io-tech testasi Applen lippulaivapuhelin iPhone X:n.

Apple esitteli uudet iPhonensa tänäkin vuonna syyskuussa (12. päivä), mutta julkaisun sisältö poikkesi hieman aiemmista vuosista. Kahden iPhone 8 –mallin ohella nähtiin nimittäin Applen varsinainen uusi lippulaivamalli, iPhone X.

Uutuuden mallinimi viittaa roomalaiseen numeroon kymmenen, joka puolestaan viittaa iPhonen kymmenvuotiseen taipaleeseen. Lisäksi uudenlaisella nimeämisellä pyritään korostamaan uuden mallin merkityksellisyyttä sekä tekemään pesäeroa edellisen sukupolven malleihin. Applen mukaan kyseessä ei ole pelkkä kehitysaskel, vaan suunnannäyttäjä älypuhelimille seuraavan vuosikymmenen ajaksi. Suuria sanoja.

iPhone X:n myynti alkoi marraskuun 3. päivä, mutta laitteen rajattujen valmistusmäärien sekä suuren kysynnän vuoksi saatavuus on ollut hyvin rajattua ja paras keino laitteen saamiseksi onkin ollut ennakkotilaaminen sekä muutaman viikon odottaminen. io-tech hankki testikappaleensa marraskuun puolivälissä pienellä tuurilla suoraan Gigantin hyllystä, sillä Applella ei ole edelleenkään aikomusta toimittaa testikappaleita pohjoismaiselle medialle.

iPhone X:n 64 Gt:n mallin hinta on 1179 euroa ja 256 Gt huippumallin puolestaan 1349 euroa. Toisin sanoen kyseessä on markkinoiden arvokkain laajasti saatavilla oleva kuluttajaälypuhelin. iPhone 7 –edeltäjämallien lähtöhinnat olivat 779 ja 919 euroa, eli iPhone X:n lähtöhinta on 260-400 euroa korkeampi. Toisaalta suoraan vertailukelpoisen 256 Gt mallin hinta on kasvanut hieman maltillisemmat 210–350 euroa. Hinnan nousua voi pitää joka tapauksessa rajuna, etenkin kun huomioidaan että jo iPhone 7 –mallien hinnat olivat markkinoiden korkeimmassa luokassa.

Tutustumme tässä artikkelissa iPhone X:ään tavanomaisen kaavan mukaan noin parin viikon käyttökokemusten pohjalta. io-techin marraskuisen ensituntumat-videon voi halutessaan katsoa pohjalle täältä.

 

Pakkaus ja oheistarvikkeet

iPhone X:n tuotepakkauksen vaalea ulkoasu on tuttu muista iPhone-malleista. Myös pakkauksen sisältö on sama kuin aiemmin tänä syksynä testaamissamme iPhone 8 –malleissa. Mukaan on laitettu pikakäyttöohjeet, takuutiedot, Apple-tarroja, SIM-korttikelkan irrotustyökalu, verkkovirtalaturi, Lightning-kaapeli, 3,5 mm kuulokesovitin Lightning-liitäntään sekä EarPods-nappikuulokkeet.

Jostain käsittämättömästä syystä Apple toimittaa iPhone X:n mukana viiden watin (1 A, 5 V) peruslaturin, vaikka puhelin itsessään tukee pikalatausta USB Power Delivery –standardin mukaisesti. On suorastaan kuluttajan aliarvioimista, että lähes 1200 euron hintaisen puhelimen ostaja joutuu hankkimaan pikalaturin erikseen.

Esimerkiksi Applen 29-wattisen USB Type-C –laturin hinta on 59 euroa ja sen kaveriksi on ostettava vielä vähintään 29 euroa maksava USB Type-C Lightning –kaapeli, vaikka kyseiset varusteet pitäisi ehdottomasti kuulua tämän hintaluokan puhelimen vakiovarustukseen. Jos on valmis karsimaan hieman latausnopeudesta, pääsee halvemmalla ostamalla iPadin 12-wattisen USB-laturin 25 euron suositushintaan. Myös kolmansien osapuolien USB PD -yhteensopivat laturien pitäisi olla toimivia, mutta emme päässeet testaamaan asiaa käytännössä.

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Toisin kuin Applen puhelinjulkistuksilla on viime vuosina ollut tapana, iPhone X:n erottaa välittömästi uudeksi malliksi. Tästä pitää huolen erityisesti lähes koko laitteen etupuolen peittävä näyttö, joka päivittää iPhonen ulkonäön vihdoin nykypäivään.  Applen markkina-asema ja resurssit huomioiden kyseisen kehitysaskeleen olisi tosin voinut odottaa tapahtuvan jo vuosi tai jopa kaksi sitten.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 143,6 x 70,9 x 7,7 mm
  • Paino: 174 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 82,9 %

Ulkomitoiltaan uusi iPhone X  on näytön tuumakokoon nähden melko kompakti laite. Ulkomitoiltaan se sijoittuu iPhone 8:n ja iPhone 8 Plussan välimaastoon, lähemmäs pienempää mallia. iPhone 8:aan nähden iPhone X on 5,2 mm pidempi, 3,6 mm leveämpi ja 0,4 mm paksumpi. iPhone 8 Plussaan verrattuna X on puolestaan 14,8 mm lyhyempi, 7,2 mm kapeampi ja 0,2 mm paksumpi.

Pahimmista kilpailijoista myöskin 5,8-tuumaisella näytöllä varustettu Samsung Galaxy S8 on 5,3 mm pidempi, 2,8 mm kapeampi ja 0,3 mm paksumpi. Painoeroa laitteilla on 19 grammaa kevyemmän Samsungin eduksi.

Applen puhelimien näytön ja ulkomittojen välinen suhdeluku on ollut jo vuosia markkinoiden heikoimpia, eli näytön ulkopuolelle jäävät reunukset ovat olleet poikkeuksellisen suurikokoiset. iPhone X tekee vihdoin tämän suhteen täyskäännöksen, sillä sen 82,9 %:n suhdeluku on markkinoiden parhaimmistoa. Tämä on täysin uuden lähes laitteen reunoille ulottuvan Super Retina –näytön ansiota.

iPhone X:stä on tarjolla kaksi värivaihtoehtoa – valko-hopea ja tähtiharmaa. Molemmat värivaihtoehdot näyttävät etupuolelta samalta, eli näytön reunukset ovat mustat.

iPhone X:n runkorakenne ja kehys on valmistettu ruostumattomasta terässeoksesta ja etu- sekä takakuori ovat reunoista pyöristettyä karkaistua lasia. Teräsrakenne ulottuu koko puhelimen läpi, joka ainakin teoriassa tekee kokonaisuudesta entistä kestävämmän. Muotoilusta on pyritty tekemään yhtenäinen lasi- ja metalliosien välillä ja Apple onkin onnistunut siinä varsin hyvin. Kiiltävät teräskyljet ovat näyttävän näköiset, mutta ne täyttyvät käytössä varsin nopeasti pienillä hiusnaarmuilla.

iPhone X:n käsituntuma on melko jykevä ja sen pyöristetyt muodot tuntuvat hieman pulleammilta, kuin mitä laite todellisuudessa onkaan. Pyöristetyt muodot istuvat miellyttävästi käteen. Etulasin reunoja kiertää kapea musta muovilista ja takalasin reunoilla vastaava muovikaistale on integroitu metallikehyksen reunoille. Ratkaisu antaa laseille pientä lisäsuojaa pudotustilanteissa.

Puhelimen rakenne on IP67-suojattu vettä ja pölyä vastaan, mutta Applen mukaan takuu ei kata kosteusvaurioita, sillä tiivisteet saattavat menettää toimintakykynsä ajan myötä. iPhone X:n viimeistelyn taso on korkealla, jonka huomaa mm. osien sovituksista sekä muutamista pienistä yksityiskohdista. Laitteen käsituntuma on laadukas, mutta väänneltäessä runko elää hieman ja rakenteesta on havaittavissa pientä nitinää ja naksumista. Aivan täysiä pisteitä iPhone X ei siis tästä osa-alueesta saa.

iPhone X:n takakuoren materiaali on siis lasia, aivan kuten iPhone 8 –malleissakin. Apple kehuu sen olevan vahvinta ja kestävintä valmistamaansa lasia, mutta ei anna tarkempia referenssejä väitteidensä tueksi. Ainakaan ulkomaiset pudotustestit eivät ole todenneet lasia kestävyydeltään poikkeukselliseksi, sillä lasikuorten on todettu olevan melko herkät pudotusiskuille. iPhone X kannattaakin suojata hyvin, sillä Applen huoltohinta rikkoontuneen takakuoren vaihdolle on suorastaan tolkuton 611,40 euroa.

Apple kertoo tehneensä takakuoreen seitsenkerroksisen värjäysprosessin, jonka myötä väristä on saatu läpikuultavan heijastava. Pinnassa on kieltämättä pieni syvyysvaikutelma, vaikka väri ei ainakaan valkoisessa mallissa aiheutakaan suurempaa wau-efektiä. Lasissa on myös sormenjälkien ja tahrojen puhdistamista helpottava oleofobinen käsittely, mutta ainakaan testikappaleessa se ei onnistunut estämään näkyvien sormenjälkien kerääntymistä kuoren pintaan.

iPhone X:n lasikuoren tuntuma ei tarjoa mitään tavallisesta poikkeavaa tai yllättävää. Kuivissa kourissa iPhone X on melko liukas saippuapala ja laite myös liukui testijaksolla useampaan otteeseen ”omia aikojaan” lähes tasaisella pinnalla, kuten vaikkapa sohvan käsinojalla. Toisaalta hieman kosteissa tai rasvaisissa näpeissä takakuori tarjoaa melko pitävän tuntuman.

Yksi lasisen takakuoren merkittävimmistä eduista on langattoman latauksen mahdollistaminen. iPhone X tukee langatonta Qi-lataustandardia ja on täten yhteensopiva kaikkien sitä käyttävien laturien kanssa. Langattoman latauksen käämi sijaitsee keskellä takakuorta peittäen noin kolmasosan takakuoren pituudesta.

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

iPhone X:n sisältä löytyy Applen uusi A11 Bionic –järjestelmäpiiri, jota käytetään myös uudissa iPhone 8 –malleissa. TSMC:n 10 nanometrin prosessilla valmistettava piiri rakentuu kahdesta suorituskykyisemmästä 2,39 GHz:n Monsoon-prosessoriytimestä sekä neljästä virtapihimmästä Mistral-ytimestä. Sen lisäksi siihen on integroitu M11-liiketunnistinprosessori sekä Applen omaa suunnittelua edustava kolmiytiminen grafiikkasuoritin.

A11 sisältää myös kaksiytimisen Neural Engine –prosessorin, joka on suunnattu tekoälyn ja koneoppimisen tarpeisiin ja joka pystyy suorittamaan jopa 600 miljardia laskutoimitusta sekunnissa. Neural Engineä hyödynnetään mm. Face ID:ssä, Animoji-kuvakkeissa sekä kameran valaistusefekteissä.

Tekniset ominaisuudet:

  • Apple A11 Bionic -järjestelmäpiiri (2xMonsoon ja 4xMistral CPU, 3-ytiminen GPU)
  • 3 Gt LPDDR4X RAM
  • 64 tai 256 Gt tallennustilaa
  • LTE Cat.12 3CA (600/150 Mbit/s)
  • 11ac Wi-Fi, Bluetooth 5.0, NFC
  • A-GPS, GLONASS, Galileo, QZSS, iBeacon

iPhone X:stä tarjolla olevat tallennustilavaihtoehdot ovat samat kuin iPhone 8 –malleissa: 64 ja 256 Gt. Muistikorttipaikkaa ei edelleenkään löydy, joten jos 64 Gt ei riitä, on tyydyttävä pulittamaan 170 euroa lisää tallennuskapasiteetin nelinkertaistamisesta. Testissämme olleessa 64 Gt:n versiossa vapaata tallennustilaa oli käytettävissä noin 58,5 Gt.

iPhone X:n alapäädystä löytyy muiden iPhone-mallien tapaan Lightning-liitäntä sekä kaksi riviä pyöreitä reikiä, joista oikeanpuoleisten takana sijaitsee toinen laitteen stereokaiuttimista. Vasemmanpuoleisten reikien takana sijaitsee barometrin paineentasausventtiili. Maininnan arvoisena yksityiskohtana Apple on suojannut reiät todella hienojakoisella metalliverkolla.

iPhone X:n stereokaiuttimien (toinen sijaitsee näytön yläpuolella kuulokkeen yhteydessä) äänenlaatu on älypuhelimien mittapuulla parempaa päätä ja ne pystyvät toistamaan myös hieman matalamman pään taajuuksia. Mittasimme maksimiäänenvoimakkuudella kaiuttimien äänenpaineeksi 30 cm:n etäisyydeltä noin 76 desibeliä, joka on mittaamiemme puhelimien parempaa keskitasoa.

Applen nykylinjauksen mukaan 3,5 mm ääniliitäntä on jätetty varustuksesta pois ja langallisia kuulokkeita on tarkoitettu käytettäväksi Lightning-liitäntään kytkettynä. Tätä tarkoitusta varten iPhone X:n mukana toimitetaan sekä Lightning-liitäntäiset EarPods-nappikuulokkeet että 3,5 mm kuulokeadapteri. Adapteria käyttäessä suurin ongelma on se, ettei puhelinta voi ladata johdolla samanaikaisesti. Osittainen ratkaisu ongelmaan löytyy langattomasta latauksesta, jos käytettävissä sattuu vain olemaan sen mahdollistava laturi.

Koska iPhone X:n näyttöpaneeli yltää aivan puhelimen alareunaan asti, on iPhonen alkuajoista asti mukana ollut fyysinen kotinäppäin jouduttu jättämään pois. josta on puolestaan omat seurauksensa puhelimen käytön suhteen. Kotinäppäimen painalluksen on korvattu pyyhkäisyeleillä, joihin perehdymme tarkemmin myöhemmin tässä artikkelissa. Kotinäppäimen myötä myös Touch ID –sormenjälkitunnistimesta on luovuttu.

Ehkäpä iPhone X:n suurin uudistus on 5,8-tuumainen Super Retina –näyttö, joka ensimmäistä kertaa iPhonen historiassa perustuu AMOLED-näyttöpaneeliin. Sen kuvasuhde on poikkeuksellisen laaja 19,5:9 ja resoluutio epätavallinen 1125 x 2436 pikseliä.

Apple on näytön suhteen vihdoin kehityksen aallonharjalla, sillä näyttö rajautuu aivan puhelimen reunoille. Ylä- ja alareuna ovat ehdottomasti markkinoiden kapeimpia, mutta pitkillä sivuilla reunoille jää vielä runsaat neljä millimetriä leveä kaistale.

Näytön todellista kokoa on hieman hankala verrata muihin markkinoilta löytyviin puhelimiin erikoisen kuvasuhteen, loivasti pyöristettyjen kulmien sekä yläosan loven vuoksi. Perinteiseen 16:9-kuvasuhteeseen rajattuna iPhone X:n näytön halkaisijaksi muodostuu noin viisi tuumaa. Kokonaispinta-alaltaan näyttö on puolestaan hyvin lähellä iPhone 8 Plussan 5,5-tuumaista näyttöä.

16:9 videokuvamateriaali jättää luonnollisesti näytön reunoille mustat palkit, jos kuvaa ei päätä skaalata koko näytölle. Skaalatessa ylä- ja alareunasta rajautuu kuitenkin kaistale pois, joten se ei ole suositeltavaa 16:9 materiaalin kanssa. Skaalaamiseen soveltuvan laajemman videomateriaalin kanssa kannatta puolestaan huomioida, että näytön yläosan saareke lohkaisee kuvan reunasta pienen palan pois.

Niin tai näin, muilta osin esimerkiksi nettiselaus on nautinnollista lähes koko puhelimen etuosan peittävältä näytöltä. Kaikki Applen omat sovellukset tukevat luonnollisesti näytön uutta kuvasuhdetta ja kolmansienkin osapuolien sovelluksista ainoastaan Osuuspankin sovellus jätti näytön ylä- ja alareunaan mustat palkit. Hieman hölmönä rajoituksena näytön yläreunan muoto on rajannut ilmoituskuvakkeiden määrää ja esimerkiksi akun varausprosentti tai Bluetoothin kuvake eivät enää mahdu näkymään näytön ylänurkassa, vaan niitä varten on avattava Control Center näytön ylänurkasta pyyhkäisemällä.

Näyttö tukee HDR:ää ja DCI-P3-väriavaruutta. Lisäksi varustukseen kuuluu True Tone –ominaisuus, joka säätää näytön valkotasapainoa reaaliaikaisesti ympäristön mukaan kuusikanavaisen valoisuussensorin avulla.

iPhone X:n näyttö tukee iPhone 8 –mallien tapaan paineentunnistusta, eli 3D Touchia. Toisin sanoen näyttö tunnistaa kuinka kovaa käyttäjä sitä painaa ja käyttöliittymä osaa aktivoida tilanteen mukaan erilaisia toimintoja painallusvoimakkuudesta riippuen. Suomalaisittain talvisäällä näppärää korkean herkkyyden ”käsinetilaa” näyttö ei valitettavasti tue.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 5,8-tuumainen AMOLED–näyttöpaneeli
  • Diamond PenTile -alipikseliasettelu
  • 1125 x 2436 pikseliä, 458 PPI
  • ionivahvistettu reunoilta pyöristetty suojalasi
  • 3D Touch, True Tone, Night Shift
  • HDR-tuki, DCI-P3-väriavaruus

Kuvanlaadustaan iPhone X:n näyttö ansaitsee ainoastaan kehuja. Maksimikirkkaudella näyttö on todella kirkas – AMOLED-paneelien mittapuulla jopa poikkeuksellisen kirkas. Tummat sävyt toistuvat AMOLED-tekniikalle tyypillisesti todella tummina, eikä mustaa väriä erota näytön reunuksista. Myös värintoisto vaikuttaa erittäin luonnolliselta ja tarkalta, mikä on hyvä juttu, sillä näytön asetuksista ei löydy säätöjä kuva-asetusten muokkaamiseksi. Katselukulmissa ei ole valittamista, vaikkakin äärikulmista sävy muuttuu aavistuksen sinertäväksi.

Yksi iPhone X:n erikoisuuksista on näytön yläreunaan muotoiltu kaistale, johon se on sijoittanut suuren määrän tekniikkaa pieneen tilaan. Merkittävää osaa tästä tekniikasta hyödynnetään uuden Face ID –kasvojentunnistuksen toiminnassa. Molemmista kulmista näyttö yltää lähes laitteen nurkkiin asti, mutta keskustaa hallitseva noin viisi millimetriä korkea osio jakaa varmasti ulkonäkönsä osalta mielipiteitä.

Kaistaleen keskellä sijaitsee kuuloke, jonka suojana oleva tiheä metalliverkko on aavistuksen näyttölasin pinnan alapuolella ja testijakson aikana se keräsi jonkin verran pölyä ja likaa itseensä. Kuulokkeen vasemmalla puolella sijaitsee Face ID:n käyttämä infrapunakamera ja pimeässä apuna käytettävä infrapunavalo sekä etäisyyssensori. Kuulokkeen oikealta puolelta löytyvät seitsemän megapikselin etukamera sekä pisteprojektori, joka heijastaa käyttäjän kasvoille Face ID -tunnistuksen pohjana käytettävän 30 000 infrapunapisteen ”verkon”. Kuusikanavainen valoisuuden tunnistin sijaitsee kuulokeaukon yläpuolella.

Etukamera on sama kuin iPhone 8 –malleissa. Sen tarkkuus on seitsemän megapikseliä ja parina on f2.2-aukkosuhteen objektiivi. Etukamera pystyy myös taltioimaan 1080p-videokuvaa. Heikossa valossa näyttöä voi hyödyntää salamana kuvien valaisemisessa. Kuvanlaadultaan etukamera tekee hyvää jälkeä, joskaan ei yllä tarkkuudessa aivan markkinoiden parhaimmiston tasolle.

iPhonen X:n lasinen takakuori on käytännössä aivan tasainen, mutta vasempaan ylänurkkaan sijoitettu selvästi ulkoneva kamerakyhmy puhelimesta harmillisesti epätasapainoisen, niin että pöydällä ollessaan puhelin pääsee keikkumaan ärsyttävästi ristikkäissuunnassa.

Puhelimen oikeasta kyljestä löytyy lukitusnäppäimenä ja Siri-näppäimenä toimiva sivupainike sekä nano-SIM-korttikelkka. Oikeassa kyljessä sijaitsee puolestaan äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet ja Applen puhelimille ominainen mykistyskytkin. Puhelimen sammuttaminen tapahtuu kylkipainiketta ja toista äänenvoimakkuuspainiketta hetken pohjassa pitämällä.

iPhone X:n sisäisen akun kapasiteetti on 2716 mAh (10,35 Wh), eli laitteen ulkomitat huomioiden Applen puhelimeksi poikkeuksellisen suuri. Vertailun vuoksi kooltaan selvästi suuremman iPhone 8 Plussan akku on aavistuksen pienempi. Apple kehuu akun kestävän yhdellä latauksella pari tuntia iPhone 7:ää pidempään. Yhdellä latauksella luvataan jopa 21 tuntia puheaikaa, 12 tuntia nettikäyttöä, 13 tuntia videotoistoa tai 60 tuntia musiikkitoistoa.

Face ID

Ehkäpä iPhone X:n puhutuin uutuusominaisuus on Face ID –kasvojentunnistus, jota käytetään laitteen lukituksen avaamiseen ja App Storeen, Apple Payhin sekä muihin tunnistautumista vaativiin sovelluksiin kirjautumiseen.

Eniten Apple on saanut kritiikkiä siitä, että se päätyi Face ID:n myötä luopumaan toimivaksi kehittyneestä Touch ID –sormenjälkitunnistimesta, vaikka sen olisi voinut toteuttaa edelleen puhelimen takakuoren puolelle. Face ID:n toimivuuteen liitetyistä epäilyistä johtuen otimme ominaisuuden suurella mielenkiinnolla käyttötestiin.

Face ID heijastaa näytön yläpuolisessa saarekkeessa sijaitsevalla pisteprojektorilla käyttäjän kasvoille 30 000 infrapunapistettä ja infrapunakamera muodostaa niiden avulla pistekartan käyttäjän kasvojen muodoista. Hämärässä apuna on infrapunakameran viereen sijoitettu infrapunavalo. Tulosta verrataan paikallisesti järjestelmäpiirin sisälle salattuihin tunnistetietoihin ja lukitus avataan, jos tiedot vastaavat toisiaan. Applen mukaan Face ID:n tietoturva on sormenjälkeä parempi, mutta toteutuksen aukottomuus on jo kyseenalaistunut maailmalla, sillä joidenkin lasten on raportoitu pystyvän avaamaan vanhempiensa iPhone X:n lukituksen.

Face ID:n kerrotaan oppivan käytön myötä ja mukautuvan esimerkiksi käyttäjän vaatetukseen ja muuttuneeseen ulkonäköön, kuten vaikkapa kasvaneeseen partaan. Testasimme Face ID:n toimintaa mm. silmä- ja aurinkolasit päässä sekä lyhyellä ja pitkällä parralla, eikä tunnistuksessa havaittu ongelmia.

Face ID oli aktiivisessa käytössä koko runsaan pariviikkoisen testijakson ajan ja kokonaisuudessaan sen voi todeta toimineen kohtalaisen hyvin, muttei virheettömästi. Kasvojen tunnistus onnistui testijaksolla varsin hyvällä todennäköisyydellä, sillä epäonnistumiseen törmäsin noin kerran päivässä. Vaikka asiasta ei ole mitään konkreettista mittausdataa, vaikutti siltä, että tunnistuksen tarkkuus parani hieman testijakson aikana.

Alun pienen takkuamisen jälkeen kasvojen tunnistus toimi varsin luotettavasti myös alaviistosta puhelimen ollessa noin vyötärön korkeudella, joka on ainakin itselleni luonnollinen käyttöasento, kun otan puhelimen taskusta esimerkiksi ilmoitusten tarkistamiseksi. Kasvojen tunnistamiseksi puhelinta ei siis tarvitse nostaa epäluonnollisen korkealle tai lähelle kasvoja. Tunnistus toimi ongelmitta myös mm. kävellessä ja pimeässä huoneessa vaikkapa yöllä puhelinta tarkistaessa. Myöskään esimerkiksi osittain leuan päälle ulottunut talvitakin kaulus tai kaulahuivi ei haitannut tunnistusta.

Face ID:n suurin heikkous löytyy toistaiseksi nopeudesta sekä ohjelmistopuolen toteutuksesta. Face ID:tä ei voi kutsua tuskastuttavan hitaaksi, mutta siitä huolimatta se on selvästi hitaampi kuin nykyaikaiset sormenjälkitunnistimet. Taskusta puhelinta otettaessa esimerkiksi takakuoreen sijoitetulla nykyaikaisella sormenjälkitunnistimella varustetut puhelimet ovat lukitus avattuna käyttövalmiina parisen sekuntia iPhone X:ää nopeammin.

Ohjelmistopuolella ainakin itseäni ärsytti se, ettei Face ID:tä saa avaamaan lukitusta suoraan kotinäkymään, vaan puhelin avautuu ilmoitusnäkymään, josta puhelin on vielä erikseen pyyhkäistävä auki. Ominaisuus toimii, jos puhelinta käyttää pääosin ilmestyneiden ilmoitusten kautta, mutta jos käyttötapa on kotinäkymäkeskeinen, on ylimääräisen pyyhkäisyn tarve ärsyttävä, etenkin kun pyyhkäisy on tehtävä hieman epäergonomisesti läheltä puhelimen alareunaa.

Kamera

iPhone X:ssä takakamera on sijoitettu uudella tavalla, sillä sen kaksi kameraa eivät sijaitse aiempien Plus-mallien tapaan vierekkäin, vaan ne ovat sijoitettuna takakuoren vasempaan ylänurkkaan peräkkäin. Kameran toteutus ei ole muotoilullisesti erityisen sulava, sillä metallireunainen kamerakyhmy on 1,3 mm korkeammalla kuin takakuoren lasipinta. Kameran linssien suojana käytetään safiirilasia. Kameroiden välistä löytyvät mikrofonin aukko sekä neljän LED-valon TrueTone-salama.

iPhone X:n takakamera perustuu pitkälti samaan tekniikkaan kuin iPhone 8 Plussan kamera, mutta telekameraan on tehty parannuksia. Sen objektiivin polttoväli on 52 mm ja valovoimaa on parannettu f2.4-arvoon. Lisäksi nyt molemmista kameroista löytyy optinen kuvanvakain.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin Sony Exmor RS -kuvasensori (1,22 um pikselikoko), f1.8 aukkosuhde, 28 mm kinovastaava polttoväli, optinen vakain
  • 12 megapikselin Sony Exmor RS –kuvasensori (1,0 um pikselikoko), f2.4 aukkosuhde, 52 mm kinovastaava polttoväli, optinen vakain
  • Tarkennus: Focus Pixels PDAF
  • Safiirilasinen linssisuoja
  • 4-ledinen True Tone ‑salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS, 1080p 240 FPS

iPhone X:n takakameroiden sensorit ovat teknisesti samat kuin iPhone 8 Plussassa ja tarkkuudeltaan 12 megapikseliä. 28 mm:n laajakulmakameran ja 52 mm:n telekameran polttoväliero mahdollistaa noin kaksinkertaisen optisen zoomauksen. Uusi A11-järjestelmäpiiri mahdollistaa mm. liikkeen ja kuvan reaaliaikaisen analysoinnin sekä videokuvauksen korkeammilla ruudunpäivitysnopeuksilla (4K 60 FPS ja 1080p 240 FPS).

iPhone X:n kamerasovellus käynnistyy iPhone 8 –mallien tapaan erittäin nopeasti ja on lähes viiveettä kuvausvalmiina. Tarkennus on nopea ja luotettava ja kuvien ottaminen tapahtuu viiveettömästi painalluksen jälkeen tai vaihtoehtoisesti sarjatulella suljinpainiketta pohjassa pitämällä. Kuvauskokemus on aiemmista iPhoneista tuttu – hyvien kuvien ottaminen on tehty mahdollisimman helpoksi, mutta toisaalta edistyneemmät kuvaajat saattavat jäädä tyytymättömiksi.

iPhone X:n kamerasovelluksen käyttöliittymä on identtinen iPhone 8 Plussan kanssa. Se on edelleen pelkistetyn yksinkertainen ja helppokäyttöinen. Kuvaustilojen valinta tapahtuu suljinpainikkeen viereen pystysuuntaisesti sijoitetusta listasta, joka ei ole kuvaustilojen kasvaneen määrän myötä ehkä se kaikkein näppärin toteutustapa. Näkymän oikeassa reunassa on kaksoiskameran zoomausmahdollisuuden aktivoiva 1x/2x-painike.

Ainut perusnäkymässä havaittava muutos viime vuoteen on HDR-kuvaustilan painikkeen puuttuminen. Valinta tehdään nyt asetuksista ja automaattinen HDR-kuvaus on oletuksena päällä, sillä Apple luottaa sen tekemään jälkeen. Jos automaattisen HDR:n kytkee asetuksista pois päältä, ilmestyy valintapainike onneksi vanhaan tapaan kuvausnäkymän reunaan. Lisäksi iPhone X:n kameran dynamiikka on niin hyvä ja HDR:n toiminta hillittyä, ettei sen pitämisestä automaattiasennossa ole juurikaan haittaa.

Apple ei tarjoa edelleenkään manuaalikuvaustilaa, eli käyttäjä ei pääse säätämään kuvausasetuksia itse missään muodossa. Muutenkin kameran asetusten säätäminen on tehty edelleen aivan liian hankalaksi. Käyttäjän on poistuttava kamerasovelluksesta ja suunnattava erikseen asetusvalikkoon ja sieltä löytyvään Kamera-alakohtaan. Kamerasovelluksesta soisi löytyvän edes pikalinkitys asetusvalikon puolelle.

Maininnan arvoisena seikkana Apple on siirtynyt iPhone 8- ja X-mallien myötä uuden HEIF-kuvaformaatin käyttöön. Se mahdollistaa kuvien tiedostokoon merkittävän pienentämisen (jopa alle puoleen JPEG:stä) ilman kuvanlaadun kärsimistä. Puhelin muuttaa kuvat automaattisesti JPEG-muotoon, kun ne siirretään ulos USB-johdon kautta, jos siirtokohteena ei ole macOS High Sierra –käyttöjärjestelmällä varustettu tietokone. Totesimme kuitenkin käytännössä, että muunnosta ei  kuitenkaan tapahdu, jos kuvat siirretään ulos puhelimesta vaikkapa Google Driven kaltaisen pilvipalvelun kautta.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameran täydellä 12 megapikselin tarkkuudella otettuja muokkaamattomia JPEG-kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

iPhone X:n takakameran kuvanlaatu on hyvin samanlaista aiemmin testaamallamme iPhone 8 Plussalla. Jälki on terävän yksityiskohtaista, värit eläväiset mutta luonnolliset ja kohina hyvin vähäistä. Dynamiikka on kamerapuhelimeksi suorastaan erinomaisella tasolla ja monesti sen ei ole tarvetta tukeutua automaattiseen HDR-tilaan. HDR-tilassa lähinnä kuvien tumma pää avautuu hieman lisää, mutta jälki säilyy erittäin luonnollisena. Kokonaisuudessaan hyvässä valossa otetuista kuvista on hankala keksiä merkittävää kritisoitavaa.

Myös hämäräkuvauksessa kuvanlaatu on hyvin samankaltaista iPhone 8 Plussan kanssa. Otosten terävyys ja yksityiskohtaisuus on kamerapuhelimien ehdotonta parhaimmistoa ja kuvat kestävät myös hieman lähemmän tarkastelun. Kamera tasapainoilee onnistuneesti kohinanvaimennuksen kanssa, eikä tuhoa yksityiskohtia liiallisesti. Myös värit säilyvät kuvissa mukavasti, eikä heikossakaan valossa otettujen kuvien värimaailma taitu elottoman haaleaksi.

iPhone X pyrkii tuomaan kuviin lisää valoa suljinaikaa pidentämällä, sen sijaan että ISO-arvoa nostettaisiin korkeisiin lukemiin. On tyypillistä, että kamera saattaa venyttää suljinajan jopa 1/4 sekuntiin pitäen herkkyyden samalla jopa alle ISO 100:n. Testijaksolla herkkyys nousi korkeimmillaan ISO 400:aan, joka on poikkeuksellisen alhainen useimpiin kilpaileviin kamerapuhelimiin nähden. Pisin suljinaika on puolestaan 1/4 sekuntia.

iPhone X:n kaksoiskameran objektiivien polttovälien ero on noin 1,85-kertainen, joka on siis hieman vähemmän kuin iPhone 8 Plussan kamerassa. Kamerasovelluksessa optinen zoomi on merkitty hieman virheellisesti kaksinkertaiseksi, mutta käytännön ero on todellisuudessa varsin pieni. Apple on parantanut zoomikameran valovoimaa ja lisännyt siihen optisen kuvanvakaimen, jonka pitäisi ainakin teoriassa tarkoittaa entistä parempaa kuvanlaatua.

Kuten ensimmäinen päivänvalossa otettu kuva osoittaa, zoomi todella toimii kuten sen pitää ja tarkkuus ja terävyysero laajakulmakameran kuvasta rajattuun otokseen on selvä. Hyvässä valaistuksessa zoomilla saakin yleisesti ottaen hyviä otoksia, joiden laatu ei häpeä laajakulmakameran kuvanlaadulle.

Heikommassa valaistuksessa iPhone X:n kamera tekee jostain syystä iPhone 8 Plus –mallistakin tutun tempun. Kamera ei nimittäin ota zoomattuja hämäräkuvia telekameralla, vaan rajaa ne laajakulmakameralla otetuista kuvista. Tämä näkyy suoraan kuvanlaadussa, kuten kahdesta jälkimmäisestä vertailukuvasta voi huomata. Hämärässä zoomin käytöstä ei siis ole kuvanlaadullista hyötyä.

Taustalla olevaa logiikkaa on hieman hankala ymmärtää, etenkin kun teleobjektiivi on nyt varustettu optisella vakaimella ja paremmalla valovoimalla. Muutama ulkomainen sivusto on onnistunut huijaamaan kameraa käyttämään hämärässä teleobjektiivia ja todennut sen kuvanlaadun olevan selvästi rajattua ja digitaalisesti suurennettua toteutusta parempi. Täytyykin toivoa, että Apple aktivoisi ohjelmistopäivityksellä optisen zoomin käyttöön myös hämäräkuvauksessa.

Applen vuosi sitten lanseeraama muotokuvatila on monipuolistunut alkuperäisestä ja se toimii iPhone X:llä myös etukameralla, sillä puhelin osaa hyödyntää Face ID:n tekniikkaa kasvojen tunnistamisessa omakuvauksessa. Uutena ominaisuutena muotokuvatila osaa myös hyödyntää uusia reaaliaikaisia valaistusefektejä (luonnonvalo, studiovalo, lavavalo, ääriviivavalo) kuvauskohteen kasvoilla. Valaistusefektien ja etenkin taustan tummentavan lavavaloefektin totesimme toimivan hieman vaihtelevasti. Lavavaloefektin tumman taustan onnistuminen tuntui riippuvan varsin paljon kuvattavan hiuksista, vaatetuksista sekä taustan yksityiskohdista.

Taustan sumennusefekti toimii sekä etu- että takakameralla otetuissa muotokuvissa kohtalaisen hyvin, muttei aina täydellisesti. Monesti kasvojen ääriviivoissa on havaittavissa monesti pieni ”hehkuefekti” ja välillä sumennusefektin rajaus eksyy hieman väärään kohtaan. Positiivisena seikkana sumennusefekti toimii portaittain, eli eri syvyystasoilla sijaitsevat kohteet sumentuvat hieman eri verran.

iPhone 8 –mallien tapaan myös iPhone X:llä videokuvaus on mahdollista 4K-tarkkuudella jopa 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella. Jotta 60 FPS –tilan saa käyttöön, on kameran asetuksista on oltava aktivoituna korkean hyötysuhteen tallennusmuodot, jolloin pakkaaminen tapahtuu H.265 HEVC-formaatilla tilankäytön optimoimiseksi. Alhaisemmilla videotarkkuuksilla voidaan käyttää haluttaessa myös perinteisempää H.264-pakkausta. Windows-tietokoneelle siirrettäessä H.265-video dekoodautuu kuitenkin automaattisesti H.264-muotoon, jolloin myös tiedostokoko kasvaa selvästi.

4K 60 FPS –videon bittivirta on H.265-pakkauksella noin 54 Mbit/s ja tietokoneelle siirrettäessä muunnetulla H.264-pakkauksella (High@L5.1, CABAC / 2 Ref frames) jykevät 114 Mbit/s. 30 FPS ruudunpäivitysnopeudella vastaavat bittivirrat ovat noin 50 ja 24 Mbit/s. Videot pakkautuvat .MOV-kääreeseen. Jostain käsittämättömästä syystä myös iPhone X tallentaa iPhone 8 –mallien tapaan kaikki videot 96 kbit/s monoäänellä.

Kuvanlaadultaan iPhone X:llä kuvatut videot vastaavat hyvin pitkälti iPhone 8 Plussan videoita. Laatu on markkinoiden parhaimmistoa niin yksityiskohtien, värintoiston kuin valkotasapainonkin suhteen. 60 FPS 4K-video on lisäksi erittäin sulavaa ja tarkennus toimii rauhallisesti ja tarkasti. Optisesta kuvanvakaimesta pääsee nauttimaan myös kaksinkertaisella zoomilla kuvattaessa.

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

iPhone X:n käyttöjärjestelmänä toimii iOS:n uusin 11-versio, joka tuli alkusyksystä saataville myös muille Applen mobiililaitteille. Tutustuimme iOS 11:n uudistuksiin jo iPhone 8 –artikkelimme yhteydessä, joten yhteneväiset kohdat ovat lainattu kyseisestä artikkelista.

Viimeksi noin vuosi sitten iOS 10:tä käyttäneen näkökulmasta iOS 11 näyttää tutulta, mutta muutamien uudistettujen perustoimintojen sisäistämiseen vaaditaan hetki aikaa. Myös käyttöliittymän ulkoasuun on tehty viilauksia mm. fontin ja kuvakkeiden osalta ja esimerkiksi kotinäkymän alarivin kuvakkeiden otsaketekstit on poistettu, mutta niitä saattaa olla hankalampi huomata ilman suoraa vertailua iOS:n vanhempaan versioon. Pinnan alta iOS 11:stä löytyy sovelluskehittäjien hyödynnettäväksi mm. uusi ARKit-rajapinta laajennetun todellisuuden ominaisuuksia varten sekä CoreML-rajapinta koneoppimistoimintoja varten.

Kotinäppäimen puuttumisen vuoksi iPhone X:n käyttöliittymän logiikkaa ja siirtymiskomentoja on korvattu pyyhkäisyeleiden avulla. Kotinäppäimen painallus eli kotinäkymään siirtyminen on korvattu näytön alareunasta ylöspäin suoritettavalla pyyhkäisyllä.

Jos sormen pysäyttää pyyhkäisyn lopussa näytölle, avautuu ruudulle moniajonäkymä. Sovelluksia selataan sivusuunnassa liikkuvina kortteina, mutta niiden sulkeminen on tehty aiempaa hankalammaksi. Kortteja ei voi enää yksinkertaisesti pyyhäistä ylöspäin, vaan niitä on ensin painettava hetken aikaa, jonka jälkeen yläkulmiin ilmestyy sulkemispainikkeet. Uutena näppäränä ominaisuutena avoimien sovellusten välillä voi myös liikkua näytön alareunaa vaakasuunnassa pyyhkäisemällä.

Koska näytön alareunasta ylöspäin pyyhkäisemällä siirrytään kotinäkymään, on Ohjauskeskuksen avauskomento jouduttu vaihtamaan uuteen. Nyt Ohjauskeskukseen päästään näytön oikeasta ylänurkasta alaspäin pyyhkäisemällä. Ilmoitusvalikon avaaminen tapahtuu puolestaan näytön yläreunan keskeltä alaspäin pyyhkäisemällä.

iOS 11:n keskeisimpiin toimintoihin liittyvistä uudistuksista merkittävimpiä ovat lukitusnäkymän ja ilmoituskeskuksen yhdistyminen sekä uudistettu Ohjauskeskus. Näytön yläreunan keskikohdasta alaspäin pyyhkäisemällä avautuva ilmoitusvalikko näyttää täysin samat ilmoitukset, kuin mitkä näkyvät myös lukitusnäkymässä. Ilmoitukset saa poistettua sivulle pyyhkäisemällä.

Joiltain osin ilmoitusvalikossa olisi vielä parantamisen varaa, sillä emme esimerkiksi löytäneet lainkaan mahdollisuutta poistaa uusimpia ilmoituksia kerralla. Vanhemmiksi kategorisoitujen ilmoitusten kohdalla se on sentään mahdollista. On myös hieman kömpelöä, että ilmoitukset eivät poistu itsellään, jos ne katsotaan esimerkiksi suoraan kyseisestä sovelluksesta käsin. Muista mobiilikäyttöjärjestelmistä siirtyviä saattaa häiritä samasta sovelluksesta peräisin olevien ilmoitusten niputtamisen puute. Esimerkiksi kaikki Whatsapp-viestit ilmestyvät ilmoitusnäkymään omina ilmoituskuplinaan, joten olisi mukavaa jos käyttäjällä olisi mahdollisuus edes vaihtoehtoisena ratkaisuna kytkeä ilmoitusten niputus käyttöön.

Uusi oikeasta ylänurkasta pyyhkäisemällä avautuva Ohjauskeskus täyttää nyt koko näytön, eikä sen sisältöä ole enää jaettu välilehdille. Näkymän sisältö on käyttäjän kustomoitavissa ja painikkeet tarjoavat Force Touchin avulla lisätoimintoja. Uudistus on onnistunut ja parantaa valikon käytettävyyttä. Maininnan arvoisena erikoisuutena WiFi ei kytkeydy kokonaan pois päältä Ohjauskeskuksen painikkeesta, vaan se kytkee ainoastaan puhelimen irti verkosta ja aktivoituu automaattisesti takaisin toimintaan seuraavana aamuna. Applen mukaan ratkaisu on tehty AirDrop-toiminnon toimivuuden vuoksi, mutta valitettavasti  sen johdosta käyttäjän on sukellettava asetusvalikkoon WiFi-yhteyden sammuttamiseksi oikeasti.

Tänään-näkymään pääsee käsiksi lukitusruudusta tai kotinäkymästä oikealle pyyhkäisemällä ja se sisältää hakukentän sekä pystysuunnassa selattavan widget-listauksen. Käyttäjä voi kustomoida näytettävät widgetit ja niiden järjestyksen haluamakseen. Myös kolmansien osapuolien sovelluksista on tarjolla widgettejä, jos vain tuki on sisällytetty sovellukseen.

Koska iOS:n kotinäkymä sisältää pelkkiä sovelluskuvakkeita, koin Androidista siirtyneenä käyttäjänä Tänään-näkymän varsin hyödylliseksi ja näppäräksi ”informaatiokeskukseksi”. On vain harmillista, ettei kyseistä widget-näkymää saa asetettua oletuskotinäkymäksi sovelluskuvakkeiden sijaan, sillä se pystyy näyttämään huomattavasti enemmän hyödyllistä informaatiota yhdellä vilkaisulla.

Sovelluskaupan käyttöliittymä on uudistettu ja pelit sekä sovellukset ovat nyt jaettuna omille välilehdilleen. Etusivuna toimiva Tänään-välilehti sisältää päivittäin vaihtuvia esittelyjä sisällöstä ja sovelluskehittäjistä. Uutena ominaisuutena käyttäjä voi myös asettaa käyttämättömät sovellukset automaattisesti poistettavaksi, jolloin sovelluksen käyttäjädata ja pilvi-ikonilla varustettu kuvake säilyy, mutta sovellus asennetaan uudestaan vasta siinä tapauksessa, kun käyttäjä painaa kuvaketta.

Muita pienempiä maininnan arvoisia käytännön uudistuksia ovat Tiedostot-sovellukseen lisätty integrointi kolmansien osapuolien pilvipalveluille (Dropbox, Google Drive, OneDrive) sekä vakionäppäimistöön vihdoin lisätty mahdollisuus painottaa asettelu näytön jompaankumpaan reunaan, joka helpottaa yhden käden käyttöä merkittävästi. Toisin kuin iPhone  8 –malleissa, näppäimistön vaihto- ja asetusnäppäin sijaitsee näytön vasemmassa alareunassa omana kuvakkeenaan.

iPhone X:n Face ID –kasvojentunnistuksessa käytettävän tekniikan myötä iOS:n viestisovellukseen on lisätty Animoji-toiminto, jonka avulla käyttäjä voi tallentaa ja lähettää toisille käyttäjille animoituja emoji-kuvakkeita.

Animoji-hahmoja on tarjolla hieman toista kymmentä käyttäjä voi ohjata valitsemaansa hahmoa omilla kasvonilmeillään. Hahmon ilmeilyn voi tallentaa maksimissaan 10 sekuntia pitkäksi klipiksi, johon voi liittää myös ääntä. Koska animoji tallentuu tavalliseksi videotiedostoksi, voi sen lähettää viestinä mihin tahansa älypuhelimeen. Halutessaan animojin voi myös liittää tarraksi Apple-laitteiden väliseen keskusteluun.

Animoji-hahmot seuraavat varsin tarkasti ja monipuolisesti käyttäjän ilmeitä, mutta ainakin itselleni ominaisuus oli lähinnä parin minuutin huvitus. Jotkut käyttäjät saattavat toki löytää animojeista myös laajempaa huvia osana viestintäänsä. Toistaiseksi on harmillista, että ominaisuutta pääsee hyödyntämään vain Applen oman viestisovelluksen yhteydessä, joten animojin lisääminen esimerkiksi Whatsapp-keskusteluun ei onnistu vaivattomasti.

Kokonaisuutena iOS 11 on edellisten versioiden tapaan varsin helposti lähestyttävä ja perustoimintojen käyttö on tehty yksinkertaiseksi. Androidista siirtyneen käyttäjän näkökannalta iOS 11:ssä ärsyttää eniten säädettävyyden puute tietyissä yksityiskohdissa sekä asetusten hautaaminen hankalasti asetusvalikon syövereihin.

Muutamia testijaksolla otsasuonta pullistaneita esimerkkejä ovat mm. näytön kirkkauden automaattisäädön ja sähköpostien pyyhkäisypoistoasetuksen hautaaminen syvälle asetusvalikkoon, paikoin epäloogiset asetusvalikkorakenteet (muutetun asetuksen hyväksymiseksi palattava askel taaksepäin ja vasta sitten hyväksyttävä muutokset painamalla valmis-tekstiä) sekä koko sähköpostikansion sisällön poistomahdollisuuden puuttuminen. Myös muutama muu Applen puhelimista vuosia löytynyt erikoisuus, kuten kuvien lähetysmahdollisuuden puuttuminen Bluetoothilla ei-Apple-laitteisiin jaksaa edelleen hämmästyttää.

iPhone X:n erikoisuus on uudet pyyhkäisykomennot, joilla on korvattu poistettu kotinäppäin. Pyyhkäisyeleiden oppiminen saattaa vaatia pientä totuttelua, mutta lopulta niiden käyttö sujui ainakin allekirjoittaneelta ongelmitta ja jäin jopa kaipaamaan hetkeksi muutamia eleitä Android-puhelimeen palattuani. Joiltain osin eleissä olisi vielä pientä viilaamista, sillä esimerkiksi alareunasta suoritettavien pyyhkäisyjen tekemiseksi peukalolla on kurotettava hieman epämukavan alas.

Suorituskyky

Pääsimme aloittamaan käytännön testijakson iPhone X:llä joulukuun alussa ja saimme käyttötestin päätökseen joulunpyhien alla. Käyttötestiaikaa kerääntyi runsaat pari viikkoa ja sen aikana laitteeseen asennettiin iOS 11.2.1 –päivitys. Testijakson aikana puhelimen toiminnassa ei havaittu ongelmia.

iPhone X:n hintaiselta puhelimelta voi odottaa markkinoiden parasta suorituskykyä, eikä se myöskään tuota asian suhteen pettymystä. Käyttöjärjestelmä toimii sulavasti ja viiveettä. Galaxy Note8:aan verrattuna perussovellusten ja käyttöliittymän nopeus oli hyvin samaa luokkaa, mutta Huawei Mate 10 Pro avasi sovelluksia paikoin hieman iPhone X:ää nopeammin. Osa iOS:n siirtymäanimoinneista ovat pidempiä kuin Androidissa, josta johtuen iPhone X jää paikoin kakkoseksi.

Käytännön tasolla iPhone X:n voi todeta huoletta olevan yksi markkinoiden tehokkaimmista pelipuhelimista ja tiukimman vastuksen tarjoavat Applen omat iPhone 8 -mallit. Useimmat näyttävimmät pelit hyödyntävät Applen omaa Metal-grafiikkarajapintaa ja A11-järjestelmäpiirin grafiikkasuorituskyky on markkinoiden tämän hetken parasta. Testasimme pelisuorituskyvyn erinomaiseksi Infinity Blade ja Gear.Club –peleillä. Pidemmässä pelikäytössä puhelin lämpenee havaittavasti, muttei häiritsevästi yläosastaan.

Synteettisissä suorituskykystesteissä emme luonnollisestikaan pystyneet käyttämään samoja testisovelluksia, joita käytämme Android-puhelimien testien yhteydessä, mutta pyrimme valitsemaan vastaavan sovelluskattauksen App Storen puolelta. Osa sovelluksista ovat samoja kuin Android-puolella ja niiden tulokset ovat suuntaa-antavasti, mutta eivät suoraan vertailtavissa. Verrokkina käytimme Android-puhelimista Samsung Galaxy S8+:aa.

Synteettisissä suorituskykytesteissä odotimme tulosten olevan samaa luokkaa iPhone 8 –mallien kanssa, sillä laitteissa käytetään samaa A11-järjestelmäpiiriä. Eroja muodostuu lähinnä grafiikkasuorituskyvyn osalta eri näyttötarkkuuksien myötä. Teoriassa parasta grafiikkasuorituskykyä tarjoaa iPhone 8, jonka näytössä on noin 2,74 kertaa vähemmän pikseleitä kuin iPhone X:n näytössä.

Käytännössä testituloksissa havaitut erot olivat kuitenkin hieman erikoisia, sillä esimerkiksi Basemark Metal –testissä iPhone X:n tulos oli noin 25 % heikompi, vaikka testi ajetaan näytön keskelle rajatussa 16:9 näkymässä. GFX Benchissä tulokset olivat vastaavasti samaa 1080p-näyttötarkkuutta käyttävässä offscreen-testissä yllättäen paremmat kuin iPhone 8 Plussalla ja eri näyttötarkkuutta käyttävässä onscreen-testissä puolestaan suunnilleen samat. Syytä näihin testitulosten epäloogisuuksiin emme löytäneet, mutta joka tapauksessa testitulokset osoittivat jälleen, että A11-järjestelmäpiiri on markkinoiden tämän hetken suorituskykyisin.

Akunkesto

iPhone X:n akunkestoa seurattiin päivittäin koko runsaan parin viikon testijakson ajan. Akun kapasiteetti ja iPhone 8 –mallien akunkesto huomioiden odotuksemme olivat ennakkoon varovaisen positiiviset, eikä laite tuottanutkaan pettymystä sen suhteen.

Yleiseen testijakson puhelimenkäyttöprofiiliimme kuuluu mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen käyttöä, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Testijaksolle osui tavallista enemmän hyvin vähäisen käytön päiviä sekä useampia kahden päivän yhtämittaisia käyttökertoja yhdellä latauksella. Kevyellä käytöllä puhelimen ilmoittaman käyttöajan liikkuessa noin 2-3 tunnin haarukassa akun varausta oli päivän käytön (noin klo 8-24) jälkeen jäljellä noin 70-80 %. Keskitasoisella käyttöasteella varaus tippui 50-60 %:n tuntumaan päivän aikana.

Kahden päivän yhtäjaksoisen käytön jälkeen jäljellä ollut varaus asettui varsin suureen haarukkaan 3 ja 53 prosentin väliin. Silloin puhelimen ilmoittama käyttöaika liikkui 4,5 ja 7,5 tunnin välillä. Kevyellä käytöllä yhdellä latauksella olisi selvinnyt melko vaivatta myös kolmannen päivän yli.

iOS ei ilmoita akun asetuksissa näytön päälläoloaikaa, vaan ainoastaan ”käyttöajan”, jonka tarkasta muodostumistavasta ei ole tietoa, mutta lukemat vaikuttavat ainakin allekirjoittaneen käytössä 1,5-2 kertaa suuremmilta kuin Android-puhelimien SOT-ajat (Screen On Time). Täten kuvaaja ei ole siltä osin suoraan verrattavissa testaamiemme Android-puhelimien kanssa.

Ajoimme iPhone X:llä myös io-techin testirutiiniin kuuluvat virrankulutusta ja akunkestoa mittaavat testit, joista ensimmäinen sisälsi YouTube-videon pyörittämistä WiFi:n yli tunnin ajan 1080p-tarkkuudella ja 50 % näytön kirkkaudella sekä 50 % äänenvoimakkuudella kuulokkeiden kautta. YouTube-videotoistossa akun varaus väheni tunnissa kymmenen prosenttia, joka edustaa testaamiemme puhelimien parempaa keskitasoa. Laskennallisesti tämä tarkoittaa noin 10 tunnin videotoistoaikaa, joka jää hieman valmistajan ilmoittamasta 13 tunnin optimitoistoajasta.

Toisena testinä toimi synteettinen pelikäyttöä simuloiva GFXBench Metalin akkutesti raskaampana Manhattan-versiona. PCMarkin akkutestiä ei iPhone X:n kanssa ajettu, koska kyseistä sovellusta ei ole saatavilla iOS:lle. GFXBenchin 218 minuutin testitulos on testaamiemme high-end-puhelimien paras saavutus. Lähimmäksi yltävät Samsung Galaxy S8+ 210,6 minuutin sekä Nokia 8 205,4 minuutin ajoillaan.

Kuten jo aiemmin tässä artikkelissa totesimme, iPhone X:n mukana toimitetaan vain viiden watin peruslaturi, vaikka puhelin itsessään tukisi USB Power Delivery –standardin mukaista pikalatausta aina 15 watin lataustehoon saakka. Helppona ratkaisuna millä tahansa standardimallisella 10 watin USB-laturilla latauksen pitäisi myös onnistua selvästi vakiolaturia nopeammin, sillä puhelimen mukana toimitettava kaapeli tukee maksimissaan 12 watin lataustehoa.

Puolessa tunnissa iPhone X:n akku latautuu vakiolaturilla tyhjästä vain noin 20 %:iin ja tunnissa noin 40 %:iin. Tyhjästä täyteen lataaminen vaatii hermoja tai yön yli lataamisen, sillä toimenpide vaatii lähes kolmen tunnin odottamisen. Lukemat ovat tämän hintaluokan laitteelle kohtuuttoman heikkoja, sillä jopa tehokkaalla langattomalla Qi-laturilla lataaminen on mahdollista suorittaa nopeammin, kuin laitteen mukana toimitettavalla vakiolaturilla.

Yhteenveto

Apple mainostaa iPhone X:ää vallankumouksellisena tulevaisuuden puhelimena, ja vaikka se ei ehkä olekaan sitä pahimpiin kilpailijoihin verrattuna, on kyseessä merkittävin yksittäinen kehitysaskel iPhonen historiassa. Apple on vihdoin onnistunut tekemään lippulaivapuhelimeensa uudistuksia, joita olisi toivonut näkevänsä aiempienkin iPhone-sukupolvien varrella.

Fyysiseltä toteutukseltaan kehityksen jalkoihin jääneisiin iPhone 7- ja 8-malleihin verrattuna iPhone X tuntuu modernilta ja nykyaikaiselta, kuten Applen lippulaivamallilta voidaankin odottaa. Silti Applen markkina-asema ja resurssit huomioiden vastaavan puhelimen olisi voinut odottaa tulleen markkinoille jo vuosi tai pari sitten.

…vastaavan puhelimen olisi voinut odottaa tulleen markkinoille jo vuosi tai pari sitten.

Rakenteelliselta toteutukseltaan iPhone X ei selviä täysin puhtain paperein. Laitteen pyöristetty muotoilu ei ole erityisen siroa ja se tuntuukin kädessä hieman tuhdimmalta kuin todellisuudessa onkaan. Kiiltävä teräskehys on tyylikäs, mutta naarmuuntuu melko helposti käytössä ja taipuu väänneltäessä hieman, toisin kuin moni kilpailijansa. Lasinen takakuori mahdollistaa langattoman latauksen, mutta lisää laitteen rikkoontumisherkkyyttä ja on suorastaan törkeän kallis vaihtaa. IP67-suojaus on aina hyvä asia, vaikka valmistaja ei sisällytäkään sitä takuun piiriin.

Katseenvangitsijana on lähes koko etupuolen peittävä AMOLED-näyttö, joka on kuvanlaadultaan markkinoiden huippua. On suorastaan hassua, että Apple on siirtynyt AMOLED-paneelin käyttöön vasta nyt. Näytön toteutus jakaa kuitenkin hieman mielipiteitä, sillä puhelimen ääriviivoja mukaileva muoto on vaatinut ylimääräisen kyhmyn muotoilemisen näytön yläreunaan. Käytännössä se rajoittaa näytön hyödynnettävyyttä ja tehollista pinta-alaa. Niin tai näin, lähes reunoille ulottuvaa näyttöä on pääosin ilo käyttää.

Rautapuolella tarjolla on Applen uusinta tekniikkaa, jonka suhteen iPhone X:n ei tarvitse häpeillä kilpailijoille. A11-järjestelmäpiiri on tuttu iPhone 8 –malleista ja se tarjoaa markkinoiden parasta prosessori- ja grafiikkasuorituskykyä. RAM-muistia ei ehkä ole yhtä paljon kuin Android-kilpailijoissa suurimmillaan, mutta Applen toteutuksessa kolme gigatavua riittää mainiosti. Tallennustilaa kannattaa miettiä heti iPhone X:ää ostaessa, sillä edullisemman version 64 Gt:n tallennustilan loppuminen lähes 1200 euron puhelimessa saattaa alkaa jälkikäteen harmittaa.

Akunkeston suhteen iPhone X:n suorituskyky jätti ehdottomasti positiivisen vaikutelman. Laitteen ulkomittoihin nähden akun kapasiteetti on selvästi suurin iPhonen historiassa. Plussaa tulee myös langattoman latauksen tuesta, joka perustuu kaikenlisäksi yleiseen Qi-standardiin. Sen sijaan pikalaturin jättäminen pois pakkauksesta on Applelta kuluttajaa aliarvioiva temppu. Takakamera edustaa käytön helppouden ja kuvanlaadun osalta markkinoiden ehdotonta parhaimmistoa. Jälki on tasavahvaa lähes kaikissa valaistusolosuhteissa ja videokuvauksessa tarjolla on toistaiseksi harvinainen 4K 60 FPS –kuvaustila.

Takakamera edustaa käytön helppouden ja kuvanlaadun osalta markkinoiden ehdotonta parhaimmistoa.

iPhone X:n iOS 11 –käyttöjärjestelmä on ominaisuuksiltaan lähes sama, kuin iPhone 8 –malleissa. Suurin muutos löytyy kotinäppäimen puuttumisesta johtuvista navigointieleistä, joiden opettelu saattaa ottaa hetken, mutta jotka toimivat lopulta varsin sujuvasti. Muista mobiilikäyttöjärjestelmistä siirtyvät saattavat kokea edelleen ajoittaisia ärtymyksen tunteita iOS:n rajoitettujen ja puuttuvien ominaisuuksien ja asetusten takia. Tietyissä asioissa Apple tuntuu tietävän mikä on käyttäjälle parasta, vaikka todellisuudessa ei aina näin ole.

Puhelimen tietoturvaan ja lukitukseen liittyvä merkittävä uudistus on Face ID –kasvojentunnistus, jonka totesimme toimivan pääosin varsin hyvin. Siitä huolimatta perinteinen sormenjälkitunnistin on toistaiseksi nopeampi avausmetodi ja olisimme toivoneet Applen sisällyttäneen edelleen myös sen iPhone X:n varustukseen.

iPhone X:n pitkälti toiselle tuhannelle kivunnutta hintaa on lähes mahdotonta perustella järjellä. Applen mielestä kyseessä on poikkeuksellinen kehitysharppaus, joka ilmeisesti oikeuttaa myös poikkeuksellisen korkean hinnan. Näin ei kuitenkaan mielestämme ole. On toki tiedossa, että iPhone X:n valmistuskustannukset ovat kasvaneet selvästi edeltäjään nähden, mutta käytännössä niillä ei ole saavutettu nousseen myyntihinnan oikeuttavaa etua kilpailijoihin nähden.

iPhone X on kaikkien aikojen paras iPhone ja ehdottomasti yksi tämän hetken parhaista älypuhelimista, mutta sen hinnoittelulle on lähes mahdoton keksiä oikeutusta. Laitetta voikin suositella varauksetta lähinnä vannoutuneille Apple-käyttäjille, joiden pankkitililtä löytyy riittävästi ylimääräistä tai joiden puhelinkulut menevät työnantajan piikkiin.

 

Plussaa

  • Kuvanlaadultaan erinomainen AMOLED-näyttö
  • Näytön ulkomittojen välinen suhde vihdoin markkinoiden parhaimmistoa
  • A11 Bionic –järjestelmäpiirin suorituskyky markkinoiden huippua
  • Kameran helppokäyttöisyys ja kuvanlaatu
  • Kameran optinen zoom
  • 4K 60 FPS videokuvaus
  • Standardimallisen langattoman Qi-latauksen tuki
  • Face ID on markkinoiden tämänhetken paras kasvojentunnistusratkaisu
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Hyvä akunkesto
  • iOS 11:n helppokäyttöisyys ja yhteensopivuus Apple-tuotteiden kanssa

Miinusta

  • Suorastaan absurdin korkea hinta
  • Ei 3,5 mm ääniliitäntää
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Näytön todellinen koko hieman ilmoitettua tuumakokoa pienempi
  • Molemmin puolin lasisen rakenteen rikkoontumisherkkyys ja korkeat korjauskustannukset
  • Teräksinen kehys naarmuuntuu käytössä helpohkosti
  • Face ID:n nopeus verrattuna sormenjälkitunnistimiin varauksin
  • Videotallennuksessa monoäänet
  • Optinen zoomaus ei käytössä hämäräolosuhteissa
  • iOS:n rajoitukset ja puutteet
  • Pikalaturi on ostettava erikseen

 

This site uses XenWord.
;