Testasimme OnePlussan uuden 10 Pro -huippumallin.

OnePlus 10 Pron testijakson päätteeksi tunnelma on hieman pettynyt. Lopulta ehkäpä laitteen suurimmaksi ja näkyvimmäksi uudistukseksi tuntuu jäävän takakuoren ja takakameran uudistunut näyttävä muotoilu. Ja nyt ei kannata ymmärtää väärin, sillä samaan aikaan kyseessä on yksi tämän hetken varteenotettavimmista ylemmän hintaluokan älypuhelimista. Tämä kertoo toisaalta myös jotain tämän hetken high-end-markkinan suvantovaiheesta yleisesti.

OnePlus 10 Pron suurimpia pettymyksiä on, että osa ”uudistuksista” ei käytännössä ole uudistuksia laisinkaan, sillä esimerkiksi 80 watin laturi ei ole käytännössä aiempaa 65 wattista yhtään nopeampi ja ultralaajakulmakamera on kokonaisuutena viime vuotta heikompi suorittaja. Sen lisäksi 10 Prossa on useampia pieniä heikennyksiä 9 Prohon nähden, jota ei voi pitää kovin hyväksyttävänä etenkään tämän hintapisteen laitteessa.

Kaikesta kritiikistä huolimatta OnePlus 10 Pro on nykymarkkinoilla yksi parhaista tarjolla olevista puhelimista – siltä vain olisi odottanut huippumallina enemmän. Pienoisen plussan OnePlus saa siitä, ettei huippumallin hintatasoa ole nostettu yhtä korkealle kuin Samsungilla, Xiaomilla tai Applella. Jos haluaa säästää vielä hieman, löytyy saman konsernin valikoimista osin samaa rautaa käyttävä Realme GT 2 Pro 150 euroa huokeammin. Edeltäjämalli 9 Pron hankkiminen hyvään tarjoushintaan ei myöskään ole lainkaan huono vaihtoehto, sillä 10 Pro ei tarjoa merkittävää lisäarvoa edeltäjäänsä nähden. Tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen vahvaa lippulaivapuhelinta jäädään siis edelleen odottamaan saapuvaksi vuoden 2022 markkinoille.

Plussaa

  • AMOLED-näyttö markkinoiden kärkipään kuvanlaadulla
  • Snapdragon 8 gen 1 -piiri suorituskyvyltään Android-markkinoiden parasta
  • Pääkameran kuvanlaatu varauksin
  • Nopea pikalataus johdolla ja langattomasti
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Hyvä näytönalainen sormenjälkitunnistin
  • Oxygen OS:n hyvä päivitystuki

Miinusta

  • Ultralaajakulmakameran kuvanlaatu on heikentynyt edeltäjämallista ja automaattitarkennus poistettu
  • Videokuvauksen sekavat rajoitukset – joka kameralla eri maksimitarkkuus ja kuvanpäivitysnopeus
  • 128 Gt tallennustila perusmallissa varauksin
  • IP68-suojauksesta on luovuttu
  • Laturi käyttää USB-A-liitäntää, eikä tue korkeampia yleisen standardin USB-PD-lataustehoja
  • Uusi 80 W laturi ei ole yhtään nopeampi kuin vanha 65 W
  • Heikko tuki korkean ruudunpäivitysnopeuden peleille
  • Ei WiFi 6E -tukea

Huomioitavaa

  • Laturi ja suojakuoret toimitetaan pakkauksen mukana
  • Ei 3,5 mm:n ääniliitäntää
  • Ei muistikorttipaikkaa

Oneplus on vakiinnuttanut asemansa Suomen markkinoilla viimeisen puolikkaan vuosikymmenen ajan ja nyt vuorossa on yrityksen yhdeksännen sukupolven lippulaivamalli. Toisin kuin muutamana viime vuonna, OnePlus on palannut yhden huippumallin taktiikkaan – ainakin toistaiseksi. Yritys lanseerasi nimittäin tammikuussa Kiinassa ainoastaan 10 Pro –mallin ja sama laite lanseerattiin maaliskuun viimeisenä päivänä maailmanlaajuisille markkinoille. Kolmena edeltäneenä vuonna nähty perusmalli jäi siis tänä vuonna Pron rinnalta pois.

OnePlus 10 Pro on hinnoiteltu Suomessa 899 euroon, eli hinta on pysynyt samana kuin edeltäjässä. Lähtöhintaan saa 8 & 128 gigatavun muistiyhdistelmän ja 999 eurolla on tarjolla muhkeampi 12 & 256 Gt vaihtoehto. Värivaihtoehtoja on kaksi – tummanharmaa Volcanic Black, sekä vihreä Emerald Forest. Jälkimmäinen on saatavilla vain suurempaan muistivarianttiin.

Tässä artikkelissa perehdymme OnePlus 10 Prohon noin parin viikon ympärivuorokautisen käyttötestin pohjalta.

 

Pakkaus ja oheistarvikkeet

OnePlus toimittaa 10 Pron tutun näköisessä kirkkaanpunaisessa pakkauksessa, jonka koko on kuitenkin pienentynyt hieman viime vuodesta. Applen ja Samsungin pakkauksiin nähden koko on kuitenkin edelleen huomattavasti suurempi, johon on syynä runsaampi vakiovarustelu.

Pakkauksen toimitussisältö on seuraava:

  • puhelin
  • tervehdyskortti
  • pikakäyttöohje
  • käyttöturvatiedote
  • SIM-korttikelkan irrotustyökalu
  • USB-C – USB-A –kaapeli
  • 80 W Super VOOC –laturi
  • taipuisa suojakuori

 

Rakenne ja tekniset ominaisuudet

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 163,3 x 77,9 x 8,9 mm
  • Paino: 201 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 90,2 %
  • Materiaalit:
    • Näytön suojalasi ja takakuori: Gorilla Glass Victus
    • alumiinikehys

Ulkoisesti 10 Prota on vaikea erottaa etupuolelta edeltäjästään, mutta takaa ero on kuin yöllä ja päivällä. Huomion kiinnittää uusi neliskanttinen kamera-asetelma, joka on kooltaan lähes kaksinkertainen edeltäjämallin vastaavaan nähden. Takakameran kehykseen on lainattu hieman muotoilullista ideaa Samsungilta, sillä sen muoto ikään kuin jatkuu osaksi puhelimen metallirunkoa – joskin keraamisen kehyksen ja alumiinirungon välillä on luonnollisesti sauma. OnePlussan mukaan kameramoduulin keraamipinnan kovuus on peräti 8,5 Mohsin asteikolla ja se on teräkseen nähden 30 % naarmunkestävämpi.

Verrattuna moneen saman kokoluokan kilpailevaan puhelimeen, 10 Pro on kevyemmästä päästä ja massaltaan varsin tasapainossa ulkomittoihin nähden. OnePlus kertoo kiinnittäneensä huomiota painojakaumaan ja vaikka uusi kameratoteutus näyttää suurelta, ei laite tunnu kädessä yläpainoiselta. Kehyksen ja takakuoren muotoilu on hyvin samankaltaista edeltäjämallin kanssa, ja sama pätee myös käsituntumaan. Pienenä muotoilullisena muutoksena kehys on yläpäädystä tasainen. Kehyksen viimeistely on kiiltävä.

Ulkomitat ovat pysyneet muutaman millin kymmenyksen sisällä edeltäjämallista – 10 Pro on 0,2 mm lyhyempi, 0,3 mm leveämpi ja 0,1 mm ohuempi sekä 4 grammaa painavampi. Kilpailijoilleen 10 Pro pärjää koon puolesta hyvin. Xiaomi 12 Pro on 0,6 mm pidempi, 0,7 mm leveämpi, 0,4 mm ohuempi sekä 3 grammaa painavampi. Samsung Galaxy S22 Ultra on puolestaan selvästi joukon suurin – 0,1 mm leveämpi, peräti 4 mm leveämpi, 0,3 mm paksumpi ja 27 grammaa painavampi.

Viime vuonna OnePlus leikitteli mm. kiiltävän hopealla takakuorella, joka ei sormenjälkimagneettina ollut io-techin toimituksen mieleen. 10 Pron molemmat värivaihtoehdot ovat sen sijaan mattapintaisia – Gorilla Glass 5 -lasin pintaan on syövytetty (etsattu) mattaviimeistely, ja väri kimaltelee sopivassa valaistuksessa. Pinta on hieman liukas, ei kuitenkaan pahimmasta päästä. Plussapuolena ainakaan vihreä testikappaleemme ei kerännyt juurikaan sormenjälkiä.

Tummanharmaa värivaihtoehto muistuttaa ulkoisesti OnePlussan legendaardista Sandstone-pintaa, mutta ei valitettavasti ole tuntumaltaan karhea, vaan samalla tavoin mattapintainen kuin vihreä versio.

Rakenteen laatuvaikutelmassa ei ole valittamista – viimeistely on hyvää ja kokonaisuus tuntuu kädessä tukevalta kuten tässä hintaluokassa kuuluukin. Väännellessä ei kuulu ääniä. Tammikuussa OnePlus 10 Pro katkesi kahtia tunnetun Jerryrigeverything YouTube-kanavan rasitustestissä, jossa puhelinta väännettiin voimalla. Murtuminen kyseisessä rasitustestissä on nykypuhelimilla harvinaista, joten tulos keräsi osakseen huomiota. Voimakkaammin vääntäessä ja sormilla oikeasta kohtaa tukiessa voi huomata, että puhelin lähtee taipumaan vähäisesti juurikin lukitusnäppäimen viereisen antenniraidan kohdalta, joka on edellä mainitun YouTube-videon perusteella rakenteen heikoin kohta. En kuitenkaan näe, että asiasta koituisi käytännön ongelmaa normaalikäytössä, sillä tarvittavan vääntövoiman on oltava todella suuri murtuman aikaansaamiseksi ja siitä syntyvät vauriot tuskin kuuluisivat takuun piiriin. Jos kaikesta huolimatta epäilee, että asialla on omassa käytössä merkitystä, kannattaa se luonnollisesti ottaa huomioon. Omien havaintojeni perusteella asialla ei ole merkitystä normaalikäytön kannalta.

Euroopassa laitteelle ei myönnetä lainkaan IP-sertifiointia (ingress protection), eli suojausluokitusta pölyltä ja vesiroiskeilta. Edeltäjämallin IP68-tason vesiupotussuojauksesta on siis luovuttu, joka on luonnollisesti huono kehityssuuntaus. Yhdysvalloissa T-Mobile-operaattorin kautta myytävässä OnePlus 10 Prossa se kuitenkin on ja epävirallisten tietojen mukaan laitteen rakenteellisessa toteutuksesa ei ole eroa. Purkuvideoiden perusteella globaalissa myynnissä olevan laitteen sisällä onkin suojaavia tiivisteitä, joten on mahdollista, että laite voi selviytyä sattuvista vesivahingoista. Tarkoituksella laitetta ei kuitenkaan kannata veteen upottaa, sillä takuu ei korvaa vahinkoja.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,7-tuumainen LTPO2 AMOLED –näyttöpaneeli
  • 1440 x 3216 pikseliä, 20,1:9-kuvasuhde, 525 PPI
  • 1300 nitin pistemäinen kirkkaus
  • adaptiivinen ruudunpäivitysnopeus 1-120 Hz, MEMC-liikkeenparannus
  • 10bit värintoisto, HDR10+, 100 % DCI-P3 & sRGB
  • 360 Hz kosketuksentunnistus (vain tuetuissa peleissä)
  • reunoilta kaartuva Gorilla Glass Victus -suojalasi
  • herätys kaksoisnapauttamalla, mukavuustila, aina päällä -näyttö

OnePlus 10 Pron näytön suurin uudistus on siirtyminen uusimman sukupolven LTPO2-taustakerrostekniikkaan, joka mahdollistaa monipuolisemman virkistystaajuuden adaptiivisen säätämisen ja alhaisemman virrankulutuksen. Näytön koko ja resoluutio ovat pysyneet samana.

Näytön virkistystaajuuden kerrotaan vaihtuvan näytettävän sisällön mukaan 1 ja 120 hertsin välillä. Perusajatuksena on, että puhelin laskee virkistystaajuuden alas, jos näytöllä ei ole liikkuvaa sisältöä eikä näyttöön kosketa. Käytännössä havaitsimme Androidin virkistystaajuusmittarin avulla, että puhelin laskee virkistystaajuuden 5 tai 10 hertsiin, jos näyttöön ei kosketa. Yhden hertsin lukemia emme kuitenkaan nähneet.

Muutamilta osin OnePlussan adaptiivisessa toteutuksessa olisi kuitenkin vielä viilaamista, sillä esimerkiksi 24 FPS:n video pyörii 30 hertsin tilassa ja 48 FPS:n testivideossa virkistystaajuus vaihteli 30 ja 60 Hz välillä, aiheuttaen sulaviin liikkeisiin pientä tökkimistä. Lisäksi Instagramia selatessa havaitsimme selausanimaation pysähtymistä videon kohdalla, kun virkistystaajuus tippui 120 Hz:stä alemmas. Edeltäjämalli 9 Prolla ei vastaavaa esiintynyt. Miinusta ropisee edelleen myös pelien kohdalla, sillä tuki korkeammalle virkistystaajuudelle on edelleen todella heikkoa. Lähtökohtaisesti pelit toimivat maksimissaan 60 hertsin ruudunpäivitysnopeudelle rajattuna, ainoastaan PUBG Mobile, LOL Mobile, Free Fire, COD Mobile ja Brawl Stars tukevat 90 tai 120 hertsin hyödyntämistä. Rajoite on OnePlussan päässä, sillä markkinoilta löytyy jo kolminumeroinen määrä 120 hertsiä tukevia pelejä, joita myös monet kilpailevat puhelimet tukevat.

Kuvanlaadultaan näyttö on erinomainen. Näyttö on maksimitehollaan kirkas, joskaan ei aivan markkinoiden kirkkaimpien tasoa, ja himmeimmillään miellyttävä myös pimeässä käytettäväksi. Näytön värintoisto on silmämääräisesti luonnollista ja tarkkaa. Neutraalein ja hillityin kuva syntyy Luonnollinen-asetuksella, loisteliaimman värintoiston saa lisäasetuksista Wide Gamut -väritilalla. Lisäasetuksista voi halutessaan myös hienosäätää värilämpötilaa mieleisekseen ja halutessaan värilämpötilan saa säätymään automaattisesti ympäristön valaistuksen mukaan.

Edeltäjämallin tapaan myös 10 Pro tarjoaa joukon kuvanlaadun tehostamisominaisuuksia, kuten kuvan tarkkuuden ylöspäinskaalauksen tietyissä sovelluksissa kuten YouTubessa ja Instagramissa, sekä kuvan keinotekoisen HDR-muunnoksen.

Näytön alle sijoitettu optinen sormenjälkitunnistin sijaitsee hieman aiempaa ylempänä, joka tekee sen käytöstä miellyttävämpää. Tunnistin toimii testikokemustemme perusteella moitteetta ja ripeästi.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 8 gen 1 5G -järjestelmäpiiri
    • 1 x 3,0 GHz Cortex-X2 -prosessoriydin
    • 3 x 2,5 GHz Cortex-A710 -prosessoriydintä
    • 4 x 1,8 GHz Cortex-A510 -prosessoriydintä
    • Adreno 730 GPU
    • integroitu X65 5G-modeemi
  • 8 tai 12 Gt LPDDR5 RAM-muistia
  • 128 tai 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa (vapaana 256 Gt:n mallissa noin 232,2 Gt)
  • X65 5G –modeemi (integroitu), 5G NSA & SA, Sub 6 Ghz (n1, n2, n3, n5, n7, n8, n20, n25, n28, n30, n38, n40, n41, n48, n66, n71, n77, n78)
  • LTE Cat.18/18 (1170/200 Mbit/s), 4×4-MIMO, 2 x nano-SIM
  • 11ax Wi‑Fi 6, 2×2 MIMO
  • Bluetooth 5.2 (aptX, aptX HD, LDAC, AAC), NFC
  • GPS (L1+L5 Dual Band), GLONASS, Galileo (E1+E5a Dual Band),Beidou, A-GPS
  • Stereokaiuttimet, Dolby Atmos
  • 5000 mAh akku (19,35 Wh), kaksiosainen rakenne
    • USB-C 3.1 gen 1
    • 80 W Super VOOC -pikalataustuki
    • 50 W Air VOOC -langaton pikalataus
    • käänteinen langaton lataus

OnePlus 10 Pron merkittävimmät tekniset uudistukset edeltäjämalliin nähden ovat järjestelmäpiiri ja akku.

Järjestelmäpiiri on päivitetty vuotuiseen tapaan Qualcommin uusimman sukupolven Snapdragon 8 gen 1 -malliin, joka löytyy myös useimmista kilpailijoista. Samsungin neljän nanometrin prosessilla valmistettava piiri on Qualcommin mukaan edeltäjäänsä (Snapdragon 888) nähden 20 % suorituskykyisempi prosessoripuolella ja 30 % suorituskykyisempi grafiikkapuolella. Prosessoriytimet on päivitetty ARM:in uusimman sukupolven versioihin ja myös piirin muut osa-alueet, kuten grafiikkasuoritin ja modeemi edustavat Qualcommin uusinta osaamista markkinoilla.

10 Pron jäähdytysratkaisua on parannettu edeltäjämalliin nähden ja se hyödyntää nyt ensimmäistä kertaa höyrykammiotekniikkaa sekä kupari, kuparihiili ja grafeenikerroksia lämmön siirtämiseen. OnePlussan mukaan jäähdytysratkaisun kokonaisala on yli A5-paperin kokoinen.

Edullisemmassa muistivaihtoehdossa on viime vuoden tapaan 8 Gt RAM-muistia ja 128 Gt tallennustilaa, joka alkaa olla nykypäivän 900 euron puhelimeen hieman vähänpuoleisesti. Esimerkiksi Motorola tarjoaa Edge 30 Pro -mallissaan 12 & 256 Gt:n muistiyhdistelmän sata euroa halvempaan suositushintaan.

Yhteyspuolella huomioitavaa on, ettei osasta nykypäivän lippulaivapuhelimia löytyvä WiFi 6E ole tuettuna OnePlus 10 Prossa, kuten ei myöskään Ultra Wideband -tekniikka ole tuettuna.

Akun kapasiteetti on kasvanut 500 mAh:lla ollen nyt 5000 mAh. Akku rakentuu edelleen kahdesta erillisestä kennostosta. Uutta on Warp Charge -pikalatausbrändäyksestä luopuminen ja siirtyminen konsernisisar Oppon Super VOOC -pikalataustekniikkaan, joka on nyt tuettuna 80 watin teholla. OnePlus lupaa akun latautuvan täyteen hieman yli puolessa tunnissa ja 60 %:iin vartissa.

  • Alapääty:
    • SIM-korttikelkka
    • mikrofoniaukko
    • USB-C 3.1 gen 1 -liitäntä
    • toinen puhelimen stereokaiuttimista
  • Yläpääty:
    • mikrofoniaukko
    • kuulokeritilään sijoitettu toinen puhelimen stereokaiuttimista
  • 32 megapikselin etukamera (Sony IMX615, 1/2,8”, 0,8 um pikselikoko), f2.2, kiinteä tarkennus

Näppäinten ja liitäntöjen asemointi on pysynyt pitkälti samana kuin edeltäjämallissa. Alert Slider -kytkimen sijaintia on vaihdettu hieman ylemmäs oikeassa kyljessä. Näytön vasemmassa yläkulmassa tuttuun tapaan sijaitsevaa etukameraa on vihdoin päivitetty ja se käyttää nyt Nord 2:sta tuttua 32 megapikselin sensoria.

Mittasimme kaiuttimista 30 cm etäisyydeltä 82 dbA tuloksen, joka on mittaamiemme puhelimien keskuudessa hyvä, mutta ei huippulukema. Edeltäjämallista mittasimme 85 dBA:n kärkilukeman ja rinnakkain vertailussa 9 Pron äänen voi havaita olevan vielä hieman voimakkaampi ja heleämpi. 10 Pron ääni on puolestaan hieman ontompi ja tasapaksumpi.

 

Kamera

Kuten jo mainittua, takakameran muotoilu on OnePlus 10 Pron näkyvin ulkoinen uudistus. Koska kamerakehys on aiempaa leveämpi, puhelin ei keiku pöydällä käytettäessä aivan yhtä paljon kuin aiemmin. Kamera on viime vuoden tapaan toteutettu yhteistyössä ruotsalaisen ammattilaiskameravalmistaja Hasselbladin kanssa, josta muistutuksena on yrityksen logo kameroiden vieressä.

Takakamerakehykseen on sijoitettu kolme kameraa sekä kehän muotoon toteutettu salama, joka koostuu todellisuudessa kuitenkin vain kahdesta LEDistä. Salamakehän keskellä sijaitseva kryptinen P2D 50T -teksti tarkoittaa muuten 50 megapikselin toisen sukupolven Hasselblad-kolmoiskameralla varustettua puhelinta (P=phone, 2D=toinen sukupolvi, 50T=50 megapixel Triple-lens).

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin laajakulmakamera, 1/1,43″ Sony IMX789 -sensori, 1,12 um pikselikoko, 23 mm kinovastaava polttoväli, f1.8, OIS, 2x2OCL
  • 8 megapikselin telekamera, 1/4,4” Omnivision OV08A10 -sensori, 1,0 um pikselikoko, 77 mm kinovastaava polttoväli, f2.4, 3,3x polttoväli pääkameraan nähden, OIS
  • 50 megapikselin ultralaajakulmakamera, 1/2,76” Samsung ISOCELL JN1 -sensori, 0,64 um pikselikoko, 150 asteen kuvakulma, f2.2, kiinteä tarkennus
  • kaksois-LED-salama
  • Videotallennus:
    • 8K 24 FPS
    • 4K 120, 60 & 30 FPS
    • 1080p 240 FPS slow-mo, 720p 480 FPS super slow-mo

10 Pron kameratoteutus on uudistunut osittain ja osa on puolestaan peritty sellaisenaan edeltäjämallista. Toisin sanoen pääkamera ja telekamera ovat ennalta tuttuja, ultralaajakulmakameraa on uudistettu ja erillisestä alhaisen resoluution mustavalkokamerasta on luovuttu, mikä on hyvä juttu.

Pääkamera perustuu siis edelleen Sonyn 48 megapikselin IMX789-sensoriin, joka käyttää 1,12 mikrometrin pikseleitä. Objektiivin kinovastaava polttoväli on 23 mm, aukkosuhde tavanomainen f1.8 ja siinä on optinen kuvanvakautus.

Telekamera on myös tuttu, tarjoten edelleen melko maltillisen kahdeksan megapikselin resoluution sekä 3,3-kertaisen polttovälin pääkameraan nähden. Telekamera tarjoaa edelleen myös optisen kuvanvakaimen.

Ultralaajakulmakamera on sen sijaan uusi sekä Samsung ISOCELL JN1 -kuvasensorin että objektiivin osalta. Megapikselimäärä on pysynyt 50:ssä, mutta sensorin sekä pikselien koko on pienentynyt selvästi. Objektiivin kuvakulmaa on laajennettu merkittävästi sen ollessa nyt poikkeuksellisen laaja 150 astetta. Tämän hetken älypuhelinmarkkinoilta ei löydy tätä laajemman kuvakulman kameraa. Miinuspuolena automaattitarkennus on jätetty kameran ominaisuuksista pois, eli makrokuvaus ei ole enää mahdollista.

Kamerasovelluksen ulkoasu ei ole muuttunut merkittävästi viime vuodesta ja toimintaperiaate on pitkälti sama. Kuvaustilojen fonttia on hieman suurennettu ja vasemman reunan pikatoimintoikoneja muutettu. Mm. makrokuvaustilaa ei enää ole, koska ultralaajakulmakamera ei tue enää automaattitarkennusta. Pikku miinuksena videotilan resoluution ja kuvanpäivitysnopeuden asetukset ovat eri valikoissa, kun niiden käyttö olisi selkeämpää aiempaan tapaan samasta paikasta. Miinusta tulee myös kuvaustilavalikosta, sillä aiemmin sen sisältöön pääsi käsiksi suoraan aktiivisen kuvaustilan nimen kohdalta sivulle pyyhkäisemällä, mutta nyt sinne on mentävä kömpelösti selaamalla kuvaustilalistan loppuun.

OnePlussan mainostamien 10-bittisten HEIF-kuvien ottaminen on mahdollista kytkemällä asetuksista ominaisuus päälle, mutta kuvien käyttö on erittäin epäkäytännöllistä, sillä ne eivät näy esimerkiksi Windowsissa vaikka HEIF-tuen mahdollistava lisäosa olisi hankittuna, ja myöskin niitä tukevat sovellukset ovat harvassa. Onkin ennemmin suositeltavaa käyttää manuaalikuvaustilan 12-bittistä raakakuvausmahdollisuutta.

Testijaksolla käytössä oli suurimman osan ajasta kamerasovelluksen versio 3.433.2.

Manuaalikuvaustila löytyy 10 Prosta uudella ”asiantuntija”-nimellä ja se sisältää toivottuna parannuksena tuen kaikille kolmelle kameralle. Kameran vaihto tosin toimii hieman epäintuitiivisesti vasempaan reunaan sijoitetusta ”linssi”-valikosta ja suljinpainikkeen vieressä on erillinen hieman hämäävä 2x-rajausmahdollisuus.

Manuaalisäätöjä on tarjolla vanhaan malliin, eli säädöt löytyy ISO-arvolle (100-6400), suljinajalle (1/8000-32 s), tarkennukselle, valkotasapainolle (2300-7500 K) ja valotuksen kompensoinnille (+3…-3). Valitettavasti asetusten muistipaikat on jätetty ominaisuuksista pois.

Edeltäjämallin tavoin raakakuvaus on tarjolla 12-bittisillä väreillä ja vaihtoehtona on myös RAW+-muoto, jonka ideaa emme aivan ymmärtäneet, sillä se sisältää JPEG-kuvista tuttua prosessointia, joka on raakakuvien perusidean vastaista.

Täysin uutta on manuaalikuvaustila myös videolle, joka on jostain syystä nimetty samalla video-nimellä kuin tavallinen videokuvaustila. Herkkyyden, suljinajan, valotuksen kompensoinnin, valkotasapainon ja tarkennuksen ohella käytettävissä on kaikki kolme kameraa, mutta jostain syystä ainoastaan 4K 30 FPS tarkkuus elokuvamaisen laajalla 21:9-kuvasuhteella. Myös muut normaalista videokuvaustilasta tutut formaatit olisi mieluusti nähnyt myös tässä tilassa.

Tarjolla on mahdollisuus tallentaa videota myös log-profiililla, joka tuottaa haaleammalta näyttävän lopputuloksen, mutta mahdollistaa värien paremman jälkikäsittelyn. Kysyin 10 Pron log-videon hyödynnettävyydestä mielipidettä videoeditoinnin ammattilaiselta, jonka kokemusten mukaan se tarjoaa jonkin verran tavallista videota enemmän säätövaraa, ollen samalla myös kohinaisempaa. Videoeditoinnista ja värimäärittelystä kiinnostuneen kannattaa siis kokeilla log-profiilia, mutta ei kannata odottaa järjestelmäkameratason muokattavuutta. Tarjolla on myös HDR-tallennusmahdollisuus, joka käyttää HLG10-formaattia.

OnePlus 10 Pron takakamera tarjoaa kolme eri natiivia polttovälivaihtoehtoa, mutta ultralaajakulmakameran täysi 150 asteen kuvakulma ei ole käytettävissä peruskuvaustilassa, vaan se toimii suppeammassa vääristymiltä korjatussa 110 asteen tilassa, jonka polttoväli on 0,6-kertainen pääkameraan nähden. Pääkameran kinovastaava polttoväli on 23 mm ja telekameran 77 mm.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

48 megapikselin pääkamera on teknisesti identtinen viimevuotisen kanssa, joten ei yllätä, että erot kuvanlaadussa vaikuttavat hyvin minimaalisilta. Kuvat tallentuvat oletuksena 12 megapikselin tarkkuudella. Hyvässä valaistuksessa otetut kuvat ovat yleisilmeeltään pääosin varsin hyviä – joskin tyyliltään enemmän suuriin massoihin kuin vaativampiin käyttäjiin vetoavia.

Kamera korostaa värejä jonkin verran, muttei useimmiten häiritsevän paljon. Edeltäjämalliin nähden tukkoisista tumman pään sävyistä on ehkä hieman päästy eroon. Lähemmässä tarkastelussa kamera kontrastoi ja yliterävöi edelleen yksityiskohtia melko rajusti – kokonaiskuvassa se lisää illuusiota yksityiskohdista ja terävyydestä. Jossain jyrkemmän valon tilanteissa kameralla on ongelmia tuottaa luonnollista jälkeä ja kuviin saattaa muodostua epäluonnollisen korostunut HDR-efekti sekä haamureunuksia korkean kontrastin rajapintoihin. Lähikuvissa voi havaita saman haasteen kuin monissa muissakin suurikennoisissa puhelimissa, eli kuva pehmenee melko voimakkaasti tarkennuskohdan ulkopuolella reunoja kohti.

Heikommassa valaistuksessa pääkameran suorituskyvyssä ei ole juuri valittamista – etenkin kokonaisilmeeltään kuvat ovat varsin hyviä ja plussana kamera ei koita suitsia kohinaa kovinkaan aggressiivisesti, joten yksityiskohdat säilyvät kohtalaisen hyvin. Toki jälki on pikselitasolla prosessoidumpaa ja pehmeämpää kuin hyvässä valossa, mutta kokonaisuutena kuvat näyttävät hyvältä. Joissain tilanteissa kirkkaat valot aiheuttavat kuviin heijastuksia. Pisimmillään automatiikka venyttää suljinajan 1/4 sekuntiin ja herkkyyden jopa ISO 25600 -arvoon.

50 megapikselin ultralaajakulmakameran kanssa OnePlus on päätynyt varsin erikoiseen toteutukseen. Perus valokuvaustilassa tarjolla ei ole ultralaajakulmakameran täyttä 150 asteen kuvakulmaa, vaan rajattu 110 asteen kuvakulma, johon on tehty samalla vääristymänpoisto. 150 asteen kuvakulman saa käyttöön omasta erillisestä kuvaustilastaan. On hieman erikoista sisällyttää puhelimeen poikkeuksellisen laajan kuvakulman kamera, mutta piilottaa se erillisen kuvaustilan taakse.

Lisää harmitusta aiheuttavat peruskuvaustilassa 110 asteen kuvakulmalla taltioitavat kuvat. Kuvissa reuna-alueiden geometriset vääristymät on kyllä suoristettu, mutta samalla kuvia on venytetty reunoilta siinä määrin, että kohteiden mittasuhteet vääristyvät havaittavasti ja lisäksi kuva sumenee ja yksityiskohdat pehmenevät reunoja kohti mentäessä. Ikään kuin kuvan keskikohta on samanlainen kuin 150 asteen kuvakulmalla, mutta kuvaa on venytetty kasvavissa määrin reunoja kohti.

Jos jätetään vääristymän korjauksen vaikutukset huomiotta, kuvanlaatu on nykypäivän lippulaivapuhelimien mittapuulla melko heikkoa. Edeltäjämalli 9 Pron ultralaajakulmakamera oli luokassaan hyvä ja ero siihen onkin suorastaan valtava. Yksityiskohtien toisto on todella pehmeää ja värimaailma on todellista haaleampaa.

Ultralaajakulmakameran hämäräkuvauskyvyt ovat heikentyneet selvästi edeltäjämallista, joka ei pienentyneiden pikseleiden myötä ole mikään varsinainen ihme. Kaupungin iltavalaistuksessa tai hämärissä sisätiloissa sillä pärjää vielä kohtalaisen hyvin, mutta sitä heikommissa olosuhteissa kuvat jäävät todella synkiksi. Erittäin heikossa valossa kuvan tummille alueille ilmestyy sävyjen selkeää porrastumista, jonka alueella yksityiskohtia saattaa jäädä jopa kokonaan piirtymättä. En muista nähneeni vastaavaa aiemmin kamerapuhelimissa.

150 asteen kuvakulma on siis otettava käyttöön erillisestä kuvaustilasta, joka on toteutuksena käytännön kannalta kömpelö. Ymmärrettävistä syistä kuvan reuna-alueille tulee selvää geometrista vääristymää, sillä kuvakulma on poikkeuksellisen laaja, mutta yksityiskohdat pysyvät terävämpänä reunoille asti ja mittasuhteet kunnossa. Itse siis suosisin täyden 150 asteen kuvakulman käyttöä rajatun ja suoristetun 110 asteen kuvakulman sijaan. Muilta osin kuvanlaatu vastaa toisiaan, sillä ovathan kuvat peräisin samasta kamerasta. Tosin, 150 asteen kuvakulmaa ei valitettavasti voi käyttää yötilan kanssa, mikä on harmi.

150 asteen tilassa on tarjolla myös kalansilmänäkymä, joka on toteutettu ohjelmallisesti, eli keinotekoisesti. Käytännössä se vain sovittaa kameran kuvan pyöreän muotoiseen näkymään.

Telekamera tekee hyvässä valaistuksessa varsin kelpo jälkeä. Vaikka rauta on samaa kuin edeltäjämallissa, näyttäisi prosessointi kehittyneen hieman parempaan suuntaan, sillä pikselitasolla kuvissa ei enää ylikorosteta kontrastia ja terävöintiä niin pahasti. Kuvat on värimaailmaltaan varsin luonnollisia ja yleisilmeeltään miellyttäviä. Korkean kontrastin tilanteissa tumma pää saattaa jäädä hieman tukkoiseksi. Kohinanvaimennusta ei ole säädetty liian aggressiiviseksi, vaan kuviin jää miellyttävää hienojakoista kohinaa. Yksityiskohtien tasolla jälki on hieman pehmeää.

Heikommassa valaistuksessa OnePlus 10 Pro siirtyy jossain vaiheessa automaattisesti käyttämään pääkameralta tehtyä rajausta, mutta se ei testiemme perusteella tapahdu erityisen herkästi, vaan vaaditaan melko heikosti valaistu sisätila tai oikeasti hämärämpi ulkotila ennen kuin varsinaisen telekameran käytöstä luovutaan. Esimerkiksi keskiverrosti valaistussa sisätilassa tai kaupungin iltavalaistuksessa telekamera pysyy edelleen käytössä ja kuvanlaatu säilyy kokonaisuutena varsin hyvänä, vaikkakin pikselitasolla jälki meneekin valon vähentyessä melkoiseksi mössöksi.

Pääkameralla täyden resoluution kuvissa on havaittavissa selvästi enemmän yksityiskohtia. Hämärässä etu yksityiskohtien määrässä vähenee, mutta täyden resoluution kuva näyttää silti paremmalta, sillä siinä kohinanpoisto ei ole niin aggressiivista, jonka myötä yleisilme pysyy skarpimpana.

Ultralaajakulmakameralla täyden resoluution käyttämisestä ei testiemme mukaan vaikuttaisi olevan oikeastaan mitään hyötyä. Täyden resoluution kuvat ovat paikoin aavistuksen kontrastikkaampia, mutta yksityiskohtia kuviin ei tallennu yhtään sen enempää.

Erillinen yökuvaustila toimii samaan tapaan kuin viime vuoden mallissa, eli se ei kirkasta otosta kohtuuttomasti todelliseen tilanteeseen nähden. OnePlus 10 Prolla yökuvien ottaminen tapahtuu moniin kilpailijoihin nähden melko nopeasti, eikä kuvien ottamista tarvitse enää juuri koskaan odottaa useita sekunteja.

Yötila lisää hieman kuvan valoisuutta ja avaa tummempia alueita, mutta samalla silottelee kuvasta kohinaa ja vie sen mukana myös pienempiä yksityiskohtia. Pikselitasolla jälki on huonompaa sekä edeltäjämallin yötilaan sekä ilman yötilaa otettuihin kuviin nähden, sillä jälki on pehmeää ja kuvista on siloteltu pois kohinan ohella myös paljon yksityiskohtia. Plussapuolena värintoisto paranee hieman tummemmilla alueilla, eikä kirkkaasti valaistut kohdat pala niin herkästi puhki.

Ultralaajakulmakameran kanssa tilanne on toinen, sillä yötila pystyy parantamaan huomattavasti kuvien valoisuutta ja sen lisäksi myös houkuttelemaan etenkin tummilta alueilta esiin enemmän yksityiskohtia ja värejä. Myös Kirkkaiden kohtien dynamiikka parantuu merkittävästi, eivätkä ne enää pala puhki.

Telekameralla yötilaa käyttäessä tulokset ovat jälleen hyvin kaksijaksoiset, joka liittynee osaksi myös siihen, että heikommassa valossa telekameran kuvat taltioidaan pääkameralla. Lopputulos ei ole merkittävästi valoisampi ja kohinanpoisto tekee kuvasta pehmeän ja vie pienempiä yksityiskohtia mennessään. Plussapuolina värintoisto sekä kirkkaiden kohtien dynamiikka paranee.

Yhteenvetona 10 Pron yökuvaustila ei ole enää yhtä yleispätevä ratkaisu kuin edeltäjämallissa. Pääkameralla kuvanlaatu on useimmiten jopa huonompaa, sama koskee pitkälti myös telekameraa. Ultralaajakulmakameran kanssa yötila sen sijaan on ehdottomasti käyttämisen arvoinen, sillä se parantaa havaittavasti kameran muutoin heikkoa hämäräsuorituskykyä.

Etukameran kuvanlaatu on hyvää perustasoa. 32 megapikselin sensori on quad bayer -tyyppiä, eli neljä vierekkäistä fotodiodia muodostaa yhden pikselin. Ehkäpä tämä on syynä sille, että kuvien yksityiskohdat eivät toistu aivan kyseiseltä resoluutiolta odotettavalla tavalla, eikä tarkkuus yllä aivan markkinoiden kärjen luokkaan. Kameran resoluutiota ei myöskään ole mahdollista säätää asetuksista pienemmäksi, joten käyttäjän on tyydyttävä hieman tarpeettomankin suuriin 5-8 megatavun kokoisiin tiedostoihin.

Videokuvausominaisuudet ovat pysyneet pääosin ennallaan viime vuodesta, joskin muutamaan seikkaan on valitettavasti tullut heikennyksiä. Parhaimmillaan kamera pystyy 8K 24 FPS ja 4K 120 FPS -laatuihin, mutta vain pääkameralla. Ultralaajakulmakameran ruudunpäivitysnopeus on rajattu 4K-tarkkuudella 30 FPS:ään, kun edeltäjämallissa se oli vielä 60. Telekamera on valitettavasti rajattu edelleen vain 1080p-tarkkuuteen 30 FPS kuvanpäivitysnopeudella, joka on lippulaivapuhelimelta jo hieman heikko suoritus.

Pakkausvaihtoehtoja ovat H.264 ja H.265 – videot tallentuvat MP4-kääreeseen. OnePlus on jostain syystä laskenut videoiden bittivirtaa havaittavasti 9 Prohon verrattuna. Äänet taltioituvat stereona varsin alhaisella 96 kbit/s bittivirralla.

Video tallentuu pääkameralla eri tarkkuuksilla ja asetuksilla seuraavasti:

  • 8K 24 FPS
    • H.264 65 Mbit/s, High L4 CABAC 1 Ref Frames
    • H.265 65 Mbit/s, Main@L6.1@Main
  • 4K 120 FPS
    • H.264 100 Mbit/s, High L4 CABAC / 1 Ref Frames
    • H.265 55-60 Mbit/s, Main@L6.1@Main
  • 4K 60 FPS
    • H.264 50-62 Mbit/s, High L4 CABAC 2 Ref Frames
    • H.265 50 Mbit/s, Main@L6.1@Main
  • 4K 30 FPS
    • H.264 50-62 Mbit/s, High L4 CABAC 2 Ref Frames
    • H.265 35 Mbit/s, Main@L6.1@Main
  • 1080p 60 FPS
    • H.264 25 Mbit/s, High L4 CABAC 4 Ref Frames
    • H.265 9 Mbit/s, Main@L5@Main
  • 1080p 30 FPS
    • H.264 15-20 Mbit/s, High L4 CABAC 4 Ref Frames
    • H.265 9 Mbit/s, Main@L5@Main

Vain pääkameralla kuvattavissa olevan 8K-videon ruudunpäivitysnopeutta on laskettu edeltäjämallin 30:stä 24:ään, johon on hankala keksiä järkisyytä. Myös bittivirtaa on laskettu merkittävästi alle puoleen aiemmasta. Ruudunpäivitys onkin tökkivää ja nykivää, etenkin jos kuvassa on liikkuvia kohteita tai jos käyttäjä panoroi kameralla. Lisäksi kuvanvakautus ei ole käytössä. 8K-videossa on enemmän yksityiskohtia, mutta samalla sitä on yliterävöitetty ja prosessoitu rajusti, joten jälki ei varsinaisesti miellytä silmää. Tiivistettynä 8K-videotilaa ei voi pitää kovinkaan käyttökelpoisena.

4K-videokuvaus tuottaa parasta laatua pääkameralla tallennettuna. Kuvanlaatu on melko hyvää, joskin valokuvien tapaan myös video ylikorostaa kontrastia, terävyyttä ja hieman värejä. Myöskään ultralaajakulmakameralla tallennettu 4K-video ei ole hassumpaa, vaikkakin sen yksityiskohtien toisto on hieman pehmeämpää. Toisin kuin valokuvissa, kuvan yleisilme näyttää pää- ja ultralaajakulmakameroilla melko samalta. 4K 120 FPS tilassa havaitsimme kameralla tarkennusongelmia, jotka näkyivät tarkennuksen tiheänä pumppaamistaipumuksena. 120 FPS tila ei myöskään tue kuvanvakautusta, joten kuva näyttää 8K:n tapaan hermostuneelta.

Telekameralla onnistuu siis maksimissaan 1080p 30 FPS -videon tallentaminen, jonka kuvanlaatu on ok, mutta luonnollisesti pehmeää muiden kameroiden 4K-laadun rinnalla. Jos 4K-videota kuvatessa koittaa zoomata, taltioituu pääkameralta tehty rajaus, jonka kuvanlaatu ei yllä edes telekameran 1080p-materiaalin tasolle.

Kuvanvakautuksen toiminnassa ei ole valittamista – elektroninen vakautus on aina päällä sitä tukevissa kuvaustiloissa (muut paitsi 8K ja 4K 120 FPS), jonka miinuspuolena on selvä kuvakulman rajautuminen. Vakautus toimii hyvin suodattaen mm. kävellessä käytännössä kaikki tärähdykset ja heilahdukset. Tarjolla on myös erillinen ultravakaa-tila, joka toimii kuitenkin vain 1080p-tarkkuudella, joten sen käyttöä on hankala perustella hyvin toimivan perustilojen vakautuksen sijaan.

 

Käyttöjärjestelmä

OnePlus 10 Pro käyttää uusinta Android 12 -versiota ja sen päällä yrityksen OxygenOS 12.1 -käyttöliittymää. OnePlus ilmoitti viime vuonna OxygenOS:n koodipohjan yhdistämisestä sisaryhtiö Oppon ColorOS-käyttöliittymän kanssa ja sen hedelmiä on jo nähty viimeisimmissä OxygenOS-versioissa – valitettavasti monien käyttäjien mielestä huonoon suuntaan. Ympäri käyttöliittymää on lainattu yksityiskohtia ja elementtejä Oppon ColorOS:stä ja kokonaisuus on mennyt kauemmas monien OnePlus-käyttäjien arvostamasta vakio-Androidin tyylistä. OxygenOS 11 -versioon verrattuna eroja voi huomata niin vakiokuvakkeiden muodossa, asetusvalikoiden ulkonäössä kuin vakiosovellusten käyttöliittymissäkin.

OnePlus ehti myös jo julkaista suunnitelman OxygenOS:n ja ColorOS:n sulauttamisesta yhdeksi uudeksi käyttöliittymäksi. Ilmeisesti käyttäjäpalautevyöryn myötä yritys kuitenkin ilmoitti OnePlus 10 Pron kansainvälisen julkistuksen yhteydessä peruuttaneensa yhdistämissuunnitelmat ja jatkavansa OxygenOS:n kehittämistä omana erillisenä käyttöliittymänään. ColorOS:stä lainattujen piirteiden pitäisi siis taas vähentyä loppuvuodesta esiteltävässä OxygenOS 13 -versiossa.

Käyttöliittymäviilausten ohessa OxygenOS 12.1 tuo mukanaan muutamia uusia ominaisuuksia. Shelf-näkymä, joka aiemmin löytyi kotinäkymän vasemmanpuolimaisesta välilehdestä, on nyt uudistunut asettelultaan. Shelfin saa halutessaan aukeamaan näytön oikeasta ylänurkasta pyyhkäisemällä ja sisältö koostuu nyt ruuduista palkkien sijaan. Aiemmin vain Intian markkinoilla tarjolla ollut Work Life Balance 2.0 tarjoaa omat ilmoitusprofiilit työ- ja vapaa-aikaan, eli käyttäjä voi valita sovellukset, joiden ilmoitukset näytetään kulloinkin sekä määritellä profiilin aktivoinnin kellonajan, sijainnin tai WiFi-verkon mukaan. Käyttöliittymän tumma tila on saanut ColorOS 11:stä tutun lisäyksen, jossa käyttäjä voi valita mieluisimman kolmesta eri tummuustasosta. Private Safe, joka on muuten myöskin lainattu ColorOS:stä, on puolestaan virtuaalinen salattu tila, johon käyttäjä voi säilöä dataa, kuten kuvia ja videoita.

Aiempaan tapaan OxygenOS 12 tarjoaa tukun lisäominaisuuksia vakio-Androidiin nähden, mutta monipuolisimmille kilpailijoiden toteutuksille se ei ominaisuuksien määrässä pärjää. OnePlus luottaa edelleen suurimmilta osin Googlen perussovelluksiin, joita on höystetty muutamalla OnePlussan omalla perussovelluksella, kuten laskimella ja tiedostonhallinnalla. Lisäksi valikoimaan kuuluu muutama OnePlussan lisäsovellus, kuten Store, Pelit ja Community. Kolmansien osapuolien lisäsovelluksia on vain yksi (Netflix) ja se on käyttäjän poistettavissa.

Viime kesänä OnePlus paransi päivityslupaustaan ja se koskee myös uutta 10 Pro -mallia. Laite tulee saamaan kolme suurta Android-versiopäivitystä sekä neljä vuotta tietoturvakorjauksia. Päivityspuoli on siis hyvissä kantimissa, vaikkei ylläkään aivan markkinoiden kärjen (Samsung 4 & 5 vuotta) tasolle. Testijakson alussa puhelimessa oli helmikuun tietoturvakorjaukset ja ne päivittyivät maaliskuun lopulla maaliskuun tasolle.

 

Suorituskyky

OnePlus 10 Pro vietti io-techin ympärivuorokautisessa käyttötestissä noin kolmen viikon ajan, eikä laitteessa esiintynyt ongelmia. Testijakson alkupuolella puhelimeen saapui yksi päivitys.

Käytännön jokapäiväinen suorituskyky on 10 Prolla erinomaisella tasolla, eikä puhelin töki tai hidastele millään muotoa. Edeltäjämalli 9 Prohon verrattuna havaittavaa suorituskykyeroa käyttöliittymässä ja sovellusten avaamisessa ei ole. Samsung Galaxy S22 Ultran rinnalla 10 Pro vaikuttaa aavistuksen ripeämmältä, johtuen lähinnä hieman nopeammista käyttöliittymäanimaatioista.

Pelikäytössä testasimme puhelinta mm. PUBG Mobilen, COD Mobilen, Genshin Impactin, Alto’s Odysseyn ja Asphalt 9:n parissa. Kaikki pelit pyörivät sujuvasti korkeimmilla tarjolla olleilla grafiikka-asetuksilla. Raskaammassa ja pitkäkestoisemmassa pelikäytössä puhelin lämpenee hieman, mutta ei häiritsevästi. Kuten jo näyttöosiossa mainittiin, puhelin tukee vain muutamia pelejä 90 tai 120 hertsin virkistystaajuudella, lähes kaikki ovat rajattuja 60:een. Esimerkiksi 120 hertsin ruudunpäivitystä tukeva Alto’s Odyssey pyöri rajattuna 60 hertsiin.

Testiemme perusteella OnePlus 10 Pron jäähdytys vaikuttaisi toimivan paremmin kuin muissa testaamissamme Snapdragon 8 gen 1 -puhelimissa. 15 minuutin CPU Throttling -prosessorirasitustestissä 10 Pron suorituskyky laski noin 80 %:iin maksimista, joka on nykypuhelimien keskuudessa varsin hyvä tulos. Sama kohtalainen suoritustaso jatkui myös 3DMark Wild Life Extreme Stress Testissä, jossa suorituskyky laski 20 minuutissa noin 62 %:iin maksimista ja muutos tapahtui tasaisesti. Lämpökamerakuvan perusteella puhelimen takakuoren yläosa lämpeni pitkäkestoisessa grafiikkatestissä varsin lämpimäksi vajaaseen 50 asteeseen. Laite ei kuitenkaan kaatunut millään kuormalla, toisin kuin esimerkiksi Xiaomin tai Motorolan puhelimet.

Synteettisissä suorituskykytesteissä käytimme verrokkina edeltäjämalli 9 Prota (Snapdragon 888), Galaxy S22 Ultraa (Exynos 2200) sekä iPhone 13 Prota (A15 Bionic). Tuloksia tulkitessa kannattaa huomioida, että ne ovat vain suuntaa-antavia ja esimerkiksi valmistajien optimoinnit voivat vääristä tuloksia. Lisäksi iPhone käyttää täysin eri käyttöjärjestelmää, joka tuo myös omat haasteensa suoraan verrattavuuteen.

Ajetuissa suorituskykytesteissä OnePlus 10 Pron suorituskykytaso oli prosessori- ja yleistestien osalta hieman alhaisempi kuin muilla io-techissä tähän mennessä testatuilla Snapdragon 8 gen 1 -piiriä käyttävillä puhelimilla. Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että OnePlus pyrkii pitämään piirin viileämpänä ja suorituskyvyn tasaisempana. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Geekbench-prosessoritestin tulokset olivat heikommat kuin 9 Pro -edeltäjämallissa. Puolestaan puhtaasti grafiikkasuorituskykyä mittaavissa 10 Pro oli useimmiten hieman parempi kuin samaa piiriä käyttävät kilpailijat.

Akkuasetuksista löytyy erikseen päälle kytkettävä suorituskykytila, jonka aktivoidessa puhelin varoittaa mahdollisesta ylikuumenemisen vaarasta. Kyseinen tila mitä ilmeisimmin nostaa järjestelmäpiirin lämpörajoja. Testeissämme se nosti tuloksia havaittavasti PCMarkissa ja Geekbenchin single-core-testissä. Muiden testien tuloksiin sillä ei näyttänyt olevan vaikutusta.

 

Akunkesto & latausnopeus

OnePlussan huippumallien akunkesto on ollut testikokemustemme perusteella viime vuosina hyvin keskitasoista, eikä OnePlus 10 Pro tuo tähän valitettavasti muutosta, vaikka tekniikan pitäisikin olla jälleen vuoden kehittyneempää.

Testijakson aikana yhdellä latauksella selvittiin keskimäärin helposti yhden päivän yli, mutta kahden päivän ylitys keskitasoisella käytöllä osoittautuikin jo huomattavan haastavaksi. Päivittäinen käyttö oli keskimääräistä suurempaa.

Yhden vuorokauden ylittämisessä ei ollut oikeastaan missään tilanteessa hankaluuksia. Puhelinta käytettiin parina päivänä myös ulkomailla, jolloin roaming kuluttaa yleensä akkua tavallista enemmän. Hieman maltillisemmalla 2-3 tunnin näytön päälläoloajalla akun varaus liikkui päivän päätteeksi noin 55-60 % tietämillä. Raskaammalla 4-5 tunnin näytön päälläololla varaustaso oli päivän päätteeksi noin 20-40 %. Testikokemustemme perusteella maksimissaan 7-8 tunnin näytön päälläoloaika saattaisi olla mahdollista yhdellä latauksella.

Muutamaan kertaan yhdellä latauksella yritettiin myös kahden päivän ylitystä, joka meni joka kerralla tiukille. Kertaalleen akku loppui kesken toisen päivän alkuillasta, kahdella muulla kerralla selvittiin toisen päivän loppuun akun varauksen näyttäessä noin 10 % ja näytön kokonaispäälläoloajan ollessa noin 4-5 tuntia (2-2,5 h/vrk).

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp- ja Slack-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen selailua ja navigointia, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä dual-SIM-mobiiliverkkoyhteyden (DNA 5G, Telia 4G), Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä. Käyttöjärjestelmän teema oli asetettu suurimman osan ajasta tummaksi. Näytön virkistystaajuus oli adaptiivinen 120 Hz ja resoluutio täysi 1440p. 1080p-resoluution ei havaittu vaikuttavan merkittävästi akunkestoon.

Virrankulutustesteissä tulokset eivät juurikaan yllättäneet. Tunnin YouTube-videotestissä akun varaus laski 6 prosenttiyksiköllä, eli laskennallisesti akku kestää noin 17 tunnin ajan, joka on varsin tyypillinen tulos ja sama kuin edeltäjällä. GFXBenchin raskasta grafiikkarasitusta simuloivassa akkutestissä 10 Pro sai noin 165 minuutin tuloksen, joka on heikennys edeltäjään nähden, mutta parempi kuin muilla testaamillamme Snapdragon 8 gen 1 -puhelimilla. Tähän testiin vaikuttaa paljon tapa, jolla puhelin rajoittaa suorituskykyään. PCMarkin akkutestin tulos oli keskivertoa parempi, yli 12 tuntia.

Kuten jo aiemmin artikkelissa mainittiin, OnePlus on päivittänyt 10 Pron tukemaan Oppon Super VOOC -pikalataustekniikkaa 80 watin teholla. Edeltäjämalli käytti Warp Charge 65T -brändättyä pikalatausta. Tosin kuten olemme jo io-techin toimituksen testeissä huomanneet, OnePlussan, Oppon ja Realmen pikalataustekniikat vaikuttaisivat olevan käytännössä sama tekniikka eri nimelle brändättynä. Toisin sanoen Super VOOC -laturi tunnistuu vanhemmassa OnePlussan puhelimessa Warp Chargena ja Realmen puhelimessa Dart Chargena. Etenkin tässä valossa mielestäni hyvin brändätystä Warp Chargesta luopuminen OnePlussan puhelimissa on huono veto.

Uusi Super VOOC -laturi tulee siis 80 watin lataustehoa 11 voltin maksimijännitteellä ja 7,3 ampeerin maksimivirralla. Laturin toteutuksessa on valitettavasti otettu takapakkia, sillä laturin päässä on palattu käyttämään vanhaa USB-A-liitintä, eikä yleisen USB Power Delivery -latausstandardin puitteissa ole enää tuettuna kuin 18 watin latausteho aiemman 45 watin sijaan. Myöskään puhelin ei saamiemme tietojen mukaan tue enää kuin 18 watin lataustehoa (aiemmin 27 W).

Käytännössä 80 watin Super VOOC -laturi suoritui testiemme perusteella juuri valmistajan lupausten tasoisesti, eli tyhjästä täyteen lataus otti 32 minuuttia, joka on sinällään hyvä, vaikkakaan ei ihan nopeimpien tasolle yltävä tulos. Latausaika on pysynyt samana kuin edeltäjämallissa, joskin on huomioitava kasvanut akun kapasiteetti. Hämmentävämpää sen sijaan on, että testiemme mukaan 9 Pron 65-wattinen Warp Charge -laturi täyttää 10 Pron akun tismalleen samassa ajassa kuin uusi 80 watin laturi. Toisin sanoen uusi korkeampi teholukema on käytännön kannalta hölynpölyä – mikään ei ole todellisuudessa parantunut edeltäjämallista.

Vaikka langaton lataus on uudelleenbrändätty Air VOOC:ksi, OnePlussan mukaan yrityksen aiemman langattoman Warp Charge 50 -laturin pitäisi toimia yhteen 10 Pron kanssa. Testeissämme puhelin tunnisti sen Air VOOC 45 -laturiksi.

 

Yhteenveto

OnePlus 10 Pron testijakson päätteeksi tunnelma on hieman pettynyt. Lopulta ehkäpä laitteen suurimmaksi ja näkyvimmäksi uudistukseksi tuntuu jäävän takakuoren ja takakameran uudistunut näyttävä muotoilu. Ja nyt ei kannata ymmärtää väärin, sillä samaan aikaan kyseessä on yksi tämän hetken varteenotettavimmista ylemmän hintaluokan älypuhelimista. Tämä kertoo toisaalta myös jotain tämän hetken high-end-markkinan suvantovaiheesta yleisesti.

Perusrakenteeltaan ja käsituntumaltaan 10 Pro ei ole muuttunut mainittavasti edeltäjästään – se tuntuu tasapainoiselta ja mukavalta kädessä. Rakenne tuntuu asiallisesti viimeistellyltä ja tukevalta. Omien testikokemuksieni perusteella en näe realistiseksi jerryrigeverything-YouTube-kanavan videolla nähtyä rungon murtumista, jos puhelinta käytetään normaalisti ja takuuehtojen puitteissa. IP-suojauksen puuttuminen tässä hintaluokassa on ehdoton miinus, etenkin kun se löytyi edeltäjämalli 9 Prosta.

Suorituskykypuolella uusi Snapdragon 8 gen 1 -piiri vaikuttaa olevan hieman ristiriitainen tapaus, mutta OnePlus vaikuttaisi suitsineen sen lämmöntuoton kuriin keskivertoa paremmin. OnePlussan jäähdytysratkaisu vaikuttaisi olevan toteutukseltaan parempi, kuin muissa tähän mennessä io-techissä testatuissa kilpailevissa puhelimissa. Tämä näkyi kilpailijoita tasaisempana säilyvänä suorituskykynä sekä ylikuumenemisongelmien loistamisena poissaolollaan. Prosessorisuorituskyky ei näyttäisi parantuneen mullistavasti viime vuoteen nähden, mutta grafiikkasuorituskyvyssä on tapahtunut havaittavampi parannus. Varsinaisesti suorituskyvyn takia edeltäjämallin päivittämistä ei kuitenkaan voi oikein perustella.

10 Pron AMOLED-näyttö on tänäkin vuonna erinomainen, ehdottomasti markkinoiden kärkipäätä. Näytön hieman kaarevat reunat saattavat tosin jakaa mielipiteitä ja miinusta tulee myös korkean ruudunpäivitysnopeuden pelien huonolle tuelle. Akunkestoon kehittyneemmällä näyttötekniikalla ei valitettavasti näyttäisi olevan suurta vaikutusta, sillä akunkesto oli käyttötestiemme perusteella keskitasoa. Latausnopeus on sen sijaan hyvällä tasolla, joskin parannusta edeltäjämalliin ei ole tapahtunut – jopa päinvastoin, laturin USB-PD-tuki ja liitintyyppi ovat ”kehittyneet” huonompaan suuntaan. Pikku miinus ropsahtaa myös lähtöhintaisesta 128 Gt tallennustilasta, jota ei enää toivoisi näkevänsä 900 euron puhelimessa.

Kamera on yksi 10 Pron markkinoiduimmista osa-alueista, eikä sen tilanne ei ole kokonaisuutena oikeastaan muuttunut mihinkään viime vuodesta. Se ei ole huono, mutta ei myöskään yllä markkinoiden kärkeen. Pääkamera tekee asiallista jälkeä, eikä telekamerakaan ole luokassaan hullumpi. Ultralaajakulmakameran uudistus on sen sijaan mennyt kokonaisuudessaan huonompaan suuntaan ja videokuvausominaisuudet käytettävyyden kannalta epäselvä sillisalaatti, joiden hyödynnettävyys ja kuvanlaatu riippuu täysin käytettävästä kamerasta. Hasselblad-yhteistyöltä voisi hiljalleen jo odottaa näkyvämpiä hedelmiä. Odotimme uudelta kameralta enemmän, mutta saimme loppujen lopuksi jopa paikoin vähemmän kuin mitä edeltäjämalli tarjoaa.

Ohjelmistopuolella Oppon ColorOS:stä lainatut asiat ovat näkyvillä viime vuoteen nähden ja ongelmana on, että monet niistä eivät ole OnePlussan tyylisiä, eikä myöskään parannuksia aiempaan nähden. Onneksi OnePlus on ilmoittanut luopuneensa käyttöliittymien yhdistämissuunnitelmista ja aikoo kehittää OxygenOS:ää eteenpäin jälleen itsenäisenä käyttöliittymänä. Toivottavasti siis näemme seuraavassa versiossa jälleen askeleita parempaan suuntaan. Yleisesti ottaen OxygenOS 12.1:ssä ei ole suuremmin valittamista, se on sulavatoiminen ja kustomointien määrältä edelleen kevyempi kuin esimerkiksi Samsungin ja Xiaomin toteutukset. Päivityspuoli on myös OnePlussalla entistä paremmin hoidossa.

Yhteenvetona OnePlus 10 Pron suurimpia pettymyksiä on, että osa ”uudistuksista” ei käytännössä ole uudistuksia laisinkaan, sillä esimerkiksi 80 watin laturi ei ole käytännössä aiempaa 65 wattista yhtään nopeampi ja ultralaajakulmakamera on kokonaisuutena viime vuotta heikompi suorittaja. Sen lisäksi 10 Prossa on useampia pieniä heikennyksiä 9 Prohon nähden, jota ei voi pitää kovin hyväksyttävänä etenkään tämän hintapisteen laitteessa.

Kaikesta kritiikistä huolimatta OnePlus 10 Pro on nykymarkkinoilla yksi parhaimmista tarjolla olevista puhelimista – siltä vain olisi odottanut huippumallina enemmän. Pienoisen plussan OnePlus saa siitä, ettei huippumallin hintatasoa ole nostettu yhtä korkealle kuin Samsungilla, Xiaomilla tai Applella. Jos haluaa säästää vielä hieman, löytyy saman konsernin valikoimista osin samaa rautaa käyttävä Realme GT 2 Pro 150 euroa huokeammin. Edeltäjämalli 9 Pron hankkiminen hyvään tarjoushintaan ei myöskään ole lainkaan huono vaihtoehto, sillä 10 Pro ei tarjoa merkittävää lisäarvoa edeltäjäänsä nähden. Tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen vahvaa lippulaivapuhelinta jäädään siis edelleen odottamaan saapuvaksi vuoden 2022 markkinoille.

Plussaa

  • AMOLED-näyttö markkinoiden kärkipään kuvanlaadulla
  • Snapdragon 8 gen 1 -piiri suorituskyvyltään Android-markkinoiden parasta
  • Pääkameran kuvanlaatu varauksin
  • Nopea pikalataus johdolla ja langattomasti
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Hyvä näytönalainen sormenjälkitunnistin
  • Oxygen OS:n hyvä päivitystuki

Miinusta

  • Ultralaajakulmakameran kuvanlaatu on heikentynyt edeltäjämallista ja automaattitarkennus poistettu
  • Videokuvauksen sekavat rajoitukset – joka kameralla eri maksimitarkkuus ja kuvanpäivitysnopeus
  • 128 Gt tallennustila perusmallissa varauksin
  • IP68-suojauksesta luovuttu
  • Laturi käyttää USB-A-liitäntää, eikä tue korkeampia yleisen standardin USB-PD-lataustehoja
  • Uusi 80 W laturi ei ole yhtään nopeampi kuin vanha 65 W
  • Heikko tuki korkean ruudunpäivitysnopeuden peleille
  • Ei WiFi 6E -tukea

Huomioitavaa

  • Laturi ja suojakuoret toimitetaan pakkauksen mukana
  • Ei 3,5 mm:n ääniliitäntää
  • Ei muistikorttipaikkaa

 

This site uses XenWord.
;