Testasimme Applen uuden iPhone 13 Pro -huippumallin.

Aivan kuten edeltäjämalli 12 Pron tapauksessa vuosi sitten, myös iPhone 13 Pro on kokonaisuudessaan tasapainoinen ja monipuolinen älypuhelin, joka ei kuitenkaan aivan kaikilta osin tarjoa sitä, mitä reilusti yli 1000 euron suurvalmistajan huippumallilta voisi nykymarkkinassa odottaa. 120 hertsin näyttö alkaa olla nykymarkkinassa itsestäänselvyys ja uuden järjestelmäpiirin sekä kameran tarjoamat edut näkyvät loppukäyttäjälle varsin pieninä parannuksina. Pienet käytettävyyspuutteet alkavat näkyä myös softapuolella ja iOS kaipaisikin jo kattavampaa uudistusta etenkin navigointiin.

Parin edellisen sukupolven iPhone Pro -mallien omistajien voi olla hankala perustella 13 Pron hankkimista, jos nykyinen puhelin toimii edelleen hyvin, eikä himo 120 hertsin näyttöä kohtaan ole ylitsepääsemätön. Luontevampi mallinimi laitteelle voisikin olla iPhone 12s Pro. Applen ekosysteemiin pysyvästi sukeltaneelle kyseessä on joka tapauksessa tasavahva uutuus – Androidin kelpuuttavalle löytyy markkinoilta myös muita mielenkiintoisia vaihtoehtoja.

Plussaa:

  • Erinomainen laatuvaikutelma – teräksinen runko
  • Yksi markkinoiden parhaista näytöistä
  • A15-piirin suorituskyky markkinoiden ylivoimaista kärkeä
  • Monipuolinen ja tasavahva kolmoiskamera
  • Videokuvan laatu
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Loistava päivitystuki

Miinusta

  • ei tuettuna tuoreimpia WiFi- ja Bluetooth-versioita
  • latausteho kilpailijoihin nähden
  • Lightning-liitäntä tukee yhä vain USB 2.0 -nopeuksia
  • takuu ei kata vesivaurioita IP68-suojauksesta huolimatta

Huomioitavaa:

  • Ei laturia pakkauksessa
  • biometrinen tunnistus toimii huonosti kasvomaskin kanssa
  • Melko painava kokoisekseen

Applen uusimman sukupolven iPhonet ovat jälleen kerran täällä. Yritys julkaisi 13-versiot syyskuun puolivälissä ja ne tulivat kauppoihin runsas viikko myöhemmin. Mallisto koostuu viime vuoden tapaan neljästä mallista – iPhone 13 ministä, 13:sta, 13 Prosta  ja 13 Pro Maxista – sekä koko- että hintajärjestykseen järjestettynä.

Tässä testissä tutustumme 13 Pro –malliin, joka on siis Applen lippulaivamalleista pienikokoisempi vaihtoehto. Suurempi 13 Pro Max perustuu samaan rautaan, mutta tarjoaa suuremman näytön ja akun. iPhone 13 Pron hinnat alkavat Suomessa 1179 eurosta – sillä saa 128 Gt:n tallennustilalla varustetun mallin. 256, 512 ja 1000 Gt:n versiot maksavat vastaavasti 1299, 1529 ja 1759 euroa. Suurikokoisemman Max-mallin lisähinta on 100 euroa.

Tutustumme tässä artikkelissa iPhone 13 Prohon kattavasti noin kahden viikon käyttötestijakson pohjalta. Ensituntumat laitteesta voi käydä katsomassa pohjalle io-techin YouTube-kanavalta. Apple ei toimita Pohjoismaisille medioille lehdistökappaleita, joten hankimme testikappaleen jälleen kerran itse DNA:n kautta.

iPhone 13 Pron tuotepakkaus on pysynyt käytännössä muuttumattomana viime vuodesta. Se on edelleen erittäin litteä, joka antaa myös osviittaa siitä, että sisällä ei ole juuri oheistarvikkeita. Pakkauksen sisältö on seuraava:

  • puhelin
  • USB-C – Lightning –kaapeli
  • pikaohjeet
  • takuutiedot
  • Apple-tarra

Apple luopui viime vuonna laturista ja kuulokkeista pakkauksissaan ja tänä vuonna jatketaan samalla linjalla. Ratkaisu on toki hyvä turhan elektroniikkajätteen vähentämisen kannalta, mutta samalla Apple toki myös myy mieluusti laturin (25 €) ja kuulokkeet lisävarusteena lisähintaan. Lisätarvikkeiden tarpeellisuus on hyvin käyttäjäkohtaista, mutta ainakaan pakkauksen laiha toimitussisältö ei juuri anna lisäarvoa laitteen korkealle hinnalle.

Fyysiset mitat & rakenne:

  • Ulkomitat: 146,7 x 71,5 x 7,7 mm
  • Paino: 204 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 86 %
  • Materiaalit: teräsrunko, Ceramic Shield -suojalasi edessä ja takana

Ensituntumalta iPhone 13 Pro on ulkoisesti tismalleen samanlainen kuin vuoden takainen edeltäjänsä. Aiheeseen perehtymätön saattaa hyvinkin sotkea sen viime vuoden malliin, eli muotoilun osalta jatketaan viime vuonna esiteltyä kulmikkaampaa linjaa.

Lähemmässä tarkastelussa alkaa toki löytyä pieniä eroavaisuuksia 12 Prohon, etenkin jos vanha malli on rinnalla vertailtavana. Keskeisimpinä muutoksina näyttölovi on hieman pienentynyt, kameramoduuli suurentunut sekä paksuus ja paino hieman kasvaneet. Herkkäkätisimmät huomannevat painomuutoksen (+ 15 g) ensimmäisenä – itse koin sen havaittavana, mutta en merkittävänä. 0,3 mm kasvanutta paksuutta on hankalampi huomata käytännössä.

Pro-mallien kehys on edelleen kiiltäväksi viimeisteltyä terästä – se tuntuu arvokkaalta, mutta samalla myös kerää hanakasti sormenjälkiä, ja sotkuisena se ei enää näytä hyvältä. Sekä etu- että takakuori ovat nyt Applen omaa Ceramic Shield –suojalasia. Takakuori on viimeistelty miellyttävän mattapintaiseksi ja lasipinnat saumautuvat suoraan metallikehykseen. Viimeistely on laadukkaan tuntuista, kuten tämän hintaluokan laitteelta sopiikin odottaa. Etenkin kuivissa käsissä mattapintainen takakuori on varsin liukas. Rakenteella on IP68-suojaus ja se kestää upotuksen jopa kuuden metrin syvyyteen. Takuu ei valitettavasti kuitenkaan edelleenkään kata vesivaurioita.

Testikappaleemme poutapäivänsininen väri on tämän vuoden ”hero-väri” ja ainakin omaan silmääni viime vuosien vaihtoehtoja mitäänsanomattomampi. Käytännössä takakuoren väri näyttää monissa valaistustilanteissa mattaharmaalta ja markkinointikuvissa näkyvä sininen sävy vilahtaa lähinnä valon osuessa sopivassa kulmassa kuoreen. Näyttävää väriä ei siis kannata odottaa, vaan poutapäivänsinisen sijaan sävy muistuttaa pääosin syksyistä suomalaista ”lonkeronharmaata” pilvitaivasta.

Kuva: iFixit

Tekniset ominaisuudet:

  • Apple A15 Bionic -järjestelmäpiiri (2 x 3,24 Ghz Avalanche CPU, 2,02 GHz 4 x Blizzard CPU, 5-ydin Apple GPU, 16-ydin Neural Engine)
  • 6 Gt LPDDR4X-RAM-muistia
  • 128, 256, 512 Gt tai 1 Tt tallennustilaa (256 Gt versiossa vapaana noin 246 Gt)
  • Qualcomm X60 5G-modeemi: 5G Sub 6 GHz NSA & SA (n1, n2, n3, n5, n7, n8, n12, n20, n25, n28, n30, n38, n40, n41, n48, n66, n77, n78, n79)
  • Gigabittiluokan LTE-A, LAA, 4×4-MIMO, VoLTE, nano-SIM + eSIM
  • 11ax Wi‑Fi 6, 2×2 MIMO
  • Bluetooth 5.0 (A2DP), NFC lukutilalla, Ultra Wideband
  • GPS, GLONASS, Galileo, QZSS ja BeiDou
  • Stereokaiuttimet
  • 3095 mAh (11,97 Wh) akku, Lightning-liitäntä, 20 W pikalataustuki (USB PD 2.0), 15 W langaton Qi-pikalataus (täysi teho vain MagSafe-laturilla)

Sisuskalujen osalta iPhone 13 Pro -mallien uudistukset voi tiivistää kahteen seikkaan – uuteen A15 Bionic -järjestelmäpiiriin sekä selvästi kasvaneeseen akkuun. Perusrakenne on pysynyt samana, eli puhelin avataan näyttö irrottamalla ja kaikki rakentuu teräsrungon ja takakuoren päälle. Täten myös takakuoren rikkominen on edelleen kallis keikka – tarkalleen ottaen 591 euroa. Purkuraportit ovat paljastaneet, että pääpiirilevyn koko on pienentynyt entisestään suuremman akun ja kameramoduulin tieltä.

Applen uusi A15-piiri valmistetaan tiettävästi (kumpikaan yritys ei ole virallisesti vahvistanut tietoa) TSMC:n viiden nanometrin N5P-prosessilla ja se koostuu 15 miljardista transistorista. Perusrakenne on pysynyt samana ja tarjolla on kaksi korkean suorituskyvyn prosessoriydintä, neljä energiatehokasta prosessoriydintä, viisiytiminen grafiikkasuoritin, uudistettu kuvasignaaliprosessori sekä uusi 16-ytiminen Neural Engine -tekoälysuoritin, jonka suorituskyky on parantunut edeltäjämallin 11 TOPS:sta (trillion operations per second) 15,8 TOPS:iin. Huomionarvoisena seikkana Apple ei ole vielä tänäkään vuonna integroinut 5G-modeemia järjestelmäpiiriin, vaan se on toteutettu Qualcommin X60-erillismodeemilla.

Suorituskyvyn parantumisen osalta Apple ei enää vertaa A15-piiriä edeltäjämalliin – lieneekö syy siinä, että suorituskykykasvu ei enää ole yhtä suurta kuin aiempina vuosina. Sen sijaan piirin luvataan tarjoavan 50 % enemmän prosessori- ja grafiikkasuorituskykyä kuin parhaimmat kilpailijat, joka on sinällään uskottavaa, vaikka suora vertaaminen onkin eriävästä käyttöjärjestelmästä johtuen haastavaa. Käytännön tasolla prosessoriytimien kellotaajuutta on nostettu 8-10 %, suorituskykyisten ytimien L2-välimuisti kasvatettu 12 megatavuun ja järjestelmätason välimuisti (System Level Cache) on tuplattu 32 megatavuun A14-piiriin nähden. A15 tuleekin edeltäjiensä tapaan olemaan hyvin suurella todennäköisyydellä markkinoiden tehokkain mobiilipiiri seuraajansa tuloon asti.

Akun kapasiteetti on kasvanut Pro-mallissa noin kymmenellä prosentilla (10,78->11,97 Wh) edeltäjäänsä nähden ja Apple lupaa sen tarjoavan 1,5 tuntia lisää akunkestoa edeltäjään nähden. Akun fyysistä toteutusta on myös muutettu ja se on nyt L:n muotoinen. Huomionarvoisena seikkana akun kapasiteetti on kuitenkin pienempi, kuin ulkoisesti samankokoisessa iPhone 13:ssa. Latausnopeus ei edelleenkään ole markkinoiden muiden high-end-puhelimien tasolla, sillä se on tuettuna 13 Prossa maksimissaan 20 watin teholla. Apple lupaa akun latautuvan tyhjästä puolilleen 30 minuutissa, kun käytössä on vähintään 20 watin USB PD -yhteensopiva laturi.

Tallennustilavaihtoehtojen valikoimaa on kasvatettu uudella teratavun huippumallilla. Myös 128 Gt:n lähtöhintainen versio on pysynyt edelleen valikoimassa, vaikka sen ehkä jo toivoisi väistyvän 256 Gt:n tieltä tämän hintaluokan laitteessa.

Yhteysominaisuudet ovat pysyneet keskeisiltä osin muuttumattomina, eivätkä ne enää edusta aivan high-end-puhelinten huippua. iPhone 13 Pro -malleista puuttuu mm. WiFi 6E -tuki ja Bluetooth-versio on 5.0 edistyneimmistä kilpailijoista löytyvän 5.2:n sijaan. 5G taajuuskaistavalikoima on laajentunut hieman viime vuodesta, mutta mmWave-taajuusalueet eivät edelleenkään ole tuettuna Euroopassa myytävissä malleissa.

iPhone 13 Pron näyttö on tiivistettynä erinomainen – ehdottomasti tämän hetken älypuhelinmarkkinoiden terävintä kärkijoukkoa.

Läpimitta ja resoluutio ovat pysyneet samana edeltäjämallista, sen sijaan kirkkaus on noussut 800:sta 1000 nitiin (pistemäinen maksimi edelleen 1200 nit). Merkittävin uudistus on kuitenkin ProMotion-ominaisuus, eli virkistystaajuuden tuplautuminen 120 hertsiin. Lisäksi toteutus on adaptiivinen, eli se mukautuu näytettävän sisällön ja käyttäjän kosketusten mukaan kymmenen hertsin portain alhaisimmillaan 10 hertsiin asti.

Korkean virkistystaajuuden puhelinnäyttöihin tottuneelle iPhone 13 Pron näyttö ei tarjoa mitään ihmeellistä, mutta aiemmista iPhone-malleista siirtyvälle tai rinnakkain edeltäjämallin kanssa vertailtaessa ero sulavuudessa on todella selvä.

Mukautuvan ruudunpäivitysnopeuden toimintaa eri tilanteissa on hankala mitata tarkasti, sillä tehtävään ei ole tarjolla tarkkaa työkalua. Silmämääräisesti testijakson alussa adaptiivisen ruudunpäivitysnopeuden havaittiin toimivan väärin tietyissä tilanteissa ja sovelluksissa, mutta Apple on jo luvannut korjaavan päivityksen ja on lisäksi antanut kolmansien osapuolien sovellusten kehittäjille simppelit ohjeet sovellusten päivittämiseksi ProMotion-yhteensopivaksi.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,1-tuumainen OLED –näyttöpaneeli
  • 1170 x 2532 pikseliä, 19,5:9-kuvasuhde, 460 PPI, 1000/1200 nits
  • Pro Motion, 120 hertsin mukautuva virkistystaajuus
  • HDR10- ja Dolby Vision-tuki, True Tone, 100 % DCI-P3
  • Ceramic Shield -suojalasi
  • herätys kaksoisnapauttamalla, Night shift -yötila

Kuvanlaadultaan iPhone 13 Pron näyttö ei jätä juuri toivomisen varaa. OLED-näytön kontrastisuhde on paneelityypille ominaisesti erinomainen, jonka lisäksi maksimikirkkaus on erinomaisella tasolla sekä manuaali- että automaattiasennossa. Näyttö on silmämääräisesti erittäin luonnollisen ja väritarkan näköinen ja tätä havaintoa tukevat ulkomaiset mittaukset. Näyttö osaa myös ottaa automaattisesti käyttöön DCI-P3-väriavaruuden, jos sisältö sitä tukee.

Kuten jo aiemmin mainittiin, näytön yläreunan lovi on nyt aiempaa 20 % pienempi, sillä Apple on uudistanut loven sisällä olevia komponentteja. Mm. aiemmin osana näyttöä sijainnut flood illuminator ja pisteprojektori on nyt yhdistetty samaan yksikköön. Lisäksi kuulokeaukko ei ole enää keskellä lovea, vaan se on siirretty fiksumpaan paikkaan aivan yläreunaan lasin ja kehyksen saumaan. Lovi on toisaalta kasvanut aavistuksen verran korkeussuunnassa. Selkeää näytön yläreunassa näkyvää lovea ei kuitenkaan voi nykymuodossaankaan pitää erityisen modernina ratkaisuna, vaikkakin Apple on huomioinut sen käyttöliittymässään varsin hyvin.

Apple on hionut Face ID -kasvojentunnistustaan jo useamman sukupolven ajan ja se toimii nykyisellään lähes moitteetta. Oikeastaan ainut ongelma nykytilanteessa on kasvomaskin käyttö, joka samalla luonnollisesti peittää käyttäjän kasvot. Apple Watchin omistajat pystyvät tunnistautumaan myös maskin kanssa, mutta kellottoman on näpyteltävä puhelimeen avauskoodi, joka on kasvojentunnistukseen tai sormenjälkitunnistimeen tottuneelle vaivalloista. Ongelmaa voi myös koittaa ratkaista kikalla, jossa käyttäjän kasvot tallennetaan kahdesti puolikasta maskia naaman eri puolilla käyttäen, mutta omien kokemusteni mukaan se ei toimi aukottomasti.

Etukameran toteutus on pysynyt muuttumattomana, eli tarjolla on 12 megapikselin 1/3,6-tuuman sensori, jonka parina on f2.2-aukkosuhteen objektiivi 23 mm kinovastaavalla polttovälillä.

iPhone 13 Pron alapääty on identtinen edeltäjämallin kanssa. Oikeaan kylkeen tuttuun tapaan sijoitettu virta-/lukituspainike on aavistuksen edeltäjämallia alempana, joka ainakin omalla keskikokoisella kädelläni tarkoitti hieman parempaa saavutettavuutta. Myös vasemman kyljen äänenvoimakkuuspainikkeita ja mykistyskytkintä on siirretty hieman alemmas ja vastaavasti SIM-korttikelkka sijaitsee nyt ylempänä lähempänä näppäimiä.

Kaiuttimien äänenlaatu on hyvin samankaltainen iPhone 12 Pron kanssa. Se on varsin kovaääninen (30 cm päästä mitattuna 82 dBA) ja älypuhelimien mittapuulla äänenlaadultaan hyvä ja selkeä. Bassotoistoa löytyy myös, joskin se on muhkean sijaan ennemminkin napakka.

Alapääty:

  • Lightning-liitäntä (USB 2.0)
  • toinen stereokaiuttimista
  • barometrin ilma-aukko

Oikea kylki:

  • virta-/lukituspainike

Vasen kylki:

  • mykistyskytkin
  • äänenvoimakkuuspainikkeet
  • nano-SIM-korttikelkka

 

Kamera

Takakuoren vasemmassa ylänurkassa sijaitseva kolmoiskamera on kasvanut fyysiseltä kooltaan selvästi ja se myös ulkonee takakuoren pinnasta aiempaa enemmän. Tämän seurauksena puhelin pääsee keikkumaan pöytäpinnalla melko paljon. Kameroiden kanssa samassa kohoumassa sijaitsevat myös LED-salama, mikrofoni sekä syvyystietojen tallentamisen ja hämärätarkennuksen apuna käytettävä LiDAR-sensori.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin laajakulmakamera (1,9 um pikselikoko), 26 mm kinovastaava laajakulmaobjektiivi, f1.5-aukkosuhde, 7 linssielementtiä, Dual Pixel PDAF, sensor-shift-OIS
  • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,0 um pikselikoko), 13 mm kinovastaava ultralaajakulmaobjektiivi (120 asteen kuvakulma), f2.4, PDAF, makrokuvaus
  • 12 megapikselin normaali-/telekamera (1,0 um pikselikoko), 52 mm kinovastaava teleobjektiivi, f2.0, PDAF, OIS
  • LIDAR-sensori
  • kaksois-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 24, 30 & 60 FPS, 1080p 30 & 60 FPS
  • Hidastusvideokuvaus: 1080p 120 & 240 FPS

iPhone 13 Pro -mallien kaikkia kolmea kameraa on päivitetty, vaikka resoluutio onkin pysynyt 12 megapikselissä. Positiivisena suuntauksena Pron ja Pro Maxin välillä ei myöskään ole kamerassa tänä vuonna eroja.

Pääkameran sensorikokoa on kasvatettu entisestään ja käyttää nyt todella suurikokoisia 1,9 mikrometrin pikseleitä (aiemmin 1,4 um) ja käytössä on nyt viime vuoden Pro Max -mallista tuttu kuvasensorin vakautus. Lisäksi objektiivin valovoimaa on kasvatettu edelleen f1.5:een, joka on nykymarkkinoiden paras arvo.

Ultralaajakulmakamerassa parannusta on tapahtunut objektiivin valovoimaan. f1.8-aukkosuhde on markkinoiden kärkeä ja selvästi suurempi kuin edeltäjämallin f2.4. Lisäksi mukaan on saatu vihdoin automaattitarkennus, jonka myötä ultralaajakulmakameraa voidaan hyödyntää nyt myös makrokuvaukseen.

Telekameran uudistukset keskittyvät polttoväliin ja valovoimaan. Kinovastaavaa polttoväliä on kasvatettu 77 mm:iin, joka tarkoittaa 3x-polttovälikerrointa pääkameraan nähden. Aukkosuhde on nyt f2.8, joka on kasvaneen polttoväli myötä huonompi kuin edeltäjämallissa, mutta nykyiseen polttoväliin suhteutettuna markkinoiden kärkipään lukema.

Kamerasovellus on pysynyt lähes muuttumattomana viimeiset pari vuotta ja keskiössä on edelleen kuvaamisen helppous. Peruskäyttöliittymä on tuttu – melko selkeä ja suoraviivainen, joskin reunan nuoli-ikonista näkymän vastakkaiseen reunaan avautuvat pika-asetukset saattavat olla ainakin alkuun hieman hankala hahmottaa. Kuvaustilojen valinta on toteutettu edelleen selattavana listana, joka ei ole ehkä se kaikkein näppärin tapa hallita kasvanutta kuvaustilojen valikoimaa.

Täysin uusi ominaisuus on ”valokuvatyylit”, joka tarjoaa käyttäjälle väri- ja lämpökorjauksia, joita on myös mahdollista hienosäätää. Kyseessä ei sinällään ole mikään uusi ominaisuus, mutta Apple tuo sen nyt poikkeuksellisen helposti käyttäjän saataville ja lisäksi kamerasovellus muistaa valitun asetuksen, joten käyttäjä voi valita pysyvästi käyttöön itselleen mieluisan tyylin.

Kuvan ottamisen kannalta keskeisimmät perustoiminnot ovat näppärästi peukalon ulottuvilla ja kameravalintoja pystyy operoimaan yhdellä kädellä. Zoomaaminen onnistuu myös portaattomasti sormea pystysuunnassa liu’uttamalla.

Vaikka kyse on Pro-sarjan laitteesta, ei se edelleenkään tarkoita Applen mielestä sitä, että käyttäjä kaipaisi manuaalikuvaustilaa. Manuaalisäätöjä kaipaavat joutuvat siis edelleen turvautumaan kolmansien osapuolien sovelluksiin. 12-bittinen ProRAW-tallennusformaatti on sentään ollut valittavissa asetuksista iOS 14.3 -päivityksestä lähtien.

iPhone 13 Pro -mallien kolmoiskamera tarjoaa 13-77 mm kinovastaavan polttovälialueen, joka on siis aiempia iPhone-malleja laajempi. Pääkameran (26 mm) ja telekameran välinen zoom-kerroin on kolme ja ultralaajakulmakameran ja telekameran vastaavasti kuusi. Kamerasovelluksessa polttovälit on merkitty suhteessa pääkameraan, eli 0,5x, 1x ja 3x.

Pääkameran kuvanlaatu ei tarjoile päivänvalossa dramaattista muutosta edeltäjämallin pääkameraan nähden. Kokonaiskuvaa tarkasteltaessa kuvanlaatu hyvää ja miellyttävän näköistä – 12 megapikselin tarkkuusluokassa jopa erinomaista. Värintoisto on oletusasetuksella luonnollista ja neutraalia, joskin käyttäjä voi vaikuttaa siihen helposti ”valokuvatyylien” avulla.

Pientä kritiikkiä ropisee viime vuoden tavoin pienten yksityiskohtien kuten kasvillisuuden hieman epärealistisesta toistosta sekä hieman korostuneesta kontrastista. Pilvisellä säällä sekä sisävalaistuksessa pikselitason maalausmainen prosessointijälki lisääntyy. Lisäksi etenkin kuvan reunoilla saattaa esiintyä korkean kontrastin rajakohdissa kromaattista värivirhettä.

iPhone 13 Pro aktivoi yökuvaustilan oletuksena automaattisesti kuvausolosuhteiden sitä vaatiessa, mutta halutessaan käyttäjä voi kytkeä yötilan pois päältä. Koska Apple on määritellyt automaattisen yökuvaustilan oletuskuvaustavaksi, käsittelemme sitä nyt tässä ensisijaisena hämäräkuvausmuotona.

Hämäräolosuhteissa pääkameran kuvanlaatu on hyvää, melko luonnollista ja todellisuutta mukailevaa.  Plussaa kamera ansaitsee myös siitä, että se pystyy poikkeuksellisen usein pitämään valkotasapainon realistisena tekemättä siitä todellista kellertävämpää. Hyvin hämärissä olosuhteissa iPhone 13 Pron pääkamera ei ole markkinoiden parhaimmistoon nähden mitenkään erityisen etevä, vaikka kameran speksien perusteella voisikin odottaa toista. Häiritsevä kohina pysyy hyvin aisoissa, mutta yksityiskohdat menevät pehmeiksi, kun valo alkaa loppua.

Ultralaajakulmalla otettujen kuvien yleisilme ja värintoisto on tänäkin vuonna saatu optimoitua hyvin lähelle pääkameraa. Kokonaisuutena tarkasteltuna kuvat näyttävät hyvältä niin värimaailman kuin dynamiikankin osalta, eikä yksityiskohtienkaan puutteesta voi moittia. Vasta lähemmäs pikselitasolle mentäessä voi huomata pehmeyden pääkameran kuviin verrattuna ja lisäksi jälki on maalausmaisempaa kuin pääkameran kuvissa.

Ultralaajakulmakameraa ei juuri kannata käyttää ilman automaattista yökuvaustilaa. Kuvat jäävät todella pimeiksi ja myöskään värien taltioituminen ei ole kehuttavaa. Automaattisella yötilalla kuvista tulee huomattavasti valoisampi ja myös värintoisto on aivan eri maata. Yleisilme on hyvä, vaikka lähemmässä tarkastelussa yksityiskohtien pehmeys tuleekin selvästi vastaan ja pienemmissä yksityiskohdissa voi myös havaita väripuutteita.

Kolminkertaisen zoomin pääkameraan nähden tarjoava telekamera on markkinoiden parhaimpia ja sen kuvien yleisilme jatkaa samaa linjaa kahden muun kameran kanssa. Hyvässä valossa otetut kuvat ovat kokonaisuutena erittäin onnistuneita, terävän näköisiä ja värimaailmaltaan luonnollisia. Dynamiikka on hyvää ja kuviin taltioituu mukavasti yksityiskohtia, vaikka pikselitasolla onkin havaittavissa maalausmaista prosessointijälkeä.

Hämärässä telekameraa käyttäessä ohjelmisto siirtyy automaattisesti pääkameralta tehtävään rajaukseen, jos automatiikka näkee sen tarpeelliseksi. Raja tälle vaikuttaa olevan häilyvä. Pahimmillaan siirtyminen tapahtui jo ulkona pilvisenä päivänä, kun taasen joissain tilanteissa telekamera pysyy käytössä jopa melko hämärässä – pääosin automaattista yökuvaustilaa käyttäessä.

Hämäräkuvauksessa telekameran hyödynnettävyys riippuu paljon tilanteesta, mutta parhaimmillaan se on varsin käyttökelpoinen. Jos automatiikka tekee rajauksen pääkameralta, näkyy se kuvan pehmeytenä.

iPhone 13 Pro aktivoi siis yökuvaustilan oletuksena automaattisesti kuvausolosuhteiden sitä vaatiessa, mutta halutessaan käyttäjä voi kytkeä yötilan pois päältä. Yökuvaustila toimii kaikilla kolmella kameralla.

Kuten oheiset esimerkkikuvat osoittavat, yötila tuottaa kaikilla kolmella kameralla valoisampaa, yksityiskohtaisempaa ja väririkkaampaa jälkeä. Dynamiikan osalta se ei kuitenkaan pysty kaikissa tilanteissa estämään kirkkaiden kohtien puhkipalamista, joten siltä osin olisi vielä hieman parannettavaa. Paljon yksityiskohtia sisältäviin otoksiin saattaa joskus tulla hieman epärealistinen HDR-efekti, kuten nukkuvan koiran esimerkkikuvasta voi havaita. Hieman yllättäen edeltäjämalli 12 Pro taltioi jopa hieman valoisammalta näyttäviä kuvia, mutta kuvanlaadullisesti ne eivät ole sen parempia.

Kuvaustilanteessa vallitseviin todellisiin valaistusolosuhteisiin nähden voidaan yleisesti todeta, että ilman yötilaa kuvat jäävät todellista tummemmiksi ja yötilan kanssa keskimäärin hieman todellista valoisammiksi. Pääkamera pystyy venymään pisimmälle heikossa valossa, joka on luonnollisesti ymmärrettävää sen suuren sensorikoon ja valovoimaisimman objektiivin myötä. Olisin kuitenkin ehkä odottanut pääkameralta vielä parempaa suoritusta sen tekniset lähtökohdat huomioiden.

Ultralaajakulmakameran kanssa automaattisen yötilan käyttö on ehdottomasti suositeltavaa ja lähes välttämätöntä, telekameran kanssa hyöty vaihtelee enemmän tilanteen mukana. Telekameralla otetussa esimerkkikuvaparissa yötilalla otettu kuva on peräisin itse telekameralta, mutta perustilassa otetun kuvan automatiikka päätti jostain syystä ottaa pääkameran rajauksesta.

Ultralaajakulmakameraan lisätyn automaattitarkennuksen myötä Apple voi hyödyntää sitä nyt myös makrokuvaamiseen. Temppu ei ole uusi, vaan samaa ovat käyttäneet monet muut valmistajat jo useamman vuoden ajan. Makrokuvaustila ei ole erillinen, vaan Apple on toteuttanut sen aktivoitumaan automaattisesti kun kuvauskohde tulee riittävän lähelle. Käytännössä siis kamerasovellus vaihtaa automaattisesti pääkamerasta ultralaajakulmakameraan.

Ainakaan itse en kuitenkaan kokenut automaattista makrokuvaustilaa erityisen mieluisaksi lähikuvaukseen, sillä sen laaja syvyysterävyysalue pääkameralla otettuihin kuviin nähden hävittää merkittävän osan lähiotosten tunnelmasta. Olisikin toivottavaa, että Apple toisi piakkoin mahdollisuuden ottaa automaattinen lähikuvaustila pois käytöstä ja ennakkotietojen mukaan näin pitäisi myös tulevien päivitysten myötä tapahtua. Parasta on, jos käyttäjä saa valita lähikuvauksessa käytettävän kameran tilanteen mukaan.

Edeltäjämallin tapaan iPhone 13 Pro tukee videokuvausta 1080p- ja 4K-tarkkuudella 30 ja 60 FPS ruudunpäivitysnopeudella. 8K-tallennus ei sen sijaan ole edelleenkään tuettuna. Videot tallentuvat oletuksena HDR10- ja Dolby Vision -dynamiikalla, mutta HDR-tallennuksen saa halutessaan asetuksista pois päältä.

Videon voi tallentaa joko H.264- tai H.265-pakkauksella. Poikkeuksena 4K 60 FPS -laatuinen video tallentuu aina tehokkaammalla H.265-pakkauksella. Bittivirta vaihtelee melko paljon kuvaustilanteesta riippuen. Stereoääni taltioituu noin 200 kbit/s bittivirralla.

Video pakataan .MOV-kääreeseen eri tarkkuuksilla ja ruudunpäivitysnopeuksilla seuraavasti:

  • 1080p 30 FPS HDR, H.265 ~8-15 Mbit/s Main10@L4@Main
  • 1080p 60 FPS HDR, H.265 ~13-22 Mbit/s Main10@L4.1@Main
  • 4K 30 FPS, H.265 ~43-56 Mbit/s Main10@L5@Main
  • 4K 60 FPS HDR, H.265 ~53-106 Mbit/s, Main10@L5.1@High

iPhone 13 Prolla kuvattu video on laadultaan erinomaista – värimaailmaltaan luonnollista, dynamiikaltaan hyvää, terävää ja yksityiskohtaista. Kritisoitavaa on hankala löytää. Ultralaajakulmakameran kuva on toki hieman pehmeämpää, mutta jälki on silti luokassaan erittäin hyvää.

Maininnan arvoisena rajoituksena täydellä 4K 60 FPS -laadulla kuvatessa kameran vaihtaminen kesken kuvaamisen ei ole mahdollista, eli zoomia käyttäessä kamera luottaa digitaaliseen suurennokseen. 4K 30 FPS ja sitä alhaisemmilla laaduilla kameran vaihtaminen onnistuu kesken kuvaamisen.

Kuvanvakautuksen toiminnassa ei ole tänä vuonna oikeastaan mitään moittimista, eli edeltäjämallia vaivanneesta aaltoilusta on päästy eroon. Vakautus toimii erittäin sulavasti kaikilla kuvatarkkuuksilla.

Apple painotti julkaisun yhteydessä uutta Elokuvallinen-tilaa (Cinematic), joka on käytännössä videoon yhdistetty reaaliaikainen syvyysterävyysefekti, joka sumentaa taustan kohteen ympäriltä.

Testasimme ominaisuutta muutamassa eri tilanteessa ja onhan se ihan hauska, mutta ei tallennettu materiaali aivan Applen julkaisutilaisuudessa esitetyn tasoista ole. Tarkennetun alueen vaihtaminen kohteesta toiseen tuntuu tapahtuvan varsin sujuvasti, mutta keinotekoisen syvyysterävyysefektin rajaamisessa kohteeseen on paikoin ongelmia, kuten kilpailijoidenkin vastaavissa toteutuksissa. Etenkin hyvin valaistuissa ja kohdesijoittelultaan selkeissä tilanteissa Cinematic-tilalla on kuitenkin mahdollista saada aikaan ainakin perustallaajan silmään melko näyttävää jälkeä. Vaativampaan käyttöön se ei kuitenkaan sovi.

 

Ohjelmisto

iPhone 13 -mallit toimitetaan Applen uusimmalla iOS 15 -versiolla, joka ei ole kokenut ulkonäöllisesti tai toimintalogiikallisesti merkittäviä muutoksia sitten edellisen version.

Käyttöliittymän elekomennot ovat pysyneet samoina iPhone X:n julkaisusta lähtien, joka alkaa näyttää paikoin ikääntymisen merkkejä. Vielä 3-4 vuotta sitten Applen pyyhkäisypohjainen navigointi tuntui intuitiiviselta ja sulavalta ja muistan kuinka paluu Androidiin tuntui hetken hankalalta iPhone-testijakson jälkeen. Apple ei kuitenkaan ole päivittänyt käyttöliittymänavigointiaan vuosien varrella ja aika tuntuu ajaneen siitä hiljalleen ohi. Käyttöliittymässä liikkumisessa on paljon epäloogisuuksia, jotka kaipaisivat jo parannusta intuitiivisempaan ja yhtenäisempään suuntaan. Android on ajanut parin viime vuoden aikana tällä osa-alueella ohi.

Näkyvät uudistukset käyttöliittymässä ovat siis hyvin pieniä ja uudistukset keskittyvätkin lähinnä ilmoituskeskukseen sekä sovelluksiin. Ilmoitusten sisältö mukautuu nyt entistä enemmän käyttäjän käyttötottumusten mukaisesti ja käyttäjälle on tarjolla väliaikainen sovelluskohtainen ilmoitusten mykistysmahdollisuus. Uutta on myös ilmoituskooste halutuille sovelluksille haluttuina kellonaikoina, joka on näppärä erityisesti tilanteessa, jossa käyttäjälle tulee paljon ilmoituksia.

Uusi Keskity-ominaisuus tarjoaa nimensä mukaisesti käyttäjälle mahdollisuuden keskittyä kullakin hetkellä olennaiseen tekemiseen. Ominaisuuden saa aktivoitua Control Centerissä ja valittua tilanteeseen sopivan profiilin, joka hoitaa puolestaan ilmoitusten suodatuksen, haluttujen automaattitoimintojen käynnistämisen sekä tilatiedotteen viestisovelluksen keskustelukumppaneille.

Safari-selain on kokenut melko näkyvän käyttöliittymäuudistuksen – osoiterivi sijaitsee nyt alhaalla, sivun voi päivittää pystysuunnassa vetämällä, selain tukee laajennuksia ja välilehtinäkymään voi muodostaa välilehtiryhmiä.

Myös FaceTime on saanut melko suuren päivityksen ja se tukee nyt mm. käyttäjien ruudukkonäkymää, tilaääntä, taustan sumennusta, äänenparannustoimintoja sekä kutsulinkin lähettämistä ei-Apple-käyttäjille selaimessa avattavaksi. Lisäksi myöhemmin päivityksen myötä on tulossa Shareplay-ominaisuus, joka mahdollistaa sisällön, kuten TV-sarjan tai musiikin jakamisen muiden osallistujien kanssa.

Muita maininnan arvoisia uudistuksia ovat mm. Viestit-sovelluksessa vastaanotetun sisällön parempi hallinta, sähköpostisovelluksen automaattinen IP-osoitteen piilotus, karttasovelluksen käyttöliittymäuudistukset sekä Sirin tuki perustoimintojen suorittamiseksi paikallisesti (ei Suomeksi). Täyden listauksen iOS 15:n uudistuksista voi lukea täältä.

Päivitysten suhteen Apple edustaa edelleen älypuhelinmarkkinoiden huippua. Vaikka yritys ei anna suoraa päivityslupausta laitteilleen, on käytäntö osoittanut toistuvasti, että tuki on ollut puhelimissa jo monen vuoden ajan vähintään viisi vuotta. Jos aikomuksena on pitää samaa puhelinta pitkään, on iPhone 13 -malliston suorituskykyinen A15-piiri yhdistettynä pitkään ohjelmistotukeen on siihen tarkoitukseen markkinoiden paras valinta.

 

Suorituskyky

iPhone 13 Pro vieraili ympärivuorokautisessa käyttötestissä vajaan kolmen viikon ajan ja laitteesta saatiin testijaksolla hyvä kokonaiskuva. Puhelimen toiminnassa ei havaittu ongelmia testijakson aikana. Laite sai testijaksolla yhden päivityksen (iOS 15.0.1).

Vaikka iPhone 13 Pro -mallien järjestelmäpiiri on paperilla markkinoiden ylivoimasta kärkeä, ei peruskäytössä suorituskyvyssä ole havaittavissa eroa muihin markkinoiden yläkategorian älypuhelimiin, kuten OnePlus 9 Prohon tai Samsung Galaxy S21 Ultraan. Näitä rinnatusten vertaillessa laitteet ovat käytännössä yhtä nopeita – pienet erot tulevat lähinnä käyttöliittymäanimaatioista. Edeltäjämalliin nähden suurin käytännön ero näkyy näytön ruudunpäivitysnopeudessa, joka tekee iPhone 12 Pron käyttöliittymästä rinnakkain vertailtuna todella pätkivän oloisen. Käytännössä iPhone 13 Pron toiminta on kaikissa tilanteissa todella sulavaa ja nopeaa, eikä käyttäjän tarvitse odotella laitteen suorittamista.

Pelikäytössä iPhone 13 Pro -mallit ovat parasta, mitä puhelinmarkkinoilla on tällä hetkellä tarjota. Suorituskykyinen järjestelmäpiiri ei joutunut pulaan missään testaamissamme raskaamman pään peleissä, kuten Asphalt 9:ssä, PUBG Mobilessa tai Genshin Impactissa, vaan pelit pyörivät sulavasti parhailla tarjolla olevilla grafiikka-asetuksilla. 120 hertsin ruudunpäivitysnopeutta tukevien pelien tarjonta on vielä iOS:lle rajallinen, mutta ProMotion-tuen myötä myös pelivalikoima tulee varmasti kasvamaan tulevaisuudessa.

Pidempiaikaisessa rasituksessa A15-piiri vaikuttaisi laskevan suorituskykyään varsin nopeasti ja radikaalisti. 3DMark Wildlife -rasitustestissä suorituskyky laski 20 minuutin jaksolla 61 %:iin maksimista, joka on selvästi viimevuotista huonompi suoritus. Lisäksi on maininnan arvoista, että suorituskyky laski merkittävästi jo heti ensimmäisen testikierroksen jälkeen. Pidempiaikaisessa raskaassa rasituksessa 13 Pron takakuori lämpeni keskivaiheen yläpuolelta oikeasta reunasta noin 45-asteiseksi.

Synteettiset testisovellukset vahvistavat Pro-mallien A15-piirin olevan kiistatta markkinoiden tämän hetken suorituskykyisin. Taakse jää myös iPhone 13:n ja 13 minin A15-piiri, jossa on yksi grafiikkaydin vähemmän. Ero 13:n ja 13 Pron välillä oli testistä riippuen noin 5-20 %. Suorituskykyparannus edeltäjämallin A14-piiriin on ajettujen testien perusteella prosessorisuorituskyvyssä 10-20 % grafiikkapuolella 15-40 %.

Android-puhelimiin vertailu on eri käyttöjärjestelmästä johtuen tulkinnanvaraisempaa ja lähinnä suuntaa antavaa, mutta ero Snapdragon 888 -piirilliseen OnePlus 9 Prohon vaikuttaa joka tapauksessa hyvinkin selvältä.

Testasimme myös puhelimen pakkasenkestoa asettamalla sen -18 celsiuasteen lämpöiseen pakastimeen ja tarkistamalla puhelimen toimintakunnon ja akun varauksen 15, 30 ja 60 minuutin päästä testin alkamisesta. Tarkistukseen kuului nopea puhelimen yleiskäyttö sekä YouTube-videon toistaminen.

iPhone 13 Pro selvisi testin kaikista kolmesta vaiheesta ongelmitta. 30 ja 60 minuutin kohdalla puhelimen rakenne oli jo todella kylmä ja pintaan alkoi muodostua huurretta huoneilmassa. Tunnin pakastamisen jälkeen näyttö saattoi toimia aavistuksen hitaammin, mutta ero oli siinä määrin olematon, että sitä ei voi laskea miinukseksi. Epätavallista akun varauksen tippumista ei myöskään havaittu.

 

Akunkesto

Vihreät pisteet kuvaavat yhden vuorokauden käyttöä ja punaiset vastaavasti kahden. Huomionarvoista on, että näytön päälläoloajat eivät ole suoraan verrannollisia Android-puhelimiin, sillä Apple saattaa mitata sitä eri perustein.

iPhone 13 Pron akunkesto ei yllättänyt testijaksolla, vaan sen todettiin olevan hyvää keskitasoa. Tulokset ovat hieman parempia kuin 12 Pron kanssa vuosi sitten, mutta kokonaisvaikutelma muodostui hyvin samankaltaiseksi. Päivän aikana kertynyt näytön päälläoloaika liikkui testijaksolla tyypillisesti 2-4 tunnin haarukkaan ja päivän päätteeksi akun varausta oli jäljellä tyypillisesti noin 40-70 %.

Kahden päivän ylitystä koettiin järkeväksi yrittää testijaksolla vain kerran ja silloin toisen päivän päätteeksi varausta oli jäljellä 20 %. Käyttökokemusten perusteella toisen päivän ylitystä ei lähde mieluusti yrittämään, jos puhelimelle saattaa olla luvassa vähänkin enemmän käyttöä.

Virrankulutustesteissä iPhone 13 Pro iski tauluun selvästi edeltäjäänsä paremmat tulokset. Tunnin YouTube-videotoistotestissä akun varauksesta hupeni 6 %, eli laskennallisesti akku kestäisi vajaa 17 tuntia. GFXBenchin grafiikkarasitusta simuloivassa Manhattan Battery Testissä kolmen testiajon keskiarvotulokseksi saatiin lähes 280 minuutin tulos, joka on 40 % parannus edeltäjämalliin nähden ja muutenkin hyvä suoritus tämän kokoluokan laitteeelle.

Kuten jo artikkelin alussa todettiin, Apple ei tänäkään vuonna toimita puhelimiensa mukana laturia, joten testejä ei myöskään voitu testata puhelimen omalla laturilla. Valitsimme laturiksi USB PD -yhteensopivan 60 watin laturin, jonka pitäisi ylittää leikiten Applen ilmoittama tuettu 20 watin maksimilatausteho, joten puhelimen maksimaalinen latausnopeus pitäisi tulla selville.

  • 15 min – 25 %
  • 30 min – 54 %
  • 65 min – 90 %
  • 1 h 35 min – 100 %

Testissämme akku latautui tyhjästä täyteen tunnissa ja 35 minuutissa, joka ei ole nykypäivän high-end-puhelimien mittapuulla erityisen hyvä suoritus. Tulos on myös tismalleen sama kuin viime vuoden mallissa. Apple lupaa 0-50 % latauksen puolessa tunnissa ja testeissämme tuo lupaus ylitettiin. 90 % varaus saavutetaan hieman yli tunnissa ja viimeisen kymmenen prosentin täyttäminen ottaa puoli tuntia.

iPhone 13 Pron lataaminen onnistuu entisteen malliin myös langattomasti, mutta emme mitanneet sen nopeutta. Täyden 15 watin langattoman latausnopeuden saavuttamiseksi on käytettävä Applen omaa MagSafe-laturia, jolla akku täyttyy ulkomaisten lähteiden mukaan vajaassa kolmessa tunnissa.

 

Yhteenveto

iPhone 13 Pron testijakson päätteeksi tunnelmat olivat hyvin samankaltaiset kuin vuosi sitten. Hyvä puhelin, mutta…

Laatuvaikutelma on tuttuun tapaan kunnossa – teräsrunko on erittäin jämäkkä ja hyvin viimeistelty. Applen oma suojalasi on testien perusteella markkinoiden kestävimpiä ja IP68-suojauksen testiparametrejä on jälleen tiukennettu, mutta valitettavasti kosteusvauriot eivät edelleenkään Applen tuotesivujen mukaan mene takuun piikkiin.

Teknisesti merkittävin kehitysaskel on tapahtunut näytön virkistystaajuudessa ja siinäkin Apple tarjoaa nyt lähinnä sitä, mitä kilpailijoista sekä sen omista tableteista on löytynyt jo parin vuoden ajan. 60 hertsin iPhoneista siirtyessä ero on nähtävissä selvästi, mutta lienee hyvin käyttäjäkohtaista, kuinka paljon sitä lopulta arvostaa. Näytön yläreunan lovesta olisi jo hiljalleen mukava päästä eroon ja toisaalta näin maskiaikana sormenjälkitunnistinta tulee jossain tilanteissa ikävä, vaikka Face ID onkin muutoin erittäin toimiva.

A15-järjestelmäpiiri on ottanut jälleen perinteisen kehitysaskeleen, josta viime vuoden iPhone-omistajat eivät kuitenkaan merkittävästi kostu. Apple pitää edelleen markkinoiden suorituskykyisimmän mobiilipiirin valtikkaa tiukasti käsissään. Uusi teratavun muistivaihtoehto sopii tämän hintaluokan puhelimeen kuin nenä päähän, joskin samalla pienimmän vaihtoehdon olisi voinut nostaa 256 gigaan. Yhteysominaisuuksien (WiFi & Bluetooth) osalta Apple ei tarjoa aivan uusinta uutta ja 5G-yhteydet on toteutettu edelleen erillismodeemilla. Akunkesto on 13 Prossa keskitasoa ja latausnopeus kilpailijoihin nähden heikohko. Hyvää akunkestoa kaipaavien kannattaa kääntää katseensa suuremman Max-mallin puoleen.

Kameratoteutus on hyvä, ehdottomasti yksi markkinoiden tämän hetken parhaita. Teknisiä ominaisuuksia on paranneltu jokaisen kameran osalta, mutta lopputuloksessa vaikutus on ehkäpä odotettua pienempi, eikä 12 Pron omistajalle ole tarjolla merkittävää lisäarvoa tällä saralla. Etenkin pääkameran pikselikoko ja aukkosuhde ovat varsin huikeita, mutta siitä huolimatta hämäräkuvausominaisuudet eivät ole ottaneet erityisen suurta harppausta eteenpäin. Videopuolella Apple on edelleen älypuhelinmarkkinoiden kärkeä. Pikku miinus tulee kamerankäyttörajoitteista parhailla laatuasetuksilla, sekä 8K-videokuvauksen puutteesta.

Softapuolella Apple on keskittynyt ensisijaisesti uudistamaan sovelluksiaan sekä tuomaan pieniä lisäominaisuuksia sinne tänne. iOS:n asema on siltä osin poikkeuksellinen, että monille vannoutuneille käyttäjille se on ainoa mahdollinen käyttöjärjestelmä, eikä Android ole edes vaihtoehto. Fakta kuitenkin on, että Apple vaikuttaisi harhautuneen tietyiltä osin lepäämään laakereilleen, sillä vaikka iOS:iin tuleekin jatkuvasti näppäriä pieniä lisäominaisuuksia, yritys vaikuttaa jääneen junnaamaan paikalleen tiettyjen perusasioiden kanssa ja esimerkiksi käyttöliittymänavigointi kaipaisi kipeästi uudistamista. iOS:n kovin vahvuus on edelleen laadukas vakiosovellustarjonta sekä älypuhelinmarkkinoiden paras päivitystuki. iPhone 13 Prosta saa halutessaan pitkäikäisen kumppanin, jossa ohjelmisto on vuosia ajan tasalla.

Aivan kuten edeltäjän tapauksessa vuosi sitten, myös iPhone 13 Pro on kokonaisuudessaan tasapainoinen ja monipuolinen älypuhelin, joka ei kuitenkaan aivan kaikilta osin tarjoa sitä, mitä reilusti yli 1000 euron suurvalmistajan huippumallilta voisi nykymarkkinassa odottaa. Pienet käytettävyyspuutteet alkavat näkyä myös softapuolella ja iOS kaipaisikin jo kattavampaa uudistusta etenkin navigointiin. Parin edellisen sukupolven iPhone Pro -mallien omistajien voi olla hankala perustella 13 Pron hankkimista, jos nykyinen puhelin toimii edelleen hyvin, eikä himo 120 hertsin näyttöä kohtaan ole ylitsepääsemätön. Luontevampi mallinimi laitteelle voisikin olla iPhone 12s Pro. Applen ekosysteemiin pysyvästi sukeltaneelle kyseessä on joka tapauksessa tasavahva uutuus – Androidin kelpuuttavalle löytyy markkinoilta myös muita mielenkiintoisia vaihtoehtoja.

Plussaa:

  • Erinomainen laatuvaikutelma – teräksinen runko
  • Yksi markkinoiden parhaista näytöistä
  • A15-piirin suorituskyky markkinoiden ylivoimaista kärkeä
  • Monipuolinen ja tasavahva kolmoiskamera
  • Videokuvan laatu
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Loistava päivitystuki

Miinusta

  • ei tuettuna tuoreimpia WiFi- ja Bluetooth-versioita
  • latausteho kilpailijoihin nähden
  • Lightning-liitäntä tukee yhä vain USB 2.0 -nopeuksia
  • takuu ei kata vesivaurioita IP68-suojauksesta huolimatta

Huomioitavaa:

  • Ei laturia pakkauksessa
  • biometrinen tunnistus toimii huonosti kasvomaskin kanssa
  • Melko painava kokoisekseen

 

This site uses XenWord.
;