io-tech testasi keskihintaisen Nokia 7 Plus -älypuhelimen.

Nokia-puhelimien uuden tulemisen ensimmäinen vuosi päättyi kokonaisuudessaan varsin positiivisissa merkeissä, vaikka brändin takana olevan HMD Globalin puhelimilla onkin vielä pitkä matka markkinoiden kärkipaikoille. Yrityksen viimevuotinen Nokia-mallisto oli kauttaaltaan varsin tasavahva, eikä sekaan mahtunut suoranaisia heikkoja lenkkejä.

Vaikka HMD Globalin viime vuonna julkaisemat tuotteet olivat kaikki melko onnistuneita, jäi mallistoon vielä selkeitä aukkoja esimerkiksi keskihintaluokan osalta. MWC:ssä helmikuun lopulla julkaistut neljä toisen sukupolven mallia paikkasivat kuitenkin puutteita malliston keskivälissä ja huipulla toiveiden mukaisesti.

HMD:n näkemys keskihintaluokan älypuhelimesta on Nokia 7 Plus, joka on ehkäpä se toivotuin täydennys yrityksen alkuperäiseen mallistoon. Se sijoittuu yrityksen mallistossa vajaan 300 euron hintaisen Nokia 6 (2018):n ja 750 euron hintaisen Nokia 8 Siroccon väliin. Lisäksi samassa hintaluokassa on tarjolla viimevuotinen Nokia 8 –malli, jonka hintataso on laskenut alkuperäisestä vajaasta 600 eurosta noin 400 euroon.

Nokia 7 Plussan suositushinta on Suomessa 399 euroa, joka asettaa sen kilpailemaan samoista ostajista mm. Galaxy A8:n, Sony Xperia XA2:n, HTC U11 Lifen ja Huawei P10 Liten kanssa. Lisäksi kilpailijoiksi voi laskea tukun viimevuotisia huippumalleja, joita alkaa saamaan 400-500 euron hintaan.

Saimme Nokia 7 Plussan testattavaksi sen markkinoilletulon tienoilla huhtikuun puolivälissä ja testasimme laitetta ympärivuorokautisesti parin viikon ajan.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Nokia 7 Plus toimitetaan litteässä pahvipakkauksessa, jonka pintaan on painettu Nokia-henkinen käsikuva. Pakkauksen varustus on kohtalaisen kattava, sillä sisältä löytyy puhelimen ohella pikaoppaat, USB Type-C –kaapeli, 18-wattinen pikalaturi, metallikuoriset nappikuulokkeet, taipuisa läpinäkyvä suojakuori sekä korttikelkan avaustyökalu.

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Ulkoisesti Nokia 7 Plus erottui heti ensi näkemältä positiivisesti edukseen, etenkin testikappaleemme musta-kupari-väriyhdistelmässä. Muodoissa on sukunäköä Nokia 6:n kanssa, mutta myös uutta omanlaista ilmettä, joka erottaa 7 Plussan muista Nokia-malleista. Muotoilua voisi kutsua hillityn tyylikkääksi. Värivaihtoehtoja ovat mattapintaiset musta-kupari ja valko-kupari.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 158,4 x 75,6 x 8 mm
  • Paino: 183 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 77,2 %

Ulkomitoiltaan Nokia 7 Plus ei ole erityisen pienikokoinen vastaavalla näytöllä varustettuihin puhelimiin verrattuna. Esimerkiksi Huawei Mate 10 Lite on runsaat pari milliä lyhyempi ja neljä millin kymmenystä kapeampi. Hieman kalliimpi OnePlus 5T on puolestaan 2,4 mm lyhyempi ja 0,6 mm kapeampi. Myös 183 gramman paino on tämän näyttökokoluokan ylemmästä päästä. Näytön ja ulkomittojen välinen suhdeluku on kohtalainen keskihintaluokassa.

Nokia 7 Plus on rakennettu 6000-sarjan alumiiniseoksesta koneistettuun unibody-kuoreen, jonka reunat on timanttihiottu sekä anodisoitu kahdesti ja pintaan on ruiskutettu keraamiselta tuntuva kuusikerroksinen maalikerros. Etupuolella reunoilta pyöristetty Gorilla Glass 3 –suojalasi rajautuu suoraan metallikuoreen. Erityistä vesi- tai pölysuojausta laitteessa ei ole, joka on kuitenkin ymmärrettävää vielä tämän hintaluokan puhelimessa.

Viimeistelystä tai laatuvaikutelmasta ei löydy minkäänlaista kritisoitavaa. Metallirakenne on erittäin tukevan tuntuinen, eikä elä piiruakaan edes puhelinta kovemmin väänneltäessä. Käsituntuma on kohtalaisen hyvä, sillä se yhdistelee sopivasti kulmia ja pyöristettyjä muotoja. Kooltaan 7 Plus painii jo siinä luokassa, että sen käyttö yhdellä kädellä alkaa olla hankalaa, etenkin kun ohjelmistopuolella ei ole tarjolla juurikaan apuja asian suhteen.

Alumiinisen takakuoren maalipinta jakaa mielipiteitä ja joidenkin mielestä se on muistuttanut liikaa muovia, mutta ainakaan allekirjoittaneelle se ei jättänyt muovista vaikutelmaa, vaan yhdessä metallin tukevuuden ja viileyden kanssa se tuo mieleen valmistajan mainostaman keraamisen pinnan. Maalipinnan alle on onnistuttu piilottamaan metallikuoren antenniraidat varsin hyvin, mutta tarkkasilmäinen voi havaita ne edelleen kuoren kuparinvärisissä osissa. Aika näyttää, miten maali kestää kulutusta.

Vaikka pinta on matta, kerää se varsin hanakasti rasvaisia sormenjälkiä ja on lisäksi kiiltävää pintaa hankalampi puhdistettava. Valkoisessa värivaihtoehdossa ei ole niin voimakasta sormenjälkiongelmaa, mutta vaalean pinnan voinee olettaa likaantuvan varsin herkästi käytössä.

Takakuori on suurimmilta osin tasainen, mutta reunat kaartuvat kohtalaisen loivasti kohti laitteen kylkien kuparinvärisen koristekaistaleen kulmaa. Se ei ole parhaimmillaankaan huippupitävä kuten kiiltävä lasipinta, mutta ei myöskään liukkaimmillaan kuivissa käsissä kohtuuttoman liukas. Laitteen kylkien hieman kulmikas muotoilu parantaa osaltaan otetta puhelimesta.

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Rautapuolen varustus on Nokia 7 Plussassa varsin mielenkiintoinen, sillä se on ensimmäinen Suomen markkinoilla myyntiin tullut Snapdragon 660 –järjestelmäpiiriä käyttävä laite. 14 nanometrin FinFET-prosessilla valmistettava piiri sisältää kahdeksanytimisen Kryo 260 –prosessorin, Adreno 512 –grafiikkasuorittimen, X12 LTE –modeemin, Spectra 160 ISP:n ja Hexagon 680 DSP:n. Prosessoriytimistä neljä suorituskykyisempää ovat kustomoituja Cortex-A73-ytimiä ja neljä energiatehokkaampaa kustomoituja Cortex-A53-ytimiä.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 660 -järjestelmäpiiri (4 x 2,2 GHz kustomoitu Cortex-A73 CPU, 4 x 1,8 GHz kustomoitu Cortex-A53 CPU, Adreno 512 GPU, X12 LTE -modeemi)
  • 4 Gt LPDDR4 RAM
  • 64 Gt eMMC 5.1 -tallennustilaa (vapaana noin 50,3 Gt), micro-SD-korttipaikka (max. 256 Gt)
  • Cat.6 LTE-yhteydet (300/50 Mbit/s), 2CA, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Bluetooth 5.0, NFC
  • GPS, GLONASS, Beidou
  • 3,5 mm ääniliitäntä, kolme OZO-audio mikrofonia

Muistimäärät ovat keskihintaluokan puhelimelle sopivat ja niillä pärjäisi vertailussa vielä joitakin ylemmän hintaluokan älypuhelimiakin vastaan. Tallennustilan suhteen on huomioitava, että se ei ole suorituskykyisempää UFS-tyyppiä ja että vapaana siitä on runsaat 50 Gt. Suomessa myytävissä ”seiskaplussissa” on aina dual-SIM-mahdollisuus, joka tosin on vaihtoehtoinen muistikorttipaikan kanssa.

Yhteysominaisuudet ovat 7 Plussassa varsin hyvällä mallilla. Mobiiliverkkoyhteyksien suhteen järjestelmäpiirin X12-modeemista ei tosin ole otettu kaikkea potentiaalia irti, sillä tarjolla on Cat.6-luokan 300 Mbit/s latausnopeus sekä tavanomainen 50 Mbit/s lähetysnopeus. Bluetooth edustaa tuoreinta 5.0-versiota.

Puhelimen alapäädyn keskelle sijoitettu USB Type-C-liitäntä tukee ”vain” USB 2.0 –siirtonopeuksia, joka on vielä ymmärrettävää tämän hintaluokan puhelimelta. Sen oikealla puolella sijaitseva monokaiutin on äänenvoimakkuudeltaan ja äänenlaadultaan keskitasoa. Kaiutin soi puhtaasti myös täydellä voimakkuudella ja soundi ei ole pelkkää diskanttia, vaikka mistään todellisesta bassotoistosta ei voidakaan puhua. Mittasimme maksimimelutasoksi 30 cm päästä noin 74 dBA, joka on viimeaikoina mittaamistamme puhelimista alempaa keskitasoa.

Näytön alapuolelle jäävä kaistale on 18:9-kuvasuhteen näytöllä varustetulle puhelimelle tyypillisesti kapea, mutta ei aivan yhtä kapea kuin monissa kilpailijoissa. Navigointipainikkeet sijaitsevat siitä johtuen ohjelmistopohjaisina näytön alaosassa. Toteutus on kuitenkin nykymittapuulla hieman kömpelö, sillä vakio-Android ei anna kustomoida painikkeiden keskinäistä sijaintia tai piilottaa niitä manuaalisesti. Ainakin henkilökohtaisesti koin vasemmalla puolella sijaitsevaan paluunäppäimeen yltämisen hankalaksi yhden käden käytössä.

Nokia 7 Plussan näyttö on kooltaan tasan kuusi tuumaa ja kuvasuhteeltaan nykytrendin mukainen 18:9. Leveyssuunnassa näytön koko vastaa noin 5,5-tuumaista 16:9-kuvasuhteen näyttöä. Näyttö perustuu IPS LCD –paneeliin, jonka tarkkuus on tyypillinen 1080 x 2160 pikseliä. Näytön suojana on reunoilta pyöristetty Gorilla Glass 3 –lasi, joka on uusinta viitosversiota naarmunkestävämpi, mutta pudostuskestävyydeltään vastaavasti hieman heikompi.

Sovellusten moniajonäkymästä on mahdollista optimoida kuvasuhdetta sovelluskohtaisesti, mutta emme löytäneet sille testijaksolla tarvetta, sillä kaikki käyttämämme sovellukset toimivat 18:9-kuvasuhteella ongelmitta. Näyttö tukee ajastettavaa yövalo-tilaa (tekee kuvasta pimeässä vähemmän silmiä rasittavan) ja herättämistä tuplanapautuksella, mutta ei kosketuksentunnistusta hanskat kädessä. Himmennetty näyttö –ominaisuus esittää näytöllä kellonajan ja saapuneet ilmoitukset, kun puhelin nostetaan ylös esimerkiksi pöydältä.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,0-tuumainen 18:9 IPS LCD –näyttöpaneeli
  • RGB -alipikseliasettelu
  • 1080 x 2160 pikseliä, 403 PPI
  • Gorilla Glass 3 –lasi, pyöristetyt reunat
  • Yövalo-tila, herätys kaksoisnapautuksella, himmennetty näyttö

Kuvanlaadultaan Nokia 7 Plussan näyttö on hyvä, mutta hieman parannettavaakin löytyy. Kirkkaudeltaan se on keskitasoa, mutta kontrasti ja tummien värien toisto on LCD-näytöksi hyvää. Luettavuus auringonpaisteessa sekä katselukulmat ovat kohtalaisen hyvät. Värintoistossa ei ole suuremmin valittamista, vaikka valkoinen onkin hieman siniseen kallellaan. Näihin väreihin on myös tyytyminen, sillä vakio-Androidin asetuksista ei löydy minkäänlaista säätömahdollisuutta värien hienosäätöön.

Näytön yläpuolelle jäävä kaistale on samaa kokoluokkaa näytön alapuolelle jäävän kanssa, eikä siten 18:9-kuvasuhteen näyttöä käyttävälle puhelimelle erityisen pieni. Näyttölasiin tehdyn kuulokeaukon suojaverkko sijaitsee aukon pohjalla, jonka myötä sinne pääsee kertymään hankalasti puhdistettavaa likaa. Valitettavasti ilmoitusledi on jätetty Nokia 7 Plussasta pois, sillä Himmennetty näyttö –ominaisuuden on oletettu ajavan saman asian, vaikka todellisuudessa näin ei ole.

Nokia-logon vieressä sijaitseva kiinteätarkenteinen etukamera on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä (pikselikoko 1,0 um) ja sen kaverina on f2.0-aukkosuhteen ZEISS-objektiivi. Kamera tekee varsin hyvää jälkeä (mallikuva), kunhan puhelinta ei kannattele liian lähellä kasvoja, jolloin kiinteä tarkennus osuu kasvojen taakse.

Puhelimen yläpäädyssä sijaitsee perinteinen 3,5 mm ääniliitäntä, joka edelleen monelle käyttäjälle mieluinen ominaisuus. Vasemman kyljen yläosassa sijaitsevassa korttikelkassa on paikat kahdelle nano-SIM-kortille, tai vaihtoehtoisesti toisen SIM-korttipaikan voi hyödyntää muistikorttia varten.

Umpinaisen metallikuorirakenteen myötä akku on luonnollisesti integroitu laitteen sisuksiin, eikä siihen pääse käsiksi ilman työkaluja. Kapasiteetiltaan akku on varsin mukavat 3800 mAh, joka on enemmän kuin monissa muissa saman kokoluokan puhelimissa. Valmistaja lupaa sen riittävän normaalikäytössä kahden päivän tarpeisiin. Akku tukee myös pikalatausta mukana toimitettavalla 18 watin (9 V, 2 A) laturilla ja akun luvataan latautuvan tyhjästä 50 %:iin puolessa tunnissa.

Takakuoren yläosaan kameran alle sijoitettu sormenjälkitunnistin on kohtalaisen hyvällä paikalla ja aavistuksen takakuoren pinnan alapuolella, eikä sitä käyttäessä tule helposti osuttua kameran linsseihin. Tunnistin on varmatoiminen ja melko nopea, joskaan ei markkinoiden kirkkaimman kärjen tasoa. Tunnistimen avulla voi lisäksi käyttää yksinkertaisia pyyhkäisyeleitä: pystysuunnassa pyyhkäisemällä aukeaa ilmoitusvalikko ja vaakasuunnassa pyyhkäisemällä viimeisimpien sovellusten lista.

Kamera

Nokia 7 Plussan takakamera sijaitsee melko hyvällä paikalla keskellä takakuoren yläosaa. Kamerakyhmy on noin 1,5 mm muusta takakuoresta kohollaan ja pöydällä ollessaan kontakti tason kanssa tapahtuu kyhmyn metallikehyksen alareunan osalta, joten kameran suojalinssi ei ole naarmuuntumassa ensimmäisenä, jos alusta ei ole poikkeuksellisen likainen. Kameran oikealla puolella sijaitseva LED-salama on kaksisävyinen.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin kuvasensori 1,4 um pikselikoolla, f1.75-aukkosuhteen ZEISS-laajakulmaobjektiivi
  • 13 megapikselin kuvasensori 1,0 um pikselikoolla, f2.6-aukkosuhteen ZEISS-teleobjektiivi
  • 2x optinen zoomaus
  • Tarkennus: PDAF
  • LED-kaksisävysalama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS
  • OZO Audio –mikrofonit (3 kpl)

Kaksoiskamera koostuu ylempänä sijaitsevasta 12 megapikselin laajakulmakamerasta sekä alemmasta 13 megapikselin telekamerasta, joka mahdollistaa kaksinkertaisen optisen zoomauksen. Laajakulmakameran pikselikoko on suurehko 1,4 mikrometriä ja objektiivin aukkosuhde valovoimainen f1.75. Telekameran pikselikoko on puolestaan pienehkö 1,0 mikrometriä ja objektiivin aukkosuhde f2.6. Molemmissa kameroissa käytetään Zeissin optiikkaa, mutta kummassakaan ei ole optista kuvanvakainta.

Videokuvaus on mahdollista parhaimmillaan 4K 30 FPS laadulla. Videokuvauksessa hyödynnetään kolmea Nokia OZO Audio –mikrofonia, joiden kehutaan tallentavan ääntä korkealaatuisesti.

Nokia 7 Plussan kamera toimii kaikin puolin sujuvasti. Sovellus käynnistyy nopeasti ja on lähes viiveettä kuvausvalmis. Myöskään tarkennus- tai kuvanottonopeudessa ei ole valittamista. HDR-tilan ollessa käytössä kuvan tallentumisessa on hyvin pieni viive, jolloin seuraavaa kuvaa ei ole mahdollista ottaa välittömästi edellisen perään.

Kamerasovelluksen käyttöliittymän toimintalogiikkaa on hieman muutettu ja mielestämme parempaan suuntaan. Lisäksi etsinnäkymän ruudunpäivitysnopeus on parantunut esimerkiksi Nokia 8 –malliin verrattuna. Kuvaustilavalikko ei avaudu enää suljinpainikkeen vierestä, vaan sinne siirrytään vasemman alanurkan valikkokuvakkeen kautta.  Asetusvalikkoon pääsee puolestaan kuvaustilavalikon kautta. Kuvausnäkymän vasempaan laitaan on kerätty kaikkien yleisimpien toimintojen pikakuvakkeet. Tarjolla on myös Nokia 8:ssa lanseerattu ”bothie”-ominaisuus, eli kuvausmahdollisuus samanaikaisesti sekä etu- että takakameralla. Zoomauksen valinta yksin- ja kaksinkertaisen välillä tapahtuu suljinpainikkeen vieressä sijaitsevan painikkeen avulla ja vaihto kameroiden välillä tapahtuu lähes viiveettä.

Videokuvaustilan erikoisuuksia ovat mahdollisuus valita mikrofonien tallennustapa (etu, taka tai surround) sekä livestriimausmahdollisuus kamerasovelluksesta suoraan YouTubeen tai Facebookiin.

Nokia 8 sai viime syksynä pyyhkeitä manuaalikuvaustilan suppeista säädöistä sekä raakakuvausmahdollisuuden puutteesta. Nokia 7 Plussassa ensin mainittuun on tehty selkeä parannus Nokia Pro Camera –kuvaussovelluksen ja muutaman vuoden takaa tutun käyttöliittymän myötä.

Manuaalikuvaustila (ammattilainen-tila) käynnistyy todella näppärästi suljinpainiketta vasemmalle pyyhkäisemällä ja toisella samanlaisella pyyhkäisyllä näkymään avautuu kaikki säädettävissä olevat asetukset kehämuodostelmassa. Säätökehät ja koko manuaalitilan saa suljettua pyyhkäisemällä vastaavasti oikealle päin.

Manuaalitila tarjoaa asianmukaiset säädöt valkotasapainolle, tarkennukselle, herkkyydelle (ISO 100-3200), suljinajalle (1/500 – 4 s) sekä valotuksen korjaukselle (-2…+2). Raakakuvausmahdollisuutta ei valitettavasti vieläkään ole tarjolla.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Hyvässä valaistuksessa otettujen otosten kuvanlaadusta ei löydy suuremmin kritisoitavaa. Kuvat ovat teräviä ja 12 megapikselin kokoluokassa mukavan yksityiskohtaisia. Värimaailma on miellyttävän luonnollinen ja kohinaa on juuri sopivasti. Dynamiikka on keskitasoa, mutta emme kuitenkaan törmänneet sen suhteen suurempiin ongelmiin.

Myöskään heikossa valossa 7 Plus ei tee lainkaan hullumpaa jälkeä, kunhan muistaa pitää puhelimen kuvatessa mahdollisimman vakaana. Optisen kuvanvakaimen puute tekee sen, että kuvat tärähtävät vaativissa olosuhteissa melko helposti. Värintoisto on kohtalaisen hyvää, mutta herkkyyden noustessa ISO 1000:n yläpuolelle, tulee kuvien yleisilmeestä hieman haalea. Kamera pystyy vangitsemaan kuvaan hieman enemmän valoisuutta, kuin miltä tilanne ihmissilmään näyttää.

Prosessointi sallii kuviin jonkin verran kohinaa, jonka myötä yksityiskohdat säilyvät varsin mukavasti ja kuvien yleisilme säilyy melko skarppina. Valon määrän vähentyessä riittävästi yksityiskohdat alkavat toki pehmentyä, mutta paljon vähemmän kuin monissa muissa markkinoilta löytyvissä kameroissa.

Kamera-automatiikka alkaa nostaa herkkyyttä hiljalleen, kun suljinaika venyy yli sadasosasekunnin. Pisimmillään saimme kameran venyttämään suljinajan 1/14 sekuntiin ja herkkyyden ISO 3200 –arvoon.

Kaksoiskamera mahdollistaa kaksinkertaisen optisen zoomauksen, joten kokeilimme sitä luonnollisesti useissa eri tilanteissa ja totesimme sen etenkin sopivissa olosuhteissa varsin käteväksi ominaisuudeksi. Oheisissa vertailukuvissa on 415 x 600 pikselin rajaus zoomatusta kuvasta sekä vastaavan alueen skaalattu rajaus laajakulmakameralla otetusta kuvasta.

Kuten ensimmäisestä päivänvalossa otetusta kuvaparista voi huomata, tarjoaa kaksinkertainen zoomaus parempaa kuvanlaatua kuin laajakulmakameralla otetusta kuvasta tehty rajaus, aivan kuten optisen zoomin pitääkin. Kamera ei kuitenkaan tee zoomausta optisesti toisen kameran avulla kaikissa tilanteissa, vaan useimpien muiden markkinoilta löytyvien vastaavien zoomausratkaisujen tapaan siirtyy tiettyjen olosuhteiden vallitessa digitaaliseen zoomaukseen.

Useimmissa kilpailijoissa digitaaliseen zoomiin siirrytään valaistuksen muuttuessa riittävän heikoksi, mutta Nokia 7 Plussan kanssa mekanismin havaittiin toimivan monimutkaisemmin. Esimerkiksi toisena yllä nähtävässä päivävalossa otetussa kukkalähikuvassa kamera on käyttänyt zoomatun kuvan ottamiseen laajakulmakameraa, joka käy selville sekä kuvan tiedoista että rajausta tarkastelemalla. Kameran havaittiin toimivan samalla tapaa myös lähes kaikissa muissa lähikuvaustilanteessa valon määrästä riippumatta.

Oletimme ennakkoon, että kamera käyttää digitaalista zoomausta myös heikommassa valaistuksessa kuvatessa, mutta ottamamme kuvat osoittivat, ettei rajaus ole niin yksioikoinen, sillä osa heikommassakin valossa otetuista zoom-kuvista oli otettu telekameran optisella zoomilla. Esimerkkikuvista ylemmässä koskikuvassa kamera on käyttänyt optista zoomia ja alimmassa kuvaustilanteessa digizoomia. Koskikuva paljastaa, että siirtyminen digizoomiin saattaisi olla perusteltu, sillä zoom-kameran kuvanlaatu on heikossa valossa melko kohisevaa ja värintoistoltaan heikkoa. Havaintomme on, ettei kamera siirry hämäräolosuhteissa digizoomin käyttöön, ennen kuin laajakulmakameralla otettavissa kuvissa ISO-arvo nousee nelinumeroiseksi.

Kahden kameran myötä Nokia 7 Plus tukee myös nykymuodin mukaista syvyysterävyysefektiä, joka on nimetty ”Live bokeh” –kuvaustilaksi. Kuvaustila hyödyntää kahden kameran kuvadataa syvyystietojen määrittämiseksi ja muodostaa zoom-kameran kuvasta otoksen, jonka tausta on korostetusti sumennettu. Käyttäjä voi valita efektin voimakkuuden ja se näkyy suoraan etsinkuvassa. Tarkennettava kohde on valittava kuvasta ja välillä kameralta menee hetkin kohteen tunnistamisessa.

Harmillisen monessa markkinoilta löytyvässä puhelimessa syvyysterävyysefekti on toteutettu varsin heikkotasoisesti, mutta Nokia 7 Plussassa se toimii onneksi kohtalaisen hyvin. Etenkin ihmiskohteissa kamera tunnistaa kuvauskohteen rajat varsin hyvin ja tekee rajauksen melko luonnollisesti. Kaikissa tapauksissa eri syvyystasot tunnistuvat hyvin, eikä kuva muodostu ainoastaan terävästä etutasosta ja sumennetusta takatasosta. Monimutkaisempien esineiden kohdalla reunojen tunnistuksessa saattaa välillä näkyä pieniä virheitä ja pienistä väleistä näkyvät taustat saattavat sumentua väärin.

Kokonaisuudessaan Nokia 7 Plussan Live bokeh –tila on kuitenkin käyttökelpoinen niille käyttäjille, jotka haluavat otoksiinsa keinotekoista syvyysvaikutelmaa.

Nokia 7 Plus tallentaa videokuvaa parhaimmillaan 4K 30 FPS ja 1080p 30 FPS –laaduilla. Kaikissa tapauksissa ääni tallentuu stereona ja korkealla 256 kbit/s bittivirralla. 4K-video tallentuu H.264-pakkauksella (Baseline@L5.1, 1 Ref Frames) ja .MP4-kääreeseen noin 42 Mbit/s bittivirralla. 1080p-video tallentuu puolestaan noin 20 Mbit/s bittivirralla. Hyvin toimiva elektroninen kuvanvakautus ei ole käytettävissä 4K-tarkkuudella, joten kävellessä tai liikkuessa videota kuvattaessa kannattaa harkita 1080p-tarkkuuden käyttämistä.

Kuvanlaadultaan Nokia 7 Plussan kameralla tallennettu video on yksityiskohtaista, terävää ja väreiltään luonnollisen eläväistä. Joissain tilanteissa havaitsimme valotuksen säätelyssä pientä yliherkkyyttä, jolloin kamera saattaa kompensoida kuvassa esiintyviä kirkkaita tai tummia kohteita liian hanakasti koko kuvan kirkkautta muuttamalla. Dynamiikka on hyvää keskitasoa, mutta kuten esimerkkivideolta näkyy, kirkas taivas saattaa aiheuttaa kokonaiskuvan jäämisen turhan tummaksi. Kaksinkertaisen optinen zoomaus on käytettävissä myös videoissa, josta saattaa olla iloa joissain tilanteissa.

Valmistaja mainostaa Nokia 7 Plussan kolmea laadukasta OZO Audio –mikrofonia, joten testasimme videokuvausta myös meluisassa musiikkikeikkaympäristössä. Lopputulos oli pieni pettymys, sillä jälkikäteen huomasimme keikkavideoiden äänen särkevän erityisesti voimakkaiden matalien äänien osalta. Oheisella esimerkkivideolla äänen särkeminen esiintyy pahimmillaan. Videokuvauksessa käyttäjä voi valita tallennetaanko ääni puhelimen etu- tai takapuolelta tai surround-äänenä kaikista suunnista. Tämän asetuksen muuttamisella ei ollut kuitenkaan vaikutusta särkemiseen.

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

 

HMD Global on luottanut alusta asti puhelimissaan ”puhtaaseen” eli lähes muokkaamattomaan Android-käyttöjärjestelmään ja Nokia 7 Plussan julkaisun yhteydessä yritys vahvisti entisestään sitoumustaan vakio-Androidiin ja nopeisiin päivityksiin liittämällä kaikki uudet ja myös tulevat mallinsa osaksi Googlen Android One –ohjelmaa. Käytännössä Android One –puhelimet ovat varustettu Androidin muokkaamattomalla versiolla, eikä niissä ole asennettuna ylimääräisiä sovelluksia laitevalmistajan rautaominaisuuksien tarvitsemia sovelluksia (esim. kamerasovellus) lukuun ottamatta. Lisäksi Android One –ohjelmassa mukana olevat puhelimet saavat uusimmat Android-päivitykset vähintään kahden vuoden ajan laitteen julkaisusta sekä lisäksi kuukausittaiset tietoturvakorjaukset kolmen vuoden ajaksi. Toisin sanoen Nokia 7 Plus tulee saamaan aikanaan Android Q –käyttöjärjestelmäpäivityksen sekä tietoturvapäivityksiä alkuvuoteen 2021 asti.

Ulkoasultaan Nokia 7 Plussan Android 8.1.0 Oreo -käyttöjärjestelmä ei siis tarjoa mitään yllättävää, koska se on peräisin suoraan Androidin vakiomuotista. Kaikki sovellukset kamerasovellusta ja tukisovellusta lukuun ottamatta ovat peräisin Googlen vakiopaletista. Positiivisena ominaisuutena puhelin tarjoaa ensimmäisellä käynnistyskerralla mahdollisuuden valita mitä Googlen lisäsovelluksia laitteeseen asennetaan, joten esimerkiksi turhaksi näkemänsä Google Play Elokuvat- tai –Lehtikioski-sovelluksen voi jättää kokonaan asentamatta.

Vaikka vakio-Androidissa on paljon hyvää, eivät kääntöpuolena sen ominaisuudet pärjää laitevalmistajien kustomoimille käyttöliittymävaihtoehdoille. Kyse on pääosin pienistä yksityiskohdista, jotka saattavat kuitenkin parhaimmillaan parantaa päivittäistä käyttökokemusta selvästi. Hyviä esimerkkejä ovat mm. Nokia 7 Plussasta puuttuvat navigointipainikkeiden kustomointimahdollisuudet, näytön värimaailman säädöt, yhden käden käyttöä helpottava näkymän pienennysominaisuus sekä kauttaaltaan tumma käyttöliittymäteema. Kyse on asioista, joita esimerkiksi Samsungin ja Huawein puhelimissa saattaa pitää itsestäänselvyyksinä ja niihin osaa kiinnittää huomiota vasta, kun ne puuttuvat.

Kokonaisuutena puhdas Android Oreo jää kuitenkin vahvasti plussan puolelle. Se on ripeä, tyylikäs, sisältää vain oleelliset vakiosovellukset ja tarjoaa markkinoiden parhaan päivitystuen.

Suorituskyky

io-tech sai Nokia 7 Plus –testikappaleen käsiinsä laitteen myynnin alkamisen tienoilla huhtikuun puolivälissä ja laite vietti ympärivuorokautisessa käyttötestissä parin viikon ajan. Heti testijakson alussa puhelimeen asennettiin tarjolla ollut tuorein Googlen huhtikuun tietoturvakorjaus ja puhelimessa oli käytössä 00WW_2_13B-ohjelmistoversio. Laitteen kanssa ei havaittu testijaksolla suurempia rauta- tai ohjelmisto-ongelmia.

Käytännön suorituskyky osoittautui Nokia 7 Plussalla pääosin hyväksi, kuten käyttöjärjestelmävalinnan ja järjestelmäpiirin pohjalta saattoikin odottaa. Käyttöjärjestelmän toiminta on nopeaa ja jouhevaa, pärjäten ongelmitta vertailussa useimpiin markkinoilta löytyviin puhelimiin. Vertailimme Nokia 7 Plussaa rinnatusten Honor 9:n kanssa, joka oli hyvin samaa tasoa, sekä Galaxy A8:n kanssa, joka jäi kautta linjan hieman Nokialaista hitaammaksi. Maininnan arvoisena seikkana törmäsimme jostain tuntemattomaksi jääneestä syystä testijaksolla muutaman päivän välein hetkelliseen muutaman sekunnin kestäneeseen näytön ”jäätymiseen”, joka esiintyi toisistaan poikkeavissa tilanteissa, kuten eri sovelluksia selatessa tai tekstiä kirjoittaessa.

Testasimme puhelimella myös suosituimpia raskaamman pään mobiilipelejä, kuten Gods of Romea, PUBG Mobilea, Dead Trigger 2:ta ja Need For Speed No Limitsiä, joista yhdenkään suorituskyvyssä emme havainneet suurempaa valittamista. Gods of Rome pyöri melko ongelmitta täysillä grafiikoilla ja Need For Speedin automaattisäädöt olivat näyttävyydeltään varsin hyvällä tasolla. PUBG pyöri puolestaan pelattavasti medium-asetuksilla.

Synteettisissä suorituskykytesteissä keräsimme Nokia 7 Plussalle verrokiksi kolme saman hintaluokan haastajaa, joissa käytetään eri järjestelmäpiiriä. Noin 400 euron hintaluokassa liikkuva Galaxy A8 käyttää Exynos 7885 –piiriä, noin 350 euron hintainen Honor 9 Kirin 960 –piiriä ja noin 350 euron hintainen HTC U11 Life Snapdragon 630 –piiriä.

Snapdragon 660 –järjestelmäpiirin Cortex-A73-prosessoriytimet tarjoavat Nokia 7 Plussalle varsin mukavan prosessorisuorituskyvyn, johon pystyy vastaamaan oikeastaan vain viimevuotiset lippulaivamallit, kuten verrokkina taulukossa oleva Honor 9. Vertailujoukon ulkopuolelta mainittakoon, että prosessorisuorituskyky ei häviä merkittävästi myöskään Nokia 8 –mallille.

Grafiikkapuolella Nokia 7 Plussan suorituskykytaso ei ole lähellekään yhtä vahvaa kuin prosessorin osalta, vaikka oman hintaluokan puitteissa potku riittääkin parhaimmistoon. Tämän ja viime vuoden huippumallit ovat kuitenkin aivan omalla tasollaan ja hieman näyttötarkkuudesta riippuen 2-3 kertaa suorituskykyisempiä grafiikkatehtävissä. Lippulaivapuhelimista karkeasti ottaen vastaavaa suorituskykyä irtosi noin kolme vuotta sitten Snapdragon 810 –piirin aikakaudella.

Pähkinänkuoressa Nokia 7 Plussan suorituskyky on kärkipäätä sen omassa hintaluokassaan ja vakavimmat haastajat tulevatkin tarjouksessa olevien vanhojen huippumallien joukosta. Esimerkiksi viime vuoden toisella puoliskolla myyntiin tullut Nokia 8 maksaa nykyään suunnilleen saman verran 7 Plussan kanssa, mutta tarjoaa etenkin grafiikkapuolella selvästi parempaa suorituskykyä.

Akunkesto

Ennakko-odotukset Nokia 7 Plussan akunkestosta olivat positiivisia, sillä Snapdragon 660 –järjestelmäpiiri yhdistettynä suurehkoon akkuun vaikutti hyvältä lähtökohdalta pitkän toiminta-ajan saavuttamiseen.

Kuvaajassa vihreät pisteet kuvaavat yhden päivän käytön jälkeistä tilannetta ja punaiset pisteet kahden päivän käytön jälkeistä tilannetta akun varaustilan ja näytön päälläoloajan suhteen.

Parin viikon testijakson aikana Nokia 7 Plussan akun varauksesta yli yhden päivän (noin 16 h) käytön jälkeen jäljellä keskimäärin 60–70 %, kun näytön päälläoloaika liikkui noin 1-2 tunnin haarukassa. Samalla latauksella selvittiin toistuvasti ongelmitta myös toisen päivän yli – maltillisemmalla 2-3 tunnin näytön päälläoloajalla akun varausta oli toisen päivän iltana jäljellä noin 35 % ja raskaammalla noin 4,5 tunnin näytön päälläoloajalla runsaat kymmenkunta prosenttia. Kolmen päivän ylittämistä ei testijaksolla yritetty, mutta olisi ainakin kevyemmällä käytöllä (SOT  1h/d) hyvinkin mahdollista.

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen käyttöä, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Ajoimme Nokia 7 Plussalla myös io-techin virrankulutusta ja akunkestoa mittaavat perustestit. YouTube-testissä videota pyöristettiin WiFi:n yli tunnin ajan 1080p-tarkkuudella ja 50 % näytön kirkkaudella sekä 50 % äänenvoimakkuudella kuulokkeiden ollessa kytkettynä. Tässä tehtävässä 7 Plussan akusta hupeni tunnissa 9 %, joka tarkoittaa laskennallisesti hieman yli 11 tunnin toistoaikaa. Tuloksissa kannattaa ottaa huomioon ainakin noin prosenttiyksikön mittausvirheen mahdollisuus.

Grafiikkapainotteista rasitusta simuloivassa GFXBenchin Manhattan-akkutestissä Nokia 7 Plus saavutti kolmen ajon keskiarvona lähes 380 minuutin tuloksen, joka on testaamiemme puhelimien kärkeä heti Xiaomi Redmi 5 Plussan ja Samsung Galaxy J5:n takana. Sekalaista yleiskäyttöä simuloivassa PCMarkin akkutestissä tulokseksi tuli puolestaan kymmenen tuntia, joka edustaa markkinoiden parempaa puoliskoa.

Nokia 7 Plussan mukana toimitettava 18 watin (5 v 2,5 A; 9 V 2 A; 12 V 1,5 A) pikalaturi täyttää mittaustemme mukaan akun tyhjästä täyteen vajaassa parissa tunnissa. Valmistajan mainostamaan 0-50 % lataukseen 30 minuutissa ei aivan päästy – puolen tunnin kohdalla varaustaso näytti 41 %. Tunnissa akkuun latautui noin kolme neljännestä täydestä varauksesta ja viimeisen kymmenen prosentin lataamiseen meni varsin tyypilliseen tapaan noin puoli tuntia.

Yhteenveto

Julkaisun yhteydessä ottamiemme ensituntumien yhteydessä Nokia 7 Plus vaikutti jo varsin lupaavalta puhelimelta, eikä syvällisemmänkään testaamisen myötä ilmennyt yllättäviä sudenkuoppia. HMD Globalin ensimmäinen keskihintaluokan puhelin on tasainen kokonaisuus, joka tarjoaa hyvän syyn pohtia high-end-puhelimen hankkimisen todellista tarpeellisuutta.

Fyysiseltä toteutukseltaan Nokia 7 Plus on ensisijaisesti tukevan ja kestävän tuntuinen. Kuparinväriset korostukset tuovat kokonaisuuteen tyyliä ja erottavat laitteen massasta. Pyöristettyjä muotoja ja kulmia yhdistelevä kokonaisuus tarjoaa sopivan sekoituksen pitoa ja käyttömukavuutta. Kooltaan laite ei ole aivan pienimmästä päästä, eikä vakio-Androidista löydy erityisen hyviä yhden käden käyttöä tukevia ominaisuuksia, joka kannattaa huomioida laitetta ostaessa. IP-suojausta ei valitettavasti ole, mutta se olisikin lähinnä mukava lisä tämän hintaluokan puhelimessa.

Teknisesti Nokia 7 Plus tarjoaa varsin tasavahvan kattauksen. Snapdragon 660 –järjestelmäpiiri tarjoaa varsin hyvää suorituskykyä, jonka myötä ”seiskaplus” päihittää lähes kaikki keskiluokan kilpailijansa. Myös muistia ja tallennustilaa on riittävästi tämän hintaiseen puhelimeen, eikä yhteysominaisuuksissakaan ole valittamista, vaikka korkeammat LTE-nopeudet jäävätkin saavuttamatta. Kuusituumainen näyttö on hyvä, mutta säätöjen puutteet jäävät harmittamaan. Akunkestoltaan laite sijoittuu markkinoiden parhaimpaan kolmannekseen ja selvisimme sillä vaivatta toistuvasti kahden päivän käyttöaikoihin.

Kameraosastolla Nokia 7 Plus tarjoaa hyvän ratkaisun, joka tuottaa hyvää, mutta ei kuitenkaan huippuluokan jälkeä. Kaksoiskameran mahdollistama zoomaus on näppärä ja videon kuvanlaatu on hyvää. Harmiksemme totesimme kuitenkin OZO Audio –mikrofonien äänien särkevän meluisalla keikalla. Jotkut ovat varmasti harmissaan optisen kuvanvakaimen puuttumisesta, mutta sen löytymistä ei voi kuitenkaan vielä suoranaisesti vaatia tämän hintapisteen laitteelta, vaikka yksittäisistä kilpailijoista sellainen löytyisikin. Kyseisestä kilpailijoista puuttuu todennäköisesti jotain muuta, mitä ”seiskaplussasta” löytyy.

Softapuolella HMD Global on vahvistanut sitoutumistaan puhtaaseen Androidiin liittämällä koko tämän vuoden malliston osaksi Googlen Android One –ohjelmaa. Aiempaan nähden se lähinnä selkeyttää valmistajan lupauksia käyttöjärjestelmän suhteen ja tarjoaa selvästi keskimääräistä paremman päivitystuen seuraaville vuosille. Yleisesti ottaen Android on vakioasussaan hieman kaksiteräinen miekka. Selkeä konstailematon ulkoasu ja ylimääräisten sovellusten poissaolo on varmasti monen ”tekkiläisen” mieleen, mutta toisaalta siitä uupuu pieniä käteviä toimintoja, joihin kustomoiduissa Android-käyttöliittymissä on saattanut jo tottua.

HMD Globalin tarjokasta keskihintaluokkaan ehdittiin kaipailla vajaa vuosi, mutta onneksi odotus palkittiin Nokia 7 Plussan myötä. Kyseessä on tasapainoinen älypuhelin, joka tarjoaa hyvän vastineen rahalle. Nokia 7 Plussan pahin haastaja on sama, kuin useimmilla muilla keskihintaluokan puhelimilla: edellisen sukupolvien alennettuun hintaan myynnissä olevat huippumallit tarjoavat erittäin kovan vastineen rahalle, eikä ”seiskaplussa” pärjää niille esimerkiksi raa’an suorituskyvyn saralla. Vanhoja lippulaivapuhelimia vastaan etuna on kuitenkin tuoreempi malli-ikä sekä parempi päivitystuki. Nokia 7 Plus onkin varma valinta, jos vaatimukset jonkin tietyn ominaisuuden suhteen eivät ole äärimmillään. Kyseessä on varteenotettava vaihtoehto kalliimmille high-end-puhelimille ja palkitsemmekin Nokia 7 Plussan toimituksen valinta –kunniamaininnalla. Noin 400 euron hintaluokasta on hankala löytää merkittävästi parempaa kokonaisuutta.

Plussaa

  • Hyvä näyttö
  • Tukeva ja laadukkaan tuntuinen metallirakenne
  • Snapdragon 660 –järjestelmäpiirin suorituskyky tässä hintaluokassa
  • Kameran kuvanlaatu
  • Kameran 2x optinen zoom
  • Sulava vakio-Androidin uusin versio
  • Android One –ohjelman myötä ajantasaiset päivitykset
  • Hyvä akunkesto
  • 18 watin pikalataus
  • Dual SIM
  • Hinta varauksin

Miinusta

  • Ei LED-ilmoitusvaloa
  • Vakio-Androidin kapea lisäominaisuusvalikoima
  • Mattapintainen takakuori kerää sitkeitä sormenjälkiä (musta versio)
  • Yhden käden käyttö hieman hankalaa

 

This site uses XenWord.
;