io-tech testasi Huawein omilla mobiilipalveluilla varustetun P40 Lite -älypuhelimen.

Huawein uusin P-lippulaivamallisto eli P40-sarja julkaistiin virallisesti 26. maaliskuuta järjestetyssä videojulkistustilaisuudessa. Tapahtuman piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan tapahtua Pariisissa, mutta koronaepidemian takia myös Huawei joutui vaihtamaan tilaisuuden tapahtumaan livestriimin välityksellä.

Jo aikaisemmin maaliskuun alussa vähäisin fanfaarein P40-sarjan alapäähän julkaistiin P40 Lite -malli, joka sai vielä kalliimpien mallien rinnalla virallisen julkaisunsa. P40 Lite -puhelimia julkaistiin itseasiassa kaksi, P40 Lite sekä P40 Lite E, joista jälkimmäinen sijoittuu vielä sata euroa alempaan hintaluokkaan.

Nyt io-techin testiin saapunut P40 Lite on varustettu 6,4-tuumaisella LCD-näytöllä, jonka kuvasuhde on tyypillinen 19,5:9. Tarkkuudeltaan näyttö on FullHD-tasoinen. Puhelimen sisuksista löytyy Huawein viime vuonna julkaisema Kirin 810 -piiri, jota Suomessa ei ennen tätä ole vielä puhelimissa nähty.

P40 Liten myynti on alkanut Suomessa välittömästi julkaisun jälkeen 299 euron suositushinnalla. Värivaihtoehtoina tarjolla on pinkki, vihreä ja musta, joista io-techin testikappale edustaa ensimmäisenä mainittua värivaihtoehtoa. Artikkelin kirjoitushetkellä P40 Liten hintataso on pysytellyt lähellä julkaisun suositushintaa.

Tässä artikkelissa tutustumme Huawei P40 Liteen täysmittaista syväluotaavaa testiartikkelia lyhyemmässä muodossa noin viikon käyttökokemusten pohjalta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

P40 Lite toimitetaan Huawein P-sarjalle tutuksi tulleessa valkoisessa pahvirasiassa. Paketin ulkopuolella on kuparinvärinen P40 Lite -mallimerkintä, Huawein oma logo sekä maininta myös yhtiön omasta AppGallery-sovelluskaupasta.

Itse puhelimen lisäksi paketista löytyy varsin perinteinen sisältö, eli USB Type-C -kaapeli, 40 watin verkkovirta-adapteri, korttikelkan irrotustyökalu sekä käyttöohjeet. 40 watin SuperCharge-pikalaturin löytyminen paketista oli puhelimen hintaluokka huomioiden varsin positiivinen yllätys.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Huawei P40 Liten yhtäläisyyksiä muihin P40-sarjan puhelimiin on helppo huomata ja P40 Liten kanssa Huawei on edennyt tyyli ja näyttävyys edellä. Itse puhelimen takakuoren ja rungon materiaaliksi on tällä kertaa valikoitunut muovi, joka ei ole nykypäivänä ennennäkemätöntä tässä hintaluokassa. Viime vuoden P30 Lite -mallista on siis tultu hieman laatutuntumassa alaspäin, sillä P30 Lite oli varustettu vielä lasisella takapinnalla. Positiivisena puolena muutoksesta voidaan ottaa pudotuskestävyys, jonka pitäisi nyt olla parempi lasirakenteeseen verrattuna.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 159,2 x 76,3 x 8,7 mm
  • Paino: 183 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 83,5%

Muovimateriaaleista huolimatta P40 Lite tuntuu laadukkaasti tehdyltä ja hyvin jämäkkärakenteiselta. Puhelimen runko ei natise tai taivu edes suuremmalla voimalla väänneltäessä. Kooltaan puhelin ei sijoitu aivan pienempiin 6,4-tuumaisella näytöllä varustettuihin puhelimiin ja painoakin on kertynyt reilut 183 grammaa.

Vaikka P40 Liten pudotuskestävyys pitäisi olla parantunut, niin muovisella rakenteella on myös miinuspuolia. Muovi naarmuuntuu lasia huomattavasti helpommin sekä tuntuu keräävän sormenjälkiä varsin herkästi. Hieman nihkeän materiaalin takia takakuorta sai hinkata huomattavasti voimakkaammin kuin normaalisti lasisilla takapinnoilla varustettuihin puhelimiin verrattaessa, jotta sen sai puhtaaksi,.

Takakuoren reunat ovat maltillisesti pyöristetty kohti muovista kehystä ja puhelimesta saa tukevan ja pitävän otteen, mutta aivan täydellisesti se ei käteen istu kokonsa puolesta. Takakuoren yläosassa sijaitseva kamerakyhmykin on saatu pidettyä moniin muihin verrattuna erittäin maltillisen kokoisena ja huomaamattomana.

P40 Liten alapääty on varustukseltaan perinteinen tämän hintaluokan puhelimille. Alapäädystä löytyy niin USB 2.0 Type-C -liitäntä lataukselle sekä 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Latausliittimen oikealta puolelta löytyy laitteen kaiutin.

Yläpääty on P40 Liten osalta tyhjää täynnä, yhtä laitteen mikrofonille toteutettua reikää lukuunottamatta. Näytön yläpuolelle aivan rungon ja näytön saumakohtaan on upotettu puhelimen kuuloke.

Huawei P40 Liten etupuolen peittää 6,4-tuumainen LCD-näyttöpaneeli, jonka tarkkuus on 2310 x 1080 pikseliä. Näyttö on varustettu myös kamerareiällä, joka on sijoitettu aivan näyttöpaneelin vasempaan yläkulmaan.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,4” LTPS IPS LCD
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1080 x 2310 pikseliä, 398 ppi

Laadullisesti P40 Liten näyttö on luokassaan hyvä, mutta värientoiston osalta paneeli tarjoaa jopa hieman epätyypillisen ylikorostuneet värit. Kirkkauden osalta liikutaan LCD-paneelien osalta hieman keskitasoa paremmalla puolella ja normaalissa käytössä näytön kirkkaus ei tuota ongelma, mutta hieman kirkkaammilla keleillä näytön luettavuus kärsii hieman.

Näyttöä kiertävät reunukset on Huawei saanut typistettyä maltillisen kokoisiksi ja näytön ja ulkomittojen suhde on alle 300 euron hintaluokassa kohtalainen 83,5 %. Vasemmassa yläkulmassa majailevan kamerareiän takana sijaitsee puhelimen 16 megapikselin etukamera. Kamerareikä ei ole markkinoiden pienimpiä ja linssiaukon ympärillä on selvä musta kehys.

P40 Lite sisältää myös fyysisen sormenjälkitunnistimen, joka on integroitu virtapainikkeeseen laiteen oikeaan kylkeen. Toiminnaltaan tunnistin toimii hyvin ja tarkasti, eikä sen kanssa esiintynyt ongelmia. Sormenjälkitunnistin toimii myös ilman virtanapin erillistä painallusta.

Huawei P40 Liten sisuksissa on Suomen markkinoilla ensimmäistä kertaa debytoiva keskihintaluokan Kirin 810 -piiri. Kyse on viime vuonna julkaistusta keskihintaluokan piiristä, mutta toistaiseksi kyseistä piiriä ei ole muissa Suomessa myytävissä Huawein puhelimissa nähty. Seitsemän nanometrin prosessilla valmistettava Kirin 810 sisältää yhteensä kahdeksan prosessoriydintä, joista kaksi on 2,27 GHz:n maksimikellotaajuudella toimivia korkean suorituskyvyn Cortex-A76-ytimiä ja kuusi 1,88 GHz:n maksimikellotaajuudella toimivia alhaisemman virrankulutuksen Cortex-A55-ytimiä. Grafiikkapuolesta vastaa Mali-G52 MP6 -grafiikkasuoritin. Kirin 810 sisältää myös erillisen DaVinci NPU -tekoälysuorittimen, jonka lupaillaan päihittävän Snapdragon 855- ja Helio P90 -piirit tekoälytehtävissä.

Järjestelmäpiirin parina on mukavat kuusi gigatavua keskusmuistia ja tallennustilaa on 128 gigatavua, jota voi vielä kasvattaa Huawein omilla nanoMemory-muistikorteilla. Akun kapasiteetti on P40 Litessä 4200 mAh ja se tukee Huawein omaa SuperCharge-pikalatausta 40 watin teholla, joka on tässä hintaluokassa poikkeuksellisen korkea. Valmistajan mukaan akun saa ladattua puolessa tunnissa tyhjästä 70 %:iin.

Yhteysominaisuuksiin lukeutuu Cat13-nopeusluokan 4G-modeemi, mutta valitettavasti piiristä ei oteta irti aivan täysiä tehoja (400/75 Mbps). Mukana on myös 2,4 ja 5 Ghz:n WiFi-tuki sekä Bluetooth 5.0.

Tekniset ominaisuudet:

  • HiSilicon Kirin 810 -järjestelmäpiiri (2 x Cortex-A76 2,27 GHz + 6 x Cortex-A55 1,88 GHz, Mali-G52)
  • 6 Gt RAM
  • 128 Gt tallennustilaa, UFS 2.1, NM-muistikorttipaikka (max. 256 Gt)
  • LTE Cat.13 -yhteydet (400 / 75 Mbps), 2CA, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac, Bluetooth 5.0, GPS, Glonass, Galileo
  • 3,5 mm ääniliitäntä
  • 4200 mAh akku, USB Type-C, 40 watin pikalataus

 

Kamera

Huawei P40 Liten takakamerat sijaitsevat takakuoren vasemmassa yläkulmassa neliönmuotoisessa kamerakotelossa. Kamerakehyksen koko on saatu pidettyä kompaktina, eikä hieman takakuoren yläpuolelle nouseva kyhmy ole häiritsevä, vaikka se selvästi sormella on tunnettavissa.

Itse kamerakoteloon on ahdettu neljä erillistä kameraa, joista kolme on käyttäjän operoitavissa. Pääkamerana on 48 megapikselin sensori f1.8-aukkosuhteen laajakulmaobjektiivilla ja sen parina on 8 megapikselin f2.4-aukolla varustettu ultralaajakulmakamera, joka tarjoaa 120 asteen kuvakulman. Kolmas käyttäjälle tarjolla oleva kamera on 2 megapikselin makrokamera. Neljäs kamera on syvyystietoja keräävä kamera, joka ei siis muodosta varsinaisia kuvia.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin laajakulmakamera, f1.8, PDAF
  • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.4, 120 asteen kuvakulma
  • 2 megapikselin syvyystietokamera, f2.4
  • 2 megapikselin makrokamera, f2.4

P40 Lite tarjoaa nykyaikana varsin tyypillisen kamerapaketin, joka sisältää isolla resoluutiolla varustetun pääkameran ja toisena kamerana on ultralaajakulma. Kolmantena kamerana on myös nykytrendien mukainen alhaisella resoluutiolla toimiva makrokamera.

48 megapikselin pääkamera on Sonyn valmistama, mutta sen tarkkaa mallia ei saatu selville. Luultavasti käytössä on perinteinen IMX58x-sarjan sensori. Kamera on varustettu Quad Bayer -suodattimella ja käyttää tutuksi tullutta pikselien yhdistämistä. Pääkamera mahdollistaa myös täydellä 48 megapikselin tarkkuudella kuvaamisen ja lisänä on vielä erikseen Huawein oma 48MP Ultra Clarity -tila, joka on nähty mm. viime vuoden malleissa. Kyseisellä tilalla puhelin ottaa noin kuuden sekunnin aikana useamman kuvan ja sen jälkeen yhdistää kuvadatan yhdeksi otokseksi.

Huawein kamerasovellus on tuttua kauraa aikaisemmista Huawein puhelimista, eikä itse kamerasovelluksen ulkonäölle ole juuri muutoksia tapahtunut. Huawein Ammattilainen-kuvaustila on myös mukana ja tarjoaa tässä hintaluokassa varsin kattavat manuaalisäädöt osaavimmille käyttäjille. Tarjolla on asetukset ISO-arvon, suljinnopeuden, valotuksen ja valkotasapainon säätöön.

Pääkameran käytön osalta Huawein kamerasovellusta tosin vaivaa edelleen hieman hankalasti toteutettu tarkkuusvalinta: Jos pääkameran tarkkuuden haluaa vaihtaa täyteen 48 megapikselin- tai Ultra Clarity -tilaan, tulee tämä tehdä kamerasovelluksen asetusten kautta, eikä erillistä pikapainiketta ole sovelluksessa edelleenkään.

Pääkamera tuottaa perusasetuksilla Quad Bayer -sensorille tyypillisesti neljännestarkkuuden, eli 12 megapikselin kuvia ja 300 euron hintaluokassa kuvanlaatu on kohdallaan. Kuvat ovat tarkkoja ja yksityiskohtia tallentuu kuviin runsaasti. Kuvien värintoisto on ilman tekoälytilaa luonnollista, joskin joissain tilanteissa havaitsimme pienimuotoista ylisaturointia. Tarkemmalla tutkiskelulla kuvissa saattaa kuvastilanteesta riippuen esiintyä aggressiivista kohinanpoistoa ja tällöin yksityiskohtien osalta lopputuloksessa on havaittavissa selvää pehmeyttä.

Kuten jo osa aikaisemmista Huawein puhelimista, myös P40 Lite ei tarjoa erillistä automaattista HDR-tilaa, vaan myös HDR-tilalle löytyy täysin oma kuvaustilansa kamerasovelluksesta. Positiivisena puolena jo ilman HDR-tilaa kuvien dynamiikka on hyvin kohdallaan ja puhelin tekee taustalla jonkinlaista HDR-prosessointia, eikä erillisen HDR-tilan käytöstä saa siten tällä laitteella kovin kummoista etua.

Valon vähentyessä kamera jatkaa tasaista suorittamista. Hämäräkuvien väritasapaino pysyy luonnollisena ja myös yksityiskohtia kuviin tulee edelleen runsaasti. Kohinan osalta kameraohjelmisto pystyy pitämään kohinamäärän aisoissa eikä siitä tule häiritsevää.

P40 Liten toinen kamera on 120 asteen kuvakulman tarjoava ultralaajakulmakamera, joka on tarkkuudeltaan kahdeksan megapikseliä. Ultralaajakulmaa vaivaa samat ongelmat kuin monilla muilla kilpailijoilla, eli esimerkiksi kuvien värimaailma on huomattavasti haaleampaa kuin pääkameran tuottama materiaali. Lisäksi kuvien kulma-alueilla on mahdollista havaita pehmeyttä, joka johtuu laajasta kuvakulmasta ja automaattisesti tehtävästä linssinkorjauksesta.

Hämärällä ultralaajakulmakameran käyttö kannattaa käytännössä unohtaa, koska lopputulokset ovat pehmeitä ja rakeisia eikä niihin tallennu enää juurikaan yksityiskohtia.

Hämärällä pääkameralla on käytettävissä myös erillinen Yö-kuvaustila, mutta vaikka kuvien valoisuus kasvaa huomattavasti, yleisilme kärsii ja kuvista tulee huomattavasti pehmeämpiä ja yksityiskohdat eivät enää tallennu tarkkoina. Yö-kuvaustila ei siis toimi samalla tavoin kuin Huawein kalliimmissa malleissa.

Kolmantena kamerana tarjolla on vielä kahden megapikselin makrokamera, jonka tarkennusetäisyys on neljä senttimetriä. Onnistuessaan makrokuvat ovat hienoja, mutta pienikin heitto etäisyydessä ja lopputuloksena on nopeasti epäselvä ja pehmeä kuva.

P40 Lite mahdollistaa videon kuvaamisen maksimissaan 1080P-tarkkuudella, joka on nykypäivänä varsin erikoista tämän hintaluokan puhelimelle. Videon apuna ei ole mahdollista käyttää elektronista kuvanvakautusta, joten liikkeessä kameran tuottama materiaali on levotonta ja heiluvaa. Muutenkaan videokuva ei yllä hintaluokan parhaimpien suorittajien joukkoon – vaikka videomateriaali onkin värintoistoltaan hyvää, yksityiskohtien ja tarkkuuden osalta lopputulos jättää hieman toivomisen varaa.

 

Käyttöjärjestelmä

P40 Liten yksi mielenkiintoisimpia osa-alueita on käyttöjärjestelmä ja siihen liittyvät USA:n asettamien pakotteiden aiheuttamat muutokset. P40 Lite on Suomessa järjestyksessään toinen Huawein puhelin, joka tulee myyntiin ilman Googlen palveluita ja sovelluksia. Yhdysvaltojen asettamien rajoitusten vuoksi Google ei saa lisensoida mobiilipalveluitaan Huawein uusiin puhelinmalleihin (toukokuun 2019 jälkeen julkaistuihin täysin uusiin malleihin), joten Huawei on pakotettu käyttämään uusissa puhelimissaan Androidin avoimeen lähdekoodiin perustuvaa versiota (AOSP) ja korvaamaan Googlen mobiilipalvelut omalla vastaavalla Huawei Mobile Services (HMS) -kokonaisuudellaan. P40 Litessä on siis Android 10 -käyttöjärjestelmän avoimen lähdekoodin versio, jonka päällä on Huawein tuttu EMUI 10 -käyttöliittymä sekä Huawein omat HMS-mobiilipalvelut.

Google Mobile Services (GMS) on kokoelma palveluita, sovelluksia ja rajapintoja, joka on käytössä käytännössä kaikissa Suomen markkinoilta löytyvissä Android-puhelimissa. GMS:n rajapintoja hyödynnetään laajasti Android-puhelimien vakiosovelluksissa, sekä myös monissa kolmannen osapuolen sovelluksissa. Tällainen on esimerkiksi karttarajapinta, jonka avulla vaikkapa Uber ja Wolt tarjoavat sovelluksen sisäisen karttanäkymän. Koska GMS-palvelut eivät ole P40 Litessä käytössä, estää se tällaisten sovellusten toiminnan osittain tai kokonaan.

Käsittelimme Huawein omia Mobile Services -palveluita jo aikaisemmassa Mate 30 Pro:n artikkelissamme ja P40 Lite on saanut nyt ”kypsyä” hetken Mate 30 Pron Suomen lanseerauksesta, joten voimme tarkistella onko HMS-palveluiden tai AppGallery-sovelluskaupan osalta tapahtunut suurempia muutoksia.

Googlen palveluiden puuttuminen tuo Huaweille kaksi isoa ongelmaa, joihin sen on etsittävä ratkaisu. Ensimmäinen ongelma on itse Googlen sovellusten sekä Play Services -komponenttien puuttuminen, joka aiheuttaa sen, että jos sovelluskehittäjä on käyttänyt jotain Googlen tarjoamia rajapintoja sovelluksessaan, ei kyseinen sovellus toimi ollenkaan tai toimii heikosti Huawein uusissa puhelimissa. Merkittävä osa Android-sovelluksista on rakennettu ainakin osittain Googlen palveluiden päälle, joten tällaiset sovellukset tulee rakentaa tai muuttaa käyttämään Huawein mobiilipalveluita ja tuoda saataville Huawein AppGallery-sovelluskauppaan.

Toinen ongelma Huaweilla on sovellusten saanti ja niiden jakelu, kun käytössä ei ole enää laajasti tunnettua Play Store -sovelluskauppaa. Huawei on siis joutunut rakentamaan oman AppGallery-sovelluskauppansa, johon se pyrkii houkuttelemaan sovelluskehittäjiä ja niiden sovelluksia. Artikkelin kirjoitushetkellä (huhtikuun alussa) AppGallery-sovelluskaupan ohjelmistovalikoima on suoraan sanottuna surkea. Henkilökohtaisia joka päivä käytössä olevia sovelluksia, kuten Slack, Telegram, Whatsapp, pankkisovellukset tai Spotify, ei tällä hetkellä löydy AppGallery-sovelluskaupasta. Suomalaisten sovellusten osalta tilanne on myös heikko, mutta palvelusta löytyy esim. VR Matkalla ja Yle Areena -sovellukset. Suoratoistopalveluiden käyttämisestä voi lähinnä uneksia, koska esim. Netflix tukeutuu täysin Googlen GMS-palveluihin omassa sovelluksessaan, joten sitä ei ole nykyisellään mahdollista saada toimimaan Huawein uusissa puhelimissa.

”Henkilökohtaisia joka päivä käytössä olevia sovelluksia, kuten Slack, Telegram, Whatsapp, pankkisovellukset tai Spotify, ei tällä hetkellä löydy AppGallery-sovelluskaupasta.”

Teknisesti edistyneemmät käyttäjät pystyvät korvaamaan AppGalleryn puutteet käyttämällä esimerkiksi kolmannen osapuolen sovelluskauppoja tai ApkPure.com ja apkmirror.com -verkkosivustoja, joiden kautta puuttuvien sovellusten apk-tiedostoja voi ladata ja asentaa puhelimeen. Kumpikaan sivusto ei kuitenkaan tällä hetkellä tarjoa suomalaisten pankkien mobiilisovelluksia, eli niiden käyttöön joutuu etsimään vielä hieman ”epäluotettavampia” asennustapoja tai tyytyä käyttämään palveluita verkkoselaimella.

Testasimme myös Mate 30 Pro -artikkelissa mainittua epämääräistä Chat Partner -sovellusta P40 Litellä ja yritimme asentaa tämän palvelun avulla Googlen komponentit puhelimeen. Sovelluksen käyttämä tapa on kuitenkin jo Googlen toimesta estetty, joten lopputuloksena oli lähinnä säälittävä mahalasku. Sovelluksen asennettua huomasimme myös sovelluksen epäilyttävän toiminnan, jolla sovellus pyrkii urkkimaan käyttäjän Google-tunnuksen ja salasanan esittämällä ruudulla aidonnäköisen Google-palveluiden kirjautumisruudun. Tämä on jälleen hyvä muistutus, että kaikkia Internetistä löytyviä neuvoja ei kannata kokeilla ilman, että ottaa täyden vastuun tekemisistään ja on todella tarkka mahdollisten tunnusten ja salasanojen kyselyruutujen kanssa.

”Kaikkia Internetistä löytyviä neuvoja ei kannata kokeilla ilman, että ottaa täyden vastuun tekemisistään ja on todella tarkka mahdollisten tunnusten ja salasanojen kyselyruutujen kanssa”

Lisäksi yksi ongelmakohta tulee olemaan kontaktien ja mahdollisten kalenterimerkintöjen synkronointi. Jos (ja luultavasti kun) on aikaisemmin käyttänyt Googlen palveluilla varustettua Android-puhelinta, on kontaktit ja kalenterimerkinnät luultavasti synkronoitu Googlen pilvitallennustilaan ja näiden kontaktien ja merkintöjen synkronointi Huawein uusille puhelimille ei ole enää helposti saavutettavissa. Tämä tulee varmasti etenkin tämän puhelimen hintaluokan ja kohderyhmän huomioiden olemaan varsin suuri ongelma. Yhteystietojen siirtäminen vanhasta puhelimesta uuteen on kuitenkin luonnollisesti mahdollista ”manuaalisesti” mm. Bluetoothia tai Huawein Phone Clone -sovellusta käyttämällä.

Myöskään minkäänlaisia karttasovellusta ei puhelimessa tule mukana, eikä sellaista löydy myöskään AppGallerystä. Tämän ongelman Huawei on korjaamassa TomTomin kanssa yhteistyössä toteutetuilla kartoilla ja omalla sovelluksellaan, mutta sen saapumisaikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Myös Google Mapsin asennus onnistuu kyllä puhelimeen pienten kiertoteiden kautta apk-asennustiedostolla, mutta vaikka Googlen karttasovelluksen saa asennettua puhelimeen, ei Googlen karttoja käyttävät sovellukset, kuten Uber, Wolt tai Foodora toimineet puhelimessa GMS-rajapintojen puuttuessa.

Ohjelmistotuen osalta tilanne on myös hieman hämärän peitossa, koska Huaweilla ei ole enää pääsyä ajantasaisiin tietoturvakorjauksiin Googlen toimesta, vaan Huawei joutuu odottamaan AOSP-puun päivittymistä näiden osalta. Huawei on tosin itse jo pitkään mainostanut aktiivista tietoturvatyötään ja korjanneensa monia Googlen tietoturvakorjauksiin tulevia haavoittuvuuksia jo ennakkoon. Lisäksi tulevien päivitysten jakelu ja ajoittaminen jää vielä nähtäväksi, kuinka nopeasti Huawei pystyy näitä tarjoamaan. Testijakson aikana P40 Lite ei saanut yhtäkään ohjelmistopäivitystä ja puhelimen tietoturvapäivitykset olivat tammikuulta.

Näiden asioiden ja ongelmien valossa Huaweilla on todella pitkä ja kivinen ylämäki kiivettävänä halutessaan varteenotettavaksi kilpailijaksi Googlen palvelukokonaisuudelle. Siinä onnistuessaan Huawei tekisi toki palveluksen markkinoille murentaessaan Googlen jopa häiritsevän suureksi kasvanutta monopoliasemaa. Suomalaisten sovelluskehittäjien ja yritysten kommentit eivät kuitenkaan toistaiseksi ole luoneet kovin luottavaista mieltä, sillä moni kehittäjä on ilmoittanut ”seuraavansa tilannetta” ilman sen tarkempia suunnitelmia sovellustensa tuomisesta AppGalleryyn.

 

Suorituskyky ja akunkesto

Siinä missä P40 Liten käyttöjärjestelmä ja ohjelmistopuoli on yksi iso hidaste Huawein tulevaisuuden suunnitelmille, niin P40 Liten suorituskyky tarjoaa puolestaan omassa hintaluokassaan päinvastaista näkökulmaa.

Modernilla seitsemän nanometrin prosessilla valmistettava Kirin 810 -järjestelmäpiiri on valmistajan mukaan 11-13 % suorituskykyisempi prosessorin osalta ja peräti 44 % suorituskykyisempi grafiikkasuorittimen osalta Qualcommin vastaavaan Snapdragon 730 -piiriin verrattuna. Puhelimen käytännön suorituskyvyssä ei lyhyen viikon testijakson aikana huomattu minkäänlaista ongelmaa ja animaatiot ja käyttöliittymän toiminta oli sulavaa ja toimi ilman nikotteluja.

Pelikäytössä vastaan astuu jälleen Googlen palveluiden puuttuminen. Esimerkiksi suosittu Call of Duty: Mobile ei toimi ollenkaan johtuen puuttuvista Googlen komponenteista. Lisäksi Asphalt 9 -autopeli ei suostunut käynnistymään vaan jäi jumiin heti alkulogoon, vaikka se on saatavilla suoraan AppGallerystä. Sen ohella AppGallerystä peleinä löytyy lähinnä yksinkertaisia pikkupelejä sekä puzzle- ja roolipelejä, mutta graafisesti näyttävien nimikkeiden tarjonta on toistaiseksi olematon.

Ajoimme suurella mielenkiinnolla io-techin testiruutiineissa mukana olevat synteettiset suorituskykytestit, joiden asennustiedostot piti suurimmilta osin ladata AppGalleryn ulkopuolelta. Verrokeiksi otimme Samsungin uuden A71-puhelimen, joka käyttää Qualcommin Snapdragon 730 -piiriä, jolle Kirin 810 on suora haastaja. Muiksi verrokeiksi otimme Snapdragon 855 -piiriä käyttävän ja viime syksynä testatun Mi 9T Pron sekä Motorolan One Hyperin, joka on varustettu Snapdragon 675 -piirillä.

Synteettisistä testituloksista voi havaita, että Huawein kovat lupaukset piirin suorituskyvystä eivät ole tuulesta temmattuja. P40 Lite on oikeastaan kaikissa testeissä nopeampi kuin Snapdragon 730 -piirillä varustettu Galaxy A71. Snapdragon 855 -piirilliselle Mi 9T Prolle se sen sijaan melko selvästi, joka ei ole sinällään yllätys.

Akun osalta suurehko 4200 mAh:n kapasiteetti tarjosi testijakson aikana normaalilla käytöllä virtaa helposti kahdeksi päiväksi. Myös jopa erittäin raskaalla käytöllä päästiin vielä varsin kivuttomasti kahden päivän käyttöaikoihin. Testikokemusten perusteella kolmenkaan päivän ylittäminen ei pitäisi olla ongelma vähänkään kevyemmällä käytöllä.

Akun lataus onnistuu nopeasti paketissa mukana tulevalla 40 watin lataustehoa tarjoavalla SuperCharge-laturilla. Tyhjästä täyteen puhelin latautuu reilussa tunnissa ja puolen tunnin latauksella päästään valmistajan lupauksien mukaisesti noin 70 %:n varaustasolle. Suoritus on hintaluokka ja akun kapasiteetti huomioiden erinomainen. Langatonta latausta ei tässä hintaluokassa tietystikään mukana ole.

 

Yhteenveto

Kokonaisuutta tarkastellessa Huawein P40 Lite on erittäin mielenkiintoinen puhelin alle 300 euron hintaluokassa. Puhelimen tekniset ominaisuudet ovat suurimmilta osin kunnossa ja se tarjoaa myös varteenotettavan kilpailijan jopa hieman kalliimmille puhelimille, jotka on varustettu Snapdragon 730 -piirillä.

Huawei P40 Lite tarjoaa suorituskyvyn osalta hinnalleen varsin kovan vastineen ja pystyy helposti haastamaan kaikki Snapdragon 730 -piirilliset puhelimet niin prosessori- kuin graafisen suorituskyvyn osalta.  Puhelimen kookas 4200 mAh:n akku tarjoaa helposti kahden päivän käyttöaikoja jopa raskaammallakin käytöllä ja paketin mukana tuleva 40 watin SuperCharge-pikalaturi on mahdollistaa poikkeuksellisen latausnopeuden.

Kameroiden osalta pääkamera tarjoaa pätevän kuvanlaadun niin päivä- ja ilta-aikaan. Erillinen yö-kuvaustila pystyy auttamaan myös pimeillä hetkillä, mutta parhaimpien yö-kuvaustilojen laatuun sillä ei päästä, tosin alle 300 euron hintaluokassa se ei onnistu useimmilta kilpailijoiltakaan. Kameran osalta miinuksena voidaan pitää 4K-videokuvauksen puuttumista, joka löytyy jo tässä hintaluokassa useimmista kilpailijoista. Lisäksi kolmanneksi valittu makrokamera ei ole käyttökelpoinen kuin hyvässä valaistuksessa ja sopivalta etäisyydeltä.

Kuten ehkä arvata saattaa, Huawei P40 Liten varsin pätevän kokonaisuuden ”romuttavat” ongelmat eivät löydykään rautapuolelta, vaan puhtaasti ohjelmistopuolelta. Googlen palveluiden puuttuminen on ainakin tällä hetkellä todella iso miinus ja monille käyttäjistä se tulee tuottamaan nykyisellään valtavasti päänvaivaa ja ylimääräistä työtä.

Mahdolliset aikaisemmilla Android-puhelimilla käytössä olleet Google-tiliin synkronoidut yhteystiedot ja kalenterimerkinnät loistavat poissaolollaan, ja niiden tuonti Huawein omiin sovelluksiin vaatii tavanomaisesta poikkeavaa askartelua ja manuaalista työtä. Sama ongelma koskee esimerkiksi laajasti käytössä olevaa Whatsapp-sovellusta, jonka saa asennettua puhelimeen, mutta vanhoja keskusteluja ja varmuuskopioita ei puhelimeen saa, koska ne sijaitsevat Googlen Drive-palvelussa, johon ei ole pääsyä. Myöskään varmuuskopioiden otto ei onnistu kuin lokaaliin tallennustilaan.

Joillekin käyttäjille Googlen palveluiden puuttuminen saattaa olla vain hyvä asia, mutta pääsääntöisesti näiden puutteesta tulee monelle asiaan perehtymättömälle suuri ongelma. Tekniikkaoriointuneet käyttäjät löytävät kyllä tarvittavat sovelluspaketit asennussivustoilta tai muista palveluista, mutta esimerkiksi suomalaisten pankkien sovellusten etsiminen vaatii lisätyötä ja samalla hieman riskinottoa syöttää pankkitunnukset epämääräisestä paikasta ladattuun sovellukseen.

P40 Lite olisi erittäin hyvin suositeltava kokonaispaketti, mutta tämänhetkisten ohjelmistopuutteiden ja -ongelmien takia puhelinta on vaikeaa suositella hankittavaksi, ellei kyseessä ole harrastunut ja tekniikkaan hyvin perehtynyt käyttäjä, joka tietää mitä on tekemässä ja jaksaa käyttää ylimääräistä aikaa puuttuvien ohjelmien etsimiseen ja vaihtoehtoiseen asentamiseen.

Hyvää:

  • Luokassaan hyvälaatuinen näyttö
  • Tukeva rakenne & muovikuoret kestävät lasia paremmin iskuja
  • Kirin 810 -piirin suorituskyky
  • Riittävä RAM-muisti ja kookas tallennustila
  • Nopea 40 watin pikalaturi paketissa mukana
  • Akunkesto

Huonoa:

  • Puuttuvat Googlen palvelut ja sen tuomat puutteet/vaikeudet
  • Vain 1080p videokuvaus
  • Helposti naarmuuntuva ja likaantuva muovirakenne

 

This site uses XenWord.
;