Testasimme Deepcoolin ylemmän keskiluokan AK620-prosessoricoolerin.

Deepcoolin tuore AK620 on mielenkiintoinen lisä ylemmän keskiluokan ilmajäähdytteiseen prosessoricooleritarjontaan. Kyseessä on suositeltava ja erittäin harkinnan arvoinen vaihtoehto kehutulle Scythe Fuma 2:lle.

Valmistajan puheet hiljaisuudesta koko nopeusalueella eivät ole täysin tuulesta temmattuja, sillä AK620:n tuulettimien nopeus-melusuhde on testaamiemme coolerien ja tuulettimien otannassa poikkeuksellisen alhainen. Täysin hiljainen tai äänetön se ei toki yläkierrosrekisterissä enää ole, mutta selvästi tuhannen kierroksen yläpuolellakin melutasoa voi pitää vielä miellyttävän maltillisena.

Suorituskyvyssä AK620 kamppailee hyvin tasaväkisesti markkinoiden tehokkaimpien ilmajäähdytteisten coolerien kanssa. Erot ovat yleisimpien käyttötarpeiden kannalta olemattoman pieniä. Cooleri tuntuisi olevan varsin hyvin optimoitu etenkin omille tuulettimilleen ja suorituskyky on etenkin keskialueella melutasoon suhteutettuna huippuluokkaa.

AK620:n laatuvaikutelma ja viimeistely ovat hintaluokassaan asiallista ja hyvä suorittaminen jatkuu myös kiinnitysratkaisun osalta. Coolerin kiinnitys on toteutettu helppokäyttöisesti ja tukevasti – mallia on selvästi otettu muista markkinoilla olevista onnistuneista toteutuksista. Sama koskee myös tuulettimien kiinnitystä.

Kokonaisuudessaan AK620 on onnistunut suorituskykyinen prosessoricooleri, josta on vaikea keksiä suurempaa negatiivista sanottavaa. Fuma 2:lle se häviää ehkäpä hiuksenhienosti korkeuden ja hiljaisen kierrosnopeuden suorituskyvyn myötä, mutta käytännössä erot ovat hyvin pieniä. Tämän johdosta arvotammekin Deepcool AK620:n kilpailijansa tapaan Toimituksen valinta -arvonimen arvoiseksi.

Plussaa:

  • Suorituskyky
  • Laadukkaan tuntuinen viimeistely
  • Erinomaisen nopeus-melusuhteen tarjoavat tuulettimet
  • Selkeät asennusohjeet
  • Fiksusti toteutettu kiinnitys

Miinusta:

  • Tuuletinäänen pieni aaltoilu tietyillä kierrosalueilla 1000 RPM yläpuolella
  • Ei kiinnitysmahdollisuutta kolmannelle tuulettimelle

Huomioitavaa:

  • LGA 1700 -kiinnikkeet pyydettävä erikseen valmistajalta (päivittyy lähiaikoina mukaan pakettiin)
  • Korkea paino hyvä huomioida kokoonpanoa kuljettaessa/liikutellessa

io-techin ylemmän keskihintaluokan coolereiden testit jatkuvat tällä kertaa Deepcoolin alkusyksystä julkaiseman AK620-mallin parissa. Suositushinnaltaan 59,90 euron coolerin luvataan kykenevän jäähdyttämään jopa 260 watin lämpökuorma. Kyseessä ei ole yrityksen ainoa kaksitornimalli, sillä Deepcoolin pelibrändi Gamer Stormilta löytyy vieläkin suurikokoisempi ja kalliimpi Assassin III –malli, joka vieraili io-techin vertailussa runsas vuosi sitten.

AK620:n hintataso on tämän artikkelin julkaisuhetkellä edullisimmillaan suositushinnan mukainen, eli noin 60 euroa. Hintataso on siis sama kuin pahimpiin kilpailijoihin lukeutuvalla Scythe Fuma 2:lla ja noin 15-20 euroa vähemmän kuin sukulaismalli Gamer Storm Assassin III:lla.

 

Pakkaus ja oheistarvikkeet

Deepcool toimittaa AK620 varsin tyylikkäässä kuution muotoisessa pahvipakkauksessa, jonka päällä on valkoinen tuotekuvin varustettu pahvikuori ja varsinainen laatikko on yrityksen turkoosilla brändivärillä koristeltua ruskeaa pahvia. Pakkauksen sisällä tuote on suojattu pahvi- ja vaahtomuovikehyksin.

Pakkauksen toimitussisältö on seuraava:

  • AK620-prosessoricooleri
  • 2 kpl 120 mm tuulettimia esiasennettuna
  • lämpötahnaa
  • ristikärkinen ruuvinväännin
  • AMD- ja Intel-kiinnitystarvikkeet
  • Tuuletinhaaroitusjohto
  • Käyttöohjeet

 

Tuotteen ominaisuudet ja rakenne

Tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 129 × 138 × 160 mm (tuulettimien kanssa)
  • Massa: 1456 grammaa
  • Materiaalit: kuparilämpöputket, alumiinirivastot, kuparipohja, muoviset kansilevyt
  • 6 kpl 6 mm nikkelöityjä kuparilämpöputkia
  • Alumiinilamellien määrä: 50 kpl per torni
  • Ripojen väli 1,8 mm, ripojen paksuus 0,4 mm
  • Yhteensopivuus:
    • AMD AM4/AM3+/AM3/AM2+/AM2/FM2+/FM2/FM1
    • Intel LGA2066/2011-v3/2011/1200/1151/1150/1155/(1700)
  • Takuu: 3 vuotta

Ensivaikutelma AK620:sta on positiivinen ja laatuvaikutelma hyvä. Cooleri ei ole ulkomitoiltaan aivan yhtä massiivinen kuin esimerkiksi Noctua NH-D15 tai sukulaismalli Gamer Storm Assassin III, joka on lähinnä hyvä asia, sillä samalla myös yhteensopivuus eri koteloiden ja kokoonpanojen kanssa paranee. AK620 on kuitenkin täyttä tavaraa, sillä massaa on suurikokoisempien kilpailijoiden tasoisesti lähes 1,5 kg. Toteutus on tyylikkään laatikkomainen ja laatuvaikutelmassa ei ole valittamista.

AK620 rakentuu kahdesta alumiinisesta tornirivastosta, kuparisesta pohjasta sekä kuudesta kuparilämpöputkesta. Lämpöputket näyttäisivät olevan juotettu ripoihin, sillä saumakohdassa on havaittavissa pieniä juotosjäämiä. Molempien rivastotornien päälle on asennettu muovinen peitelevy, jossa on musta kuvioitu päällislevy, hopeanväriset reunukset ja pieni turkoosi valmistajan logo. Toteutus on hillityn tyylikäs – RGB-valoja ei ole, ei edes erillismallina niitä kaipaaville.

Kaksoistornirakenne on symmetrinen, eli molemmat tornit ovat identtiset kokoiset ja sijaitsevat samalla etäisyydellä pohjaan nähden. Rivastojen alareunaan on muotoiltu porrastus, jonka myötä cooleri on yhteensopiva 59 mm korkeiden muistikampojen kanssa yhden tuulettimen tilassa, sekä 43 mm korkeiden muistien kanssa kahden tuulettimen tilassa. Rivaston otsapintaan valmistaja on muotoillut mielenkiintoisen näköisen ruutukuvioinnin, jolla tuskin kuitenkaan on mitään suorituskyvyllistä merkitystä.

Coolerin alapuolelta on nähtävissä, että lämpöputket liittyvät tasaisessa rivissä sekä rivastoon että pohjaosaan. AK620:n pohjan kontaktipinta on kooltaan noin 41 x 39 mm ja se on valmistettu nikkelöidystä kuparista. Deepcoolin mukaan kontaktipinta on koneistettu hieman kuperaksi ja mittauksemme vahvistavat sen. Pinnassa näkyy säteittäiset koneistusjäljet ja korkein kohta on pohjan keskellä. Pienet koneistusurat tuntuvat myös hienoisesti kynnellä.

Tuulettimet:

  • 2 kpl 120 x 120 x 25 mm FK120-tuuletin
  • Dynaaminen nestelaakerointi
  • Kierrosalue: 500–1850 RPM
  • Ilmavirta: 69 CFM (maksimi)
  • Äänenpaine: <28 dBA
  • Paineentuotto: 2,19 mmH2O
  • Teho: 1,44 W

AK620:n aktiivijäähdytyksestä vastaa kaksi 120 mm tuuletinta, jotka ovat PWM-ohjattavissa 500-1850 RPM:n alueella. Valmistajan mukaan tuulettimet ovat myös täydellä nopeudella hiljaiset ja tuottavat alle 28 dBA äänenpaineen. Ilmoitetut suorituskykyarvot ovat varsin tavanomaiset tämän kokoluokan tuulettimelle.

Tuulettimien kiinnitys on toteutettu perinteisellä ja toimivalla tavalla metallilankakiinnikkeiden avulla. Kiinnikkeet asettuvat tukevasti tuulettimien kumivaimennettuihin kiinnitysreikiin ja niiden vääntäminen paikalleen onnistuu vaivatta. Kolmannelle tuulettimelle ei valitettavasti toimiteta kiinnikkeitä.

Deepcoolin asennusohjeet ovat selkeät ja helppolukuiset. Myös asennusprosessi kokonaisuudessaan on varsin vaivaton, sillä valmistaja on toteuttanut kiinnikkeet fiksusti. Käytännössä homma perustuu taustalevyyn, korokepaloihin sekä niiden päälle asennettaviin kiinnityspalkkeihin, joihin itse coolerin kiinnitysruuvit kierretään. AMD-kokoonpanoilla hyödynnetään emolevyn omaa taustalevyä. Molemmilla alustoilla toteutus on fiksu, eikä vaadi työkaluja kuin vasta coolerin kiristysvaiheessa.

Intelin uudelle LGA 1700 -kannalle ei ole toistaiseksi ole kiinnikkeitä pakkauksessa, mutta Deepcool on luvannut toimittaa ne ilmaiseksi coolerin sekä yhteensopivan emolevyn tai prosessorin ostotositetta vastaan. Deepcoolin io-techille antaman tiedon mukaan Suomen markkinoilla ilmaiset LGA 1700 -kiinnikkeet ovat saatavilla yrityksen asiakastuen kautta, kunnes kauppojen hyllyt ovat korvautuneet tuoteversiolla jossa kiinnikkeet tulevat mukana, eli tällä tietoa ainakin maaliskuun 2022 loppuun asti.

Yhteensopivuuden osalta AK620:n kanssa ei pitäisi syntyä herkästi ongelmia, sillä muisteille on kohtalaisen hyvin tilaa ja tarvittaessa ulomman tuulettimen asennuskorkeutta on myös mahdollista hienosäätää. Lisäksi 160 mm korkeus on yhteensopiva monien miditornikoteloiden kanssa.

Huomioita asennuksesta:

  • Coolerin kiinnitysratkaisu on kokonaisuudessaan fiksusti toteutettu ja tukeva
  • 160 mm korkeus mahdollistaa yhteensopivuuden useimpien miditornikoteloiden kanssa
  • Tuulettimien kiinnitys on fiksu ja toimiva
  • Coolerin kiristämiseen tarvitaan ristipäämeisseli, joka tulee pakkauksessa mukana
  • LGA 1700 -kiinnikkeitä ei toimiteta toistaiseksi suoraan paketissa, vaan ne on tilattava asiakastuesta erikseen

 

Testikokoonpano

Käyttämämme Cooler Master MasterCase H500P Mesh –koteloon rakennettu testikokoonpano perustuu Gigabyten Z370 Aorus Gaming 7 ATX-emolevyyn sekä ”korkattuun” Intelin Core-i7 8700K –prosessoriin ja sen ensisijaisena ja ainoana tarkoituksena on toimia mahdollisimman hyvänä lämmönlähteenä coolereille. Rasituksena käytetään nykyään Prime95-sovelluksen custom-tilaa pienellä vakioidulla FFT-koolla. Verrokkeina testeissä ovat saman hintaluokan hyväksi todettu Scythe Fuma 2 ja hiljattain testattu Arctic Freezer 50 sekä pykälää kalliimpi high-end-luokan kärkinimi Noctua NH-D15.

Lisää testikokoonpanosta ja testimetodeista voi lukea erilliseltä tietosivulta.

 

  • Windows 10 64-bit
  • Prime95 30.7 build 9 (12 worker threads, custom, AVX on, Min & Max FFT 16, Run FFTs in-place)
  • HWInfo 7.16
  • Intel Extreme Tuning Utility 7.6.0.37
  • Gigabyte EasyTune
  • Gigabyte System Information Viewer

 

Suorituskykytestit

Mittasimme coolerin mukana toimitettujen vakiotuulettimien kierrosnopeudet koko toiminta-alueella ja koko PWM-ohjausvälillä (0-100 %) kymmenen prosenttiyksikön pykälin.

Deepcool ilmoittaa AK620:n tuulettimien kierrosalueeksi 500-1850 RPM kymmenen prosentin virhemarginaalilla, joka piti mittaustemme perusteella suunnilleen paikkansa. Kierrosalueen alapää ei yltänyt aivan 500 RPM:ään saakka, vaan liikkui noin 560 RPM:n tietämillä. Hieman erikoisena havaintona kierrosluku pysyy samana 0-20 % PWM-asetuksilla ja lähtee vasta kunnolla nousuun 30 % asetustason jälkeen. Sen jälkeen nopeuden kasvu onkin varsin lineaarista ja on melko samankaltaista Arctic Freezer 50:n kanssa. Tuulettimien täyttä pysäyttämistä cooleri ei tue.

Melumittauksissa AK620 järjesti mukavan yllätyksen, venyen poikkeuksellisen korkeille kierrosnopeuksille alhaisella melutasolla. Taakse jäi jopa Arctic Freezer 50, joka venyi aiemmissa testeissämme myös erinomaiseen nopeus-melutasosuhteeseen.

AK620 ei saanut desibelimittarimme värähtämään taustamelusta ennen kuin kierrosnopeus ylitti 1000 RPM rajan. Alle 1000 minuuttikierroksen cooleri on lähestulkoon äänetön – läheltä kuunneltaessa on havaittavissa lähinnä vaimeaa huminaa ja hurinaa.

1000 RPM:n jälkeen melutaso alkaa nousta reippaammin, mutta on siitä huolimatta testaamiemme coolerien huippua. 40 desibelin raja rikkoontuu vasta 1600 RPM:n kohdilla ja maksiminopeudella mittasimme melutasoksi 43 dBA.

Kokonaisuudessaan AK620 on kierrosnopeuteen nähden erittäin hiljainen cooleri koko kierrosalueellaan ja alarekisterissä käytännössä äänetön. Pientä miinusta tulee yli 1000 RPM:n nopeuksissa ajoittaisista aaltoilukohdista.

Rasitustesteissä prosessorin kuutta ydintä kuormitettiin Prime 95 -rasitusohjelmalla 12 työsäikeen avulla 30 minuutin ajan (tai kunnes lämpötilat lopettivat nousemisen). Huoneenlämpö liikkui mittausten aikana noin 23,5-24 asteessa. Testicoolerit asennettiin puhaltamaan ilmaa kotelossa vaakasuuntaisesti, jolloin ne käyttivät pääosin etutuulettimilta tulevaa ”tuoretta ilmaa” ja puhalsivat sen kohti 140 mm takatuuletinta sekä takapaneelin poistoaukkoja. Lämpötahnana käytettiin Noctuan NT-H2:ta.

Vakiotuulettimilla AK620 aloittaa varsin vahvasti – täydellä pyörimisnopeudella se päihittää hiuksenhienosti saman hintaluokan kovimmat kilpailijansa, eli Fuma 2:n ja Freezer 3:n. Toki huomionarvoista myös on, että Fuma 2 on täydellä teholla selvästi joukon hiljaisin, muut ovat sillä saralla melko samoissa desibelilukemissa.

Vakioidulla 38 dBA melutasolla Deepcool on hyvän nopeus-melusuhteensa ansiosta vieläkin vahvempi ja nappaa ykköspaikan yhdessä Noctuan kanssa. Suoritus on kova, kun huomioidaan Noctuan suurempi koko ja suuremmat tuulettimet. 38 dBA melutasolla AK620:n tuulettimien pyörimisnopeus on joukon korkein 1400 RPM.

Alhaisella ja käytännössä lähes äänettömällä noin 600 RPM pyörimisnopeudella Noctua vetää joukon pisimmän korren ollen pari astetta kakkoseksi sijoittuvaa Fuma 2:ta parempi. Deepcool ei ole aivan yhtä vahvoilla alhaisella kierrosnopeudella, sillä se jää Fumasta toiset kaksi astetta, Arctis Freezer 50:n jäädessä selvästi peränpitäjäksi. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, ettei Deepcoolia ole välttämättä edes järkevää ajaa näin alhaisella nopeudella, sillä tuulettimet ovat käytännössä yhtä hiljaiset, vaikka nopeutta nostaisi 200 RPM.

Toisessa testivaiheessa vaihdoimme coolereihin erillisellä testikokoonpanosivulla tarkemmin esitellyt Noctuan referenssituulettimet (NF-F12 iPPC 2000 PWM). Ajoimme testit referenssituulettimien maksimi- (PWM 100 %, 2000 RPM) ja alhaisella (PWM 30 %, ~600 RPM) nopeudella, minkä avulla saimme hahmoteltua coolereiden jäähdytysrivastojen tarjoaman suorituskykyalueen ääripäiden välillä. Yhteneväisillä tuulettimilla ajettavat testit tuovat esiin coolereiden tuulettimien ja jäähdytysrivasto-osan väliset erot ja antavat hieman osviittaa siitä, kannattaako käyttäjän mahdollisesti vaihtaa tuulettimet toisenlaisiin. Huomionarvoisena seikkana Noctua NH-D15:n testit ajettiin suuremmalla NF-A14 iPPC 2000 PWM -tuulettimella, koska se joukon ainoana käyttää 140 mm tuuletinkokoa.

Referenssituulettimilla Deepcool ei pärjää aivan yhtä hyvin kuin omilla tuulettimillaan, joka viittaisi siihen, että valmistaja on optimoinut rivaston ja tuulettimet kohtalaisen hyvin yhteen. Täten AK620 jää joukon viimeiseksi, joskin melko pienin marginaalein.

Samaan aikaan verrokeista Fuma 2 hyötyy selvästi refenssituulettimien maksiminopeudesta, joka vapauttaa melko hiljaa pyöriviltä vakiotuulettimilta jäänyttä jäähdytyspotentiaalia. NH-D15:n suorituskyky on suunnilleen samaa kuin omilla tuulettimillaan. Arctic Freezer 50:tä ei referenssitestituloksissa näy, koska se ei tue standardimallisten tuulettimien käyttöä.

 

Yhteenveto

Deepcoolin tuore AK620 on mielenkiintoinen lisä ylemmän keskiluokan ilmajäähdytteiseen prosessoricooleritarjontaan. Kyseessä on suositeltava ja erittäin harkinnan arvoinen vaihtoehto kehutulle Scythe Fuma 2:lle.

Valmistajan puheet hiljaisuudesta koko nopeusalueella eivät ole täysin tuulesta temmattuja, sillä niiden nopeus-melusuhde on testaamiemme coolerien ja tuulettimien otannassa poikkeuksellisen alhainen. Täysin hiljainen tai äänetön se ei toki yläkierrosrekisterissä enää ole, mutta selvästi tuhannen kierroksen yläpuolellakin melutasoa voi pitää vielä miellyttävän maltillisena, kunhan pysyttelee satunnaisten resonanssiaaltoilukohtien ulkopuolella.

Suorituskyvyssä AK620 kamppailee hyvin tasaväkisesti markkinoiden tehokkaimpien ilmajäähdytteisten coolerien kanssa. Erot ovat yleisimpien käyttötarpeiden kannalta olemattoman pieniä. Cooleri tuntuisi olevan varsin hyvin optimoitu etenkin omille tuulettimilleen ja suorituskyky on etenkin keskialueella melutasoon suhteutettuna huippuluokkaa. Huippusuorituskyvyssä ja erittäin alhaisilla kierrosnopeuksilla Scythe Fuma 2 on testiemme perusteella hieman parempi.

AK620:n laatuvaikutelma ja viimeistely ovat hintaluokassaan asiallista ja hyvä suorittaminen jatkuu myös kiinnitysratkaisun osalta. Coolerin kiinnitys on toteutettu helppokäyttöisesti ja tukevasti – mallia on selvästi otettu muista markkinoilla olevista onnistuneista toteutuksista. Sama koskee myös tuulettimien kiinnitystä.

Kokonaisuudessaan AK620 on onnistunut suorituskykyinen prosessoricooleri, josta on vaikea keksiä suurempaa negatiivista sanottavaa. Fuma 2:lle se häviää ehkäpä hiuksenhienosti korkeuden ja hiljaisen kierrosnopeuden suorituskyvyn myötä, mutta käytännössä erot ovat hyvin pieniä. Tämän johdosta arvotammekin Deepcool AK620:n kilpailijansa tapaan Toimituksen valinta -arvonimen arvoiseksi.

Plussaa:

  • Suorituskyky
  • Laadukkaan tuntuinen viimeistely
  • Erinomaisen nopeus-melusuhteen tarjoavat tuulettimet
  • Selkeät asennusohjeet
  • Fiksusti toteutettu kiinnitys

Miinusta:

  • Tuuletinäänen pieni aaltoilu tietyillä kierrosalueilla 1000 RPM yläpuolella
  • Ei kiinnitysmahdollisuutta kolmannelle tuulettimelle

Huomioitavaa:

  • LGA 1700 -kiinnikkeet pyydettävä erikseen valmistajan asiakastuesta (päivittyvät tulevina kuukausina mukaan pakkaukseen)
  • Korkea paino hyvä huomioida kokoonpanoa kuljettaessa/liikutellessa

 

This site uses XenWord.
;