Uutiset

Näytönohjainvalmistajat lupaavat tukensa DirectX Raytracingille, NVIDIA esitteli tueksi RTX-teknologian

DirectX Raytracing on uusi jäsen Microsoftin DirectX 12 -perheeseen ja sen tarkoitus on helpottaa säteenseurannan integrointia osaksi nykyisiä rasterointitekniikoita.

Microsoft esitteli tänään uuden DirectX Raytracing -rajapinnan. DXR toimii nykyisillä näytönohjaimilla, mutta grafiikkapiireihin on mahdollista rakentaa myös ns. rautakiihdytys sen toiminnoille. Sekä AMD että NVIDIA ovat jo ilmoittaneet tukevansa Microsoftin uutta rajapintaa ja pyrkimystä tuoda säteenseuranta osaksi yhä useampaa sovellusta.

Kuten jo todettua, DirectX Raytracing toimii nykyisilläkin näytönohjaimilla. Sen rautakiihdytys on sen sijaan mielenkiintoisempi kysymys, johon ei toistaiseksi ole selvää vastausta. AMD on ilmoittanut yksinkertaisesti tukevansa rajapintaa ja tuovansa sille ajurin lähiaikoina. Selvyys siihen, tukeeko AMD:n näytönohjaimet DXR:n ominaisuuksien kiihdyttämistä ns. raudalla vai vain samalla tasolla kuin kaikki DirectX 12 -näytönohjaimet, saadaan aikaisintaan kyseisten ajureiden myötä.

AMD:n mukaan se on tehnyt Microsoftin kanssa tiivistä yhteistyötä uuden rajapinnan parissa ja tulee puhumaan DXR:n hyödyntämisestä peleissä tällä viikolla pidettävillä GDC-messuilla.

NVIDIA on sen sijaan ilmoittanut, että yhtiön Volta-arkkitehtuuri – eli käytännössä Titan V -näytönohjain – tukee ainakin osittaista DXR:n rautakiihdytystä. AnandTechin mukaan Volta sisältää joitain nimenomaan säteenseurannan kiihdyttämiseen tarkoitettuja ominaisuuksia, joista NVIDIA ei ole kertonut aiemmin. Yllä oleva video on kotimaisen Remedyn käsialaa ja se hyödyntää nimenomaan DXR-rajapintaa NVIDIAn näytönonohjaimella. Remedy hyödyntää DXR:ää Northlight-pelimoottorissaan.

NVIDIAn mukaan se on tehnyt Microsoftin kanssa yhteistyötä varmistaakseen, että yhtiön uutta DXR-rajapintaa hyödyntävät sovellukset tukisivat täysin sen omaa NVIDIA RTX -teknologiaa. NVIDIA ei tehnyt selväksi, vaatiiko sen Volta-arkkitehtuurin ominaisuuksien hyödyntäminen nimenomaan RTX:n käytön, vai voidaanko niitä hyödyntää myös suoraan DXR-rajapinnalla. Lisäksi NVIDIA kertoi lisäävänsä GameWorks-työkaluihin säteenseurannan kohinaa vähentävän työkalun.

NVIDIAn Voltaa vanhemmat arkkitehtuurit tukevat DXR:n fallback-kerrosta, jossa DXR toteutetaan perinteisinä laskentatyyppisinä tehtävinä. Yhtiö on julkaissut myös mielenkiintoisen blogin, jossa se käsittelee rasteroinnin ja säteenseurannan eroja.

Microsoft esitteli lisäystä DirectX 12 -perheeseen: DirectX Raytracing

DirectX Raytracing eli DXR on tarkoitettu ensisijaisesti täydentämään nykyisiä Direct3D- ja DirectCompute-rajapintoja, eikä korvaamaan niitä täysin.

Microsoft on tänään julkistanut odottamatta uuden osan DirectX 12 -rajapintaperheeseen: DirectX Raytracingin. DirectX Raytracing on nimensä mukaisesti säteenseurantaan perustuva rajapinta.

Säteenseuranta mahdollistaa teoriassa täysin fotorealistisen grafiikan, mutta kyllin monen säteen ja niiden kimmokkeiden mallintaminen reaaliajassa on erittäin raskas tehtävä. Vähentämällä mallinnettujen säteiden määrää tai niiden kimmokkeiden laskemista prosessia voidaan keventää kuvanlaadun kustannuksella.

Nykyiset pelit ja ohjelmat renderöidään pääasiassa rasterointitekniikalla. Yksinkertaistettuna rasterointitekniikalla peli renderöidään kolmiulotteisena sisäisesti, jonka jälkeen se sovitetaan kaksiulotteiselle pinnalle. Menetelmä on tehokas, mutta esimerkiksi luonnollisen valaistuksen luominen on tällöin erittäin haastavaa.

Uusimpana trendinä säteenseurantaa on ruvettu yhdistämään osaksi perinteistä rasterointiratkaisua esimerkiksi valaistuksen simulointia varten, mikä mahdollistaa parhaimmillaan erittäin laadukkaan valaistuksen, mutta toisaalta mikä on samanaikaisesti erittäin raskas tehtävä.

Microsoftin DirectX Raytracing -rajapinnan eli DXR:n tarkoitus on helpottaa säteenseurannan käyttöönottoa tehokkaasti. Se ei korvaa esimerkiksi Direct3D-rajapintaa, vaan toimii sen apuna. Microsoft kohtelee DXR:ää laskentatyyppisenä (Compute) tehtävänä, jota voidaan suorittaa sekä DirectX 12:n grafiikka- että laskentamoottorilla (DirectX 12 jakaa näytönohjaimen resurssit grafiikka-, laskenta- ja kopiointimoottoreiksi, esimerkiksi asynkroninen laskenta hyödyntää grafikka- ja laskentamoottoreita samanaikaisesti).

Microsoftin mukaan ratkaisuun kohdella säteenseurantaa laskentatyyppisenä tehtävänä on kaksi syytä, joista tärkeämpi on yksinkertaisesti se, että säteenseuranta on luonteeltaan samankaltainen laskentatyyppisten tehtävien kanssa. Toinen syy on puolestaan se, että DXR:n laskeminen laskentatyyppiseksi tehtäväksi sopii Microsoftin visioon, jossa tulevaisuudessa varjostinlaskut korvaavat suurimman osan tiettyyn tehtävään erikoistuneista yksiköistä grafiikkapiirin sisällä.

Microsoftin DirectX Raytracing -kelkkaan on ilmoittautuneet mukaan jo ainakin Electronic Arts Frostbite- ja Seed-studioineen, Epic Games Unreal Engine -pelimoottorillaan, Futuremark 3DMark-testiohjelmillaan sekä Unity Technologies Unity-pelimoottorillaan. Lisäksi näytönohjainvalmistajat AMD ja NVIDIA ovat jo ilmoittaneet tukevansa tulevaa rajapintaa.

DirectX Raytracingin hyödyntäminen ei vaadi tietokoneen tai näytönohjaimen päivittämistä, vaan kehittäjät voivat aloittaa sen hyödyntämisen välittömästi saatuaan käsiinsä sitä tukevat työkalut. Rajapintaan sisältyy ns. fallback-kerros, joka varmistaa, että rajapinta tulee toimimaan sellaisenaan millä tahansa DirectX 12 -rajapintaa tukevalla näytönohjaimella. DXR:lle on kuitenkin mahdollista tuoda myös niin sanottu rautakiihdytetty tuki, joka jää näytönohjainvalmistajien harteille.

Lähde: Microsoft

Bloomberg: Apple on kehittänyt ensimmäiset toimivat microLED-prototyyppinäytöt Apple Watchiin

19.3.2018 - 19:30 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (10)

Nimettömien Applen työntekijöiden mukaan yhtiö on siirtänyt microLED-kehityksen Kaliforniaan ja tuottanut ensimmäiset toimivat microLED-prototyyppinäytöt Apple Watchiin.

Apple on ollut kiinnostunut microLED-näyttöteknologiasta jo pitkään. Yhtiö osti microLED-teknologiaa kehittäneen LuxVuen vuonna 2014 ja on sittemmin tutkinut teknologiaa Taiwanissa sijaitsevassa tutkimuslaitoksessaan. Jos Bloombergin lähteisiin on uskominen, on kehitystyö siirretty sittemmin Yhdysvaltoihin ja kokenut merkittäviä edistysaskelia.

Bloomberg on saanut vihiä nimettöminä pysyviltä Applen työntekijöiltä yhtiön paitsi kehittävän, myös tuottavan microLED-näyttöjä salaisena pidetyssä tuotantolaitoksessa Kaliforniassa. Vuotajien mukaan Apple on panostanut teknologian kehitykseen merkittäviä summia sen jälkeen, kun se lähes luopui koko projektista vuosi sitten. T159-koodinimellä tunnettavan projektin johdossa kerrotaan olevan Lynn Youngsin, joka oli mukana kehittämässä muun muassa alkuperäisen iPhonen kosketusnäyttöä.

Applen salaiseksi kuvailtu tuotanto- ja kehityslaitos

Bloombergin haastattelemien vuotajien mukaan Apple on tehnyt viime aikoina merkittäviä edistysaskelia paitsi itse teknologian kehityksessä, myös itse näyttöjen tuotantoteknologiassa. Ensimmäisten täysin toimivien näyttöjen kerrotaan valmistuneen viime vuoden lopulla ja olevan suunniteltuja tuleviin Apple Watch -älykelloihin.

Matka on kuitenkin vielä pitkä ja esimerkiksi microLED-näyttöjen massatuotanto tulee vaatimaan uusia laitteita. Applen odotetaankin lopulta valmistuttavan näytöt kolmannen osapuolen tehtailla, mikäli teknologia pääsee ikinä tuotantovaiheeseen asti. Vuotajien mukaan Applen mahdollisesti itse suunnittelemia näyttöjä ei tulla näkemään kuluttajalaitteissa vielä ainakaan pariin vuoteen. Prototyyppinäytön nähneen tahon mukaan näytöt ovat selvästi OLED-näyttöjä kirkkaampia, mutta vaikka itse näyttö on toimiva sitä ei ole vielä integroitu kertaakaan osaksi Apple Watch -runkoa.

Bloombergin haastatteleman DisplayMate Technologiesin Ray Soneiran mukaan itse kehitetty microLED-näyttö olisi yhtiölle oikea kultakaivos. Allekirjoittanut ei voi kuitenkaan yhtyä täysin Soneiran näkemykseen, sillä hänen mukaansa kuka tahansa voi ostaa LCD- tai OLED-näytön, kun Apple voisi omistaa microLEDit. Todellisuudessa microLED-näyttöjä kehitetään myös monen muun yhtiön toimesta ja esimerkiksi Samsung uskoo voivansa tuoda ”The Wall” -lempinimellä kutsutun 146-tuumaisen microLED-television myyntiin vielä tämän vuoden aikana.

Lähde: Bloomberg

Uusi artikkeli: Testissä Samsung Galaxy S9 ja S9+

io-tech testasi Samsungin uudet Galaxy S9 -huippumallit.

Samsung aloitti uusien Galaxy S9 -malliensa myynnin perjantaina (16. maaliskuuta) ja tarjoilemme tuoreeltaan testiartikkelin uutuuksia koskien. 899 euron hintainen Galaxy S9 ja 999 euron hintainen Galaxy S9+ ovat varustettu Super AMOLED -näytöllä, uudella Exynos 9810 -järjestelmäpiirillä, vaihdettavalla aukkosuhteella varustetulla kameralla sekä Dolby Atmos -yhteensopivilla stereokaiuttimilla. Plus-malli eroaa sisarestaan suuremman näytön, akun ja RAM-muistimäärän sekä kaksoistakakameran osalta.

Galaxy S9:n testijakso on päättynyt, mutta Galaxy S9+ saapui toimitukseen vasta tällä viikolla, joten sen testijakso on vasta käynnissä, joten plus-malliin liittyviä yksityiskohtia päivitetään artikkeliin lähipäivien aikana ja niistä ilmoitetaan erikseen artikkelin kommenttiketjussa.

Lue artikkeli: Testissä Samsung Galaxy S9 ja S9+

Intel lupaa rautatasolla Spectre- ja Meltdown-korjatut prosessorit markkinoille vielä tänä vuonna

Intelin ensimmäiset rautakorjatut prosessorit ovat päivitettyjä 8. sukupolven Core-prosessoreita ja seuraavan sukupolven Xeon Scalable -prosessoreita.

Alkuvuodesta maailmaa kohahduttaneet Spectre- ja Meltdown-haavoittuvuudet ovat alkaneet valua pikku hiljaa pois uutisvirrasta, vaikka päivityksiä odotellaan edelleen useille alustoille. Intel on nyt julkaissut mikrokoodipäivitykset kaikille 5 vuoden sisään julkaistuille prosessoreilleen.

Intel ei kuitenkaan jää kyseisten haavoittuvuuksien osalta lepäämään laakereillaan, vaan rautatason korjaukset ovat tulossa etenkin kuluttajapuolelle aiemmin kuin kenties kukaan uskalsi kuvitella.

Yhtiön toimitusjohtajan Brian Krzanichin mukaan rautakorjauksia Spectren kakkosvariantille ja Meltdownille sisältävät 8. sukupolven Core-prosessorit saapuvat markkinoille kuluvan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Palvelinpuolella rautatason korjaukset ovat puolestaan tulossa markkinoille seuraavan sukupolven Cascade Lake -koodinimellisten Xeon Scalable -prosessoreiden mukana. Spectren ykkösvariantin korjaukset tulevat myös näiden päivitysten jälkeen olemaan ohjelmistopohjaisia.

Lähde: Intel

Useat verkkokaupat lipsauttivat Ryzen 5 2600X:n ja Ryzen 7 2700X:n myyntiin ennen aikojaan

Ryzen 2000 -sarjan ensimmäiset julki lipsahtaneet myyntihinnat ovat kaupasta riippuen MSRP:n tasoa tai vain vähän sen yli

AMD valmistelee parhaillaan toisen sukupolven Ryzen-prosessoreiden julkaisua. Ryzen 2000 -sarja perustuu nykyisten Ryzen-prosessoreiden ensimmäisen sukupolven Zen-arkkitehtuuriin, mutta odotettavissa on mm. päivitetty muistiohjain nopeammalla DDR4-tuella sekä muita pieniä optimointeja, sekä tietenkin uusi 12 nanometrin valmistusprosessi.

Nyt Saksan Amazon on lipsauttanut tulevan Ryzen 5 2600X -prosessorin myyntiin. Prosessori vedettiin luonnollisesti nopeasti pois listoilta, mutta 3DCenter-sivuston keskustelualueiden käyttäjä chaospanda ehti napata myyntilistauksesta kuvankaappauksen.

Kuvankaappauksen mukaan Ryzen 5 2600X:n peruskellotaajuus on 3,6 GHz ja maksimi Turbo-kellotaajuus 4,25 GHz. Uudet Precision Boost 2- ja Precision Boost Overdrive -teknologiat mahdollistavat korkeat Boost-kellotaajuudet aiempaa useammilla ytimillä ja jälkimmäinen teknologioista vaatii tuekseen uuden 400-sarjan piirisarjan.

Hexus on puolestaan löytänyt Ryzen 5 2600X:n myynnistä TigerDirectistä ja Ryzen 7 2700X:n PC-Canada-, DirectDial- ja Prinfor-verkkokaupoista. Ryzen 7 2700X:n maksimi Boost-kellotaajuus on 4,35 GHz ja sen peruskellotaajuuden tiedetään aiempien vuotojen perusteella olevan 3,7 GHz.

Ryzen 5 2600X on hinnoiteltu Saksan Amazonissa 248,93 euroa, PC-Canada-sivustolla 314,99 Kanadan dollariin ja TigerDirectissä 274,99 Yhdysvaltain dollariin. TigerDirectin hinta on vuodetuissa dioissa kerrottuun 249 dollarin MSRP-hintaan nähden hieman koholla, mutta Saksan Amazonin hinta on hyvin lähellä MSRP-hintaa ottaen huomioon Saksan verotuksen. PC-Canadan hinta on poikkeuksellisesti jopa hieman alle MSRP-hinnan.

Ryzen 7 2700X:n hinta PC-Canada-verkkokaupassa on 484,99 Kanadan dollaria, DirectDialissa 511 Kanadan dollaria ja Prinforissa 384,08 euroa. PC-Canadan hinta on käytännössä tasan vuodettu MSRP, eli 369 Yhdysvaltain dollaria, kun DirectDial menee TigerDirectin 2600X-hinnoittelun tapaan hieman yli suositellusta. Prinforin 384,08 euron hinta kääntyy Portugalin verotuksen mukaan verottomana noin 384 dollariin, eli 15 dollaria yli suositushinnan.

Amazonin myynti-ilmoituksen mukaan prosessoreiden toimitus aloitettaisiin 19. huhtikuuta, mikä sopii yhteen huhuttujen emolevyjulkaisujen kanssa.

LIVE: io-techin viikon tekniikkakatsaus videopodcast

Keskustelemme uudessa suorana lähetettävässä videopodcastissa tietotekniikka- ja mobiilimaailman mielenkiintoisimmista tapahtumista.

Käymme io-techin toimituksen kesken läpi ajankohtaiset IT-alan asiat ja uutuustuotteet kuluneen viikon ajalta sekä kurkistamme, mitä alalla ja sivustolla on mahdollisesti luvassa lähitulevaisuudessa. Katsojat voivat osallistua lähetykseen interaktiivisesti Twitchin keskusteluikkunan välityksellä.

Viikon tekniikkakatsaus lähetetään suorana live-stream-lähetyksenä perjantaina 16.3. klo 15 Twitchissä ja video upotetaan myös tähän uutiseen io-techin etusivulle sekä TechBBS-foorumille kommenttiketjuun. Jälkikäteen lähetys julkaistaan lisäksi io-techin Youtube-kanavalla.

Kyseessä on konseptin ensimmäinen lähetys ja aiomme aktiivisesti kehittää konseptia palautteen pohjalta.

Seuraa Twitchissä ja tilaa io-techin Youtube-kanava.

Jimm’s PC-Store on myyty saksalaiselle Caseking-verkkokaupalle

Saksaan myydyn Jimm’s PC-Storen brändi ja henkilökunta tulevat pysymään ennallaan myös kauppojen jälkeen.

Io-techin yhteistyökumppaninakin toimiva Jimm’s PC-Store Oy on Suomen suosituimpia tietotekniikan alan verkkokauppoja. Jimm’s PC-Store oli aiemmin Lounea Oy:n ja Antti Järvisen yhteisomistuksessa. Saksalainen Caseking on puolestaan koko Euroopan skaalalla merkittävä saman alan verkkokauppa, joka on levittänyt osaamistaan myös mm. eSportsin pariin.

Saksalaisen Casekingin ostama Jimm’s PC-Store Oy perustettiin vuonna 2001 ja se työllistää 42 henkilöä. Yhtiöllä on verkkokaupan lisäksi noutopalveluliike Turussa. Caseking on puolestaan levittänyt haaransa läpi Euroopan Saksan lisäksi Benelux-maihin, Portugaliin, Ranskaan, Ruotsiin ja Unkariin, jonka lisäksi Isossa-Britanniassa toimiva Overclockers UK on yhtiön kumppaniyritys. Yhteensä Caseking ja Overclockers UK työllistävät yli 230 työntekijää. Caseking työllistää myös monille io-techin lukijoille tutun huippuylikellottaja Roman ’der8auer’ Hartungin ja tarjoaa yksinoikeudella der8auerin brändillä myytäviä, valmiiksi korkattuja prosessoreita vakioita paremmin lämmönlevittäjin.

Lehdistötiedotteen mukaan sekä Jimm’sin henkilökunta että brändi tulevat pysymään myös kauppojen jälkeen ennallaan. Voit lukea alta löytyvistä lainauksista Lounea Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Viitasen, Jimm’sin toimitusjohtaja Antti Järvisen sekä Casekingin perustaneen ja edelleen sen toimitusjohtajana toimivan Toni Sonnin kommentit kaupoista.

”Olemme erittäin tyytyväisiä tähän ratkaisuun, jolla Jimm´s PC-Storen liiketoiminta siirtyy osaksi johtavaa eurooppalaista PC-komponenttien ja pelialan konsernia. Jimm´sin toiminta on viime vuosina ollut vahvassa kasvussa ja yritys on saavuttanut merkittävän jalansijan PC-komponenttien ja pelaamisen verkkokauppana Suomessa. Tehdyllä ratkaisulla pystytään turvaamaan Jimm´sin kehitys myös tulevaisuudessa kilpailun kiristyessä ja kansainvälisten verkkokauppojen rantautuessa Suomen markkinoille”, sanoo Lounea Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen.

”Olen ollut mukana Jimm’s PC-Storessa jo 15 vuotta ja olen erittäin tyytyväinen löytäessämme omistajayhteistyökumppanin yritykselle. Olen myös sitoutunut jatkamaan yrityksessä, koska tavatessani Casekingin johtoa jo ensimmäisiä kertoja, oli selvää, että yritykset ovat täydellisiä toisilleen niin historiansa kuin tuotevalikoimansakin osalta. Casekingillä asiakaskokemus on erittäin tärkeässä roolissa aivan kuten Jimm’silläkin ja he ovat ylläpitäneet sitä laajentuessaan uusille markkina-alueille. Casekingin avulla Jimm’s jatkaa ja kehittää edelleen vahvaa asemaansa pelaajien ja e-urheilijoiden keskuudessa”, sanoo yhtiön toimitusjohtajana jatkava Antti Järvinen.

”Jimm´s PC-Storen hankinta tuo Casekingille markkinajohtajuuden Suomessa ja vahvistaa asemaamme kasvavilla Pohjoismaiden markkinoilla. Casekingin tuotevalikoima avaa Jimm´sille uusia kasvumahdollisuuksia. Odotamme innolla yhteistyön aloittamista koko Jimm´sin tiimin kanssa”, sanoo Casekingin perustaja ja toimitusjohtaja Toni Sonn.

Logitechilta G513-näppäimistö uusilla mekaanisilla Romer-G Linear -näppäinkytkimillä

Logitech tarjoaa uutta G513-näppäimistöään myös uusilla tuntopisteettömillä Romer-G Linear -näppäinkytkimillä.

Logitech on laajentanut mekaanisten näppäimistöjensä valikoimaa uudella G513-mallilla, joka on paranneltu versio viime vuonna esitellystä G413-mallista. Uutuusnäppäimistö tarjoaa uuden LightSync-valaistustuen sekä uudet Romer-G Linear -näppäinkytkimet.

Uudet Romer-G Linear -kytkimet ovat nimensä mukaisesti lineaariset, eli niistä ei löydy lainkaan tuntopistettä (esimerkiksi punaisten Cherry MX -kytkimien tapaan). Lineaarinen kytkintyyppi on ollut monien pelaajien toiveissa ja nyt julkaistu uusi malli vaatii 45 gramman painallusvoiman ja kytkeytyy 1,5 mm painallussyvyydessä. Näppäimistö on saatavilla myös useamman vuoden markkinoilla olleilla tuntopisteellisillä Romer-G-kytkimillä, jotka ovat nyt saaneet Tactile-lisänimen.

G513:n kuoret ovat valmistettu 5052-alumiiniseoksesta ja varustukseen kuuluvat myös keinonahkapintainen memoryfoam-rannetuki sekä USB-läpivienti. Näppäimistön RGB-valaistuksen Lightsync-tuki mahdollistaa pelitapahtumien ja -äänien synkronoimisen näppäimistön ja muiden pelilaitteiden (tällä hetkellä tuettuina G560-kaiuttimet ja G502-hiiri) valaistuksen kanssa.

Logitech G513 tulee saataville huhtikuussa 179 euron suositushintaan. Värivaihtoehtoja ovat hopea (vain Tactile-kytkimillä) ja hiilenmusta.

Lähde: Logitech

Raspberry Pi 3 Model B+ julkaistiin Piin päivän kunniaksi

Raspberry Pi 3 Model B:n päivitetty versio tuo mukanaan nopeamman prosessorin, WiFi:n ja langallisen verkkoyhteyden.

Raspberry Pi Foundation on julkaissut Pii-päivän (3.14 yhdysvaltalaisen järjestelmän mukaan) kunniaksi uuden version Raspberry Pi 3 Model B:stä, Model B+:n. Aikataulu sopii myös yhtiön normaaliin julkaisusykliin, jossa päivitetty versio tuotteesta julkaistaan pari vuotta alkuperäisen jälkeen.

Raspberry Pi 3 Model B+:n sydämenä sykkii Broadcomin BCM2837B0-järjestelmäpiiri. Järjestelmäpiiri sisältää neljä 1,4 GHz:n Cortex-A53-prosessoriydintä ja tuplaydinversion VideoCore IV -grafiikkaohjaimesta. Järjestelmäpiirin tukena on gigatavu LPDDR2-muistia ja tallennustilasta on vastuussa microSD-kortinlukija.

Raspberry Pin tuoreimman version verkkoyhteydet on toteutettu 2,4 ja 5 GHz:n WiFi 802.11b/g/n/ac- ja Bluetooth 4.2 -tuen sekä gigabitin Ethernet over USB 2.0 -verkko-ohjaimella (max. nopeus 300 Mbps). Piirilevyn liitinpuolelta löytyy yhteensä neljä USB 2.0 -liitintä, verkkoliitin, täyskokoinen HDMI-liitin, CSI- ja DSI-liittimet Raspberry Pi:n viralliselle kameralle ja kosketusnäytölle, 4-napainen liitin äänen ja komposiittivideon ulostulolle, 40-pinnin GPIO-pinnirivistö sekä 5V/2,5A:n tasavirtaliitin. Myös Power-over-Ethernet on tuettu, mutta se vaatii erillisen PoE HAT -lisäosan.

Raspberry Pi Model 3 B+ on tilattavissa Suomeen virallisesti RaspberryPi.dk-sivustolta 44,18 euron hintaan (+ postikulut 4,70 – 50,36 euroa toimitustavasta riippuen) ja ElectroKit-sivustolta 449 kruunun eli 44,30 euron hintaan (+ mahdolliset postikulut, jotka eivät käyneet suoraan ilmi). Mallin virallinen veroton suositushinta on 35 dollaria.

Lähde: Raspberry Pi