io-tech otti tuoreeltaan ensituntumat Huawein uusista P20-, P20 Pro ja Porsche Design Mate RS -lippulaivapuhelimista sekä keskihintaisesta P20 Litestä.

Huawei esitteli P10-mallinsa viime vuonna MWC-messujen yhteydessä, mutta tänä vuonna seuraajamallien julkaisu tapahtui erillisessä tilaisuudessa Pariisissa 27. maaliskuuta. Uusista P20-malleista oli liikkunut ennakkoon paljon luotettavina pidetyistä lähteistä peräisin olleita huhuja, joten suurin jännitys kohdistui lähinnä vuotaneiden tietojen paikkaansapitävyyteen.

Huawein uusi P20-mallisto koostuu P20 Lite-, P20- ja P20 Pro –malleista, joista ylempiin hintaluokkiin sijoittuvat P20 ja P20 Pro julkistettiin Pariisissa ja edullisempi P20 Lite hiljaisena julkaisuna jo edellisellä viikolla. Pääsimme tutustumaan uusiin P20- ja P20 Pro –malleihin jo ennakkoon julkaisua edeltäneellä viikolla Varsovassa järjestetyssä tilaisuudesssa, mutta P20 Lite –malliin vasta Pariisin tilaisuuden yhteydessä.

Perehdymme tässä ensituntumat-artikkelissa uusista P20- ja P20 Pro –malleista ottamiimme lyhyisiin ensituntumiin ja päivitämme tähän artikkeliin myöhemmin myös P20 Liten ensituntumat. P20 Pron testiartikkeli on luvassa io-techissä huhtikuun aikana ja muiden P20-mallien mahdollisesti myöhemmin kevään kuluessa.


P20 Pro

Huawei siirtyy uusien mallien myötä myös P-sarjassa Pro-lisänimen käyttöön huippumallin kohdalla. Pro on ollut jo aiemmin käytössä Mate-mallistossa ja nyt myös P-sarjan huippumalli on nimeltään P20 Pro.

Pro tarkoittaa P20-mallistossa sitä, että lähes kaikki on parempaa ja suurempaa. P20 Prossa on suurin näyttö ja akku sekä edistyneintä kameratekniikkaa. Eroa huippumallin ja perusversion välillä on vieläkin enemmän kuin viime vuonna.

Muotoilultaan P20 Pro on pyöristynyt entisestään P10-malleihin nähden ja muodoissa ei voi olla näkemättä viitteitä iPhone X:ään, vaikka valmistaja ei yhdennäköisyyttä tietysti itse myönnäkään. Erityiseti puhelinta kiertävä pyöristetty metallinen kehys vie ajatukset vahvasti Applen tuotteeseen. Niin tai näin, muodot ovat miellyttävän pyöristetyt ja laite istuu mukavasti kouraan.

Huawei on päätynyt vaihtamaan P20-malliston rakenteen materiaaleja keskeisiltä osin, sillä P10- ja P10 Plus –mallien alumiinisesta unibody-kuorirakenteesta on luovuttu ja etu- sekä takakuoressa on siirrytty Gorilla Glass 5 –suojalasin käyttöön. Näyttölasin reunat ovat kevyesti pyöristetyt ja niitä kiertää muovinen suojalista.

Materiaalit saumautuvat toisiinsa hyvin sulavasti ja ensituntumien perusteella kokonaisuus tuntuu laadukkaalta, kuten tämän hintaluokan puhelimelta voikin odottaa. Väännellessä rakenne ei pidä ääniä tai elä yhtään. P20 Pro on lisäksi suojattu vettä ja pölyä vastaan IP67-standardin mukaisesti.

P20 Pron näyttö on 6,1-tuumainen ja kuvasuhteeltaan poikkeuksellinen 18,7:9, eli vieläkin laajempi kuin nykyään yleistymässä oleva 18:9-kuvasuhde. Näyttö perustuu OLED-paneeliin, jonka tarkkuus on 1080 x 2240 pikseliä, eli pystysuunnassa 320 pikseliä enemmän kuin perinteisessä 16:9 FullHD –näytössä. Värintoiston osalta näytöllä on HDR10-hyväksyntä Mate 10 Pron näytön tapaan.

Kuten jo edellisistä kuvista saattoi havaita, on näytön yläreunaan muotoiltu mielipiteitä jakava ”lovi”, johon on sijoitettu laitteen 24 megapikselin etukamera sekä kuuloke, joka toimii myös toisena laitteen stereokaiuttimista. Loven ansiosta näyttö on saatu venytettyä aivan puhelimen ylänurkkiin asti ja reunukset kutistettua yläosasta minimiin. Koska kuvasuhde on vieläkin laajempi kuin yleistymässä oleva 18:9, ovat loven molemmille puolille jäävät kaistaleet käytännössä lisäystä ”tavalliseen näyttöön” nähden.

Huawei käyttää loven ympärillä olevaa aluetta ensisijaisesti ilmoitusrivin näyttämiseen ja käyttäjä voi valita näytön asetuksista ”piilotetaanko” lovi näkyvistä muuttamalla sen molemmin puolin jäävät alueet mustaksi. Lovea esteettisenä haittana pitäville temppu toimii varsin hyvin, sillä OLED-näyttöä on pimeänä ollessaan lähes mahdoton erottaa näytön mustista reunoista. Vaikka lovi on ”piilotettuna”, näkyy siinä edelleen ilmoitusrivin tiedot. Ainakin allekirjoittaneen silmään näyttää varsin tyylikkäältä, kun ilmoitusrivi näkyy hillitysti ikään kuin näytön reunojen ulkopuolella.

Huawei ei myöskään pakota koko ruudun materiaalia loven ympärille, vaan esimerkiksi nettiselaimen näkymä, koko ruudulle suurennetut kuvat ja koko ruudulla katsottavat videot rajautuvat loven alareunaan niin, että ilmoitusrivi pysyy näkyvissä ja näyttö vastaa ikään kuin 18:9-kuvasuhdetta.

Vaikka näytön reunuksista on pyritty tekemään mahdollisimman kapeat, on Huawei päättänyt sijoittaa sormenjälkilukijan nykytrendien vastaisesti näytön alapuolelle. Huawein edustajan mukaan tunnistimen sijoituspaikka on muotoilullista jatkumoa viimevuotisista P10-malleista. Ensituntumien perusteella varsin lähellä suurehkon puhelimen alareunaa sijaitseva tunnistin on käytettävyydeltään hieman epämiellyttävässä paikassa, sillä se vaatii yhtä kättä käytettäessä peukalon kurottamisen hankalaan asentoon.

Androidin navigointipainikkeet sijaitsevat oletuksena ohjelmistopohjaisina näytön alareunassa, mutta viimevuotisista P-sarjalaisista tuttuun tapaan sormenjälkitunnistimen voi halutessaan valjastaa pyyhkäisykomennoin käytettäväksi navigointipainikkeeksi, jolloin kuvaruutunäppäimet saa poistettua ruudulta tilaa viemästä.

Puhelimen alapäätyyn on sijoitettu USB Type-C –liitäntä sekä toinen puhelimen stereokaiuttimista. 3,5 mm:n ääniliitäntä on valitettavasti jätetty pois P20-mallien varustuksesta, joten perinteisiä langallisia kuulokkeita on käytettävä mukana toimitettavan USB Type-C –adapterin välityksellä.

Viime vuonna P10-mallien takakuori oli vielä metallia, mutta tänä vuonna P20-mallistossa on siis siirrytty lasin käyttöön, joka ei ole pudotuskestävyyden kannalta hyvä muutos. Takakuoren Gorilla Glass 5 –lasi on muotoiltu kaikilta reunoiltaan kaarevaksi, jonka ansiosta se tuntuu kädessä hyvin miellyttävältä. Takalasissa on näyttävä peiliviimeistely, joka tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että sormenjäljet näkyvät pinnassa todella helposti.

Sisäinen akku on kooltaan samat 4000 mAh kuin Mate 10 Prossa ja se tukee Huawein 22,5 watin SuperCharge-pikalatausta. On kuitenkin valitettavaa, ettei Huawei ole sisällyttänyt laitteeseen langatonta latausta lasikuoresta huolimatta.

Järjestelmäpiirin ja muistien osalta P20 Pro ei tarjoa mitään uutta. Sisällä on Kirin 970 –järjestelmäpiiri, joka esiteltiin viime syksynä IFA-messujen yhteydessä. 10 nanometrin prosessilla valmistettava piiri on edelleen teknisesti varsin moderni ja se sisältää mm. tekoälytoimintojen suorittamista huomattavasti nopeuttavan NPU-prosessorin sekä Cat.18-nopeusluokan LTE-modeemin.

RAM-muistia Pro-mallissa on kuusi gigatavua ja tallennustilaa Suomessa myytävässä versiossa 128 gigatavua. Lukemat ovat samat kuin Mate 10 Prossa ja hyvää perustasoa nykypäivän lippulaivapuhelimissa. Tallennustilan olisi kuitenkin syytä riittää, sillä muistikorttipaikka on jätetty pois laitteen varustuksesta.

P20 Pron takakameraratkaisu on koko P20-julkaisun mielenkiintoisin tekninen ominaisuus ja se eroaa samalla edullisempien mallien kameratoteutuksesta. Paperilla kyseessä on ehkäpä mielenkiintoisin kamerapuhelinjulkaisu sitten Nokian Lumia 1020 –aikojen.

Kameroiden sijainti on käännetty takakuoren yläosassa vaakatasosta pystysuuntaiseksi, johon perusteluksi kerrottiin parempi sijainti puhelimella vaakasuunnassa kuvattaessa sekä myös AR-sovellusten kannalta. Lisäksi Huawein edustaja kertoi kameramoduulien sijainneen edeltäneissä P9- ja P10-malleissa takakuoren yläreunassa näyttöpaneelin yläpuolella, mutta P20-malleissa se ei ollut enää mahdollista suuremmasta näytöstä johtuen, josta johtuen kamerat piti sijoittaa pieneen takakuoresta ulkonevaan kyhmyyn. Kaksi ylintä kameraa ovat yhteisessä hieman iPhone X:ää muistuttavassa kehyksessä ja kolmas on sijoitettu hieman orvon näköisesti erikseen niiden alapuolelle. Alin kamera on sijoitettu erilleen, koska se saatiin toteutettua hieman muita kameroita matalammaksi ja kamerakohoumasta ei haluttu turhaan tehdä liian isoa.

Teknisesti kolmoiskamera tarjoaa todella kovan kattauksen, jollaista ei ole aiemmin älypuhelimissa nähty. Niin sanottu pääkamera on varustettu huimalla 40 megapikselin kuvasensorilla (1/1,7”; 1,0 um pikselikoko) ja sen parina on 27 mm:n kinovastaavaa polttoväliä käyttävä f1.6-aukkosuhteen Leica-objektiivi. Toinen takakamera on varustettu selvästi vaatimattomammalla kahdeksan megapikselin kuvasensorilla sekä kolminkertaisen optisen zoomin mahdollistavalla 80 mm:n kinovastaavalla polttovälillä toteutetulla teleobjektiivilla (f2.4, OIS). Kolmas takakamera on mustavalkoinen ja tarkkuudeltaan 20 megapikseliä (f2.0). Sen ideana on tarjota kuvadataa kuvanlaadun parantamiseksi.

Kamera kykenee myös 720p 960 FPS suurnopeushidastuskuvaan (0,2 s) sekä 4K 30 FPS –videokuvaukseen H.264- ja H.265-pakkauksella.

Viime syksynä julkaistu Mate 10 Pro hyödynsi Kirin 970 -piirin tekoälyominaisuuksia varsin simppelillä tavalla kuvauskohteita automaattisesti tunnistamalla. Myös P20 Pro osaa saman, mutta paljon monipuolisemmin. Tunnistettavia kohteita on nyt paljon enemmän ja ne sisältävät alakategorioita, kuten esimerkiksi 33 eri koirarotua viilattuine parametreineen. Valokuvauspuristien kannalta on myöskin positiivista, että Master AI:ksi ristityn toiminnon saa halutessaan kytkettyä pois päältä.

Positiivisena kehitysaskeleena tekoälyä on käytetty kameratoiminnossa myös moneen muuhun. Ennakoivassa 4D-tarkennuksessa tekoäly arvioi liikkuvan kohteen ja osaa pitää tarkennuksen lukittuna oikeaan kohtaan, vaikka kohde liikkuisi ennalta-arvaamattomasti. Ehkäpä vakuuttavin tekoälyä hyödyntänyt uusi ominaisuus oli AIS-vakautus, jota hyödynnetään erityisen konkreettisesti pimeäkuvaustilassa. Käyttäjä voi kuvata käsivaralta neljän sekunnin suljinajalla ja lopputuloksesta tulee tärävä ja tärähtämätön, sillä tekoälytekniikka tunnistaa kuvassa olevia kohteita ja hyödyntää kameroilta kerättyä kuvadataa pitääkseen ne terävinä. Uusia tekoälyä hyödyntäviä ominaisuuksia on myöskin opastus horisontin suoristamiseen sekä ihmisryhmän oikeaoppiseen rajaukseen.

Uusi Super slow-mo -videotila tarjoaa 960 FPS tallennusmahdollisuuden, mutta hieman kömpelöllä tavalla. Kamera kuvaa hidastettavan 0,2 sekunnin videopätkän nappia painettaessa ja lisää puskurista sen molempiin päihin pari sekuntia tavallisella nopeudella tallennettua videota, jolloin lopputuloksena on 10 sekunnin video kuuden sekunnin superhidastetulla osuudella.

P20

Uusi P20 on ikään kuin Huawein edullisempi huippumalli, sillä sen ominaisuudet ovat selvästi karsitummat Pro-malliin nähden. Temppu on hieman vastaava, jonka Samsung teki uusien Galaxy S9 –malliensa kanssa, eikä se ole välttämättä kaikkien pienempien puhelimien ystävien mieleen.

Fyysiseltä toteutukseltaan ja muotoilultaan P20 vastaa hyvin pitkälti kalliimpaa Pro-mallia. Mitat ovat vain pääosin skaalattu hieman pienempään kokoon. Runko on metallia ja etu- sekä takakuori lasia. Rakenteen vesi- ja pölysuojaus täyttää kuitenkin vain IP53-tason vaatimukset (roiskevesisuojaus), joka Huawein edustajan mukaan johtuu Pro-mallia 0,15 mm ohuemmasta rakenteesta. Meidän mielestämme ”vaihtokauppa” olemattomaan ohennukseen on järjetön.

P20 on käsituntumaltaan yllättävän kompakti puhelin, vaikka näytökoko antaisikin olettaa muuta. Vaikka näytön nimellishalkaisija onkin 5,8-tuumaa, ovat P20:n ulkomitat hyvin lähellä edeltänyttä P10-mallia, jossa näyttö oli 5,1-tuumainen. Tämä on lähes koko etupuolen peittävän näytön sekä näytön kapeamman kuvasuhteen ansiota.

Rakenteen ja laaduntunnun osalta P20:tä koskee samat huomiot kuin suurempaa sisarmallia. Lasi- ja metalliosat ovat sovitettu sulavasti yhteen ja rakenne ei elä tai natise yhtään väänneltäessä.

Siinä missä Pro-mallin näyttö on 6,1-tuumainen, on perusmallin näyttö jätetty hieman pienemmäksi – 5,8- tuumaiseksi. Lisäksi näyttö perustuu LCD RGBW –paneeliin, joka on OLED-paneelia ohuempana mahdollistanut akun koon kasvattamisen parilla sadalla milliampeeritunnilla. Edeltäjämalliin nähden näytön koko on kasvanut 0,7 tuumalla, mutta samalla myös kuvasuhde on muuttunut merkittävästi.

Sekä P20:n ylä- että alapäädyn toteutus on samanlainen Pro-mallin kanssa. Näytön alapuolelle sijoitettu sormenjälkitunnistin on tosin hieman luonnollisemmin saavutettavissa, kiitos puhelimen pienempien ulkomittojen.  Alapäädyssä sijaitseva USB Type-C –liitäntä toimii myös kuulokeliitäntänä, sillä laitteesta ei löydy erillistä 3,5 mm ääniliitäntää.

Valtaosan etupuolesta peittävän näytön erittäin laajan 18,7:9-kuvasuhteen myötä näytön yläreunasta löytyy lovi muiden P20-sarjan mallien tapaan. Pro-mallin tapaan loveen on sijoitettu 24 megapikselin etukamera sekä samalla toisen stereokaiuttimen virkaa ajava kuuloke.

P20:n takakuori on kalliimman sisarensa tapaan kolmiulotteisesti muotoiltua Gorilla Glass 5 –lasia, mutta sen reunat ovat aavistuksen jyrkemmin muotoiltu. Perusmallin erottaa Prosta myös kameran osalta, sillä perusmallissa takakameroita on ”vain” kaksi kappaletta. Myös P20:n takalasissa on näyttävä heijastusefekti, jossa myös sormenjäljet näkyvät erittäin herkästi.

Takakuoren alla piilotteleva akku on P20:ssa kapasiteetiltaan melko mukava 3400 mAh, eli 200 mAh suurempi kuin edeltäjämallissa. Se tukee 22,5 watin SuperCharge-pikalatausta, mutta ei valitettavasti langatonta latausta.

P20:n järjestelmäpiirinä käytetään Kirin 970 –mallia P20 Pron tapaan. RAM-muistin määrää on sen sijaan karsittu ja sitä löytyy edelleen neljä gigatavua, aivan kuten P10-mallissa. Tallennustilaa on Suomessa myytävässä mallissa 128 gigatavua, joka on varmasti useimmille käyttäjille riittävästi. Laajennusmahdollisuutta ei kuitenkaan ole.

P20:n takakamera on valitettavasti karsittu versio Pron kolmoiskamerasta, joten pienikokoisemmista puhelimista pitävien on tingittävä myös kuvausominaisuuksista. P20:ssa kameroita on kaksi ja niiden toteutus muistuttaa asettelultaan hieman iPhone X:ää. Kameroiden alapuolella sijaitsee lasertarkennuksen sensorit sekä kaksisävyinen LED-salama.

Takakameroista toinen on 12 megapikselin värikamera ja toinen 20 megapikselin mustavalkokamera. Värikamera käyttää uutta kuvasensoria, jonka pikselikoko on peräti 1,55 mikrometriä. Sen objektiivin aukkosuhde on f1.6 ja kinovastaava polttoväli 27 mm. Mustavalkokameran objektiivin aukkosuhde on f1.8. Häviötön zoomaus ei onnistu kuten kalliimmassa sisarmallissa (vain 2x hybridi), mutta 960 FPS superhidastuskuvaus sekä 4K-videokuvaus on mahdollista.

P20 Lite

Huaweille tuttuun tapaan P20-malliston edullisin vaihtoehto on varustettu Lite-lisänimellä. Positiivisena seikkana ulkonäkö vastaa kalliimpia sisarmalleja huomattavasti enemmän, kuin monissa aiemmissa Lite-malleissa. Kuvissa näkyvä Pink Gold värivaihtoehto on varustettu hillityn vaaleanpunaisella takakuorella, ruusukullanvärisillä kyljillä sekä hieman teemasta poiketen mustilla näyttölasin reunoilla.

Ehkäpä suurimpana ulkonäöllisenä erona P20 Liten ympäri kiertävään metallikehykseen on muotoiltu kaksi kiiltävää koristeuraa, jotka tuovat laitteelle hieman lisää persoonallista ulkonäköä. Saman muotoiluyksityiskohdan olisi toivonut olevan käytössä myös kalliimmissa P20-malleissa iPhone X –vaikutelman vähentämiseksi.

Fyysisesti P20 Litessä huomio kiinnittyy ensimmäisenä painoon, sillä puhelin tuntuu yllättävän kevyeltä (145 grammaa). Keveydestä huolimatta rakenne tuntuu tukevalta eikä elä tai pidä natinoita väänneltäessä. Muodoiltaan laite istuu kouraan mukavasti ja on kooltaan melko hyvin yhdellä kädellä käytettävissä.

Myös P20 Liten näytön kuvasuhde on kalliimmista sisarmalleistaan poiketen vielä hieman laajempi 19:9. Näytön yläreunaan on muotoiltu koko P20-mallistolle tyypillisesti näyttölovi. P20 Liten näyttöpaneeli perustuu LCD IPS –tekniikkaan ja on resoluutioltaan 1080 x 2280 pikseliä, eli kuvapisteitä on aavistuksen enemmän kuin kalliimmissa sisarmalleissa. Erikoisen kuvasuhteen myötä näyttö on saatu venytettyä melko lähelle puhelimen reunoja, jonka myötä näytön ja ulkomittojen välinen suhde on tässä hintaluokassa huipputasoa.

Näytön yläreunaan sijoitettu mielipiteitä vahvasti jakava ”lovi” on kooltaan samaa luokkaa kalliimpien P20-mallien kanssa, mutta sen sisältö on hieman erilainen. Soikea kuulokeritilä on keskellä ja 16 megapikselin etukamera on sijoitettu sen oikealle puolelle. Vasemmalla puolella ovat puolestaan etäisyyden- ja valoisuudentunnistimet. Toisin kuin kalliimmissa sisarmalleissa, Liten näyttölovea ei voi piilottaa, sillä näytön asetuksista ei löydy kyseistä valintaa.

P20 Liten alapäädystä löytyy parikin positiivista yllätystä. 3,5 mm:n ääniliitäntä on edelleen tallella, vaikka muista P20-malleista se on valitettavasti karsittu pois. Positiivista on myös USB Type-C –liitännän sisällyttäminen varustukseen, sillä se on aiemmin uupunut Huawein alemman- ja keskihintaluokan puhelimista. Sisäänrakennetun 3000 mAh akun lataaminen onnistuu sen kautta jopa 18 watin teholla (puolessa tunnissa 0-43 %).

P20 Liten kuorien sisältä löytyy pieneksi pettymykseksi edelleen Kirin 659 –järjestelmäpiiri, joka perustuu jo pari vuotta vanhan Kirin 650 –piirin pohjille. Se on edelleen kelpo piiri edullisen hintaluokan laitteisiin, mutta 350 euron hintaluokassa se ei tarjoa riittävää suorituskykyä pärjätäkseen vertailussa pahimmille kilpailijoille, kuten Snapdragon 660 –piirilliselle Nokia 7 Plussalle ja Snapdragon 630 –piirilliselle Sony Xperia XA2:lle.

RAM-muistia on samat neljä gigatavua kuin kalliimmassa P20-mallissa ja tallennustilaa on tarjolla Suomessa 64 gigatavua. Lisäksi tallennuskapasiteettia voi laajentaa muistikortilla 256 gigatavuun asti. LTE-yhteydet ovat tuettuna Cat.6-nopeusluokassa (300/50 Mbit/s).

P20 Liten takakuori on tasainen reunoilta pyöristetty lasilevy, jonka reunoilla kiertää kapea muovilista. Listasta saattaa olla apua lasin särkymisen välttämisessä puhelimen pudotessa. Metallikehyksen alapäädystä sekä yläosan reunoilta löytyy muoviset antenniraidat, jotka erottuvat selvästi metallista.

P20 Liten takakamera on sijoitettu selvästi lasipinnasta koholle takakuoren vasempaan yläreunaan, mutta se on toteutukseltaan valitettavasti kalliimpia sisarmallejaan selvästi yksinkertaisempi. Pääkameran tarkkuus on 16 megapikseliä (pikselikoko 1,12 um) ja lähinnä syvyysterävyysefekteissä hyödynnettävä apukamera on tarkkuudeltaan vain kaksi megapikseliä (pikselikoko 1,75 um, f2.4). Pääkameran objektiivi ei ole nykymittapuulla erityisen valovoimainen (f2.2). Kamera on myöskään tue kalliimmista P20-malleista tuttuja tekoälyominaisuuksia.

Keskelle takakuoren yläpuoliskoa sijoitettu metallisella koristekehyksellä varustettu sormenjälkitunnistin poikkeaa sijainniltaan muista P20-malleista, joissa tunnistin sijaitsee näytön alapuolella. Tunnistimen sijainti on Litessä hyvin käsillä ja sormi löytää sen helposti pienen syvennyksen ansiosta.

Porsche Design Mate RS

Tutustuimme nopeasti myös tilaisuudessa esiteltyyn Porsche Design Mate RS –malliin, joka on tavallaan Huawein tämänhetkinen huippumalli niin teknisen toteutuksen kuin hinnankin puolesta. Kiinnostuneiden suomalaisten kuluttajien kannalta on harmillista, ettei laite ole tällä tietoa tulossa myyntiin Suomessa. Useimpien kiinnostus kuitenkin loppunee hinnan kuultuaan. 256 Gt versio maksaa 1695 euroa ja 512 Gt versio todella suolaiset 2195 euroa.

Mate RS tulee saataville mustana ja punaisena värivaihtoehtona, joista metsästimme käsiimme näyttävän punaisen version. Metallirunkoinen ja lasisella etu- sekä takakuorella varustettu laite on hieman P20 Prota pienempi, sillä sen näyttö on 0,1 tuumaa pienempi ja reunoiltaan aavistuksen kaareva. Kuten tämän hintaluokan puhelimelta voi odottaa, rakenne on hyvin viimeistelty ja tukeva.

Mate RS:n AMOLED-näyttö on halkaisijaltaan kuusi tuumaa ja kuvasuhteeltaan 18:9, jonka myötä yläreunaan ei ole muotoiltu lovea. Reunoiltaan kevyesti kaarevan näytön tarkkuus on 1440 x 2880 pikseliä. Houkuttelevana ominaisuutena näyttöpaneelin alle on sijoitettu sormenjälkitunnistin, jota käytetään siis asettamalla sormi näytön päälle. Valitettavasti tunnistin ei ollut esittelylaitteissa toiminnassa, joten emme pääseet tutustumaan sen tarkkuuteen ja nopeuteen käytännössä.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan laite vastaa pitkälti P20 Prota. Järjestelmäpiiri on sama (Kirin 970) ja RAM-muistia on yhteneväinen määrä (6 Gt). Tallennustilavaihtoehdot ovat kuitenkin suuremmat – 256 ja 512 Gt.

Punaisen värivaihtoehdon takalasin väritys on syvän punainen, mutta tietyssä valaistuksessa sen pinnassa näkyy hieman erikoinen sinertävä heijastus. Lasi on muotoiltu kolmiulotteisesti, eli se kaartuu loivasti kaikilta reunoiltaan. Takakuoren alla sijaitsee 4000 mAh akku, jolle on tarjolla myös langaton latausmahdollisuus. Kyseessä on Huawein ensimmäinen langatonta latausta tukeva malli ja onkin erittäin harmillista että samaa mahdollisuutta ei ole tarjolla P20- ja P20 Pro –malleissa.

Mate RS:n takakamera on sama Leican kanssa yhteistyössä kehitetty kolmoisratkaisu, joka on käytössä myös P20 Prossa, mutta se sijaitsee takakuoren keskellä ja on aavistuksen vähemmän kohollaan takakuoren pinnasta. Tarjolla on siis 40 megapikselin laajakulmakameran, 20 megapikselin mustavalkokameran ja 8 megapikselin 3x zoom-kameran yhdistelmä.

Kameran alapuolella sijaitsee toinen laitteen sormenjälkitunnistimista. Ratkaisu on käytettävyyden kannalta fiksu, sillä nyt jompikumpi tunnistimista on käytettävissä kaikissa tilanteissa ja nopeasti toimiva takatunnistin paikkaa osaltaan mahdollisesti vielä hieman hitaampaa näytön alle sijoitettua tunnistintekniikkaa.

Yhteenveto

Ensituntumien perusteella uudet P20-mallit nostavat hieman vaisun viimevuoden jälkeen Huawein jälleen lippulaivapuhelinmarkkinoiden kärkikahinoihin.

Yli kuusituumaisella näytöllä varustettu P20 Pro tuntuu astuvan yhä enemmän Mate-sarjan tontille, eikä mallistojen välillä tunnu olevan enää juuri selkeää erottelua. Pron kolmoiskameratekniikka on mielenkiintoisinta, mitä tämän vuoden älypuhelinuutuuksissa on toistaiseksi nähty ja myös muilta osin laitteen toteutus on varsin vakuuttavan oloinen. Näytön lovi ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta Huwein toteutus on varsin fiksu ja loven saa halutessaan ”piilotettua”.

P20 perusmalli on harmillisen monella osa-alueella rampautettu Pro-malliin verrattuna. RAM-muistia on vähemmän, näyttö ei perustu OLED-paneeliin, takakameratekniikka on heikompitasoista ja IP-suojauksen taso on heikompi. Ensituntumien perusteella varaisin saman tien pari sataa euroa lisää ja käyttäisin ne mieluummin P20 Prohon.

P20 Lite on mukavan tuntuinen ja fiksun näköinen puhelin, joka vaikuttaa muilta osin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta keskihintaluokkaan, mutta sen Kirin 659 –järjestelmäpiiri on pettymys. Sen perustat tulevat parin vuoden takaa, eikä suorituskyky erityisesti grafiikkapuolella ole enää kilpailukykyistä saman hintaluokan kilpailijoihin nähden. Onkin harmi, ettei Liten yhteydessä lanseerattu uuden sukupolven Kirin 600 –sarjan piiriä. Myös häviöttömän zoomauksen mahdollistava kaksoiskamera olisi ollut P20-malliston teemaan sopiva mieluinen ominaisuus.

Kokonaisuutena uusi P20-mallisto on mielenkiintoisempi julkaisu, kuin edeltäjänsä vuosi sitten, mutta on myös jännittävää nähdä miten kuluttajat ottavat vastaan jälleen selvästi nousseet hinnat entistä tiukemmin kilpailluilla markkinoilla. P20 ja P20 Lite tulevat saataville Suomessa 28. maaliskuuta lähtien ja P20 Pro huhtikuun puolivälissä (ennakkomyynti alkaa 28.3.). Laitteiden suositushinnat ovat Suomessa 349, 649 ja 849 euroa.

This site uses XenWord.
;