io-tech julkaisee uuden suomalaisen eMarkka-virtuaalivaluutan

Uusi suomalainen virtuaalivaluutta eMarkka tulee korvaamaan nykyisen eurovaluutan maksuvälineenä lähivuosien aikana.

Suomen suurin ja suosituin tietotekniikkasivusto io-tech on kehittänyt vuoden ajan kaikessa hiljaisuudessa uutta digitaalista eMarkka-virtuaalivaluuttaa alan asiantuntijoiden kanssa. Uuden suomalaisten oman virtuaalivaluutan tunnus on eMk ja se jakautuu sadaksi ePenniksi (ep).

eMarkkojen määrä on rajattu 100 miljoonaan, joka on noin viisinkertainen Bitcoiniin verrattuna ja vastaa suurin piirtein Ethereumin kokonaismäärää. eMarkka on arvotettu julkaisun yhteydessä vastaamaan alkuperäistä euron ja markan suhdetta vuodelta 2002 eli 1 eurolla saa 5,95 eMarkkaa.

Projektin ensimmäinen vaihe on ICO eli Initial Coin Offering, jossa joukkorahoituksena piensijoittajille tarjotaan mahdollisuus hankkia 20 % eMarkoista tokeneina, jotka voi myöhemmin vaihtaa eMarkoiksi, kunhan rahoitustavoite eli miljoona euroa on täyttynyt ja projekti käynnistyy virallisesti. Joukkorahoituskampanjaan osallistumiseksi on oltava Suomen kansalainen, mutta myöhemmässä vaiheessa valuutta avataan myös kansainväliseen jakeluun.

eMarkka käyttää lohkoketjutekniikkaa (blockchain), joka sisältää kaikki koskaan tapahtuneet siirrot (transaction). Lohkoketju on myös julkinen kirjanpitotietokanta ja sen ansiosta valuutan väärentäminen on mahdotonta.

Siinä missä Bitcoin ja Ethereum kuluttavat valtavia määriä sähköjä louhintaan. eMarkkaa louhitaan nerokkaasti käyttäjien päätelaitteilla nettisivuja selatessa eli tietokoneella tai mobiililaitteella. Uusi eMarkka-lohko julkaistaan 10 sekunnin välein louhittavaksi ja nettisivujen ylläpitäjät voivat asentaa sivustoilleen eMarkka-skriptin, jonka jälkeen sivuston vierailijat louhivat valuuttaa huomaamatta selatessaan sivustoa. Alustavien simulaatioiden mukaan ahkera netin käyttäjä voi tienata helposti 10 euroa päivässä selaamalla eMarkka-yhteensopivia sivustoja ja ylläpitäjä voi yltää satojen tai tuhansien eurojen päivätienesteihin.

eMarkkojen säilitys ja siirtäminen tapahtuu virtuaalissa lompakossa, joka on nimeltään ”Kukkaro” ja hallintasovellus tulee ladattavaksi Windowsille, iOS:lle ja Androidille. Sähköisen lompakon kylkeen käyttäjät voivat hankkia erillistä maksua vastaan myös pankki- ja luottokorttia muistuttavan maksukortin.

eMarkkaa pystyy kortin kanssa käyttämän alusta alkaen maksuvälineenä kaikissa kaupoissa sillä maksusopimukset on tehty kaikkien suomalaisten pankkien ja maksuvälittäjien kanssa. Myös Apple Pay ja Google Pay ovat tuettuna Kukkaro-sovelluksen kautta. Suomen Pankki on jo ehtinyt hyväksyä eMarkan Suomen viralliseksi virtuaalivaluutaksi. Alustavien suorituskykytestien mukaan eMarkka-teknologian siirtonopeus päihittää selvästi Bitcoinin ja on jopa Rippleä nopeampi eli transaktiot tapahtuvat millisekunneissa.

Ensimmäisenä eMarkkaa tullaan pilotoimaan io-techin TechBBS-keskustelufoorumilla ja uudella valuutalla voi ostaa foorumin tukijäsenyyksiä ja kauppa-alueella käyttäjät voivat tehdä keskenään kauppaa Kukkaro-sovelluksella.

”io-tech.fi kerää kuukausittain noin 250 000 suomalaista tekniikasta kiinnostunutta lukijaa ja sivulatauksia kertyy noin 7-8 miljoonaa. Tehokäyttäjien tietokoneissa ja lippulaivaälypuhelimissa on niin valtava potentiaalinen laskentateho, että vihdoin keksimme sille merkityksellistä käyttöä”, kommentoi io-techin toinen perustaja ja tulevan eMarkka Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Kurri.

Tarkemmista yksityiskohdista ja tulevasta eMarkan ICO:sta tullaan uutisoimaan io-techissä lähipäivinä tarkemmin, joten pysykää kanavalla.

PÄIVITYS: Kyseessä oli aprillipila 🙂

Alliance for Open Media julkaisi AV1-koodekin ensimmäisen version

Kuten AV1:n takana olevan yhteenliittymän nimestä voi päätellä, on kyse avoimeen lähdekoodiin perustuvasta ilmaisesta koodekista.

Videokoodekkien rintamalla on tällä hetkellä käytännössä kaksi vaihtoehtoa: kallis mutta suosittu HEVC eli H.265 ja ilmainen, mutta pienemmälle suosiolle jäänyt VP9. Tappiolle taistelussa jäänyt VP9 tullaan korvaamaan pian uudella AV1-koodekilla.

Google on yrittänyt syöstä MPEG-LA:ta videokoodekkien valtaistuimelta jo pitkään, ensin VP8:n ja sittemmin VP9:n myötä. Kumpikin sai taakseen jonkin verran käyttäjiä, mutta esimerkiksi VP9 on käytännössä käytössä vain YouTube-palvelussa, josta löytyy samat videot myös MPEG-LA:n vanhemmalla H.264-koodekilla.

AV1 on avoimeen lähdekoodiin perustuva koodekki, joka lupaa vihdoin syöstä MPEG-LA:n lisenssisotkut ja kalliit hinnat historiaan. Koodekin takaa löytyy Alliance for Open Media -yhteenliittymä (AOMedia). Yhteenliittymän takaa löytyy pelkän Googlen ja muutaman pienemmän kumppanin sijasta käytännössä kaikki merkittävät rauta- ja ohjelmistotalot. Käytännössä kaikkien mukana olevien tahojen myötä koodekilla ei pitäisi olla muuta vaihtoehtoa kuin onnistua, mutta aika näyttää, miten taistelussa lopulta käy.

Modernina koodekkina AV1 on suunniteltu 4K-resoluutioille ja siitä ylöspäin ja se sisältää luonnollisesti tuet HDR-materiaalille laajoine väriavaruuksineen. AV1:n 1.0-versioon on sisällytetty yhteensä neljä profiilia, jotka tukevat 8- – 10- tai 12-bittistä väriavaruutta ja YUV 4:2:0-, 4:2:2- ja 4:4:4 kroman alinäytteistystä. Tekniseltä toteutukseltaan koodekissa luotetaan käytännössä samoihin tekniikoihin, joihin niin Googlen aiemmat VP-koodekit kuin MPEG-LA:n H.26x-koodekitkin ovat turvautuneet. AOMedian mukaan koodekki olisi parhaimmillaan noin 30 % tehokkaampi, kuin H.265, mutta tämän tueksi ei ole toistaiseksi kolmansien osapuolien testejä.

AOMedian tämän hetkisten suunnitelmien mukaan nyt tehtyä spesifikaatioiden julkaisua tulee vielä kuluvan vuoden aikana seuraamaan itse koodekin optimointi sekä tuki koodekille erilaisilla sisällöntuotantoalustoilla sekä nettiselaimissa. Ensi vuonna yhteenliittymä uskoo valmistajien tuovan ensimmäiset hybridikiihdytetyt ratkaisut, jossa esimerkiksi grafiikkaohjaimen mediablokki hoitaa osan purkutöistä ja osa suoritetaan tavallisella prosessorilla ”ohjelmistopohjaisesti”. Täyttä rautakiihdytystä niin pakkaukseen kuin purkuun AOMedia odottaa vuonna 2020.

Lähteet: AOMedia, AnandTech

ASRock julkaisi Phantom Gaming -pelinäytönohjaimet neljän Radeon-mallin voimin

ASRockin mallisto kattaa ainakin tässä vaiheessa vain Radeon RX 550-, RX 560-, RX 570- ja RX 580 -näytönohjaimet, eikä yhtiön portfolioon kuulu lainkaan Vega-näytönohjaimia.

Huhut, joiden mukaan ASRock laajentaisi toimintaansa näytönohjainmarkkinoille pitivät paikkaansa. Yhtiö on nyt julkaissut Phantom Gaming -brändin alle neljä Radeon RX 500 -sarjan näytönohjainta.

ASRockin Phantom Gaming -sarjaan kuuluu tällä hetkellä neljä mallia: X Radeon RX 580 8G OC, X Radeon RX 570 8G OC, Radeon RX 560 2G ja Radeon RX 550 2G. Kaikki neljä näytönohjainmallia tukevat kolmea eri toimintatilaa: Default, Silent ja OC. Kokosimme näytönohjainten oleellisimmat tekniset tiedot alta löytyvään taulukkoon. ASRock ei valitettavasti kerro verkkosivuillaan ovatko ilmoitetut kellotaajuudet perus- vai Boost-kellotaajuuksia.

Radeon RX 580 ja RX 570 jakavat saman piirilevyn ja jäähdytysratkaisun keskenään. Kumpikin on varustettu kaksituulettimisella jäähdyttimellä ja massiivisella alumiinirivastolla. Jäähdyttimen ydin on kuparia, josta lämpö leviää rivastolle alumiinisia jäähdytysputkia pitkin. ASRock mainostaa myös käyttävänsä erittäin korkealaatuista ”nano-lämpötahnaa”.

Näytönohjaimet on varustettu kolmella DisplayPort-liitännällä, yhdellä HDMI-liitännällä ja yhdellä kaksilinkkisellä DVI-D-liitännällä. Virransyötöstä on kummankin kohdalla vastuussa yksi 8-pinninen PCI Express -lisävirtaliitin.

Radeon RX 560 ja RX 550 jatkavat isoveljiensä asettamaa teemaa ja jakavat keskenään yhteisen jäähdytysratkaisun ja piirilevyn, huolimatta eri grafiikkapiireistä. Jäähdytysratkaisu rakentuu yhden tuulettimen ja pienikokoisen alumiinisiilin varaan. Tuuletin on isoveljiensä tavoin varustettu kaksoiskuulalaakeroinnilla, jonka luvataan pidentävän sen elinikää 30 – 40 %.

Phantom Gaming -sarjan edullisempi kaksikko on varustettu yhdellä DisplayPort-, yhdellä HDMI- ja yhdellä kaksilinkkisellä DVI-D-liittimellä. Näytönohjaimissa ei ole lisävirtaliittimiä, vaan ne saavat kaiken tarvitsemansa suoraan PCI Express -liittimen kautta.

Vaikka näytönohjaimia markkinoidaan vahvasti pelaajille, saattaa totuus olla ainakin ASRockin näkökulmasta toinen. VideoCardz-sivusto twiittasi näytönohjaimiin liittyvän dian, jonka se kertoo olevan ASRockin Phantom Gaming -sarjan esittelevästä diaesityksestä. Dian mukaan ASRock olisi asemoinut kaikki neljä näytönohjainta louhintatuotteiden kategoriaan.

Guru3D puolestaan nostaa ilmoille epäilyn, että kyse olisi yhteistyökuviosta ASRockin ja Colorfulin ja sen emoyrityksen Chaintechin välillä. Perusteluiksi esitetään muun muassa hyvin samankaltaiset tuuletinratkaisut Colorfulin GeForce-näytönohjainten ja ASRockin Phantom Gaming -näytönohjainten välillä. Todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin se, että ASRock käyttää Chaintechiä OEM-valmistajana näytönohjaimilleen, mikäli Guru3D:n ajatuksissa on lainkaan perää.

Lähde: ASRock

BranchScope on uusi sivukanavahyökkäys Intelin prosessoreita vastaan

BranchScope hyödyntää samankaltaista hyökkäystapaa kuin alkuvuonna kohahduttanut Spectre.

Alkuvuodesta tietoturvamaailmaa kohahdutti vakavat sivukanavahyökkäykset, jotka ristittiin Meltdowniksi ja Spectreksi. Nyt kaksikko on saanut seurakseen uuden BranchScopeksi ristityn sivukanavahyökkäyksen.

Ars Technican selvityksen mukaan BranchScope on Spectren tavoin prosessoreiden spekuloivaa suoritusta hyväksikäyttävä haavoittuvuus. Vielä tarkemmin haavoittuvuuden kerrotaan olevan samankaltainen Spectren kakkosvariantin kanssa. Sen löysivät Williamin ja Maryn yliopiston, Carnegie Mellonin yliopiston, Kalifornian Riversiden yliopiston ja Binghamtonin yliopiston tutkijat.

Spekuloiva suoritus tarkoittaa prosessoreiden ominaisuutta, jossa prosessori arvaa ennakkoon kumman haaran haarautuvasta koodista ohjelma tulee tarvitsemaan ja suorittaa sen perusteella kyseisen haaran tehtäviä ennakkoon. Mikäli arvaus osuu oikeaan, säästää prosessori aikaa, kun tehtävät on laskettu jo valmiiksi ja mikäli se osuu hutiin, ei koodin suorittaminen viivästy, kun väärät tulokset voidaan yksinkertaisesti heittää pois ja suorittaa koodia kuten normaalisti olisi tapahtunut ilman spekuloivaa suoritusta.

BranchScope-hyökkäys perustuu prosessoreiden haarautumisen ennustajaan ja sen ylläpitämään kirjaan (Pattern History Table, PHT) siitä, ottaako suoritettava ohjelma tyypillisesti tietyn haaran vai ei. BranchScopella hyökkääjä voi syöttää haarautumisen ennustajalle omaa koodiaan muokatakseen sen kirjanpidon tilaa, jonka jälkeen hyökkääjä voi PHT:n tilan lukemalla päätellä, onko uhriksi valittu koodi ottanut tietyn haaran vai ei. Haavoittuvuuden kerrotaan mahdollistavan esimerkiksi datan kryptaamisen häirinnän.

Tutkijoiden mukaan BranchScope-haavoittuvuuden on testattu tähän mennessä koskevan Intelin prosessoreita ja heidän onnistuneen vuotamaan sen avulla Intel Software Guard Extensions -laajennoksen (SGX) piilottamaa dataa, johon normaalisti esimerkiksi käyttöjärjestelmällä ei ole mitään pääsyä. Intel on vahvistanut Ars Technicalle työskentelevänsä tutkijoiden kanssa ja olevan tietoisia ongelmasta. Yhtiö uskoo, että muita sivukanavahyökkäyksiä vastaan luodut päivitykset estävät myös BranchScopen toiminnan, mutta tällä hetkellä asialle ei ole olemassa varmistusta.

Lähde: Ars Technica

P20 Lite- ja Mate RS -ensituntumat päivitetty P20-ensituntumat artikkeliin

Päivitimme P20-ensituntumat-artikkeliin kappaleet myös P20 Lite- ja Mate RS -puhelimista.

Julkaisimme toissapäivänä ensituntumat-artikkelin Huawein uusiin P20- ja P20 Pro -malleihin liittyen ennakkoon otettujen käyttökokemusten pohjalta. P20 Lite- ja Porsche Design Mate RS -malleihin pääsimme tutustumaan vasta julkaisutilaisuuden yhteydessä Pariisissa, joten päivitimme niiden ensituntumat artikkeliin nyt jälkikäteen.

Lue artikkeli: Ensituntumat: Huawei P20, P20 Pro, P20 Lite ja Mate RS

LIVE: io-techin viikon tekniikkakatsaus videopodcast (13/2018)

Keskustelemme io-techin suorana lähetettävässä videopodcastissa viikottain tietotekniikka- ja mobiilimaailman mielenkiintoisimmista tapahtumista.

Pääsiäisen takia live-stream lähetetään tällä viikolla poikkeuksellisesti jo tänään torstaina klo 14 alkaen.

Pari viikkoa sitten startanneessa io-techin videopodcastissa käymme toimituksen kesken läpi ajankohtaiset IT-alan asiat ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta. Lisäksi kerromme, mitä alalla ja sivustolla on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti Twitchin keskusteluikkunan välityksellä.

Lähetys löytyy nyt jälkikäteen upotettuna Youtube-videona tästä uutisesta sekä TechBBS-foorumilla kommenttiketjusta. Lähetys on katsottavissa myös Twitchistä.

Laita io-techin oma kanava seurantaan Twitchissä ja tilaa myös Youtube-kanavamme.

Myös OnePlus 6:ssa tulee olemaan näyttölovi – Carl Pein mukaan hyvästä syystä

OnePlus vahvisti tulevan puhelimensa käyttävän näyttölovea harkituista syistä.

The Verge on julkaissut yksinoikeudella OnePlussalta saamansa virallisen kuvan, jossa esiintyy tulevan OnePlus 6 -älypuhelimen näytön yläreuna. The Vergen mukaan OnePlussalla huolestuttiin MWC-messujen yhteydessä uusien näyttölovella varustettujen puhelimien saamaan kritiikkiin, joten yritys halusi ottaa yhteyttä näyttölovia voimakkaasti kritioineeseen The Vergen toimittajaan Vlad Savoviin.

OnePlussan Carl Pein mukaan yrityksen seuraava huippumalli on paljon enemmän kuin mikä tahansa iPhone-kopio. Pei näkee näyttöloven mahdollisuutena tarjota käyttäjälle lisää näyttöalaa nostamalla koko ilmoitusrivin ylemmäksi, jättäen sen alapuolelle entistä enemmän tilaa varsinaiselle sisällölle. Lovea ei mainosteta esteettisenä valintana. Näytön alareunassa näyttöpinta-ala on pyritty maksimoimaan Androidin perinteiset navigointinäppäimet vaihtoehtoisesti korvaavalla pyyhkäisyeleratkaisulla, johon Pei myöntää insipiraation tulleen iPhone X:stä.

Pei uskoo, että OnePlus 6:n näyttölovi on suunniteltu ajatuksella ja huolellisemmin kuin monissa muissa puhelimissa. Hänen mukaansa uudesta huippumallista ei olisi saatu niin pienikokoista ilman näyttölovea, niin ettei kuulokkeen ja etukameran laatu olisi kärsinyt tai sensoreita sekä ilmoitus-LED:iä olisi täytynyt jättää pois. Koska OnePlus 6:ssa ei käytetä Face ID:n kaltaista tekniikkaa, on lovesta voitu tehdä kooltaan iPhone X:n lovea pienempi – ja Essential Phonen lovea suurempi.

Ohjelmistopuolella OnePlussan kehitystiimi on testannut manuaalisesti tuhat suosituinta Play Storen sovellusta selvittääkseen yhteensopivuustilan tarvetta lovea varten. Lovi piilotetaan aina kun näytöllä esitetään videota, jolloin näytön rajat muistuttavat tavanomaista suorakulmaista näyttöä. Lisäksi ilmoitusrivillä kello on siirretty näytön vasempaan yläkulmaan, jolloin ilmoituskuvakkeille on saatu enemmän yhtenäistä tilaa.

Pei myöntää, että Applen iPhone X:ssä käyttämä näyttölovi on nopeuttanut päätöstä loven hyödyntämisestä myös OnePlus 6:ssa, sillä Applen ratkaisut nopeuttavat teknisten ratkaisujen yleistymistä alalla suurista komponenttitilausmääristä johtuen. Kun näyttövalmistajien valikoimiin alkoi ilmestyä lovellisia näyttövaihtoehtoja, oli ratkaisu OnePlus 6:n osalta selvä, sillä se käy Pein mukaan järkeen. Näytön alapuolella tulee edelleen olemaan pieni reunus, sillä näytön toteuttaminen aivan puhelimen alareunaan iPhone X:n tapaan (taittamalla taipuisan OLED-näytön alareuna liitäntöineen näytön taakse) tulee toistaiseksi liian kalliiksi.

The Vergen saamien tietojen mukaan tulevassa puhelimessa on suurin näyttö OnePlussan historiassa sekä 90 %:n luokkaa oleva näytön ja ulkomittojen suhde. Pei ei suostunut kertomaan The Vergelle muita tietoja tulevasta OnePlus-puhelimesta, mutta ulostulo näyttöloveen liittyen sekä liikkeellä olevat huhut viittaisivat laitteen viimevuosia aikaisempaan julkaisuajankohtaan.

Lähde: The Verge

Kuva: OnePlus / The Verge

Xiaomi julkaisi Mi Mix 2s -lippulaivapuhelimen lähes koko etupuolen peittävällä näytöllä

28.3.2018 - 19:45 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (19)

Lähes koko puhelimen etupuolen peittävään näyttöön ei ole lisätty nykytrendien mukaista lovea, mikä lienee ilouutinen monille uutta puhelinta odottavalle.

Xiaomin Mi Mix ei ollut ensimmäinen niin sanotulla ”reunattomalla näytöllä” varustettu puhelin, mutta se voidaan laskea nykyisen trendin aloittajaksi. Yhtiö on sittemmin julkaissut myös Mi Mix 2:n ja nyt tuoreimpana jäsenenä joukkoon liittyy Mi Mix 2s.

Mi Mix 2s:n etupuoli on edeltäjiensä tavoin lähes pelkkää näyttöä. 18:9-kuvasuhteella varustetun 5,99-tuumaisen näytön resoluutio on 2160×1080 ja se perustuu IPS-tekniikkaan. Näyttö peittää noin 81,9 % puhelimen etupuolesta, mikä on pieni parannus Mi Mix 2:een nähden, mutta jää jälkeen alkuperäisen Mi Mix:n noin 83,6 %:sta. Näytön lisäksi puhelimen etupuolelle on sovitettu 5 megapikselin selfiekamera, joka löytyy aivan puhelimen oikeasta alakulmasta. Kaiutin on puolestaan aivan puhelimen ylälaidassa, näytön yläpuolella.

Puhelimen sisältä löytyy Qualcommin tuorein lippulaivajärjestelmäpiiri Snapdragon 845 (4x 2,8 GHz Kryo 385 Gold, 4x 1,8 GHz Kryo 385 Silver, Adreno 630). Järjestelmäpiirin tukena on mallista riippuen 6 tai 8 Gt muistia ja 64 – 128 (6 Gt -malli) tai 256 Gt (8 Gt -malli) tallennustilaa. Puhelin tukee Googlen lisätyn todellisuuden ARCore-sovelluksia, jonka lisäksi sen ääniohjattu tekoälyllä ryyditetty virtuaaliavustaja, jonka kehutaan osaavan lähes 100 erilaista äänikomentoa kuudesta eri kategoriasta.

Xiaomi on varustanut puhelimen kaksoiskameraratkaisulla, joka perustuu kahteen 12 megapikselin sensoriin. Pääsensorina toimii Sonyn IMX363 ja sen aukkosuhde on f/1.8 ja pikselikoko on 1,4 µm, kun kakkossensorin aukkosuhde on f/2.4 ja pikselikoko 1,0 µm. Pääsensori on varustettu neliakselisella optisella kuvanvakaimella, mutta kakkossensorista vakainta ei ilmeisesti löydy lainkaan. Lehdistötiedotteen mukaan kamera saa DxOMark Mobilessa pistemääräkseen 101 pistettä, mikä on toiseksi korkein tulos testin historiassa. Kameran lisäksi puhelimen takapuolelta löytyy sormenjälkilukija.

Mi Mix 2s:n strategiset mitat ovat 150,9 x 74,9 x 8,1 millimetriä ja paino 191 grammaa. Pakettiin on saatu mahdutettua 3400 mAh:n akku, joka tukee pikalatausta jo hieman vanhentuneen Quick Charge 3.0:n kautta. Lisäksi puhelin tukee langatonta latausta Qi-standardin mukaisesti.

Xiaomin uutuus on hinnoiteltu 6 / 64 Gt -mallina 3299 yuaniin (noin 424 euroa), 6 / 128 Gt -mallina 3599 yuaniin (noin 463 euroa) ja 8 / 256 Gt -mallina 3999 yuaniin (noin 514 euroa). Kaikki kolme mallia saapuvat myyntiin 3. huhtikuuta, mutta Suomen saatavuudesta ei ole toistaiseksi tietoa.

Lähde: Lehdistötiedote (BusinessWire)

Päivitys testilabrasta: Lämpö & melu Noctua NH-D15 & esteetön kotelon ilmavirtaus

Suoritimme muutamia täydentäviä testejä eilen io-techissä julkaistun Corsair H115i PRO RGB -artikkelin lukijapalautteen pohjalta.

Ajoimme lämpötila- ja melumittaukset vielä Noctuan järeämmällä ja noin 85 euron hintaisella kahdella 140 mm:n tuulettimella varustetulla NH-D15-ilmajäähdytyksellä. Lisäksi ajoimme lisätestin Corsairin H115i PRO RGB -nestejäähdytyksellä siten, että NZXT:n H700i-kotelon edestä ja päältä umpinaiset paneelit irroitettiin, jolloin kotelon ilmavirtaus oli esteetön (High Airflow Case).

Kotelon etu- ja yläpaneelien irroittaminen tiputti prosessorin rasituslämpötilaa H115i PRO RGB:llä neljällä asteella 81 asteeseen, mutta nosti kokoonpanon melutasoa noin kahdella desibelillä 39 desibeliin. Suurin pudotus nähtiin jäähdytysnesteen lämpötilassa, joka laski yli 10 asteella.

Paneelit paikoillaan Noctuan NH-D15-coolerilla prosessorin lämpötila oli 82 astetta, kun tuulettimet asetettiin pyörimään kiinteästi 65 % eli 1050 RPM:n kierrosnopeudella ja kokoonpanon melutaso oli sama 37,3 dB kuin H115i PRO RGB:llä tuulettimien maksiminopeudella ja NH-U12-ilmajäähdytyksellä.

Noctuan NH-D15-ilmajäähdytys oli io-techin testeissä NZXT:n H700i-kotelossa 4,8 GHz:iin ylikellotetulla Core i7-8700K -prosessorilla kolme astetta suorituskykyisempi samalla melutasolla kuin noin 50-60 euroa kalliimmat AIO-nestejäähdytykset.

Tulokset on päivitetty mukaan io-techin alkuperäiseen Corsair H115i PRO RGB -testiin.

Uusi kuvavuoto OnePlus 6:sta

27.3.2018 - 23:53 / Sampsa Kurri Mobiili Kommentit (14)

Tunnettu mobiilivuotaja Evan Blass on julkaissut Twitterissä kuvan tulevasta OnePlus 6 -puhelimesta.

Blass järjesti ensin Twitterissä äänestyksen, kiinnostaako ketään kuva OnePlussan seuraavasta puhelimesta. Yli 5000 seuraajaa äänesti 80-prosenttisesti kyllä ja Blass palkitsi kiinnostuneet twiittaamalla kuvan laitteesta.

Kuva on otettu laitteen takapuolelta yläviistosta ja näyttää alapäädystä löytyvän Type C -mallisen USB-liittimen ja 3,5 mm:n kuulokeliitännän. Kuvassa näkyy myös sormenjälkilukija, jonka yläpuolella on salama ja osa kaksoiskamerasta. Laitteen takakuoren pinnoite näyttää nahalta tai puulta tai niitä mukailevalta materiaalilta tai suojukselta.

Uusi vuotokuva mukailee viime kuussa Kiinasta vuotaneita kuvia, joissa kiiltäväpintainen laite esiintyi etu- ja takapuolelta kuvattuna. Tuolloin kuvissa näkyi lähes koko etupuolen täyttävä näyttö, jonka yläosassa oli pieni lovi etukameralle, kaiuttimelle ja muille antureille.

Lähde: Twitter