Testasimme Googlen oman Android-lippulaivamallin – Pixel 7 Pro

Google Pixel 7 Pro on 1000 euron laitteeksi tasapainoinen kokonaisuus, jonka suurimmat miinukset rautatasolla ovat sen hitaahko latausnopeus ja jossain määrin myös järjestelmäpiiri, joka häviää raa’assa suorituskyvyssä kovimmille kilpailijoilleen. Käytännössä suorituskyky on kuitenkin testijakson perusteella erinomaista ja puhelin on sulavatoiminen. Kamerajärjestelmä Pixelissä on monipuolinen ja kuvanlaadultaan perushyvä, mutta ei kuitenkaan missään määrin mullistava.

Suomen markkinoilla Pixelille ei kuitenkaan voi antaa suoria suosituksia sen heikon 5G- ja VoLTE-tuen myötä. Telian liittymän omistajille tuen on kuitenkin raportoitu löytyvän joulukuussa julkaistusta beetaohjelmistosta, mutta muiden operaattorien tuesta ei valitettavasti ole tietoa.

Pixel 7 Pro sopii parhaiten käyttäjille, jotka kaipaavat massasta erottuvaa puhelinta ilman ylimääräisiä puhelinvalmistajien omia ohjelmistomuokkauksia, mutta joita virallisen Suomen lokalisoinnin uupumisesta johtuvat puutteet eivät häiritse.

Plussaa

  • Sulava käyttökokemus
  • Monipuolinen kamerajärjestelmä
  • Tietoturvakorjausten päivitystuki (5 vuotta)

Miinusta

  • Hidas latausnopeus
  • Vain keskinkertainen akunkesto varauksin
  • Pykälän kilpailijoita heikompi maksimaalinen suorituskyky hintaluokassaan varauksin

Huomioitavaa

  • 5G:n ja VoLTE:n toimivuus suomalaisilla operaattoreilla on ainakin toistaiseksi heikko (5G on tuettuna raportoidusti vain Telialla ja vain puhelimen joulukuun 2022 beetapäivityksestä alkaen)
  • Kaikki Pixel-puhelinten tekoälyä hyödyntävät erikoisominaisuudet eivät toimi Suomen markkinoilla
  • Suomessa ei ole Pixel-puhelinten valtuutettua huoltoa

Googlen omat Pixel-älypuhelimet ovat saavuttaneet jo seitsemännen sukupolvensa Pixel 7:n ja 7 Pron myötä, mutta Suomen markkinoilla kyseessä on yhä edelleen harrastajien ulkopuolelle kohtalaisen tuntematon nimi. Google ei nimittäin ole virallisesti tuonut laitteita myyntiin kotimaassamme, mutta siitä huolimatta puhelimia on kyllä saatavilla muun muassa Proshopista, Dustin Homesta ja Verkkokauppa.comista, jolta saimme nyt myös Pixel 7 Pro -testikappaleen lainaan.

Vaikka puhelinta on kotimaassamme saatavilla, ei kokemus valitettavasti kuitenkaan nykyisellään vastaa sitä, mitä se olisi, jos laitetta jaeltaisiin virallisestikin Suomeen. Pixel 7 -puhelinten 5G-tuki ei nimittäin toimi kotimaisilla operaattoreilla kuten ei myöskään VoLTE-puhelut. Positiivisena huomiona tilanteeseen voi kuitenkin olla tulossa muutosta sillä Google toi joulukuun beetapäivityksessä raportoidusti mukana tuen Telian 5G-verkoille, mutta muista operaattoreista ei toistaiseksi ole virallista tietoa. Meidän testijaksollamme käytössä ei valitettavasti ollut Telian liittymää, joten tukea  ei voitu kokeilla. Huomion arvoisena seikkana Pixel-puhelimilla ei ole Suomessa myöskään valtuutettua huoltoa, joten huoltokeikat toiminevat jälleenmyyjän kautta.

Pixel 7 Pro erottuu markkinoiden muista lippulaivoista raudaltaan, sillä käytännössä Android-markkinoiden lippulaivaluokkaa Suomessa hallitsevan Qualcommin sijaan käytössä on Googlen oma Tensor G2 -järjestelmäpiiri, jonka parina on 12 Gt RAM-muistia ja 128 tai 256 Gt tallennustilaa. Yhdysvalloissa saatavilla on myös 512 Gt:n tallennustilalla varustettu malli. Kamerajärjestelmänä Pixel 7:ssä toimii 50 megapikselin optisesti vakautettu pääkamera yhdessä 12 megapikselin ultralaajakulmakameran ja peräti viisinkertaisen zoom-tason pääkameraan verrattuna tarjoavan 48 megapikselin telekameran kanssa.

Pixel 7 Pron myynti alkoi maailmalla viime vuoden lokakuussa 900 euron lähtöhinnoin. 256 Gt:n mallista saa maksaa 100 euroa ekstraa. Suomessa hintataso vaikuttaisi hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan asettuvan 128 Gt:n tallennustilalla 950–1000 euron välimaastoon.

Tässä artikkelissa tutustumme Google Pixel 7 Prohon vajaan kolmen viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

Arvio on katsottavissa myös tiivistettynä versiona videomuodossa YouTubessa.

 

Mitä uutta?

Pixel 6 Prohon verrattuna Pixel 7 Pro on ulkoisesti varsin tutun näköinen, joskin kamerasaarekkeen materiaali on vaihdettu lasista kehyksiin integroituun metalliin. Raudaltaan uutuus tarjoaa päivitetyn järjestelmäpiirin, pidemmällä optiikalla varustetun telekameran ja laajemman ultralaajakulmakameran. Tarkemmat erot Pixel 7 Pron ja 6 Pron välillä ovat:

  • Pixel 7 Pro 1 mm lyhyempi ja 2 grammaa painavampi
  • Pixel 7 Prossa on tuoreempi Tensor G2 -järjestelmäpiiri
  • Pixel 7 Pron edullisimmassa mallissa on 12 Gt RAM-muisti 8 Gt:n sijaan
  • Pixel 7 Pron ultralaajakulmakameran kuvakulma on edeltäjäänsä laajempi (126˚ vs. 114˚)
  • Pixel 7 Pron telekameran sensori on Pixel 6 Pron vastaavaa pienempi (1/2,55” vs. 1/2″)
  • Pixel 7 Pron telekameran polttoväli on edeltäjäänsä pidempi (120 mm vs. 104 mm)
  • Pixel 7 Pron etukameran megapikselimäärä on pienempi (11,1 megapikseliä vs. 10,8 megapikseliä)

 

Pakkaus ja sen sisältö

Google toimittaa Pixel 7 Pron nykypäivälle tyypillisesti pienehkössä pahvipakkauksessa, jonka toimitussisältöön ei kuulu laturia. Itse puhelimen lisäksi paketissa on:

  • USB-C -> USB-C -kaapeli
  • USB-A -> USB-C -adapteri
  • Ohjelappuset ja korttikelkan avaustyökalu

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Fyysiset mitat

  • Ulkomitat: 162,9 x 76,6 x 8,9 mm
  • Paino: 212 grammaa
  • Gorilla Glass Victus näytön suojana ja takalasina, alumiinirunko
  • IP68

Ulkoisesti Pixel 7 Pro muistuttaa edeltäjäänsä ja erottuu markkinoiden massasta varsin selvästi näyttävän kamerapalkkinsa myötä. Kooltaan laite on tyypillinen nykypäivän lippulaiva ja esimerkiksi OnePlus 10 Prohon verrattuna Pixel 7 Pro on 0,4 mm lyhyempi ja 1,3 mm kapeampi. Yhdellä kädellä käyttöä varten Pixelin kanssa on harrastettava jo huomattavan paljon sormiakrobatiaa.

Materiaalit Pixel 7 Prossa ovat laadukkaan tuntuiset. Kehykset ja takakuoren kamerapalkki ovat alumiinia ja näytön sekä kiiltäväpintaisen takakuoren suojalasina on käytetty Gorilla Glass Victusta. Puhelimella on myös IP68-sertifikaatti vettä ja pölyä vastaan, kuten 1000 euron laitteelta voi jo odottaakin.

  • Alapääty:
    • USB-C (3.2) -liitäntä
    • Toinen puhelimen stereokaiuttimista
  • Yläpääty:
    • Mikrofoni
    • Kuulokeritilän takana toinen puhelimen stereokaiuttimista
  • 10,8 megapikselin etukamera, (1,22 um pikselikoko), f2.2, 92,8°

Päädyissään Pixel 7 Pro tarjoaa tavanomaisen kattauksen ja kuten 1000 euron lippulaivapuhelimelta jo toivookin yltää myös pohjan USB-C-liitäntä USB 3.2 -nopeuksiin. Stereokaiuttimet tuottavat kohtalaisen hyvää ääntä. Huomion arvoisena seikkana kaikki alemmat taajuudet tulevat pohjan kaiuttimen kautta ja kuulokeritilän kaiutin toistaa huomattavasti ohkaisempaa ääntä, minkä huomaa, mikäli pohjakaiuttimen peittää kädellä.

10,8 megapikselin etukamera kykenee päivänvalossa kohtalaisen hyvään kuvanlaatuun, mutta korostaa kontrastia kohtalaisen paljon. Hämärässä etukamera kykenee pitämään värintoiston luonnollisena, mutta jää yksityiskohdiltaan huomattavan pehmeäksi.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,7” LTPO OLED-näyttö
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1440 x 3120 pikseliä, 512 PPI
  • 120 Hz, 1000 nitin (cd/m2) tyypillinen maksimikirkkaus,1500 nitin (cd/m2) pistemäinen

6,7-tuumainen OLED-näyttö kattaa myös kaikki lippulaivaluokan laitteelta odotetut normit, eli se tarjoaa 1440p-resoluution ja mukautuvan 120 hertsin virkistystaajuuden LTPO-paneelinsa myötä. Alimmillaan näyttö kykenee pudottamaan nopeutensa valmistajan mukaan 10 hertsiin mutta käytännössä testijaksolla näyttö toimi hitaimmillaan 60 hertsisenä. Positiivisena huomiona virkistystaajuus vaikuttaisi mukautuvan tilanteisiin miellyttävän nopeasti.

Näytön alle sijoitettu sormenjälkilukija toimi kohtalaisesti, mutta ei kuitenkaan yltänyt sulavimpien testattujen joukkoon. Toisinaan lukija oli hitaampi kuin voisi kenties odottaa ja välillä se epäonnistui myös tunnistamaan sormenjälkeä vaatien siirtämään sormea hieman.

Rauldataan Pixel 7 Pro erottuu kilpailijoistaan, kuten jo alussa mainittu, sillä Qualcommin Snapdragon -piirin tai MediaTekin Dimensityn sijaan käytössä on Googlen oma Tensor G2 -järjestelmäpiiri. Prosessoripuolen osalta Tensor G2 luottaa alkuperäisen Tensorin tavoin peräti kahteen Cortex X1 -tehoytimeen, mikä erottaa sen edelleen kilpailijoistaan. Käytössä on kuitenkin edelleen juurikin alkuperäinen X1-ydin eikä muiden 2022 vuoden piirien käyttämä X2-ydin.

Myös X1-ytimen parina olevat kaksi A78-ydintä ja neljä A55-ydintä ovat kilpailijoita vanhempaa arkkitehtuuria, sillä Snapdragon 8(+) Gen 1 ja Dimensity 9000 sisältävät jo Armv9-arkkitehtuurin A710- ja A510-ytimet. Alkuperäiseen Tensoriin nähden ytimet ovat kuitenkin päivittyneet, sillä siinä keskiteholuokan ytiminä käytettiin vielä A76-ytimiä.

Ytimien lisäksi valmistustekniikkakin erottuu tuoreimmista kilpailijoista, sillä Tensor G2 valmistetaan 5 nm tekniikalla 4 nm:n sijaan. Järjestelmäpiiri on Samsungin valmistama ja lisäksi piirin pohjautuu muutenkin monin osin korealaisvalmistajan Exynos-järjestelmäpiireihin.

Googlen mukaan piiripäivityksen mukana on myös tekoälylaskennan parannuksia, jotka nopeuttavat erinäisiä toimia, kuten tiettyjä valokuvausominaisuuksia.

RAM-muistia Google tarjoaa 12 Gt, mikä ei ole poikkeuksellisen paljon, mutta kuitenkin enemmän kuin monet muut lippulaivalaitteet sisältävät pohjamalleissaan. Tallennustilan osalta 128 Gt alkaa olla 1000 euron laitteelle jo harmillisen vähän ja päivitys 256 gigatavuun on 100 euron lisähinnallaan suhteellisen tyyris.

5000 mAh:n akku edustaa nykymarkkinoiden hyvää perustasoa, mutta Pixel 7 Pron vain 30 wattiin jäävä pikalatauksen teho ei yllä kovimpien kilpailijoiden tasolle. Positiivisena puolena se on toteutettu kuitenkin USB PD -standardin mukaisesti. Langattoman latauksen teho Pixel 7 Prossa on valmistajan omalla laturilla 23 wattia ja Qi-standradin mukaisesti 12 wattia.

Yhteysominaisuuksien osalta Pixel 7 Pro tarjoaa lippulaivaluokan kattauksen 5G:llä, Bluetooth 5.2:lla, Wi-Fi 6E:llä ja Ultra Widebandillä. Valitettavasti, kuten jo alussa mainittiin, on Pixel 7 Pron 5G-tuki ja samalla myös VoLTE-tuki Suomessa lähes olematonta ja toistaiseksi joulukuun beetaversiosta alkaen tuki 5G:lle löytyy raporttien mukaan vain Telialta ja VoLTE-tuki puuttuu toistaiseksi siltäkin.

Tekniset ominaisuudet:

  • Google Tensor G2 -järjestelmäpiiri (2 x 2,85 GHz Cortex-X1, 2 x 2,35 GHz Cortex-A78 & 4 x 1,8 GHz Cortex-A55 CPU, Mali-G710 MP7 -GPU)
  • 12 Gt LPDDR5-RAM-muistia
  • 128 tai 256 Gt tallennustilaa (128 Gt:n mallissa vapaana noin 105 Gt)
  • 5G, LTE
  • Dual SIM (NanoSIM + eSIM)
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac/ax (Wi-Fi 6E), Bluetooth 5.2, NFC, (A)GPS (L1+L5), GLONASS (G1), BDS (B1I+B1c+B2a), Galileo (E1+E5a), QZSS (L1+L5), Ultra Wideband
  • Sormenjälkilukija näytön alla, stereokaiuttimet
  • 5000 mAh akku, USB Type-C (3.2), 30 watin pikalataus USB PD -standardilla, 23 watin langaton lataus Googlen omalla laturilla ja 12 watin langaton lataus Qi-standradilla
  • Android 13
    • Päivityslupaus: 3 vuotta Android-päivityksiä ja 5 vuotta tietoturvakorjauksia

 

Kamera

Kamerat Pixel 7 Prossa sijaitsevat takakuoren ylälaidan läpi kulkevassa laitteen kylkiin sulavasti integroituvassa kamerapalkissa.  Palkki nousee selvästi takakuoren pinnan yläpuolelle, mutta se ei aiheuta puhelimen keikkumista pöydällä käytettäessä, sillä se kulkee laidasta laitaan saakka.

Kameran tekniset tiedot:

  • 50 megapikselin pääkamera (1/1,31”, 1,2 um pikselikoko), f1.9, 25 mm, multi-directional PDAF, Laser AF, OIS
  • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/2,9”, 1,25 um pikselikoko), f2.2, 126°, AF
  • 48 megapikselin telekamera (1/2,55”, 0,7 um pikselikoko), f3.5, 120 mm (5x zoom), multi-directional PDAF, OIS
  • Dual-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 60 FPS

Raudaltaan kamerajärjestelmä muistuttaa Pixel 6 Prota ja pääkamera onkin säilynyt paperilla ennallaan, mutta ultralaajakulmakamerassa ja telekamerassa on tapahtunut muutosta. Pixel 7 Pron ultralaajakulmakameran sensorikoko on säilynyt ennallaan, mutta optiikkaa on päivitetty entistä laajakulmaiseksi. Ultralaajakulmakamera tukee myös automaattitarkennusta ja sitä käytetään makrokuvaukseen.

12 megapikselin telekameran sensori puolestaan on pienentynyt hieman edeltäjämallista, mutta myös sen optiikkaa on päivitetty ja Pixel 7 Pron teleskooppitelekamera tarjoaakin jopa viisinkertaisen zoomin pääkameraan verrattuna 120 mm:n polttovälillään.

Videokuvausta Pixel 7 Pro tukee korkeintaan 4K-resoluutiolla 60 FPS:n nopeudella kaikilla kolmella kamerallaan.

Uusi järjestelmäpiiri on myös vaikuttanut kuvausominaisuuksiin ja Googlen mukaan piirin tekoälyominaisuudet ovat nopeuttaneet yökuvatilaa jopa tuplasti entistä nopeammaksi.

Kamerasovellus Pixel 7 Prossa on sulavatoiminen ja käyttökokemukseltaan miellyttävä. Oikealta puolelta löytyy kameroiden vaihtopainike, jossa on tarjolla ultralaajakulmakameran ,5:n, pääkameran 1x:n ja telekameran 5:n lisäksi tarjolla myös 2-tila, joka käyttää kuvaukseen pääkameraa.

Vasemmalta puolelta löytyy painike erinäisten kuvausasetusten säätämiseen ja sieltä on asetettavissa myös pois makrokuvauksen automatiikka tai vaihtoehtoisesti kytkettävissä makrokuvaus käsin päälle. Makrokuvauksen sijainti ei ole käytännössä optimaalinen, vaan sen toivoisi löytyvän esimerkiksi suoraan muiden kameroiden valintariviltä. Kuvaan tarkennuspisteen napauttamalla ennen kuvan ottamista pääsee säätämään myös valkotasapainoa sekä valotusta kirkkaiden ja tummien alueiden osalta erikseen.

Huom! Autokuvan rekisterikilpi on editoitu piiloon jälkikäteen.

Hyvässä valaistuksessa Pixel 7 Pron pääkamera tuottaa värintoistoltaan ja dynamiikaltaan erittäin miellyttäviä kuvia. Kontrasti on kohtalaisen voimakasta menemättä kuitenkaan tukkoon ja kuvien värimaailma on iskevä, mutta ei kuitenkaan ylilyöty. Käsittelyjäljessä on kuitenkin myös omat haasteensa, sillä terävöitys on huomattavan voimakasta ja kuviin syvemmälle zoomatessa on nähtävissä varsin selvää digitaalista terävöitysjälkeä ja rosoisia ääriviivoja.

Hämärässä Pixelin laskennallinen kuvaus näyttää kyntensä päivänvaloa paremmin ja kuviin kertyy varsin vakuuttava määrä yksityiskohtia, minkä lisäksi myös värintoisto säilyy luonnollisena. Puhelin käynnistää automaattisesti yökuvaustilan havaitessaan hämärän ympäristön, mutta halutessaan sen voi ottaa myös pois päältä. Hämärässäkin kamera kuitenkin terävöittää kuvia varsin voimakkaasti.

2x-tila käyttää Googlen mukaan kuvan muodostukseen käsien luonnista tärinää kuvaustilanteessa keräten yksityiskohtia siten useammasta kohdasta, mutta valitettavasti kuvanlaatu ei onnistu vakuuttamaan ja lopputulokset jäävät ainakin talvisen päivän pykälän hämärtyneissä olosuhteissa suttuisemmiksi kuin perinteiset laadukkaasti suoraan sensorilta tehdyt rajaukset.

Kuvista voi 2x-tilassa tulla hieman pääkameran normikuvia yksityiskohtaisempia, mutta jälki on myös huomattavan kohinaista ja usein jopa keinotekoisen näköistä. Toisaalta positiivisena puolena terävöitys on pykälän pääkameran normikuvia hillitympää.

Huom! Autokuvan rekisterikilpi on editoitu piiloon jälkikäteen.

12 megapikselin ultralaajakulmakameran värintoisto mukailee hyvin pääkameraa samoin kuin muukin käsittelyjälki. Myös ultralaajakulmakameran värintoisto ja dynamiikka ovat siis hyvällä tasolla, mutta kuviin tarkemmin zoomatessa on havaittavissa kohtalaisen voimakasta terävöitystä. Kohinaa esiintyy selvästi pääkameraa enemmän, mutta se säilyy kuitenkin pääosin huomaamattomana.

Ultralaajakulmakameraa tarjoaa myös automaattitarkennuksen ja kyseistä kameraa käytetään myös puhelimen makrokamerana. Vakiona makrokuvaustila käynnistyy automaattisesti kuvattavan kohteen ollessa lähellä, mutta automatiikan voi halutessaan myös sulkea.

Hämärässä ultralaajakulmakamera ei onnistu suoranaisesti vakuuttamaan, vaan kuvat jäävät automaattisesti käynnistyvästä yökuvatilasta huolimatta helposti sumeiksi. Pieneltä ruudulta kuvat säilyvät kuitenkin käyttökelpoisina hyvänä pysyvän värintoiston ansiosta.

Peräti viisinkertaisen polttovälin pääkameraan verrattuna tarjoava telekamera erottuu useimmista markkinoiden kilpailijoistaan huomattavan kauas ulottuvana. Myös telekameran värintoisto mukailee hyvin muita kameroita ja on luokassaan laadukasta. Dynamiikaltaankin telekamera onnistuu vakuuttamaan ja positiivisena puolena terävöitys vaikuttaisi olevan kolmesta kamerasta hillityintä, minkä myötä kuvien yleisilme jää pykälän muita luonnollisemmaksi. Yksityiskohtia kuviin kertyy luokassaan hyvin.

Hämärässä telekameran valovoimaisuus loppuu kuitenkin helposti kesken ja kuvista tulee vesivärimäisiä pelkistettyine yksityiskohtineen. Värintoisto säilyy ultralaajakulmakamerasta tuttuun tapaan laadukkaana.

Videokuvausta Pixel 7 Pro tukee kaikilla kolmella kamerallaan 4K-resoluutiolla 60 FPS:n nopeudella ja kameroiden välillä vaihtaminen onnistuu lennosta kesken kuvaamisen. Kuvanlaadultaan video on laadukasta, joskin pääkameralla kontrasti on pykälän liian korostunutta mustien alueiden tummuessa tukkoon. Ultralaajakulmakameran video jää kolmikosta suttuisimmaksi ja 5x-telekameralla videon kuvanvakain tärisee jo huomattavan paljon kävellessä.

Videon ominaisuudet:

  • 4K 60 FPS, HEVC, 60,6 Mbit/s
  • Äänet: AAC LC, 192 kbit/s

 

Ohjelmisto ja käyttökokemukset

Käyttöjärjestelmänä Pixel 7 Prossa on toiminut jo julkaisustaan saakka Android 13, joka on ulkonäöltään, kuten olettaa saattaa, puhdas Googlen oma näkemys. Google lupaa tukea puhelintaan suurten Android-päivitysten osalta kolmen vuoden ajan ja tietoturvakorjausten osalta viiden vuoden ajan, mikä antaa puhelimelleen hintaluokkaansa odotetusti varsin pitkän tuen.

Markkinoiden parhaimmaksi Pixel 7 Pron päivitystuki ei kuitenkaan yllä, vaikka kyseessä onkin Googlen oma laite. Samsung ja näillä näkymin vuoden 2023 lippulaivoista alkaen myös OnePlus lupaa viiden vuoden tietoturvapäivitysten oheen myös neljän vuoden Android-päivitykset yltäen Googlen ohi yhdellä Android-versiolla.

Pixelin muista erottavana ominaisuutena Google on lisännyt mukaan erilaisia tekoälyominaisuuksia. Testijaksolla selvimpänä erottui automaattinen ympäristön musiikin tunnistus, joka osasi näyttää ympärillä soivan musiikin nimen puhelimen always on -näytöllä, mikä on varsin kiva lisä, vaikkei se käyttökokemusta mullistakaan. Ulkomailla tekoälyominaisuuksia ja erityisesti Google Assistantia hyödyntäviä toimintoja on enemmänkin, mutta Suomen markkinoilla kaikki toiminnot eivät toimi.

Käyttökokemus Pixel 7 Prolla on kokonaisuudessaan miellyttävä. Tensor pitää puhelimen sulavana läpi tavanomaisten askareiden ja käyttöliittymä on kokonaisuudessaan sulava. Ainakaan testijaksolla Pixel 7 Pron kanssa ei myöskään jäänyt kaipaamaan kolmannen osapuolen valmistajien toteuttamia käyttöliittymäratkaisuja, vaan vakiokuntoinen Android on kokonaisuudessaan varsin toimiva paketti.

Ajoimme Pixel 7 Prolla myös synteettiset suoritsukykytestit ja verrokkeina laitteelle ovat viime vuoden lippulaivarautaa sisältäneet laitteet eli Samsung Galaxy S22+ Exynos 2200 -järjestelmäpiirillä, OnePlus 10T Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiirillä ja iPhone 14 Pro A16 Bionic -järjestelmäpiirillä. io-techin testipenkissä ei valitettavasti ole käynyt Dimensity 9000 -piiriä käyttäneitä laitteita, joten siihen vertailu ei onnistu.

Prosessorisuorituskyky Tensor G2:ssa häviää moniydinrasituksessa kohtalaisen selvästi vuoden 2022 kovimmille lippulaivapiireille, mutta on kuitenkin silti lippulaivaluokassa. Huomion arvoisena seikkana OnePlus 10T edustaa moniydinsuorituskyvyltään Snapdragon 8+ Gen 1 -laitteiden alempaa päätä osan puhelimista saadessa myös noin 4000 pisteen moniydintuloksia.

Grafiikkarasituksessakin Pixel 7 Pro häviää varsin selvästi Snapdragon 8+ Gen 1 -piiriä käyttäville lippulaivoille, mutta on jo lähempänä Samsungin piiriä. Raa’an suorituskyvyn perässä Pixeliä ei välttämättä kannata hankkia, vaan kilpailijat tarjoavat testitulosten valossa parempaa suorituskykyä esimerkiksi peleihin.

Kokonaisuudessaan Tensor G2:n suorituskyky vaikuttaisi olevan lähellä Samsungin Exynos 2200:aa jääden kokonaisuutena hieman kyseisen piirin alapuolelle. Googlen piirin suorituskyky on kuitenkin siitä huolimatta lippulaivaluokkaan yltävää ja riittävää useimpiin askareisiin. Päivittäisessä käytössä, niin tavanomaisessa internetselauksessa kuin myös pelien pelaamisessa, Pixel 7 Pro on sulavan tuntuinen.

Jäähdytyssuorituskyvyltään Pixel 7 Pro vaikuttaa varsin tavanomaiselta lippulaivalaitteelta. Prosessorisuorituskyky laski rasitustestin aikana 67 prosenttiin maksimista. Grafiikkasuorituskyky laski puolestaan 73,9 prosenttiin, mikä on sinänsä ihan hyvä taso ja suorituskyvyn lasku on myös mukavan tasaista.

Piirin suorituskyky huomioiden Pixel 7 Pron akunkestokin jää pienoiseksi pettymykseksi, sillä se on lähinnä keskiverto ja pykälän kovimpia kilpailijoita heikompi. Googlen oman piirin ja oman käyttöjärjestelmän ollessa kyseessä, olisi akunkestolta voinut odottaa enemmänkin. Puhelin kesti tavanomaisella kevyehköllä käytöllä kaksi päivää yhdellä latauksella näytön päälläoloaikojen pyöriessä 2–3 tunnin seutuvilla päivää kohden, mutta jo hieman aktiivisemmalla käytöllä ja esimerkiksi enemmän pelatessa puhelimen joutui lataamaan jo toisen päivän aikana.

Latausnopeuden osalta Pixel 7 Pro jättää selvästi toivottavaa hintaluokassaan. Jo paperilla 30 watin maksimilatausteho on kohtalaisen pieni ja käytännössäkin tyhjästä täyteen lataaminen kesti testijaksolla runsaat tunnin ja kolme varttia.

Akun latausnopeus:

  • 15 min – 25 %
  • 30 min – 48 %
  • 1 h 18 min – 90 %
  • 1 h 47 min – 100 %

(Samsungin maksimissaan 45 watin lataustehoa tukevalla laturilla)

 

Yhteenveto

Pixel 7 Pro on 950–1000 euron hintaluokkaan erittäin pätevä puhelin, jonka suurin miinus Suomen markkinoilla on kuitenkin sen heikko 5G-tuki, joka johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei Google ole virallisesti lanseerannut laitetta kotimaamme markkinoille. Suomessa myytävät kappaleet ovat sen sijaan niin sanottua harmaatuontia, eli jälleenmyyjät tuovat itse puhelimet ulkomailta Suomeen kaupattavaksi.

Rakenteeltaan Pixel 7 Pro on hintaluokassaan tyypillinen laadukkaan tuntuinen laite Gorilla Glass Victus -suojalaseilla, alumiinikehyksillä ja IP68-sertifikaatilla. 6,7-tuumaisine näyttöineen kyseessä ei ole mikään pieni puhelin, vaan kuten käytännössä suurin osa muistakin Android-lippulaivoista, on myös Pixel kohtalaisen suuri.

Näyttö puhelimessa on hintaluokkaansa laadukas. 1440p-resoluutio takaa terävän kuvan ja 120 hertsin virkistystaajuuden myötä ruudunpäivitys on sulavaa. Kyseessä on myös LTPO-paneeli, eli näyttö kykenee teoriassa mukauttamaan virkistystaajuuttaan kohtalaisen hyvin, joskin 60 hertsiä hitaampia nopeuksia ei testijaksolla tullut vastaan. 1000 nitin maksimikirkkauden kanssa näytöstä on helppoa saada selvää myös ulkoilmassa.

Pelkkiä ruusuja puhelimen rautatoteutuskaan ei kuitenkaan saa, sillä 5000 mAh:n kohtalaisen suuresta akusta huolimatta laitteen käyttöajat olivat lähinnä keskinkertaiset ja kahden päivän ylitys onnistuu vain kevyehköllä käytöllä. Sen lisäksi 30 watin latausnopeus ei enää nykyään ole 1000 euron hintaluokassa kovinkaan hyvä suoritus, varsinkaan kun sillä Pixel 7 Pro latautui lähes kaksi tuntia tyhjästä täyteen. Langattoman latauksen tuki laitteesta sentään löytyy.

Myös järjestelmäpiiri häviää muille lippulaivaluokan puhelimille synteettisten testien valossa. Kyseessä on kuitenkin siitä huolimatta lippulaivaluokkaan kuuluva piiri käytännössä hieman Samsungin huippupiirejä heikommalla suorituskyvyllä. Testijakson perusteella piirin suorituskyky on tavanomaisessa päivittäisessä käytössä sulava ja pelaamiseenkin laite sopii, mutta maksimaalista suorituskykyä kaipaaville Snapdragonin sisältävät laitteet voivat olla houkuttelevampi vaihtoehto.

Kamerajärjestelmä Pixel 7 Prossa on monipuolinen ja laadultaan luokassaan perushyvä. Ulkomailla annettuja kehuja Pixel-puhelimien ylivoimaisuudesta emme kuitenkaan voi allekirjoittaa, vaan kameroilla on omat haasteensa. Pää- ja ultralaajakulmakamera terävöittävät kuvia pykälän liikaa ja ultra- sekä telekameroiden hämäräsuorituskyky jättää jonkin verran toivomisen varaa. Lisäksi 2x-tila, jolle on myös tarvetta telekameran pitkän polttovälin vuoksi, jättää kuvanlaadultaan toivomisen varaa ja suoraan sensorilta tehtävää rajausta käyttävät kilpailijat kykenevät laadukkaampaan jälkeen. Toisaalta kaikkien kameroiden parhaimpana puolena toimii pääosin tasaisen hyvin toimiva automatiikka, joka pitää väritasapainon ja dynamiikan laadukkaana.

Ohjelmisto Pixel 7 Prossa on vakiokuntoisen Andoridin ystäville mieluinen, sillä kuten Googlen puhelimelta voi odottaa, ei Pixel 7 Prohon ole asennettu lainkaan mitään ylimääräistä. Mukana on kuitenkin muutamia tekoälyä hyödyntäviä ominaisuuksia, joita muilta ei löydy, kuten automaattinen ympäristön musiikin tunnistaminen. Toisaalta monet Pixelien erikoisominaisuuksista eivät toimi Suomessa, vaan ne ovat saatavilla vain markkinoilla, joissa puhelinta myydään virallisesti. Päivitystuen osalta puhelin tulee olemaan pitkäikäinen, sillä Google lupaa laitteelle 5 vuoden tietoturvakorjaukset. Android-päivitystuki jää kuitenkin varsin tavanomaiseen 3 vuoteen, eli se häviää Samsungin neljän suuren päivityksen takeelle, johon OnePluskin tulee näillä näkymin vuoden 2023 lippulaivoissaan siirtymään.

Kokonaisuudessaan Pixel 7 Pro on 1000 euron laitteeksi tasapainoinen kokonaisuus, jonka suurimmat miinukset rautatasolla ovat sen hitaahko latausnopeus ja jossain määrin myös järjestelmäpiiri, joka häviää raa’assa suorituskyvyssä kovimmille kilpailijoilleen. Käytännössä suorituskyky on kuitenkin testijakson perusteella erinomaista ja puhelin on sulavatoiminen. Suomen markkinoilla Pixelille ei kuitenkaan voi antaa suoria suosituksia sen heikon 5G- ja VoLTE-tuen myötä. Telian liittymän omistajille 5G-tuen on kuitenkin raportoitu löytyvän joulukuussa julkaistusta beetaohjelmistosta, mutta muiden operaattorien tuesta ei valitettavasti ole tietoa.

Pixel 7 Pro sopii parhaiten käyttäjille, jotka kaipaavat massasta erottuvaa puhelinta ilman ylimääräisiä puhelinvalmistajien omia ohjelmistomuokkauksia, mutta joita virallisen Suomen lokalisoinnin uupumisesta johtuvat puutteet eivät häiritse.

Plussaa

  • Sulava käyttökokemus
  • Monipuolinen kamerajärjestelmä
  • Tietoturvakorjausten päivitystuki (5 vuotta)

Miinusta

  • Hidas latausnopeus
  • Vain keskinkertainen akunkesto varauksin
  • Pykälän kilpailijoita heikompi maksimaalinen suorituskyky hintaluokassaan varauksin

Huomioitavaa

  • 5G:n ja VoLTE:n toimivuus suomalaisilla operaattoreilla on ainakin toistaiseksi heikko (5G on tuettuna raportoidusti vain Telialla ja vain puhelimen joulukuun 2022 beetapäivityksestä alkaen)
  • Kaikki Pixel-puhelinten tekoälyä hyödyntävät erikoisominaisuudet eivät toimi Suomen markkinoilla
  • Suomessa ei ole Pixel-puhelinten valtuutettua huoltoa
This site uses XenWord.
;