io-tech testasi Samsungin keskihintaluokkaiset Galaxy A52 ja Galaxy A52 5G -älypuhelimet

Samsungin Galaxy A5x-sarja on pyörinyt jo parin vuoden ajan suomalaisten puhelinoperaattorien myydyimpien älypuhelinten listoilla. Viime vuonna julkaistu Galaxy A51 ei kuitenkaan io-techin testissä suoranaisesti vakuuttanut, vaan laite ei yksinkertaisesti onnistunut vastaamaan kilpailuun hieman korkeahkossa hintaluokassaan. Myöhemmin markkinoille tullut A51 5G -variantti puolestaan osoittautui erinomaiseksi laitteeksi, joka sekin kuitenkin oli hinnoiteltu hieman yläkanttiin. Molempien laitteiden hinta-laatusuhde kuitenkin parani vuoden loppua kohden alennusten myötä ja erityisesti vuoden vaihteessa, kun Samsung ilmoitti A51 5G:n saavan kolme suurta Android-versiopäivitystä elinikänsä aikana.

Tälle vuodelle Samsung julkaisi Galaxy A52:n, josta tällä kertaa tuli saataville välittömästi sekä perusmalli 4G-yhteyksillä, että erillinen 5G-malli. Viime vuoden tavoin 4G- ja 5G-mallit ovat ulkonäöltään identtisiä, minkä lisäksi ne jakavat muun muassa vastaavat 6 Gt RAM-muistia, 128 Gt tallennustilaa, 4500 mAh:n akun, kolmoistakakameran ja 32 megapikselin etukameran näytön ylälaidan keskellä sijaitsevassa reiässä.

Erojakin laitteilla on. 5G-malli luottaa Qualcommin viime syksynä julkaisemaan Snapdragon 750G-järjestelmäpiiriin, joka tarjoaa 5G-yhteydet, kun taas 4G-malli käyttää Snapdragon 720G:tä. Lisäksi resoluutioltaan ja kirkkaudeltaan vastaavista AMOLED-näytöistä huolimatta virkistystaajuuksissa on eroja, sillä 5G-malli yltää korkeampaan 120 Hz:n nopeuteen, kun taas 4G-malli on rajoitettu 90 Hz:n tasolle.

Puhelimet saapuivat Suomessa myyntiin maaliskuun puolen välin jälkeen 429 (5G) ja 349 (4G) euron suositushinnoilla, eli molempien tapauksessa pientä hinnanalennusta viime vuoteen on nähtävissä. Hinta.fi-hintavertailun mukaan Galaxy A52 4G on saatavilla edullisimmillaan vajaaseen 340 euroon, eli reilun 10 euroa suositushintaa edukkaammin ja A52 5G 429 euroon, eli tismalleen suositushintaan.

Tässä artikkelissa tutustumme molempiin Galaxy A52 -malleihin reilun viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta. Testijaksolla käytössä oli pääasiassa 5G-malli, minkä myötä arvosteluteksti käsittelee lähinnä sitä. 4G-mallin erot mainitaan arvostelussa, minkä lisäksi näiden erojen vaikutukseen tutustutaan tarkemmin omassa kappaleessaan ennen yhteenvetoa.

5G-liittymän verkkotestejä varten tarjosi ystävällisesti DNA.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Molemmat Galaxy A52 -laitteet toimitetaan keskenään samankaltaisissa pahvipakkauksissa. Paketin päällä komeilee värillinen kuva itse laitteesta ja puhelimen mallinimi. Itse puhelimen lisäksi toimitussisältöön kuuluu 15 watin verkkovirta-adapteri, USB Type-A -> Type-C -kaapeli, korttikelkan avaustyökalu ja perinteiset pikaohjelappuset.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkoiselta habitukseltaan Galaxy A52 muistuttaa osin viime vuoden mallia, mutta kuitenkin havaittavasti uusin tuulin. Näyttö peittää etupuolen lähes laidasta laitaan ja takakuoren puolella kamerakehikko on sijoitettu puhelimen vasempaan yläkulmaan. Materiaalivalinnoissa Galaxy A52 tekee kuitenkin selvästi uusia ratkaisuja, jotka erottuvat myös selvästi markkinoiden yleisestä linjasta.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 159,9 x 75,1 x 8,4 mm
  • Paino: 189 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 84,1 %
  • Gorilla Glass 5 edessä, muovirunko ja muovinen takakuori

Viime vuoden Galaxy A51 -malleihin nähden kokoa on uutuuksille tullut hieman lisää. Galaxy A52 -mallit ovatkin 1 mm korkeampia, 1,5 leveämpiä ja 2 grammaa painavampia kuin A51 5G. Paksuutta uutuuksilta on kuitenkin lähtenyt 0,3 mm. Viime vuoden perusmalliin oli hieman 5G-mallia ohuempi, joten siihen verrattuna uutuudet ovat myös paksumpia.

Kädessä Galaxy A52 -puhelimet ovat varsin tavanomaisen kokoisia. Näytön ja ulkomittojen suhde on suhteellisen hyvä 84,1, minkä myötä puhelin on vielä yhdelläkin kädellä käytettävissä. Täysin onnistuneena ja hyvänä kokoa ei kuitenkaan voi pitää, sillä edeltäjämalleihin nähden näytön koko ei ole muuttunut, eli näytön ja ulkomittojen suhde on heikentynyt suhteellisen selvästi.

Muotoilultaan Galaxy A52:t ovat hieman kulmikkaita, joten isompaan käteen ne porautuvat hyvin kiinni pidettäväksi, mutta pienemmässä kädessä ne voivat olla sen myötä haastavia käsitellä. Materiaaleiltaan uutuudet ovat viime vuoden tavoin rungoltaan ja takakuoreltaan täysin muovisia, mikä ei enää 5G-mallin 450 euron hintaluokassa ole kovinkaan hyvä suoritus.

Käytetty muovimateriaali on varsin mielenkiintoinen. Takakuoren muovi on viimeistelyltään matta ja hieman sumea, ikään kuin värillisen muovin päällä olisi kerros läpikuultavaa materiaalia sumentamassa sitä. Tätä tukee myös se, kuinka materiaali naarmuuntuu – takakuoreen tullut pienehkö naarmu näkyy ikään kuin varjona pinnan värityksessä sen sijaan, että se selvästi rikkoisi värin.

Materiaali on käsissä osittain aika halvankin tuntuista ja fiilikseltään jotain ämpärimuovin ja tupperware-astioiden väliltä. Toisaalta se on kädessä myös miellyttävän pehmeän tuntuista ja ainakin puhelinten yleisestä massasta poikkeavaa. Materiaali ei myöskään kerännyt juurikaan pölyä, mikä on positiivista muovikuorelta. Kuoren kestävyydestä ei valitettavasti vielä reilun viikon testirupeaman perusteella voi sanoa juuri mitään, vaan vasta aika näyttää kuinka massasta erottuva materiaali kulutusta kestää.

Näytön suojana Galaxy A52:t käyttävät Corningin Gorilla Glass 5:ttä, joten sen suhteen materiaalit ovat hyvällä mallilla. Samsung lupaa puhelimilleen myös tässä hintaluokassa edelleen suht harvinaisen IP67-suojauksen, joten pienimpiä roiskeita ei tarvinne säikähtää.

Alapäädyn USB Type-C-liitäntä tukee vain USB 2.0 -nopeuksia, mikä ei vielä 4G-mallin 350 euron suositushinnassa ole suoranaisesti yllättävää, mutta alkaa kuitenkin 5G-mallin 450 euron hinnassa olemaan jo pienoinen miinus. Liitännän vasemmalla puolella lepäävä 3,5 mm:n kuulokeliitäntä osoittautui suorituskyvyltään kiitettäväksi. Se kykenee ajamaan suhteellisen vaikeasti soitettavia AKG K612 Pro -kuulokkeita jopa hieman kivuliaallakin äänenpaineella.

USB-liitännän oikealla puolella sijaitsee yksi puhelimen mikrofonirei’istä ja toinen laitteen stereokaiuttimista. Toinen kaiutin on sijoitettu ylälaidan kuulokeritilään. Äänenlaadultaan stereokaiuttimet ovat ymmärrettävästi selvästi diskanttipainotteiset, mutta kuitenkin suhteellisen laadukkaat. Täysillä soittaessa diskantti korostuu häiritsevän paljon, mutta joka tapauksessa stereokaiutinratkaisu on huomattavasti yhä harmillisen yleisiä monokaiuttimia parempi.

Yläpäädyssä sijaitsevat vain puhelimen kaksi nano-SIM-korttipaikkaa tai vaihtoehtoisesti SIM-korttipaikan ja micro-SD-muistikorttipaikan sisältävä korttikelkka ja toinen laitteen mikrofoneista.

Näytön tekniset ominaisuudet (4G-version eroavat ominaisuudet suluissa):

  • 6,5” Super AMOLED -näyttö, 120 Hz (90 Hz), 800 nit
  • 20:9-kuvasuhde, 1080 x 2400 pikseliä, 407 PPI

Näytön osalta Galaxy A52:t jatkavat valmistajalle jo totutulla linjalla tarjoten erittäin laadukasta kuvaa. Super AMOLED-paneeli tarjoaa Full HD+ -resoluution ja korkeimmillaan 800 nitin kirkkauden. Käytännössä kirkkauden huomattiin jäävän kevään suorassa auringonpaisteessa tummilla sävyillä toisinaan hieman himmeäksi, mutta kuitenkin pääosin se oli riittävää.

Vakioasetuksillaan värit ovat selvästi ylikorostuneet, mutta asetuksista näyttötilan eloisasta luonnolliseen vaihtamalla kuvanlaatu paranee selvästi. AMOLED-paneelille tyypillisesti näytön kontrasti on erinomaista ja silmämääräisesti arvioituna valkotasapainokin vaikuttaisi olevan hyvällä mallilla. Miinusta on kuitenkin annettava asetusten vähäisyydelle, sillä värintoiston luonnollinen-tilassa kuvaa ei voi muokata laisinkaan. Eloisa-tilassa tarjolla on kuitenkin liukusäädin valkotasapainolle ja lisäasetusten takana omat liukusäätimet punaiselle, siniselle ja vihreälle sävylle.

Viime vuoteen nähden suurin muutos näytössä on tapahtunut virkistystaajuudessa. 5G-mallin 120 hertsin näyttö pärjää hyvin vertailussa jopa kalliimpienkin puhelinten kanssa ja on ehdottomasti markkinoiden parhaimmistoa. 4G-malli rajoittaa nopeuden 90 hertsiin, mikä on nähtävissä puhelimia rinnakkain verratessa, muttei siltikään missään nimessä huono suoritus. Herkkyys virkistystaajuuksien erojen havaitsemiselle vaihtelee henkilöittäin, mutta ainakin allekirjoittaneelle tärkeintä on nousta perinteisen 60 hertsin yläpuolelle, minkä jälkeen erot 90, 120 ja 144 hertsin välillä alkavat olla jo pienemmät.

Raudaltaan Galaxy A52 -mallit tuovat suhteellisen toimivan, joskin hintaluokissaan hieman hämmentävän paketin. 5G-malli on luopunut vielä viime vuonna nähdystä Samsungin omasta Exynos-piiristä ja tarjoaa sen sijaan Qualcommin Snapdragon 750G:n. Kyseinen piiri on 450 euron suositushinnassa jo hieman alitehoinen ja tutumpi lähinnä 300–400 euron laitteista, kuten Xiaomi Mi 10T Lite 5G:stä.

750G sijoittuu nimensä mukaisesti viime kesän 5G-malleista löytyneen 765G:n alapuolelle, joten 450 euron hintaluokassa piiriä ei voi enää pitää erityisen hyvänä suorituksena, vaikka se monin osin riittävään suorituskykyyn yltääkin. Valitettavasti emme enää voineet verrata Galaxy A52 5G:tä rinnakkain A51 5G:n kanssa, mutta teoriassa suorituskyky on tuskin ainakaan parantunut, sillä viime vuoden Exynos 980 vertautui suhteellisen hyvin kilpaileviin Snapdragon 765G-laitteisiin.

4G-mallin Snapdragon 720G-järjestelmäpiiri käsitellään tarkemmin myöhemmässä 4G-mallin erojen käsittelyyn tarkoitetussa luvussa.

RAM-muistia molemmat Galaxy A52 -mallit tarjoavat 6 Gt ja tallennustilaa 128 gigatavua. Luvut ovat hintaluokassaan suhteellisen tavanomaisia ja hyviä. Akku molemmissa on 4500 mAh, mikä sekin asettuu hyväksi lukemaksi, muttei pärjää osan kilpailijoista tarjoamalle 5000 mAh:n akulle. 5G-mallissa 4G-mallia vastaava akun koko tuntuu jopa hieman harmilliselta, sillä 5G-verkot kuluttavat tunnetusti jonkin verran enemmän virtaa.

Yhteysominaisuuksien osalta puhelimet tarjoavat vakikattauksen ja vastaavat toisiaan 5G-yhteyksiä lukuun ottamatta. Samsung ei artikkelin kirjoitushetkellä ollut valitettavasti paljastanut LTE-yhteyksien nopeutta, joten niiden arviointi on tässä yhteydessä mahdotonta. Bluetoothin osalta tuettuna on 5.0-standardi, joten aivan tuoreinta versiota laitteet eivät tue. Wi-Fi-verkotkin rajoittuvat Wi-Fi 5:een, mikä ei kuitenkaan tämän luokan laitteilta ole mitenkään yllättävää.

Tekniset ominaisuudet (4G-version eroavat ominaisuudet suluissa):

  • Snapdragon 750G -järjestelmäpiiri (Snapdragon 720G-järjestelmäpiiri)
  • 6 RAM-muistia
  • 128 gigatavua tallennustilaa (Vapaana n. 102 Gt), microSD-korttipaikka (max. 1 Tb)
  • 5G, SA/NSA, sub 6 GHz, n1 / n3 / n5 / n7 / n8 / n20 / n28 / n38 / n40 / n 41 / n66 / n78 (4G-mallissa ei 5G-yhteyksiä)
  • LTE-A, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac (Wi-Fi 5), Dual Band, Bluetooth 5.0, (A)GPS, GLONASS, Galileo, BDS, NFC
  • Sormenjälkilukija näytön alla, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
  • 4500 mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 25 watin latausnopeus

 

Kamera

Galaxy A52 -mallien kamerat on sijoitettu valmistajan muista puhelimista tuttuun tapaan takakuoren vasempaan yläkulmaan neliskanttiseen kamerakehykseen. S21-sarjan kylkeen integroitua muotoilua A-sarjaan ei kuitenkaan ole tuotu, vaan kamerat lepäävät edelleen omassa kohoumassaan.

Kameran tekniset tiedot:

  • 64 megapikselin pääkamera (1/1,7”, 0,8 um pikselikoko), f1.8 automaattitarkennus, OIS
  • 12 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko), f2.2
  • 5 megapikselin makrokamera, f2.4
  • 5 megapikselin syvyystietokamera, f2.4
  • 32 megapikselin etukamera (1/2,8”, 1,12 um pikselikoko), f2.2
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS /1080p 60 FPS, hidastusvideo: 720p 240 FPS

Kameravalikoima A52 5G:ssä ja 4G:ssä on keskenään identtinen. Pääkamerana toimii 64 megapikselin sensori, joka käyttää Quad Bayer -suodinta tuottaen 16 megapikselin lopputuloksia. Sen parina on 12 megapikselin ultralaajakulmakamera kiinteällä tarkennusetäisyydellä, 5 megapikselin makrokamera niin ikään kiinteällä tarkennusetäisyydellä ja 5 megapikselin syvyystietokamera. Luvut eivät ole yhteneviä vain A52-mallien kesken, vaan speksit ovat tutut jo viime vuoden Galaxy A51 -älypuhelimista.

Videokuvausta Galaxy A52 5G tukee korkeimmillaan 4K-resoluutiolla 30 FPS:n nopeudella tai vaihtoehtoisesti 1080p-resoluutiolla 60 FPS:n nopeudella.

Galaxy A52:n kamerasovellus on säilynyt muuttumattomana edeltäjämalleista. Sovellus on edelleen helppokäyttöinen ja kuvaustilat ovat sijoitettuna loogisesti. Kuvausnäkymän oikealla puolella ovat pikavalittavissa erilaisia filttereitä sisältävä hauska-tila, taustan ohjelmallisesti sumentava yksi otos -tila, perus valokuvatila ja videotila. Loput, kuten yökuvatila ja makrotila ovat lisää-valikon takana.

Miinustakin sovellukselle on annettava, sillä sen kanssa havaittiin testijaksolla useaan otteeseen hidastelua, jollaista muualla käyttöliittymässä ei vastaan tullut. Esimerkiksi näytön automaattinen kääntämisen seurauksena sovellus pariin otteeseen jäätyi täysin useaksi sekunniksi.

Hyvässä valaistuksessa Galaxy A52 5G:n pääkamera kykenee kiitettävään jälkeen. Värintoisto on pääosin luonnollista, mutta silti eläväistä, kuviin kertyy hyvin yksityiskohtia ja dynamiikkakin on riittävää. Sinisen sävyt kuitenkin korostuvat jossain määrin, mikä näkyy pilvettömällä taivaalla aika selvästi. Kuvat kestävät kohtalaisesti myös pikselitason tarkastelun – osa yksityiskohdista on selvästi sumentunut todennäköisesti kohinanpoiston seurauksena, mutta liiallista terävöitystä tai kontrastoimista kuvista ei häiritsevissä määrin esiinny.

Valon määrän vähentyessä kamera pitää pintansa suhteellisen hyvin. Kuvat tummuvat ja yksityiskohdat varjoisilta alueilta katoavat suhteellisen helposti, mutta yleisilme säilyy skarppina. Värintoisto on myös miellyttävää ja lopputulokset näyttävät realistisilta kuvauksilta yöllisestä kaupunkimaisemasta. Dynamiikka säilyy luokassaan erinomaisena ja jopa osa kaupungin valoista (esim. tuomiokirkon kuva) säilyy luonnollisena palamatta puhki. Kohinaakaan kuviin ei juuri kerry.

Kamerasovelluksesta löytyvä 2x-tila tehdään todennäköisesti rajaamalla kuva suoraan sensorilta, sillä lopputulokset ovat hieman yksityiskohtaisempia kuin digitaalinen rajaus lopullisesta kuvasta. Yksityiskohtien määrä ei kuitenkaan ole järin radikaalisti suurempi, minkä myötä Galaxy A52 5G:n 2x-tila ei ylläkään aivan parhaiden joukkoon, vaan jää hyvin keskinkertaiseksi.

Kuvanlaadultaan se samaa kameraa käyttävänä ymmärrettävästi mukailee pääkameran kuvia ollen suhteellisen laadukas. Kuviin kuitenkin kertyy perustilaa enemmän kohinaa, minkä lisäksi varsinkin hämärässä kuviin vaikuttaisi muodostuvan perustilaa enemmän kontrastia ja terävöitystä tehden kuvista hieman digitaalisen näköisiä.

Hyvässä valaistuksessa Galaxy A52 5G:n ultralaajakulmakamera kykenee luokassaan erinomaiseen jälkeen. 12 megapikselin kuviin kertyy kiitettävästi yksityiskohtia, minkä lisäksi myös dynamiikka on jopa todella hyvällä tolalla. Värintoistoltaan kamera mukailee pääkameran värimaailmaa ollen miellyttävän eläväistä, mutta kuitenkin pääpiirteiltään luonnollista.

Hämärässäkin ultralaajakulmakamera pärjää luokassaan kiitettävästi tuottaen täysin käyttökelpoista, joskin pääkameran tavoin hieman pimeää jälkeä. Yksityiskohtia tummemmilta alueilta ei juurikaan löydy, mutta kuvat valottuvat realistisesti ja valoisat alueet ovat suhteellisen yksityiskohtaisia. Kohinaa kertyy pääkameraa enemmän, mutta se säilyy edelleen hienojakoisena ja yksisävyisenä, minkä myötä se ei juurikaan häiritse ennen kuin kuvia tarkastelee selvästi suurempina.

Selvänä miinuksena ultralaajakulmakameralle on kuitenkin mainittava automaattitarkennuksen puute, vaikkakin se on yhä edelleen tässä hintaluokassa varsin yleistä. Kiinteän tarkennusetäisyyden myötä lähikuvien ottaminen ultralaajakulmakameralla on mahdotonta.

Galaxy A52 5G tukee yökuvatilaa kaikissa kolmessa kuvausmuodossaan, eli myös pääkameraa hyödyntävä 2x-tila on käytettävissä.

Pääkameran perustilassa yökuvatila onnistuu keräämään havaittavasti enemmän yksityiskohtia myös hämärille alueille, minkä myötä kuvanlaatu paranee useimmiten suhteellisen selvästi. Efekti on kuitenkin suhteellisen hillitty, eikä se pyri tekemään yöstä päivää. Tämän myötä valoisammassa kaupunkiympäristössä kuva ei erityisen suuresti muutukaan, vaan yökuvatilan edut näkyvät lähinnä paremmassa dynamiikassa. Valitettavasti yökuvatilassa myös terävöitys ja kontrasti tuntuvat kasvavan jossain määrin, minkä myötä kuva voi olla käsitellyn näköinen.

Pääkameraa käyttävän 2x-tilan kanssa yökuvatila ei ole yhtä miellyttävä kokemus. Normaalin pääkameran tavoin yökuvatila onnistuu lisäämään valoa ja parantamaan dynamiikkaa myös 2x-tilassa, mutta vastapainona jo perustilassa nähty kuvien liiallinen kontrasti ja terävöitys suorastaan räjähtävät käsiin. Kuvista tulee jopa karikatyyrimäisiä paksuine ääriviivoineen, eikä lopputuloksia voi pitää järin miellyttävinä.

Ultralaajakulmakameralla yökuvatila onnistuu tuomaan huomattavasti lisää yksityiskohtia varjoisille alueille. Kohinaa tila ei poista, vaan se on yhä nähtävissä, mutta kuvien lopputuloksia se ei edelleenkään juuri heikennä. Pääkameran ja ultralaajakulmakameran kanssa yökuvatila tuottaakin useimmiten laadukasta jälkeä, mutta 2x-tilan kanssa sitä kannattaa välttää.

5 megapikselin resoluutiollaan Galaxy A52 5G:n makrokamera kuuluu markkinoiden terävämpien joukkoon, mikä 450 euron suositushinnalla on jo käytännössä odotusarvokin. Valitettavasti kamera on kuitenkin varustettu edelleen kiinteällä tarkennusetäisyydellä automaattitarkennuksen sijaan, minkä myötä kuvien ottaminen vaatii tarkkaa sijoittumista, mikä voi olla haastavaakin.

Kuvanlaadultaan makrokamera on suhteellisen hyvällä tasolla, muttei mitenkään maata järisyttävä. Kuviin kertyy kohtalaisesti yksityiskohtia, mutta värintoisto on valjua ja kohinaa on jo päivänvalossa havaittavasti. Tietyissä tilanteissa kamera myös ylikorostaa kontrastia jonkin verran.

Samsung tulee Galaxy A52 5G:llä korkeintaan 4K 30 FPS -tason videokuvausta, minkä lisäksi viime vuodesta poiketen mukana on myös tuki 1080p 60 FPS -videolle. Kuvanlaadultaan 4K-video on hyvää. Yksityiskohtia kertyy miellyttävän paljon, värintoisto on laadukasta ja dynamiikkakin hyvällä tasolla. Valitettavasti elektroninen kuvanvakain on rajattu käytettäväksi korkeintaan 1080p 30 FPS -tilassa, joten sekä 4K- että 60 FPS -videot kärsivät suhteellisen epävakaasta jäljestä liikkuessa kuvatessa. Kameran optinen kuvanvakain onnistuu pehmentämään tärinöitä jonkin verran, mutta hyöty jää kuitenkin kohtalaisen vähäiseksi.

1080p-tilassa kuvanjälki on vakautusta lukuun ottamatta käytännössä identtistä 60 FPS-tilan ja 30 FPS-tilan välillä. 4K:hon verrattuna yksityiskohtien määrä ymmärrettävästi heikkenee, mutta valitettavasti niin tekee myös värintoisto. Galaxy A52 5G nimittäin kontrastoi 1080p-videokuvaa selvästi tummentaen osan kuvasta pahimmillaan jopa tukkoon ja tuottaen vähintään epärealistista kuvaa.

Ultralaajakulmakamera ei tue 60 FPS-videota, mutta 4K on tuettuna. Ultralaajakulmakamerasta puuttuvan kuvanvakaimen myötä videokuva jää vielä pääkameraakin huterammaksi 4K-tilassa, joten 1080p-tila on liikkuessa useimmiten suositeltava valinta. Myös ultralaajakulmakameran kontrasti lisääntyy Full HD -videossa, muttei kuitenkaan yhtä paljon kuin pääkameralla. Värintoisto säilyykin suhteellisen vertailukelpoisena. Valitettavasti tilasta riippumatta ultralaajakulmakameran videota vaivaa selvä vihertävyys pääkameraan verrattuna.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Galaxy A52 -älypuhelinten sisällä sykkii suoraan tehtaalta Googlen tuorein Android 11 -käyttöjärjestelmä, jonka päällä on valmistajan oma One UI -käyttöliittymä. One UI on A52:ssa versionumerossa 3.1. Tietoturvakorjaukset olivat testijaksolla helmikuun 2021 tasolla, eli uusimpia maaliskuun päivityksiä puhelimeen ei vielä huhtikuun puolessa välissä ollut tullut, mutta joka tapauksessa puhelin on melko ajantasainen.

Yhden kokonaisen versionumeron kasvamisesta huolimatta One UI on A52:n kanssa tutun oloinen edeltäjävuoden malleihin verrattuna. Esiasennettuja sovelluksia A52-malleissa on enemmän kuin esimerkiksi Galaxy A32 5G:ssä oli. Netflixin ja Facebookin lisäksi esiasennettuja kolmannen osapuolen sovelluksia on Microsoft-paketti, johon lukeutuu Office, OneDrive, LinkedIn ja Outlook-sähköposti.

Lisäksi totuttuun tapaan mukana on myös kattava valikoima Samsungin omia sovelluksia, jotka ovat osin Googlen kanssa päällekkäisiä. Mukana on muun muassa korealaisvalmistajan oma internetselain, galleria ja kalenteri. Kehut A52-mallit ansaitsevat ehdottomasti sovellusten poistomahdollisuudesta – suuri osa Samsungin omista sovelluksista, kuten internet tai Samsung members on käyttäjän itse poistettavissa. Kolmannen osapuolen sovelluksetkin on mahdollista poistaa Netflixiä lukuun ottamatta.

Samsungin ohjelmistoratkaisun suurimmat kehut on kuitenkin annettava valmistajan päivitystuelle. Molemmat Galaxy A52 -mallit tulevat saamaan kolme suurta Android-päivitystä ja neljän vuoden tietoturvakorjaukset, mikä riittää kantamaan ne Android-maailman huipulle. Päivitystuen osalta laitteista meneekin ohi käytännössä vain Apple.

Suorituskyvyn osalta odotukset Galaxy A52 5G:n Snapdragon 750G:n suhteen olivat hieman ristiriitaiset. Järjestelmäpiiri on jo aiemmin osoittautunut suhteellisen suorituskykyiseksi ja toimivaksi, mutta mahdollinen heikennys A51 5G -malliin nähden jyskytti takaraivossa. Testijaksolla puhelimen havaittiin kuitenkin toimivan ripeästi ilman suurempia ongelmia ja 120 hertsin virkistystaajuus näytössä paransi kokemusta entisestään. Valitettavasti suurimmaksi osaksi positiivisesta kokemuksesta huolimatta kameran satunnainen hidastelu osoittautui pettymykseksi.

Pelaamiseenkin A52 5G:n Snapdragon 750G kykenee kohtalaisesti. PUBG Mobile -peli antoi asettaa korkeimmillaan kolmanneksi alimmat HD-tason asetukset, joita peli pyöritti ilman ongelmia. Toimivan suorituskyvyn suurimmaksi ongelmaksi asettuukin hintataso – käytännössä vastaavaa hyvää suorituskykyä saa nykyään myös huomattavasti edullisempaan hintaan, esimerkiksi viime kesän 5G-älypuhelimista.

Akunkeston osalta A52 5G osoittautui hyväksi. Puhelin kesti yhdellä latauksella kahdesta kolmeen päivää. Kolmen päivän käyttö näytön päälläoloaikojen yltäessä vajaaseen kolmeen ja puoleen tuntiin (3 h 28 min) kulutti akun 9 prosenttiin. Kertaalleen hieman maltillisemman käytön myötä puhelinta yritettiin käyttää yhdellä latauksella neljäskin päivä, mutta tuolloin akku loppui kesken päivän näytön päälläoloaikojen yltäessä jälleen vain noin kolmeen ja puoleen tuntiin.

Paketissa mukana toimitettavalla 15 watin laturilla puhelin latautui tyhjästä täyteen 100 minuutissa eli tunnissa ja 40 minuutissa. Vartissa latausta kertyi 14, puolessa tunnissa 31 ja tunnissa 64 prosenttia. 90 prosenttia saavutettiin 92 minuutissa. Puhelin tukisi myös 25 watin pikalatausta, mutta sitä varten on käyttäjän ostettava uusi verkkovirta-adapteri.

5G-verkkoja testattiin totuttuun tapaan Oulun keskustassa DNA:n verkossa. Galaxy A52 ylsi yli 1000 Mbit/s latausnopeuksiin 4G-verkon jäädessä samaan aikaan noin 50 Mbit/s tasolle Toiminnassa havaittu käytännössä mitään normaalista poikkeavaa. Jälleen erot lähetysnopeuksissa olivat selvästi latausnopeuksien eroja pienemmät.

 

4G-mallin erot

Galaxy A52 4G ei käytännössä eroa 5G-mallista puuttuvan 5G-tuen ohessa moninkaan osin ja ulkonäöltään puhelimet ovat identtiset. Lähinnä erot tulevat järjestelmäpiiristä ja hieman hitaammasta näytöstä. Näytön 90 hertsin virkistystaajuus ei suoranaisesti ole järisyttävän suuri miinus, sillä sekin tarjoaa selvästi 60 hertsin näyttöjä nopeamman kokemuksen. Kuitenkin 350 euron hintaluokassa 90 hertsin näyttö alkaa olla nykypäivänä osaa kilpailijoistaan hitaampi. Eron merkitys on hyvin käyttäjäkohtaista ja ainakaan allekirjoittanutta 90 hertsin näyttö ei käytännössä puhelinkäytössä häiritse, sillä erot ovat nähtävissä lähinnä rinnakkain vertaillessa.

Järjestelmäpiiriksi tarjolla on Qualcommin Snapdragon 720G, joka on tuttu muun muassa viime kesän Redmi Note 9 Prosta. Piiri on sinänsä toimiva, muttei se enää 350 euron hintaluokassa ole järin kilpailukykyinen. Jo viime syksynä Redmi sai piiristä miinusta, sillä tässä hintaluokassa on tarjolla myös 750G:llä tai 765G:llä varustettuja puhelimia. Suorituskyvyltään 720G yltää suhteellisen lähelle 750G:tä mutta jää kuitenkin hieman sen alle. Käytännön päivittäisessä käytössä A52 5G:n ja 4G:n välillä ei kuitenkaan ainakaan testijaksolla ollut havaittavissa merkityksellisiä eroja ja esimerkiksi PUBG Mobile pyöri vastaavilla asetuksilla ja yhtä sulavasti.

Identtisten kamerajärjestelmien myötä A52-mallit tuottavat monin osin keskenään identtistä kuvanjälkeä myös valokuvatessa. Mielenkiintoisena huomiona eroja kuitenkin syntyy yökuvatilassa kamerasovelluksen 2x-tilaa käytettäessä. 2x-tilan kuvanjälki on nimittäin Galaxy A52 5G:llä selvästi ylikontrastoitunutta ja liiallisen terävöitynyttä, kun taas 4G-malli tuottaa selvästi luonnollisempaa jälkeä. Tästä huolimatta 4G-mallia ei voi kruunata suoraan paremmaksi kamerapuhelimeksi, sillä kaikilla muilla kameroilla yökuvatila tuottaa 5G-mallilla pykälän parempaa jälkeä laajemman dynamiikan myötä.

Päivänvalossa kuvanjälki on, kuten sanottu, lähes identtistä. 4G-malli kuitenkin häviää päivänvalossa hieman, sillä sen 2x-tila jää 5G-mallia rosoisemmaksi ja kohinaisemmaksi. Muiden kameroiden osalta erot puhelinten välillä olivat liian pieniä ja vaihtelevia, jotta niistä voisi syyttää itse puhelinta. Videokuvauksen kuvanlaadulta puhelimet ovat käytännössä toisiaan vastaavia.

 

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Galaxy A52 -mallit ovat viime vuoden 51 5G:n tavoin osiltaan erinomaisia puhelimia, jotka myös korjaavat edeltäjänsä vikoja, kuten vain 60 hertsin virkistystaajuuteen jääneen näytön. Niitä myös vaivaa samaa ongelma, eli käytännössä A-sarjaa jo pidempään vaivannut saman tehoisiin kilpailijoihin nähden korkeahko hinta, joskin ensimmäistä kertaa Galaxy A -sarjassa on nyt myös olemassa selvä hintaa perusteleva syy.

Rakenteeltaan A52 -mallit ovat keskenään identtisiä ja viime vuodesta tuttuun tapaan muovisia. Muovi ei myöskään uutuuksissa juuri premium-tunnelmaa huou, vaan kyseessä on yllättävänkin halvan tuntuinen materiaali. Kuitenkin omalla tavallaan juuri tuo halvahkon tuntuinen muovi onnistuu tuntumaan myös miellyttävältä ja ikään kuin pehmeältä kädessä. Käytetty muovi myös erottaa Galaxy A52 -mallit selvästi muiden puhelinten massasta.

Kestävyyden suhteen muovi tuntu reilun viikon testijakson perusteella jämäkältä, joten sen suhteen pelkoja rakenne ei käytännössä jättänyt. Lisäksi Samsung lupaa A52-malleille IP67-sertifikaatin, joten kosteuttakin puhelimet kestävät. Näytön suojana on Gorilla Glass 5, mikä ei enää ole valmistajan uusinta uutta, mutta tässä hintaluokassa toimiva ratkaisu.

Näytöt itsessään ovat Samsungille ominaiseen tapaan A52 -malleissakin hintaluokkiensa parhaimmistoa. Super AMOLED-näytön värintoisto on eläväistä ja Full HD -resoluutio koko- ja hintaluokassa täysin riittävä. Viime vuonna kritiikkiä saanut 60 hertsin virkistystaajuuskin on jätetty taakse ja sekä 4G- että 5G-malli tarjoavat nopeammat näytöt. 4G-mallissa luotetaan 90 hertsin näyttöön ja 5G:ssä 120 hertsin näyttöön.

Järjestelmäpiirinä 5G-mallissa toimii Snapdragon 750G, mikä on pienoinen pettymys, sillä 450 euron hinnallaan uutuus on jopa kalliimpi kuin osa viime vuoden 5G-laitteista uutena oli, vaikka ne tarjosivat pykälän tehokkaamman Snapdragon 765G-järjestelmäpiirin. Samsungin oma edeltäjäkin luotti Exynos 980 -piiriin, joka ei käytännössä ainakaan 750G:tä tehottomampi taida olla.

4G-malli puolestaan tarjoaa Snapdragon 720G:n, mikä ei 350 euron hintaluokassa enää ole aivan nykypäivää, sillä tuohon hintaan on tarjolla juurikin edellä mainittuja Snapdragon 765G:tä käyttäviä puhelimia. Jo pelkkä 5G-yhteyksien puute alkaa olla 350 euron hinnassa pienoinen pettymys, mutta sen lisänä tehty kompromissi tehoissa on ehdottomasti jo harmi. Molempien A52-mallien tarjoama 6 Gt RAM-muisti sentään on luokassaan hyvä lukema ja 128 gigatavun tallennustila hyvä perustaso, jota on mahdollista myös jatkaa muistikortilla.

Kameroiden osalta Galaxy A52:t tarjoavat keskihintaluokan parhaimmistoon yltävää jälkeä. Kuvat ovat yksityiskohtaisia ja värintoistoltaan miellyttäviä, minkä lisäksi ultralaajakulmakamerakin pysyy hyvin pääkameran perässä. Valitettavasti miinustakin on annettava, sillä 2x-tila ei yllä markkinoiden parhaimmistoon, minkä lisäksi se on  5G-mallissa käytännössä käyttökelvoton yökuvatilassa todella vahvan kontrastoinnin seurauksena. 4G-mallissa yökuvatila tuottaa kyseiselle 2x-tilalle parempaa jälkeä, mutta valitettavasti se sitten kärsii päivänvalossa.

Samsungin oma One UI -käyttöliittymä jakanee edelleen mielipiteitä tyylikkyydestään, mutta kyseessä on täysin käyttökelpoinen alusta ilman suurempia ongelmia. Ohjelmistotason ainoana haasteena testijaksolla vastaan tuli kamerasovelluksen selvä hidastelu. Kuitenkin Samsungin ohjelmistoon liittyvänä plussana toimii päivitystuki, joka voi myös olla A-sarjan korkeahkoa hintaa selittävä valttikortti. Sekä 5G- että 4G-malli Galaxy A52:sta tulee saamaan kolme suurta Android-versiopäivitystä ja neljän vuoden tietoturvakorjaukset. Kyseessä on käytännössä Android-markkinoiden paras päivityslupaus, mikä myös perustelee ainakin osalle käyttäjistä suuremman myyntihinnan, koska puhelin voi teoriassa olla käytettävissä pidempään.

Yhteenvetona molemmat Galaxy A52 -älypuhelimet ovat tasapainoisia laitteita ilman suurempia selviä miinuksia raudassa itsessään. Puhelinten näytöt ja kamerat ovat erinomaisia, akunkesto hyvää perustasoa ja suorituskyky pääosin riittävää. Laitteiden hintaluokkiin nähden suorituskyky jää kuitenkin lässähdykseksi, mutta hintaluokkaa perustelemaan löytyy Android-markkinoiden paras ohjelmistopäivitystuki. Korkeahkon hinnan myötä puhelinten ehdoton suositteleminen on vielä vaikeaa, mutta viime vuoden Galaxy A51 5G:n tavoin myös uudet A52 -mallit ovat ehdottomasti harkinnanarvoisia uutuuksia, varsinkin jos hintaluokka laskee edes 300 ja 400 euron tuntumiin.

Plussaa

  • Nopea 120 hertsin näyttö (myös 4G-mallin 90 hertsein näyttö pienin varauksin)
  • Kameroiden kuvanlaatu
  • Pääkameran optinen kuvanvakain
  • 3 vuoden suuret Android-versiopäivitykset ja 4 vuoden tietoturvakorjaukset
  • IP67-sertifikaatti

Miinusta

  • Kamerasovelluksen satunnainen hidastelu
  • Galaxy A52 5G:n yökuvatilan selvästi liiallinen kontrasti 2x-tilassa
  • 4G-mallin kohinainen 2x-tila (verrattuna 5G-malliin)
  • Kokonaan muovinen rakenne varauksin
  • Hintaluokassaan joitakin kilpailijoita heikommat järjestelmäpiirit varauksin

Huomionarvoista

  • Takakuoren muovimateriaali on hyvin massasta erottuva

 

This site uses XenWord.
;