io-tech otti tuoreeltaan ensituntumat Honorin uusista 20-sarjan puhelimista.

Nuoremmalle käyttäjäkunnalle suunnattu Honor-brändi on Suomessa noussut varsin tunnetuksi valmistajaksi emoyhtiö Huawein varjoista. Nykyisin varsin itsenäisenä toimiva Honor on ollut keskeisessä roolissa Huawein Suomen valloituksessa. Noin neljä vuotta sitten julkaistu Honor 7 teki yhtiön tunnetuksi ja oli myynnillisestikin varsinainen menestys. Näistä ajoista suosio on hieman tasoittunut johtuen kasvaneesta kilpailusta, mutta Honor on pystynyt vuosittain tuomaan markkinoille kilpailukykyisesti hinnoiteltuja Honor-malleja.

Honor-mallien julkaisu on viimeiset vuodet tapahtunut aina ensin Kiinassa ja vasta tämän jälkeen Euroopassa. Tänä vuonna tilanne on Honorille hieman uusi, kun Honor-malliston uutuus julkaistiin maailmanlaajuisesti 21.toukokuuta Lontoossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Honor-mallisto kasvaa tällä kertaa kolmella mallilla eli Honor 20 Litellä, Honor 20:llä sekä malliston yläpäähän sijoittuvalla Honor 20 Pro:lla. io-tech matkusti paikanpäälle Lontoon julkaisutilaisuuteen ottamaan ensitunnelmat laitteista tuoreeltaan.

 

Honor 20 Pro

Honor 20 -sarjan lippulaivaksi sijoittuva Honor 20 Pro jatkaa hyvin pitkälti siitä mihin viime vuonna julkaistu Honor 10 jäi. Tämän vuoden julkaisua kuitenkin muuttaa alkuvuodesta lanseerattu View20-lippulaivamalli. Honor 20 Pro jakaakin paljon yhtäläisyyksiä edelleen brändin lippulaivamanttelia hallussaan pitävän View20-puhelimen kanssa, mutta laitteiden kohderyhmät ovat hieman eriävät.

Honor 20 -sarjan kaksi tärkeintä ominaisuutta ovat yrityksen mukaan näyttö sekä puhelinten tarjoamat kamerajärjestelmät.

Honor 20 Pro:n muotoilu on Huawei-konserninen tuotteelle varsin tyypillistä, eikä ulkonäössä ole lähdetty keksimään pyörää uudelleen. Aikaisemmista Honor-malleista mukaan on tuotu materiaaleina käytetyt lasi ja alumiini sekä valtavirrasta positiivisesti poikkeavat värivaihtoehdot.

Yrityksen mukaan takalasi koostuu kolmesta eri kerroksesta (lasi-, väri- sekä syvyyskerros) joiden avulla takalasiin saadaan persoonallinen väritys ja yhtiön hologrammi efektiksi nimeämä valoefekti. Honor 20 Pro:n takakuoren reunat ovat hieman kaarevat ja laitteen käsituntuma muistuttaakin varsin paljon yrityksen aikaisempia puhelimia. Puhelin istuu käteen mukavasti, kuten Honor-puhelinten osalta on totuttu.

Takakuoresta löytyvä Honor 20 Pro:n kamerajärjestelmä sisältää neljä eri kamerasensoria ja ne on sijoitettu Huawei P30 -sarjan tapaan omaan varsin kookkaaseen kehykseensä takakuoren vasempaan yläkulmaan. Kamerakomponentti nousee takakuoren yläpuolelle varsin selkeästi, joka myös aiheuttaa varsin aggressiivista keikuntaa, kun puhelinta käytetään esimerkiksi pöydällä.

Honor ei ole lähtenyt vielä mukaan näytön alle sijoitettuun sormenjälkitunnistimeen, mutta sijoittelu on siitä huolimatta hieman erikoisempi. Sormenjälkitunnistinta ei nimittäin ole sijoitettu takakuoreen, vaan tunnistin löytyy Honor 20 Pro:sta kyljen virtapainikkeeseen integroituna. Laitteen oikealla sivulla sijaitseva virtapainikkeeseen integroitu sormenjälkitunnistin toimii nopeasti eikä painiketta tarvitse erikseen painaa sormenjälkitunnistimen aktivoimiseksi, kuten esimerkiksi joillain Sonyn älypuhelimilla. Virtapainikkeen ja sormenjälkitunnistimen lisäksi painikkeeseen on mahdollista asettaa myös Google Assistant- tai Amazonin Alexa -puheavustaja.

Pikaisella testauksella sormenjälkitunnistin toimii nopeasti ja varmasti. Honorin mukaan sormenjälkitunnistin mahdollistaa 0,5 sekunnin avausajat.

Honor 20 Pro:n etupuolella on 6,26 tuumainen LCD-paneelia käyttävä näyttö. Sen vasemmassa yläkulmassa on myös View20:ssä nähty kamerareikä, jonka yritys kehuu edelleen olevan markkinoiden pienin (4,5 mm). Kamerareiän takana on 32 megapikselin etukamera.

Näytön tarkkuus on edelleen FullHD+-tasolla, mutta pienentyneiden näytön reunusten ansiosta Honor mainitsee näytön- ja ulkomittojen suhteen yltävän nyt melkein 92 %:iin. Haastavasti valaistussa esittely-ympäristössä näytön kuvanlaadusta ei pystynyt vielä tekemään syvempiä analyysejä.

Raudaltaan Honor 20 Pro ei tue markkinoille juuri uutta. Puhelimen tehoista vastaa Huawein omaa käsialaa oleva Kirin 980 -lippulaivapiiri, jonka parina on kahdeksan gigatavua keskusmuistia ja 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Honor on päätynyt vain yhteen muisti- ja tallennustilaversioon, joka tietysti selkeyttää laitekolmikon sijoittelua tuoteportfolioon.

Akun osalta on päädytty varsin perinteiseen 4000 mAh:n kokoon, joka on tunnetusti tarjonnut Kirin 980 -piirillisillä puhelimilla varsin kattavia käyttöaikoja. Puhelin tukee Huawein 22,5 watin SuperCharge-pikalatausta. Langatonta latausta Honorin puhelimista ei valitettavasti edelleenkään löydy.

Honor 20 Pro on varustettu neljällä kameralla. Pääkamera käytetään tuttua 48 megapikselin sensoria, joka oli käytössä myös View20-puhelimessa (Sony IMX 586). Pääkameran parina on f1.4 aukolla varustettu objektiivi. Pääkameran rinnalle on tuotu 117 asteen kuvakulmalla ja 16 megapikselin tarkkuudella varustettu superlaajakulmakamera, 8 megapikselin telekamera sekä 2 megapikselin makrokamera. Telekamera tarjoaa myös mahdollisuuden kolminkertaiseen optiseen zoomaukseen ja se on pääkameran tapaan varustettu optisella kuvanvakaimella. Neljäntenä kamerana toimiva 2 megapikselin makrolinssi mahdollistaa lähikuvien ottamisen vain neljän senttimetrin etäisyydeltä.

Honor 20 -sarjan puhelimissa käyttöjärjestelmä pohjautuu Googlen Android 9 Pie -käyttöjärjestelmään ja sen päällä olevaan valmistajan omaan Magic UI -käyttöliittymän uuteen 2.1 versioon. Uusi 2.1-versio ei tuo View20:n 2.0-version päälle juuri uusia ominaisuuksia vaan suurin muutos on uusi GPU Turbon 3.0-versio. Uusi GPU Turbo 3.0 on saanut tuen uusille peleille ja sen tukemien pelien lukumäärä on nyt 25. Tuettuna ovat suurimmat ja Google Play Storen suosituimmat pelit. Muita uudistuksia, ainakaan näkyviä, ei uusi Magic UI sisällä. Valmistajan mukaan Magic UI pohjautuu vahvasti emoyhtiö Huawein EMUI-käyttöliittymään ja sen suurin eroavuus on ja tulee jatkossakin olemaan hieman raikkaampi väriteema.

Honor 20 Pro saapuu Suomessa myyntiin vasta heinäkuun aikana ja tarkempi myynninaloitus tarkentuu lähempänä. Honor tarjoaa kuitenkin ennakkotilauskampanjan, jossa ennakkotilaajat saavat puhelimen mukana Honorin oman Magic Watch -älykellon kaupanpäällisenä. Honor 20 Pro saapuu markkinoille vain kahdeksan gigatavun keskusmuistilla ja 256 gigatavun tallennustilan sisältävänä versiona ja sen tuleva Suomen suositushinta tulee olemaan 549 euroa. Väreinä tarjolle tulevat hieman erikoisemmat violetilta näyttävä Phantom Black sekä vihreään taittuva Phantom Blue.

 

Honor 20

Honor-puhelinsarjan keskimmäinen malli, Honor 20, on pääpiirteissään Honor 20 Pro:n pikkuveli ja kaksikon välillä eroja löytyy lähinnä muotoilun, kameroiden, tallennustilan sekä keskusmuistin osalta. Muilta osin puhelimet ovat samankaltaisia ja ne molemmat sisältävät puhelimen reunaan, virtanäppäimen yhteyteen integroidun sormenjälkilukijan.

Honor 20 sisältää saman 6,26 tuuman näytön, joka on varustettu vasemmassa yläkulmassa sijaitsevalla kamerareiällä. Myös laitteen etukamera on sama 32 megapikselin sensori.

Jos Honor 20 Pro:n muotoilu nojaa vahvasti pyöreisiin ja ”pehmeisiin” muotoihin on Honor 20:n muotoilussa havaittavissa reunojen osalta hieman enemmän kulmikkuutta. Siinä missä 20 Pro:n puhelinta kiertävä alumiinirunko oli pyöristetty, on Honor 20:n reunojen ja takalasin saumakohdassa havaittavissa selkeä reuna. Takalasin reunat ovat edelleen pyöristettyjä, mutta itse alumiinikehys on selkeästi terävämmällä kantilla varustettu.

Myös Honor 20 sisältää takakuoren vasempaan yläkulmaan sijoitetut neljä kameraa. Kamerat on sijoitettu hieman isoveli Honor 20 Pro:ta pienempään kehykseen, joka ei kohoa takakuoren pinnasta yhtä paljon.

Kuten jo aikaisemmin mainitsimme, Honor 20 ja 20 Pro:n suurimmat erot löytyvät itse kamerakomponenteista. Honor 20:n pääkamera on sama 48 megapikselin sensori (Sony IMX586), jonka parina on f1.8 aukon objektiivi. Toisena kamerana on tarjolla Honor 20 Pro:n kanssa myös sama 16 megapikselin 117 asteen superlaajakulmakamera. Kolmannen kameran osalta yhtäläisyydet loppuvat ja Honor 20 sisältää kolmantena kamerana kahden megapikselin tarkkuudella varustetun syvyyskameran. Neljäs kamerasensori on isoveljen kanssa sama kahden megapikselin makrokamera.

Honor 20 sisuskalut ovat myös piirin osalta pysyneet muuttumattomana ja järjestelmäpiirinä on Kirin 980. Keskusmuistin määrä on tiputettu Honor 20:ssä kuuteen gigatavuun ja tallennustilaa on myös puolitettu 128 gigatavuun.

Honor 20:n akkukapasiteetti on myös pienempi ja puhelimen akun koko on silti varsin kookas 3750 mAh ja se tukee 22,5 watin pikalatausta mukana tulevan Huawei SuperCharge -pikalaturin avustuksella.

Honor 20:n suositushinta tulee Suomessa olemaan 449 euroa ja ennakkotilaajan etuna ostaja saa Honorin täyslangattomat Flypods Lite -kuulokkeet. Puhelin saapuu myyntiin kahdessa eri värissä, jotka ovat musta ja sininen.

 

Honor 20 Lite

Honor 20 -malliston ns. entry-level malli eli Honor 20 Lite tarjoaa hieman edullisempaan hintaluokkaan melko kattavan kokonaisuuden.

Honor 20 Liten osalta eroja malliston yläpään malleihin löytyy niin kameroista kuin myös puhelimen sisällä olevasta raudasta. Muotoilun osalta laitteen tuntuma on huomattavasti kulmikkaampi, varsinkin puhelimen sivujen osalta, joissa on etu- sekä takalasin välissä olevaan reunaan toteutettu kädessä selkeästi tuntuva ”terävä” reunus.

Honor 20 Liten näytön koko on myös hieman pienempi ja sen läpimitta on tiputettu 6,21 tuumaan. Etukamera on sijoitettu reiän sijaan keskelle yläreunaa sijoitettuun pieneen näyttöloveen, joka ei ole käytännön kannalta sisarmalleja huonompi ratkaisu.

Itse puhelimen sisältämä rauta on varsin tyypillistä Huawein ja Honorin tässä hintaluokassa olevalle laitteelle ja kalliimpiin sisarmalleihin nähden järjestelmäpiiri on vaihdettu Kirin 980:stä Kirin 710 -malliin. Keskusmuistin määrä on pudotettu myös neljään gigatavuun, mutta tallennustilaa on edelleen varsin mukavat 128 gigatavua.

Honor 20 Lite:n kamerajärjestelmä koostuu kolmesta kamerasta, mutta isompiin sisaruksiinsa verrattuna kameroissa on jouduttu myös tinkimään. Pääkamerana toimii 24 megapikselin sensori, toisena kamerana on 8 megapikselin superlaajakulmasensori ja kolmantena kahden megapikselin syvyyskamera.

Pienemmän koon takia myös Honor 20 Liten akun koko on pienempi ja puhelimen akku on 3400 mAh:n kokoinen. Latausliitännän tyyppi on valitettavasti vaihdettu USB Type-C:stä microUSB-portiksi.

Honor 20 Liten myynti alkaa Suomessa välittömästi ja sen suositushinta on 299 euroa.

 

Yhteenveto

Honor-mallisarja on viime vuosina elänyt pientä turbulenssia ja suursuosion saavuttaneen Honor 7 -mallin jälkeen mukaan on mahtunut hieman heikompia julkaisuja, kun taas viime vuoden Honor 10 oli jälleen tasapainoinen kokonaispaketti.

Tämän vuoden Honor 20 -mallisarjan julkaisua sekottaa hieman alkuvuonna julkaistu Honor View20 -lippulaivapuhelin, joka valmistajan mukaan piti olla tämän vuoden lippulaivamalli. Asiaa valmistajan edustajalta tiedusteltaessa lopputulemana oli, että Honor View20 tulee edelleen säilymään lippulaivamallina Honor 20 Pro:n rinnalla, mutta laitteet ovat suunnattu eri asioita arvostaville käyttäjille. Yrityksen mukaan View20-puhelin on tarkoitettu huomattavasti raskaampaa käyttöä ja pelaamista harrastaville käyttäjille, johtuen sen sisältämästä tehokkaasta jäähdytysjärjestelmästä, kun taas Honor 20 -sarjan Honor 20- ja Honor 20 Pro -puhelimet taas käyttäjille, joille kamera on suuremmassa roolissa.

Tilanne on silti hieman nurinkurinen, koska teknisiä tietoja tutkiessa varsinkin Honor 20 Pro tuntuisi tarjoavan huomattavasti paremman kokonaisuuden kameran ja raudan osalta verrattuna alkuvuonna julkaistuun Honor View20 -puhelimeen. Tilannetta ei myöskään paranna laitteiden hinnoittelu, joka on Honor 20 Pro:lla ja View20:llä samalla tasolla.

Jos Honor 20 Pron kamerajärjestelmä pystyy tarjoamaan View20:n testien yhteydessä havaittua laadukasta jälkeä ja tuomaan vielä kolmen muun kameran osalta käyttäjälle huomattavasti monipuolisempia käyttömahdollisuuksia, ei View20:n ”paremmasta” jäähdytysjärjestelmästä ole suurta iloa.

Honor 20 Pro jätti ennakkotuntumien pohjalta positiivisen odottavaiset tunnelmat itse tarkempaa testijaksoa varten. Honor 20 Pro tullaan testaamaan io-techin kattavassa artikkelissa, jolloin viimeistään selviää syrjäyttääkö ”paperilla paremmalta kuulostava” puhelin alkuvuonna julkaistun nykyisen View20-lippulaivapuhelimen.

Yksi Honor 20 -malliston lopullisen menestyksen kannalta erittäin painava seikka on luonnollisesti Yhdysvaltain kauppasaarron ja Google-yhteistyön käytännön seuraukset Honor 20 -malliston osalta. Julkaisun yhteydessä tilanne on vielä varsin epäselvä, mutta asiaan saataneen lisää selvyyttä lähiviikkojen ja kuukausien aikana. Ennen Google-palveluiden ja päivitysten tuen tilanteen selkenemistä Honorin puhelimien hankintaan kannattaa suhtautua harkiten ja varauksella.

 

This site uses XenWord.
;