mielipidettä.

Kyselyyn voi osallistua 25. lokakuuta asti ja osallistuneiden kesken arvotaan Philipsin 55-tuumainen Momentum-pelitelevisio, joka on varustettu 4k-resoluutiolla ja 120 hertsin virkistystaajuudella. Voittaja julkaistaan 4. marraskuuta 2020 ja osallistumiseen kysyttävää sähköpostiosoitetta ei käytetä muuhun tarkoitukseen kuin voittajan tavoittamiseen.

Osallistu lukijakyselyyn

Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan!

Huawein tuleva Mate 40 Pro huippumalli kattavissa vuodoissa – mukana uusi Kirin 9000 -järjestelmäpiiri 5 nanometrin valmistustekniikalla

20.10.2020 - 17:11 / Oskari Manninen Mobiili Kommentit (1)

Kirin 9000 -järjestelmäpiirin odotetaan olevan viimeinen piiri, jota TSMC ehti tuottaa Huaweille ennen kuin Yhdysvaltain ja Kiinan välinen kauppasota keskeytti toimitukset Kiinaan.

Aiemmin elokuussa uutisoimme vuotokuvista, jotka paljastivat Huawein tulevien Mate 40 ja Mate 40 Pro -älypuhelinten ulkonäön ja erityisesti massiivisen pyöreän kamerasarakkeen. Nyt WinFuturen Roland Quandtilta on tullut varsin kattava vuoto lopuistakin Huawein tulevan lippulaivamallin tiedoista. Samalla aiemmin vuodetut kuvat asettuvat kyseenalaiseen valoon, sillä tuoreen vuodon mukaan kamerasaareke poikkeaa selvästi elokuun kuvista.

Quandtin mukaan Mate 40 Pron näyttönä toimii 6,79-tuumainen OLED-paneeli varsin omaperäisellä 2772×1344-resoluutiolla. Mahdollisesta korkean virkistystaajuuden tuesta ei ole vielä tietoa, mutta vuoto vahvistaa elokuun kuvissa nähdyn näyttölasin erittäin voimakkaan kaareutumisen laitoja kohden. Näytön alle on vuodon mukaan sijoitettu optinen sormenjälkilukija aiemmin tänä vuonna julkaistun P40-sarjan tapaan. Kokoa tulevalla lippulaivamallilla odotetaan olevan 162,9 x 75,5 x 9,1 mm (K x L x P) ja painoa 212 grammaa.

Kamerajärjestelmä uutuudessa on tuoreen vuodon perusteella sijoitettu pyöreän kamerakehikon neljään kulmaan hieman samaan tapaan kuin elokuun vuotokuvissakin. Aiemmasta vuodosta poiketen kamerakehikon keskellä kuitenkin on suurikokoinen alue Leican logoa varten, minkä myötä kamerat ovat hieman kauempana toisistaan. Lisäksi alkuperäisissä vuotokuvissa kehikon ulkopuolella sijainnut LED-salama on uusissa kuvissa saarekkeen sisällä kahden ylimmän kameran välissä. Edelleen kamerasarake on edelleen erittäin suurikokoinen ja nousee selvästi takakuoren pinnan yläpuolelle.

Vuodon mukaan pääkameran resoluution odotetaan olevan 50 megapikseliä, minkä lisäksi se on varustettu optisella kuvanvakaimella ja f1.9-aukkosuhteella. Pääkameran lisäksi takana sijaitsee 20 megapikselin ultralaajakulmakamera suurehkolla f1.8-aukkosuhteella ja telekamera 12 megapikselin resoluutiolla, f3.4-aukkosuhteella ja vuodon mukaan 5x-zoomilla. Kamerajärjestelmässä näkyvästä neljännestä linssistä vuoto ei mainitse mitään, mutta ilmeisesti kyseessä ei olisi ainakaan kuvauskelpoinen kamera, vaan jonkinlainen lisäsensori, sillä vuodossa mainitaan puhelimessa olevan kolme kameraa. Etukameroita tuore vuoto odottaa Mate 40 Prohon P40-mallistosta tutut kaksi kappaletta. Toinen näistä on 13 megapikselin etukamera f2.4-aukkosuhteella ja toinen 3D-sensori eleohjausta varten.

Kenties mielenkiintoisimpana uutena tietona vuodossa paljastetaan myös laitteen muita teknisiä yksityiskohtia. Järjestelmäpiirinä laitteessa toimii Huawein uusi Kirin 9000 -järjestelmäpiiri 5 nanometrin valmistustekniikalla. Kyseessä on Quandtin mukaan viimeinen piiri, jota Huawei ehti tuottaa TSMC:llä ennen Yhdysvaltain asettamia rajoitteita, jotka estävät tulevat piiritoimitukset. TSMC on ilmoittanut toimittaneensa viimeiset sirut Huaweille syyskuussa. Järjestelmäpiiri sisältää kahdeksan prosessoriydintä, joista neljä on energiatehokkaita Cortex-A55-ytimiä maksimissaan 2,04 gigahertsin kellotaajuudella ja neljä tehokkaita Cortex-A77-ytimiä. Uutuuspiirin Cortex-A77-ytimistä kolmen maksimikellotaajuus on vuodon mukaan 2,54 ja yksittäisen tehokkaimman ytimen 3,13 GHz.

Mikäli vuodon tiedot pitävät paikkansa nousisi Huawein uutuuspiiri 30 megahertsillä Snapdragon 865 Plussan ohi mobiilimaailman korkeimmat kellotaajuudet tarjoavana järjestelmäpiirinä. Vuodon mukaan piiri myös pärjäisi Qualcommin lippulaivalle varsin hyvin ohittaen sen suorituskyvyssä samankaltaisista kellotaajuuksista huolimatta. Grafiikkapuolesta uudessa Kirin 9000 -järjestelmäpiirissä vastaa vuodon mukaan ARM Mali-G78. Järjestelmäpiiristä löytyy myös integroitu 5G-modeemi.

Järjestelmäpiirille on tuomassa virtaa vuodon mukaan 4400 mAh:n akku, joka tukee pikalatausta 65 watin nopeudella. Pikalatausnopeus olisi siis vastaava kuin aiemmin tässä kuussa julkaistussa OnePlus 8t:ssä ja akun voidaan olettaa olevan vastaavaan tapaan jaettu kahteen osaan. Huawei Mate 40 Pron odotetaan tukevan myös langatonta latausta sekä käänteistä langatonta latausta.

Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppasodan tuoman nykytilanteen mukaisesti Mate 40 Prosta ei tule löytymään Googlen palveluita, vaan laite toimitetaan Android 10 -käyttöjärjestelmällä ja Huawein omalla Huawei Mobile Services -alustalla. Eurooppaan laitteesta odotetaan vain yhtä mallia, joka on varustettu 8 gigatavun RAM-muistilla ja 256 gigatavun UFS 3.1 -tallennustilalla. Kiinaan laitteesta odotetaan myös 12 gigatavun RAM-muistilla varustettua mallia. Hintoihin tai saatavuuteen vuoto ei ota kantaa, mutta aiemmin syyskuussa julkaisun on huhuttu venyvän mahdollisesti ensi vuoteen saakka.

Lähde: WinFuture

DeepCool julkaisi kaksi uutta RGB-valaistua tornimallista prosessoricooleria

DeepCoolin uudet AS500 ja AS500 Plus erottaa toisistaan Plus-mallista löytyvä toinen tuuletin.

DeepCool on tänään julkaissut kaksi uutta prosessoricooleria. AS500 ja AS500 Plus ovat molemmat tornimallisia coolereita, joiden ainoa ero keskenään on tuuletinten määrässä – AS500:ssa tuulettimia on yksi AS500 Plussassa kaksi. Nykyajan coolereille ominaiseen tapaan myös DeepCoolin uutuuksista löytyy RGB-valaistus, joka on toteutettu suhteellisen hillitysti tornin mustaa ylälaitaa kiertävänä nauhana.

AS500-sarjan coolerit rakentuvat viidestä 6 mm lämpöputkesta ja suhteellisen ohuesta tornista, joka on varustettu tiiviillä alumiinirivastolla ja kuparisella pohjalevyllä. Syvyyssuunnassa AS500-sarjan jäähdyttimillä on mittaa ilman tuuletinta vain 48 mm ja tuulettimen kanssakin coolereiden pitäisi valmistajan mukaan taata täysi yhteensopivuus RAM-muisteille kokonaisuuden jäädessä niiden taakse. Korkeutta coolereilla on 164 mm ja leveyttä 142 mm.

Tuulettimen virkaa coolereissaä hoitaa yksi tai kaksi DeepCoolin omaa TF140S PWM-tuuletinta nestelaakeroidulla moottorilla. Nimensä mukaisesti tuuletin on halkaisijaltaan 140 mm ja sen nopeusalue on 500–1200 RPM. Valmistajan mukaan itse tuuletin on äänekkyydeltään alle 29,2 dBA, mutta AS500:n tapauksessa koko coolerin äänentuotoksi kerrotaan alle 26 ja AS500 Plussan tapauksessa alle 31,5 dBa.

Jäähdytinten yläosaa peittää musta suojakehys, joka piilottaa alumiininrivaston ja kuparisten lämpöputkien päät alleen. Kehystä itsessään kiertää osoitettava RGB-valaistus, jota voidaan ohjata suoraan emolevyn 5 voltin liittimeltä.

AS500 ja AS500 Plus eroavat toisistaan siis ainoastaan tuuletinten määrällä, sillä AS500 Plussassa toimitetaan kaksi DeepCoolin TF140S-tuuletinta push-pull-konfiguraatiossa. Jäähdytystehoa valmistaja lupaa molemmille AS500-malleille 220 wattia, vaikka Plus-malli siirtääkin lämpöä tehokkaammin eteenpäin.

AS500:n ja AS500 Plussan tekniset tiedot:

  • Ulkomitat (ilman tuulettimia): 142 x 48 x 164 mm
  • Materiaalit: Alumiinirivasto, nikkelöidyt kupariset lämpöputket
  • Lämpöputket: 5 kpl
  • Tuulettimet:
    • AS500: 1 x 140 mm DeepCool TF140S PWM-tuuletin (500–1200 RPM, 70,81 CFM, max. 29,2 dB)
    • AS500 Plus: 2 x x 140 mm DeepCool TF140S PWM-tuuletin (500–1200 RPM, 70,81 CFM, max. 29,2 dB)
  • Yhteensopivuus: Intel: LGA 2066 / 2011-v3 / 2011 / 1200 / 115x, AMD AM4 / AM3+ / AM3 / AM2+ / AM2 / FM2+ / FM2 / FM1

DeepCool AS500:n suositushinta on 64,99 euroa ja kahdella tuulettimella varustetun DeepCool AS500 Plussan puolestaan 74,99 euroa. Molemmat coolerit tulevat saataville välittömästi.

Lähteet: Sähköpostilehdistötiedote, DeepCool

AMD julkaisi uudet Radeon Software 20.10.1 -ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen

Uusien ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat viralliset tuet Doom Eternalin tulevalle lisäosalle, Watch Dogs: Legionsille, Dirt 5:n Early Access -versiolle sekä World of Warcraftin Shadowlands-esipäivitykselle.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen. Radeon Software Adrenalin 2020 Edition 20.10.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön GCN- ja RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia ja APU-piirejä.

Radeon Software 20.10.1 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat viralliset tuet Doom Eternalin tulevalle The Ancient Gods -lisäosalle, Watch Dogs: Legionsille, Dirt 5:n Early Access -versiolle sekä World of Warcraftin Shadowlands esipäivitykselle. Julkaisutiedoissa ei kerrota mahdollisista muutoksista suorituskykyyn.

Tuttuun tapaan ajureissa korjataan myös aiempien julkaisujen ongelmia. Korjattuja bugeja ovat tällä kertaa esimerkiksi ääniongelmat, kun ääni viedään RX 5000 -sarjan näytönohjaimelta vahvistimelle HDMI-kaapelilla, ruudunpäivitysnopeuden heittelyt, kun Vulkan-rajapintaa käyttävä peli suljetaan ja käytössä on kaksi tai useampia FreeSync-näyttöjä sekä Genshin Impact -pelin jääminen tunnistumatta Radeon Softwaren toimesta. Tiedossa olevia ongelmia ajureissa on listattu vain kolme: Enhanced Syncin joillain kokoonpanoilla aiheuttama musta ruutu, Performance Metrics Overlayn ja Performance Tuning -välilehden ilmoittamat liian korkeat lepokellotaajuudet RX 5700 -sarjan näytönohjaimilla ja FPS:n mahdollinen lukittuminen 30:een HDMI-skaalausasetuksien muuttamisen jälkeen. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa.

Lataa AMD:n ajurit täältä

SK Hynix ostaa Intelin NAND-tuotannon miljardikaupoissa

Kauppojen myötä SK Hynix on kasvamassa NAND-markkinoiden toiseksi suurimmaksi valmistajaksi ohi Kioxian, Western Digitalin ja Micronin.

Muun muassa SSD-asemissa käytettävien NAND-muistien markkinat ovat olleet jo pitkään pienen joukon hallussa. Nyt tuo joukko kutistuu entisestään, sillä Intel on ilmoittanut myyvänsä oman NAND-tuotantonsa SK Hynixille.

SK Hynix tulee ostamaan Intelin NAND-valmistuksen yhdeksän miljardin dollarin eli reilun 7,6 miljardin euron hintaan. Kauppaan kuuluvat Intelin SSD-asemat, NAND-muistien komponentti- ja piikiekkojen valmistusyksiköt sekä Kiinan Dalianissa sijaitseva NAND-tuotantolaitos. Optane-muistit eivät perustu NAND-siruihin eivätkä ne ole osa kauppaa, vaan Intel tulee jatkamaan niiden kehitystyötä jatkossakin.

Kauppojen myötä SK Hynix tulisi kasvamaan nykyisillä markkinaosuuksilla toiseksi suurimmaksi tekijäksi heti Samsungin jälkeen. Samsung hallinnoi tällä hetkellä noin kolmannesta markkinoista (31,4 %) ennen Kioxiaa (ent. Toshiba, 17,2 %) ja Western Digitalia (15,5 %). SK Hynixillä on entuudestaan 11,7 %:n osuus ja Intelillä 11,5 %, mitkä yhteenlaskettuna siivittäisivät SK Hynixin Kioxian edelle markkinaosuuksissa.

Intelin lehdistötiedotteen mukaan yhtiöt uskovat valtiollisten kilpailuviranomaisten antavan siunauksensa kauppojen toteutumiselle ensi vuoden loppupuolella.

Lähde: Intel

AMD:n Navi 21 -näytönohjaimet vuotojen kohteena (RDNA2)

Vuotojen mukaan jotkut Navi 21 -mallit voivat toimia korkeimmillaan jopa 2,4 GHz:n kellotaajuudella.

AMD tulee esittelemaan RDNA2-arkkitehtuurin ja Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimet 28. lokakuuta eli reilun viikon kuluttua. Näytönohjainten suorituskyvystä on saatu jo pienet ensimaistiaiset, jotka vihjaavat ainakin yhden mallin kilpailevan suurin piirtein samassa suorituskykyluokassa GeForce RTX 3080:n kanssa.

Tuttu luottovuotaja _rogame on twiitannut tuoreimpia tietojaan Navi21-grafiikkapiiristä. Vuodon mukaan Navi21 XT -näytönohjaimet tulisivat toimimaan 1450 – 1500 MHz:n perus-, 2000 – 2100 MHz:n Game- ja 2200 – 2400 MHz:n Boost-kellotaajuuksilla. Astetta hitaampi Navi21 XL toimii vuotajan mukaan puolestaan 1350 – 1450 MHz:n perus-, 1800 – 1900 MHz:n Game- ja 2100 tai mahdollisesti 2200 MHz:n Boost-kellotaajuudella.

_rogamen mukaan edellä mainituista kellotaajuuksista matalammat olisivat referenssikellotaajuudet ja korkeammat AIB-mallien tehdaskellotaajuudet. Navi21:stä on ajuritietojen mukaan luvassa XT:n ja XL:n lisäksi myös XTX- ja XLE-mallit. XTX-mallin on huhuttu tulevan saataville vain AMD:lta, kun AIB:t (Add-in Board partner) saisivat parhaimmillaan XT-malleja, mutta tätä on mahdotonta varmistaa tässä vaiheessa.

Patrick Schur on vielä uusi tulokas vuotorintamalla, mutta ainakin tähän asti hänen tietonsa ovat osoittautuneet osuviksi. Schurin mukaan ainakin yhdessä tietyssä AIB-valmistajan Navi 21 XT -mallissa tulisi olemaan 16 Gt GDDR6-muistia, noin 2,4 GHz:n Game-kellotaajuus ja 255 watin TGP (Total Graphics Power). On mahdollista, että Schur on sekoittanut Boost- ja Game-kellotaajuudet keskenään, sillä se osuu yksiin _rogamen mainitseman 2,4 GHz:n Boost-kellotaajuuden kanssa. TGP-arvo viittaa grafiikkapiirin ja muistien kulutukseen ilman muuta näytönohjainta. Schurin mukaan Navi 21:n maksimi TGP-arvo voisi olla korkeimmillaan 290 wattia ja valmistajat tekevät vielä viimeisiä viilauksia lopullisiin kellotaajuuksiinsa ja siten TGP-arvoihinsa.

Lähteet: _rogame @ Twitter, Patrick Schur @ Twitter

Uusi artikkeli: Vertailussa langattomat high-end-pelihiiret (Asus, Logitech, Razer & Roccat)

Testasimme ylemmän hintaluokan langattomat pelihiiret neljältä valmistajalta.

io-techin hartaasti työstettävänä ollut langattomien high-end-hiirien vertailu on vihdoin julki useamman kuukauden käytännön testien jälkeen. Vertailussa mukana ovat langatonta yhteystekniikkaa käyttävät huippumallit Asukselta, Logitechiltä, Razerilta ja Roccatilta. Testijoukon valintakriteereihin sisältyi myös kevyehkö paino sekä sopivuus FPS-pelaamiseen. Testijoukon hintahaarukka liikkui noin 85 – 160 euron välillä ja paino 74-105 gramman haarukassa.

Lue artikkeli: Vertailussa langattomat high-end-pelihiiret (Asus, Logitech, Razer & Roccat