Testasimme Xiaomin 1300 euron hintaisen Xiaomi 13 Pro -lippulaivapuhelimen.

Xiaomi 13 Pro on ihan hyvä älypuhelin, mutta huomattavan korkeaan 1300 euron hintaansa sitä on vaikea suositella kamerajärjestelmän automatiikan ongelmien ja kovimpia kilpailijoitaan heikomman akunkeston myötä. Optimiolosuhteissa puhelimen kamerajärjestelmä on kuitenkin markkinoiden ehdotonta kärkeä, minkä lisäksi myös puhelimen fyysinen rakenne, suorituskyky ja näyttö täyttävät lippulaivalaitteen herättämät odotukset.

Xiaomi 13 Pro voi sopia erityisesti suurisensorista pääkemeraa kaipaavalle käyttäjälle, jota ei häiritse kameran automatiikan haasteet ja joka kaipaa ehdottomasti äärimmäisen nopeaa pikalatausta.

Plussaa

  • Snapdragon 8 Gen 2
  • 120 watin pikalataus
  • Laadukas näyttö kehittyneellä LTPO-tekniikalla
  • Monipuolinen kolmen polttovälin kamerajärjestelmä
  • Telekameran makrokuvien laatu
  • Parhaimmillaan erinomainen pääkameran kuvanlaatu varauksin
  • Päivitystuki varauksin (3 Android-päivitystä & 5 vuoden tietoturvakorjaukset)

Miinusta

  • Pääkameran automatiikan haasteet vaikeammissa kuvausolosuhteissa
  • Videokuvan laatu luokassaan
  • USB-liitäntä tukee vain 2.0-nopeuksia
  • Akunkesto varauksin
  • Hinta varauksin

Huomioitavaa

  • Puhelimen mukana toimitetaan 120 watin pikalatausta tukeva laturi

Xiaomi julkaisi vuodelle 2023 jo totuttuun tapaan kaksi lippulaivalaitetta – edullisempi 999 euron perusmallin Xiaomi 13 ja nyt io-techin testiinkin päätynyt pykälän kalliimpi 1299 euron suositushintaa kantava Xiaomi 13 Pro. Uutuuspuhelinten hinnoittelu on siis noussut huomattavasti viime vuodesta, jolloin perusmallin Xiaomi 12 maksoi 849 euroa ja Pro-malli 1099 euroa. Nousseen hinnan lisäksi uudet Xiaomi 13 -mallit tuovat mukanaan kuitenkin myös uusia ominaisuuksia, kuten toistaiseksi vain Kiinan markkinoilla julkaistuissa Xiaomi 12S -malleissa nähdyn Leica-brändäyksen kamerajärjestelmäänsä. Lisäksi molemmat uudet lippulaivapuhelimet ovat tänä vuonna myös IP68-suojattuja.

Xiaomi 13 Pron sydämenä toimii Qualcommin Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiri, jonka parina on Suomessa myytävissä malleissa 12 Gt RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa. Akun kapasiteetti on 4820 mAh ja se tukee maksimissaan viime vuodesta tuttua peräti 120 watin pikalatausta langallisesti ja 50 watin langatonta pikalatausta. 6,73-tuumaisen LTPO AMOLED -näytön resoluutio on 1440p ja virkistystaajuus 120 hertsiä. Kamerajärjestelmän osalta Xiaomi 13 Pro tarjoaa viime vuodesta tuttuun tapaan kolmen 50 megapikselin kameran kokonaisuuden, joskin kameroiden rautaa on kuitenkin päivitetty. Esimerkiksi pääkameran sensorina toimii peräti 1”-sensorikokoinen Sony IMX989.

Xiaomi 13 Pron ennakkomyynti käynnistyi Suomessa 27. helmikuuta ja kauppojen hyllyille laite saapuu 8. maaliskuuta. Puhelin on saatavilla testikappaleemmekin edustamana mustana sekä valkoisena.

Arvostelu on katsottavissa myös tiivistettynä videoversiona YouTubesta:

 

Mitä uutta?

Ulkoisesti Xiaomi 13 Pro ei juurikaan muistuta edeltäjäänsä lukuun ottamatta kaareutuvaa näyttöä, jonka fyysinen koko on säilynyt ennallaan. Ulkonäköpäivitysten lisäksi Xiaomi 13 Pro tuo mukanaan myös päivitetyn raudan ja Leica-brändätyn kamerajärjestelmän. Tarkemmat erot Xiaomi 13 Pron ja Xiaomi 12 Pron välillä ovat:

  • Xiaomi 13 Pro on 0,7 mm lyhyempi, 0,2 mm paksumpi ja 24 grammaa painavampi
  • Xiaomi 13 Pron takakuori on lasisen sijaan keraaminen
  • Xiaomi 13 Prolla on IP68-sertifikaatti
  • Näyttöpaneeli on päivitetty uuteen entistä kirkkaampaan Samsung E6 -paneeliin
  • Järjestelmäpiiri on päivitetty Qualcomm Snapdragon 8 Gen 2:een
    • Samalla Bluetooth-tuki on noussut 5.3:een
  • Tallennustila on päivitetty UFS 3.1:stä UFS 4.0:aan
  • Akun kapasiteettia on kasvatettu 220 mAh (4820 mAh vs 4600 mAh)
  • Pääkamera on päivitetty suurempaa sensorikokoa käyttävään 50,3 megapikselin IMX989-sensoriin (1” vs 1/1,28”)
  • Telekameran polttoväli on noussut 48 mm:stä 75 mm:iin (2x vs 3,2x)
  • Telekameran minimitarkennusetäisyyttä on kutistettu 10 senttimetriin
  • Telekameran aukkosuhde on pykälän pienempi (f2.0 vs. f1.9)
  • Ultralaajakulmakameraan on lisätty automaattitarkennus

 

Pakkaus ja sen sisältö

Xiaomi 13 Pro toimitetaan edeltäjämallista tuttuun tapaan mustassa pakkauksessa, jonka päällä komeilee puhelimen mallinimi. Itse laitteen lisäksi toimitussisältöön kuuluvat:

  • 120 watin verkkovirtalähde
  • USB-A -> USB-C -kaapeli
  • Ohjelappuset ja korttikelkan avaustyökalu
  • Joustavamuovinen suojakuori

Edellismallista tuttuun tapaan paketissa toimitetaan mukana Xiaomin omaa pikalataustekniikkaa hyödyntävä 120 watin pikalaturi. Laturissa on käytössä nykyisin lippulaivaluokassa jo hieman vanhahtava USB-A-liitäntä.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Fyysiset mitat

  • Ulkomitat: 162,9 x 74,6 x 8,38 mm
  • Paino: 229 grammaa
  • Gorilla Glass Victus näytön suojana, keraaminen takakuori, alumiinirunko
  • IP68

Ulkomitoiltaan Xiaomi 13 Pro on tavanomainen nykypäivän puhelin kohtalaisen suurella 6,73-tuumaisella näytöllä. Laite kuitenkin istuu pitkiltä sivuiltaan kaareutuvien etulasin ja takakuoren myötä erittäin hyvin käteen ja on käytettävissä kohtalaisen helposti yhdelläkin kädellä. Toisinaan etulasin pyöristyksen myötä puhelin kuitenkin rekisteröi myös vahinkokosketuksia, joita kuitenkin oppii välttelemään jossain määrin.

Takakuoren materiaalina Xiaomi 13 Prossa toimii markkinoilla pykälän harvinaisempi keraami, minkä myötä laite on kädessä hieman tavanomaisia lasikuorisia puhelimia painavampi. Käsituntumassa keraaminen kuori ei painoa lukuunottamatta ole käytännössä lasiin verrattuna tunnistettavissa. Käsissä puhelin tuntuu erittäin laadukkaalta. Näytön suojalasina toimii Corningin Gorilla Glass Victus ja puhelimen kehykset ovat alumiiniset.

Viime vuodesta poiketen puhelimelle tarjoaa myös IP68-luokitus, jota tämän hintaluokan laitteelta jo odottaakin. Huomion arvoisena seikkana testikappaleemme Xiaomi 13 Pron mustan version keraaminen takakuori on lähes peilimäisen kiiltäväpintainen, minkä myötä siihen jää helposti sormenjälkiä, jotka onneksi myös lähtevät helposti pois esimerkiksi mikrokuituliinalla pyyhkäistessä.

  • Alapääty:
    • SIM-korttipaikka (2 x nanoSIM)
    • USB-C (2.0) -liitäntä
    • Mikrofoni
    • Toinen puhelimen stereokaiuttimista
  • Yläpääty:
    • Mikrofonit
    • IR-lähetin
    • Kuulokeritilän takana toinen puhelimen stereokaiuttimista

Päädyissään Xiaomi tarjoaa tutun kattauksen, mikä on myös väistämättä selvä harmin paikka. Pohjan USB-C-liitännän nopeudet nimittäin jäävät edelleen 1300 euroon nousseesta hinnasta huolimatta vain USB 2.0 -tasolle. Kaikkia nopeusrajoitus ei toki haittaa, mutta esimerkiksi johdolla kuvia ja videoita siirtävälle nopeudet jäävät huomattavan hitaaksi ja tähän hintaluokkaan nopeampi liitäntä olisi jo itseisarvo.

Xiaomi 13 Pron stereokaiuttimet kykenevät hyvään äänenpaineeseen, mutta äänensävyltään ne jäävät kovemmilla voimakkuuksilla kohtalaisen ohkaisiksi, vaikkakin selkeiksi. Joukosta erottuvana pienenä lisänä Xiaomi tarjoaa 13 Prossa edelleen vanhemmistakin malleistaan tutun IR-lähettimen, jonka avulla puhelinta voi käyttää esimerkiksi kaukosäätimenä.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,73” LTPO E6 AMOLED -näyttö, LTPO 4.0, 10 bit
  • 1440 x 3200 pikseliä, 522 PPI
  • 120 Hz, 1200 cd/2 maksimikirkkaus, 1900 cd/m2 pistemäinen maksimikirkkaus

Näyttö Xiaomi 13 Prossa on paperilla pääosin ennallaan viime malliin nähden, eli koko on tutut 6,73”, resoluutio 1440p ja virkistystaajuus 120 hertsiä. Kyseessä on kuitenkin uusi Samsungin valmistama E6 AMOLED-paneeli, joka on paitsi viime vuotta kirkkaampi, mutta internetin lähteiden mukaan myös käyttää kehittynyttä LTPO 4.0 -tekniikkaa.

Käytännössä näyttö vaikuttaakin virkistystaajuuden vaihtelultaan olevan erittäin kehittynyt. Staattisen kuvan kanssa virkistystaajuus tippuu käytännössä välittömästi yhteen ja liikkuvankaan kuvan kanssa virkistystaajuus ei jämähdä automaattisesti maksimiin, vaan vaikuttaisi liikkuvan sulavasti 100–120 välillä. Myös alle sadan lukemat 50–70 seutuvilla näkyvät toisinaan. Videoita katsellessa näyttö puolestaan kykenee asettumaan 60:een, 30:een tai 24:ään hertsiin ilman ongelmia. Pienemmillä kirkkauslukemilla näyttö vaikuttaisi pysyvän enemmän 120 hertsissä ja mukautuvan yksinkertaisemmin.

Sulavan virkistystaajuusvaihtelun lisäksi Xiaomi 13 Pro ansaitsee näyttönsä osalta muutenkin kehut, sillä kyseessä on kuvanlaadultaan käytännössä ongelmaton näyttö, kuten nykypäivän lippulaivalaitteelta voi odottaakin. Värit toistuvat eläväisinä, mutta luonnollisina ja kirkkaus riittää hyvin kirkkaassa auringonpaisteessakin. Näytön alle sijoitettu optinen sormenjälkilukijakin toimi ongelmitta ja nopeasti.

Näytön mahdollisen rikkoutumisen varalle Xiaomi tarjoaa 27.2.2023-7.3.2024 puhelimen ostaneille kuuden kuukauden näyttötakuun. Käytännössä takuu kattaa yhden maksuttoman näytönkorjauksen, mikäli näyttö osoittautuu vialliseksi, tai hajoaa tahattoman toiminnan seurauksena.

Raudan osalta Xiaomi 13 Pro ei suoranaisesti sisällä yllätyksiä. Järjestelmäpiirinä toimii Qualcommin tuorein lippulaiva, Snapdragon 8 Gen 2, ja sen parina on 1300 euron hintaluokalle odotettavat 12 Gt RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa. Huomion arvoisena seikkana tähän hintaluokkaan osa kilpailijoista toimittaa edelleen vain 8 Gt:n RAM-muistilla varustettuja malleja, mutta toisaalta päivittäisessä käytössä ero RAM-muistimäärissä ei näissä lukemissa ole nykyisellään juurikaan huomattavissa.

Laitteen 4820 mAh:n akku ei yllä enää markkinoiden kärkeen useiden kilpailijoiden tarjotessa jo täydet 5000 mAh. Latausnopeuden osalta Xiaomi puolestaan lyö tauluun totuttuun tapaan omassa luokassaan olevat lukemat, sillä pikalataus on tuettuna langallisesti peräti 120 watin teholla ja langattomasti 50 watin teholla. Langallisesti suurempiakin tehomääriä tarjoavia laitteita, kuten 150 watin OnePlus 10T, markkinoilla toki on, mutta ne ovat harvassa. Myös käänteisen langattoman latauksen nopeus on vakuuttavat 10 wattia perinteisemmän 4,5 watin sijaan.

Omaa standardiaan käyttävän 120 watin pikalatauksen ohessa Xiaomi 13 Pro tukee myös USB PD -standardin latausta maksimissaan 33 watin teholla. Xiaomin oman laturin USB PD -tuesta valmistaja ei ole täysin suorasanainen, mutta yrityksen laturin pitäisi kyetä pienehkön 45–65 watin läppärin lataamiseen.

Yhteysominaisuuksien osalta tarjolla on peruskattaus, eli Snapdragon 8 Gen 2:n mukanaan tuoma Bluetooth 5.3, 5G-taajuudet mmWaven ulkopuolelta ja Wi-Fi 6E. Wi-Fi 7:n tukeakin on osalta kilpailijoista nähty, eli sen osalta Xiaomi jää hieman jälkeen, mutta käytännössä nykymarkkinassa puutetta ei voi pitää vielä järin merkittävänä.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 8 Gen 2 (1 x 3,2 GHz Cortex-X3, 2 x 2,8 GHz Cortex-A715, 2 x 2,8 GHz Cortex-A710 & 3 x 2,0 GHz Cortex-A510 CPU, Adreno 740 -GPU)
  • 12 Gt RAM-muistia
  • 256 Gt UFS 4.0 -tallennustilaa (Ulkomailla saatavilla myös 512 Gt:n malli, jollainen myös io-techin testiin saapui. 512 Gt mallissa vapaana noin 483 Gt)
  • 5G SA/NSA, Sub6 (n1, n3, n5, n7, n8, n20, n28, n38, n40, n41, n66, n71, n75, n77, n78)
  • Dual SIM (NanoSIM + NanoSIM)
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac/ax (Wi-Fi 6E), Bluetooth 5.3, NFC, GPS, GLONASS, BDS, Galileo, QZSS, NavlC
  • Optinen sormenjälkilukija näytön alla, stereokaiuttimet
  • 4820 mAh akku, USB Type-C (2.0), 120 watin pikalataus (USB PD -tekniikalla 33 wattia), 50 watin langaton pikalataus, 10 watin käänteinen langaton lataus
  • Android 13
    • Päivityslupaus: 3 vuotta Android-päivityksiä ja 5 vuotta tietoturvakorjauksia

 

Kamera

Kamerat Xiaomi on sijoittanut 13 Prossa takakuoren vasempaan yläkulmaan huomattavan suurikokoiseen neliskanttiseen kamerasaarekkeeseen. Saareke nousee selvästi takakuoren pinnan yläpuolelle, mutta on kuitenkin niin leveä, ettei puhelin juurikaan keiku alempaa osiota käyttäessä. Toisaalta keskikohdilta ylöspäin vasenta puolta painaessa puhelin keikkuu sitten jo todella selvästi.

Kameran tekniset tiedot:

  • 50,3 megapikselin laajakulmakamera (Sony IMX989, 1”, 1,6 um pikselikoko), f1.9, Dual Pixel PDAF, Laser AF, OIS, 23 mm
  • 50 megapikselin ultralaajakulmakamera, f2.2, AF, 5 cm minimitarkennusetäisyys, 14 mm, 115°,
  • 50 megapikselin 3,2x-telekamera, f2.0, PDAF, 10 cm minimitarkennusetäisyys, OIS, 75 mm
  • 32 megapikselin etukamera
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 8K 24 FPS / 4K 60 FPS

Kamerajärjestelmä Xiaomi 13 Prossa mukailee ensi silmäyksellä edeltäjäänsä kolmen 50 megapikselin sensorin kera, mutta muutosta on tapahtunut. Pääkameran sensori on vaihdettu Sonyn IMX989:ään, joka tarjoaa peräti 1” sensorikoon. Myös telekamera on saanut osakseen muutosta, sillä suhteellisen lyhyen 2x-zoomin sijaan käytössä on pääkameraan verrattuna 3,2-kertainen polttoväli. Samalla telekameran minimitarkennusetäisyys on kutistettu 10 senttimetriin, minkä myötä sitä voi käyttää makrokuvaukseen.

Ultralaajakulmakamerakin on ottanut harppauksen parempaan päin, sillä mukaan on tuotu automaattitarkennus, jonka minimietäisyys on 5 cm. Myös ultralaajakulmakameraa voi siis käyttää makrokuvaukseen.

Videokuvausta Xiaomi 13 Pro tukee korkeintaan 8K-resoluutiolla 24 FPS:n nopeudella, mutta yhtenevistä kameroiden resoluutioista huolimatta se on tuettuna vain pääkameralla. Kaikki kolme kameraa kykenevät kuvaamaan videota 4K-resoluutiolla 60 FPS:n nopeudella.

Kamerasovellus Xiaomissa on vanha tuttu. Käytännössä käyttökokemus on sulava. Kamera kykenee siirtymään automaattisesti ultralaajakulmakameraa käyttävään, mutta kuvasuhteen lähemmäs pääkameraa rajaavaan makrokuvaustilaan, mikäli sovellus havaitsee, ettei pääkamera kykene enää tarkentamaan riittävän lähelle. Mielenkiintoisesti Xiaomille tuttuun tapaan harmillisen vaikeasti vasemman yläkulman lisävalikon taakse sijoitettuna on edelleen myös supermakrotila, joka puolestaan käyttää telekameraa.

Kamerasovellus käyttää automaattisesti yökuvatilaa, kun se kokee lisävalaistuksen tarpeelliseksi. Mielenkiintoisesti automaattitila tuotti testijaksolla käytännössä poikkeuksetta vastaavaa jälkeä kuin käsin päälle laitettava yökuvatila. Eli siis jos kamera ei havainnut itse tarvetta yökuvatilalle, ei erillinen yökuvatilakaan lähtenyt kuvaa enempää valottamaan. Vastaavasti, jos automatiikka käytti yökuvatilaa oli erillisen yökuvatilan jälki myös vastaavaa, minkä myötä erillinen yökuvatila jäi käytännössä varsin turhaksi.

Leican kanssa tehty yhteistyö näkyy kamerasovelluksessa Leica-väriprofiileina, joista käyttäjän on ensimmäisellä kameran käynnistyksellä valittava valmistajan omien sanojen luonnollisempaa värimaailmaa tavoitteleva Leica Authentic tai korosteisempi Leica Vibrant. Myös jälkikäteen tilojen välillä voi vaihtaa. Testijaksolla käytössä oli Leica Authentic.

Huomion arvoisena seikkana nopean testin perusteella Leica Vibrant vaikuttaisi hieman kirkkaammista väreistään huolimatta olevan mahdollisesti hieman parempi vaihtoehto, sillä Authentic-tila tuo varsin voimakkaan vinjetoinnin kuvan kulmiin. Erot kahden tilan värimaailmassa olivat muutenkin kohtalaisen hillityt ja sen sijaan kuvan jälkikäsittely muilta osa-alueilta vaikuttaisi muuttuvan. Leica Vibrant poistaa kuvan kulmiin syntyvää vinejtointia ja tuottaa voimakkaamman HDR:n myötä pykälän laajemman dynaamisen alueen. Leica Authenticin värit ovat hieman Vibrant-tilaa hillitymmät, mutta suurempana erona dynaaminen alue kutistuu hieman ja tila antaa kirkkaimpien aluiden jopa palaa hieman puhki, minkä lisäksi kuvissa on nähtävissä hyvin voimakas vinjetointi.

Xiaomi 13 Pron kolme takakameraa tarjoavat kohtalaisen kattavat kuvausmahdollisuudet. Pääkameran kinovastaava polttoväli on 23 mm ja ultralaajakulmakameran puolestaan 14 mm, mikä on pääkameraan verrattuna vajaa 0,6-kertainen zoom. Telekameran 75 mm:n kinovastaava polttoväli tarjoaa pääkameraan verrattuna reilun 3,2-kertaisen zoomin.

Odotukset Xiaomi 13 Pron pääkameran suhteen olivat kohtalaisen korkealla, sillä käytössä on älypuhelinmarkkinoiden mittapuilla huomattavan suuri 1” sensorikoko. Valitettavasti lopputulos jää hieman ailahtelevaksi – parhaimmillaan kameran jälki on markkinoiden ehdotonta kärkeä, mutta heikoimmillaan parantamisen varaa jää huomattavan paljon.

Yksityiskohtia kuviin kertyy hyvin. Pikselitasolla jälki on kohtalaisen terävöitettyä, mutta yleisilmeeseen terävöitys ei kuitenkaan näy. Dynamiikan osalta jälki on pääosin hyvää. Optimitilanteissa ja luonnollisessa hyvässä valaistuksessa, esimerkiksi päiväsaikaan sisätiloissa, kamera tuottaa luokassaan erinomaista jälkeä. Suurehko sensorikoko tekee erityisesti lähikuvaamisesta nautintoa kuvien taustalle syntyvän luonnollisen suuren bokehin myötä.

Valitettavasti automatiikka osoittaa rajansa haastavammissa oloissa, kuten kirkkaassa auringonpaiteessa lumisissa maisemissa. Kuva kontrastoituu helposti liikaa, minkä myötä varjot tummuvat jo hieman umpeen ja toisaalta taas pariin otteeseen automatiikka nosti varjojen kirkkautta selvästi liikaa tuottaen keinotekoisen litteää jälkeä. Lisäksi värintoisto jää kirkkaassa ulkoilmassa Leica Authentic -asetuksesta huolimatta selvästi korosteiseksi ja liiallisen sinertäväksi.

Huomion arvoisena seikkana pääkameran kuviin syntyy myös kohtalaisen näkyvää vinjetointia, eli kuvan kulmat tummuvat ja keskusta jää kirkkaammaksi. Toisaalta tätä esiintyy erityisesti Leica Authentic-tilassa. Leica Vibrant -tilassakin vinjetointia voi osassa tilanteista tapahtua hieman, mutta huomattavasti vähemmän.

Hämärässä pääkameran suuri sensorikoko näyttää kyntensä, sillä Xiaomi 13 Pron automaattinen yökuvatila ei testijaksolla nähty kertaakaan. Kuvien värintoisto on hämärässä onnistuneemman näköistä, sillä pieni korostus lisää hämärään ympäristöön sopivasti elävyyttä. Kuviin kertyy erinomaisesti yksityiskohtia eikä kohinaa tai sen vaimennuksesta seuraavia artefaktejakaan ole käytännössä nähtävissä. Kokonaisuudessaan Xiaomi 13 Pron pääkameran hämäräsuorituskyky on erinomaista.

Ultralaajakulmakameran kuvanlaatu mukailee pääkameraa, mutta on useimmiten kontrastiltaan pykälän hillitympää, minkä myötä kirkkaan päivänvalon lumisissa kuvissa maisema jää usein aavistuksen luonnollisemmaksi. Jälki on ultralaajakulmakameroiden mittapuilla hyvää ja dynamiikka on käytännössä vertailukelpoista pääkameran kanssa.

Hämärässäkin ultralaajakulmakamera pärjää kohtalaisen hyvin ja pääkamerasta tuttuun tapaan Xiaomi käyttää yllättävän harvoin erillistä yökuvatilaa. Siitä huolimatta kuvista tulee kaupungin katuvalojen loisteessa käyttökelpoisia. Pääkameran hämäräkuvien tasolle jälki ei kuitenkaan yllä, vaan dynamiikka on selvästi heikompaa ja valot palavat helposti puhki. Kuvien yleisilme voi toisinaan jäädä kuitenkin hieman liian tummaksi. Katuvalojen kadotessa maisemasta, ultralaajakulmakamera siirtyy käyttämään yökuvatilaa, jolloin jälki säilyy edelleen kohtalaisen hyvänä.

Ultralaajakulmakamera ilman yökuvatilaa

Tilanteissa, joissa yökuvatila käynnistyy automaattisesti, jäävät kuvat ilman yökuvatilaa jo häiritsevän pimeiksi. Lisäksi myös dynamiikka on ilman yökuvatilaa heikompaa ja valoisat alueet palavat helposti yhtenäiseksi valojuovaksi.

3,2-kertaisen zoomin pääkameraan verrattuna tarjoava telekamera mukailee sekin pääkameran värimaailmaa vakuuttavasti, mutta ultralaajakulmakameran tapaan se kykenee kirkkaassa auringonpaisteessa pitämään kontrastinsa pykälän paremmin kurissa. Telekameran jälki on hyvässä valaistuksessa laadukasta ja yksityiskohtaista, joskin pykälän pehmeämpää kuin pääkameralla. Erityisesti minimissään 10 cm:n tarkennusetäisyys ansaitsee telekamerassa kiitosta, sillä sen myötä Xiaomi 13 Prolla onnistuu varsin vakuuttavien makrokuvienkin ottaminen.

Miinuspuolena kameran dynamiikka, tai tarkemmin sanottuna valaistuksen säätö automatiikan myötä, kompuroi pahimmillaan pääkamerasta tuttuun tapaan tuottaen toisinaan liiallisen kirkasta jälkeä. Toisaalta ongelmia ei esiintynyt yhtä usein kuin pääkameralla.

Hämärässäkin telekamera pärjää luokassaan hyvin. Kuviin kertyy hyvin yksityiskohtia, eikä telekamerakaan tunnu kovinkaan usein käyttävän yökuvatilaa. Mielenkiintoisesti hämärässä telekamera kuitenkin sortuu pariin otteeseen pääkamerasta tuttuun liialliseen kontrastiin, mutta useimmiten värintoistokin säilyy luonnollisena.

Silloin kun puhelin kokee tarvitsevansa erillistä yökuvatilaa, kannattaa uskoa. Ultralaajakulmakamerasta tuttuun tapaan myös telekameran kuvat jäävät liian pimeässä suttuisiksi ja valot palavat voimakkaasti puhki.

Makrokuvaamista Xiaomi 13 Prolla voi harrastaa siis sekä tele- että ultralaajakulmakameralla, minkä lisäksi toki pääkamerallakin voi päästä kohtalaisen lähelle kohdetta. Pääkameran tarkennusetäisyys on kuitenkin sen verran kaukana, ettei suoranaisesta makrokuvauksesta sen kanssa voi puhua.

Telekameran käyttäminen makrokuvaukseen on Xiaomilta lyhyesti sanottuna erinomainen idea ja sen tuottama kuvanlaatu on makrokuvien mittapuilla aivan omassa luokassaan. Kuviin syntyy luonnollinen erittäin syvä bokeh, joka korostaa lähellä olevaa kohdetta ja jälki on yksinkertaisesti laadukasta. Täydellistä jälki ei kuitenkaan ole, vaan se jää aavistuksen pehmeäksi. Telekamera kykenee kuvaamaan suoraan vakiotilassaankin käytännössä vastaavaa jälkeä kuin erillinen supermakrotila, mutta makrotilassaan kamera pyrkii tarkentamaan lähemmäs, minkä myötä pienehkön lähikohdekohteen saaminen kuvaan on makrotilassa helpompaa.

Ultralaajakulmakamerankin rajatut makrokuvat ovat erillisiä pienen resoluution makrokameroita laadukkaampia, mutta leveän kuvasuhteen mukanaan tuoma vääristymä on kuitenkin kuvasta edelleen nähtävissä ja erityisesti syvyysterävyys jättää toivomisen varaa verrattuna telekameran tai edes pääkameran jälkeen.

Xiaomi 13 Pron kaikki kolme kameraa ovat resoluutioltaan 50 megapikseliä, mikä ei ole markkinoilla nykyisellään järin yleistä. Suurisensorisella pääkameralla 50 megapikselin lopputuloksiin vaikuttaisi hyvässä valaistuksessa myös muodostuvan kohtalaisen selvästi perustilaa enemmän yksityiskohtia. Hämärässäkin suurehko sensori kerää sen verran hyvin valoa, että 50 megapikselin lopputuloksissa on perustilaa enemmän yksityiskohtia. Hämärässä pikseleiden yhdistämisen myötä syntyvä laajempi dynaaminen alue kuitenkin pitää kuvien yleisilmeen pääosin parempana ja täyden resoluution kuvissa valot palavat helposti puhki.

Myös telekameralla 50 megapikselin kuviin kertyy perustilaa enemmän yksityiskohtia niin hämärässä kuin myös valoisassakin, mutta pikselitason jälki on jo hieman suttuisempaa kuin Xiaomi 13 Pron pääkameralla.

Ultralaajakulmakameralla 50 megapikselin tilaa ei käytännössä voi suositella käytettäväksi, sillä ero yksityiskohdissa on jo huomattavan pieni. Detaljeja on toki hieman enemmän, mutta käytännössä ne ovat jo niin suttuisia, ettei niistä kovin suurta hyötyä saa. Hämärässä ultralaajakulmakameran täyden resoluution tila ei käytännössä onnistu enempää yksityiskohtia kuvaan saamaan, vaan jälki jää vain perustilaa suttuisammaksi.

2x-tila vaikuttaa käyttävän suoraan pääkameran sensorilta tehtävää rajausta, minkä myötä sen kuviin kertyy selvästi enemmän yksityiskohtia kuin jälkikäteen rajatuista pääkameran kuvista olisi nähtävissä. Kuvanlaatu mukailee pääkameraa, joskin hieman pienemmällä dynaamisella alueella pikseleiden yhdistämisen puuttuessa. Kokonaisuudessaan 2x-tila on käyttökelpoinen ja kohtalaisen hyvä, mutta ei poikkeuksellisen laadukas.

Xiaomi 13 Pron 32 megapikselin etukamera kykenee hyvässä valaistuksessa erinomaiseen jälkeen ja hämärässäkin sen värintoisto ja dynamiikka säilyvät hyvällä tasolla. Hämärässä yksityiskohdat muuttuvat etukameralla kuitenkin jo selvästi hieman suttuisiksi. Kamera tarjoaa vakiona käytössä olevan kuvasta rajatun 1x-tilan sekä laajemman kuvakulman tarjoavan 0,8-tilan.

Videota Xiaomi 13 Pro kuvaa pääkamerallaan korkeintaan 8K 24 FPS -tasolla. Muille kameroille kyseinen kuvanlaatutaso ei syystä tai toisesta ole käytettävissä, vaikka nekin tarjoaisivat 50 megapikselin resoluution. Kuvanlaadultaan pääkameran 8K-video on kohtalaista, joskin värimaailmaltaan selvän korosteista, minkä myötä video ei pärjää esimerkiksi Samsungin Galaxy S23 Ultran tarjoamalle. Lisäksi Samsungin tarjoamaa 30 FPS:n nopeutta hitaamman 24 FPS:n nopeuden myötä video on silmin havaittavan tökkivää.

8K 30 FPS -videon ominaisuudet:

  • 8K 24 FPS, HEVC, 107 Mbit/s
  • Äänet: AAC LC, 320 kbit/s

4K-videota puhelin kykenee kuvaamaan kaikilla kolmella kamerallaan 60 FPS:n nopeudella. 60 FPS:n nopeudella kameraa ei kuitenkaan ole mahdollista vaihtaa kesken kuvaamisen.

Jälki on 4K-videota sulavampaa, mutta pääkameralla edelleen harmillisen ylikorostunutta väreiltään ja kontrastiltaan. Lisäksi videossa on aurinkoisena talvipäivänäkin nähtävissä huomattavan paljon kohinaa.

4K 60 FPS -videon ominaisuudet:

  • 4K 60 FPS, H.264, noin 58,4 Mbit/s
  • Äänet: AAC LC, 320 kbit/s

Ultralaajakulma- ja telekameroilla videon värintoisto on selvästi pääkameraa luonnollisempaa, kuten valokuvissakin oli vaikeammissa valaistusolosuhteissa nähtävissä. Sen myötä kyseisten kameroiden 4K-videokuvaus onkin laadultaan kohtalaisen hyvää, joskin kuvanvakain jättää jonkin verran toivomisen varaa.

4K 30 FPS -videossa kameraa on mahdollista vaihtaa kesken kuvaamisen. Käytännössä kuvanlaatu on vastaavaa kuin 60 FPS:n nopeudella, mutta puhelin onnistuu keräämään jonkin verran enemmän valoa, minkä myötä varjoisat alueet voivat toistua kirkkaampina ja kohina on hieman vähäisempää.

4K 30 FPS -videon ominaisuudet:

  • 4K 30 FPS, H.264, noin 62,8 Mbit/s
  • Äänet: AAC LC, 320 kbit/s

Videon vakautuksen osalta Xiaomi 13 Pron pääkamera tekee kohtalaista jälkeä resoluutiosta riippumatta. Snapdragon 8 Gen 2:n mukanaan tuoma kenties suurin uudistus videopuolelle vaikuttaisikin tänä vuonna olevan toimivan vakautuksen tarjoaminen 8K-resoluution videoon.

Valitettavasti ultralaajakulma- ja telekamera jäävät vakautuksen osalta harmillisen heikoiksi. Video kyllä vakautuu ja pahimmat tärinät poistuvat, mutta valitettavasti mukana tulee jonkinlaista mahdollisesti tarkennuksen aiheuttamaa sykkimistä. Puhelin tarjoaa erillisen Kuvanvakautus Pro -vakautuksen, joka on tarjolla vain ultralaajakulmakameralle ja vain Full HD 30 FPS -videossa. Valitettavasti sen laatu ei vaikuttaisi ainakaan kävelyn ja juoksun liikkeissä poikkeavan merkittävästi perustilasta, minkä myötä sen kanssa tehdään vain hieman turhaksi jäävä kompromissi kuvanlaadussa alhaisen resoluution myötä.

 

Ohjelmisto

Käyttöjärjestelmänä Xiaomin uudessa lippulaivassa toimii Android 13, jonka päällä on valmistajan MIUI 14 -käyttöliittymä. Käyttökokemus vastaa käytännössä valmistajan aiempiakin käyttöliittymiä, eli vakiokuntoinen Android peittyy kattavasti alleen ja vastapainona tarjolla on kohtalaisen hyvin kustomointivaihtoehtoja. Käyttäjä saa muun muassa valita onko käytössä erillistä sovellusvalikkoa vai ei ja Androidin vakiokuntoisten ilmoitusvalikonkin voi halutessaan korvata oikealta puolelta aukeavalla asetusvalikolla yhdessä vasemmalta puolelta löytyvien ilmoitusten kanssa.

Päivitystuen Xiaomi lupaa kolmelle suurelle Android-päivitykselle ja viiden vuoden tietoturvakorjauksille. Käytännössä lupaus siis häviää hieman Android-markkinoiden huippua edustaville Samsungin lippulaivoille ja OnePlus 11:lle, jotka saavat vastaavan tietoturvalupauksen, mutta neljä Android-versiota. Käytännössä kyseessä on silti huipputason lupaus, sillä tietoturvalupaus pitää laitteen käyttökelpoisena ja tietoturvallisena pitkään, vaikka yhden Android-päivityksen verran jälkeen jääminen pienoinen harmi väistämättä onkin.

Käyttökokemus Xiaomi 13 Prolla on sulava, kuten Snapdragon 8 Gen 2:n sisältävältä laitteelta voi odottaakin. Käyttöliittymän sisällä liikkuminen on ongelmatonta ja testijaksolla ei käytännössä tullut vastaan kertaakaan minkäänlaista merkittävää hidastelua. Huomion arvoisena seikkana kaareva näyttö voi kuitenkin aiheuttaa jonkin verran vahinkokosketuksia. Selkeimmin tämä näkyi yhden käden tilaa alalaidasta vetäessä, sillä vetokomennon joutui usein toistamaan hieman otetta muuttaen näytön jo rekisteröidessä jotain pitkällä sivullaan.

Puhelimeen on Xiaomille totuttuun tapaan esiasennettuna Googlen omien sovellusten lisäksi runsas kattaus Xiaomin omia osin päällekkäisiäkin sovelluksia, kuten muun muassa Mi Browser -verkkoselain, valmistajan omat viesti ja kellosovellukset sekä Game Center -peliominaisuuksien hallintapalvelu. Osa Xiaomin omista lisistä on käyttäjän poistettavissa, mutta osa, kuten verkkoselain, ovat laitteessa jäädäkseen. Kolmannen osapuolen sovelluksiakin puhelimessa on huomattavan paljon, sillä mukana ovat Booking.com, Facebook, LinkedIn, Netflix, Solitaire-pasianssipeli sekä TikTok. Positiivisena puolena kaikki kolmannen osapuolen sovellukset ovat käyttäjän poistettavissa.

 

Suorituskyky

Suorituskyvyn osalta Xiaomi 13 Pro ei käytännön arkikäytössä jättänyt mitään toivomisen varaa. Sulavan arkikäytön ohessa myös pelit pyörivät laitteella hyvin ja samaan tapaan 60 FPS:ään yltäen kuin muillakin Snapdragon 8 Gen 2 -laitteilla tähän mennessä.

Pelaamisen kannalta huomion arvoisena seikkana Xiaomi 13 Pro vaikuttaisi pakottavan ainakin joitakin pelejä 60 FPS:ään. Toki Android-peleistä iso osa kyseisellä FPS:llä toimii muutenkin, mutta testaamistamme peleistä New State tarjoaa nykyisin myös 90 FPS:n tilan ja Alto’s Odyssey sekä Alto’s Adventure tukevat virallisesti 120 FPS:ää, mutta kaikissa kolmessa pelissä Xiaomi 13 Pro pysyi näyttönsä osalta 60 hertsissä. Toisaalta Call of Duty Mobile pyöri korkean FPS:n tilassaan ongelmitta 90 FPS:n nopeudella, eli kaikkia pelejä rajoitus ei koske.

Kehittyneen LTPO-tekniikan myötä näyttö vaikuttaisi kykenevän mukautumaan virkistystaajuuttaan sovellusten FPS:ään. Ainakin GFXBenchin ja 3DMarkin grafiikkatesteissä virkistystaajuus näytti elävän FPS:n mukana, eli näyttö toimii ikään kuin tietokonepuolen G-Sync ja FreeSync-näytöistä tuttuun tapaan. Käytännön peleissä vastaavaa ei kuitenkaan ollut juuri havaittavissa, sillä pelit lukitsivat FPS:nsä ja pysyivät tavoitteessaan tasaisesti. Mukautuva virkistystaajuus voineekin vaatia peleiltä erillistä tukea, mutta joka tapauksessa kyseessä on väistämättä mielenkiintoinen uutuus puhelinmarkkinoille.

Ajoimme Xiaomille myös synteettiset testit ja verrokkeina taulukossa toimivat valmistajan oma viime vuoden Snapdragon 8 Gen 1:llä varustettu Xiaomi 12 Pro sekä Snapdragon 8 Gen 2:t sisältävät OnePlus 11 ja Samsung Galaxy S23 Ultra. Xiaomi pärjäsi synteettisissä testeissä vertailukelpoisesti kilpakumppaneidensa kanssa, mutta syystä tai toisesta 3DMark WildLife Extremen tulos jäi huomattavan alhaiseksi. Käytännön pelikokeiluissa minkäänlaista hidastelua ei kuitenkaan ollut havaittavissa ja GFXBenchin grafiikkatesteissä Xiaomi sai piirilleen tavanomaisia tuloksia.

Prosessoria rasittavassa CPUThrottle-testissä Xiaomi 13 Pron suorituskyky laski 15 minuutin aikana 76 prosenttiin maksimista, mikä on lippulaivaluokassa kohtalaisen tavanomainen taso. Grafiikkapuolta kuormittavassa 3DMark WildLife Extreme -rasitustestissä puhelin puolestaan sai epärealistisen 99,6 prosentin tuloksen, sillä jo lähtötulos jäi synteettisen perustestin tavoin selvästi alhaisemmaksi, kuin piirin teoriassa pitäisi kyetä antamaan. Toisaalta heikoin kierros pysyi käytännössä ennallaan ja siten parempana kuin esimerkiksi Samsung Galaxy S23 Ultralla, joka laski heikoimmillaan 2651 pisteeseen, eli jäähdytyskyky vaikuttaisi kohtalaisen hyvältä.

GFXBench Manhattan Battery -testissä puhelin keskeyttää rasituksen ylikuumenemisen myötä, mikä on aiemmista Xiaomeista tuttua. Kyseinen testipatteristo on kuitenkin myös muillakin puhelimilla aiheuttanut ongelmia, eivätkä esimerkiksi Samsunginkaan laitteet suorita sitä loppuun saakka, vaan valittavat virheestä.

Kokonaisuudessaan Xiaomi 13 Pron lämpöjenhallinta vaikuttaakin pääosin hyvältä ja viime vuoden malleista tuttua suorituskyvyn romahtamista ei enää ollut havaittavissa lainkaan. Synteettisissä rasitustesteissä puhelin lämpeni sormiin tuntuvasti ja jopa hieman kuumaksi, mutta reaalimaailman käytössä, eli tavanomaisissa peleissä lämpeneminen oli hillitympää, eikä ainakaan allekirjoittaneen makuun häiritsevää.

Lämpökameran kuvat Xiaomi 13 Prosta ovat todennäköisesti hieman vääristäviä, sillä puhelimen pinta on erittäin heijastava, joten lämpökameran on vaikea saada tarkkaa lukemaa. Puhelimen lämpötilat vaikuttivat rasitustestissä kuitenkin nousevan joka puolelta maksimissaan noin 44 asteeseen, mutta todennäköisesti käytännön lämmöt olivat jossain lähellä S23 Ultran testeissä saavuttamaa 47 astetta.

Testasimme myös puhelimen pakkasenkestoa asettamalla sen -18 celsiusasteen lämpöiseen pakastimeen ja tarkistamalla puhelimen toimintakunnon ja akun varauksen 30, 60 ja 120 minuutin välein. Tarkistukseen kuului nopea puhelimen yleiskäyttö, sekä YouTube-videon toistaminen. Jo puolen tunnin pakkasessa olon jälkeen Xiaomi 13 Pro oli jo huomattavan kylmä käsitellä ja mielenkiintoisesti painikkeet olivat hieman jäykät, mutta kuitenkin edelleen toimivat. Puhelin itsessään toimi ongelmitta, video toistui sulavasti ja äänetkin toimivat edelleen.

Kahden tunnin jälkeen puhelin oli jo selvästi kuuran peitossa ja laitteeseen oli myös tullut ilmoitus siitä, kuinka lämpötila on liian alhainen. Ilmoituksesta huolimatta puhelin toimi edelleen ongelmitta, joskin painikkeet olivat edelleen varsin jäykän tuntuiset. Painikkeiden jäykkyys katosi jo muutamissa minuuteissa puhelimen ollessa jälleen lämpimässä huoneilmassa.

 

Akunkesto ja latausnopeus

Akunkeston osalta Xiaomi 13 Pro ei valitettavasti onnistunut vakuuttamaan. Viime vuoden Xiaomi 12 Prohon nähden parannusta on selvästi tapahtunut ja kahden päivän ylitys onnistuu useimmiten, mutta kovemmalla käytöllä akkua sai kuitenkin latailla edelleen jo ensimmäisen päivän päätteeksi. Kolmatta päivää puhelin ei testijaksolla kestänyt yhdellä latauksella kertaakaan.

Kyseessä ei ole yleisesti lippulaivaluokassa suoranaisen huono akunkesto ja parannusta on viime vuodesta tapahtunut, mutta toisaalta Snapdragon 8 Gen 2 on osoittautunut jo muissa puhelimissa viime vuoden piirejä energiatehokkaammaksi. Sen myötä tasaista kahden päivän ylitystä voisi lippulaivapuhelimelta tänä vuonna jo odottaa ja esimerkiksi Samsung Galaxy S23 Ultra jaksoi testijaksollaan yhdellä latauksella kolmekin päivää kevyemmällä käytöllä.

Teema pidettiin testijaksolla tummana, mikä voi säästää AMOLED-näytön kanssa jonkin verran akkua ja virkistystaajuus adaptiivisena 120 hertsissä. Testijaksolla puhelimen käyttöön kuului mm. puheluiden puhumista pikaviestinsovelluksilla kuten WhatsAppilla ja Slackilla viestittelyä, Twitterin ja TikTokin selailua sekä YouTube-videoiden katsomista ja nettiselailua. Pariin otteeseen puhelinta käytettiin myös GPS-navigointiin ja laitteella myös pelattiin jonkin verran. Sisätiloissa puhelin oli useimmiten yhdistettynä WLAN-verkkoon ja ulkona käytössä oli 4G-verkot yhdellä SIM-kortilla.

Latausnopeuden osalta Xiaomi toimii vakiona pykälän täyttä vauhtia hitaammalla nopeudella ja täysi latausteho on otettava itse päälle asetuksista ”Nopeuta latausta” -valikon takaa. Xiaomi lupailee 13 Pron täyttyvän peräti 19 minuutissa, mutta aivan lupaukseen ei meidän testeissämme kuitenkaan päästy, kun puhelimen annetaan kuluttaa akku täysin loppuun, niin että laite sammuu. Laturiin liittämisen jälkeen käynnistymiseen menee pieni hetki ja tyhjästä täyteen lataaminen kesti nopeutetun tilan kanssa 24 minuuttia, mikä on kuitenkin erittäin nopea tulos. Ilman nopean latauksen erikseen päälle ottamista tyhjästä täyteen lataaminen kestää noin 32 minuuttia, mikä sekin on verrattain vikkelä tahti.

 

Yhteenveto

Kokonaisuutena Xiaomi 13 Pro on edeltäjäänsä nähden varsin merkittävä päivitys, mutta niin sietää ollakin peräti 200 eurolla nousseen suositushintansa myötä. Aivan täysin 1300 euron hinnan asettamia odotuksia puhelin ei kuitenkaan onnistu täyttämään.

Fyysinen rakenne puhelimessa ei juuri jätä toivomisen varaa, vaan kuten viime vuonnakin on Xiaomi 13 Pro kädessä laadukkaan tuntuinen. Massasta poikkeavana yksityiskohtana takakuori on lasisen sijaan keraaminen, mutta käytännössä ainakaan omissa käsissäni tämä ei ole havaittavissa kuin pykälän korkeampana painona. Tänä vuonna puhelimeen on myös lisätty mukaan IP68-sertifikaatti, joten kosteuttakaan ei tarvitse pelätä, mikä olikin viime vuonna jopa kummastuttava puute ja 1300 euroon ehdottomasti jo vaadittavakin ominaisuus.

Kaareutuvan näytön myötä laite on myös kokoonsa nähden kohtalaisen siron tuntuinen, mutta näytön vahinkokosketusten tunnistus jättää hieman toivomisen varaa, sillä testijaksolla puhelin rekisteröi useaan otteeseen reunoiltaan ylimääräisiä painalluksia. Näyttö itsessään puolestaan on erinomainen. Samsungin uuden E6-AMOLED-paneelin myötä kuvanlaatu on luonnollista, kuten tässä hintaluokassa voi odottaa, minkä lisäksi internetin lähteiden mukaan tiettävästi LTPO 4 -tekniikkaa käyttävä näyttö on myös virkistystaajuuden vaihtelultaan sulavin, mitä olemme tähän mennessä io-techissä nähneet. Näyttö jopa mukautuu suorituskykytestien FPS:n heittelyyn tietokonepuolen FreeSync- ja G-Sync-näytöistä totuttuun tapaan. Valitettavasti tätä mukautumista ei kuitenkaan testaamissamme peleissä nähty, vaan monet peleistä lukittautuivat näytön kera 60 hertsiin, eli pelien osalta mukautuminen voisi kenties vaatia erillistä tukea.

Sirojen mittojen vastapainona puhelimen 4820 mAh:n akku on hieman kovimpia kilpailijoita pienempi. Kapasiteettiero ei käytännössä ole kuitenkaan suuri, mutta valitettavasti Xiaomi 13 Pron akunkesto jätti silti toivomisen varaa. Käytännössä laitteen sai kestämään yhdellä latauksella juuri ja juuri kaksi päivää, mikä on viime vuoden Xiaomi 12 Prota paremmin, mutta sekä OnePlus 11, että Samsung Galaxy S23 Ultra onnistuvat akunkestonsa osalta voittamaan Xiaomin. Suorituskyky puolestaan on käytännössä kilpailijoista tuttua ja viime vuoteen nähden pitkäketoisen rasituksen kestokin on parantunut selvästi, eikä uutuusmallin suorituskyky enää käytännössä koskaan romahtanut.

Positiivisena puolena 120 watin pikalataus täyttää akun vain reilussa 20 minuutissa, minkä lisäksi langattomallekin lataukselle on tuki maksimissaan jopa 50 watin teholle.

Kameroiden osalta Xiaomi 13 Pro herätti kohtalaisen korkeat odotukset, sillä pääkamerana toimii peräti 1”-sensorikoon Sony IMX989 ja parhaimmillaan kameran jälki onkin älypuhelinmarkkinoiden ehdotonta kärkeä laadukkaan ja luonnollisen bokeh-efektin kera. Myös ultralaajakulmakamera on luokassaan perushyvä ja pääkameraan verrattuna 3,2-kertaisen zoomin tarjoava telekamera on myös laadukas. Telekamera erottuu erityisesti edukseen 10 cm:n minimitarkennusetäisyytensä myötä, sillä se mahdollistaa telekameralla makrokuvien ottamisen. Telekameran ja suurisensorisen pääkameran kanssa erilaisten lähikuvien ottaminen onkin Xiaomi 13 Prolla useimmiten suoranainen nautinto.

Valitettavasti kamerat eivät kuitenkaan aivan täysin onnistu vakuuttamaan tasaisuudellaan, sillä erityisesti pääkameran automatiikka osoittautui selvästi epätasaiseksi. Puhelinkameroille yleisestikin haastavassa kirkkaassa talvisessa auringonpaisteessa pääkamera sortuu harmillisen usein liialliseen kontrastiin ja erityisesti liialliseen saturointiin, minkä myötä kuvista tulee epäluonnollisen sinertäviä. Toisinaan kontrastointi puolestaan kääntyy myös päinvastaiseksi ja kuvat jäävät haaleaksi ja kirkkaat alueet voivat palaa myös puhki, mitä tapahtui pariin otteeseen myös telekameralla. Ongelmia ei tavattu helpommissa valaistusolosuhteissa, kuten sisätiloissa, mutta 1300 euron puhelimelta automatiikan toivoisi jo olevan parempaa. Mikäli Xiaomi saisi pääkameran toimimaan paremmin myös haastavissa olosuhteissa, olisi valmistajalla käsissään äärimmäisen hyvä kamerapuhelin.

Ohjelmiston osalta Xiaomi 13 Pro on tuttua Xiaomia, eli valmistajan MIUI peittää vakiokuntoisen Androidin kattavasti alleen, mutta tarjoaa vastapainona kohtalaisen hyvin kustomointimahdollisuuksia. Kolmannen osapuolen sovelluksia Xiaomi 13 Prossa on esiasennettuna hintaluokkaansa nähden yllättävän paljon, mutta positiivisena puolena ne ovat käyttäjän poistettavissa. Päivityslupaukseensa Xiaomi on tuonut tietoturvakorjausten osalta yhden vuoden lisää, eli valmistaja takaa kolme suurta Android-päivitystä ja viiden vuoden tietoturvakorjaukset, mikä on hyvä lupaus, mutta häviää suurten päivitysten osalta vuodella Samsungille ja OnePlus 11:lle.

Kokonaisuudessaan Xiaomi 13 Pro on puhelin, joka on parhaimmillaan erinomainen, mutta heikoimmillaan 1300 euron hintaansa hieman turhan ongelmallinen. Suorituskyky, näyttö ja kamera parhaimmillaan ovat puhelimen ehdottomia hyviä puolia, mutta valitettavasti akunkesto ja kameran automatiikan epätasainen toiminta haastavammissa olosuhteissa tekevät Xiaomi 13 Pron ehdottomasta suosittelemisesta sen korkeaan 1300 euron hintaansa vielä mahdotonta. Esimerkiksi 150 euron kalliimpi Samsung Galaxy S23 Ultra tarjoaa hintaeroon nähden vieläkin monipuolisemman ja toimintavarmemman kokonaisuuden.

Plussaa

  • Snapdragon 8 Gen 2
  • 120 watin pikalataus
  • Laadukas näyttö kehittyneellä LTPO-tekniikalla
  • Monipuolinen kolmen polttovälin kamerajärjestelmä
  • Telekameran makrokuvien laatu
  • Parhaimmillaan erinomainen pääkameran kuvanlaatu varauksin
  • Päivitystuki varauksin (3 Android-päivitystä & 5 vuoden tietoturvakorjaukset)

Miinusta

  • Pääkameran automatiikan haasteet vaikeammissa kuvausolosuhteissa
  • Videokuvan laatu luokassaan
  • USB-liitäntä tukee vain 2.0-nopeuksia
  • Akunkesto varauksin
  • Hinta varauksin

Huomioitavaa

  • Puhelimen mukana toimitetaan 120 watin pikalatausta tukeva laturi
This site uses XenWord.
;