io-tech testasi OnePlussan uuden, edeltäjäänsä edullisemman OnePlus 8T -älypuhelimen.

OnePlussalla on viimeisten neljän vuoden ajan ollut tapana julkaista syksyllä päivitetty T-versio keväällä julkaistusta huippumallistaan. Viime syksynä T-malleja nähtiin peräti kaksin kappalein – sekä perusmallista että Pro-mallista. Tänä vuonna T-päivitys kutistettiin kuitenkin koskemaan jälleen vain yhtä mallia, sillä 8 Prosta jätettiin päivitysversio julkaisematta. Keväällä julkaistu OnePlus 8 Pro säilyy siis malliston kärkimallina.

OnePlus 8:n T-versio julkaistiin lokakuun 14. päivä ja se toi mukanaan uudistuksia näyttöön, akkuun, kameraan ja ohjelmistoon. Myös hinnoittelusta tehtiin entistä kilpailukykyisempi, sillä lähtöhintaa pudotettiin satasella 599 euroon. Ottaen huomioon tämän vuoden markkinoiden nousseen hintatason 599 euroa Snapdragon 865 –piirillisestä puhelimesta on lähtökohtaisesti erittäin houkutteleva tarjous. Lähtöhinnalla irtoaa 8 & 128 gigatavun muistivariantti, satasen lisäpanostuksella irtoaa 12 & 256 Gt:n muistiyhdistelmä. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä marraskuun puolivälissä hintataso on pysytellyt suositushintojen tasolla.

Tässä artikkelissa tutustumme OnePlus 8T:hen hieman täysimittaista lyhyemmän noin viikon testijakson pohjalta. Keskitymme erityisesti laitteen uudistuksiin ja eroavaisuuksiin edeltäjämalliin nähden.

 

Pakkaus ja sen sisältö

OnePlus 8T toimitetaan parin edellisen sukupolven malleista tutussa kirkkaanpunaisessa pakkauksessa, jonka pinnassa on suurikokoiset mustat mallimerkinnät. Pakkaus on kooltaan suorastaan tarpeettoman iso sisältöön nähden ja sinällään varsin mielenkiintoinen toteutus verrattuna esimerkiksi Applen iPhone 12 –mallien pakkausten äärimmäisiin pienennyspyrkimyksiin.

Pakkauksen mukana toimitetaan puhelimen ohella läpinäkyvä taipuisa suojakuori, korttikelkan irrotustyökalu, USB Type-C –kaapeli, uusi 65 watin Warp Charge 65 –pikalaturi, tarra-arkki, pikaohjeet ja takuutiedot.

 

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Ulkoisesti 8T on muuttunut jonkin verran edeltäjämallista ja sen huomaa nopeasti myös käsituntumassa. Suurimpana käsituntumaan vaikuttavana seikkana näyttö on vaihtunut kaarevareunaisesta tasaiseksi, joka saattaa olla monien mieleen, etenkin kun kaarevareunainen vaihtoehto löytyy edelleen mallistosta kalliimmasta 8 Pro –mallista. Näyttötyypin muutoksen myötä 8T tuntuu ehkä hieman edeltäjäänsä pulleammalta, mutta siitä huolimatta kyseessä on nykymittapuulla varsin solakan tuntuinen puhelin.

Muotoilulliset uudistukset jatkuvat takakuoressa, sillä kamerakehys on pistetty jälleen uusiksi jo neljättä kertaa peräjälkeen. Aiemman keskellä sijainneen kapean kehyksen tilalle on tullut nykytrendien mukainen vasempaan ylänurkkaan sijoitettu suorakaiteen muotoinen laatikko, joka tekee 8T:stä entistäkin geneerisemmän näköisen. OnePlussan toivoisikin muotoilevan puhelimiinsa hieman enemmän sukunäköä ja pitävän pidempään kiinni muotoilullisista linjauksistaan.

Kooltaan OnePlus 8T on nykymittapuulla keskikokoinen puhelin, joka jotenkuten käytettävissä myös yhdellä kädellä. Käyttöliittymään on sisällytetty yhden käden käyttöä helpottavia ominaisuuksia, mutta varsinaista yhden käden pienennettyä ruutunäkymää ei edelleenkään löydy.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 160,7 x 74,1 x 8,4 mm
  • Paino: 188 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 87,0 %

OnePlus 8T:n ulkomitat ovat kasvaneet hieman edeltäjämallista pääosin tasapintaiseksi muutetusta näytöstä johtuen. Pituus on kasvanut puoli milliä, leveys 1,3 mm ja paksuus 0,4 mm. Painoa on tullut lisää 8 grammaa. Kaikesta huolimatta 8T ei tunnu kädessä erityisen isolta tai painavalta.

Kilpailijoista runsaan tuuman kymmenyksen isommalla näytöllä varustettuun Xiaomin Mi 10T:hen verrattuna 8T on 4,4 mm lyhyempi, 2,3 mm kapeampi ja 0,9 mm ohuempi sekä peräti 30 grammaa kevyempi. Samsungin 6,5-tuumaisella näytöllä varustettu Galaxy S20 FE on puolestaan 0,9 mm lyhyempi, 0,4 mm leveämpi, tismalleen saman paksuinen ja kaksi grammaa painavampi.

OnePlus 8T on valmistettu molemmilta puolilta Gorilla Glass 5 –suojalasista ja niiden välissä on satiinipintaiseksi viimeistelty alumiinirunko. Näyttölasin ja rungon välissä kiertää musta muovilista, joka ainakin teoriassa saattaa parantaa hieman pudotuskestävyyttä toimien puskurivyöhykkeenä kehykseen osuville iskuille.

Kehys kapenee hieman puhelimen sivuilla, sillä takakuoren lasi kaartuu edelleen selvästi kohti kylkiä. Värivaihtoehtoja on kaksi – testikappaleemme Aquamarine Green sekä mattapintainen Lunar Silver. Vaikka testikappaleemme takakuori on kiiltäväpintainen, on pinnan alla sijaitseva värikerros toteutettu hieman satiinisen utuisella tavalla. Lasin pinta ei ole erityisen herkkä keräämään sormenjälkiä, eivätkä ne näy kovinkaan helposti. Kuivissa sormissa 8T on varsin liukas, kosteissa puolestaan melko pitävä.

Rakenteen laatuvaikutelmassa ei ole suurempaa valittamista. Voimakkaammin väännellessä rakenteesta voi kuulla pientä rutinaa, mutta yleisesti ottaen puhelin tuntuu kädessä tukevalta ja materiaalisaumat sekä viimeistely vaikuttaa hyvin tehdyltä.

8T:lle ei ole haettu virallista IP-luokitusta kustannussyistä, mutta sisälle on silti toteutettu vastaavat suojaukset, kuten laitteen purkuraporteista voi huomata. Laitetta ei siis kannata varta vasten kastella, mutta pikku vahingoista ei kannata ensimmäisenä menettää yöuniaan.

 

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

8T:n sisuskaluissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia edeltäjämalliin nähden, sillä ensimmäistä kertaa OnePlussan historiassa T-malli ei sisällä päivitettyä versiota Qualcommin Snapdragon-lippulaivapiiristä. Hieman OnePlussan omien nopeuteen nojaavien mainoslauseiden vastaisesti kummassakaan yrityksen huippumallissa ei siis ole tällä hetkellä markkinoiden nopeinta järjestelmäpiiriä, joskaan ero käytetyn Snapdragon 865:n ja loppukesästä julkaistun Plus-version välillä ei ole valtavan suuri.

Järjestelmäpiiriä jäähdytetään puhelimen metallirunkoon integroidulla höyrykammioratkaisulla ja välissä käytetään lämpöä johtavaa tahnaa. Lämmön levittämisessä hyödynnetään lisäksi grafeenikerroksia.

Järjestelmäpiirin parina on Qualcommin X55 5G –modeemi ja puhelin tukee alle 6 GHz taajuusaluetta sekä SA- että NSA-tekniikoilla. Myös WiFi- ja Bluetooth-tuki ovat samat kuin edeltäjämallissa, mutta LTE-verkossa teoreettinen maksimilähetysnopeus on kasvanut 150:stä 200:een megabittiin sekunnissa.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 865 -järjestelmäpiiri
    • 1 x 2,84 GHz Kryo 585 Gold (ARM Cortex-A77), 512 kt L2
    • 3 x 2,44 GHz Kryo 585 Gold (Cortex-A77), 256 kt L2
    • 4 x 1,8 GHz Kryo 585 Silver (Cortex-A55), 128 kt L2
    • Adreno 650 GPU
    • Spectra 480 ISP
    • Hexagon 698 AIE DSP
  • 8 tai 12 Gt LPDDR4X-RAM-muistia
  • 128 tai 256 Gt 2-kanavaista UFS 3.1 -tallennustilaa (256 Gt mallissa vapaana noin 236,3 Gt)
  • Snapdragon X55 5G –modeemi, NSA & SA, Sub 6 Ghz, TDD, FDD, DSS, n1, n3, n7, n28, n41, n78
  • LTE Cat.18 (1200/200 Mbit/s), 4×4-MIMO, 5CA, 2xnano-SIM + eSIM
  • 11ax Wi‑Fi 6, 2×2 MIMO
  • Bluetooth 5.1 (aptX & aptX HD & LDAC & AAC), NFC
  • GPS (L1+L5 Dual Band), GLONASS, Galileo (E1+E5a Dual Band), Beidou, A-GPS
  • Stereokaiuttimet, Dolby Atmos, Alert Slider -kytkin
  • 4500 mAh akku, USB Type-C 3.1, Warp Charge 65 65 W pikalataustuki, 27 W USB PD

Muistipuolella tallennustilan toteutus on päivitetty uusimpaan ja nopeimpaan UFS 3.1 –versioon, jota on tarjolla malliversiosta riippuen edeltäjämallista tutut 128 tai 256 Gt. Muistikorttipaikkaa ei edelleenkään ole. RAM-muistia on tarjolla 8 tai 12 Gt ja se on vanhempaa LPDDR4X-tyyppiä.

8T:n alapäädyn tarjonta on pysynyt käytännössä identtisenä edeltäjämalliin nähden – tarjolla on korttikelkka, mikrofoni, USB 3.1 Gen1 Type-C –liitännän molemmin puolin sijaitsevat antenniraidat sekä toinen laitteen stereokaiuttimista. Kuten kuvasta näkyy, korttikelkka on varustettu punaisella tiivisteellä, joka estää kosteuden pääsyn puhelimen sisään. OnePlus on saanut pienennettyä näytön alareunusta lähes pitkien kylkien tasolle käyttämällä iPhoneista tuttua chip-on-panel-tekniikkaa, jossa näyttöpaneelin alareuna piireineen on käännetty näytön takapuolelle.

Navigointiin on tarjolla joko perinteiset näppäimet, joiden keskinäinen sijainti on muokattavissa, tai vaihtoehtoisesti nykyaikaisempi pyyhkäisynavigointi, joka toimii testikokemustemme perusteella erittäin sujuvasti.

8T:n stereokaiuttimet tuottavat mukavasti särkemätöntä ääntä ja mittasimme 30 cm:n päästä aivan kärkipään lukemiin lukeutuvan 84 dBA tuloksen. Äänimaailma on hieman diskanttipainotteinen, mutta myös matalampien taajuuksien toistoa löytyy, joskin se on soinniltaan hieman ”lätisevä” eikä yllä muhkeudeltaan aivan markkinoiden parhaimmistoon. Matalammat taajuudet toistuvat lisäksi alapäätypainotteisesti, joka on monille puhelimille tyypillistä.

Näytön läpimitta on pysynyt edeltäjämallin 6,55-tuumassa, mutta muutoin toteutus on kokenut merkittäviä muutoksia. Kuten jo aiemmin mainittiin, näyttö on nyt tasapintainen ja valmistajan mukaan sen paksuutta on saatu pienennettyä 28 % ja virrankulutusta parhaimmillaan peräti 40 %. Maksimikirkkaudeksi ilmoitetaan nyt 1100 nitiä ja kirkkauden säätötasojen määrä on tuplattu aiempaan nähden.

Resoluutio ja kuvasuhde ovat pysyneet muuttumattomina, mutta virkistystaajuus on nostettu 8 Pro –mallin tasolle 120 hertsiin. Miinuksena virkistystaajuus ei ole varsinaisesti automaattisesti muuttuvaa sorttia, eikä asetuksista löydy virtapihimpää 90 hertsin ”välivaihtoehtoa”. Huomasimme tosin testeissä, että mm. videotoistossa sekä YouTubea ja Google Mapsia käyttäessä ruudunpäivitysnopeus laskee automaattisesti 60 hertsiin.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,55-tuumainen AMOLED –näyttöpaneeli
  • 1080 x 2400 pikseliä, 20:9-kuvasuhde, 402 PPI
  • 1100 nit maksimikirkkaus, 8192 kirkkaustasoa
  • 120 Hz virkistystaajuus, 240 Hz kosketuksentunnistus
  • HDR10+, sRGB, DCI-P3
  • reunoilta pyöristetty Gorilla Glass 5 -suojalasi
  • herätys kaksoisnapauttamalla, yötila, lukutila, Always on display

Kuvanlaadultaan 8T:n näyttö vaikuttaa olevan hintaluokkansa ehdotonta huippua. Tarvittaessa näyttö on erittäin kirkas ja toisaalta pimeässä kirkkauden saa myös laskettua miellyttävän alas. OLED-tekniikalle tyypillisesti kontrastisuhde on ääretön, sillä musta on pikimustaa.

Silmämääräisesti paras ja luonnollisin värintoisto saavutetaan Luonnollinen- ja Display P3 –tiloissa, joista ensin mainittu toistaa värit hieman maltillisemmin. Näyttö on saanut myös DisplayMate-sivuston testeissä erittäin hyvän A+-arvosanan.

Myös 8T:n yläpääty on pysynyt identtisenä edeltäjämallin kanssa. Kattaukseen kuuluu ainoastaan kaksi antenniraitaa sekä pieni mikrofoniaukko. Kuulokeaukko on sijoitettu huomaamattomasti näytön yläreunaa kiertävään kapeaan muovilistaan.

Etukamera on pysynyt tismalleen samana kuin edeltäjämallissa ja se perustuu edelleen 16 megapikselin sensoriin (Sony IMX471, 1/3,06”), jonka edessä on kiinteätarkenteinen f2.4-aukkosuhteen objektiivi. Näyttökameran reikä on kohtalaisen pienikokoinen, mutta se voisi sijaita vielä lähempänä näytön ylänurkkaa, sillä nyt ilmoitusrivin tekstien ja kuvakkeiden yläpuolelle jää muutaman kymmenen pikselin verran tarpeetonta tilaa, joka on luonnollisesti pois näytettävästä sisällöstä.

Kylkinäppäinten ja kytkimien sijainnit eivät ole muuttuneet edeltäjämallista, eli virta-/lukitusnäppäin sekä Alert Slider -kytkin sijaitsevat oikeassa kyljessä ja äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet vasemmassa. Alert Sliderin tuntumassa on pikkuruisesti väljää, mutta kytkimen yleinen liike on jämäkkä, eikä se ainakaan testijaksolla vaihtanut asentoa itsekseen/vahingossa. 8T käyttää lineaarista värinämoottoria, joka tuottaa napakan värähdyksen, mutta värinän voimakkuus on vain keskitasoa.

Sisäänrakennetun litium-polymeeriakun kapasiteetti on kasvanut vajaa viisi prosenttia 4500 mAh:iin. Fyysisesti akku on jaettu kahteen yhtä suureen osaan, joka mahdollistaa uuden entistä tehokkaamman Warp Charge 65 –pikalatauksen. Onkin hieman erikoista, että uusi nopeampi lataus tuodaan ensin edullisempaan 8T-malliin ja kalliimpi 8 Pro tyytyy toistaiseksi 30 watin lataustehoon. Langattoman latauksen tuki puuttuu edelleen 8T:stä ja se on siis vain Pro-mallin herkkua.

 

Kamera

OnePlus 8T:n yksi jonkin verran edeltäjästä uudistuneista ominaisuuksista on siis takakamera, joka sijaitsee nyt suorakaiteen muotoisessa kehyksessä takakuoren ylänurkassa. Neljän kameran ohella kehykseen on sijoitettu kaksois-LED-salama. Kamerakehys on hieman kohollaan takakuoresta ja puhelin pääsee keikkumaan hieman pöydällä käytettäessä.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin laajakulmakamera, 1/2” Quad Bayer sensori (Sony IMX586), 0,8 µm pikselikoko, f1.7, OIS
  • 16 megapikselin ultralaajakulmakamera, 1/3,6” sensori (Sony IMX481), f2.2, 123 asteen kuvakulma
  • 5 megapikselin makrokamera, 1/5” sensori, 1,12 um pikselikoko, f2.4, kiinteä 3 cm tarkennusetäisyys
  • 2 megapikselin mustavalkokamera, 1/5” sensori, 1,75 um pikselikoko, f2.4
  • kaksois-LED-salama
  • 4K 30&60 FPS videokuvaus, 1080p 240 FPS ja 720p 480 FPS -hidastuskuvaus

16 megapikselin ultralaajakulmakamera sijaitsee kehyksessä ylimmäisenä ja sen tarjoamaa kuvakulmaa on laajennettu edeltäjään nähden seitsemän astetta. Valitettavasti ultralaajakulmakamera ei tue edelleenkään automaattitarkennusta.

Pääkamera käyttää edelleen samaa Sonyn 48 megapikselin IMX586-sensoria Quad Bayer –suodattimella, eli neljä vierekkäistä 0,8 mikrometrin fotodiodia on yhdistetty samanvärisen suodattimen alle dynamiikan ja hämäräkuvauksen parantamiseksi. Edeltäjämalliin nähden objektiivin valovoimaa on parannettu hieman ja objektiivi on varustettu optisella kuvanvakautuksella.

Jo edeltäjämallista löytynyttä makrokameraa on parannettu resoluution osalta ja se on kasvanut kahdesta viiteen megapikseliin. Valitettavasti kamera on edelleen kiinteätarkenteinen, joka tekee sen käyttämisestä hankalampaa. Neljäntenä kamerana mukaan on lisätty kahden megapikselin mustavalkokamera, jota käytetään ilmeisesti myös muiden kameroiden apuna tietyissä tilanteissa.

OnePlus 8T on yrityksen ensimmäinen suoraan pakkauksesta Android 11 –käyttöjärjestelmää käyttävä puhelin ja sen myötä myös kamerasovellukseen on tehty pieniä viilauksia. Kamerasofta on edelleen älypuhelinmarkkinoiden parhaimpia – selkeä ja käyttäjäystävällinen.

Pieninä muutoksina asetusvalikko löytyy nyt kolmen pisteen takaa, minne on sijoitettu myös kuvan- ja videonlaatuvalinnat. Google Lens -painikkeen sijaintia on hieman siirretty ja otettujen kuvien painiketta pohjassa painamalla pääsee suoraan viimeisimmän otoksen pikajakotilaan.

Käyttäjä voi edelleen mukauttaa kuvausnäkymässä näkyviä kuvaustilojen määrää ja järjestystä – varsinainen kuvaustilavalikko aukeaa näppärästi pyyhkäisemällä. Zoomausvalitsin on näppärästi peukalon ulottuvilla joten sen käyttö onnistuu yhdellä kädellä. Vasemman reunan pikatoiminnot ovat keskimääräistä monipuolisempia. Makrokamera aktivoidaan vasemman reunan kukkaikonista ja mustavalkokamera aktivoidaan suodatinvalikosta.

8T:n manuaalikuvaustila on kokenut lähinnä pieniä visuaalisia muutoksia aiempaan nähden. Toteutus on perushyvää tasoa – ei markkinoiden parhaimmistoa. Ehkäpä suurimpana miinuksena kameroille ei löydy lainkaan valintaa, vaikka zoomaus onnistuukin tarvittaessa ruutua nipistämällä.

Omat asetukset voi tallentaa halutessaan kahteen tallennuspaikkaan. RAW-kuvia on mahdollista tallentaa 12 megapikselin tarkkuudella.

Pro-tila tarjoaa säädöt herkkyydelle (ISO 100-3200), suljinajalle (1/8000-30 s), tarkennukselle, valkotasapainolle ja valotuksen kompensoinnille (+2…-2).

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

OnePlus 8T:n pääkamera ottaa oletuksena 12 megapikselin kuvia, mutta myös 48 megapikselin mahdollisuus löytyy asetuksista. Hyvässä valaistuksessa otetut kuvat eivät näytä kokonaisuutena tarkasteltuna lainkaan hassummilta. Dynamiikka on kunnossa ja värintoisto on eläväistä, jopa luonnollisesta jäljestä pitäville hieman ylikorostunutta. Pikselitasolla voi havaita selvästi epäluonnollisen ja hieman maalausmaisen prosessointijäljen, joka korostuu erityisesti puiden lehdistöissä ja ruohikossa. Sen myötä myöskään pikselitason yksityiskohtien toisto tai terävyys ei ole parhaimmillaan.

Heikossa valossa 8T:n pääkameran kuvat eivät ole hassumpia, mutta eivät myöskään markkinoiden huippua. Kamerasovellus tukee automaattista yökuvaustilan kytkemistä kuvausolosuhteiden mukaan, mutta sen saa haluttaessa kytkettyä pois asetuksista.

Kuvanlaatu hämäräkuvauksessa on käyttökelpoista, mutta valon keräämisen suhteen rajat tulevat vastaan nopeammin kuin monissa markkinoiden parhaimmista puhelimista. Hintaluokka huomioiden suorittaminen ei kuitenkaan ole huonoa. Niin kauan, kun valoa on kameran tarpeisiin riittävästi, värit toistuvat kohtalaisen hyvin ja kuvien yleisilme on skarppi. Pikselitasolla yksityiskohtia tarkastellessa voi huomata melko voimakasta prosessointijälkeä sekä kohinasta aiheutuvia häiriöitä.

Erittäin heikossa valossa kameran automatiikka venyttää suljinajan pisimmillään 1/4 sekuntiin, eikä arkaile myöskään herkkyyden kanssa, joka nousee parhaimmillaan viisinumeroisiin ISO-arvoihin.

Täyden 48 megapikselin resoluution käyttäminen onnistuu tarvittaessa helposti pudotusvalikosta löytyvän valinnan kautta. Tällöin puhelimen muut kamerat ja zoomaus ei jostain syystä ole valitettavasti käytössä.

Kuvanlaadullinen hyöty täyden resoluution käyttämisestä on Quad Bayer -suotimelliselle kameralle tyypillinen. Yksityiskohtia saadaan pikselitasolle havaittavasti lisää, mutta vastaavasti kuvien dynamiikassa hävitään hieman.

Heikossa valaistuksessa täyden resoluution käytön hyödyt katoavat oikeastaan kokonaan ja jäljelle jäävät vain huonot puolet, joten täyden tarkkuuden käyttöä voi suositella ensisijaisesti päivänvalossa.

Ultralaajakulmakameran otokset eivät ole lainkaan hassumpia. Kuvakulma on laajentunut edeltäjämallista havaittavasti ja automaattinen vääristymänpoisto toimii reuna-alueilla hyvin. Kuvan yleisilme on tyypilliseen tapaan hieman pehmeämpi kuin pääkameran kuvissa, mutta dynamiikka on luokassaan hyvää ja värintoisto jopa maltillisempaa ja luonnollisempaa kuin pääkameran kuvissa. Automaattitarkennuksen puute aiheuttaa omat haasteensa kameran hyödyntämiseen, sillä tarkkojen lähikuvien ottaminen ei onnistu.

Heikossa valossa ultralaajakulmakamera pärjää luokassaan varsin tyypillisesti. Kaupunkiympäristössä valovoima riittää vielä kohtalaisesti, värit tallentuvat kohtalaisen hyvin ja jälki on käyttökelpoista. Oikeasti hämärissä olosuhteissa kuvat jäävät hyvin pimeiksi ja ovat yksityiskohdiltaan hyvin pehmeitä ja suttuisia. Yötila on käytettävissä myös ultralaajakulmakameran kanssa ja sen käyttö onkin suositeltavaa, jos kuvaustilanne sen mahdollistaa.

8T mahdollistaa myös kuvien ottamisen 2x-zoomilla, vaikka laitteessa ei olekaan varsinaista telekameraa. Aivan kuten edeltäjämallissa, myös tällä kertaa toteutus on käyttökelpoinen ja toimiva, sillä se käyttää 48 megapikselin kennon keskeltä otettua rajausta, joten lopputulos on tavallaan häviötön.

Myös käytännössä 2x zoomattujen kuvien laatu on käyttökelpoista ja parempaa kuin monissa keskinkertaisissa oikeissa telekameroissa. Kohinaa esiintyy hieman tavallisia pääkameran kuvia enemmän, mutta se ei ole millään määrin häiritsevää, vaan ennemminkin yksityiskohtia säilyttävää.

8T:n viiden megapikselin makrokamera on parannus edeltäjämalliin nähden, mutta siitä huolimatta toteutus ei ole ideaali. Tarkkuus ja terävyys on luonnollisesti kasvanut, mutta kiinteän tarkennuksen vuoksi kuvanottoetäisyys pitää valita tarkoin. Värintoistossa olisi myös parannettavaa ja kuviin tulee herkästi tekstuuriltaan häiritsevää kohinaa, joten lähtökohtaisesti on suositeltavaa ottaa lähikuvat pääkameralla ja tehdä tarvittava rajaus niistä.

Edelleenkin parempi ratkaisu olisi, jos ultralaajakulmakamera olisi varustettu automaattitarkennuksella ja sitä käytettäisiin makrokuvaukseen, kuten jotkut puhelimet menestyneesti tekevät. Se ei toki näyttäisi kameroiden määrän valossa yhtä hyvältä markkinointimateriaaleissa.

8T tarjoaa nykypäivän vaatimusten mukaisesti myös erillisen Nightscape-yökuvaustilan, joka tyypilliseen tapaan ottaa useita otoksia eri valotuksella ja parsii niistä sen jälkeen kasaan yhden ominaisuuksiltaan peruskuvaa paremman lopputuloksen. Yötilaa voi käyttää sekä pää- että ultralaajakulmakameralla.

Yksinkertaistettuna OnePlus 8T:n yökuvaustila toimii asiallisesti tilanteissa, joissa myös ihmissilmällä kuvauskohde on vielä selvästi havaittavissa. Tällöin yötila pystyy taltioimaan kuvaan enemmän valoa, paremmat värit sekä paremman dynamiikan. Yksityiskohtien määrää se ei sen sijaan juurikaan paranna.

Erittäin heikossa valaistuksessa 8T:n yökuvaustila ei kuitenkaan pysty tekemään ihmeitä samaan tapaan kuin markkinoiden edistyneimmät toteutukset, eikä lähes pilkkopimeän näkymän muuttaminen huomattavasti valoisammaksi ole mahdollista.

Yötila toimii myös ultralaajakulmakameralla ja parantaa sen käytettävyyttä hämärässä pykälällä tai parilla.

8T:llä tallennetun videon kuvanlaatu on perustasoa, eikä aiheuta innostusta oikeastaan millään osa-alueella. Värintoisto on hieman ylikorostunutta, yksityiskohtien toisto keskinkertaista ja dynamiikka myös keskitasoa. 60 FPS:n asetus vaikuttaa negatiivisesti kuvanlaatuun. Pää- ja ultralaajakulmakameran välillä ei ole suurta eroa kuvanlaadussa. Äänet tallentuvat nykymittapuulla ikävän alhaisella 96 kbit/s bittivirralla. Sekä H.264- että H.265-pakkaustavat ovat käytettävissä. Videokuvaus tukee myös automaattista kuvauskohteen (ihmisen) taustan sumennusta 1080p-tarkkuudella ja ominaisuus vaikuttaisi toimivan kohtalaisen hyvin, kunhan kuvauskohde ei liiku liikaa.

Videolla esitellään pääkameran kuvanvakautuksen toimintaa eri tarkkuuksilla ja ruudunpäivitysnopeuksilla.

Kuvanvakautus toimii kokemustemme mukaan itse kuvanlaadun tavoin varsin tavanomaisesti, leikaten kuvasta selvästi pois kaikki näkyvimmät ja terävimmät tärähdykset. Kuvanvakautuksen toiminnassa ei ole suuria eroja eri resoluutioasetusten välillä. Miinuspuolena jatkuvaa tärähtelyä sisältävissä tilanteissa kuten kävellessä kuvaan jää havaittavaa pientä yksityiskohtatason värinää, joka saattaa näyttää joissain tilanteissa hyvinkin häiritsevältä. Tästä syystä 8T ei sovellu erityisen hyvin kävellessä kuvaamiseen.

 

Käyttöjärjestelmä

8T on OnePlussan ensimmäinen puhelin, joka tarjoaa Android 11 –käyttöjärjestelmän suoraan pakkauksesta. Samalla se on myös ensimmäisiä Googlen uusinta mobiilikäyttöjärjestelmää käyttäviä puhelimia Suomen markkinoilla. Tuttuun tyyliin OxygenOS 11 mukailee varsin pitkälle vakio-Androidin ulkoasua ja lisää soppaan lähinnä käyttöä helpottavia maltillisia parannuksia ja lisäominaisuuksia.

OxygenOS:n uuden 11-version keskeisimpiä uudistuksia ovat sovellusten käyttöliittymäasettelun helpottaminen yhden käden käyttöä ajatellen, Always On Display ja pienet viilaukset ulkonäössä ja suorituskyvyssä.

Sovellusvalikoiman suhteen on tapahtunut siltä osin parannusta, että kolmansien osapuolien esiasennettujen sovellusten määrää on pienennetty ja esimerkiksi kritiikkiä saaneet taustalla resursseja käyttäneet Facebook-sovellukset ovat saaneet lähtöpassit, joka on positiivinen suuntaus. Kolmannen osapuolen esiasennettuja sovelluksia on edelleen Netflix, jota ei voi poistaa peruskonstein kokonaan puhelimesta. OnePlussan omia lisäsovelluksia on edelleen kourallinen (galleria, sää, Community, Switch ja pelitila), mutta useimmat perussovellukset on lainattu Googlen valikoimista.

Testijakson aikana 8T sai pari ohjelmistopäivitystä ja tietoturvakorjaukset päivittyivät viimeisimmän myötä lokakuun versioon. OnePlus on luvannut päivittää huippumallejaan varsin hyvin, eli Android-versiopäivityksiä luvataan kaksi (Android 12 ja 13) ja tietoturvakorjauksia joka toinen kuukausi kolmen vuoden ajan. Paremmaksi tällä osa-alueella pistää Android-valmistajista lähinnä Samsung ja Google sekä yleisellä tasolla luonnollisesti myös Apple.

 

Suorituskyky

OnePlus 8T vietti io-techin ympärivuorokautisessa käyttötestissä noin parin viikon ajan ja se riitti antamaan laitteesta varsin kattavan kokonaiskuvan. Puhelimen kanssa ei havaittu ongelmia testijakson aikana.

Peruskäytössä nopeaksi optimoitu OxygenOS –käyttöliittymä ja 120 hertsin ruudunpäivitysnopeus tarjoavat todella nopean ja sulavan käyttökokemuksen. Android-puhelinten markkinoilta ei löydy tällä hetkellä toista puhelinta, joka tuntuisi havaittavasti nopeammalta kuin OnePlussan tämänhetkiset huippumallit. Pahimpiin kilpailijoihin rinnakkain vertailtuna 8T on kaikilta osin vähintään yhtä nopea tai nopeampi.

Pelikäytössä Snapdragon 865 –järjestelmäpiiri yhdessä Full HD –tason näytön kanssa takaa erinomaisen suorituskyvyn ja kaikki testaamamme raskaamman pään pelit (mm. PUBG Mobile, Shadowgun Legends ja Asphalt 9) toimivat sulavasti korkeimmilla grafiikka-asetuksilla. Huomionarvoisena seikkana 8T:n korkean virkistystaajuuden näyttö ei kuitenkaan vaikuttaisi jostain syystä toimivan täysillä hertseillä useimpien sitä tukevien pelien kanssa, sillä saimme ainoastaan PUBG Mobilen toimimaan yli 60 hertsin tilassa. Pidemmässä pelikäytössä 8T lämpenee havaittavasti, mutta ei häiritsevästi.

Synteettisten suorituskykytestien tulokset ovat varsin tyypillisiä Snapdragon 865 –piirilliselle puhelimelle ja samalla myös linjassa OnePlus 8 Pro –huippumallin sekä edeltäjämallin kanssa. Markkinoilta löytyville uudempaa Snapdragon 865+ -piiriä käyttäville puhelimille 8T ei luonnollisestikaan aivan pärjää, mutta erot ovat pääosin melko maltillisia. Suorituskyvyn puutetta 8T:n kohdalla ei siis tarvitse murehtia, vaan sitä on tarjolla hintaluokka huomioiden erinomaisesti.

Huomionarvoisena seikkana tallennustilan luku- ja kirjoitusnopeutta mittaavan Androbench 5 -testin tulokset on ajettu mukautetuilla, paremmin tosielämän käyttöä vastaavilla asetuksilla (1 thread, 300 Mt file size, 256 kt buffer size), joita on käyttänyt mm. Anandtech-sivusto testeissään. Androbenchin tulokset ovat täten suhteessa alhaisempia kuin vakioasetuksilla ajetuissa testeissä.

 

Akunkesto

Akunkeston osalta 8T:tä kohtaan ei ollut suurempia ennakko-odotuksia. Edeltäjämallin akunkesto oli keskitasoa, mutta siihen nähden akun kapasiteetti on hieman kasvanut ja toisaalta samalla myös näytön virkistystaajuus noussut.

Kuvaajassa vihreät pisteet kuvaavat yhden ja punaiset kahden päivän käyttöä.

Parin viikon testijakson aikana 8T:llä yhden päivän käytön jäljiltä akkua oli jäljellä keskimäärin 55-70 % 1,5-2,5 tunnin näytön päälläoloajalla. Raskaamman käytön päiviä ei tällä kertaa testijaksolle osunut. Kahden päivän yli selvittiin yhdellä latauksella useampaan otteeseen, jolloin näytön päälläoloaika oli 2-4 tunnin haarukassa ja akkua jäljellä toisen päivän iltana keskimäärin parisenkymmentä prosenttia. Testikokemusten mukaan kevyemmällä käytöllä kahden päivän ylitys onnistuu sujuvasti, mutta hieman keskivertoa raskaammalla käytöllä (yli 2 h SOT per päivä) akku saattaa jo loppua kesken toisen päivän.

Testijaksolla näytön virkistystaajuus pidettiin 120 hertsissä, joten ottaen huomioon adaptiivisen säädön puutteen, hertsien laskeminen 60:een saattaa parantaa akunkestoa jonkin verran. Testijaksolla puhelimessa oli 5G-liittymä, mutta käyttöä 5G-alueella ei juurikaan ollut, joten sen vaikutus akunkestoon oli olematon.

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp- ja Slack-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen selailua ja navigointia, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä. Käyttöjärjestelmän teema oli asetettu suurimman osan ajasta tummaksi.

Yksi 8T:n mielenkiintoisimmista uudistuksista on ensimmäistä kertaa OnePlussan mallistossa nähty 65 watin lataus, jonka luvataan nopeuttavan jo valmiiksi kiireistä Warp Charge –pikalatausta entisestään. Testeissämme puhelimen 4500 mAh akku latautuu täyteen kiitettävää vauhtia alle 40 minuutissa. Puolessa tunnissa akun saa ladattua tyhjästä lähes 90 %:iin, joka on melkoinen suoritus.

Plussaa OnePlus ansaitsee myös yhteensopivuuden parantamisesta, sillä uudella Warp Charge 65 –laturilla onnistuu myös USB PD –yhteensopivien laitteiden (kuten kannettavan tietokoneen) lataaminen 45 watin teholla ja itse puhelin tukee USB PD -standardin mukaista latausta 27 watin teholla, eli nopeahkoon lataamiseen käy nyt mikä tahansa yleisen standardin mukainen laturi.

Langattoman latauksen tukea ei ole, mutta toisaalta se ei ole vielä itsestäänselvyys 8T:n hintaluokassa.

 

Yhteenveto

OnePlus 8T ei ole täydellinen puhelin, mutta sen hinnoittelu on erittäin kilpailukykyinen ja sen myötä vastine rahalle erinomainen, jos hakusessa on suorituskyvyltään lippulaivaluokan älypuhelin.

Fyysiseltä toteutukseltaan 8T:ssä ei ole valittamista – sen rakenne on asiallisen tuntuinen ja hyvin viimeistelty. Muotoilu on tylsänpuoleista ja hieman geneeristä, mutta värivaihtoehdot ovat ainakin allekirjoittaneen mielestä onnistuneita. Käteen laite istuu mukavasti. IP-suojaus puuttuu varustuksesta, mutta OnePlus on kuitenkin todistetusti varustanut 8T:n suojaavilla tiivisteillä, joten pieniä vesivahinkoja ei kannata liikaa jännittää.

8T:n AMOLED-näyttö on hintaluokassaan erittäin pätevä. Se on kuvanlaadultaan hyvä, tarvittaessa erittäin kirkas ja tuettuna on korkea 120 hertsin virkistystaajuus. Pientä miinusta ropisee tosin adaptiivisen virkistystaajuuden puuttumisesta sekä pelien toimivuudesta täydellä virkistystaajuudella. Moni varmasti myös arvostaa tasapintaista näyttöä, joka tarjoaa nyt vaihtoehdon 8 Pro –mallin kaarevareunaiselle näytölle.

Rautapuolella on tarjolla high-end-puhelimien peruskauraa, joka kuitenkin riittää erinomaisesti tässä hintaluokassa, sillä useimmat kilpailijat pyytävät vastaavasta paketista vähintään muutaman satasen enemmän. Snapdragon 865 tarjoaa nykymittapuulla erinomaista suorituskykyä ja riittää varmasti kaikkiin nykypäivän tarpeisiin. Perusversion 8 gigatavun RAM-muistia ja 128 gigan tallennustilaa voi pitää kohtuullisena ja lisää on tarjolla satasen lisäpanostuksella. Muistikorttipaikan puute on edelleen pienoinen miinus. Yhteyspuolella on tarjolla asianmukaisesti 5G, WiFi 6 ja Bluetooth 5.1. Akunkesto on perushyvää tasoa – ei huippuhyvä, mutta ei myöskään huono. Uusi 65 watin pikalataus on todella nopea ja on myös positiivista, että puhelin ja laturi mukailevat nyt paremmin yleistä USB PD –standardia.

8T:n takakameran toteutus ei ole kaikilta osin puhdasta lippulaivaluokkaa, sillä sen pääkamera käyttää edellisen sukupolven sensoria, ultralaajakulmakamerassa ei ole automaattitarkennusta ja erillinen normaali/telekamera puuttuu kokonaan. Erillinen makrokamera ja mustavalkokamera kuuluisivat tällaisenaan edullisemman hintaluokan puhelimeen. Kokonaisuutena kamera on käyttökelpoinen, mutta ei kamerasovelluksen käytettävyyttä lukuun ottamatta erityisiä kehuja ansaitseva.

Ohjelmistopuolella OxygenOS on edelleen vahva kokonaisuus ja OnePlus on itse asiassa tehnyt pieniä viilauksia saamansa negatiivisen palautteen johdosta. Toisin sanoen aiemmin puhelimiin ilmestyneitä esiasennettuja sovelluksia on poistettu ja esimerkiksi kritiikkiä saaneita taustalla resursseja käyttäneitä Facebook-sovelluksia ei löydy enää valmiiksi asennettuna. OxygenOS on uusimman Android 11 –version päälle päivitettynä saanut muutamia lisäominaisuuksia, mutta käyttökokemus on edelleen sulava ja nopea. Myös päivitystuki on hyvä, sillä valmistaja lupaa ainakin kaksi Android-versiopäivitystä ja kolme vuotta tietoturvakorjauksia.

Kokonaisuudessaan OnePlus 8T tarjoaa paketin, jollaista on kaivattu tämän vuoden älypuhelinmarkkinoille ja jota on jouduttu odottamaan syksyyn asti. 5G pompautti tämän vuoden high-end-puhelimien hintatason alkuvuodesta ylös, mutta vuoden kääntyessä loppupuolelle markkinoille alkaa vihdoin ilmestyä myös kohtuuhintaisempia vaihtoehtoja. Vaikka OnePlus 8T:ssä on omat pienet puutteensa tietyillä osa-alueilla, tarjoaa se 599 euron lähtöhintaan todella toimivan kokonaisuuden, jolle on hankala löytää parempaa vaihtoehtoa. Tästä syystä annammekin OnePlus 8T:lle io-techin Toimituksen valinta –kunniamaininnan.

Plussaa

  • Hyvä AMOLED-näyttö 120 hertsin virkistystaajuudella
  • Laadukkaan ja tukevan tuntuinen rakenne
  • Snapdragon 865 –järjestelmäpiirin suorituskyky
  • Kameraohjelmiston käytettävyys
  • Hyvät stereokaiuttimet
  • Huippunopea pikalataus
  • USB PD –yhteensopiva laturi
  • Huippunopea OxygenOS-käyttöliittymä ja tuorein Android-versio

Miinusta

  • Ei telekameraa
  • Mustavalkokamera ja makrokamera ovat hieman turhia
  • 60 Hz ruudunpäivityskatto useimmissa peleissä
  • Ei muistikorttipaikkaa

Huomioita

  • Ei 3,5 mm:n ääniliitäntää
  • IP-luokituksesta huolimatta puhelimessa on käytetty suojaavia tiivisteitä

 

 

This site uses XenWord.
;