AIDA64:n tuore beetaversio lisää alustavan tuen NVIDIAn tuleville GV102- ja GV104-grafiikkapiireille

Viimeaikaisten vuotojen valossa alkaa näyttämään varmalta, että NVIDIAn tulevat näytönohjaimet perustuvat Volta-arkkitehtuuriin ja tullaan nimeämään GeForce 11 -sarjaksi.

NVIDIAn odotetaan julkaisevan uudet GeForce-näytönohjaimensa 20. päivä kuluvaa kuuta GeForce Gaming Celebration -tapahtumassa Gamescom-messujen yhteydessä. Huolimatta julkaisun lähestymisestä tulevista näytönohjaimista tiedetään vielä varsin vähän.

Tulevista GeForce-näytönohjaimista on puhuttu yleisesti Ampere- ja Turing-koodinimillä, josta ensin mainitun väitetään olleen alkuperäinen koodinimi ja jälkimmäisen lopullinen koodinimi. Syyksi nimenvaihdokselle on esitetty Ampere-nimistä teknologiastartuppia ja halua olla sekoittamatta uusia näytönohjaimia toisen yrityksen tuotteisiin.

HWiNFOn versiopäivitysten mukana julkaistujen tietojen mukaan riippumatta mahdollisesti käytettävästä erillisestä arkkitehtuurikoodinimestä, perustuisivat piirit todellisuudessa Volta-arkkitehtuuriin, josta merkkinä kunkin GPU:n nimi olisi GV-alkuinen mm. Titan V:ssä käytettävän GV100:n tapaan. HWiNFOn tiedot ovat nyt saaneet tukea FinalWireltä, jonka AIDA64:n tuorein versio lisää alustavan tuen GV102-, GV102GL-, GV104- ja GV104M-grafiikkapiireille. GL-liite viittaa ammattilaistuotteisiin ja M mobiilituotteisiin.

Myös tulevien näytönohjainten nimeäminen GeForce 11 -sarjaksi on saanut lisää tukea taakseen. GeForce 11 -nimestä saatiin ensimmäiset varmahkot viitteet kesällä Lenovon edustajalta, joka kertoi Computex-messuilla yhtiön tiettyjen tulevien pelitietokoneiden saavan myöhemmin näytönohjainvaihtoehdoiksi GeForce 11 -sarjan malleja. Nyt lisätukea GeForce 11 -sarjalle tuo GitHubista löytyvä PCI ID -listaus, jonka mukaan laitetunnus ”1e87” viittaa GV104-piiriin ja GeForce GTX 1180 -näytönohjaimeen.

Hiljattain näytönohjainvalmistaja Manlin kerrottiin rekisteröineen muista vuodoista poikkeavia GeForce 20 -sarjaan viittaavia nimiä näytönohjaimille ja GA-alkuisia (GeForce Ampere) grafiikkapiirien nimiä, mutta pian paljastui kyseessä olleen jokin ulkopuolinen taho, joka oli onnistunut rekisteröimään tuotenimet Manlin nimissä.

Lähteet: AIDA64, Guru3D

Qualcomm julkaisi 10 nanometrin prosessilla valmistettavan Snapdragon 670 -järjestelmäpiirin

Qualcommin uudessa järjestelmäpiirissä käytetään kahden nopean ja kuuden hitaan prosessoriytimen konfiguraatiota, jonka luvataan nostavan suorituskykyä parhaimmillaan 15 % edeltävään Snapdragon 660:een nähden huolimatta matalammista kellotaajuuksista.

Qualcomm on julkaissut jälleen täydennystä järjestelmäpiiriensä valikoimaan. Uusi Snapdragon 670 on suunnattu nimensä mukaisesti keskihintaluokan puhelimiin ja se on valmistettu Samsungin 10 nanometrin LPP-prosessilla.

Snapdragon 670 on varustettu yhteensä kahdeksalla Kryo 360 -prosessoriytimellä. Kaksi ytimistä ovat nopeampia Cortex-A75:een perustuvia 2,0 GHz:n kellotaajuudella toimivia Kryo 360 Gold -ytimiä ja kuusi kevyempiä Cortex-A55:een perustuvia 1,7 GHz:n Silver-ytimiä. Yhtiön mukaan ratkaisu on parhaimmillaan 15 % nopeampi, kuin edeltävän Snapdragon 660:n Kryo 260 -ytimillä toteutettu 4 + 4 -ratkaisu. Järjestelmäpiirin tukena on kaksi 16-bittistä LPDDR4X-muistikanavaa, joiden perään voi asentaa parhaimmillaan 8 Gt muistia.

Pikseleitä näytölle puskee Adreno 615 -grafiikkaohjain, jonka luvataan olevan parhaimmillaan 25 % nopeampi kuin edeltävän 660:n Adreno 512 oli. Grafiikkaohjain tukee parhaimmillaan 4K-resoluutiota ulkoisten näyttöjen kohdalla, mutta puhelinten näytöissä resoluutio on rajoitettu FullHD+-resoluutioihin.

Tekoälytarpeisiin järjestelmäpiiristä löytyy sen isoveljistä tuttu Hexagon 685 DSP, jonka kerrotaan olevan parhaimmillaan peräti 80 % nopeampi kuin viime sukupolven vastaava DSP kiitos kolmannen sukupolven vektorilaajennosten. Kamerapuolesta on puolestaan vastuussa Spectra 250 ISP, joka tukee parhaimmillaan 25 megapikselin sensoreita tai tuplakameratkaisuissa kahta 16 megapikselin sensoria. Videon kuvaus toimii parhaimmillaan 4K-resoluutiolla 30 FPS:n ja 1080p-resoluutiolla 120 FPS:n nopeudella.

Modeemiksi Qualcomm on valinnut Snapdragon X12:n, joka tarjoaa parhaimmillaan 600 Mbps:n lataus- ja 150 Mbps:n lähetysnopeuksia. WiFi-yhteydet tukevat 2×2 802.11ac Mu-MIMO -teknologiaa, mikä nostaa maksiminopeuden parhaimmillaan 867 megabittiin sekunnissa. Tuettuna on myös Qualcommin oma Quick Charge 4+ -teknologia, joka lupaa ladata akusta riippuen parhaimmillaan 50 % sen kapasiteetista vartissa.

Yhtiön mukaan Snapdragon 670 -mobiilialusta on saatavilla välittömästi ja se uskoo ensimmäisten sitä hyödyntävien laitteiden saapuvan markkinoille vielä kuluvan vuoden aikana.

Lähde: Qualcomm (1), (2)

AMD julkaisi uudet Radeon Software 18.8.1 -ajurit näytönohjaimilleen

AMD:n uudet näytönohjainajurit lisäävät muun muassa tuen Monster Hunter: World- ja World of Warcraft: Battle for Azeroth -peleille sekä tuovat mukanaan liudan uusia Vulkan-laajennoksia.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. Radeon Software Adrenalin Edition 18.8.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia AMD:n GCN-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia, pois lukien APU-piirien integroidut näytönohjaimet.

Radeon Software 18.8.1 -ajureiden merkittävimmät uudistukset keskittyvät virallisiin pelitukiin. Ajurit lisäävät tuen Monster Hunter: Worldille, World of Warcraft: Battle for Azerothille, We Happy Few:lle sekä Madden NFL 19:lle. Ajurit parantavat suorituskykyä Monster Hunter: Worldissä Radeon RX 580:lla 1080p-resoluutiolla parhaimmillaan 6 % ja RX Vega 64:llä samalla resoluutiolla parhaimmillaan 5 % verrattuna Radeon Software 18.6.1 -ajureihin.

Lisäksi ajurit lisäävät tuen joukolle Vulkan-laajennoksia. Uudet tuetut laajennokset ovat VK_EXT_descriptor_indexing, VK_KHR_get_display_properties2, VK_KHR_8bit_storage, VK_KHR_draw_indirect_count, VK_KHR_create_renderpass2 sekä EXT_vertex_attribute_divisor.

Ajurit korjaavat tuttuun tapaan jälleen joukon aiempien ajureiden ongelmia, kuten Fortniten satunnaiset kaatumiset Windows 7 -käyttöjärjestelmällä pelin käynnistyksen yhteydessä. Ajureissa on luonnollisesti myös tiedossa olevia ongelmia, kuten hiiren kursorin tai koko järjestelmän hidastelu joillain kokoonpanoilla, kun käytössä on kaksi tai useampi näyttöä ja yhdestä näytöstä on kytketty virrat pois. Voit tutustua täyteen muutoslokiin ja lukea lisätietoa uusista Vulkan-laajennoksista ajureiden julkaisutiedotteesta.

Lataa AMD:n ajurit täältä

Google julkaisi Android 9:n – koodinimeksi ”Pie”

Android 9 keskittyy käyttäjän toimien oppimiseen, päivittäisten tehtävien helpottamiseen sekä hyvinvoinnin parantamiseen.

Google on julkaissut Android-mobiilikäyttöjärjestelmänsä yhdeksännen version. Android 9:n koodinimeksi tuli lopulta simppelisti ”Pie” eli piirakka. Käyttöjärjestelmän lopullinen versio ei tuonut mukanaan merkittäviä uusia ominaisuuksia aiempiin beetaversioihin nähden.

Uusia käyttäjän tapoja oppivia ja käyttöä helpottavia ominaisuuksia ovat mm. virrankulutusta käytettyjen sovellusten ja palveluiden mukaan optimoiva Adaptive Battery sekä näytön kirkkauden säätöä käyttäjän mieltymysten mukaan mukauttava Adaptive Brightness. App Actions puolestaan ennakoi käyttäjän tekemisiä ja ehdottaa kontekstiin sopivia sovellustoimintoja. Myöhemmin syksyllä päivityksenä saapuva Slices-ominaisuus puolestaan tarjoaa käyttäjän lempisovellusten keskeisiä toimintoja pikavalintoina sovellusta Google-hausta etsittäessä.

Käyttöliittymäpuolella on tarjolla uusi navigointiratkaisu, joka korvaa alareunan navigointipainikkeet pyyhkäisyeleillä. Haluttaessa perinteisen navigointipalkin voi kuitenkin edelleen kytkeä päälle asetuksista. Uudistuksia on tapahtunut myös mm. ilmoitusvalikon pikatoimintojen toteutuksessa, ilmoitusten hallinnassa, äänenvoimakkuuden säädössä ja näytön automaattikäännön toiminnassa.

Digitaaliseen hyvinvointiin keskittyvät seuranta- ja hallintaominaisuudet, kuten Dashboard, App Timer, uudistettu Do Not Disturb sekä Wind Down tulevat saataville Pixel-puhelimiin myöhemmin tänä syksynä. Ennakkoon ominaisuuksia voi testata liittymällä Digital Wellbeing -beetaohjelmaan.

Pinnan alla Android 9 tuo natiivin tuen mm. useamman kameran samanaikaiselle kuvavirralle, ulkoisille USB/UVC-kameroille, näyttöloville, yli 18:9 kuvasuhteen näytöille, useille samanaikaisille Bluetooth-yhteyksille, HDR-materiaalille ja HEIF-kuville sekä parannetut biometrisen tunnistuksen tietoturvamallit ja taustalla olevien sovellusten rajoitukset mikrofonin ja kameran käytölle.

Android 9 Pie -päivitys on saatavilla välittömästi Googlen Pixel-puhelimille OTA-päivityksenä sekä erillisinä asennustiedostoina. Googlen mukaan Android P beetaohjelmassa mukana olleet muiden valmistajien puhelimet tulevat saamaan virallisen Android 9 Pie -päivityksen syksyn loppuun mennessä ja sama koskee myös kelpoisuusvaatimukset täyttäviä Android One -puhelimia. Laitevalmistajien omat versiot uudesta Androidista ovat luvassa myöhemmin loppuvuoden ja ensi vuoden aikana.

io-techin toukokuussa julkaiseman Android P beetaan pohjautuvan uusien ominaisuuksien katsauksen voi lukea täältä. Tutustumme Android 9 Pien lopulliseen versioon vielä lähiaikoina jossain muodossa Pixel XL -puhelimen avulla testattuna.

Lähteet: Android, Google Blog

Video: Ensituntumat AMD:n Ryzen Threadripper 2990WX

io-techin testiin saapui AMD:n 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessorit.

AMD:n uudet tehokäyttäjille suunnatut 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessorit esiteltiin tänään virallisesti ja ensimmäisenä myyntiin saapuu 32-ytiminen 2990WX-malli. Saimme käsiimme 32- ja 16-ytimiset eli Ryzen Threadripper 2990X- ja 2950X -mallit heti tuoreeltaan.

Tutustumme 4k-laatuisella videolla AMD:n lähettämän testisetin sisältöön ja asennamme prosessorin, 32 gigatavua DDR4-muistia ja Wraith Ripper -vakiojäähdytyksen MSI:n uudelle MEG X399 Creation -emolevylle.

io-techin testiartikkeli julkaistaan ensi viikon maanantaina 13. elokuuta klo 16.

Jos pidit videosta, käy tykkäämässä videota, tilaa io-techin YouTube-kanava, anna kommenteissa palautetta ja kehitämme videokonseptia lisää, kiitos!

Katso video Youtubessa

AMD esitteli virallisesti 2. sukupolven Ryzen Threadripperit

32-ytiminen Ryzen Threadripper 2990WX saapuu ensimmäisenä myyntiin ensi viikolla.

AMD antoi esimakua 2. sukupolven Ryzen Threadripper -prosessoreista kesäkuun alussa Taiwanissa järjestyssä Computex-tapahtumassa, jossa se kertoi tuovansa markkinoille 24- ja 32-ytimiset mallit. Käytössä on sama Zen+-arkkitehtuuri kuin aiemmin keväällä julkaistuissa Ryzen 2000-sarjan työpöytäprosessoreissa eli valmistustekniikka on päivittynyt 12 nanometriin sekä välimuistien ja keskusmuistin latensseja on viilattu alhaisemmiksi.

Prosessorit sopivat tuttuun TR4-kantaan ja nykyiset X399-emolevyt ovat yhteensopivia BIOS-päivityksen jälkeen. Markkinoille tulee myös pari uutta mallia MSI:ltä ja Gigabyteltä, joissa on varta vasten suunniteltu järeämpi virransyöttö juurikin WX-sarjan prosessoreille. Asus puolestaan tarjoaa nykyisille X399-emolevyilleen ilmaiseksi virransyötön jäähdytystä parantavan jäähdytyskitin.

Uudet Threadripperit on jaettu X- ja WX-sarjaan, joista ensin mainittuun lukeutuvat tehokäyttäjille suunnatut 12- ja 16-ytimiset mallit ja jälkimmäiseen ammattikäyttöön suunnatut 24- ja 32-ytimiset mallit. 8-ytimistä mallia ei ainakaan toistaiseksi esitelty markkinoille.

Ensimmäisenä myyntiin saapuu 32-ytiminen 2990WX-malli, jonka ennakkomyynti alkaa tänään noin 1900 euron hintaan ja myyntiin se saapuu viikon kuluttua 13. elokuuta. 16-ytiminen 2950X-malli tulee myyntiin elokuun lopulla noin 900 euron hintaan ja loput lokakuussa.

Vaikka prosessorit esiteltiin virallisesti tänään, testitulokset saa julkaista vasta viikon kuluttua eli 13. elokuuta. io-techin testiin saapui uudet 32- ja 16-ytimiset Threadripperit ja verrokkeina testeissä ovat 1. sukupolven 16-ytiminen Threadripper ja Intelin 18-ytiminen Core i9-7980XE.

Julkaisemme pian myös videon ensituntumista io-techin Youtube-kanavalla.

TSMC:n piisirujen tuotanto keskeytyi viikonloppuna viruksen takia

Tuotannon seisauksella odotetaan olevan 3 % vaikutus kuluvan neljänneksen liikevaihtoon.

Taiwanilainen piisiruvalmistaja TSMC kohtasi erikoisen ongelman perjantaina, kun yhtiön oli sammutettava tuotantolinjansa viruksen takia. Yhtiön mukaan kyseessä ei ollut ulkopuolinen hakkerointi, vaan tartunta oli ilmeisesti tullut useisiin tietokoneisiin ja tehdastyökaluihin sisäisen huolimattomuuden johdosta.

This virus outbreak occurred due to misoperation during the software installation process for a new tool, which caused a virus to spread once the tool was connected to the Company’s computer network. Data integrity and confidential information was not compromised. 

Tuotanto saatiin takaisin käyntiin vuorokaudessa ja sen odotetaan palautuvan normaaliksi tämän päivän aikana. Yhtiön mukaan siitä aiheutuu kuitenkin toimitusten viivästyksiä ja ylimääräisiä kuluja. Yhtiö on jo ehtinyt laskea, että seisaus aiheuttaisi 3 % loven heinä-syyskuun liikevaihtoon.

TSMC on maailman suurin piisirujen sopimusvalmistaja, jota käyttävät muun muassa Apple, NVIDIA ja AMD piiriensä valmistamiseen.

Lähteet: Taiwan News & TSMC

Motorola esitteli Moto Z3 -älypuhelimen ja 5G MotoMods-lisäosan

Motorolan uusi huippumalli on varustettu viimevuotisella järjestelmäpiirillä ja se muistuttaa toteutukseltaan suuresti edullisempaa Play-mallia.

Motorola on esitellyt Chicagossa järjestämässään tilaisuudessa uuden Moto Z3 -älypuhelimen sekä 5G Moto Mods -lisäosan. Kyseessä on tällä tietoa viimeinen Moto Z -sarjan puhelin, joka on suunniteltu tukemaan Moto Mods -lisäosia. Lisäosayhteensopivuus on rajannut kolmen viime vuoden aikana merkittävästi Moto Z -malliston kokoa ja ulkomittoja.

Moto Z3 on fyysisesti ja ominaisuuksiltaan lähes identtinen aiemmin tänä vuonna julkaistun Moto Z3 Play -mallin kanssa. Keskeisimpiä eroja ovat ainoastaan järjestelmäpiiri ja takakameran toteutus. Toisin kuin Play-mallissa, Z3:n takakamera käyttää saman 12 megapikselin sensorin värillistä ja mustavalkoista versiota. Järjestelmäpiirivalinta on hyvin erikoinen – Motorola on nimittäin päätynyt viimevuotiseen Snapdragon 835 -malliin, joka oli käytössä jo yrityksen viimevuotisessa lippulaivamallissa (Moto Z2 Force). Sormenjälkitunnistin sijaitsee Play-mallin tapaan laitteen kyljessä.

Tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 156,5 × 76,5 x 6,75 mm
  • Paino: 156 grammaa
  • Rakenne: 6000-sarjan alumiiniseosrunko, Gorilla Glass 3 -lasikuoret, roiskevedenkestävä nanopinnoite
  • 6,01″ Super AMOLED-näyttö, 18:9-kuvasuhde, 1080 x 2160 pikseliä, 79 % screen-to-body ratio
  • Qualcomm Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri (8 x 1,8 GHz Kryo 260 CPU, Adreno 509 GPU, X12 LTE-modeemi)
  • 4 Gt RAM-muistia
  • 64 Gt tallennustilaa, micro-SD-muistikorttipaikka (max 2 Tt)
  • LTE-yhteydet, Dual SIM
  • WiFi 802.11ac 2,4 & 5 GHz, Bluetooth 5.0, NFC
  • GPS, GLONASS, BeiDou
  • Kaksoistakakamera:
    • 12 megapikselin värisensori 1,25 um pikselit, f2.0, PDAF- ja lasertarkennus, 4K 30 FPS videokuvaus
    • 12 megapikselin mustavalkosensori, 1,25 um pikselit, f2.0
  • 8 megapikselin etukamera, 1,12 um pikselikoko, f2.0, 84 asteen objektiivi
  • 3000 mAh akku, USB Type-C 3.1, 15 W TurboPower -pikalataus
  • Android 8.1 Oreo

Moto Z3 tulee saataville 16. elokuuta alkaen yhdysvalloissa Verizonin kautta 480 dollarin hintaan. Laitteen saatavuudesta Euroopassa ei ole vielä tarkempaa tietoa. Motorola ilmoitti samalla, että Moto Z3 Force -mallia ei ole luvassa tänä vuonna.

Puhelimen ohella Motorola esitteli myös 5G-yhteydet mahdollistavan Moto Mod -lisäosan, joka on Z3:n ohella yhteensopiva myös muiden aikaisempien Moto Z -sarjan puhelinten kanssa. 5G Moto Mod -lisäosa liitetään tavanomaiseen tapaan Moto Z -mallien takakuoreen ja se hyödyntää Qualcommin Snapdragon X50 -modeemipiiriä. 5G Moto Mod tulee saataville vuoden 2019 alkupuolella ja hinnoittelusta ilmoitetaan myöhemmin.

Lähde: Motorola Blog

AMD:lta uusi semi-custom Zen + Vega -järjestelmäpiiri Kiinan markkinoille

AMD:n uusi semi-custom SoC on tehty Suborin uutta tietokonetta ja konsolia varten. Se sisältää neljä Zen-prosessoriydintä ja 24 CU:n Vega-grafiikkaohjaimen.

AMD on valmistuttanut semi-custom tuotteita jo lukuisille eri yrityksille, viimeisimpänä rakkaalle veriviholliselleen Intelille. Nyt yhtiön semi-custom asiakkaiden listaan liittyy kiinalainen Zhongshan Subor.

AMD:n mukaan se on luonut kiinalaiselle Zhongshan Suborille uuden semi-custom SoC-piirin, jota Subor tulee käyttämään sekä pelitietokoneessaan että tulevassa konsolissaan. Todellisuudessa konsoli ja pelitietokone ovat kuitenkin yksi ja sama laite, joiden ainoaksi eroksi jää käyttöjärjestelmä.

AMD:n mukaan uudessa semi-custom piirissä yhdistyy neliytiminen Zen-arkkitehtuuriin perustuva prosessori SMT-tuella sekä 24 Compute Unit -yksikön Vega-grafiikkaohjain. Prosessoriytimet toimivat 3,0 GHz:n kellotaajuudella ja grafiikkaohjain 1,3 GHz:n kellotaajuudella.

Erikoiseksi ratkaisun tekee se, että AMD:n mukaan kyse olisi yhdestä piiristä ja siihen kuuluisi myös 8 gigatavua GDDR5-muistia. Olettaen, että AMD:n julkaisemassa tiedotteessa ei ole virheitä, olisi ”yhden piirin” (”single chip”) tarkoitettava todellisuudessa MCM-piiriä. Piirin olisi oltava myös kooltaan merkittävän suuri, sillä siihen olisi mahduttava kahdeksan erillistä GDDR5-piiriä sekä Zen- ja Vega-grafiikkaohjaimen sisältävä järjestelmäpiiri.

Suborin pelitietokoneen kerrotaan olleen jo esillä ChinaJoy-messuilla ja sen on tarkoitus saapua kiinan markkinoille kuluvan kuun loppupuolella. Konsoliversio tietokoneesta julkaistaan vuoden loppuun mennessä. Valitettavasti sekä pelikone että konsoli julkaistaan yksinomaan Kiinan markkinoille.

Päivitys 4.8 klo 14.55:

AMD on päivittänyt tiedotettaan. Kyseessä ei ole MCM-piiri, vaan alkuperäisessä tiedotteessa puhuttiin virheellisesti yhdestä piiristä. Neljästä Zen-arkkitehtuuriin  perustuvasta prosessoriytimestä ja 24 CU:n Vega-grafiikkaohjaimestä rakentuvassa järjestelmäpiirissä on 256-bittinen GDDR5-muistiohjain, mutta muistipiirit ovat erillisinä piireinä emolevyllä.

Lähde: AMD Kuva: Zol.com.cn

Näytönohjainvalmistaja Manli rekisteröi GeForce GTX 2070:n ja GTX 2080:n (Päivitetty)

Manli kyseenalaistaa GeForce 11 -sarjan nimeämisen lisäksi huhut Turing- ja Volta-koodinimistä NVIDIAn tulevien näytönohjainten kohdalla.

NVIDIAn tulevista näytönohjaimista ollaan puhuttu jo pitkään GeForce 11 -sarjana, kiitos mm. Lenovon edustajan aiemman lipsautuksen. Näytönohjainvalmistaja Manli on asettanut tämän oletuksen nyt erittäin kyseenalaiseksi, eikä näytönohjainten koodinimikään ole enää itsestäänselvä.

NVIDIAn seuraavan sukupolven pelinäytönohjaimista on puhuttu pitkään Turing-nimellä. Sitä ennen pyöri huhuja Ampere-koodinimestä, joka olisi huhujen mukaan vaihdettu lopulta Turingiksi teknologiastartup Amperen vuoksi.

Vain hetki sitten Turing-koodinimi kyseenalaistettiin HWiNFOn toimesta, kun he ilmoittivat ohjelman seuraavan version lisäävän tuen GV102- ja GV104-grafiikkapiireille, mikä viittaisi Volta-arkkitehtuuriin.

Nyt näytönohjainvalmistaja Manli on kyseenalaistanut sekä GeForce 11 -sarjan, HWiNFOn Volta-viittaukset ja huhujen Turing-koodinimen. Yhtiö on rekisteröinyt Eurasian Economic Unionin (EAEU (EEU)) alla GeForce GTX 2070:n ja GeForce GTX 2080:n sekä toisessa hakemuksessa, jossa on näytönohjainten grafiikkapiirien nimet, GA-104:n ja GA-104-400:n.

Aika näyttää, mitkä todella ovat NVIDIAn seuraavan sukupolven todelliset koodinimet, grafiikkapiirien nimet ja näytönohjainten nimet.

Lähteet: EAEU, VideoCardz, Guru3D

 

Päivitys 3.8. klo 13:30:

Näytönohjainvalmistaja Manli lähetti sähköpostin, jossa se pyytää poistamaan kaikki tiedot liittyen GTX 2080- ja 2070-näytönohjaimiin. Yhtiön mukaan tiedot eivät ole aitoja ja se ei olisi itse tehnyt hakemusta EEC:lle:

About the product registration on EEC, it’s not officially applied or provided by Manli.

We are still investigating at the moment.

It will be grateful, if you can kindly remove any news or information which mention about “Manli GTX 2080 & 2070” immediately.

It is not the real information, we are still checking where the information from and who provided.