Tutustuimme lyhyesti OnePlus 6T:n McLaren -erikoismalliin.

Kiinalaisen OnePlussan tapana on viimeisten parin vuoden aikana ollut julkaista jälkikäteen erikoisvärejä ja –malleja viimeisimmästä puhelimestaan, pitäen näin tuotteensa pidempään pinnalla ja kuluttajien sekä median huulilla. Toteutus on varmasti toimiva pienehkölle valmistajalle, joka operoi huomattavasti pahimpia kilpailijoitaan pienemmillä resursseilla.

Tiistaina julkaistu OnePlus 6T:n McLaren-erikoisversio on jo järjestyksessään toinen lokakuun lopulla julkaistun 6T-mallin lisäjulkaisu. Ensin marraskuun alussa nähtiin Thunder Purple –erikoisväri ja nyt vuorossa oleva McLaren-erikoisversio tarjoaa ulkoasun ohella myös muita lisäominaisuuksia.

OnePlus 6T McLaren Editionin suositushinta on 699 euroa ja se tulee saataville 18. joulukuuta lähtien. Hinta on siis 70 euroa enemmän kuin puhelimen perusversion 8 & 256 Gt:n huippumallissa.

Tutustumme tässä artikkelissa McLaren Edition -version eroavaisuuksiin perusmalliin nähden ja ajamme suorituskyky- sekä latausnopeustestit. Muilta osin OnePlus 6T:hen voi tutustua io-techin alkuperäisestä OnePlus 6T –testiartikkelista.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Erikoismallille tyypillisesti McLaren Edition on pakattu perusmallia näyttävämpään ja suurikokoisempaan pakkaukseen. Laatikon pahvikuoret ovat McLarenille tyypillisen oranssin väriset ja sisältä löytyvä varsinainen tuoterasia urheiluautoteemaan sopien hiilikuitukuvioitu.

Pakkauksen kannen alta tulee ensimmäisenä vastaan neliskanttinen kirjanen, jonka paksuille sivuille on painettu tietoa sekä McLarenin että OnePlussan historiasta. Kuten puhelinta ensimmäistä kertaa käynnistäessä voi huomata, kirja on tehty interaktiiviseksi, eli puhelimeen asennetun laajennetun todellisuuden sovelluksen avulla kirjan sivuilta voi katsella lisää kuvia ja videoita puhelimen näytön välityksellä.

Kirjan viimeiset kaksi ”sivua” ovat muita paksummat ja syykin käy nopeasti selväksi – niiden väliin on nimittäin leivottu paikka itse puhelimelle, joka avautuu silmien eteen takakuori katsojaa kohden.

Kirjan alta paljastuu alataso, joka sisältää joukon oheistarvikkeita siististi omiin upotuksiinsa ryhmiteltynä. Toimitussisältöön kuuluu pikaohjeet, takuutiedot, OnePlussan toimitusjohtajan tervehdys, korttipaikan irrotustyökalu, 3,5 mm:n audioadapteri USB Type-C-liitäntään, suojakuoret, polykarbonaattikappaleen sisään asennettu hiilikuituinen McLaren-logo, USB Type-C –kaapeli sekä verkkovirtalaturi.

Pakkauksen mukana toimitettava hiilikuidunvärinen suojakuori on sama, jota OnePlus myy lisävarusteena Bumper Case Karbon -nimellä 31,95 euron hintaan. Erona myyntiversioon nähden kuoreen on tosin painettu valkoinen McLarenin logo. TPU-muovista ja kevlarkuidusta valmistettu kuori on kumisen mattapintainen ja suojaa tehokkaasti myös puhelimen kyljet ja päädyt.

Kirkkaan muovikappaleen sisään sijoitettu käsityönä valmistettu McLarenin logo on kertoman mukaan valmistettu samasta hiilikuidusta, jota käytettiin yrityksen päättyneen kauden MCL33-F1-autossa. Kovimmille McLaren-faneille kyseessä saattaa olla hauska esine hyllyä koristamaan, mutta esineen käyttöarvo on melko lailla pyöreä nolla. Lisää mielenkiintoa esinettä kohtaan olisi tullut, jos kyseessä olisi ollut aito McLaren-urheiluauton keulamerkki ja joku muu paremmin hyödynnettävissä oleva sovellus aiheesta.

Yksi McLaren Editionin mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on uusi Warp Charge 30 –laturi, joka tukee 30 watin maksimilataustehoa aiemman 20 watin sijaan. Laturi pystyy puskemaan ulos korkeimmillaan kuusi ampeeria viiden voltin jännitteellä. Myös laturin ulkomuoto on muuttunut hieman ja väritys on toteutettu McLarenin oranssin teeman mukaan. Latauskaapeli on saanut päälleen oranssi suojapunoksen.

 

Ulkoiset ja tekniset eroavaisuudet

McLaren Edition on muotoilultaan ja ulkomitoiltaan täysin identtinen tavanomaisten OnePlus 6T –mallien kanssa. Ulkoiset eroavaisuudet löytyvät ainoastaan värityksestä.

Teknisellä osastolla käytössä on perusversiosta tuttu Snapdragon 845 –järjestelmäpiiri, jonka kellotaajuuksia ei ole nostettu, toisin kuin muutamien kilpailijoiden suorituskykyisimmissä erikoismalleissa. RAM-muistin määrää on kasvatettu kymmeneen gigatavuun, kun sitä on perusversioissa kaksi tai neljä gigatavua vähemmän. UFS 2.1 -tallennustilaa on 256 Gt, eli saman verran kuin kalleimmassa perusversiossa.

OnePlus ei ole lähtenyt McLaren Edition ulkovärityksen toteutuksessa äärimmäisyyksiin, vaan on valinnut mielestämme varsin hillityn linjan. Takakuori näyttää ensisilmäyksellä mustalta, mutta sopivassa valaistuksessa sen yläosan keskellä on havaittavissa hillityn tyylikäs kolmiulotteinen hiilikuitukuviointi, joka häipyy pois reunoja ja alaosaa kohti mennessä.  OnePlussan mukaan kuviointi on tribuutti McLarenin F1- ja urheiluautoissaan käyttämälle materiaalille.

Toinen hillityn tyylikäs yksityiskohta on takakuoren alaosan reunoille toteutettu Papaya Orange –värinen ”Speed Trail” –efekti, joka häipyy hiljalleen puhelimen yläosaa kohti mennessä. Tarkemmin tutkiessa voi myös havaita oranssin alueen taustalla näkyvän hienojakoisen viivakuvioinnin. Takakuoren alaosassa on myös teemaan sopien McLaren-logo, joka kiiltelee hopeanvärisenä valaistuksen mukaan.

 

Suorituskykyerot

McLaren Editionin merkittävin tekninen uudistus on uusi Warp Chargeksi nimetty pikalataustekniikka, jonka huipputeho on aiemman 20 watin sijaan 30 wattia (5 V, 6 A). OnePlus lupaa akun latautuvan 20 minuutissa tyhjästä puolilleen, ilman että puhelin lämpenee toimenpiteen aikana. OnePlussan pikalataus on jo aiemmin ollut markkinoiden nopeimpia, mutta parin viime vuoden aikana käytännön latausajat ovat pidentyneet kasvaneen akkukapasiteetin myötä (3000 –> 3700 mAh).

Testasimme Warp Chargen latausnopeuden perinteisellä metodilla lataamalla akun tyhjästä täyteen ja erot OnePlus 6T:n perusversioon olivat selvästi havaittavissa. io-techin aiemmissa testeissä tavallisen 6T:n akku latautui 20 watin Fast Charge –laturilla tyhjästä täyteen noin tunnissa ja 40 minuutissa. McLaren Editionilla vastaava aika oli vain 65 minuuttia, eli noin kolmanneksen vähemmän.

Ensimmäisen vartin aikana McLaren Editionin akku latautui yli kolmannekseensa (37 %) ja puolen tunnin kohdalla oltiin jo lähes 70 %:ssa. Perusversion vastaavat lukemat olivat 23 ja 48 %. Warp Chargen latausnopeus laskee tasaisesti noin puolivälin jälkeen, mutta loppuvaiheen hidastuminen on paljon vähäisempää kuin useimmissa pikalatausratkaisuissa. Esimerkiksi perusversiossa viimeisten 10 %:n lataaminen ottaa 35 minuuttia, kun taasen McLaren Editionissa 20 minuuttia.

OnePlus lupaa puhelimen pysyvän viileänä Warp Charge –pikalatauksen ajan ja totesimme väitteen pitävän suurimmilta osin paikkaansa – puhelin lämpenee latauksessa vain hyvin olemattomissa määrin. Latauselektroniikka on selvästikin sijoitettu laturiin, sillä laturin toisesta kyljestä mittasimme kiivaimman latausvaiheen aikana yli 40 celsiusasteen lämpötiloja, jonka voi määritellä näppituntumalla jo kohtalaisen, muttei hälyyttävän kuumaksi.

Testasimme Warp Chargea myös tavallisessa OnePlus 6T:ssä ja olimme havaitsevinamme pientä latausnopeuden kasvua, mutta McLaren Editionin tasolle ei latausnopeus kuitenkaan tehokkaammalla laturilla noussut.

Ajoimme McLaren Editionilla myös yleisimmät synteettiset suorituskykytestit ja kuten jo ennakkoon arvelimme, ne eivät eroa käytännössä lainkaan testaamamme edullisemman 6 & 128 Gt:n version testituloksista. Vertailimme myös käytännön suorituskykyä (käyttöliittymän toiminta, sovellusten avautumisnopeus) samaiseen perusversioon nähden, emmekä havainneet silmin nähtävissä olevia eroja – molemmat ovat toiminnaltaan erittäin ripeitä.

Jo perusversiosta löytyvä kuuden gigatavun RAM-muisti on Android-ympäristössä pääosin enemmän kuin tarpeeksi ja on hyvin hankala kuvitella sovellusta tai todellista käyttötilannetta, jossa McLaren Editionissa olevasta 10 Gt:n RAM-muistista olisi havaittavaa hyötyä kahdeksan gigatavun muistimäärään nähden. Koitimme löytää eroa 6T-mallien välille erilaisten raskaiden moniajotilanteiden avulla, mutta emme pystyneet simuloimaan tilannetta, jossa 10 Gt:n RAM-muisti olisi ollut eduksi. Siitä hyötyvät käyttäjät ovat siis hyvin pienessä marginaalissa ja tietävät varmasti valmiiksi käyttötarkoituksen, jossa lisämuistista pääsevät hyötymään.

 

Ohjelmisto

McLaren Edition käyttää samaa Android 9 Pie -pohjaista Oxygen OS 9 –käyttöjärjestelmää, joka on käytössä muissakin tämän vuoden OnePlus-malleissa. Tarkalleen ottaen testilaitteessamme oli kuitenkin asennettuna uusi 9.0.9-versio, kun perus-6T:n uusin versio on numeroa 9.0.7.

Käytännössä ohjelmistotason eroavaisuudet McLaren Editionissa ovat varsin pieniä ja keskittyvät muutamaan yksityiskohtaan. Puhelinta käynnistäessä ruudulla vilahtaa McLarenin logo, sormenjälkitunnistimelle on kehitetty oma uniikki animaationsa, käyttöliittymässä on oransseilla korostuksilla varustettu tumma McLaren-teema ja puhelimeen on ladattu muutama erikoistaustakuva, joissa ei kylläkään ole näkyvissä McLarenin logoa.

Lisäksi puhelinta ensimmäistä kertaa käynnistäessä ruudulle aukeaa sovellus, jonka avulla pakkauksen mukana toimitettavasta kirjasta voi löytää laajennetun todellisuuden (AR) lisäsisältöä, kuten kuvagallerioita ja videoita. Hauska lisäominaisuus tuntui toimivan melko hyvin, mutta jostain syystä sitä ei löydy sovellusvalikosta myöhempää uudelleenkäyttöä varten. Asetusvalikon sovelluslistauksesta se kuitenkin löytyy McLaren AR –nimellä. Päivitys: McLaren AR -sovelluksen kuvake löytyy käyttöliittymän Shelf-näkymästä (pyyhkäisy kotinäkymästä vasempaan).

Yhteenveto

OnePlus osaa erikoisväreillä ja –versioilla markkinoimisen, mistä McLaren-versio on tuorein esimerkki. Positiivisena seikkana erikoismalli tarjoaa kuitenkin jotain uutta myös teknisellä puolella. OnePlus 6T McLaren maksaa 70 euroa enemmän kuin puhelimen paras perusversio 8 & 256 Gt:n muistiyhdistelmällä. Lisähinnalla saa McLaren-ulkoasuteeman, näyttävämmän pakkauksen oheistarvikkeineen, lisää RAM-muistia ja nopeamman latauksen. Mukana toimitettavalle kirjaselle sekä hiilikuitulogolle on hankala antaa juurikaan käytännön rahallista arvoa, mutta hiilikuidunvärinen suojakuori maksaa erikseen ostettuna ilman McLarenin logoa 32 euroa, joka karsii käytännön hintaeron alle 40 euroon.

Ulkonäköseikat ovat makukysymys ja kiihkeimmin McLaren-henkiset saattavat olla valmiita maksamaan lisähinnan jo pelkästä erikoismallin ulkonäöstä. Teknisemmältä näkökannalta kahden gigatavun RAM-muistilisää voi olla todella hankala havaita todellisessa käytössä ja siitä on käytännön iloa todella harvalle käyttäjälle, mutta uusi 30 watin Warp Charge –lataus on konkreettinen parannus jo muutaman vuoden OnePlussan malleissa käytössä olleeseen 20 watin pikalataukseen.

Urheilu- tai kilpa-autohenkiselle henkilölle OnePlus 6T McLaren saattaa olla mieluisa julkaisu, mutta jää lopulta jokaisen oman arvion varaan, onko pyydetty lisähinta sen arvoinen. Lähestulkoon vastaavan käyttökokemuksen tarjoava 6T-perusmalli maksaa kuitenkin 150 euroa vähemmän ja hillitympää ulkonäköä arvostavien kannalta on lähinnä harmillista, ettei OnePlus tuonut uutta nopeampaa Warp Charge –pikalataustaan myös tavallisiin 6T-malleihin.

 

This site uses XenWord.
;