Samsungin 8 nanometrin valmistusprosessi on valmis, perustuu edelleen 10 nm:n prosessiin

Samsung turvautui kilpailijoilta tuttuun tapaan nimeämään vanhan prosessin viilatun version uudella nanometriluvulla

Puolijohdevalmistajien nanometri-kilpailu käy edelleen tiukkana GlobalFoundriesin, Intelin, Samsungin ja TSMC:n välillä. Yritykset pyrkivät nokittamaan toisiaan uusien prosessien nimellisillä nanometriko’oilla riippumatta siitä, miten ne vertautuvat kilpailijoiden prosessien todellisiin mittoihin.

Samsung pitää parhaillaan nimellistä kärkisijaa aktiivisessa tuotantokäytössä olevalla 10 nanometrin prosessillaan, vaikka todellisuudessa esimerkiksi Intelin 14 nanometriin vertailtuna on Samsungin prosessi edellä vain transistorin hilojen ja yhdysväylien leveydessä. Myös TSMC:llä on tuotantokäytössä oleva 10 nanometrin prosessi, mutta yhtiö ei ole julkaissut kaikkia sen parametrejä, joten reilu vertailu Samsungin vastaavaan on toistaiseksi mahdotonta.

Huolimatta kärkipaikastaan Samsung ei ole levännyt laakereillaan, vaan muiden tapaan se kehittää jatkuvasti uusia valmistusprosesseja. Seuraavana yhtiöltä on luvassa 8 nanometrin LowPowerPlus eli 8LPP-prosessi, joka on nyt validoitu tuotantokäyttöön. Yhtiön mukaan 8LPP prosessi tarjoaa parhaimmillaan 10 % pienempää tehonkulutusta ja pinta-alaa verrattuna yhtiön 10LPP-prosessiin.

Prosessin kehitys on tapahtunut nopeammin kuin alkuperäiset suunnitelmat lupailivat, sillä 8LPP-prosessin piti olla tuotantovalmis vasta ensi vuoden alussa. Nopealle kehitykselle on myös suhteellisen yksinkertainen selitys, sillä huolimatta uudesta nimestään 8LPP perustuu tuttuun 10 nanometrin valmistusprosessiin pienin parannuksin, mikä on helpottanut sen kehitystyötä. Myös kilpailijat ovat sortuneet vastaavaan, sillä esimerkiksi TSMC:n 12 nanometrin valmistusprosessit ovat vain viilailtuja 16 nanometrin prosesseja, joille annettiin kilpailutilanteen vuoksi houkuttelevampi nimi.

Lähde: Samsung

DRAMeXchange: Muistien saatavuus pysyy heikkona ja hinnat korkeina ainakin vuoteen 2019

Analyytikkojen mukaan muistien tuotannon kasvu ei tule pysymään kysynnän tahdissa ensi vuonna

Analyytikkoyritys TrendForcen muisteihin erikoistuneen DRAMeXchangen tuore tiedote koskien muistien markkinoita ei lupaa hyvää kuluttajien kannalta. Analyytikkojen mukaan hintojen laskua ei ole luvassa ainakaan vielä ensi vuonna.

DRAMeXchangen mukaan kolmen suuren muistivalmistajan, Samsungin, SK Hynixin ja Micronin, odotetaan kasvattavan muistien tuotantoa ensi vuonna 19,6 % prosenttia. Tuotannon kasvu voisi mahdollistaa hintojen laskun, mutta samaan aikaan kysynnän odotetaan kasvavan noin 20,6 %, jolloin muistien saatavuus jopa heikentyy nykyisestä. Analyytikkojen mukaan kyse on muistivalmistajien tietoisesta valinnasta hillitä tuotannon kasvua ja muistien saatavuutta, jotta hintataso saadaan pysymään nykyisellä, korkealla tasollaan.

Valoa tunnelin päässä heijastaa Samsungin ja SK Hynixin rakenteilla olevat muisteille pyhitetyt tuotantolaitokset, mutta niitä ei olla saamassa käyttöön ainakaan ennen vuotta 2019, joten ensi vuoden osalta ne eivät vaikuta hintatasoon ainakaan positiivisesti.

Lähde: TrendForce / DRAMeXchange

NZXT:n uusi Grid+ V3 -tuuletinohjain hyödyntää koneoppimista

Grid+ V3 -tuuletinohjain rakentaa optimoidut tuuletinprofiilit mukana tulevan äänisensorin ja Cam-ohjelmiston mittaamien tietojen perusteella.

Kotelo- ja jäähdytinvalmistajana parhaiten tunnettu NZXT on julkaissut uuden tuuletinohjaimen. Grid+ V3 -jäähdytinohjain on suunniteltu tarjoamaan älykästä ohjausta, joka mukautuu ympäristöönsä.

Grid+ V3 -jäähdytinohjain tukee maksimissaan kuutta kanavaa, joita voidaan ohjata toisistaan riippumatta. Ohjain osaa tunnistaa myös, onko kuhunkin kanavaan kytketyt tuulettimet 3-pinnisiä jänniteohjattavia vai 4-pinnisiä PWM-tuulettimia ja ohjaa niitä sen mukaan. Kanaviin voidaan syöttää tehoa maksimissaan viiden watin edestä.

Optimoidakseen tietokoneen jäähdytyksen Grid+ V3 käyttää NZXT:n Cam-ohjelmiston tarjoamia rasitus- ja lämpötilatietoja sekä laitteeseen kuuluvaa äänisensoria löytääkseen koneoppimisen avulla parhaan balanssin melun ja jäähdytystehon välillä käytössä olevassa kokoonpanossa joko Silent- tai Performance -tilan esiasetettujen sääntöjen mukaisesti. Käyttäjä voi halutessaan korvata tekoälyn luomat tuuletinprofiilit myös itse luoduilla profiileilla tai asettaa tuulettimet toimimaan aina tietyllä nopeudella. Tuuletinohjain tukee myös lähes äänetöntä 0 dB -tilaa, joka pitää tuulettimet pois päältä kyllin matalilla lämpötiloilla.

NZXT Grid+ V3:n strategiset mitat ovat 125 x 78 x 15 millimetriä ja 147 grammaa. Sen voi asentaa koteloon käytännössä mihin tahansa magnetisoidun pohjan avulla, mutta laite tukee myös 3M Dual Lock -kiinnitystä. Äänisensorin mitat ovat 35 x 15 x 10 mm ja sen voi asentaa joko suoraan itse ohjaimen kylkeen tai 450 mm:n johdon avulla haluamaansa paikkaan kotelossa. Virtaa tuuletinohjaimelle syötetään 4-pinnisellä Molex-liittimellä ja kommunikointi ohjelmiston kanssa tapahtuu micro-USB-liitännän kautta.

Grid+ V3 -tuuletinohjaimen suositushinta on 49,90 euroa ja se saapuu virallisesti myyntiin kuluvan kuun lopulla.

Lähde: NZXT (1), (2)

HMD Global esitteli uuden keskihintaisen Nokia 7 -älypuhelimen

19.10.2017 - 09:53 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (33)

Uutuus tulee toistaiseksi myyntiin vain Kiinassa, eikä HMD Globalilla ole tällä hetkellä suunnitelmia sen lanseeramiseksi Suomessa.

HMD Global on esitellyt tänään Kiinassa uuden Nokia 7 -älypuhelimen. Uutuus sijoittuu keskihintaluokkaan ja se on Nokia-malliston ensimmäinen lasisella takakuorella varustettu malli. Laitteen runko on 7000-sarjan alumiiniseosta ja takakuoren Gorilla Glass -lasi on lämmön ja paineen avulla 3D-muotoiltu kaarevaksi. Rakenne on IP54-suojattu roiskevedeltä.

Nokia 7:n näyttö on 5,2-tuumainen ja se perustuu 1080 x 1920 pikselin IPS LCD -paneeliin. Sisältä löytyy Snapdragon 630 -järjestelmäpiiri, neljä tai kuusi gigatavua RAM-muistia, 64 Gt tallennustilaa sekä pikalatausta tukeva 3000 mAh akku. Zeissin kanssa suunniteltu takakamera on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja etukamera käyttää puolestaan suurikokoisilla 1,4 mikrometrin pikseleillä varustettua viiden megapikselin sensoria.

Tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 141,2 x 71,45 x 7,92 mm, näytön ja ulkomittojen suhde 73,8 %
  • Alumiininen runko, 2.5D Gorilla Glass 3 -näyttölasi, 3D Gorilla Glass -takakuori, IP54-suojaus
  • 5,2″ IPS LCD -näyttö, 1080 x 1920 pikseliä, 423 PPI
  • Snapdragon 630 -järjestelmäpiiri (8 Cortex-A53, Adreno 508 GPU, X12 LTE-modeemi, Spectra 160 ISP)
  • 4 tai 6 Gt RAM-muistia
  • 64 Gt eMMC 5.1 -tallennustilaa, micro-SD-muistikorttipaikka
  • Cat.6/2CA LTE-yhteydet (300/50 Mbit/s)
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Bluetooth 5.0, NFC, A-GPS, Glonass, BDS
  • 16 Mpix takakamera, 1,12 um pikselikoko, Zeiss-objektiivi, f1.8, 80-asteinen kuvakulma, Dual Tone -salama, 4K-videokuvaus, OZO Audio -tilaääni
  • 5 megapikselin etukamera, 1,4 um pikselikoko, f2.0, 84-asteinen kuvakulma, Bothie-kuvaus
  • 3000 mAh akku, USB Type-C, 18 W pikalataus
  • Android 7.1.1 Nougat

Nokia 7 tulee saataville Kiinassa 24. lokakuuta kiiltävän mustana ja mattavalkoisena. Pienemmällä RAM-muistivaihtoehdolla suositushinta on 2499 yuania (320 euroa) ja suuremmalla 6 Gt RAM-muistilla 2699 yuania (345 euroa). HMD Globalin Pohjoismaiden liiketoimintajohtaja Ossi Korpela kommentoi io-techille, että ”Nokia 7 on tällä hetkellä tulossa ainostaan myyntiin Kiinassa. Meillä ei ole tällä hetkellä suunnitelmia sen lanseeramiseksi Suomessa tai muualla Pohjoismaissa.”

Lähde: HMD Global / Nokia

NZXT:ltä uusi moderni H-sarjan kotelomallisto

NZXT esitteli uuden H-sarjan koteloperheen, joka koostuu kolmesta erikokoisesta mallista.

NZXT on esitellyt täysin uudistetun H-sarjan kotelotuoteperheen, johon kuuluu kolme mallia – H700i, H400i ja H200i. Niiden varustukseen kuuluu mm. USB-väylän kautta ohjattavat RGB-valaistus- ja tuuletinsäätimet. Koneoppimista hyödyntävän Adaptive Noise Reduction -ominaisuuden kerrotaan optimoivan kokoonpanon tuuletinnopeuksia ja melutasoa automaattisesti. Kotelon valaistusta ja tuulettimien pyörimisnopeutta voi säätää NZXT:n CAM-ohjelmiston avulla.

Uutuuksista H700i on E-ATX-kokoinen, H400i micro-ATX-kokoinen ja H200i mini-ITX-kokoinen kotelo. Uusien H-sarjalaisten rakenne on kokonaan terästä lasista kylkipaneelia lukuun ottamatta. Johtojen vetäminen on otettu erityisesti huomioon, sillä oikean kylkipaneelin taakse on toteutettu johtokourut sekä kiinnityslenkit. Koteloiden mukana toimitetaan NZXT:n Aer F -sarjan tuulettimia 120 ja 140 mm koossa kotelomallista riippuen.

H700i tulee myyntiin lokakuun lopulla 199,90 euron suositushintaan. H400i tulee kauppoihin marraskuun puolivälissä 149,90 euron suositushintaan. H200i tulee kauppoihin joulukuun lopulla ja sen suositushinta ilmoitetaan myöhemmin. Koteloista tulee saataville neljä värivaihtoehtoa – mattamusta sinisillä, punaisilla tai mustilla yksityiskohdilla, sekä mattavalkoinen mustilla yksityiskohdilla.

Lähde: NZXT

Antecilta hillitty lasikylkinen P110 Luce -miditornikotelo

Antec esitteli uuden hillitysti muotoillun lasikylkisen P110 Luce -miditornikotelon.

Antec on laajentanut Performace-sarjan kotelovalikoimaansa uudella P110 Luce -mallilla. Teräsrunkoisen kotelon vasen kylkipaneeli on karkaistua lasia ja etupaneeli on pinnoitettu 0,8 mm paksulla alumiinilevyllä. Hillitysti muotoillun kotelon etupaneeliin on sijoitettu RGB-valaistu logo värivalitsimineen sekä HDMI-liitäntä VR-käyttöä silmällä pitäen.

Kotelon sisusta on asettelultaan nykytrendien mukainen, joskin 3,5 tuuman levypaikkoja löytyy kolmesta eri sijainnista yhteensä kuusi kappaletta. Laajennuskorttipaikkoja P110:ssä on kaikkiaan kymmenen, joista kaksi sijaitsee pystyasennossa. Pitkille lisäkorteille löytyy erillinen säädettävä tuki. Kotelossa on paikat jopa kuudelle 120 mm tuulettimelle sekä jopa 280 ja 360 mm jäähdyttimille. Pölysuodattimista on tehty helposti irrotettavia – kattosuodatin on magneettikiinnitteinen ja pohjasuodatin irtoaa kyljen puolelta.

Antec P110 Luce tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 489 x 230 x 518 mm (S x L x K)
  • Paino: 11,7 kg
  • Materiaali: Teräs, alumiini, karkaistu lasi, ABS-muovi
  • Yhteensopivat emolevyt: ATX, micro-ATX, mini-ITX
  • Etupaneeli: 2 x USB 3.0, HDMI, mikrofoni, kuuloke, RGB-valaistussäädin
  • 3,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
  • 2,5/3,5 tuuman levypaikat: 4 kpl
  • 2,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
  • Laajennuskorttipaikat: 8 kpl (+ 2 pystysuuntaista)
  • Lisäkorttien maksimipituus: 390 mm
  • Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 165 mm
  • Virtalähteen maksimipituus: 200 mm
  • Tuuletinpaikat:  Edessä ja katossa 3 x 120 tai 2 x 140 mm, katossa 2 x 120/140 mm, takana 1 x 120 mm
  • Tuulettimet: 2 x 120 mm edessä, 1 x 120 mm takana
  • Jäähdytinyhteensopivuus: jopa 280/360 mm edessä, 120 mm takana, jopa 280 mm katossa (maksimipaksuus 55 mm)

Antec P110 Luce on saatavilla välittömästi 119 euron verolliseen suositushintaan.

Lähde: Antec

io-techistä löytyvät jatkossa myös IT-alan työpaikat

TechBBS-keskustelufoorumilla on nyt mahdollista tavoittaa suomalaiset IT-alan osaajat työpaikkailmoituksilla.

Vuoden 2017 alussa virallisesti lanseerattu uusi tietotekniikkasivusto io-tech.fi on noussut alle vuodessa Alexa Rankingin mukaan Suomen 50 suosituimman sivuston joukkoon. Syyskuussa sivuilla vieraili 200 000 uniikkia kävijää, vierailukertoja kertyi yli miljoona ja yksittäinen sessio kesti keskimäärin yli 10 minuuttia.

TechBBS-keskustelufoorumista on muodostunut uusi IT-alasta ja uusimmasta tekniikasta kiinnostuneiden suomalaisten kohtaamis- ja ajanviettopaikka, johon on rekisteröitynyt jo yli 17 000 jäsentä ja keskustelua käydään ympäri vuorokauden eri aiheista noin 5000 viestin verran.

Olemme saaneet kuluneen vuoden aikana runsaasti kyselyitä eri tahoilta IT-alan työpaikkoihin liittyen. Esimerkiksi Kela hakee parhaillaan io-techissä rullaavassa mainoskampanjassaan ICT-asiantuntijoita töihin.

”Yrityksillä on valtava tarve tavoittaa rekrytoinnissaan sopivimmat ja potentiaalisimmat IT-alan osaajat. Tarjoamme jatkossa ilmoittajille mahdollisuuden kontaktoida alansa kovimmat tekijät luonnollisessa ympäristössään, jossa kyseiset henkilöt muutenkin viettävät runsaasti aikaa.”

TechBBS-keskustelufoorumille on nyt luotu oma alue IT-alan työpaikkailmoituksille, johon yritykset voivat ostaa viestiketjun ja ilmoittaa avoimesta työpaikasta. 300€ + ALV ilmoitushinta sisältää oman käyttäjätunnuksen yritykselle, ilmoitusviestiketjun sekä mahdollisuuden kommunikoida kiinnostuneiden käyttäjien kanssa suoraan viestiketjussa tai yksityisviesteillä. Useamman ilmoituksen kohdalla pyydämme kysymään tarjouksen.

TechBBS, IT-alan työpaikkailmoitukset

 

[read more=”Lisätietoja” less=”Piilota teksti”]

 

io-tech.fi statistiikkaa syyskuu 2017

  • Uniikkeja kävijöitä 194 870
  • 985 128 vierailua
  • 6,7 miljoonaa sivulatausta
  • Keskimääräinen session kesto 10 min 22 s
  • Bounce rate 31,22  %
  • Alexa Ranking Suomessa: 47
  • TechBBS-foorumille rekisteröityneitä käyttäjiä: 17 200

 

Ota yhteyttä:

Sampsa Kurri (040-8485742)
tyo@io-tech.fi

[/read]

AMD:n ja NVIDIA:n näytönohjainajurit valmiita Windows 10 Fall Creators Update -päivitykselle

AMD julkaisi Windows 10 Fall Creators Updatelle uudet beeta-ajurit ja NVIDIA kertoi sen viikko sitten julkaistujen ajureiden olevan jo valmiiksi yhteensopivat.

Microsoft julkaisi tänään merkittävän Windows 10 Fall Creators Update -päivityksen, mikä vaatii toimia myös esimerkiksi näytönohjainten ajuritiimeiltä. Sekä AMD että NVIDIA ovat omalta osaltaan valmiina ja julkaisseet Fall Creators Update -yhteensopivat ajurit näytönohjaimilleen.

AMD:n uudet ajurit ovat varsinainen nimihirviö, eli Radeon Software Crimson ReLive Edition Beta for Windows 10 Fall Creators Update. Ajurit tukevat kaikkia AMD:n GCN-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia, mukaan lukien APU-piirien grafiikkaohjaimet.

Uusien Radeon Software -ajureiden ainut merkittävä uudistus on beetatason tuki Windows 10:n tuoreimmalle versiolle. Ajureissa on tuttuun tapaan joukko tiedossa olevia bugeja, joihin voit tutustua ajureiden lataussivuilta löytyvästä julkaisutiedotteesta.

Lataa AMD:n ajurit täältä

NVIDIA on ilmoittanut GeForce-foorumeillaan, että yhtiön reilu viikko sitten julkaisemat GeForce 387.92 -ajurit ovat yhteensopivat Windows 10:n Fall Creators Updaten kanssa. Yhtiön virallisille keskustelufoorumeille on kuitenkin perustettu ajureiden normaalista palautekeskustelusta erillinen Fall Creators Update -palautekeskustelu.

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

Microsoft julkaisi ilmaisen Windows 10 Fall Creators Update -päivityksen

Windows 10 Fall Creators Update tuo mukanaan Windows Mixed Reality -tuen, jonka tueksi on esitelty edullisia VR-laseja useilta valmistajilta

Microsoft on julkaissut tänään Windows 10:n neljännen merkittävän päivityksen, Fall Creators Updaten. Fall Creators Update jatkaa siitä, mihin Creators Update jäi ja panostaa etenkin sisällöntuottajien kaipaamiin ominaisuuksiin ja virtuaalitodellisuuteen.

Windows 10 Fall Creators Updaten selvästi merkittävin uudistus on WMR eli Windows Mixed Reality. WMR parantaa Windowsin tukea VR- ja AR-laseille ja sen tueksi julkaistaan tänään lukuisia eri valmistajien WMR-yhteensopivia VR-laseja.

WMR:n lisäksi Fall Creators Update tuo muun muassa tuen katseenseurannalle suoraan käyttöjärjestelmän puolelta, parannuksia Windows Ink -tukeen, Files On-Demand -palvelun OneDriveen ja parannellun Game Mode -pelitilan sekä Mixer-streamauspalvelun. Microsoft on myös varmistanut, että vähintään yksi Creators Updaten stutterointia aiheuttavista bugeista on korjattu Fall Creators Updatessa.

Voit tutustua Windows 10 Fall Creators Updaten uudistuksiin tarkemmin Microsoftin Windows Blogissa ja aiemmissa uutisissamme.

Windows 10 Fall Creators Updaten saa ladattua omalle koneelleen yksinkertaisimmin suoraan Windows Updaten kautta, mutta mikäli se ei tarjoa päivitystä heti, voi sen ladata myös Microsoftin verkkosivuilta löytyvällä työkalulla myöhemmin tänään.

Suomalainen retropelilehti Retro Rewind hakee joukkorahoitusta

Kiinnostaako retropelaaminen? Pelialan vetaraanit suunnittelevat joukkorahoitettua printtilehteä Skrollin jalanjäljissä.

Menneet vuosikymmenet ovat täynnä huikeita pelikonsoleita ja mikrotietokoneita sekä niiden klassisia pelejä. Joukkorahoitusta hakevan Retro Rewind -lehden onkin tarkoitus käsitellä digitaalista pelaamista suunnilleen 1970-luvulta 2000-luvulle.

Projektin taustalla on kolme pelialan konkaria, suomalaisen pelijournalismin veteraani Jukka O. Kauppinen, muun muassa Suomen pelimuseon rakentamisen Tampereen Vapriikkiin käynnistänyt Mikko Heinonen ja toinen Pelikonepeijoonit-keräilijäryhmän perustajista Manu Pärssinen.

Joukkorahoituksen menestys vaikuttaa siihen, kuinka monta numeroa lehteä ilmestyy vuonna 2018. Saavuttamalla minimitavoitteen 20 000 euroa luvassa kaksi 64-sivuista numeroa: yksi keväällä ja toinen syksyllä. Jos 35 000 euroa täyttyy, Retro Rewind ilmestyy kolmesti (kevät-kesä-syksy), ja 50 000 eurolla tulossa olisii neljä lehteä.

Rahoitushaun tulee saavuttaa vähintään 20000 € rahoitusta toteutuakseen. Muussa tapauksessa kaikki rahoitussitoumukset raukeavat ja varat palautetaan rahoittajille. Kampanja-aikaa on tällä hetkellä jäljellä 56 päivää ja minimitavoitteesta on kasassa kolmannes.

Lähde: Mesenaatti