io-tech testasi Applen uuden 929 euron hintaisen iPhone 12 -perusmallin.

Totuttuun tapaan Apple julkaisi myös vuonna 2020 seuraajat edellisvuoden iPhone-mallistolleen. Tänä vuonna väliin ehti kuitenkin mahtua myös yksi välijulkaisu keväällä myyntiin tulleen iPhone SE:n muodossa, minkä lisäksi 12-sarjan mallien julkaisu tapahtui odotettua myöhemmin lokakuun puolivälin tienoilla. Edellisvuoteen nähden mallisto myös laajeni yhdellä uudella mallilla – iPhone 12 Minillä.

Uutuusmallisto toi mukanaan uudistuneen muotoilun palauttaen iPhonet aiemmin viimeksi alkuperäisessä SE:ssä käytettyyn kulmikkaaseen rakenteeseen. Ulkonäön lisäksi uudistuksia tapahtui totuttuun tapaan myös sisuskaluissa. Nyt io-techin testiin saapunut iPhone 12 -perusmalli koki kenties selkeimmän käytössä näkyvän muutoksen näytön parannuttua selvästi viime vuoden iPhone 11 -malliin nähden.

iPhone 12 saapui myyntiin ”ensimmäisessä aallossa” 23. lokakuuta 929 euron suositushintaan 64 gigatavun tallennustilalla viidessä eri värivaihtoehdossa – valkoinen, musta, sininen, vihreä ja punainen. Tarjolla ovat myös 128 gigatavun malli 979:n ja 256 gigatavun malli 1099 euron hintaan. Testiimme saapunut yksilö edustaa lähtötason mallia 64 gigatavun tallennustilalla vihreässä värivaihtoehdossa.

Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan puhelinta on saatavilla artikkelin kirjoitushetkellä suositushintaan.

Tässä artikkelissa tutustumme iPhone 12:een reilun viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta. Testikappaleen toimitti ystävällisesti Also Finland.

 

Pakkaus ja sen sisältö

iPhone 12 toimitetaan edeltäjämallin tapaan Applelle tyypillisen näköisessä valkoisessa paketissa, jonka päällä komeilee vain värillinen kuva puhelimesta sen todellisessa koossa. Paketista on kuitenkin nopeasti havaittavissa myös selvä eroavaisuus viimevuoden malleihin sen ohuuden myötä. Apple onkin saanut kutistettua pakkauksen kokoa huomattavasti jätettyään verkkovirta-adapterin pois sisällöstä. Laturin poisjättöä valmistaja perustelee hiilijalanjäljen pienentämisellä, sekä sillä että useimmilta käyttäjiltä löytyy jo kotoa tarvittava laturi.

Pakkauksessa tuleekin itse puhelimen lisäksi ainoastaan perinteiset takuutietolappuset, yksi Applen omenatarra, SIM-kortin avaustyökalu ja Lightning-kaapeli. Kaapelin toisessa päässä on USB Type-C -liitin, joka voi käyttäjän aiemmasta laitteistosta riippuen olla joko hyvä tai huono asia. Ensimmäinen Applen iPhone, jonka laturi käytti kyseistä liitäntää, on nimittäin viime vuoden iPhone 11 Pro (ja Pro Max), josta päivittävien osuus lienee vähemmistössä. Vanhemmista malleista päivittävät eivät uudesta kaapelista juuri hyödy, vaan vanhan laitteen laturi johtoineen kannattaa pitää tallessa, jos se vain on mahdollista. Silloin kannattaa kuitenkin huomioida, että puhelimen tukemaa maksimilatausnopeutta ei päästä hyödyntämään, jos vanha laturi ei ole peräisin iPadista.

Android-maailmasta siirtyville laturitilanne on kenties jopa heikompi ja laturi- tai kaapeliostoksille voi joutua lähtemään, sillä USB Type-C -liitäntäisiä verkkovirta-adaptereita on toimitettu puhelinten mukana vasta viime aikoina ja lähinnä kalliimmissa hintaluokissa, minkä lisäksi Applen omaa Lightning-liitintää ei Android-puhelinten mukana toimitetuissa johdoissa ymmärrettävästi ole. Mac-tietokoneiden omistajille USB Type-C -liitin on positiivinen kehityssuunta erityisesti kannettavien koneiden siirryttyä pelkkään Type-C-liitäntään. Mac-omistaijen lisäksi viimeaikaisten iPad Pro -taulutietokoneiden omistajat voivat huokaista helpotuksesta, sillä kyseisten laitteiden mukana toimitetaan 18 watin verkkovirta-adapteri, jossa on USB Type-C -liitäntä.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkonäöltään iPhone 12 on tunnistettavissa suoraan Applen puhelimeksi, mutta muutoksiakin on tapahtunut. Edellisvuoden iPhone 11 -malliin verrattuna kylkien pyöristyksistä on luovuttu ja sen sijaan puhelin on kulmikas. Suoraan edestä ja takaa puhelin kuitenkin näyttää tutulta ja takalasi on viimevuoden tavoin kiiltävää kamerakehyksen ollessa mattapintainen.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 146,7 x 71,5 x 7,4 mm
  • Paino: 164 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 86 %

Ulkomitoiltaan iPhone 12 on kulmikkuutensa myötä hieman pienentynyt viimevuoteen verrattuna. Pyöristetyt kulmat vievät teräviä enemmän tilaa, minkä lisäksi näytön ja ulkomittojen välinen suhde vaikuttaisi silmämääräisesti parantuneen aavistuksen todennäköisesti OLED-näytön IPS-näyttöä pienemmän tilantarpeen myötä. iPhone 12 onkin peräti 4,2 mm lyhyempi, 4,2 mm kapeampi ja 0,9 mm ohuempi kuin viime vuoden malli, vaikka näytön koko on pysynyt samana 6,1 tuumassa. Painoakin puhelimelta on lähtenyt 30 grammaa.

Ulkomitoiltaan iPhone 12 asettuu selvästi lippulaivapuhelinten pienikokoisempaan päähän. Aiemmin io-techin testissä vierailleeseen Xperia 5 II:een verrattuna Applen uutuus on jopa 11,3 mm lyhyempi ja 0,6 mm ohuempi ollen suurempi vain leveyssuunnassaan 3,5 millimetrillä.

iPhone 12 tuntuukin kädessä viimeaikaisiin Android-puhelimiin tottuneelle huomattavan kompaktilta, mutta toisaalta samaan aikaan yllättävän leveältä. 19,5:9-kuvasuhde puhelimen näytössä ei enää nykypäivänä ole erityisen kapea kilpailijoiden luottaessa usein 20:9-näyttöihin tai Sonyn ja muutamien muun tapauksessa jopa 21:9-näyttöihin. Leveyttä lisää iPhonen tapauksessa myös kilpailijoitaan pykälän paksummat näytön reunukset kyljissä, sillä Apple on pyrkinyt pitämään reunukset jokaiselta puolelta symmetrisinä.

Leveyden tunnetta omalla tavallaan korostaa Applen uusi muotoilusuuntaus, sillä vaikka terävistä reunoista saakin huomattavasti pyöreitä jämäkämmän otteen, porautuvat ne myös eri tavalla käteen ja korostavat siten laitteen leveyttä. Materiaalivalintojen osalta iPhone 12 on tuttua Applea. Viime vuoden perusmallin tavoin myös 12 on varustettu mattapintaisella alumiinisella kehyksellä kahden lasipinnan välissä. Takalasi on viime vuodesta tuttua ionivahvistettua lasia, mutta näytön suojan Apple on päivittänyt uuteen Ceramic Shield -nimeä kantavaan Applen omaan suojalasiin, jonka valmistajan mukaan pitäisi parantaa erityisesti pudotuskestävyyttä.

iPhone 11:n tavoin myös iPhone 12:lla on IP68-sertifikaatti, mutta edeltäjänsä 2 metrin upotuksen sijaan uutuus lupaa kestävyyttä upotukselle jopa 6 metriin saakka 30 minuutiksi.

Päätyjen osalta iPhone 12 tarjoaa tuttua Applea. Pohjassa lepää Applen oma Lightning-liitäntä, joka tarjoaa edelleen vain USB 2.0 -nopeudet, mikä on yli 900 euron hintaluokassa ehdottomasti miinus, jos käyttäjällä on tarve siirtää esimerkiksi videoita tietokoneelle. Rajoitus ei myöskään ole peruja suoraan Applen liitinvalinnasta, vaan muun muassa alkuperäinen iPad Pro tuki Lightning-portin kautta USB 3.0 -nopeuksia tiettyjen lisätarvikkeiden kanssa.

Lightning-liittimen seurana pohjassa lepää vain reikärivistöt, joista toisen takana on toinen puhelimen stereokaiuttimista ja toinen toimii barometrin ilmanvaihtoaukkona. Yläpääty puhelimessa on täysin sileä, eikä sieltä ole löydettävissä kuin antenniraita. Näytön kehykset puhelimessa ovat sekä ylä- että alapäädyn osalta varsin kapeat, joskin ylälaitaa koristamasta löytyy edelleen suurikokoinen kameralovi, johon Apple on sijoittanut FaceID-kasvojentunnistukseen tarvittavat sensorit, kuulokeritilän, jossa on myös toinen puhelimen stereokaiuttimista, ja 12 megapikselin etukameran. Etukameran kuvanlaatu on hyvin samanlaista edeltäjämallien kanssa ollen hyvää perustasoa ilman liiallista käsittelyn jälkeä. Stereokaiuttimet puolestaan ovat ääneltään laadukkaat ja niistä riittää potkua kovemmillekin voimakkuuksille.

FaceID-kasvojentunnistus toimi testijaksolla luotettavasti ja suhteellisen nopeasti, vaikkakaan aivan nopeimpien sormenjälkilukijoiden vauhtiin se ei edelleenkään yllä. Maailmanlaajuisen pandemiatilanteen mukanaan tuoma maskien käyttö yleisellä paikalla tuo omat haasteensa FaceID:lle, eikä puhelin onnistukaan tunnistamaan käyttäjäänsä kasvomaskin takaa. Sormenjälkilukija vaihtoehtona kasvojentunnistukselle olisikin tässä poikkeuksellisessa maailmantilanteessa miellyttävä lisä, jota puhelimesta ei valitettavasti löydy.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,1” Super Retina XDR OLED -näyttö, HDR10, 625 nit
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1170 x 2532 pikseliä, 460 PPI

Näyttö on iPhone 12:n kenties merkittävin päivitys iPhone 11:een verrattuna. Parin viime vuoden perusmallit saivat osakseen paljon kritiikkiä IPS-näytöstään, jonka resoluutio oli erityisesti hintaluokka huomioiden huomattavan alhainen 828 x 1792 pikseliä. Apple onkin päivittänyt iPhone 12:n näytön vastaamaan Pro-malleja, minkä myötä resoluutio on kasvanut 1170 x 2532 pikseliin ja teknologia on vaihtunut IPS:stä OLED-paneeliin.

Näyttö onkin viime vuoden Pro-malleista tuttuun tapaan erinomainen. OLED-teknologialle tyypillisesti mustat ovat pikimustia, minkä lisäksi värintoisto on miellyttävää ja luonnollista. Näytön tyypillinen maksimikirkkaus on 625 nitiä ja pistemäinen jopa 1200 nitiä, mikä on hyvä lukema. Näyttö tukee myös HDR10-standardia, joka pikaisen YouTubessa tehdyn testin perusteella toistuu ongelmitta.

Näytöllä on kuitenkin nykymarkkinoihin nähden yksi suhteellisen merkittävä miinus – se ei tue 60 Hz:iä korkeampia virkistystaajuuksia. Lippulaivapuhelinten luokassa korkean virkistystaajuuden näytöt ovat kuluneen vuoden aikana vakiintuneet käytännössä perusominaisuudeksi, joten sen puuttuminen yli 900 euron puhelimesta on väistämättä tekniseltä näkökannalta miinus. Mielenkiintoisen puutteesta tekee ominaisuuden löytyminen valmistajan iPad Pro -mallistosta. Puhelimissa korkean virkistystaajuuden puuttumisella on todennäköisesti haettu parannusta akunkestoon, mutta vastaavan parannuksen kuluttaja saisi myös asetuksista löytyvän vaihtoehdon avulla, joten päätöstä ei voi pitää sen kautta perusteltuna ja hyvänä.

     

Raudaltaan iPhone 12 tarjoaa jo totuttuun tapaan markkinoiden kärkeen yltävää suorituskykyä. Applen lupailee A14-järjestelmäpiirin olevan markkinoiden suorituskykyisin suhteellisen selvällä marginaalilla ja se on helppo uskoa, sillä jo A13 on osoittautunut haastavaksi vastustajaksi, eivätkä vielä tämän vuodenkaan Androideissa nähdyt järjestelmäpiirit ole sitä onnistuneet päihittämään.

RAM-muistia iPhone 12:ssa on 4 Gt, mikä on 2 Gt vähemmän kuin 12 Pro -malleissa. Android-puhelimiin rinnastettuna 4 Gt kuulostaa vähäiseltä, mutta käytännössä toisistaan eroavien käyttöjärjestelmien välillä muistimäärien suora vertailu ei ole mahdollista. Testijaksolla 4 Gt riitti mainiosti, eikä muistin takia taustalta sammuneita sovelluksia tullut vastaan mitenkään häiritsevästi.

Tallennustilan osalta iPhone 12 jatkaa Applen tuttua linjaa tarjoten perusmallissaan vain 64 gigatavua. 64 Gt tallennustila yli 900 euron puhelimessa on erittäin heikko suoritus jo 200-300 euron puhelinten tarjotessa usein 128 gigatavua. Muisti on toki nopeampaa kuin edullisemmissa puhelimissa, mutta muut lippulaivat ovat jo pitkään tarjonneet vähintään 128 gigatavua, johon Applenkin olisi toivonut 12-mallistossaan siirtyvän muidenkin kuin Pro-mallien osalta.

Akku iPhone 12:ssa on valitettavasti edeltäjämalliaan lähes 300 mAh:a pienempi. 2815 mAh:n kapasiteetillaan se on myös huomattavan pieni Android-kilpakumppaneihin verrattuna, mutta suora vertaus tässäkään ei käyttöjärjestelmien välillä useimmiten ole järkevää. Pikalatausta puhelin tukee maksimissaan 20 watin nopeudella USP Power Delivery -standardin mukaisesti. Langaton lataus on tuettuna niin Qi-standardin mukaisesti kuin myös Applen omalla magneettisesti kiinnittyvällä MagSafe-laturilla. Hieman hämmentävästi Qi-standardin latausnopeus on rajoitettu 7,5 wattiin, mutta MagSafe-laturilla laite on ladattavissa 15 watin teholla.

Yhteysominaisuuksien osalta Apple tuo ensimmäistä kertaa mukaan 5G-tuen. Tuki on Yhdysvalloissa myös mmWave:n kattava, mutta Suomessa on tyydyttävä alle 6 GHz:n taajuuksiin, mikä on kuitenkin ymmärrettävää, sillä mmWave-verkkoja ei täällä todennäköisesti nähdä laajemmin vielä vuoteen-pariin. Myöskään Android-puhelinten puolella ei Suomeen ole rantautunut mmWave-tuella varustettuja malleja. Muilta yhteysominaisuuksiltaan puhelin vastaa viime vuoden mallia tarjoten Wi-Fi 6 -tuen ja ei aivan uusinta edustavan tuen Bluetooth 5.0:lle. LTE-yhteyksien nopeutta Apple ei valitettavasti ollut vielä artikkelia kirjoittaessa ilmoittanut, joten niiden arviointi on vielä mahdotonta.

Tekniset ominaisuudet:

  • Apple A14 Bionic -järjestelmäpiiri (2 x 3,1 GHz Firestorm, 4 x 1,8 GHz Icestorm, Apple GPU (4-ytiminen)
  • 4 Gt RAM
  • 64, 128 tai 256 gigatavua tallennustilaa (vapaana 64 Gt:n mallissa n. 55 Gt)
  • 5G-tuki, Sub 6 GHz (n1, n2, n3, n5, n7, n8, n12, n20, n25, n28, n38, n40, n41, n66, n77, n78, n79)
  • Gigabit LTE, Dual SIM käyttämällä yhtä normaalia SIM-korttia ja yhtä eSIMiä
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac/ax (Wi-Fi 6), Dual Band, Bluetooth 5.0, (A)GPS, GLONASS, Galileo, QZSS, NFC
  • Stereokaiuttimet, Face ID -kasvojentunnistus
  • 2815 mAh akku, Lightning-liitäntä (USB 2.0), USB Power Delivery 2.0:aa tukeva pikalataus (20 w), 7,5 watin langaton lataus Qi-tekniikalla, 15 watin langaton lataus Apple MagSafe-laturilla

 

Kamera

iPhone 12 luottaa kamerajärjestelmässään viimevuoden tapaan kahden kameran ratkaisuun. Myös kamerakehikko on iPhone 11:stä tuttuun tapaan puhelimen takakuoren vasemmassa yläkulmassa ja muotoiltu neliskanttiseksi. Kuten jo aiemmin mainittiin, on kamerakehikon lasi mattapintainen eroten muun takakuoren kiiltävästä pinnasta.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin pääkamera (1,4 um pikselikoko, 26 mm, seitsemänelementtinen linssi), f1.6, PDAF, OIS
  • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (13 mm, 120 asteen kuvakulma, viisielementtinen linssi), f2.4,
  • 12 megapikselin etukamera (23 mm), f2.2
  • Dual-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, hidastusvideo: 1080p 240 FPS

Puhelimen kaksi kameraa ovat viime vuodesta tuttuun tapaan perinteinen pääkamerana toimiva laajakulmakamera 26 mm:n polttovälillä ja ultralaajakulmakamera 13 mm:n polttovälillä. Ominaisuuslistauksen perusteella kamerat vaikuttavat iPhone 11:stä tutulta, mutta pääkameran aukkosuhde on kasvanut f1.6:een ja objektiivin linssimäärä on kasvanut yhdellä. Ultralaajakulmakamera puolestaan vaikuttaa täysin identtiseltä edeltäjämalliin verrattuna tarjoten edelleen f2.4-aukkosuhteen.

Video-ominaisuuksien osalta iPhonet ovat pitkään olleet hyvällä tasolla ja kuvanlaadun suhteen jopa markkinoiden huipulla. Tälläkin kertaa Apple päivitti videokuvauksen mahdollisuuksia tuomalla mukaan HDR-kuvauksen Dolby Vision -standardilla. Peruskuvaustilat säilyivät kuitenkin ennallaan tarjoten maksimissaan 4K 60 FPS -tason videota tai 1080p 240 FPS -tason hidastusvideota.

Kamerasovelluksen osalta Apple ei ole lähtenyt pyörää muuttamaan, vaan se on säilynyt ennallaan viime vuoden malleihin nähden. Kuvaussovellus itsessään on varsin pelkistetty ja yksinkertainen, mutta viime vuonna tehdyt monipuolistukset ovat edelleen voimassa. Vasemman laidan kuvakelistaus on suhteellisen yksinkertainen, mutta laidan keskeltä löytyvää nuolta painamalla aukeaa oikealle puolelle pikavalinnat yleisimmille asetuksille kuvaustilojen tilalle. Videokuvaustilassa on viime vuodesta tuttuun malliin mahdollista valita kuvattavan videon resoluutio ja FPS, eikä asetusten syövereihin ole onneksi sitä varten tarvetta enää nykyään mennä.

Mukana on pidetty myös viime vuodesta tuttuun tapaan kuvausnäkymän tummennettujen reunojen takana näkyvä maisema, josta on mahdollista nähdä, mitä ultralaajakulmakamera kuvaan saisi mukaan. Samoin viime vuonna mukaan tuotu yökuvaustila on edelleen mukana myös iPhone 12:ssa ja se toimii niin pääkameralla kuin myös ultralaajakulmakamerallakin. Tila toimii vakiona automaattisesti mennen päälle tarvittaessa automatiikan tunnistaessa ympäristön riittävän hämäräksi. Tilan voi kuitenkin laittaa päälle tai pois myös käsin.  Kamerasovellus itsessään toimi testijaksolla moitteetta ja nopeasti.

Hyvässä valaistuksessa pääkameran kuvanlaatu on viime vuodesta tuttuun tapaan markkinoiden parhaimmistoa. Värintoisto on luonnollista, mutta kuitenkin erittäin eläväistä, dynamiikka on hyvällä tasolla ja automaattinen HDR-tila hoitaa tehtävänsä mallikkaasti tarttuen haastavimmissa tilanteissa kuviin automaattisesti. Kuvat ovat myös yksityiskohtaisia, eikä terävöitys iske silmään liiallisena. 12 megapikselin resoluution rajat ovat kuitenkin tunnistettavissa, eikä kuvissa ole erityisen paljoa zoomaamisvaraa varsinkaan suuremmalla näytöllä.

Valon määrän vähentyessä yökuvaustila menee päälle automaattisesti (jonka myötä varmasti suuri osa käyttäjistä päätyy sitä käyttämään) ja varsinkin sen kanssa kuvien lopputulokset pitävät hyvin pintansa. Yökuvaustila ei yleisestä normista poiketen kuitenkaan erityisen paljoa keskity parantamaan yläpään toistoa ja kirkkaat yksityiskohdat palavat helpohkosti puhki siitä huolimatta. Valoa kamera kuitenkin onnistuu automatiikallaan keräämään hyvin. Värintoisto säilyy hämärässäkin miellyttävänä, automaattisen yökuvaustilan kanssa yksityiskohtia kertyy hyvin hämärämmillekin alueille ja dynamiikka on suhteellisen hyvää. Hämärässä kamerasta kuitenkin paljastuu miinuksiakin, sillä iPhone 12:n linssit vaikuttavat olevan erityisen herkkiä heijastuksille ja ympäröivät valot luovat helposti hyvinkin näkyviä jälkiä kuviin.

Toinen automatiikan kanssa kuvatessa esiin tuleva miinus hämärässä on yökuvaustilan jälki tietyissä tilanteissa. Värintoisto haalenee selvästi yökuvaustilassa, minkä myötä käsin tilan pois asettamalla värintoisto on toisinaan silmin nähden parempaa. Lisäksi ohut pilvipeite kuvausyönä osoittautui yökuvaustilalle haastavaksi kohteeksi – pilvet korostuvat yökuvaustilassa selvästi liikaa ja huomattavasti oikeaa tilannetta vaaleampina, minkä seurauksena perustilan otokset, vaikkakin hämärämpiä, olivat pilvimassan osalta usein realistisempia.

Ultralaajakulmakamera iPhone 12:ssa onnistuu olemaan kirkkaassa päivänvalossa värintoistoltaan hyvin samankaltainen pääkameran kanssa, mikä on hyvä asia, sillä se mahdollistaa ilmeeltään samankaltaisten kuvien ottamisen molemmilla kameroilla. Kuvanlaadultaan se ei kuitenkaan pärjää pääkameralle ja vastaavasta megapikselimäärästään huolimatta kuvista tulee pykälän sumeampia yksityiskohtien määrän ollessa vähäisempää. Myös dynamiikan osalta kamera häviää sisarukselleen aavistuksen, mutta on kuitenkin silti erittäin hyvällä tasolla.

Hämärässä ultralaajakulmakameran erot pääkameraan kuitenkin korostuvat. Heikompi aukkosuhde näkyy myös lopputuloksista ja kuvista tulee nopeammin tummia, minkä lisäksi kohinaa on havaittavasti enemmän, joskin yhä suhteellisen vähä. Värintoisto säilyy siitä huolimatta ultralaajakulmakameralla hämärässäkin miellyttävänä ja dynamiikka hyvällä tasolla, minkä lisäksi automaattisesti päälle asettuva yökuvaustila hoitaa tehtävänsä mallikkaasti valottaen kuvia riittävästi. Kokonaisuudessaan ultralaajakulmakameran kuvanlaatu on luokassaan hyvää, vaikka se iPhone 12:n erittäin hyvälle pääkameralle häviääkin.

Valitettavasti myös ultralaajakulmakameralla on yökuvaustilaa käyttäessä havaittavissa samaa pilvimassan liiallista valottamista kuin pääkameralla. Taivaan osalta yömaisemissa kuva olikin usein hieman realistisempi ilman yökuvaustilaa, mutta pääkamerasta poiketen ultralaajakulmakameran kyvyt hämärässä tulevat selvästi vastaan ilman yökuvaustilan tarjoamaa lisäkäsittelyä. Perustilassa kuvien kohinamäärät kasvavat hämärässä suuremmalta näytöltä selvästi nähtäviksi, minkä lisäksi myös yksityiskohtien määrä laskee selvästi.

Videokuvauksen osalta iPhone 12 ei juurikaan yllätä, vaan Applelle perinteiseen tapaan se tuottaa todella hyvää jälkeä. Korkeimmillaan puhelimella voi kuvata 4K 60 FPS -tason videota, mutta Dolby Vision -HDR-videon kuvausta varten video on rajoitettava 4K 30 FPS -tasolle. iPhone 12 tukee myös automaattista videon nopeudensäätöä, jolloin se osaa pudottaa FPS:ää valon vähentyessä. iPhone SE:ssä kyseinen ominaisuus toimi vain 30 FPS:n tilassa, jolloin puhelin pudotti tarvittaessa 24 FPS:ään, mutta iPhone 12:ssa tila toimii myös 60 FPS:n tilassa.

Kuvanlaatu itsessään on, kuten jo sanottu, selvästi puhelinmaailman parhaimmistoa. Värintoisto ja kontrasti ovat luonnollisia, mutta silti videon värimaailma on myös erittäin eläväinen. Vakautus hoitaa tehtävänsä mallikkaasti, eikä kuvaa ole käsitelty liikaa, vaan se on luonnollisen terävää. Valitettavasti valokuvauksen kanssa havaittu linssin suurehko heijastelu tietyissä tilanteissa vaivaa myös videokuvausta.

4K 60 FPS -video tuottaa kuvanlaadullisesti ja videon vakautuksen osalta täysin 30 FPS -tilaan verrattavaa jälkeä, joten kyseisen tilan käyttäminen on suositeltavaa, jos tallennustilan riittävyys ei ole ongelma ja HDR-videolle ei ole tarvetta.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

iPhone 12:n sisällä pyörii Applen alun perin jo kesällä esittelemä iOS 14 -käyttöjärjestelmä, joka tuli saataville päivityksenä vanhempiin malleihin jo syyskuun puolessa välissä. Ulkonäöllisesti käyttöjärjestelmä on monin tavoin tuttu aiemmistakin malleista, mutta suhteellisen suurehkoja muutoksiakin on tapahtunut. iOS 14 on tuonut mukanaan mahdollisuuden asettaa Applen aiemmin erillisessä näkymässään sijainneita widget-pikkusovelluksia myös muille työpöydille sovellusten joukkoon. Ominaisuus on monille tuttu Androidista jo pidemmältäkin ajalta. Toinen Androideista tuttu ominaisuus uudessa iOS 14:ssa on erillinen sovellusvalikko, joka löytyy aloitusnäyttöjen oikealta puolelta. Asetuksista on myös mahdollista asettaa sovellukset asentumaan näkyville ainoastaan tuohon sovellusvalikkoon työpöytien sijaan, mikä vapaamman kustomoinnin aloitusnäytön sovellusvalikoiman suhteen.

Toinen suurehko ulkonäöllinen uudistus iOS-käyttöjärjestelmässä on Siri-tekoälyavustajan ulkonäön muuttaminen entistä huomaamattomammaksi. Siri toimii uudessa käyttöjärjestelmäversiossa alalaitaan ilmestyvänä kuvakkeena muun käyttöliittymän päällä kokonaan kaiken muun alleen peittävän ruudun sijaan.

Suorituskyvyn osalta iPhone 12 ei jätä juuri toivomisen varaa. Applen uusi A14-järjestelmäpiiri on synteettisten suorituskykytestien valossa erittäin tehokas, eikä se myöskään päivittäisissä askareissa näyttänyt minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Tuttuun tapaan iPhone toimii myös pelaamiseen hyvin ja viime vuoden malliin nähden kasvaneesta resoluutiosta huolimatta Call of Duty Mobile pyöri puhelimella sulavasti korkeimmillakin kuvanlaatuasetuksilla tarjoten samaan aikaan myös max-tason ruudunpäivitysnopeuden, joka on ainakin useissa Snapdragon 865 -järjestelmäpiiriä käyttävissä puhelimissa rajoitettu vain alemmille grafiikka-asetuksille.

Akunkeston osalta vuoden 2019 iPhone 11 -mallisto toi mukanaan huomattavan parannuksen edellisvuosiin nähden. Tänä vuonna iPhone 12:n kanssa kehitystä tapahtui kuitenkin akun kapasiteetin osalta harmillisesti negatiiviseen suuntaan ja iPhone 12:n akku on melkein 300 mAh pienempi kuin edeltäjänsä. Allekirjoittaneella ei ole käytännön kokemusta iPhone 11 -sarjan puhelimista, joten suora vertailu on mahdotonta, mutta käytännössä akunkesto oli pienentyneestä kapasiteetista huolematta suhteellisen hyvä. Testijakson aikana puhelin kesti poikkeuksetta kaksi kokonaista päivää yhdellä latauksella näytön päälläoloaikojen pyöriessä 3–4 tunnin tasolla. Kolmekin kokonaista päivää puhelimella yhdellä latauksella ylitettiin, mutta tuolloin käyttö oli huomattavasti vähäisempää ja näytön päälläoloaikaa kertyi yhteensä vain aavistuksen yli kolmen tunnin.

Akun latausnopeutta testijakson aikana ei testattu, sillä mukana ei toimiteta ollenkaan verkkovirta-adapteria. Latausnopeus on siis täysin riippuvainen käyttäjän valitsemasta laturista. iPhone 12 tukee kuitenkin USB Power Delivery -standardia 20 wattiin saakka, joten tuki suhteellisen nopealle lataukselle on olemassa ja akun Android-kilpakumppaneihin verrattuna pienehkö koko huomioiden latausnopeus on todennäköisesti täydellä nopeudella suhteellisen hyvä. Testaamme latausnopeutta pian julkaistavassa iPhone 12 Pro -artikkelissa täyden tehon tarjoavalla USB PD -yhteensopivalla laturilla.

5G-verkkoja tai niiden vaikutusta akunkestoon ei testijaksolla valitettavasti päästy kokeilemaan Dual SIM -tuen luottaessa eSIMiin, sillä testijaksoilla käytetty 5G-yhteyksiä tukeva SIM on erillinen fyysinen kortti.

 

Yhteenveto

iPhone 12:n arvioiminen objektiivisesti muiden älypuhelinten markkinoilla on omalla tavallaan aavistuksen haastavaa. iPhonena se jakaa ihmisten mielipiteitä suuresti ja iPhonena se myös eroaa käyttöjärjestelmänsä myötä merkittävästi kaikista kilpailijoiden puhelimista. Käytännössä tämän myötä puhelinta on lähestyttävä kahdesta eri näkökulmasta – vanhemman iPhone-käyttäjän ja Android-puhelinten käyttäjän.

iPhone 12 on mallistossaan hyvä päivitys. Edeltäjäänsä, iPhone 11:een, verrattuna uutuus on kehittynyt selvästi juuri niissä kategorioissa, missä kehitystä tarvittiin. Edeltäjän IPS-näyttö hintaluokassaan alhaisella resoluutiolla on vaihdettu erinomaisen kuvanlaadun tarjoavaksi OLED-näytöksi iPhone Pro -malleista tutulla korkeammalla resoluutiolla, joka ei enää häviä myöskään Android-maailman kilpailijoilleen. Samalla toivottuna kehityssuuntana myös puhelimen ulkomittoja on onnistuttu kutistamaan suhteellisen huomattavasti, sillä OLED-paneelin myötä näytön reunuksia on saatu pykälän ohuemmiksi, minkä lisäksi uusi kulmikas muotoilu vähentää ylimääräisiä millejä pyöristettyihin kehyksiin verrattuna. Samalla iPhone 12:n näyttö ja ulkomitat on tuotu identtisiksi iPhone 12 Pron kanssa, minkä myötä perusmallin ja Pro-mallin välinen kuilu on kaventunut huomattavasti.

Android-puhelimiin verrattuna uuden iPhonen näyttö on edelleen erinomainen – sen värintoisto, tarkkuus ja luonnollisuus ovat todella hyvällä tasolla. Kuitenkin nykypäivän Android-lippulaivapuhelimissa yleistynyt korkeampi virkistystaajuus iPhonesta puuttuu kokonaan, mikä on ehdottomasti lähes 1000 euron puhelimessa puute. Harmillisen puutteesta tekee se, että Applen oma iPad Pro on esimerkki samalla käyttöjärjestelmäalustalla pyörivästä laitteesta korkean virkistystaajuuden näytöllä.

Fyysisiltä ominaisuuksiltaan iPhone 12 on Applelle tuttu paketti. Pro-malleista perusmalli eroaa edelleen kehyksensä osalta – Pron ruostumattoman teräksen sijaan iPhone 12 käyttää viime vuodesta tuttuun tapaan alumiinia. Takalasi on edelleen Applen erikseen brändäämätöntä karkaistua lasia ja näytön suojalasi puolestaan on päivitetty uuteen Ceramic Shieldiin. Käytännössä puhelin on fyysisiltä ominaisuuksiltaan selvä lippulaiva, eikä siitä löydy käsituntuman pohjalta pahaa sanottavaa vertasi sitä sitten iPhoneihin tai Android-puhelimiin.

Järjestelmäpiirin Apple on päivittänyt iPhone 12:ssa uuteen A14:ään, joka tarjoaa valmistajan mukaan markkinoiden parasta suorituskykyä käytännössä jokaisella osa-alueella. Väitteet on myös helppo uskoa, sillä Applen edellinen A13 Bionic on edelleen  suorituskyvyltään markkinoiden paras heti A14:n jälkeen. Käytännössä iPhone 12 onkin suorituskyvyltään huipputason puhelin vertasi sitä sitten edeltäjiinsä tai Android-maailmaan.

Tallennustilan osalta puhelimelle on kuitenkin annettava miinusta. Apple on päättänyt varustaa perusmalliensa lähtömallit edelleen vain 64 gigatavun tallennustilalla, mikä on yli 900 euron puhelimelle suorastaan naurettavan heikko suoritus, sillä tuplamäärä alkaa olla peruskauraa jo 200 euron hintaluokassa. Käytännössä 128 gigatavun malliin päivittäminen 50 euron hintaerolla onkin useimmille suositeltava teko, ellei käyttäjä ole varma, ettei omilla käyttötottumuksilla 64 gigatavun tallennustila pääse loppumaan.

Miinusta iPhone 12:lle on annettava myös akun koosta. Pelkkä lukema itsessään ei toki kerro vielä juuri mitään, mutta Apple on päättänyt pudottaa akun kapasiteettia lähes 300 mAh viime vuodesta ja samalla puhelimeen on lisätty virta-ahne 5G-tuki. Android-puhelimiin verrattuna 2815 mAh:n akku onkin melkein säälittävän pieni, joskin suora vertailu käyttöjärjestelmien välillä ei ole fiksua. Käytännössä iPhone 12:n akunkesto onkin ihan hyvä pienestä akusta huolimatta. Se ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan hyvää perustasoa. Pikalatausnopeudeltaankin se häviää Androidien parhaimmistolle, mutta toisaalta positiivisena puolena sen 20 watin latausnopeus on toteutettu USB Power Delivery -standardin mukaisesti, joten se ei vaadi omaa erikoislaturiaan – mikä on erityisen tärkeä pointti ottaen huomioon, ettei puhelimen mukana toimiteta laturia laisinkaan. Langaton lataus on myös tuettuna, mikä on tässä hintaluokassa jo oletusarvoinen suoritus.

iPhone-käyttäjille iPhone 12 on käytännössä erittäin mielenkiintoinen uutuus. Se onnistuu näyttönsä päivityksen ja ulkomittojensa pienentymisen myötä lähestymään Pro 12 -mallia huomattavasti, mitä korostaa entisestään iPhone 12 Prohon tehtyjen uudistusten vähäisyys. Käytännössä iPhone 12 Pro jää hieman välimalliksi perusmallin ja 12 Pro Maxin välissä. Viime vuodesta nouseen hinnan myötä 64 gigatavun perusmallin päivitys 128 gigatavuun tuo valitettavasti perusmallia kuitenkin myös hinnaltaan lähemmäs Pro:ta, joka toimitetaan jo pohjamallinsa osalta 128 gigatavun tallennustilalla. Tulevaisuudessa jää nähtäväksi, miten iPhone 12 Mini sijoittuu malliston sisäisessä vertailussa. Ennakkotietojen mukaan se vaikuttaa lupaavalta tarjoten lähes kaiken, mitä perusmallikin. Pienemmän kokonsa myötä sen akunkesto voi kuitenkin osoittautua heikkoudeksi, kun perusmallikaan ei onnistu sen suhteen pankkia räjäyttämään.

Android-maailmasta siirtyville iPhone 12 ei ole aivan yhtä selvä huippumalli. Puhelin itsessään on ehdottomasti erinomainen, mutta kaikilta ominaisuuksiltaan se ei kykene vastaamaan 900 euron hintaluokassa vallitsevaan kilpailuun. Käytännössä selkeimpinä puutteina on mainittava vähäinen tallennustila, telekameran puute ja vain 60 hertsin virkistystaajuuteen rajoittuva näyttö. Olisikin toivottavaa, että Apple toisi perusmalliinkin vähintään 128 gigatavun tallennustilan pohjavaihtoehdoksi, minkä lisäksi päivitys vähintään 90 hertsin näyttöön olisi ollut toivottavaa.

Kuitenkin osittain kokonsa myötä iPhone 12 voi tarjota Android-käyttäjillekin mielenkiintoisen paketin. Puhelin on selvästi markkinoiden pienimpiä lippulaivoja, eikä sitä vastaan kamppailemaan löydy juuri muita kuin Sony Xperia 5 II ja Samsung Galaxy S20, joilla molemmilla on myös omat heikkoutensa. Lisäksi Applen käyttämä A14-järjestelmäpiiri on markkinoiden tehokkain, mikä erityisesti puhelimella pelaavia tai videoita editoivia käyttäjiä kiinnostanee. iOS-käyttöjärjestelmän päivitystuki on myös markkinoiden parhaimmistoa ja iPhone 12:n tuplakamerajärjestelmä on erinomainen, vaikkakin telekameran puute kokonaisuutta hieman rajoittaakin. Yhteenvetona Applen iPhone 12 onkin varsin tasapainoinen paketti, jota kuitenkin vaivaa tietyt miinuspuolet, joita tämän hintaluokan laitteelta ei enää toivoisi näkevänsä.

Plussaa

  • Laadukas rakenne monipuolisilla värivaihtoehdoilla.
  • Näytön kuvanlaatu
  • Markkinoiden ylivoimaisesti suorituskykyisin järjestelmäpiiri
  • Kameroiden kuvanlaatu
  • Videokuvauksen kuvanlaatu
  • Äänenlaadultaan hyvät stereokaiuttimet
  • iOS-käyttöjärjestelmän pitkä päivitystuki

Miinusta

  • Qi-standardin langaton lataus tuettuna vain 7,5 watin nopeudella ja 15 watin nopeus vain MagSafe-laturilla
  • Takakuoren lasi on erittäin kallis korjata
  • 64 Gt tallennustila lähtöhinnan mallissa
  • Lightning-liitännän nopeus vain USB 2.0 -tasoa
  • Telekameran puute varauksin
  • Ei korkean virkistystaajuuden näyttöä

Huomionarvoista:

  • Ei 3,5 mm:n kuulokeliitäntää
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Dual SIM -tila käyttää toimintaansa eSIMiä, eli kahta SIM-korttia laitteeseen ei ole mahdollista laittaa
  • Pakkauksessa ei ole mukana verkkovirta-adapteria
  • Pakkauksessa mukana toimitettava kaapeli on laturiin menevästä päästään USB Type-C

 

This site uses XenWord.
;