Tivi: Verottaja on hakenut Eve-Techiä konkurssiin

Alkuvuodesta ensimmäiset näyttönsä ennakkotilattaviksi saattanut Eve-Tech on Tivin tietojen mukaan velkaa verottajan lisäksi perintäyhtiöille, vakuutusyhtiöille ja asianajotoimistolle.

Suomalainen Eve-Tech yritti päästä mukaan tietokonemaailmaan ensin Eve T1 -taulutietokoneella ja sitten Surface Pro -sarjan haastajaksi alun perin povatulla Eve V:llä. Yhtiön maine on kuitenkin saanut kyseenalaisia tahroja etenkin toimitusongelmien vuoksi. Yhtiö ei ole kyennyt toimittamaan edes kaikkia vuonna 2017 myytyjä laitteita ja osa ostajista on jäänyt myös ilman rahojen palautusta.

Nyt Tivi kertoo verottajan hakeneen Eve-Techiä konkurssiin maksamattomien saatavien vuoksi. Konkurssihakemus on jätetty 13. helmikuuta. Tivin tietojen mukaan saatavat olisivat verrattain pienet, vain reilut 82 000 euroa. Tämän lisäksi yhtiön kerrotaan olevan velkaa perintäyhtiöille, vakuutusyhtiölle sekä asianajotoimistolle.

Eve-Techin entisen toimitusjohtajan kerrotaan uskovan, ettei yhtiö ajaudu kuitenkaan konkurssiin. Ottaen huomioon saatavien verrattain pienet määrät on mahdollista, että yhtiö suorittaisi velkansa ja välttyisi konkurssilta.

Eve-Tech ehti aloittaa aiemmin tänä vuonna suunnittelemiensa näyttöjen ennakkomyynnin 100 euron varausmaksusta. Mikäli yhtiö ajetaan konkurssiin, pitää ennakkotilauksen ja 100 euron maksun tehneiden penätä saataviaan konkurssipesästä oma-aloitteisesti. Luotolla maksettujen ennakkomaksujen osalta tilaaja voi reklamoida maksusta luotonantajalle.

Tulemme seuraamaan tilanteen kehittymistä io-techin toimituksessa.

Lähde: Tivi (Tilaajille)

Uusi artikkeli: Ensituntumat taittuvanäyttöisestä Motorola Razr -älypuhelimesta

28.2.2020 - 12:06 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (8)

io-tech otti ensituntumat Motorolan taittuvanäyttöisestä Razr-älypuhelimesta.

io-techin viikon toiset taittuvanäyttöisen puhelimen ensituntumat päästiin ottamaan eilen Helsingissä, kun Motorola esitteli omaa Razr-malliaan ensimmäistä kertaa suomalaiselle lehdistölle. Viime marraskuussa Yhdysvalloissa julkaistu Razr on varustettu simpukkamallisella rakenteella, jossa puhelimen sisäpuolelta avautuu taittuva 6,2-tuumainen P-OLED-näyttö. Puhelimen muita keskeisiä ominaisuuksia ovat 2,7-tuumainen ulkokosketusnäyttö, Snapragon 710 -järjestelmäpiiri, 6 Gt:n RAM-muisti, 128 Gt tallennustilaa, 16 megapikselin pääkamera sekä 2510 mAh akku.

Motorola Razrin myynti alkaa Suomessa huhtikuussa 1599 euron suositushintaan.

Lue artikkeli: Ensituntumat: Motorola Razr

Uusi artikkeli: Ensituntumat Huawei Mate Xs -älypuhelimesta ja MatePad Pro -taulutietokoneesta

io-tech otti tuoreeltaan ensituntumat Huawein uudesta Mate Xs -älypuhelimesta ja MatePad Pro -taulutietokoneesta.

Huawei julkisti maanantaina tukun uusia tuotteita, jotka se oli alunperin suunnitellut julkaistavaksi MWC-messuilla Barcelonassa (mitkä siis peruttiin). io-tech pääsi ottamaan tuoreeltaan ensituntumat Suomenkin markkinoille lanseeratuista Mate Xs -älypuhelimesta sekä MatePad Pro -taulutietokoneesta. Kumpikaan malli ei ole suoranaisesti upouusi, sillä Mate Xs perustuu hyvin vahvasti vuosi sitten julkaistuun Mate X -malliin, josta otettiin viime keväänä ensituntumat myös io-techissä, ja MatePad Pro on puolestaan julkaistu Kiinassa jo viime marraskuussa.

Mate Xs:n ennakkomyynti alkaa Suomessa maaliskuussa ja varsinainen myynti huhtikuussa. Laitteen suositushinta on 2499 euroa.

MatePad Pron myynti alkaa Suomessa 27. huhtikuuta, kun saataville tulevat WiFi- ja 4G-mallit (6 & 128 Gt) 599 ja 649 euron hintaan Midnight Gray –värissä. 5G-version myynti alkaa heinäkuussa 799 euron suositushintaan vihreässä ja oranssissa värissä (8 & 256 Gt).

Lue artikkeli: Ensituntumat: Huawei Mate Xs & MatePad Pro

Live: io-techin tekniikkakatsaus-podcast (9/2020)

io-techin YouTubessa suorana lähetettävässä videopodcastissa keskustellaan viikon kiinnostavimmista tietotekniikka- ja mobiilimaailman tapahtumista.

io-techin viikon tekniikkakatsaus-podcast esitetään tänään perjantaina 28. helmikuuta normaaliin aikaan noin klo 15 alkaen suorana live-streamina. Tekniikkakatsaus lähetetään suorana YouTubessa. Äänessä ovat tälläkin viikolla Juha Kokkonen ja Sampsa Kurri.

Käymme viikottaisissa tekniikkakatsauksissa läpi ajankohtaiset IT-alan uutiset ja uutuustuotteet viimeisen viikon ajalta, kerromme mitä päivityksiä io-techissä on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa sekä valotamme artikkelien tekemisen ja io-techin pyörittämiseen liittyviä taustatarinoita. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti YouTuben keskusteluikkunan välityksellä.

io-techin viikon tekniikkakatsaus on jälkikäteen katsottavissa tai kuunneltavissa:

Google on hakenut Yhdysvalloilta lupaa jatkaa kaupantekoa Huawein kanssa

27.2.2020 - 23:35 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (7)

Tällä hetkellä ei ole tiedossa heltiääkö lupaa, kauanko luvan hakemisessa ylipäätään menee tai edes varmuutta siitä, haluaako omaan sovelluskauppaansa ja palveluihinsa panostava Huawei ylipäätään enää Googlen palveluiden piiriin.

Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodan kenties näkyvin kärsijä on ollut tähän asti Huawei, vaikka yhtiö onkin saanut joitain helpotuksia pakotteisiinsa. Nyt horisontissa saattaa siintää myös Googlen palveluiden rantautuminen takaisin Huawein puhelimiin ainakin jossain muodossa.

Huawein ja sen Honor-brändin tuoreimmat puhelimet on varustettu Googlen palveluiden sijasta Huawei Mobile Services -palvelupaketilla. Niiltä puuttuu myös Play Protect -sertifiointi, mikä tarkoittaa ettei niiden normaali asentaminen onnistu jälkikäteenkään.

Nyt tunnelin päässä saattaa näkyä jo pilkahduksia valosta, sillä Saksan suurimman uutistoimiston Deutsche Presse-Agentur eli DPA kertoo Google Playn johtajiin kuuluvan Sameer Samatin paljastaneen yhtiön hakeneen lupaa jatkaa kaupankäyntiä Huawein kanssa. Yhdysvallat on myöntänyt useille yrityksille, kuten Microsoftille, luvan jatkaa kaupankäyntiä Huawein kanssa ainakin tiettyjen tuotteiden osalta. Yhtiön on kuitenkin haettava lupa itse, eikä Google ole pitänyt asian kanssa kiirettä.

Valitettavasti tällä hetkellä ei ole tiedossa, kuinka kauan lupaprosessissa tulee kulumaan aikaan, jos lupaa ylipäätään heltiää. Toisaalta ei ole myöskään varmaa, haluaako Huawei Googlen palveluita enää takaisin puhelimiinsa. Yhtiö on viime aikoina panostanut merkittävästi omaan Huawei Mobile Services -pakettiinsa sekä AppGallery-sovelluskauppaansa.

Lähde: Heise.de

NVIDIA julkaisi uudet GeForce 442.50 -ajurit näytönohjaimilleen

GeForce 442.50 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat Game Ready -leimat Apex Legendsin uusimmalle kaudelle, The Division 2:n Warlord of New York -lisäosalle ja ARK: Genesis Part 1:lle.

NVIDIA on julkaissut näytönohjaimilleen uudet ajurit. GeForce 442.50 -ajurit ovat saatavilla Windows 7-, 8(.1)- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön työpöytänäytönohjaimia Kepler-arkkitehtuurista ja mobiilinäytönohjaimia Maxwell-arkkitehtuurista lähtien.

Huom! NVIDIA suosittelee poikkeuksellisesti tekemään System Restore -palautuspisteen ennen GeForce 442.50 -ajureiden asennusta.

GeForce 442.50 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat Game Ready -leimat Apex Legends: Season 4:lle, The Division 2:n Warlords of New York -lisäosalle ja ARK: Genesis Part 1:lle. Lisäksi ajureissa on mukana uudet VRSS-profiilit VRChat-, Budget Cuts 2: Mission Insolvency-, The Walking Dead: Saints & Sinners-, Doctor Who- ja PokerStarsVR-sovelluksille. Ajureissa on myös tietoturvapäivityksiä, mutta NVIDIAn julkaisutiedotteen linkki, mikä kertoisi mistä päivityksistä on kyse, on uutista kirjoittaessa rikki.

Tuttuun tapaan ajurit myös korjaavat aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa korjattuja bugeja ovat esimerkiksi Apex Legendsin kaatuilu DXGI_ERROR_DEVICE_HUNG -virheeseen, Mortal Kombatin satunnaiset kaatumiset työpöydälle ilman virheilmoitusta sekä Red Dead Redemption 2 -pelissä Vulkan-rajapinnalla esiintynyt kaatuilu Pascal-arkkitehtuurilla ja sitä vanhemmilla näytönohjaimilla. Tiedossa olevia bugeja ovat World of Warcraftin kaatuminen Windows 7 -käyttöjärjestelmällä vaihdettaessa DirectX 11 -rajapinnasta DirectX 12 -rajapintaan, Zombie Army: Dead War 4:ssä toimimaton Ansel ja Freestyle-filtterit sekä Tom Clancy’s Rainbow Six Siegessä Vulkan-rajapinnalla G-Sync-näytöillä esiintyvä vilkkuminen, kun pelissä on vaihdettu ikkunoidusta tilasta täyteen ruutuun tai päinvastoin. Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF).

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

SK Hynix julkaisi tiedotteen yhtiöön liitetystä väärennetystä Radeon-vuodosta

Twitterin kautta julkaistussa väärennetyssä vuodossa väitettiin olevan SK Hynixin HBM2e-muisteilla varustetun AMD:n seuraavan sukupolven Radeon-näytönohjaimen tekniset ominaisuudet.

Nettiin ilmestyy aina uusien näytönohjainsukupolvien julkaisun lähestyessä kiihtyvään tahtiin erilaisia huhuja ja väitettyjä vuotoja. Joskus huhut saavat siivet alleen ja saavat huomattavasti medianäkyvyyttä, jopa niin paljon että huhun kohteena oleva yritys puuttuu asiaan virallisella tiedotteella.

Muutamia päiviä sitten nettiin ilmestyi CyberPunkCat-nimimerkin twiittaama kuva, jonka kerrottiin olevan SK Hynixin dokumentista koskien AMD:n tulevaa näytönohjainta, jossa olisi yhtiön HBM-muistit. Kuvassa oli itsessään jo hälytysmerkkejä, joiden perusteella se olisi pitänyt tunnistaa väärennökseksi, sillä esimerkiksi väitetty HBM2e-muistin määrä, väyläleveys ja kaistanleveys eivät täsmänneet.

Kuvan mukaan näytönohjaimessa olisi 24 gigatavua HBM2e-muistia 4096-bittisen muistiväylän jatkeena ja muistikaistaa olisi käytettävissä 2048 Gt/s. 24 Gt:n muistimäärä vaatisi 6 gigatavun muistipinoja, jotka vaikka kenties teoriassa olisivatkin toteutettavissa HBM2-spesifikaatioiden rajoissa, eivät kuulu yhdenkään HBM-valmistajan valikoimiin. Lisäksi muistien olisi pitänyt toimia 4 Gbps:n nopeudella, kun Samsung aikoo aloittaa tänä vuonna vasta 3,2 Gbps:n ja SK Hynix 3,6 Gbps:n muistien tuotannot.
SK Hynix tuomitsee kuvan suoraan väärennökseksi paitsi väärien teknisten tietojen vuoksi, myös väitetyn dokumentin koreankielisen osuuden vuoksi. Koreankielinen osuus on otsikoitu toivottamaan onnellisuutta paikalliselle väelle kuluvana vuonna 2020, millä ei ole mitään tekemistä näytönohjainten tai HBM-muistien kanssa.

Myös me io-techissä seuraamme huhuja tiiviisti, mutta sen sijasta, että julkaisisimme niitä sitä mukaa kun eteen tulee, pyrimme käymään ne läpi toimituksen kesken poimiaksemme joukosta oikeat vuodot uutisoitaviksi. Päädyimme tämän väitetyn vuodon kohdalla olemaan julkaisematta uutista, koska teknisissä ominaisuuksissa oli selviä virheitä.

Lähde: SK Hynix

Lenovo julkisti uudet ThinkPad T-, X- ja L-sarjojen kannettavat ammattikäyttöön

Lenovo lanseerasi kerralla yhdeksän eri mallia, joista viiteen voi valita Intelin 10. sukupolven Core vPro -prosessorin sijasta AMD:n Ryzen Pro 4000 -sarjan prosessorin.

Lenovo on julkaissut ThinkPad-mallistoonsa uudet T-, X- ja L-sarjojen mallit. Uudet kannettavat on suunnattu tarjoamaan laaja kirjo työjuhtia jokaiseen tarpeeseen ja yhtiö kehuu niiden tarjoavan kestävää laatua esimerkiksi useiden Mil-Spec-testien ja matalalämpöjuottamisen myötä. Kaikille uusille malleille on yhteistä Wi-Fi 6 -tuki.

Lenovo on luokitellut uudet ThinkPad T14-, T14s- ja T15 -mallit yhtiön premium-malleiksi. Kaikki kolme mallia tulevat saataville Intelin 10. sukupolven Core vPro -prosessoreilla, mutta T14- ja T14s-malleihin voi valita sen sijasta Ryzen Pro 4000 -sarjan prosessorin. Lenovo jatkaa T-sarjassa tuttua perinnettään, jossa paras näyttövaihtoehto, eli tässä tapauksessa Dolby Visionia tukeva 4K UHD -resoluution näyttö, on valittavissa vain Intelin prosessorilla varustettuihin malleihin.

Pienempää kokoa kaipaaville Lenovo julkaisi uudet ThinkPad X13- ja X13 Yoga -mallit. Molempiin on tarjolla PrivacyGuard ePrivacy -näyttö, joka vaikeuttaa näytön lukua sivuilta katsoen. Vaikka ePrivacy-näyttö ei heikennä kuvanlaatua edestä katsottuna lainkaan, sen tehokkuus ei vakuuttanut ainakaan NotebookCheckin testaamassa ensimmäisen sukupolven versiossa. X13 tulee saataville sekä Intelin 10. sukupolven Core vPro -prosessorilla että AMD:n Ryzen Pro 4000 -prosessorilla, kun X13 Yoga tulee saataville vain Intelin prosessoreilla.

Edullisemman työkoneen perään haikaileville Lenovo tarjoilee uudet L13-, L13 Yoga-, L14- ja L15 -mallit. Tämän sukupolven L-sarjalaiset on suunniteltu uudestaan aiempaa ohuemmiksi ja kevyemmiksi, jonka lisäksi niissä on uusia viestintään ja konferenssipuheluihin suunniteltuja pikanäppäimiä. Kannettaviin on saatavilla myös valinnainen kosketusnäyttö ja ne on varustettu Windows Hello -kirjautumista tukevalla sormenjälkilukijalla. L13 ja L13 Yoga tulevat saataville vain Intelin 10. sukupolven Core vPro -prosessoreilla, kun L14- ja L15 -malleihin voi valita myös AMD:n Ryzen Pro 4000 -srajan prosessorin.

Kaikki uudet ThinkPad mallit saapuvat myyntiin vuoden toisen neljänneksen eli huhti-kesäkuun aikana. Kannettavien verottomat lähtöhinnat vaihtelevat L14- ja L15-mallien 649 dollarista aina X13 Yogan 1099 dollariin.

Lähde: Lenovo

NZXT:n uuden tornimallisen ITX-kotelon mukana toimitetaan prosessoricooleri ja virtalähde

H1-kotelon mukana toimitetaan prosessorin nestejäähdytysratkaisu sekä 650-wattinen SFX-L-virtalähde.

NZXT esitteli tänään mielenkiintoisen uuden mini-ITX-kokoisen H1-kotelon, jonka mukana toimitetaan myös virtalähde ja prosessorin jäähdytysratkaisu. Valmistajan mukaan tarkoituksena on ollut yksinkertaistaa suorituskykyisen ITX-kokoonpanon rakennusprosessia ja tehdä siitä mahdollisimman helppo suorituskyvystä tinkimättä.

H1 on pelkistetysti muotoiltu tornimallinen ITX-kotelo, jonka mukana toimitetaan 650-wattinen SFX-L-kokoluokan 80Plus Gold -sertifioitu virtalähde, 140 mm:n jäähdyttimellä varustettu nestejäähdytteinen prosessoricooleri sekä PCIe-riser-kaapeli. Virtalähde, johdotukset, jäähdytysratkaisu ja PCIe-riser ovat valmiiksi asennettuina koteloon. NZXT:n mukaan kotelon mukana toimitettavat komponentit tarjoavat käyttäjälle lisäarvoa sen sijaan, että ne täytyisi hankkia koteloon erikseen.

13,6-litraisen kotelon sisällä mini-ITX-emolevyn liittimet osoittavat alaspäin ja lisälaitteiden johdot on tarkoitus kytkeä kotelon pohjan kautta. Virtalähde sijaitsee kotelon yläosassa ja näytönohjain asennetaan koteloon pystyasennossa. H1:n sisärakenteiden ilmankierto on pyritty suunnitelemaan niin, että prosessori ja näytönohjain saavat raitista ilmaa kotelon rei’itettyjen kylkien kautta ilman että ne häiritsevät toisiaan. Kotelon sisälle mahtuu mini-ITX-emolevyn ohella täysikokoinen maksimissaan 2,5 korttipaikan paksuinen näytönohjain. Asemapaikkoja löytyy kahdelle 2,5 tuuman SSD:lle.

NZXT H1 tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 187 x 387,7 x 187,6 mm (L x K x S)
  • Paino: 6,53 kg
  • Materiaali: teräsrunko ja kylkipaneelit, lasikylki
  • Etupaneelin liitännät: 1x USB 3.2 Gen 2 Type-C, 1x USB 3.2 Gen 1 Type-A, 1x 4 Pole Headset Audio Jack
  • Yhteensopivat emolevyt: mini-ITX
  • 2,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
  • Laajennuskorttipaikkoja: 2 kpl
  • Näytönohjaimen maksimipituus: 305 x 128 mm tai 265 x 145 mm, kortin paksuus 2,5-korttipaikkaa
  • Virtalähdepaikka: mukana esiasennettu 650 W SFX-L -virtalähde
  • Jäähdytinpaikat: 140 mm (mukana toimitettava AIO-cooleri)

H1 tulee saataville vielä helmikuun aikana 349 euron suositushintaan. Värivaihtoehtoja ovat mattamusta ja mattavalkoinen. Valmistaja myöntää kolmen vuoden takuun kotelolle ja nestejäähdytykselle sekä 10 vuoden takuun virtalähteelle.

Lähde: NZXT

AMD paljasti prosessorisirujen ja I/O-sirun käytön tuomat säästöt Ryzen- ja Epyc-prosessoreissa

AMD:n mukaan prosessorisirujen ja I/O-sirun käyttö kustantaa parhaimmillaan alle puolet hypoteettisten monoliittisirujen hinnasta.

AMD on pitänyt International Solid-State Circuits Conference -tapahtumassa esityksen, jossa se on kertonut muun muassa Zen- ja Zen 2 -arkkitehtuurien eroista ja 7 nanometrin prosessin haasteista. Mukaan mahtui myös mielenkiintoista dataa pikkusirujen käytön taloudellisesta puolesta.

Kuluttajapuolella AMD:n esitys piti sisällään hinnat 8- ja 16-ytimisille Ryzen 3000 -sarjan prosessoreille ja niiden hypoteettisille yhden sirun versioille. AMD:n mukaan 8-ytimen prosessori toteutettuna 7 nanometrin prosessorisirulla ja 14 nanometrin I/O-sirulla on noin 26 prosenttia edullisempi valmistaa, kuin sama kokonaisuus yhtenä 7 nanometrin siruna. 16-ytimisen prosessorin kohdalla ero kuitenkin räjähtää käsiin. Yhtiön mukaan hypoteettisen 16-ytimisen Ryzen 3000 -sarjan prosessorin valmistaminen yhtenä 7 nanometrin siruna kustantaisi yli kaksinkertaisesti kahden 7 nanometrin prosessorisirun ja 14 nanometrin I/O-sirun versioon verrattuna. Lisäksi AMD saa lisähyötyä käyttämällä I/O-sirua myös X570-piirisarjana, mikä poisti tarpeen erillisen piirisarjan suunnittelulle.

Rome-koodinimellisten Epyc-prosessoreiden puolella 64-ytimen versiota ei AMD:n mukaan oltaisi voitu valmistaa lainkaan 7 nanometrin prosessilla yhtenä suurena siruna. 48- ja 32-ytimisiin Epyciin verrattuna hypoteettinen monoliittiversio olisi kustantanut vähän reilu kaksinkertaisesti, 24-ytiminen vähän alle kaksinkertaisesti ja 16-ytiminen noin 80 % enemmän prosessorisiruista ja I/O-sirusta rakentuvaan todelliseen versioon verrattuna. Epyceissä AMD saa lisäsäästöjä asentamalla prosessoreihin fyysisesti tarpeen mukaan joko kaksi, neljä, kuusi tai kahdeksan prosessorisirua. Myös prosessoreiden suorituskyvyn kerrotaan olevan parempi, kuin hypoteettisilla monoliittiversioilla olisi ollut mahdollista.

Arkkitehtuurien tarkemmista eroista sekä 7 nanometrin haasteista voi lukea lisää PC Watchin artikkelista japaniksi tai auttavasti kääntäjän avulla englanniksi. Artikkelin diat ovat kuitenkin kaikki englanniksi.

Päivitys: Myös WikiChip on julkaissut artikkelin 7 nanometrin haasteista.

Lähde: PC Watch