Intelin Core i9-10900K Cinebench R15 -vuodossa ylikellotettuna 5,4 GHz:iin

Testivuodon perusteella Core i9-10900K tarjoaa mukavan noin 15 %:n parannuksen i9-9900K-malliin verrattuna Cinebench R15 -moniydintestissä.

Intel julkisti viime viikolla kauan odotetut Comet Lake-S -arkkitehtuuriin perustuvat 10. sukupolven Core -työpöytäprosessorit. Testituloksia prosessoreista joudutaan kuitenkin odottamaan edelleen, sillä esimerkiksi emolevyt saapuvat markkinoille vasta vajaan parin viikon kuluttua 20. toukokuuta.

Kuten tyypillistä, vuotajat eivät kunnioita yhtiöiden julkaisuaikatauluja ja tällä kertaa vuotovuoroon on päässyt Core i9-10900K -lippulaivamalli, jota on testattu Cinebench R15 -testisovelluksessa. Tulokset vuotivat nettiin Twitter-käyttäjä OldSKoL_:n jo poistetun twiitistä, jonka momomo_us ehti jakaa laajemman yleisön tietoon. VideoCardz ehti myös napata linkatusta artikkelista talteen kuvat ennen kuin se poistettiin.

Core i9-10900K Engineering Sample -prosessorilla ajetussa testissä prosessori sai vakiona kaikilla ytimillä kokoon 2347 pistettä ja ylikellotettuna 3002 pistettä. Verrokiksi esimerkiksi NotebookCheck-sivuston ajamissa testeissä Core i9-9900K saa kaikilla ytimillä tuloksekseen vakiona 2040 pistettä ja Ryzen 9 3900X 3049 pistettä. Aiemmin vuotaneissa Asuksen ROG-markkinointimateriaaleissa i9-10900K:n kerrotaan puolestaan saavuttavan testissä peräti 2646 pistettä.

Yhdestä testivuodosta ei vielä voida vetää pitkälle vieviä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Todennäköisesti nettiin tulee kuitenkin vuotamaan kiihtyvään tahtiin lisää tuloksia ennen prosessoreiden virallisia arvosteluja. Vuotoihin kannattaa kuitenkin suhtautua aina varauksella ennen virallisia testejä.

Lähteet: momomo_us @ Twitter, VideoCardz

Microsoft julkisti kevään Surface-päivitykset ja täysin uudet Surface Earbuds -kuulokkeet

Surface Book 3 päivittyi Intelin Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuviin 10. sukupolven prosessoreihin, mutta Go 2:ssa mennään edelleen vanhoilla 8. sukupolven Pentium- ja Core m3 -malleilla.

Microsoft on julkistanut tänään joukon uusia Surface-tuotteita. Surface Book, Go ja Headphones ovat jo ennestään tuttuja, mutta mukaan on mahtunut myös täysin uudet Surface Earbuds -nappikuulokkeet.

Surface Book 3 tulee saataville kahdessa koossa: 13,5-tuumaisena 3000×2000-resoluution ja 15-tuumaisena 3240×2160-resoluution PixelSense-kosketusnäytöllä. Pienempään on valittavissa prosessoriksi Intelin Ice Lake -arkkitehtuurin Core i5-1035G7 tai i7-1065G7 ja kookkaampaan pelkkä i7-1065G7. Pienemmässä i5-mallissa on käytössä Intelin integroitu Gen11 Iris Plus -grafiikkaohjain ja i7-mallissa erillinen GeForce GTX 1650 Max-Q, kun suurikokoisempaan 15-tuumaiseen malliin voi valita joko GTX 1660 Ti Max-Q:n tai Quadro RTX 3000 Max-Q:n.

Prosessorin tukena on 13,5-tuumaisessa mallissa 8 – 32 Gt ja 15-tuumaisessa 16 tai 32 Gt LPDDR4x-3733-muistia sekä 256 Gt – 1 Tt SSD-tallennustilaa. 15-tuumaisesta tulee saataville myös 2 teratavun tallennustilalla varustettu versio, mutta sen saatavuus on rajoitettu vain Yhdysvaltoihin. Surface Bookeissa on luonnollisesti myös Wi-Fi 6- ja Bluetooth 5.0 -tuet, jota ryyditetään 15-tuumaisessa mallissa myös tuella Microsoftin omalle Xbox Wireless -peliohjainyhteydelle. Liitinpaneelissa on kuulokeliitin sekä kaksi USB 3.1 Type-A ja yksi Type-C Gen 2 -liitäntää. USB Type-C -liitäntä tukee myös USB-PD 3.0 -virransyöttöä.

Surface Book 3 -mallien hinnat lähtevät 1899 eurosta ja ne tulevat Suomessa saataville 5. kesäkuuta.

Surface Go 2 tulee saataville 10,5-tuumaisella 1920×1280-resoluution PixelSense-kosketusnäytöllä, mikä säilyttää Book-mallistakin tutun 3:2-kuvasuhteen. Prosessoriksi on valittavissa Pentium Gold 4425Y- tai 8. sukupolven Core m3 -prosessori ja näytönohjaimen virkaa toimittaa Intelin integroitu UHD Graphics 615. Molemmat prosessorit perustuvat Amber Lake -arkkitehtuuriin, eli vähävirtaisimpaan 8. sukupolven Core -arkkitehtuuriin. Muita 8. sukupolven arkkitehtuureita oivat Coffee Lake ja Whiskey Lake.

Muistia on saatavilla 4 tai 8 gigatavua ja tallennustilaa 128 Gt SSD-muodossa ja 64 Gt eMMC:nä. Se tukee Wi-Fi 6- ja Bluetooth 5.0 -standardeja, jonka lisäksi tarjolla on Qualcommin Snapdragon X16 -modeemilla toteutetut LTE-yhteydet. Liitäntävalikoimaan kuuluu yksi USB Type-C -liitäntä, Surface Connect -liitäntä, Surface Type Cover -liitäntä, MicroSDXC-kortinlukija sekä 3,5 mm:n kuulokeliitin.

Surface Go 2 tulee saataville 479 euron lähtöhintaan 12. kesäkuuta.

Moni saattaa olla jo tässä vaiheessa kiinnittänyt huomion Surface-perheen edelleen puuttuvaan Thunderbolt 3 -tukeen. Nettiin vuoti hiljattain nauhoite Microsoftin webinaarista, jossa kerrotaan, ettei Surface-perheeseen tule TB3-tukea sen suoran muistiyhteyden vuoksi, mikä on verrattain helppo hyökkäysvektori laitteeseen. Yhtiö perustelee myös esimerkiksi muistien juottamista emolevylle samasta syystä: vaihdettavat muistit ovat potentiaalinen tietoturvauhka.

Surface Earbuds -nappikuulokkeet ovat Microsoftin näkemys premium-luokan langattomista kuulokkeista. Kuulokkeet on varustettu pyöreillä ja verrattain kookkailla kosketuslevyillä, jotka tukevat sekä napautuksia että pyyhkäisyeleitä esimerkiksi puheluiden, musiikintoiston tai vaikka PowerPoint-esityksen hallintaan. Kuulokkeet tukevat perinteisen Bluetooth-parituksen (4.1/4.2) lisäksi Swift Pair -ominaisuutta, missä riittää, kun ne viedään Surface-laitteen tai puhelimen lähelle latauskotelossaan ja painaa Connect-painiketta. Kuulokkeet tukevat SBC- ja aptX-äänikoodekkeja. Niiden luvataan kestävän parhaimmillaan 8 tuntia yhtäjaksoista toistoa, jonka päälle latauskotelossa riittää virtaa 16 lisätunnin lataamiseen 10 minuuttia per tunti käyttöaikaa -tahdilla.

Surface Headphones 2:n ominaisuuslistalta löytyy käytännössä kaikki mitä Earbudseiltakin, mutta myös muuta. Headphones 2 -kuulokkeet on varustettu aktiivisella vastamelusuodatuksella ja sen akun luvataan kestävän parhaimmillaan 20 tuntia Bluetooth-äänentoistoa vastamelusuodatus käytössä ja latautuvan täyteen alle kahdessa tunnissa. Kuulokkeet voi kytkeä myös langallisesti 3,5 mm:n liittimellä ja niiden lataus tapahtuu USB Type-C -liitännällä.

Surface Earbudsit on hinnoiteltu 219,99 euroon ja ne tulevat saataville Go 2:n tapaan 12. kesäkuuta, kun 279,99 euron Headphones 2:t tulevat jo Book 3 -mallien rinnalla 5. kesäkuuta.

Lähde: Microsoft

Video: Katsauksessa MSI:n Z490-emolevy

Tutustumme videolla MSI:n 325 euron hintaiseen MPG Z490 Gaming Carbon WiFi -emolevyyn.

Intelin uudet 10. sukupolven Core-prosessorit saapuvat myyntiin 20. toukokuuta ja Z490-emolevyjen ennakkomyynti alkoi tänään. io-techin testilabraan on jo saapunut Z490-emolevyt Asukselta, ASRockilta, Gigabyteltä ja MSI:ltä.

Katsastamme videolla MSI:n MPG Z490 Gaming Carbon WiFi -emolevyn ominaisuudet ja virransyötön rakenteen. Kyseessä on pelaajille suunnattu ja hinnaltaan ylempää luokkaan sijoittuva 325 euron hintainen emolevy. Vastaavan Z390-mallin hinta oli noin 250 euroa eli hinta on noussut 75 euroa.

io-techin testissä tullaan näkemään 10-ytiminen Core i9-10900K -lippulaivamalli sekä 8-ytiminen Core i7-10700K ja näillä näkymin Z490-emolevynä testeissä tullaan käyttämään MSI:n videolla esiteltävää MPG Z490 Gaming Carbon WiFiä. Vertailukohtina ovat Intelin edellisen sukupolven Core i9-9900K ja AMD:n leiristä 12-ytiminen Ryzen 9 3900X ja 16-ytiminen Ryzen 9 3950X.

Jos pidit videosta, käy tykkäämässä, tilaa io-techin YouTube-kanava. Yli 40 000 tilaajalla io-tech on noussut Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkamediaksi Youtubessa ja Suomessa 300 suurimman suomenkielisen kanavan joukkoon.

Katso video Youtubessa

Z490-emolevyt saapuivat ennakkomyyntiin, hinnat pomppasi

Jälleenmyyjät listasivat tänään Intelin uudet LGA 1200 -kantaiset Z490-emolevyt ennakkomyyntiin.

Intel esitteli viime viikolla uudet 10. sukupolven Core-prosessorit ja tänään jälleenmyyjät ovat listanneet ensimmäisiä Z490-emolevyjä ennakkomyyntiin. Emolevyjen toimitukset alkavat kahden viikon kuluttua 20. toukokuuta, jolloin myös uusien prosessoreiden kerroinlukottomat K- ja KF-mallit saapuvat myyntiin ja median salassapitovelvollisuus testitulosten osalta päättyy.

Suomessa Asuksen ja MSI:n Z490-emolevyt listasi verkkokaupassaan ensimmäisenä Jimm’s PC-Store ja Proshop. Verrattuna nykyisiin Z390-emolevyihin uusien Z490-emolevyjen yleinen hintataso on noussut selvästi. Valmistajasta ja mallista riippuen hinnat ovat noin 30-100 euroa kalliimmat. Esimerkiksi Asuksen suosittujen ROG Strix Z490-H- ja F-mallien hinta on noussut yli 100 euroa ja MSI:n MAG Z490 Tomahawkin ja MPG Z490 Gaming Carbon WiFin hinta 75-87 euroa Z390-malleihin verrattuna.

Edullisin Z490-emolevy on MSI:n Z490-A Pro, jonka hinta on 189 euroa. Kallein malli on puolestaan Asuksen ROG Maximus XII Extreme 1070 euron hinnalla.

Z490-emolevyt ovat suunnattu tehokäyttäjille ja ylikellottajille kerroinlukottomien K- ja KF-mallisten prosessoreiden kaveriksi. Lähtökohtaisesti hyvin varusteltujen Z490-emolevyjen uusiin ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa Wi-Fi 6- tuki sekä 2,5 gigabitin verkko-ohjain ja ne kilpailevat ensisijaisesti AMD:n X570-emolevyjen kanssa. Myöhemmin kesällä myyntiin on saapumassa 10. sukupolven Core-prosessoreiden lukitut perusmallit ja edullisemmat B460-emolevyt, joilla prosessoria ja muisteja ei pysty ylikellottamaan.

Lähteet: Jimm’s, Proshop

Intelin ”big.LITTLE”-työpöytäprosessoriksi huhuttu Alder Lake tulee LGA 1700 -kannalle

Huhujen mukaan Alder Lakessa olisi kahdeksan järeää Golden Cove- ja kahdeksan kevyttä Gracemont-ydintä.

Netissä on liikkunut jo pidempään huhuja Alder Lake -koodinimellisestä tulevasta Intel-prosessorista. Aasiasta kantautuvien vuotojen mukaan arkkitehtuuri tulee olemaan rajusti poikkeava totutusta.

Tämänhetkisten huhujen mukaan Intelin Alder Lake-S -koodinimelliset työpöytäprosessorit tulisivat markkinoille Rocket Lake-S -arkkitehtuurin jälkeen ja ne sopisivat uuteen LGA 1700 -kantaan. Prosessoreissa tultaisiin hyppäämään puhelinpuolelta tuttuun ”big.LITTLE”-malliin ja ne olisi varustettu vuotojen mukaan kahdeksalla järeällä Golden Cove -ytimellä, kahdeksalla keveällä Gracemont-ytimellä sekä tietenkin grafiikkaohjaimella.

Twitterissä RetiredEngineer-nimellä vaikuttava käyttäjän kääntämän Chiphell-vuodon mukaan LGA 1700 tulisi kestämään mahdollisesti jopa kolmen prosessorisukupolven ajan ja tukevan mahdollisesti jo PCI Express 5.0- ja DDR5-teknologioita, mutta tästä ei ole varmuutta. Alustassa tulee olemaan vuodon mukaan nykyistä enemmän PCI Express -kaistoja.

Nyt Alder Lake-S:n olemassaolo on voitu varmistaa myös vuotojen ulkopuolelta. Taiwanilainen Lit-Tech on listannut sivuillaan Alder Lake-S -sarjan Interposerin. Lit-Tech valmistaa ainakin jänniteregulaattoreiden testaukseen käytettäviä laitteistoja.

Lähteet: Lit-tech, Momomo_us @ Twitter, Retired Engineer @ Twitter

Lenovon vuotanut roadmap: Intelin Tiger Lake saataville syyskuussa

Intel aikoo julkistaa Tiger Laket kesällä, mutta vuodon mukaan prosessorit tulevat saataville vasta syyskuussa yhdessä Lakefield-prosessoreiden kanssa.

Intel varmisti viime osavuosikatsauksessaan tuovansa 11. sukupolven Tiger Lake -koodinimelliset prosessorit markkinoille kesän aikana. Nyt nettiin on vuotanut Lenovon roadmap, joka paljastaa tarkemmat aikataulut.

NotebookCheckin löytämän vuotaneen Lenovon roadmapin mukaan vaikka Intel julkistaisikin 11. sukupolven Tiger Lake -prosessorit kannettaviin kesällä, ne tulisivat saataville todellisuudessa vasta syyskuussa. Yhtiön uusiin prosessoreihin perustuvia kannettavia tulisi saataville puolestaan lokakuun puolella.

Samassa roadmapissa kerrotaan myös Intelin erittäin vähävirtaisiin laitteisiin suunnitellun Lakefieldin tulevan saataville samaan aikaan Tiger Laken kanssa. Lakefield yhdistää yhteen Foveros-paketoituun siruun muun muassa yhden järeän Sunny Cove -prosessoriytimen, neljä kevyttä Tremont-prosessoriydintä ja Gen11-grafiikkaohjaimen. Lenovon odotetaan käyttävän Lakefield-sirua niin ikään lokakuulle ajoitetussa taittuvanäyttöisessä ThinkPad X1 Fold -taulutietokoneessaan.

Lähde: NotebookCheck

Microsoft tuo Windows 10X:n ensin markkinoille yksinäyttöisissä laitteissa

Windows 10X:n piti olla nimenomaan kaksinäyttöisille laitteille suunniteltu Windows 10, mutta nyt se optimoidaan pikavauhtia yksinäyttöisille pilvipalveluita hyödyntäville laitteille.

Microsoft esitteli viime vuonna uuden Windows 10X -käyttöjärjestelmän, joka olisi taulutietokonekäyttöön kevennetty ja kahdelle ruudulle ja taittuville ruuduille optimoitu versio Windowsista. Käyttöjärjestelmää on esitelty sekä Microsoftin Surface Neolla että kolmansien osapuolten kaksinäyttöisillä ja taittuvanäyttöisillä laitteilla.

Nyt Microsoft on ilmoittanut, että Windows 10X -käyttöjärjestelmän fokus on siirretty yhdellä näytöllä varustettuihin keveisiin laitteisiin, jotka käyttäisivät ensisijaisesti pilvipohjaisia palveluita. Syynä muutokseen kerrotaan olevan yhtiön isot asiakkaat, jotka ovat kiihdyttäneet pilvipalveluiden hyödyntämistä ja siirtäneet kaksinäyttöisten laitteidensa suunnitelmat taka-alalle.

Windows and Devices -osaston tuotejohtaja Panos Panayn mukaan Windows 10X on kehitetty joustavuus edellä, mikä on mahdollistanut käyttöjärjestelmän painopisteen siirtämisen nopeasti yksinäyttöisiin laitteisiin. Panay ei varmistanut milloin ensimmäiset Windows 10X -tietokoneet saapuvat markkinoille, mutta varmisti niiden tulevan olemaan yksinäyttöisiä. Teoriassa yksinäyttöisyys koskisi myös taittuvanäyttöisiä laitteita, mutta aika näyttää millä aikataululla ne tulevat markkinoille.

Panayn mukaan Microsoft työskentelee yhdessä OEM-valmistajien kanssa löytääkseen sopivan ajankohdan tuoda kaksinäyttöiset Windows 10X -laitteet markkinoille. Lausunto on omiaan herättämään epäilyksiä, että kuluvan vuoden joulusesongille luvattu Surface Neo tulisi myöhästymään aiotusta aikataulusta ensi vuoden puolelle. Toistaiseksi Surface Neon tuotesivuilla seisoo kuitenkin edelleen lupaus myyntiintulosta tämän vuoden aikana.

Lähde: Microsoft

SilentiumPC:ltä neljäs sukupolvi edullisista Spartan-prosessoricoolereista

Spartan 4 -tornicooleriperhe koostuu neljästä eri malliversiosta.

SilentiumPC on päivittänyt edullista Spartan-prosessoricoolerimallistoaan neljänteen sukupolveen. Spartan 4 -mallisto sisältää yhteensä neljä cooleria – perus- ja MAX-mallit sekä mustalla ja ARGB-tuulettimella varustetut versiot.

Spartan 4 ja Spartan 4 MAX eroavat toisistaan sekä jäähdytysrivaston koon että lämpöputkien määrän suhteen. Perusmallissa 6 mm:n kuparilämpöputkia on vain kaksi, MAX-mallissa puolestaan kolme. Putket hyödyntävät edullisissa coolereissa yleistä suorakontaktitekniikkaa.

ARGB-malleissa on nimensä mukaisesti osoitettavalla RGB-valaistuksella varustetut tuulettimet. MAX-mallissa 120 mm:n Pulsar HP -tuuletin (250 – 1600 RPM) ja perusmallissa pienempi 100 mm Pulsar Pro -tuuletin (800-2000 RPM). Perusmallien tuulettimien speksit ovat samat, mutta väri perinteisen musta. Kiinnitysratkaisu ruuvataan emolevyn reikiin ja se tulee myös Intelin uutta LGA1200-kantaa.

Spartan 4 (EVO ARGB) tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 134×106×78 mm
  • Paino: 410 g
  • Materiaali: alumiinirivasto, kuparilämpöputket
  • Lämpöputket: 2 x 6 mm
  • Tuuletin: 100 mm Pulsar Pro (ARGB) (800-2000 RPM)
  • Yhteensopivuus: Intel LGA 115x / 1200; AMD AM2(+) / AM3(+) / AM4 / FM1 / FM2(+)

Spartan 4 MAX (EVO ARGB) tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 143×124×71 mm
  • Paino: 497 g
  • Materiaali: alumiinirivasto, kuparilämpöputket
  • Lämpöputket: 3 x 6 mm
  • Tuuletin: 120 mm Pulsar HP (ARGB) (250-1600 RPM)
  • Yhteensopivuus: Intel LGA 115x / 1200; AMD AM2(+) / AM3(+) / AM4 / FM1 / FM2(+)

Spartan 4 -malliston verolliset suositushinnat alkavat Spartan 4 -perusmallin 15,50 eurosta – EVO ARGB -versio kustantaa kolme euroa enemmän. Spartan 4 MAX:in lähtöhinta on 21 euroa ja EVO ARGB -versio maksaa 3,5 euroa lisää. Coolerit tulevat suomalaisten jälleenmyyjien saataville lähipäivinä.

Lähde: SilentiumPC

Deepcoolilta paranneltu kahden tuulettimen EX-versio Gammaxx 400 -tornicoolerista

Gammaxx 400 EX on jykevä kahden tuulettimen tornicooleri keskihintaluokkaan.

Deepcool on julkaissut uuden parannellun EX-version markkinoilla jo olleesta Gammaxx 400 -prosessoricoolerista. Suorituskykyä on parannettu toisella 120 mm tuulettimella ja 20 % kasvaneella jäähdytyspinta-alalla.

Tornimallinen alumiinirivasto koostuu nyt 56 lamellista ja rakenteessa käytetään lisäksi neljää suorakosketustekniikkaa hyödyntävää sintteröityä kuparilämpöputkea. Rivaston molemmin puolin kiinnitettyjen TF120-tuulettimien kierrosalue on 500-1500 RPM. Painoa kokonaisuudella on tukevat 930 grammaa.

Myös coolerin kiinnitysratkaisu on uusittu ja se mahdollistaa coolerin asentamisen eri asentoihin 90 asteen välein. Tuettuna on AMD:n ja Intelin viimeisimmät kuluttajaluokan prosessorikannat.

Tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 129 x 103 x 157,5 mm (L x S x K)
  • Paino: 930 g
  • Materiaali: alumiinirivasto ja kuparilämpöputket
  • Rivasto: 56 lamellia
  • Lämpöputket: 4 x 6 mm, sintteröity kupari
  • 2 x 120 mm TF120 PWM -tuuletin (500-1500 RPM; mx. 52 CFM; max. 27,6 dBA)
  • Yhteensopivuus: Intel LGA 775 / 115x / 1366; AMD AM2(+) / AM3(+) / AM4 / FM1, FM2(+)

Yhdysvalloissa coolerin suositushinta on noin 40 dollaria, Euroopan hinnasta ei ole vielä tietoa. Coolerin aiemman version hintataso Suomessa on noin 30 euroa ja myös uutuusmallin voi odottaa tulevan saataville myös Suomessa.

Lähde: Deepcool

Uusi artikkeli: Testissä OnePlus 8

io-tech testasi OnePlus 8 -perheen edullisemman mallivaihtoehdon.

io-techin toukokuun ensimmäisessä testiartikkelissa tutustutaan OnePlussan uuteen 8-malliin, joka tuli myyntiin parisen viikkoa sitten 699 euron lähtöhintaan. OnePlus 8:n keskeisimpiä ominaisuuksia ovat 6,55-tuumainen AMOLED-näyttö 90 Hz:n ruudunpäivitystuella, Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri, 5G-tuki, kolmoistakakamera (48 megapikselin pääkamera, 16 megapikselin ultralaajakulma sekä 2 megapikselin makro) sekä 4300 mAh akku.

Puhelinta käytettiin kattavassa ympärivuorokautisessa testissä parin viikon ajan. Myöhemmin tällä viikolla io-techissä on luvassa testiartikkeli kalliimmasta Pro-mallista.

Lue artikkeli: Testissä OnePlus 8