Testasimme Honorin 300 euron hintaisen Magic4 Lite -älypuhelimen Snapdragon 695 -järjestelmäpiirillä.

Honor Magic4 Lite jää väistämättä kokonaisuutena pettymykseksi, vaikka sillä onkin omat hyvät puolensa. Nopea suurikokoinen näyttö, vikkelä pikalataus ja hyvä akunkesto eivät kuitenkaan riitä kantamaan kokonaisuutta positiivisen puolelle.

Puhelimen päivitystuki on väistämättä 300 euron laitteelle liian heikko yhdessä Android 11:n kanssa ja kamerajärjestelmä jää kokonaisuutena liian pelkistetyksi, minkä lisäksi videokuvan laatu on sanalla sanottuna huonoa. Suorituskyky laitteessa on luokassaan kohtalaista, mutta ei kuitenkaan joukosta erottuvaa.

Plussaa

  • Suuri näyttö 120 Hz:n virkistystaajuudella
  • Akunkesto
  • 66 watin pikalataus

Miinusta

  • Android 11
  • Päivityslupaus (1 suuri päivitys ja 2 vuoden tietoturvakorjaukset)
  • Ei ultralaajakulmakameraa
  • Videokuvauksen laatu ja rajoitus vain Full HD 30 FPS -tasolle
  • Monokaiutin

Huaweista omaksi yrityksekseen irtautunut Honor julkaisi viime vuoden puolella Suomessa Honor 50 -mallin, joka testattiin myös io-techissä tuoreeltaan. Vuodelle 2022 yritys on ehtinyt laajentamaan mallistoaan jo varsin selvästi julkaistuaan niin 199 ja 249 euron hintaiset Honor X7- ja X8-mallit kuin myös nyt testipenkkiin päätyneen 299 euron hintaisen Magic4 Lite -älypuhelimen.

Honor Magic4 Lite tarjoaa 299 euron suositushintaansa 6,81-tuumaisen LCD-näytön 120 hertsin virkistystaajuudella, Snapdragon 695 -järjestelmäpiirin yhdessä 6 Gt RAM-muistin ja 128 Gt tallennustilan kanssa sekä 4800 mAh:n akun jopa 66 watin pikalatauksella. Puhelin on saatavilla kolmena eri värivaihtoehtona: hopea Titanium Silver, musta Midnight Black sekä testikappaleemmekin edustama sininen Ocean Blue.

Tässä artikkelissa tutustumme Honor Magic4 Liteen vajaan viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

 

Miten puhelin eroaa edeltäjästään?

Honor Magic4 Litellä ei käytännössä ole suoraa edeltäjää, sillä Suomen markkinoilla uusi itsenäinen Honor on julkaissut aiemmin vain Honor 50 -mallin, johon verrattuna uutuus on hyvin erilainen niin ulkonäöltään kuin myös raudaltaan. Aiemmin julkistettuihin myyntiinsaapumista yhä odotettaviin Magic4 -huippumalleihin nähden Magic4 Liten muotoilu on kuitenkin tuttua, mutta suorituskyky ja kamerajärjestelmä ovat ymmärrettävästi selvästi heikommat.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Honor Magic4 Lite toimitetaan vaaleassa pahvipakkauksessa, jonka päällä komeilee värillinen kuva puhelimesta. Itse laitteen lisäksi toimitussisältöön kuuluu:

  • Korttikelkan avaustyökalu
  • Joustavamuovinen suojakuori
  • USB-A -> USB-C -kaapeli
  • 66 watin pikalaturi

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkoisesti Magic4 Lite erottuu markkinoiden massasta erityisesti huomattavan suuren kamerasaarekkeensa myötä.

Fyysiset mitat

  • Ulkomitat: 166 x 75,8 x 8 mm
  • Paino: 189 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 89,3 %
  • Näytön suojana nimetön suojalasi, kehys ja takakuori muovia

Ulkomitoiltaan Honor on kohtalaisen suuri, kuten 6,81-tuumaisesta näytöstä voi jo päätelläkin. Esimerkiksi alun perin pykälän kalliimpaan 369 euron suositushintaan myyntiin saapunut, mutta nykyisin usein 299 euroon saatavilla ollut OnePlus Nord CE 2 on 5,4 mm lyhyempi, 2,6 mm kapeampi ja 0,2 mm ohuempi kuin Magic4 Lite.

Magic4 Liten takakuori pyöristyy pitkiä sivujaan kohden, minkä myötä puhelin istuu käteen kohtalaisen hyvin, mutta yhdellä kädellä käytettäväksi laite on useimmille väistämättä liian suuri. Kiiltäväpintainen takakuori on materiaaliltaan muovia, samoin kuin puhelimen runkokin. Honor ei myöskään ole paljastanut näyttölasin valmistajaa, eli ainakaan Corningin Gorilla Glass -suojalasista ei todennäköisesti ole kyse.

Materiaaleiltaan Magic4 Lite ei onnistukaan nousemaan hintaluokastaan erityisesti edukseen, mutta 300 euroon kokonaisuus on edelleen perushyvä, sillä rakenne on kuitenkin jämäkkä. Huomion arvoisena seikkana takakuori kerää todella voimakkaasti sormenjälkiä. Puhelimella ei ole IP-sertifikaattia, mikä on 300 euron laitteelle tyypillistä.

  • Alapääty:
    • SIM-korttikelkka
    • Mikrofoni
    • USB-C (2.0) -liitäntä
    • Monokaiutin
  • Yläpääty:
    • Mikrofoni
  • 16 megapikselin etukamera, f2.45

Päädyissä huomio kiinnittyy vain monokaiuttimen tarjoamiseen, mikä alkaa nykypäivänä olla 300 euron laitteelle jo harmillinen miinus. Kaiutin on nimittäin huomattavan helppo peittää vahingossa, erityisesti puhelinta vaakatasossa pitäessä. 16 megapikselin etukamera kykenee hyvässä valaistuksessa kohtalaiseen jälkeen. Kuvan värintoisto on miellyttävää, mutta yksityiskohdiltaan se jättää parantamisen varaa. Hämärässä kuvanlaatu pehmenee huomattavasti hintaluokan etukameroille tyypilliseen tapaan.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,81” LCD-näyttö
  • 19,9:9-kuvasuhde, 2388 x 1080 pikseliä, 385 PPI
  • 120 Hz

Honor Magic4 Liten LCD-näyttö on luokassaan huomattavan suurikokoinen ja erityisesti 120 hertsin virkistystaajuudellaan nopea. Honor käyttää adaptiivista virkistystaajuutta, eli puhelin kykenee myös pudottamaan näytön virkistystaajuutta sisällön mukaan, mikä voi parantaa jonkin verran laitteen akunkestoa. Kuvanlaadultaan näyttö on kohtalainen, mutta ei erityisemmin joukosta erottuva. Samaa voi sanoa myös näytön kirkkaudesta, joskin kesäauringossakin näytöstä kuitenkin sai selvää. Näytön katselukulmat eivät yllä parhaimmistoon, vaan kuvaa kulmasta tarkastellessa kirkkaus himmenee havaittavasti.

Huomion arvoisena seikkana näytön polarisointi on toteutettu niin, että polarisoiduilla aurinkolaseilla katsoessa kuva katoaa kokonaan, mikäli puhelimen kääntää vaakatasoon.

Magic4 Liten suorituskyvystä huolehtii Qualcommin Snapdragon 695 -järjestelmäpiiri, joka esiteltiin markkinoille alun perin viime vuoden lokakuussa ja sittemmin piiri on yleistynyt todella runsaasti noin 300 euron hintaluokassa. Piiri vaikuttaisi sijoittuneen puhelimissa vastaavaan hintaluokkaan kuin vielä viime vuonna varsin yleinen Snapdragon 750G.

Snapdragon 695 on raudaltaan varsin vertailukelpoinen 750G:hen verrattuna. Molempien grafiikkasuorittimena toimii Adreno 619 ja molemmat tarjoavat kaksi 2,2 GHz:n kellotaajuudella toimivaa tehoydintä sekä kuusi 1,8 GHz:n taajuudella toimivaa virransäästöydintä. Snapdragon 695:n tehoytimet ovat kuitenkin modernimpia Cortex-A78-ytimiä 750G:n Cortex-A77-ydinten sijaan. 695 on myös valmistettu tuoreemmalla 6 nm tekniikalla 750G:n 8 nm sijaan.

Snapdragon 695:ssä on kuitenkin omat heikkoutensa, sillä Snapdragon 750G:hen nähden kuvausominaisuuksia on karsittu. Kameran maksimiresoluutioksi uutuuspiirissä ilmoitetaan 108 megapikseliä 750G:n 192 megapikselin sijaan ja videokuvaus on rajoitettu 4K:n sijaan Full HD 60 FPS -tasolle.

Magic4 Litessä on järjestelmäpiirin parina 300 euron hintaan tyypilliset 6 Gt RAM-muistia ja 128 Gt tallennustilaa. Virtaa puhelimelle syöttää kohtalaisen tavanomaisen kokoinen 4800 mAh:n akku, joka kuitenkin tukee luokassaan varsin tehokasta 66 watin pikalatausta.

Yhteysominaisuuksien osalta puhelin tukee 5G:tä, Bluetooth 5.2:sta ja Wi-Fi 5:ttä, mikä on varsin tavanomainen kattaus 300 euroon.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 695 -järjestelmäpiiri (2 x 2,2 GHz Kryo 660 Gold + 6 x 1,7 GHz Kryo 660 Silver CPU, Adreno 619 GPU)
  • 6 RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa (Vapaana noin 110 Gt)
  • 5G, LTE, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac (Wi-Fi 5), Bluetooth 5.1, NFC, GPS, Glonass, Galileo, BDS
  • Sormenjälkilukija virtapainikkeessa, monokaiutin
  • 4800 mAh akku, USB Type-C (2.0), 66 watin pikalataus

 

Kamera

Kamerajärjestelmä Honor Magic4 Litessä sijaitsee keskellä takakuoren ylälaitaa suurikokoisessa pyöreässä kamerasaarekkeessa.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin pääkamera, f1.8
  • 2 megapikselin makrokamera, f2.4
  • 2 megapikselin syvyystietokamera, f2.4
  • LED-salama
  • Videokuvaus: Full HD 30 FPS

Kuvauskelpoisia kameroita Magic4 Lite ei tarjoa kuin 48 megapikselin pääkameran yhdessä 2 megapikselin makrokameran kanssa. Ultralaajakulmakameran puuttuminen alkaa nykypäivänä väistämättä olla miinus 300 euron hintaluokassa. Erityisen harmillisen ultralaajakulmakameran puutteesta tekee sen korvaaminen käytännössä useimmiten varsin hyödyttömillä makro- ja syvyystietokameroilla.

Videokuvausta Honor Magic4 Lite tukee korkeintaan Full HD -resoluutiolla 30 FPS:n nopeudella, mikä on tähän hintaluokkaan väistämättä harmillisen alhainen lukema. 4K-resoluution puute johtuu suoraan piirivalinnasta, sillä Snapdragon 695 ei kyseisen resoluution videokuvaukseen kykene, mutta 60 FPS:n nopeus piiriltä pitäisi kuitenkin onnistua.

Kamerasovellus Magic4 Litessä on säilynyt ennallaan viime vuoden Honor 50:stä, mutta sitä on ymmärrettävästi pelkistetty hieman, sillä puhelin ei tarjoa kuin pääkameran ja makrokameran.

Hyvässä valaistuksessa Magic4 Lite kykenee luokassaan kohtalaiseen jälkeen, mutta erityisemmin edukseen se ei onnistu nousemaan. Värintoisto on pääasiassa hyvää, mutta kirkkaassa auringonpaisteessa yleisilme voi jäädä liian vaaleaksi kameran selvästi ylivalottaessa kuviaan. Valkotasapaino on myös useimmiten kallellaan hieman liian viileään. Yksityiskohtia kuviin kertyy suhteellisen hyvin, mutta pikselitasolla tarkastellessa on nähtävissä varsin voimakasta terävöitystä ja mielenkiintoisesti erityisesti kasvillisuus voi piirtyä toisinaan huomattavan suttuisena.

Hämärässä kuviin kertyy kohtalaisen selvää kohinaa, mutta värintoisto säilyy kiitettävänä ja yksityiskohtiakin muodostuu kiitettävästi.  Vielä alkukesän hämärää pimeämpään siirtyessä kohina kasvaa entisestään ja kameran rajat tulevat luokassaan tavanomaiseen tapaan selvästi vastaan kuvien jäädessä varsin tummiksi.

2 megapikselin kiinteätarkenteinen makrokamera edustaa ominaisuuksiltaan luokkansa heikompaa kastia, mutta on kuitenkin yhä 300 euron hintaluokassa edelleen varsin tyypillinen. Sen tarjoaminen, mutta ultralaajakulmakamerasta luopuminen, on kuitenkin yhdistelmänä väistämättä harmillinen.

Kuvanlaadultaan tila ei onnistu vakuuttamaan, vaan resoluution rajat ovat selvästi nähtävissä, värit toistuvat haaleina ja kontrasti on voimakkaasti ylikorostunutta.

Honor tekee yökuvatilallaan varsin vakuuttavaa jälkeä, sillä tila onnistuu parantamaan selvästi kuvien yksityiskohtaisuutta, dynamiikkaa ja värintoistoa samalla poistaen käytännössä kaiken kohinan. Kuvat myös valottuvat selvästi voimakkaammin ja kamera kykenee tuottamaan käyttökelpoista jälkeä perustilaa hämärissä olosuhteissa, mutta suoranaisiin ihmeisiin ei yökuvatilakaan pimeässä kykene.

Videokuvaa puhelin kykenee kuvaamaan korkeintaan Full HD 30 FPS -tasolla, eikä videoon tule käyttöön digitaalista kuvanvakainta, mikä on kokonaisuudessaan 300 euron hintaluokkaan valitettavan heikko esitys. Kuvan matala resoluutio on nähtävissä selvästi, minkä lisäksi laatu jättää muutenkin paljon toivomisen varaa, sillä värit toistuvat hieman latteina, mutta kontrasti ja terävöitys on vedetty selvästi yli. Myös äänenlaatu jättää parantamisen varaa ja todennäköisesti pakkauksesta johtuen autojen ääni tuulessa muuttuu hämmentäväksi mölinäksi.

 

Käyttöjärjestelmä ja akunkesto

Honor Magic4 Liten käyttöjärjestelmänä toimii jo huomattavan vanha Android 11, jonka päällä on valmistajan oma Magic UI 4.2. Käyttöliittymä on tuttu myös viime vuonna testatusta Honor 50:stä. Vanhasta Android-versiosta huolimatta tietoturvakorjaukset olivat kuitenkin ajantasaiset ollen huhtikuun tasolla.

Valitettavasti päivityslupaus on siitä huolimatta Magic4 Liten suurimpia miinuksia, sillä kiinalaisvalmistaja takaa puhelimelleen vain yhden suuren Android-päivityksen ja kahden vuoden tietoturvakorjaukset, mikä on jo 300 euron hintaluokassa varsin heikko lupaus. Erityisesti puhelimen toimittaminen selvästi vanhalla Android 11:llä heikentää lupausta entisestään, sillä ainoa suuri versiopäivitys tulee kulumaan jo nykyisellään puoli vuotta vanhaan Android 12:een.

Käyttökokemuskaan ei valitettavasti Magic UI:ssa ole aivan nykypäivän tasolla, vaan Honor 50:n tavoin käyttöliittymä tuntuu lähes suoralta kopiolta parin vuoden takaisista Huawei-puhelimista. Käyttöjärjestelmä kyllä toimii itsessään sulavasti, mutta ulkonäöllisesti se tuntuu väistämättä jo hieman vanhentuneelta.

Huomion arvoisena erikoisuutena Magic4 Liteä vaivaa Honor 50:stä tuttu ominaisuus, jonka myötä vakiona päällä oleva iOS-tyyliin sovellusten asettelu suoraan aloitusnäytöille ei toimi järin hyvin. Kyseisessä tilassa sovelluksia ei nimittäin voi hakea lainkaan, vaan sovellushaku on saatavissa vain erillisen sovellusvalikon päälle laittamisen jälkeen kyseisen valikon ylälaidasta.

Käyttöliittymän sisällä liikkuminen puhelimella on kuitenkin sulavaa ja Snapdragon 695 siivittää puhelimen hyvin läpi päivittäisten askareiden.

Koska Honor Magic4 Lite on ensimmäinen io-techin testiin päätynyt puhelin Snapdragon 695 -järjestelmäpiirillä ajoimme puhelimella myös synteettiset suorituskykytestit. Verrokkeina vertailussa toimivat 300 euron tuntumaan käytännön myyntihinnoiltaan sijoittunut Samsungin Galaxy A52s Snapdragon 778G -järjestelmäpiirillä, 300 euron hintaluokassa vielä viime vuonna pyörineen Snapdragon 750G:n sisältävä OnePlus Nord CE ja pykälän edullisempi Snapdragon 680 -piirin sisältävä Xiaomi Redmi Note 11.

Kuten suorituskykytesteistä on nähtävissä vastaa Honorin sisällä sykkivä Snapdragon 695 hyvin lähelle vanhempaa 750G -järjestelmäpiiriä pienemmästä mallinumerostaan huolimatta. Se ei kuitenkaan enää nykypäivänä 300 euron hintaluokassa riitä tehokkaimpien joukkoon, sillä vertailussa näkyvän Samsungin lisäksi myös OnePlussalta on saanut sekä viime vuoden Nord 2:ta vielä 778G-piiriäkin tehokkaammalla MediaTek Dimensity 1200:lla että tuoreempaa Nord CE 2:sta pykälän 750G:tä tehokkaammalla Dimensity 900 -järjestelmäpiirillä Honoria vastaavaan 300 euroon.

Edullisemmissa laitteissa tänä vuonna yleistyneeseen Snapdragon 680:een nähden 695 tarjoaa kuitenkin huomattavasti parempaa suorituskykyä. Kokonaisuutenaan Snapdragon 695 onkin 300 euron hintaluokkaan hyvää perustasoa edustava piiri, joka ei erotu suoranaisesti erityisen hyvänä, mutta ei kuitenkaan huononakaan.

Akunkesto Honorissa osoittautui pykälän pahimpia kilpailijoitaan heikomman piirin vastapainona varsin hyväksi. Puhelin kesti testijaksolla helposti yli kolmen kokonaisen päivän kevyehköllä käytöllä näytön päälläoloaikojen pyöriessä 1–2 tunnin seutuvilla päivää kohden.

66 watin pikalataus on paperilla 300 euron suositushinnassa erittäin hyvä lukema, mutta käytännössä latausnopeus ei kuitenkaan ole aivan esimerkiksi pykälän kalliimman OnePlus Nord CE 2:n tasolla, vaikka wattimäärät ovatkin hyvin lähellä toisiaan. Tyhjästä täyteen lataus kestää 50 minuuttia, mikä on hintaluokassaan kuitenkin hyvä nopeus.

Akun latausnopeus (66 W):

  • 15 min – 31 %
  • 30 min – 63 %
  • 43 min – 90 %
  • 50 min – 100 %

 

Yhteenveto

Honor Magic4 Lite jää väistämättä kokonaisuutena pettymykseksi, vaikka sillä onkin omat hyvät puolensa.

Laitteen suurikokoinen 120 hertsin näyttö on hintaluokkaansa huomattavan nopea ja suurikokoinen, mikäli sille on tarvetta. Kuvanlaadultaan ja kirkkaudeltaankin se on kohtalainen, vaikkakaan ei suoranaisesti onnistu joukosta erottumaan. Laitteen akunkesto osoittautui varsin hyväksi kestäen poikkeuksetta kolme kokonaista päivää. Akku myös latautuu luokassaan kohtalaisen vikkelästi 66 watin pikalatauksella.

Akunkestosta lienee ainakin osittain vastuussa puhelimen Snapdragon 695 -järjestelmäpiiri, joka tarjoaa myös luokassaan toimivaa suorituskykyä. Hintaluokkansa tehokkaimpien joukkoon se ei yllä, mutta käyttökokemus on kokonaisuudessaan sulava.

Valitettavasti puhelimen miinukset kuitenkin menevät ohi sen plussista. Vain pääkameran ja käytännössä useille käyttäjille monin osin turhan 2 megapikselin makrokameran tarjoaminen 300 euron hintaiseen laitteeseen ei enää nykypäivänä ole kovinkaan hyvä suoritus, varsinkaan kun pääkameran kuvanlaatu ei onnistu nousemaan erityisen laadukkaaksi. Lisäksi videokuvaus on rajoitettu vain Full HD -tasolle ja kuvanlaadultaankaan video ei onnistu vakuuttamaan.

Puhelin myös toimitetaan jo yli puolitoista vuotta vanhalla Android 11 -käyttöjärjestelmällä, jonka pariksi valmistaja lupaa vain yhden suuren Android-päivityksen ja kahden vuoden tietoturvakorjaukset. Käytännössä puhelimen ainoa suuri päivitys kuluukin sen päivittämiseen laitteen julkaisuhetkellä jo puoli vuotta vanhaan Android 12:een.

300 euron hintaluokkaan huomattavasti Honoria parempaa vastinetta hinnalleen tarjoavat muun muassa viime vuoden Samsung Galaxy A52s, jonka päivitystuki on yhä suurten päivitysten osalta jopa 2 päivitystä Honoria pidempi tai esimerkiksi aiemmin tänä vuonna julkaistu OnePlus Nord CE 2, jonka hinta on laskenut julkaisunsa jälkeen jo Honoria vastaavaan 299 euroon.

Plussaa

  • Suuri näyttö 120 Hz:n virkistystaajuudella
  • Akunkesto
  • 66 watin pikalataus

Miinusta

  • Android 11
  • Päivityslupaus (1 suuri päivitys ja 2 vuoden tietoturvakorjaukset)
  • Ei ultralaajakulmakameraa
  • Videokuvauksen laatu ja rajoitus vain Full HD 30 FPS -tasolle
  • Monokaiutin
This site uses XenWord.
;