Applen Worldwide Marketing -osaston johtaja Phil Schiller siirtyy uusiin tehtäviin Apple Fellowina

60 vuotta täyttänyt Schiller kertoo halunneensa enemmän aikaa läheisilleen, mikä onnistuu uuden Apple Fellow -tittelin ja supistuneiden vastuualueiden turvin.

Applen markkinoinnissa puhaltavat pian uudet tuulet, kun muun muassa ”iPhonen kasvoina” tunnetun Phil Schillerin on ilmoitettu siirtyvän uusiin tehtäviin yhtiön sisällä.

Phil Schiller aloitti Applella alun perin jo vuonna 1987 tuotemarkkinoinnin parissa. Hän teki lyhyet kahden vuoden pyrähdykset FirePower Systemsin ja Macromedian leivissä ennen paluutaan Applelle, jossa hän on toiminut vuodesta 1997 lähtien Worldwide Marketing -osaston johtajana. Jatkossa Schillerin virallisena tittelinä tulee olemaan Apple Fellow ja hänen vastuualueinaan tulevat olemaan App Store ja Applen tapahtumat. Apple Fellowina hän raportoi suoraan yhtiön toimitusjohtaja Tim Cookille.

Schillerin mukaan 60 vuoden rajapyykin täytyttyä hän totesi haluavansa muutoksia elämäänsä pystyäkseen pyhittämään enemmän aikaa perheelleen, ystävilleen ja omille projekteilleen. Ylennys Apple Fellowiksi ja samalla vastuualueinen kapeneminen antaa tähän mahdollisuuden ja Schiller totesikin tulevansa työskentelemään Apple niin kauan, kuin hän vain yhtiölle kelpaa.

Applen Worldwide Marketing -osaston johtajan tehtävät tulee ottamaan vastaan Greg Joswiak, joka on toiminut jo 20 vuotta yhtiön markkinoinnin eri johtotehtävissä ja viimeiset neljä vuotta Worldwide Product Marketing -alaosaston johtajana. Toimitusjohtaja Cookin mukaan Joswiakin nykyinen rooli ja kokemus tulevat takaamaan kitkattoman siirtymisen koko Worldwide Marketing -osaston johtajaksi.

Lähde: Apple

Video: Miten teemme kaupallisia yhteistyövideoita?

Kerromme, miten ja millä periaatteilla toteutamme valmistajien kanssa kaupallisia yhteistyövideoita Youtubessa.

Olemme tänä vuonna toteuttaneet io-techin Youtube-kanavalla useamman kaupallisen yhteistyövideon. Kerromme, miksi kaupallinen yhteistyö ei koskaan ole laitteen testi ja käymme läpi eri keinot, miten suomalainen Youtube-kanava voi tehdä palvelussa rahaa.

io-techin Youtube-kanava lähestyy 50 000 tilaajaa ja videoita katsellaan kuukausittain noin 200 000 kertaa. Yksittäiset videot keräävät keskimäärin 10 000 – 50 000 katselukertaa ja Youtuben maksamat korvaukset videoiden yhteydessä esitettävistä mainoksista liikkuvat kymmenissä euroissa per video. Muita vaihtoehtoja Youtube-videoilla tienaamiseen ovat niin kutsutut natiivimainokset eli sponsoroidut videot ja kaupalliset yhteistyövideot.

Tällä hetkellä toteutamme valmistajien kanssa kaupallisia yhteistyövideoita, joissa video suunnitellaan viihteelliseksi tai informatiiviseksi mainostettavan tuotteen ympärille. Kaupallinen yhteistyö ei kuitenkaan koskaan ole laitteen testi tai arvio siitä, kuinka hyvä se on, sillä kyse on maksetusta mainoksesta.

Kanavan tavoitteena ei ole tehdä pelkkiä kaupallisia yhteistyövideoita, vaan niitä toteutetaan, jotta pystymme tekemään myös omaa sisältöä.

Katso video Youtubessa

Mountain Makalu 67 on ensimmäinen PixArt 3370 -sensoria käyttävä pelihiiri

PixArtin uuden sensorin myötä hiiren luvataan yltävän 19 000 DPI:n tarkkuuteen ja sen virheherkkyyden kerrotaan olevan 50 % edeltävää 3389-sensoria pienempi.

Entuudestaan tuntematon Mountain esitteli alkuvuodesta Kickstarterin välityksellä modulaarisen Everest-näppäimistön. Nyt yhtiö on jättänyt Kickstarterin väliin ja esitellyt ensimmäisen pelihiirensä suoraan omilla kotisivuillaan ja verkkokaupassaan.

Mountain Makalu 67 on yhtiön mukaan maailman ensimmäinen PixArtin uutta PWM3370-lippulaivasensoria käyttävä hiiri. Hiiren muotokieleen ei ole lähdetty hakemaan erityisen villejä ratkaisuja, vaan se vaikuttaa päällisin puolin varsin perinteiseltä oikeakätisille suunnatulta hiireltä. Valtavirrasta kenties eniten poikkeaa hiiren etupään pyöreys ylhäältä katsoen.

Mountainin hiiressä on pääpainikkeiden lisäksi kaksi peukalopainiketta sekä tietenkin rulla. Pääpainikkeet on toteutettu Omronin kytkimillä, joiden luvataan kestävän 50 miljoonaa klikkausta. Makalun runko on rei’itetty painon minimoimiseksi niin päältä kuin hiiren pohjastakin ja sisältä löytyvä piirilevy on pinnoitettu nesteitä hylkivällä pinnoitteella sen suojelemiseksi. Nokkelimmat saattoivat jo arvatakin, että nimen 67 viittaa hiiren 67 gramman painoon.

PWM3370-sensorin myötä Makalu 67 yltää parhaimmillaan 19 000 DPI:n tarkkuuteen ja sen nostokorkeus on 1 – 2 millimetriä. PixArtin uuden sensorin kerrotaan omaavan peräti 50 % pienemmän virheherkkyyden edeltävään PWM3389-sensoriin verrattuna. Hiiressä on erillinen painike DPI:n säätöön ja neljä pientä LED-valoa, jotka näyttävät mikä DPI-profiili on käytössä.

Nykymaailman vaatimusten mukaisesti hiirestä löytyy myös RGB-valaistus, mutta se on toteutettu varsin hillitysti DPI-painikkeen, merkki-LEDit ja rullan ympäröivällä kehällä. Valaistusta ohjataan yhtiön omalla Base Camp -sovelluksella, joka pitää sisällään myös paljon muita hiiren toimintojen kustomointimahdollisuuksia. Makalun johdon kehutaan olevan niin kevyt ja joustava, että siitä paremmaksi pääsee vain langattomalla hiirellä. Pohjan kaksi lähes koko hiiren levyistä tassua on valmistettu PFTE:stä (Polytetrafluorieteeni, teflon).

Mountain Makalu 67:n strategiset mitat ovat 127 x 70,2 x 42,2 millimetriä ja 67 grammaa. Hiiren johdolla on mittaa 1,8 metriä ja sen päästä löytyy USB Type-A -liitin.

Makalu on ennakkotilattavissa yhtiön omasta verkkokaupasta 59,99 euron hintaan ja niiden toimitusten odotetaan alkavan lokakuun aikana.

Lähde: Mountain

Apple julkaisi päivitetyn 27-tuumaisen iMacin parhaimmillaan 10-ytimisellä prosessorilla

Perinteiseen tapaan uudistuneen prosessori- ja näytönohjainvalikoiman lisäksi uudessa iMacissa on mm. uusi kamera ja entistä paremmat mikrofonit.

Apple on julkaissut tänään ilman sen kummempia esittelytilaisuuksia uuden sukupolven 27-tuumaisen iMacin. Uuden iMacin muotokieli on pysynyt tuttuna, mutta sen sisältä löytyy paljon uutta.

27” iMacin katseenvangitsijana toimii 5120×2880- eli 5K-resoluution Retina-näyttö, jolle luvataan DCI-P3-väriavaruus ja maksimissaan 500 nitin kirkkaus. Applelle luonnollisesti tuettuna on myös TrueTone-teknologia. Näyttöön voi myös valita Nano-teksturoidun lasin 625 euron lisähintaan.

Uuden iMacin sydämenä sykkii Intelin Comet Lake-H -arkkitehtuuriin perustuva 6-ytiminen Core i5-prosessori (3,1 GHz:n perus- ja 4,5 GHz:n Boost-kellotaajuus), 8-ytiminen Core i7-prosessori (3,3 / 4,8 GHz) tai 10-ytiminen Core i9-prosessori (3,8 / 5,0 GHz).

Prosessorin tueksi on saatavilla 8 – 128 Gt DDR4-muistia. Tietokoneen neljään SO-DIMM-muistipaikkaan pääsee käsiksi myös itse, joten muistipäivitys onnistuu myös jälkikäteen helposti. SSD-tallennustilaa on tarjolla 256 gigatavusta aina 8 teratavuun asti.

Näytönohjaimeksi uuteen iMaciin on saatavilla Radeon Pro 5300 4 Gt:n muistilla, Pro 5500 XT 8 Gt:n muistilla, Pro 5700 8 Gt:n muistilla tai Pro 5700 XT 16 Gt:n muistilla. Kaikissa näytönohjaimissa on käytössä GDDR6-muisti, mitä voidaan pitää jokseenkin erikoisena valintana, ottaen huomioon Applelle räätälöidyn HBM-muistia hyödyntävän Navi 12 -sirun olemassaolon.

Apple on lisäksi päivittänyt tietokoneen kameran 1080p-tarkkuutta tukevaksi, minkä lisäksi mikrofonit on vaihdettu aiempaa parempiin. Koko tietokoneen tietoturvasta vastaava T2-tietoturvasiru pitää sisällään myös ISP:n (Image Signal Processor), jota käytetään muun muassa automaattisen sävyjen ja valotuksen säätöön sekä kasvojen tunnistukseen. Samaa sirua käytetään myös äänentoiston ekvalisaattorina.

Applen uuden 27” iMacin lähtöhinta Suomessa on 2199 euroa, mutta parhaimmilleen konfiguroituna hinnan saa hilattua peräti 10 978 euroon asti ilman esiasennettuja maksullisia ohjelmia. Pakettiin kuuluu itse tietokoneen lisäksi Magic Mouse 2 -hiiri, Lightning – USB-A -kaapeli sekä Magic Keyboard -näppäimistö.

Samassa yhteydessä 21,5” iMacin oletuskonfiguraatiota muutettiin sisältämään Fusion-hybridikiintolevyn sijasta SSD-asema, vaikka myös Fusion-asema pysyy edelleen erikseen valittavana optiona saatavilla. iMac Pron perusmalli puolestaan päivitettiin sisältämään oletuksena 10-ytiminen Xeon-prosessori.

Lähde: Apple

Mindfactory julkaisi näytönohjainten palautusprosentit

Toisin kuin eri foorumeilla käydyistä keskusteluista voisi ymmärtää, erot eivät ole suuria: AMD:n palautusprosentti on 3,3 ja NVIDIAn 2 %.

Komponenttien todelliset palautusprosentit ovat kiinnostavaa, mutta harmillisen heikosti saatavilla olevaa dataa. Nyt Saksan suurimpiin verkkokauppoihin lukeutuva Mindfactory on tehnyt palveluksen kuluttajille julkaisemalla sen myymien näytönohjainten myyntilukemat, palautukset ja palautusprosentit. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa.

Foorumikeskusteluissa puheet palautusprosenteista ovat useimmiten ns. mututuntumaan pohjautuvia ja usein värittyneitä suuntaan tai toiseen. WCCFTech huomasi Mindfactoryn julkaisemat näytönohjaintilastot, jonka myötä keskusteluihin on nyt saatu myös oikeaa dataa, mikä poikkeaa merkittävästi siitä kuvasta, minkä eri keskustelualustat ovat voineet antaa lukijoille. Tämä korostuu etenkin AMD:n osalta, sillä useiden kyselyiden ja keskusteluiden perusteella etenkin Radeon RX 5700 -sarjan näytönohjainten palautusprosenttien olisi voinut kuvitella olevan huomattavasti korkeammat.

Mindfactoryn raportoimat palautusprosentit voivat olla keskusteluja seuranneille yllätys, sillä ne eivät poikkea merkittävästi toisistaan AMD:n ja NVIDIAn välillä. Kokonaispalautusprosentti on AMD:n Radeon RX 5000 -sarjan osalta 3,3 ja NVIDIAn GeForce RTX -sarjan ja GTX 1660 Ti:n osalta 2 %. Näytönohjainmallikohtaisesti suurin palautusprosentti on GeForce RTX 2080 Ti:n 5,3 %.

Tarkemmin tilastoja katsomalla niistä löytyy varsin erikoisiakin piirteitä. Etenkin PowerColorilla näyttää menneen jotain pahasti vikaan Radeon RX 5700 -sarjan kohdalla, sillä Red Devilin palautusprosentti on peräti 13 ja Red Dragoninkin 7 %, kun seuraavaksi korkein on Gigabyten Gaming OC:n 3 %. Yhtiö ei esiinny edukseen myöskään RX 5700 XT:n kohdalla, jossa Red Dragon- ja Red Devil -malleista on palautettu 6 %. Saman yhtiön Dual- ja Liquid-mallien kohdalla palautusprosentti on maltillinen 2 %. Ilman PowerColorin lukuja RX 5700 -sarjan palautusprosentti laskisi 3,6 %:sta 1,6 prosenttiin ja RX 5700 XT:n 3,6 %:sta 2,9 prosenttiin. AMD:lla parhaiten edukseen esiintyy RX 5500 XT, joista on palautettu vain 0,9 %.

NVIDIAn statistiikasta löytyy myös vastaavia erikoisuuksia, joskaan ei yhtä vahvasti tiettyyn yhtiöön keskittyen. Suurimman palautusprosentin omaavan RTX 2080 Ti -sarjan kohdalla löytyy neljä mallia, joista kutakin on palautettu peräti 11 %: Gainward Phoenix, MSI Lightning Z sekä Palit Dual ja GamingPro. Ilman kyseisiä malleja RTX 2080 Ti:n palautusprosentti laskisi 5,3 %:sta 4,5 prosenttiin. Myös RTX 2070 -sarjasta löytyy räikeä poikkeama, sillä KFA2:n OC-mallin korteista peräti 13 % on palautettu, kun muiden mallien palautusprosentit ovat 1 – 2 %. Parhaiten itseään edustaa puolestaan GeForce GTX 1660 Ti -näytönohjaimet, joista on palautettu vain 1,2 %.

Mukavana lisänä sama data paljastaa myös markkinaosuuksia yhden suurehkon myyjän osalta. Mindfactoryn tilastojen mukaan se on myynyt yhteensä 44 100 Navi-arkkitehtuuriin perustuvaa ja 80440 Turing-arkkitehtuuriin perustuvaa (1660 Ti -mallista ylöspäin) näytönohjainta, mikä tarkoittaa AMD:lle reilun 35 %:n ja NVIDIAlle vajaan 65 %:n markkinaosuutta.

Valitettavasti Mindfactoryn Google Docsissa julkaisema tiedosto ei ole tällä hetkellä toiminnassa, joten luvut on lainattu WCCFTechin kuvankaappauksista.

Kerro kommenteissa, vastaako todelliset luvut omaa käsitystäsi eri näytönohjainten palautusprosenteista.

Lähde: WCCFTech

Gigabyteltä kahden tuulettimen RGB-valaistu Aorus ATC800 -tornicooleri

Coolerin kannesta on mahdollista seurata prosessorin lämpötilaa sekä tuulettimen pyörimisnopeutta.

Gigabyte on laajentanut jäähdytystuotemallistoaan uudella Aorus ATC800 -prosessoricoolerilla. Valmistajan mukaan sillä pystyy ylikellottamaan ongelmitta tuoretta Intel Core-i9 10900K -prosessoria ja sen jäähdytyspotentiaaliksi ilmoitetaan 250 wattia (TDP).

ATC800:n rakenne koostuu yhdestä alumiinirivastosta, jonka molemmin puolin on 120 mm tuulettimet. Rivastoon on juotettu kuusi U:n muotoista 6 mm kuparilämpöputkea, jotka ovat yhteydessä prosessoriin suorakontaktitekniikan avulla. Kuulalaakeroidut tuulettimet ovat RGB-valaistuja ja niiden PWM-ohjattava kierrosalue on 600 – 2000 RPM. Coolerin päällä oleva asteikko osoittaa värivaloin prosessorin lämpötilan sekä tuulettimien pyörimisnopeuden.

Tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 139 x 107 x 163 mm (S x L x K)
  • Paino: 1010 g
  • Materiaali: alumiinirivasto, kuparilämpöputket
  • Lämpöputket: 6 x 6 mm, juotettu, suorakosketus
  • 2 x 120 mm PWM RGB -tuuletin (600 – 2000 RPM, 14 – 51,7 CFM, 18 – 31 dBA, 0,18 – 2,0 mmH20)
  • Yhteensopivuus: LGA 1150 / 1151 / 1155 / 1156 / 1200 / 1366 / 2011 / 2066, AM2(+) / AM3(+) / AM4 / FM1 / FM2(+)

Aorus ATC800 tulee saataville välittömästi ja Hinta.fi:n mukaan se on tarjolla muutamalla suomalaisella jälleenmyyjällä noin 100 euron hintaan. Valmistaja tarjoaa coolerille kolmen vuoden rajatun takuun.

Lähde: Gigabyte

Huawein Mate 40:n ja Mate 40 Pron vuotokuvat paljastavat jättiläismäisen pyöreän kamerasaarekkeen

4.8.2020 - 14:36 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (3)

Huawein Mate 40 -perheeseen on huhuttu kolmea mallia, mutta toistaiseksi OnLeaks on vuotanut renderöinnit vain perus- ja Pro-malleista.

Huawei on joutunut ahtaalle Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan näkyvimpänä uhrina. Se ei ole kuitenkaan estänyt yhtiöstä kehittämästä uusia puhelinmalleja ja nyt vuotovuorossa ovat tulevat Mate 40 -perheen perus- ja Pro-mallit.

Luottovuotaja Steve ’OnLeaks’ Hemmerstoffer on julkaissut Pricebaba- ja HandsetExpert-sivustojen kautta renderöinnit Huawein tulevista Mate 40- ja Mate 40 Pro -puhelimista. Ensisilmäyksellä puhelimet vaikuttavat liki identtisiltä jättimäisinä pyöreine kamerasaarekkeineen ja kaartuvine näyttöineen, mutta myös eroja löytyy, kun renderöintejä tarkastelee lähemmin.

Mate 40 -mallin näyttö kaareutuu Pro-versiota maltillisemmin sivulle ja peittää käytännössä koko puhelimen etupuolen, jättäen vain ylä- ja alareunoihin pienet reunukset. Näytön läpi lyöty kaksoisetukamera on sijoitettu näytön vasempaan yläkulmaan. Renderöintien mukaan puhelimesta löytyy myös nykypäivänä yhä harvinaisemmaksi käyvä 3,5 mm:n kuulokeliitin.

Puhelimen takakantta hallitsee jättiläismäinen pyöreä kamerasaareke, johon on sijoitettu kolme kamerasensoria sekä yksi tunnistamaton sensori, jossa ei näy linssiä. Salama on sijoitettu itse kamerasaarekkeen vasemmalle puolen lähelle takakannen ylälaitaa.

Mate 40 Pro -mallissa näyttö kaareutuu selvästi pidemmälle puhelimen sivuille, minkä vuoksi metalliselta vaikuttavaan runkoon on jouduttu tekemään painikkeiden kohdalle pieni levike takakannen puolelle. Etukameran osalta Pro-malli noudattaa perusmallin linjaa näytön läpi lyödyllä kaksoisetukamerallaan ja puhelimeen on saatu mahdutettua myös 3,5 mm:n kuulokeliitin sekä ilmeisesti IR-lähetin.

Mate 40 Pron takakannesta löytyy perusmallia vastaava pyöreä kamerasaareke, mutta tällä kertaa mukana on neljä kamerasensoria. Kolme kameroista vastaa ulkonäöllisesti perusmallia, mutta neljännen kohdalla kameran ympärillä on neliskulmainen syvennys, mikä aiempien mallien perusteella viittaa optisen zoomin mahdollistavaan periskooppikameraan. Pitkulainen LED-salama löytyy sisarmallin tapaan kamerasaarekkeen vasemmalta puolen läheltä puhelimen yläreunaa.

Lähteet: OnLeaks @ Twitter (1), (2), Pricebaba, HandsetExpert

Google julkaisi odotetun keskiluokkaan sijoittuvan Pixel 4a -älypuhelimen

Pixel 4a on edeltäjänsä tavoin varustettu keskihintaluokkaan ominaisella raudalla, mutta yksinäinen takakamera hyödyntää huippumallista perittyä sensoria.

Google julkisti tänään uuden Pixel 4a -älypuhelimen seuraajaksi viime vuonna julkaistulle Pixel 3a:lle. Uutuus sijoittuu mallisarjastossa viime vuoden loppupuolella julkaistun Pixel 4:n alapuolelle. Puhelinta odotettiin esiteltäväksi alun perin jo toukokuussa viime vuoden 3a-mallin tavoin, mutta koronapandemian seurauksena perutun Google I/O -tapahtuman myötä kuluttajat ovat jääneet odottamaan puhelimen julkistusta ilman suurempia ennusmerkkejä tulevasta.

Kalliimman Pixel 4:n metallista ja lasista koostunut rakenne on saanut väistyä keskihintaluokkaan tähtäävästä uutukaisesta muovin tieltä ja Pixel 4a runko on yhtenäinen saumaton pala polykarbonaatti-muovia. Etupuolelta Googlen uutukainen ottaa kuitenkin harppauksen kalliimpaa sisarustaan modernimman näköiseen suuntaan luopuessaan ylälaitaa kiertäneestä paksummasta kehyksestä näytön vasempaan yläkulmaan reikään sijoitetun etukameran myötä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että Pixel 4:stä löytynyttä kehittynyttä kasvojentunnistustekniikkaa 4a ei sisällä.

Viime vuoden viitoittamaan tapaan Pixel 4a panostaa jälleen edullisemmasta hintaluokastaan huolimatta kameraan. Takakuoren kamerakehikko muistuttaa ulkonäöllisesti huomattavan paljon Pixel 4:stä löytynyttä, mutta kahden sijaan siinä lepää vain yksi kamera. Kamerana toimii ainakin speksien valossa kalliimmasta sisaruksestaan tuttu 12 megapikselin sensori suurehkolla 1,4 mikrometrin pikselikoolla, Dual Pixel -automaattitarkennuksella sekä optisesti vakautetulla f1.7-aukkosuhteen objektiivilla.

Pixel 4a:n sisällä sykkii Qualcommin Snapdragon 730G -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. Virtaa kokonaisuudelle on antamassa 3140 mAh:n akku. Viime vuoden tavoin kameraa lukuun ottamatta puhelimen rautaominaisuudet ovatkin siis hyvin normaalit hintaluokassaan.

Pixel 4a:n tekniset ominaisuudet:

  • Ulkomitat: 144 x 69,4 x 8,2 mm
  • Paino: 143 grammaa
  • Rakenne: polykarbonaatti-muovi
  • 5,81” OLED-näyttö, 1080 x 2340
  • Qualcomm Snapdragon 730G -järjestelmäpiiri (2 x 2,2 GHz Kryo 470 Gold & 6 x 1,8 GHz Kryo 470 Silver, Adreno 618 GPU)
  • 6 Gt RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, dual band, GPS, GLONASS, GALILEO, QZSS, NFC
  • LTE-A, 3CA, Cat12 (600 / 75 Mbps)
  • 12,2 megapikselin takakamera (1/2,55”, 1,4 um pikselikoko, 27 mm), f1.7, Dual Pixel PDAF, OIS
  • 8 megapikselin etukamera (1,12 um pikselikoko, 24 mm), f2.0
  • Sormenjälkilukija, 3,5 mm kuulokeliitäntä
  • 3140 mAh akku, USB Type-C (USB 3.1), USB Power Delivery 2.0, 18 watin pikalataus

Google Pixel 4a on ennakkotilattavissa Yhdysvalloissa välittömästi 349 dollarin suositushintaan ja valituissa Euroopan maissa 10. syyskuuta. Suomi ei kuulu näiden maiden joukkoon. Toimitukset puhelimella alkavat Yhdysvalloissa 20. elokuuta ja Euroopassa 1. lokakuuta.

Lähteet: 9to5google, GSMArena

Uusi artikkeli: Testissä Xiaomi Redmi Note 9 Pro

io-tech testasi Xiaomin alempaan keskihintaluokkaan sijoittuvan Redmi Note 9 Pro -älypuhelimen

Xiaomin seuraaja io-techin testissäkin hyvin menestyneelle Redmi Note 8 Prolle esiteltiin alunperin Aasian markkinoille jo maaliskuussa Redmi Note 9 Pro Max -nimellä, mutta Suomessa se  saapui myyntiin kesäkuun lopulla 329 euron suositushintaan ilman Max-lisänimeä. Redmi Note 9 Pron keskeisimpiä ominaisuuksia ovat 6,67-tuumainen Full HD+-resoluution näyttö 20:9-kuvasuhteella, Qualcommin tuoreehko Snapdragon 720G -järjestelmäpiiri, 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. 64 megapikselin pääkameran tukena puhelimen takana on 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, 5 megapikselin makrokamera ja 2 megapikselin syvyystietokamera.

Artikkelissa perehdytään puhelimeen hieman täysimittaista artikkelia lyhyemmin viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

Lue artikkeli: Testissä Xiaomi Redmi Note 9 Pro

NVIDIAn huhutaan neuvottelevan Arm Holdingsin ostosta SoftBankilta

SoftBankin tiedetään etsivän parhaillaan ostajaa Arm Holdingsille, mutta olevan myös avoin yhtiön viemiselle pörssiin.

Japanilaisjätti SoftBank osti brittiläisen Arm Holdingsin vuonna 2016 reilun 31 miljardin dollarin hintaan. Yhtiö on jo vähentänyt omistustaan ainakin osiin Armista ja sen kerrotaankin nyt etsivän sille täysin uutta omistajaa.

Huhuissa muun muassa Applen ja NVIDIAn on kerrottu olevan mahdollisesti kiinnostuneita Arm Holdingsin ostosta, mutta mitään konkreettista asian tiimoilta ei ole kuultu. Nyt Bloomberg kuitenkin kertoo omiin lähteisiinsä perustuen SoftBankin ja NVIDIAn neuvotteluiden kaupoista olevan jo pitkällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita vielä, että ne tulisivat päättymään kauppasopimukseen.

NVIDIAn näkökulmasta kaupalle olisi useitakin perusteita. Yhtiö käyttää sekä Armin kehittämiä ytimiä että suunnittelee itse ARM-arkkitehtuuriin perustuvia ytimiä, joita se käyttää Tegra-linjan siruissa. Alun perin mobiilijärjestelmäpiireinä aloittaneet Tegrat ovat sittemmin hylänneet mobiilimarkkinat ja keskittyvät nykyään ensisijaisesti autojen alati kehittyvän tekoälyn tarpeisiin.

Lisäksi NVIDIA on joutumassa aiempaa ahtaammalle datakeskusmarkkinoilla, joilla sekä AMD että Intel pystyvät jatkossa tarjoamaan yhden katon alta koko paketin. NVIDIAlla ei ole tällä hetkellä omaa palvelinkäyttöön suunnattua prosessoria ja vaikka sellaisen voisi kehittää myös Armin nykyisellä lisenointimallilla, olisi yhtiöllä yrityskauppojen myötä vapaammat kädet suunnitella koko ARM-arkkitehtuuria haluamaansa suuntaan.

Mikäli SoftBank ei löydä sopivaa tarjousta tekevää ostajaa Armille, sen kerrotaan harkitsevan yhtiön viemistä pörssiin. New Street Researchin analyytikoiden mukaan yhtiön arvo saattaisi olla vapailla osakemarkkinoilla ensi vuonna noin 44 miljardia dollaria ja nousevan mahdollisesti jopa 68 miljardiin vuoteen 2025 mennessä.

Lähde: Bloomberg