io-tech testasi Sonyn keskihintaluokkaan sijoittuvan Xperia 10 III:n.

Sony Xperia 10 III erottuu pienen kokonsa myötä yhtenä niistä nykypäivänä harvinaisista puhelimista, joita voi hyvällä omatunnolla sanoa yhdellä kädellä käytettäviksi. Samaa pystyi sanomaan myös viime vuonna julkaistusta edeltäjästä, jonka kanssa uutuus jakaa monia ominaisuuksia, mutta tarjoaa huomattavasti suuremman akun, 5G-yhteydet ja tehokkaamman järjestelmäpiirin.

Sony Xperia 10 III voisikin olla kiinnostava seuraaja edeltäjälleen, jos se olisi tullut markkinoille tyhjiössä ilman kilpailua. Puhelin tuli kuitenkin myyntiin erittäin tiukasti kilpaillussa keskihintaluokassa, jossa vastassa ovat esimerkiksi Samsung Galaxy A52 5G, hieman edullisempi Xiaomi Mi 11 Lite 5G ja selvästi edullisempi OnePlus Nord CE, joista kaikki ovat Xperia 10 III:a tehokkaampia, vaikka järjestelmäpiiriä edeltäjäänsä nähden onkin päivitetty. Kokonaisuutena Sonyn uutuus ei vain yksinkertaisesti onnistu nousemaan edukseen ja hintansa tasolle muuten kuin laadukkaan vedenkestävän rakenteensa sekä pienen kokonsa myötä.

Plussaa

  • Akunkesto
  • IP65/68-sertifikaatti
  • Nykymarkkinoilla pienet ulkomitat
  • Ilmoitusledi
  • Kolme eri polttoväliä tarjoava kameraratkaisu

Miinusta

  • Suorituskyky hintaluokassaan
  • 60 hertsin näyttö
  • Kamerasovelluksen hidastelut
  • Kameroiden tarkennusongelmat hämärässä
  • Kameroiden kuvanlaatu hämärässä
  • Ei stereokaiuttimia
  • Puhelimen mukana vain 7,5 watin verkkovirta-adapteri
  • Ei virallista päivityslupausta suurista Android-päivityksistä

Huomionarvoista:

  • Puhelimessa on 3,5 mm kuulokeliitäntä

Sony julkaisi Xperia-sarjansa III-, eli Mark 3 -versiot huhtikuun puolessa välissä. Mallisto koostuu totuttuun tapaan kolmesta älypuhelimesta – lippulaivoiksi sijoittuvista Xperia 1 III:sta ja Xperia 5 III:sta, sekä keskihintaluokkana sijoittuvasta edullisemmasta Xperia 10 III:sta.

Lippulaivojen myyntiintuloa saamme odottaa vielä syksylle, mutta kolmikon edullisin malli saapui kauppojen hyllyille kotimaassamme 15. kesäkuuta 449 euron suositushintaan sinisenä, mustana ja valkoisena. Syyskuun loppuun mennessä ostaneille tai niin kauan kuin varastoa riittää Sony tarjoaa mukaan myös WH-CH710-vastamelukuulokkeet.

Xperia 10 III on edeltäjämallinsa, Xperia 10 II:n, tavoin nykymarkkinoilla kohtalaisen pienikokoinen uutuus. Perusominaisuuksissa on tapahtunut kehitystä ja järjestelmäpiiri on päivittynyt Snapdragon 665:stä tuoreempaan 5G-yhteydet tarjoavaan Snapdragon 690 5G:hen, RAM-muistin määrää on nostettu 6 gigatavuun ja akku on kasvanut 4500 mAh:n kokoiseksi. Tallennustilan määrä on kuitenkin säilynyt ennallaan 128 gigatavussa ja OLED-näytön koko kuudessa tuumassa. Lukujen valossa myös kamerajärjestelmä on tuttu ja se tarjoaa 12 megapikselin pääkameran sekä 8 megapikselin tele- ja ultralaajakulmakamerat.

Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan puhelinta saa artikkelin kirjoitushetkellä heinäkuun loppupuolella vajaaseen 425 euroon, eli noin 25 euroa suositushintaa edukkaammin.

Tässä artikkelissa tutustumme Sony Xperia 10 III:een täysimittaista testirutiinia lyhyemmin noin viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

5G-liittymän verkkotestejä varten tarjosi ystävällisesti DNA.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Sony toimittaa puhelimen valkoisessa pelkistetyssä pahvipakkauksessa, jonka päällä komeilee vain laitteen mallinimi. Itse puhelimen lisäksi toimitussisältöön kuuluu:

  • pikaohjelappuset
  • USB-A -> USB-C -kaapeli
  • 7,5 watin verkkovirtalähde

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkonäöllisesti Xperia 10 III ei ole juuri edeltäjästään muuttunut, eikä puhelimia kovin helpolla toisistaan tunnistakaan ilman rinnakkain vertailua. Hieman muuttuneiden ulkomittojen ohella selkein ero laitteissa lienee etupuolen ylälaidan kuulokeritilän sijainti, joka on noussut uudessa mallissa aivan ylälaidan reunaan.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 154 x 68 x 8,3 mm
  • Paino: 169 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 80,3 %
  • Gorilla Glass 6 edessä ja takana, muovikyljet

Ulkomitoiltaan Xperia 10 III on paksuutta lukuun ottamatta hieman edeltäjäänsä pienempi – leveyttä on lähtenyt yksi millimetri ja korkeutta peräti kolme. Xperia 10 III onkin nykypäivän mittapuilla erittäin kompakti puhelin, joka on helposti käytettävissä yhdelläkin kädellä.

Sonyn muotoilu on edeltäjämalleista tutun kulmikasta, eikä Gorilla Glass 6:sta valmistettu takalasi kaareudu lainkaan laitoja kohden. Lasi tuntuu kädessä laadukkaalta ja siinä on hyvin myös pitoa, mutta kiiltävänä pintana se kerää helposti sormenjälkiä. Myös näytön suojana oleva lasi on Gorilla Glass 6:tta, joten kyseessä on varsin tuoreet mallit.

Laitteen pienen leveyden myötä takakuoren kaareutumista ei käytännössä jää kaipaamaankaan, vaan muovikylkien pyöristykset riittävät käytön mukavoittamiseen erinomaisesti. 450 euron laitteessa muovikuoret ovat jo pienoinen miinus, mutta siitä huolimatta laaduntuntuma jää ehdottomasti plussan puolelle, sillä Sonyn käyttämä muovi on kädessä laadukkaan tuntuista, eikä metallia käytännössä jää kaipaamaankaan.

Sony lupaa Xperia 10 III:lle IP65/68-luokituksen, joten pienimpiä roiskeita ei puhelimen kanssa tarvinne säikähtää. Sonylle tyypilliseen tapaan vasempaan kylkeen sijoitettu korttikelkka on avattavissa ilman erillistä työkalua.

  • Alapääty:
    • mikrofoni
    • monokaiutin
    • USB-C -liitäntä (3.1 Gen 1)
  • Yläpääty:
    • mikrofoni
    • 3,5 mm audioliitäntä
    • Ilmoitusledi näytön yläpuolella
  • 8 megapikselin etukamera (1/4”), f2.0

Pohjan USB-C-liitännän 3.1-nopeudet ovat tämän hintaluokan laitteelle positiivinen yllätys, varsinkin kun ottaa huomioon, että nykyään löytyy useita edullisempia lippulaivaluokkaan tähtääviäkin laitteita USB 2.0 -nopeuksilla. Miinusta on kuitenkin annettava vain monokaiuttimen tarjoamisesta nykyisin jossain määrin jo yleistyneiden stereokaiutinten sijaan. Pienenä positiivisena puolena monokaiutin on kuitenkin sijoitettu näytön alle osoittamaan suoraan käyttäjää päin, joten sen peittäminen vahingossa puhelinta vaakatasossa pitäessä ei ole niin helppoa.

Näytön yläpuolella lepäävä 8 megapikselin etukamera tuottaa hyvässä valaistuksessa kiitettävää jälkeä, jonka värintoisto on miellyttävää ja johon kertyy hyvin yksityiskohtia. Hämärämmässä ympäristössä kuva pehmenee selvästi ja siihen alkaa syntyä kohinaa.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6” OLED -näyttö
  • 21:9-kuvasuhde, 1080 x 2520 pikseliä, 457 PPI
  • 60 hertsin virkistystaajuus, 120 hertsin kosketuksentunnistus, HDR10

Xperia 10 III:n näyttö vaikuttaa lukujen valossa tutulta edeltäjämallista. Kuvanlaadultaan Sonyn käyttämä OLED-paneeli on hyvä, varsinkin kun asetuksista käy laittamassa päälle ”Alkuperäinen tila” -asetuksen. Vakiotilallakin värit näyttävät hyvältä, joskin pientä ylikorostusta on havaittavissa. Sony tukee näyttönsä kanssa videokuvan optimointia, joka pyrkii parantamaan kontrastia ja väritoistoa esimerkiksi valmistajan televisioista tutulla tavalla, mutta ainakin allekirjoittaneen silmään tila tuntui pääosin heikentävän kuvaa selvästi liiallisella kontrastilla, joka poltti vaaleita alueita jo puhkikin asti.

Näytön suurin miinus nykypäivänä on vain 60 hertsiin jäävä virkistystaajuus, mikä alkaa väistämättä olla 450 euron laitteelle miinus useimpien kilpailijoiden tarjotessa vähintään 90, ellei jopa 120 hertsiin saakka yltäviä näyttöjä.

Näytön virkistystaajuuden lisäksi hintaluokkansa alapuolelle Sony iskee järjestelmäpiirillään. Snapdragon 690 5G on tuttu muun muassa nykyisin usein jopa 199 euron hintaan saatavilla olleesta OnePlus Nord N10:stä, jonka suositushintakin on peräti 150 euroa Sonya edullisemmat 299 euroa. Jo 400 euroon puolestaan on tarjolla selvästi tehokkaamman Snapdragon 780G:n sisältävä Xiaomi Mi 11 Lite 5G.

6 Gt:n RAM-muisti ja 128 gigatavun tallennustila kuitenkin ovat hintaluokassa hyviä peruslukemia, jotka eivät juuri kilpailijoilleen kalpene. Tallennustilaa on myös mahdollista kasvattaa microSD-muistikortilla, joka tosin syö toisen puhelimen SIM-korttipaikoista.

Edeltäjäänsä nähden erinomaisena kehityssuuntana Xperia 10 III:n akku on kasvanut peräti 900 mAh:lla. Nykymarkkinoilla uutuuden 4500 mAh:n akku ei ole mitenkään poikkeuksellisen suuri, vaan varsin tavanomainen ja pykälän pienempi kuin joidenkin kilpailijoiden tarjoama 5000 mAh:a. Tästä huolimatta saavutus on varsin vakuuttava, kun ottaa huomioon puhelimen koon, joka on selvästi useimpia kilpailijoita pienempi.

Akku myös tukee varsin nopeaa 30 watin pikalatausta USB PD -standardilla, mutta valitettavasti sitä varten on ostettava erillinen laturi, sillä Sony toimittaa laitteen mukana hintaluokassaan erittäin pienitehoisen 7,5 watin verkkovirta-adapterin.

Yhteysominaisuuksien osalta Xperia 10 III vastaa hyvin nykypäivän normeihin tukien 5G:tä, Bluetooth 5.1:tä ja Wi-Fi 5:ttä. Tuoreemman Wi-Fi 6 -standardin tuki kuitenkin puuttuu. Esimerkiksi juuri mainittu pykälän edullisempi, mutta tehokkaampi Mi 11 Lite 5G tukee myös Wi-Fi 6:tta.

Oikean kyljen virtapainikkeeseen sijoitettu sormenjälkilukija toimi testijaksolla kohtalaisesti, mutta ei yltänyt nopeudellaan markkinoiden parhaiden joukkoon, minkä lisäksi sillä oli hieman tavanomaista enemmän haasteita tunnistaa allekirjoittaneen sormea. Virta- ja äänenvoimakkuuspainikkeiden lisäksi oikealla kyljellä lepää erillinen Google Assistant -painike, jonka toimintaa ei valitettavasti voi asetuksista muuttaa.

Tekniset ominaisuudet:

  • Snapdragon 690 5G (2 x 2,0 GHz Kryo 560 Gold, 6 x 1,7 GHz Kryo 560 Silver CPU, Adreno 619L GPU)
  • 6 Gt RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa (vapaana n. 109 Gt), microSD-korttipaikka (Max 1 Tt, käyttää toisen SIM-kortin paikan)
  • 5G-tuki, SA & NSA, Sub 6 GHz (n1, n3, n7, n8, n28, n77, n78)
  • LTE, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac (Wi-Fi 5), Bluetooth 5.1, NFC
  • (A)GPS, Glonass, Galileo, Galileo, BeiDou, QZSS
  • Sormenjälkilukija oikean kyljen virtapainikkeessa, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
  • 4500 mAh akku, USB Type-C (USB 3.1), 30 watin pikalataus

 

Kamera

Xperia 10 III:n takakamerat on sijoitettu aiemmista Sony-älypuhelimista tuttuun pitkulaiseen kehykseen takakuoren vasempaan yläkulmaan. Kehys nousee takakuoren pinnasta vain aavistuksen, eikä puhelin keiku sitä pöydällä käytettäessä.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin pääkamera (1/2,8”, 27 mm), F1.8, automaattitarkennus
  • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/4”, 16 mm), f2.2 kiinteä tarkennusetäisyys
  • 8 megapikselin telekamera (1/4”, 54 mm), f2.4, automaattitarkennus
  • Dual-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS FPS / 1080p 60 FPS, hidastusvideo: 720p 120 FPS

Kamerajärjestelmä vaikuttaisi lukujen valossa olevan pitkälti tuttu edeltäjämallista. Sony ei ole siirtynyt käyttämään suurten megapikselimäärien sensoreita, jotka loisivat lopulliset kuvat yhdistelemällä useita sensorin pikseleitä, vaikka sellaisia valmistaakin. Sen sijaan valmistaja luottaa perinteisempään ratkaisuun 12 megapikselin pääkamerallaan, jonka tukena on 8 megapikselin ultralaajakulmakamera ja niin ikään 8 megapikselin telekamera. Telekameran löytyminen tässä hintaluokassa ei ole missään nimessä liian yleistä ja kolmen eri polttovälin tarjoaminen esimerkiksi makrokameran ja syvyystietokameran sijaan onkin kuvausmahdollisuuksien monipuolisuuden nimissä positiivinen valinta.

Videokuvausta puhelin tukee korkeimmillaan 4K 30 FPS -tasolla.

Myös kamerasovellus vaikuttaisi säilyneen ennallaan. Toteutus on sinänsä helppokäyttöinen ja intuitiivinen – suljinpainikkeen viereen on sijoitettu ainoastaan pikavalinnat valo- ja videokuvaukseen muiden kuvaustilojen ollessa oikean alakulman tila-painikkeen takana.

Sovelluksessa on kuitenkin omat hämmentävyytensä, sillä esimerkiksi eri kameroiden välillä vaihtamiseen ei ole tarjolla jokaisen zoomaustilan omaa painiketta, vaan niiden välillä vaihdellaan vuoron perään painelemalla samaa painiketta, jossa lukee aina sen hetkinen zoomaustila.

Suurempana miinuksena sovelluksen kanssa havaittiin useaan kertaan hidastelua ja juuri sovelluksen aukaisun jälkeen puhelin vaati useimmiten sekunnin tai parin miettimistauon ennen kuvaamista.

Päivänvalossa Xperia 10 III:n 12 megapikselin kamera kykenee luokassaan hyvään jälkeen. Kilpailijoihin nähden pienemmän megapikselimäärän ei kannata antaa säikäyttää, sillä lopputulokset ovat luokassaan tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Myös värintoisto on miellyttävää, eikä kuvissa ole nähtävistä liiallista käsittelyn jälkeä. Valitettavasti kameralla on miinuksensakin, sillä sen dynamiikka on luokassaan jopa heikkoa, eikä HDR-tilan automatiikka tunnu toimivan aina riittävän kärkkäästi. Tämän seurauksena taivas voi usein kirkkaana kesäpäivänä palaa puhki, tai vaihtoehtoisesti valotus voi jäädä muun maiseman osalta liian tummaksi, jotta taivas olisi valotettu oikein.

Hämärässä kameran kuvanlaatu romahtaa selvästi. Viime vuoden Xperia 10 II:n tavoin myös 10 III:n kuviin muodostuu nopeasti selvästi nähtävissä olevaa ja pahimmillaan jopa värillistä kohinaa, minkä lisäksi yksityiskohtien määrä tippuu nopeasti valon heikentyessä. Lisäksi puhelimen automaattitarkennuksen toiminta heikkenee hämärässä selvästi.

Telekameran kuvien yleisilme on päivänvalossa luokassaan hyvä. Kuviin kertyy 8 megapikselin resoluutio huomioon ottaen hyvin yksityiskohtia, eikä pääkameran tavoin telekamerassakaan ole nähtävissä liiallista käsittelyn jälkeä. Värintoisto ei valitettavasti kuitenkaan onnistu osumaan yksiin pääkameran kanssa, vaan sen sijaan se on kohtalaisen selvästi haaleampaa ja valkotasapainoltaankin hieman poikkeavaa. Myös telekameran dynamiikasa olisi parannettavaa.

Hämärässä Xperia 10 III ottaa 2x-kuvansa pääkameralla telekameran sijaan, mikä näkyy myös kuvanlaadussa, joka on pääkameraa mukailevaa, mutta yksityiskohdiltaan heikompaa. Sen myötä myös pääkameraa vaivanneet tarkennusongelmat hämärässä koskevat myös 2x-kuvia.

Myös Xperia 10 III:n ultralaajakulmakamera onnistuu vakuuttamaan hyvässä valaistuksessa ja värintoistoltaan se onnistuu toisinaan jopa menemään ohi pääkamerasta. Valitettavasti dynamiikassa olisi myös ultralaajakulmakameralla varaa parantaa. Hyvän kuvanlaadun vastapuolena luokassaan valitettavan yleisenä miinuksena Xperia 10 III:n ultralaajakulmakamera ei tue automaattitarkennusta, joten lähikuvia sillä ei voi ottaa.

Hämärässä ultralaajakulmakameran valovoimaisuus loppuu selvästi kesken ja kuvista tulee yleisilmeeltään vielä pääkameraakin tummempia. Positiivisena puolena kohina pysyy kuitenkin kurissa, eikä ultralaajakulmakamera muodosta käytännössä lainkaan pääkamerassa esiintynyttä värillistä kohinaa. Sen vastapainona kuvien värintoisto itsessään kuitenkin kärsii selvästi.

Xperia 10 III:n yökuvatila on käytettävissä kaikilla kameroilla. Tila onnistuu pääkameralla parantamaan jonkin verran värintoistoa sekä keräämään hieman enemmän valoa ja yksityiskohtia. Ultralaajakulma- ja telekameroilla parannukset eivät kuitenkaan ole yhtä selvät – sen sijaan kuviin kertyy vain aavistus enemmän yksityiskohtia luoden tarkempia lopputuloksia, mutta kohinaa kertyy pahimmillaan yökuvatilassa jopa pykälän perustilaa enemmän.

Videokuvauksen osalta korkeimmat 4K 30 FPS- ja 1080p 60 FPS -tasot on rajattu toimivaksi vain pääkameralla. Mielenkiintoisena huomiona kamera tarjoaa myös näissä tiloissa 2x-tilaa, mutta se toteutetaan rajaamalla pääkameran kuvaa. Ultralaajakulma- ja telekamerat tukevat korkeimmillaan 1080p 30 FPS -videota.

Kuvanvakain on käytettävissä kaikilla resoluutioilla ja se vaikuttaisi toimivan jotakuinkin vastaavasti jokaisella resoluutiolla. Vakain toimii kohtalaisesti poistaen ylimäärisiä tärinöitä, mutta kuvassa on kuitenkin havaittavaa tarkennuksen sykkimistä ja valotuksen muuttumista kävelyn tahdissa.

Muilta osin video on kuvanlaadultaan luokassaan hyvää. Värit toistuvat elävästi ja videoon kertyy kiitettävästi yksityiskohtia ilman, että se on yliterävöitetyn näköistä. Kontrastia kuvassa on kuitenkin hieman liikaa, minkä myötä dynamiikka kärsii ja esimerkiksi kirkas taivas voi palaa toisinaan puhki.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Käyttöjärjestelmänä Xperia 10 III:ssa pyörii Android 11, jonka päällä on Sonyn omat muokkaukset. Sonyn kustomoinnit ovat ulkonäöllisesti kohtalaisen lähellä vakiokuntoista Androidia, mutta eroavaisuuksiakin on nähtävissä – esimerkiksi näytön oikeaan laitaan on sijoitettu ohut palkki, jota tuplaklikkaamalla aukeaa pikakuvakevalikko.

Tietoturvapäivitykset olivat testijaksolla huhtikuun tasolla, eli aivan uusinta uutta puhelimen sisällä ei ollut. Xperia 10 III:lla on Android Enterprise Recommended -sertifikaatti, jonka myötä laitteelle on luvattu tietoturvapäivitykset kesäkuuhun 2023 saakka, eli kahdeksi vuodeksi. Lupausta ei voi tässä hintaluokassa pitää missään nimessä hyvänä, kun ottaa huomioon, että tehokkaamman järjestelmäpiirin ja nopeamman näytön tarjoava samaan hintaluokkaan sijoittuva Galaxy A52 5G lupaa neljän vuoden tietoturvapäivitykset ja kolme suurta Android-päivitystä.

Suurten Android-päivitysten osalta Sony ei ole antanut lupauksia. Aiempien kymppisarjalaisten päivitystuki huomioiden tämän vuoden Android 12:sta voinee odottaa saapuvan päivityksenä, mutta sen jälkeen tilanne on nykyisellään vielä auki. Alkuperäinen Xperia 10 vuodelta 2019 on saanut viimeisimpänä päivityksenään Android 10:n ja helmikuun 2021 tietoturvapäivitykset.

Puhelin antaa asennusvaiheessa valita esiasennettavat sovellukset, mikä on ehdottomasti plussaa. Jos kaiken jättää valitsematta on puhelimessa perussovellusten lisäksi ainoastaan LinkedIn, Facebook ja Netflix. Valitettavan miinuspuolena yhtäkään näistä ei ole mahdollista poistaa jälkikäteen.

Suorituskyvyn osalta Xperia 10 III on pääasiallisesti päivittäisessä käytössä kohtalaisen sulava, mutta yli 400 euron laitteelta se ei tunnu, sillä kamerasovelluksen lisäksi myös muualla peruskäytössä oli havaittavissa satunnaisesti pätkimistä. Pelaaminenkin puhelimella kuitenkin onnistuu ja PUBG Mobile pyöri laitteessa korkeimmillaan keskitason grafiikka-asetuksilla.

Ajoimme Xperia 10 III:lla myös synteettiset testit ja verrokiksi otimme hinnoiltaan Xperia 10 III:n lähelle sijoittuvat Snapdragon 780G:n sisältävän Xiaomi Mi 11 Lite 5G:n, Snapdragon 750G:n sisältävän Samsung Galaxy A52 5G:n ja Snapdragon 480 5G:n sisältävän Nokia X20:n.

Kokonaisuudessaan Snapdragon 690 5G on väistämättä pettymys tämän hintaluokan laitteessa, sillä sitä tehokkaampi Snapdragon 750G:n on tarjolla jo 299 euron hintaan OnePlus Nord CE:ssä ja 400 euroon on puolestaan saatavilla selvällä erolla tehokkaampi Mi 11 Lite 5G Snapdragon 780G:n kera.

Snapdragon 690 5G sijoittuu muutenkin hämmentävään rakoon järjestelmäpiirinä, sillä se on teoriassa korkeamman luokan piiri kuin Snapdragon 480 5G, mutta siitä huolimatta sen sisältämä Adreno 619L -GPU sijoittuu edullisemman mallin Adreno 619:n alapuolelle ja tämä on nähtävissä myös synteettisissä testeissä. Prosessorisuorituskyvyn osalta Snapdragon 690 häviää moniydinsuorituskyvyssä edullisemmalle sisarukselleen, mutta voittaa yhden ytimen testissä.

4500 mAh:n akku kesti testijaksolla hyvin ja puhelin jaksoi poikkeuksetta yhdellä latauksella kaksi kokonaista päivää näytön päälläoloaikojen pyöriessä yhteensä kolmen ja puolen tunnin tienoilla. Valitettavasti paketissa mukana toimitettava 7,5 watin verkkovirtra-adapteri on sanalla sanoen hidas ja täyden latauksen saaminen kesti jopa yli kolme tuntia.

Akun latausnopeus:

  • 15 min – 7 %
  • 30 min – 17 %
  • 2 h 30 min – 90 %
  • 3 h 14 min – 100 %

5G-verkkoja testasimme totuttuun tapaan Oulun keskustan alueella DNA:n verkossa. Xperia 10 III löysi verkot sulavasti, eikä se myöskään tippunut niistä liian helposti. Latausnopeudet ylsivät testijaksolla hieman reiluun 900 megabittiin sekunnissa.

 

Yhteenveto

Sony Xperia 10 III erottuu pienen kokonsa myötä yhtenä niistä nykypäivänä harvinaisista puhelimista, joita voi hyvällä omatunnolla sanoa yhdellä kädellä käytettäviksi. Samaa pystyi sanomaan myös viime vuonna julkaistusta edeltäjästä, jonka kanssa uutuus jakaa monia ominaisuuksia, mutta tarjoaa huomattavasti suuremman akun, 5G-yhteydet ja tehokkaamman järjestelmäpiirin. Hintakin uutuudella on kuitenkin noussut edeltäjäänsä nähden 80 eurolla, eikä se onnistu hintaeroa täysin hyvittämään.

Gorilla Glass 6:sta valmistetun näytön suojalasin ja takalasin yhdistelmä yhdessä käsissä laadukkaan tuntuisen muovikehyksen kanssa saavat puhelimen tuntumaan kestävältä, vaikkei metallia olekaan käytetty. Lisäksi edeltäjämallista periytynyt IP65/68-luokitus antaa turvaa kosteutta vastaan, mikä on ehdottomasti keskihintaluokan laitteessa plussaa.

Sisuksissaan uutuus tarjoaa selvästi edeltäjäänsä tehokkaamman Snapdragon 690 5G -järjestelmäpiirin, mutta valitettavasti se ei onnistu vastaamaan sillä nykypäivän kilpailuun, sillä vastaava piiri löytyy esimerkiksi yli 200 euroa edullisempaan 199 euron tarjoushintaan usein saatavilla olleesta OnePlus Nord N10:stä. Luokassaan heikoksi jää myös edeltäjämallista periytynyt OLED-näyttö, jonka virkistystaajuus on yhä perinteiset 60 hertsiä. 6 gigatavuun kasvatettu RAM-muisti ja 128 gigatavun tallennustila sentään ovat yhä luokassaan hyviä lukemia.

Kenties suurimman kehitysharppauksen puhelin on ottanut akun saralla, sillä edeltäjän 3600 mAh:n akusta on päivitetty 4500 mAh:n malliin, mikä on kokoluokka huomioiden todella hyvä saavutus. Myös akunkesto osoittautui testijaksolla hyväksi, mutta valitettavasti mukana toimitettava 7,5 watin laturi on luokassaan kehno suoritus.

Kameroiden osalta puhelin ei lukujen valossa ole juuri edeltäjästään muuttunut ja valitettavasti käyttökokemuksessakin on tuttuja kaikuja. Jo edeltäjämallissa kohdatut kamerasovelluksen selvät hidastelut ovat jotain, mitä yli 400 euron puhelimilta ei enää nykypäivänä odottaisi löytyvän, minkä lisäksi päivänvalossa erittäin hyvin toimivat kamerat eivät valitettavasti onnistu vakuuttamaan enää hämärässä.

Ohjelmistotasolla puhelin on tuttua Sonya tarjoten ulkoisesti vakiokuntoista mukailevan kokonaisuuden pienin lisäyksin. Sonyn päivityslupauksissa olisi kuitenkin selvästi parannettavaa, sillä laitteelle on taattu vain kahden vuoden tietoturvapäivitykset, eikä suurista Android-päivityksistä ole lupausta lainkaan, kun samassa hintaluokassa kilpaileva tehokkaampi Samsung Galaxy A52 5G lupaa jopa kolme suurta Android-päivitystä ja neljän vuoden tietoturvakorjaukset.

Sony Xperia 10 III voisikin olla kiinnostava seuraaja edeltäjälleen, jos se olisi tullut markkinoille tyhjiössä ilman kilpailua. Puhelin tuli kuitenkin myyntiin erittäin tiukasti kilpaillussa keskihintaluokassa, jossa vastassa ovat esimerkiksi Samsung Galaxy A52 5G, hieman edullisempi Xiaomi Mi 11 Lite 5G ja selvästi edullisempi OnePlus Nord CE, joista kaikki ovat Xperia 10 III:a tehokkaampia, vaikka järjestelmäpiiriä edeltäjäänsä nähden onkin päivitetty. Kokonaisuutena Sonyn uutuus ei vain yksinkertaisesti onnistu nousemaan edukseen ja hintansa tasolle muuten kuin laadukkaan vedenkestävän rakenteensa sekä pienen kokonsa myötä.

Plussaa

  • Akunkesto
  • IP65/68-sertifikaatti
  • Nykymarkkinoilla pienet ulkomitat
  • Ilmoitusledi
  • Kolme eri polttoväliä tarjoava kameraratkaisu

Miinusta

  • Suorituskyky hintaluokassaan
  • 60 hertsin näyttö
  • Kamerasovelluksen hidastelut
  • Kameroiden tarkennusongelmat hämärässä
  • Kameroiden kuvanlaatu hämärässä
  • Ei stereokaiuttimia
  • Puhelimen mukana vain 7,5 watin verkkovirta-adapteri
  • Ei virallista päivityslupausta suurista Android-päivityksistä

Huomionarvoista:

  • Puhelimessa on 3,5 mm kuulokeliitäntä
This site uses XenWord.
;