io-tech testasi Samsungin edullisen Galaxy J5 (2017) -älypuhelimen.

Galaxy J on ollut nyt muutaman vuoden ajan Samsungin edullisin älypuhelinmallissarja ja etenkin siihen kuuluva Galaxy J5 on keikkunut Suomen myydyimpien älypuhelinmallien kärkisijoilla. Kolmatta sukupolvea edustava Galaxy J5 (2017) esiteltiin kesäkuun alussa ja Samsung on keskittynyt parantamaan sen laaduntuntua, suorituskykyä ja kameratekniikkaa.

Galaxy J5 (2017):n myynti alkoi Suomessa kesä-heinäkuun taitteessa 269 euron suositushintaan. Tämän artikkelin julkaisuhetkellä lokakuun alkupuolella hintataso on Suomessa alhaisimmillaan noin 240 euron tietämillä. Galaxy J5:n pahimpia kilpailijoita noin 200-250 euron hintaluokassa ovat mm. Moto G5S, Huawei P10 Lite sekä Nokia 5 ja 6.

Käytimme Galaxy J5 (2017):ta runsaan viikon ajan ja käymme tässä läpi havaintojamme hieman täysimittaista testiartikkelia lyhyemmän artikkelin muodossa. Jutussa perehdytään puhelimen rakenteeseen, ominaisuuksiin, kameraan, ohjelmistoon sekä suorituskykyyn.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Vuosimallin 2017 Galaxy J5 (tästä eteenpäin ilman vuosilukumerkintää kirjoitettuna) toimitetaan pirteän turkoosinsinisessä pahvipakkauksessa, jonka kannesta käy hyvin selville laitteen malli. Rasian sisältä löytyy puhelimen ohella pikakäyttöohje, korttikelkkojen irrotustyökalu, verkkovirtalaturi (7,75 wattia), micro-USB-kaapeli sekä perusmallin nappikuulokkeet.

 

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Ulkoisesti kolmannen sukupolven Galaxy J5 eroaa selvästi edeltäjästään. Muodot ovat aiempaa pyöristetymmät ja kuorirakenne on nyt kokonaan alumiinia. Näyttölasi on reunoiltaan pyöristetty. Rakenteeltaan laite on tukevan tuntuinen, eikä elä yhtään väänneltäessä. Laatuvaikutelma on tämän hintaluokan ehdotonta parhaimmistoa.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 146,2 x 71,3 x 8 mm
  • Paino: 160 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 71,5 %

Fyysisiltä mitoiltaan uusi Galaxy J5 on kohtalaisen kompakti tapaus, jolla myös yhden käden käyttö onnistuu kohtalaisen sujuvasti. Sitä helpottamassa ovat kooltaan muokattava kuvaruutunäppäimistö sekä näytön alanurkkaan pienennettävissä oleva käyttöliittymänäkymä (Yksikätinen tila).

Galaxy J5 (2017) on hieman edeltäjäänsä pidempi, mutta vastaavasti millimetrin kapeampi. Saman kokoluokan kilpailijoihin nähden Galaxy J5 on pienimmästä päästä ja näytön sekä ulkomittojen välinen suhdeluku on melko hyvä 71,5 %. Esimerkiksi Nokia 5 on 3,5 mm pidempi ja 1,2 mm leveämpi. Moto G5S on puolestaan 3,8 mm pidempi ja peräti 2,2 mm leveämpi. 160 gramman painollaan Galaxy J5 on hyvin linjassa ulkomittojensa ja kilpailijoidensa kanssa.

Suomessa Galaxy J5 on saatavilla kaikkina kolmena värivaihtoehtona – mustana, kullanvärisenä ja sinihopeana. Testikappaleemme edusti mustaa versiota.

Galaxy J5:n takakuori perustuu alumiiniseen unibody-rakenteeseen, joka jatkuu saumattomana aina näyttölasin reunoille asti. Lasin ja alumiinikuoren välissä kulkee kapea muovilista. Samsung on tehnyt antenniraidoista muotoiluelementin, sillä ne sijaitsevat häpeilemättömästi näkyvillä olevina kaarina kuoren ylä- ja alaosassa.

Takakuoren viimeistely on mattapintainen ja ainakin mustassa testikappaleessa rasvaiset sormenjäljet näkyivät hieman tummempina kohtina. Muotoilultaan takakuoren reunat ovat miellyttävän pyöristetyt ja puhelin istuu mukavasti kouraan. Mattapintainen alumiini on etenkin kuivissa käsissä melko liukas ja kylmällä säällä myös varsin viileän tuntuinen.

 

Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat

Samsung on valinnut Galaxy J5 (2017):n järjestelmäpiiriksi oman Exynos 7870 Octa –mallin, joka on valmistettu modernilla 14 nanometrin FinFET-prosessilla. Samaa piiriä käytetään mm. Galaxy A3 (2017) –mallissa ja sen hieman parempaa 7880-versiota Galaxy A5 (2017) –mallissa. Piiri sisältää kahdeksan 1,6 GHz:n maksimikellotaajuudella toimivaa Cortex-A53-prosessoriydintä, ARM Mali-T830 MP1 –grafiikkasuorittimen sekä Cat.6-nopeusluokan (300/50 Mbit/s) LTE-modeemin. Tämän hintaluokan puhelimissa Exynos 7870 edustaa markkinoiden edistyneempää päätä ja on samalla selvä parannus edeltäjämallin Snapdragon 410 –piiriin.

Tekniset ominaisuudet:

  • Samsung Exynos 7870 Octa -järjestelmäpiiri (8 x 1,6 GHz Cortex-A53, Mali-T830 MP1 GPU)
  • 2 Gt LPDDR3 RAM
  • 16 Gt eMMC 5.1 –tallennustilaa (vapaana noin 10 Gt)
  • micro-SD-muistikorttipaikka (max. 256 Gt)
  • LTE Cat.6 (300/50 Mbit/s), 2CA, Dual-SIM
  • 11 a/b/g/n/ac 2.4 + 5GHz, Bluetooth 4.1, NFC
  • GPS, Glonass, Beidou

Tallennustilaa Galaxy J5:stä löytyy 16 gigatavua, josta vapaana on kymmenisen gigaa. Kyseistä määrää voi pitää tässä hintaluokassa hyväksyttävänä minimimääränä, mutta tuplamääräkään ei olisi noin 250 euron hintaiselta laitteelta liikaa toivottu. Myös RAM-muistin määrää voi pitää vielä nykypäivänä riittävänä miniminä tämän hintaiseen laitteeseen, vaikka osasta kilpailijoista sitä löytyykin giga tai jopa kaksi enemmän.

Paperilla laitteen 5,2-tuumainen näyttö ei ole muuttunut edeltäjämalliin nähden. Se perustuu Super AMOLED –paneeliin ja on tarkkuudeltaan 720 x 1280 pikseliä, joka tarkoittaa nykymittapuulla alhaisenpuoleista pikselitiheyttä. Tilannetta huonontaa pentile-alipikseliasettelu, jossa punaisien ja sinisien alipikselien määrä on puolet vihreiden alipikseleiden määrästä. Tämän huomaa välittömästi erityisesti Full HD –näyttöisestä puhelimesta siirryttäessä, sillä kuva näyttää hieman utuiselta ja tarkkasilmäinen havaitsee alipikselien rasterikuvioinnin esimerkiksi sovelluskuvakkeissa. Asian kanssa pystyy elämään, mutta näyttö ansaitsee siitä silti hieman miinusta.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 5,2-tuumainen Super AMOLED –näyttöpaneeli
  • Timantti-pentile-alipikseliasettelu
  • 720 x 1280 pikseliä, 282 PPI
  • 2,5D-suojalasi
  • Automaattinen kirkkauden säätö, sinisen valon suodatin

Adaptiivisella vakioasetuksella kuva on sinertävänpuoleinen, mutta näyttöasetuksia säätämällä värimaailmasta saa onneksi haluttaessa varsin luonnollisen näköisen. Näytön kirkkaus edustaa varsin tavanomaista keskitasoa, joka on kuitenkin riittävä näytön kohtalaisen hyvään luettavuuteen auringonpaisteessa.

Galaxy J5:n alapäädystä löytyy 3,5 mm ääniliitäntä, micro-USB-liitäntä sekä pieni mikrofonin aukko. USB-liitäntä tukee 2.0-nopeutta.

Navigointipainikkeet sijaitsevat Samsungille tyypilliseen tapaan fyysisinä näytön alapuolella – moniajonäppäin vasemmalle, fyysinen kotipainike keskellä ja paluunäppäin oikealla. Kotipainikkeen tuntuma on napakan terävä, joskin palautuessaan aavistuksen tahmea. Painikkeissa ei valitettavasti ole taustavalaistusta.

Kotipainikkeeseen on sijoitettu sormenjälkitunnistin, joka tunnistaa sormen myös näytön ollessa sammuksissa. On hieman koomista, että tunnistimen toiminta ja käytettävyys ovat kokonaisuutena paremmat, kuin Samsungin jopa tuhat euroa maksavissa huippumalleissa. Galaxy J5:n sormenjälkitunnistin toimii melko nopeasti ja erittäin hyvällä tunnistusvarmuudella.

Galaxy J5:n yläpääty on täysin umpinainen ja ainoa näkyvä yksityiskohta on molemmista reunoista löytyvät antenniraidat. Näytön yläpuoleisessa kaistaleessa on tavanomaiseen tapaan sensoreita, lasiin tehdyn aukon takana sijaitseva metalliritilällä suojattu kuuloke sekä etukamera.

Etukameran tarkkuus on 13 megapikseliä (1/2.9″ Samsung S5K3M3 –kuvasensori). Etukameran kiinteätarkenteinen objektiivi on markkinoiden valovoimaisimmasta päästä f1.9-aukkosuhteellaan. Hämärässä apuna on LED-salamavalo. Videotallennus onnistuu 1080p 30 FPS laadulla. Kuvanlaadultaan etukamera on erittäin hyvä, etenkin puhelimen hintaluokka huomioiden.

Oikean kyljen yläosasta löytyy Galaxy J5:n erikoisuus. Laitteen monokaiutin on nimittäin sijoitettu sinne tavanomaisen päätysijainnin sijaan. Totesimme ratkaisun testijaksolla toimivaksi, sillä se ei vaimentunut puhelimen ollessa taskussa, eikä myöskään joudu käsien peittämäksi niin puhelimen pysty kuin vaaka-asennossakaan. Äänenlaadultaan kaiutin on kohtalainen ja tuottaa hieman myös alhaisempia äänitaajuuksia.

Umpinaisen takakuoren alta löytyy integroitu 3000 mAh akku, joka on tämän kokoluokan puhelimelle varsin tyypillisen kokoinen. On harmillista, että edellisen sukupolven Galaxy J5:stä löytyneestä irrotettavasta akusta on luovuttu. Samsung lupaa täydellä latauksella 12-14 tuntia nettiselailua, 19 tuntia videotoistoa, 83 tuntia videotoistoa tai jopa 21 tuntia puheaikaa. Akku ei tue pikalatausta.

 

Kamera

Galaxy J5:n takakamera sijaitsee keskellä takakuoren yläosaa ja sen suojalinssi on aavistuksen takakuoren pinnan alapuolella. Suoja vaikuttaisi olevan jonkinlaista lasia, sillä emme ainakaan saaneet siihen jälkiä metallipiikillä naarmuttamalla.

Kameran tekniset tiedot:

  • 13 megapikselin Sony IMX 258 -kuvasensori (1/3,06″; 1,12 um pikselikoko)
  • 27 mm kinovastaava f1.7 objektiivi
  • Tarkennus: automaattinen
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 1080p 30 FPS

Takakamerassa käytetään Sonyn 13 megapikselin IMX 258 –kuvasensoria, joka on kooltaan 1/3,06 tuumainen ja rakentuu siten 1,12 mikrometrin pikseleistä. Samaa sensoria käytetään mm. useassa Xiaomin mallissa sekä LG:n G6-huippumallissa. Sensorin parina on etenkin tämän hintaluokan kamerapuhelimeen erittäin valovoimainen f1.7-aukkosuhteen objektiivi.

Galaxy J5:n kamerasovellus on helppo käynnistää kotinäppäintä kahdesti painamalla suoraan mistä tahansa käyttötilanteesta. Kamerasovellus avautuu melko nopeasti ja myöskään kameran tarkennus- ja kuvanottonopeudessa ei ole valittamista (etenkään tämän hintaluokan puhelimeksi). Otetut kuvat tallentuvat viiveettä sekä perustilassa että HDR-kuvaustilassa.

Kamerasovelluksen käyttöliittymä on keskeisimmiltä osin tuttu Samsungin muista tämän vuoden malleista, kuten Galaxy A5:stä ja Galaxy S8:sta. Käyttöliittymässä hyödynnetään pyyhkäisykomentoja. Vasemmalle pyyhkäisemällä avautuu tehostevalikko, jossa on tarjolla 16 erilaista kuvasuodatinta. Oikealle pyyhkäisemällä avautuu puolestaan kuvaustilavalikko, josta löytyy kahdeksan eri kuvaustilaa.

Etu- ja takakameran välillä voi vaihtaa näppärästi näkymää pystysuunnassa pyyhkäisemällä. Ominaisuusvalikoima on suppeampi kuin yrityksen huippumalleissa vastaten melko pitkälti kalliimman Galaxy A5 (2017):n tarjontaa.

Miinuksena Galaxy A5:n tapaan HDR löytyy kuvaustilavalikosta omana kuvaustilanaan, joten sen aktivointi ei onnistu yhtä sujuvasti kuin Samsungin huippumalleissa. Pro-kuvaustilan anti on lisäksi melko suppea, sillä tarjolla ei ole säätöjä esimerkiksi manuaalitarkennukselle tai suljinajalle.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameran täydellä 13 megapikselin tarkkuudella otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Galaxy J5 (2017):llä otetut kuvat ovat laitteen hintaluokka huomioiden kohtalaisen hyviä. Jälki on terävää ja kohinatonta. Värimaailma toistuu eläväisenä, mutta useimmiten melko luonnollisena. Näyttävien lähikuvien ottaminen on helppoa, sillä otokset ovat teräviä ja syvyysterävyysefekti tulee esiin tyylikkäästi. Dynamiikka ei ole kameran erityisiä vahvuuksia ja taivas palaa monissa ulkokuvissa puhki. Melko luonnollista jälkeä tekevä HDR-tila korjaa tätä ongelmaa.

Heikossa valossa Kokonaisuutena tarkasteltuna kuvat ovat melko käyttökelpoisia ja kamera taltioi pienestä haalentumisesta huolimatta värejä kohtalaisen hyvin. Suurin ongelma liittyy kuvien yksityiskohtien pehmenemiseen, joka on havaittavissa välittömästi viimeistään otoksia vähänkin lähempää tutkiessa. Ilmeisesti osittain siitä johtuen häiritsevä kohina on saatu pysymään melko hyvin loitolla.

Kameran automaattitila alkaa nostaa hiljalleen herkkyyttä suljinajan ylittäessä sadasosasekunnin rajan ja pisimmillään suljinaika venyy 1/10 sekuntiin, joka on kuvanvakaimettomalta kameralta melko pitkä aika ja vaatii täten käyttäjältä erityisen vakaata kättä. ISO-arvo nousee suurimmillaan arvoon 800, joka puolestaan on moneen muuhun kamerapuhelimeen nähden varsin alhainen. Samsung tosin pyrkii myös muissa kamerapuhelimissaan pitämään herkkyyden mahdollisimman alhaisena.

Galaxy J5 tallentaa videota parhaimmillaan 1080p-tarkkuudella ja 30 FPS ruudunpäivitysnopeudella, joka on varsin tyypillistä tämän hintaluokan puhelimelle. Video tallentuu H.264-pakkauksella (High@L4, CABAC/1 Ref Frames) MP4-kääreeseen noin 17 Mbit/s bittivirralla sekä hyvälaatuisella 256 kbit/s stereoäänellä.

Videokuvan laatu on perustasoa. Värintoisto on miellyttävää, mutta kuva ei ole terävin mahdollinen ja tarkennuksessa havaittiin liikkuvien kohteiden tapauksessa pientä pumppausta. Valokuvien tapaan dynamiikka on myös videon heikkous. Kuvanvakautuksen puuttumisen myötä pienetkin tärähdykset päätyvät helposti videolle asti.

 

Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä

Galaxy J5 käyttää Samsungin muiden tänä vuonna julkaistujen mallien tapaan Samsung Experience 8.1 –käyttöliittymää, joka on raikkaan näköinen, mutta melko ”raskas” Android 7.0 Nougatin päälle asennettu kustomointi. Samsung lupaa Galaxy J5:lle päivityksen vähintään kerran vuosineljänneksessä, mutta ainakin testikappaleemme tietoturvapäivitykset olivat peräisin kesäkuulta, eli neljän kuukauden takaa. Tällä osa-alueella laite ei siis pysty ainakaan tällä hetkellä kilpailemaan pahimpien kilpailijoidensa kanssa.

Galaxy J5:n käyttöliittymän ulkoasu on pitkälti tuttu muista tänä vuonna testaamistamme Samsungin puhelimista, kuten Galaxy A5:stä, Galaxy S8:sta ja Galaxy Note8:sta. Mukaan on leivottu lukuisia pieniä käyttöä helpottavia ominaisuuksia ja toimintoja, jotka ovat tuttuja kalliimmista malleista. Samsung on myös toteuttanut kaikki perussovellukset itse ja lisäksi esiasennettujen sovellusten valikoimaan kuuluu Facebook sekä kourallinen Microsoftin sovelluksia, jotka eivät valitettavasti ole kokonaan poistettavissa puhelimesta.

 

Suorituskyky

Galaxy J5:n testikappale saapui io-techille syyskuun loppupuolella ja laitetta testattiin ympärivuorokautisessa käytössä runsaan viikon ajan. Testijaksolla puhelimen kanssa ei törmätty minkäänlaisiin ongelmiin.

Rinnakkain suorittamiemme vertailujen perusteella Galaxy J5 on peruskäytössä käyttöliittymän siirtymien ja sovellusten avautumisen osalta yhtä nopea ja monin paikoin nopeampi kuin kilpailijansa Honor 8 Lite ja Moto G5S. Siirryimme Galaxy J5:een suoraan Galaxy Note8:sta ja yllätyimme positiivisesti käyttöliittymän sujuvuudesta peruskäytössä. Vaikka erityisesti joidenkin sovellusten latausajat ovat pidempiä kuin lippulaivapuhelimilla, ei Galaxy J5:ttä käyttäessä jäänyt suuremmin haikailemaan Note8:n perään.

Pelisuorituskyky on pitkälti samalla tasolla muiden vastaavan hintaluokan puhelinten kanssa, eli Galaxy J5 ei ole mikään ”pelimylly”, mutta sopii hyvin monien hieman kevyempien pelien pelaamiseen.

Ajoimme Galaxy J5:llä läpi joukon yleisesti käyttämiämme suorituskykytestejä ja asetimme tulokset oheiseen taulukkoon rinnakkain suunnilleen samaan hintaluokkaan sijoittuvien Nokia 6:n (Snapdragon 430) ja Honor 8 Liten (Kirin 655) kanssa.

Kokonaissuorituskyvyssä Galaxy J5 kamppailee kohtalaisen tasaväkisesti verrokkiensa kanssa, joutuen kuitenkin useimmilla osa-alueilla alakynteen ainakin jompaankumpaan verrattuna. Grafiikkasuorituskyky on kolmikon heikointa, sillä on huomioitava, että GFXBench-testissä Galaxy J5 saa suorituskykyetua alhaisemmasta näytön tarkkuudesta. Exynos 7870 –piirin vahvuudet ovat selvästi muualla kuin suorituskyvyn osa-alueella, kuten seuraavassa kappaleessa nähdään.

 

Akunkesto

Galaxy J5:n akunkeston suhteen oli ennakkoon varovaisen positiiviset odotukset pohjautuen kohtalaisen kokoiseen akkuun, maltillisen tarkkuuden AMOLED-näyttöön sekä modernilla prosessilla valmistettuun järjestelmäpiiriin. Aavistukset osuivat oikeaan, sillä runsaan viikon kestäneellä testijaksolla akunkesto osoittautui varsin hyväksi.

Yleiseen testijakson puhelimenkäyttöprofiiliimme kuuluu mm. WhatsApp-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen käyttöä, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä.

Oheisessa kuvaajassa on nähtävissä Galaxy J5:n yhden ja kahden päivän käytön jälkeinen akun varausprosentti (kahden päivän yhtäjaksoiset ajat punaisella pisteellä) suhteessa näytön päälläoloaikaan. Mitä lähempänä mittapiste on kuvaajan oikeaa ylänurkkaa, sen parempi akunkesto on ollut. Suuntaa antavat tulokset perustuvat käytännön käyttötilanteisiin, eivätkä siis ole tieteellisen eksakteja mittaustuloksia.

Tyypillisen käyttötestipäivän (klo 8-24) aikana akun varaus putosi täydestä noin 55–70 %:n haarukkaan. Tällöin näytön päälläoloaika liikkui noin 1,5-2,5 tunnin tietämillä. Samalla latauksella selvittiin useimmiten myös helposti toisen päivän yli, kuten kuvaajasta voi huomata. Toisen päivän iltana akkua oli jäljellä noin 15-35 %, kun näytön päälläoloaika liikkui kokonaisuudessaan 2-4 tunnin haarukassa. Kertaalleen saavutimme raskaammassa käytössä lähes viiden tunnin näytön päälläoloajan, kun akkua oli jäljellä toisen päivänä iltana noin 5 %.

Käyttökokemuksiemme perusteella Galaxy J5:n akunkesto on luokkansa ja samalla kaikkien tänä vuonna testaamiemme älypuhelimien parhaimmistoa. Raskaammassakin käytössä yhdellä latauksella pitäisi selvitä päivän yli, keskiraskaalla käytöllä kahden ja hieman kevyemmässä käytössä jopa 3-4 päivää pitäisi olla täysin mahdollisuuksien rajoissa.

Ajoimme Galaxy J5:llä myös io-techin testirutiiniin kuuluvat virrankulutusta ja akunkestoa mittaavat testit, joista ensimmäinen sisälsi YouTube-videon pyörittämistä WiFi:n yli tunnin ajan 720p-tarkkuudella ja 50 % näytön kirkkaudella sekä 50 % äänenvoimakkuudella kuulokkeiden kautta. Tässä testissä on huomioitavaa, että yleensä ajamme testin 1080p-tarkkuudella, mutta Galaxy J5:n näyttö ei tue niin suurta resoluutiota. YouTube-videotoistossa akun varaus väheni tunnissa kuusi prosenttia, joka on paras tähänastisesti mittaamamme arvo. Laskennallisesti tämä tarkoittaa vajaan 17 tunnin videotoistoaikaa.

Toisena ja kolmantena testinä toimivat synteettiset pelikäyttöä simuloiva GFXBenchin akkutesti raskaampana Manhattan-versiona sekalaista yleiskäyttöä simuloiva PCMark Work 2.0 Battery test. GFXBenchin yli 460 minuutin tulos on ylivoimaisesti paras millään puhelimella mittaamamme. Myös PCMarkissa saavutettu yli 12,5 tunnin aika on selvästi paras, jonka olemme millään puhelimella mitanneet. Tulokset kertovat, että vaikka Exynos 7870 -järjestelmäpiiri ei ole erityisen tehokas, pystyy se ”paiskimaan hommia” erittäin virtapihisti.

Galaxy J5:n mukana toimitettava vakiolaturi on teholtaan vaivaiset 7,75 wattia (5 V; 1,55 A), joka on vähemmän kuin useimmista peruspuhelimistakin nykypäivänä löytyvä 10-wattinen laturi. Mittaustemme mukaan akun latautuminen tyhjästä täyteen ottaa noin kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia. Puolessa tunnissa tyhjä akku latautuu 27 %:iin ja tunnissa 54 %:iin. Latausnopeus pysyy tasaisena noin 85 %:n varaustasoon asti, jonka jälkeen se hidastuu. Lopussa testikappale teki tosin kummallisen spurtin 95 %:sta täyteen.

 

Yhteenveto

Galaxy J5 on roikkunut viime vuodet Suomessa myytyjen älypuhelimien kärkipaikoilla, joten sen ottamista io-techin kokeiltavaksi ei ollut vaikea perustella. Uusin kolmannen sukupolven versio tarjosikin runsaan viikon testijakson aikana hyvä perustelut sille, miksi se on niittänyt suosiota hintaluokassaan.

Fyysiseltä toteutukseltaan Galaxy J5 (2017) on hyvän tuntuinen laite. Alumiininen takakuori on pyöristetty miellyttävästi ja se kelpaisi tukevuudeltaan ja viimeistelyltään helposti myös satasen-kaksi kalliimpiin luureihin. Designissa ei ole erityistä hienostelua, mutta halutessaan pientä lisä-blingiä voi hakea kullanvärisestä värivaihtoehdosta. Myös ulkomitat ovat näppärät ja soveltuvat kohtalaisen hyvin myös yhden käden käyttöön.

Galaxy J5:n 5,2-tuumainen näyttö on hieman kaksijakoinen suoritus. Se perustuu Super AMOLED –paneeliin ja sen värintoistossa sekä kirkkaudessa ei ole valittamista, mutta 720 x 1280 pikselin tarkkuus on nykymittapuulla melko alhainen. Alhaista tarkkuutta korostaa PenTile-alipikseliasettelu, jonka tarkkasilmäinen havaitsee näytöllä olevista yksityiskohdista. Itse totuin 720p-tarkkuuteen testijakson aikana, mutta jos asia epäilyttää, kannattaa näyttöä tutkailla kriittisesti ennen ostopäätöksen tekemistä.

Puhelimen sisään piilotettu Exynos 7870 –järjestelmäpiiri on Samsungin omaa käsialaa ja sen vahvuudet keskittyvät virrankulutuksen minimoimiseen. Kyseisellä osa-alueella modernilla 14 nm:n prosessilla valmistettu piiri näyttäisi toimivan erittäin hyvin, sillä laitteen akunkesto on luokkansa parhaimmistoa. Suorituskyvyn osalta piiri ei tarjoa etua kilpailijoihin nähden, vaikka alhaisempi näytön resoluutio antaakin tasoitusta pelipuolella. Muistipuoli tarjoaa tämän hintaluokan minimimäärät, joista etenkin 10 Gt vapaana oleva tallennustila saattaa tulla monilla nopeasti täyteen.

Galaxy J5:n kamera tarjoaa hintaluokassaan kohtalaisen hyvän ja tasavahvan kokonaisuuden. Kuvanlaatu ei ehkä ole parasta mahdollista tasoa, mutta se tarjoaa etenkin peruskäyttöön varsin riittävän yleisen kuvausvälineen. Etukamera tekee puolestaan hyvänlaatuista jälkeä.

Samsung Experience –käyttöliittymä jakaa varmasti mielipiteitä, mutta ainakin testijaksolla se toimi puhelimen hintaluokka huomioiden erittäin sujuvasti ja huomasimme iloksemme, että siihen on sisällytetty monia kalliimmista Samsung-puhelimista tuttuja näppäriä lisäominaisuuksia. Miinusta Galaxy J5 ansaitsee muiden Samsungin puhelimien tapaan muutamista kolmansien osapuolien lisäsovelluksista, jotka eivät ole kokonaan poistettavissa puhelimen muistista. Myöskään Galaxy J5:n päivitystuki ei ole pahimpien kilpailijoiden tasolla – käyttöjärjestelmäversio on edelleen Android 7.0 ja testikappaleemme tietoturvapäivitykset olivat kesäkuulta. Samsung lupaa päivitykset vähintään kerran vuosineljänneksessä.

Kokonaisuudessaan Galaxy J5 (2017) on varsin tasapainoinen kokonaisuus, josta löytyy pieniä kauneusvirheitä, mutta suuremmat heikkoudet on onnistuttu välttämään. Haastavilla runsaan 200 euron hintaluokan älypuhelinmarkkinoilla se tarjoaa harkinnan arvoisen vaihtoehdon puhelinta hankkivalle. Galaxy J5 (2017):n erityisiä vahvuuksia ovat Super AMOLED –näyttötekniikka, hyvä akunkesto, tukeva alumiinirakenne sekä monipuolinen käyttöliittymä.

Plussaa

  • Super AMOLED -näyttö
  • Hyvä akunkesto ja virtapihi järjestelmäpiiri
  • Erittäin tukevan ja laadukkaan tuntuinen metallirakenne
  • Paikat samanaikaisesti sekä kahdelle SIM-kortille että muistikortille
  • Luotettavasti toimiva sormenjälkitunnistin
  • Kameran kuvanlaatu tässä hintaluokassa varauksin
  • Hyvä etukamera salamalla
  • Sujuvasti toimiva käyttöjärjestelmä
  • Samsung Experience –käyttöliittymän kätevät lisäominaisuudet

 Miinusta

  • Exynos 7870 -järjestelmäpiirin suorituskyky varauksin
  • Näytön tarkkuus ja PenTile-alipikseliasettelu
  • Käyttöjärjestelmän raskas kustomointi
  • RAM-muistin määrä varauksin
  • 10 Gt vapaata tallennustilaa
  • Latausnopeus / tehoton vakiolaturi
  • Päivityksiä luvataan vain neljännesvuosittain
  • Akku ei käyttäjän irrotettavissa (toisin kuin edeltäjämallissa)
This site uses XenWord.
;