Huawei julkistaa uudet lippulaivapuhelimensa maaliskuun 27. päivä Pariisissa

Huawei on lähettänyt ulkomaisille medioille kutsut maaliskuun 27. päivä Pariisissa järjestettävään julkistustilaisuuteen. Kutsu paljastaa, että kyseessä on uudet lippulaivamallit, mutta tarkemmista mallimerkinnöistä ei ole vielä mainintaa. On kuitenkin varsin helppo päätellä, että kyse on P10-mallien seuraajista - on kyse sitten lopulta P11- tai huhutuista P20-mallinimistä. Ennakkohuhujen…

OnePlus aloitti Oreo-päivityksen syöttämisen 5T-puhelimelleen

OnePlus on aloittanut tänään Oreo-päivityksen jakelun 5T-älypuhelimelleen. Järjestyksessään tuorein OnePlus-puhelin on hieman nurinkurisesti viimeinen, joka päivittyy uuteen Android-versioon. Aiemmin Oreon ovat jo saaneet OnePlus 3-, 3T- ja 5-mallit. Päivitys kantaa OxygenOS 5.0.2 -nimeä ja sisältää samalla uudistuksia myös käyttöliittymään ja sovelluksiin. 5T:n ohella myös jo aiemmin Oreon…

Vivo X20 Plus UD:ssä on markkinoiden ensimmäinen näytön alle sijoitettu sormenjälkitunnistin

Vivo on julkistanut odotetusti X20 Plus UD -älypuhelimensa, jonka prototyyppiä se esitteli CES-messuilla kuun alussa. Kyseessä on markkinoiden ensimmäinen älypuhelin, joka on varustettu näytön alle sijoitetulla sormenjälkitunnistimella. Tunnistintekniikka on Synapticsin käsialaa. Vastaavien toteutusten voi odottaa yleistyvän myös muiden valmistajien high-end-puhelimissa tämän vuoden aikana.…

Testissä Huawei Mate 10 Lite

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto Huawei esitteli lokakuun puolivälissä Mate 10 –lippulaivamalliensa rinnalla myös edullisemman vaihtoehdon keskihintaluokkaan. Mate 10 Lite –nimen saanut malli on käytännössä sama laite, kuin syyskuun lopulla Kiinassa…

Testissä Motorola Moto G5S ja G5S Plus

Testasimme Motorolan G5-perusmallia viime vuoden huhtikuussa ja hieman paremmin varusteltua G5 Plus –mallia kesäkuun alussa. Edullisempi G5 oli testaajan mieleen, eikä kalliimpi G5 Plussakaan ollut lainkaan hullumpi laite pienen pettymyksen tuottaneesta kamerasta huolimatta. Lenovo laajensi Motorola-mallistoa viime vuonna melko voimakkaasti ja ehkäpä erikoisin ratkaisu oli päivittää G5-malleja…

Ducky esitteli Blade Air -näppäimistön Cherryn uusilla matalaprofiilisilla mekaanisilla kytkimillä

Uutisoimme eilen Cherryn julkaisseen uuden matalaprofiilisen MX Low Profile RGB -näppäinkytkimen mekaanisiin näppäimistöihin. Näppäimistövalmistajista Ducky näki tilaisuutensa tulleen ennen muita valmistajia ja julkaisi ensimmäiset tiedot kyseisiä kytkimiä käyttävästä näppäimistöstään. Duckyn ensimmäinen Cherry MX Low Profile RGB -kytkimiä käyttävä näppäimistö on Blade Air. Mekaaniseksi…

HTC esitteli uuden U11 EYEs -älypuhelimen keskihintaluokkaan

HTC on julkistanut tänään uuden U11 EYEs -älypuhelimensa, joka sijoittuu ylempään keskihintaluokkaan. Uutuus muistuttaa kalliimpia U11-malleja sekä lasista ja metallista koostuvan ulkokuorensa että kylkiin sijoitetun Edge Sense -puristuksentunnistuksen osalta. Puhelimen rakenne on lisäksi IP67-suojattu. Laitteen keskeisimpiä uutuusominaisuuksia on viiden megapikselin kaksoisetukamera, joiden…

HTC aloitti Oreo-päivitykset U11-puhelimeensa Pohjoismaissa ja laski laitteen hinnan 599 euroon

HTC on tiedottanut tänään aloittaneensa Android 8.0 Oreo -päivityksen syöttämisen U11-lippulaivapuhelimeensa Pohjoismaissa. Päivitys on hieman myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan ja HTC pahoittelikin jo asiaa viime viikolla. Päivitystiedoston koko on noin 1,3 gigatavua ja io-tech asensi sen jo onnistuneesti omaan U11-testilaitteeseensa. Tavanomaisten Android Oreo -uudistusten ohella…

NVIDIA esitteli BFGD-näyttökonseptin: 65″, 4k UHD, HDR & 120 Hz

NVIDIA esitteli CES 2018 -messuilla uuden Big Format Gaming Displays- eli BFGD-konseptin yhteistyössä Asuksen, HP:n ja Acerin kanssa. Konseptin taustalla on ajatus tuoda PC-pelaajien näyttötekniikat olohuoneeseen, jossa on perinteisesti isokokoinen televisio, mutta niistä puuttuu esimerkiksi pelikokemusta parantava korkea virkistystaajuus ja alhainen input lag -viive. Asus julkaisi samalla…

Testissä Asus ZenFone 4

Sisällysluettelo... Pakkaus ja oheistarvikkeet Rakenne, tekniset ominaisuudet & yleisiä huomioita Käyttöjärjestelmä Kamera Suorituskyky ja akunkesto Yhteenveto Asus esitteli ZenFone 4 -malliston alun perin elokuun puolivälin jälkeen, minkä jälkeen Euroopan lanseeraus tapahtui syyskuun loppupuolella. Koko malliston kantava ajatus on tarjota erilaisia kaksoiskameraratkaisuja useissa…

Sonyltä uudet Xperia XA2- ja XA2 Ultra -älypuhelimet keskihintaluokkaan

Sony on esitellyt CES 2018 -messuilla Las Vegasissa uudet keskihintaluokkaan sijoittuvat Xperia XA2- ja XA2 Ultra -älypuhelimet. Alumiinikuoriset uutuudet keskittyvät erityisesti selfie-kuvaukseen ja Sonyn lippulaivamalleista poiketen niiden sormenjälkitunnistin on sijoitettu takakuoreen. Teknisellä osastolla molemmista XA2-malleista löytyy Snapdragon 630 -järjestelmäpiiri sekä Sonyn aiemmista…

HMD Global julkisti toisen sukupolven Nokia 6 -älypuhelimensa

HMD Global on julkistanut odotetusti tänään uuden toisen sukupolven version Nokia 6 -älypuhelimestaan. Uudistukset ovat melko maltillisia. Laitteen ulkomitat ovat pienentyneet pituussuunnassa 5,2 mm, kiitos takakuoreen siirretyn sormenjälkitunnistimen. Paino on kasvanut kolmella grammalla. Ulkonäköön on haettu lisäpotkua metallinkiiltoisilla korostusraidoilla. Järjestelmäpiiri on päivittynyt…

Testissä Apple iPhone X

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat Face ID Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto Apple esitteli uudet iPhonensa tänäkin vuonna syyskuussa (12. päivä), mutta julkaisun sisältö poikkesi hieman aiemmista vuosista. Kahden iPhone 8 –mallin ohella nähtiin nimittäin…

Seuraavan sukupolven matkapuhelinverkko 5G NR standardoitiin

Erilaisia 5G-verkkototeutuksia on ehditty testikäyttämään jo useampaankin otteeseen eri tapahtumissa ja tietyt alan toimijat ovat myös julkaisseet omia, yksityisiä 5G-nimellä markkinoituja verkkojaan. Varsinaista yhteistä standardia 5G-verkoille ei ole kuitenkaan ollut tähän mennessä olemassa. Useita langattomia verkkostandardeja hallinnoiva 3GPP eli 3rd Generation Partnership Project on nyt…

FCC-hyväksyntä paljasti Nokia 9:n teknisiä ominaisuuksia

HMD Globalin tiedetään valmistelevan Nokia 9 -lippulaivamallin julkaisua lähitulevaisuudessa. Joulumarkkinoille puhelin on jo myöhässä, mutta huhujen mukaan yhtiö tulee pitämään ainakin jonkin julkaisutilaisuuden Kiinassa 19. tammikuuta. Yhdysvaltain telehallintoviranomaisen FCC:n tuore hyväksyntä on nyt paljastanut Nokia 9:n oleellisimpia teknisiä yksityiskohtia. FCC:n paljastamien tietojen…

Samsung julkisti uudet Galaxy A8 (2018) -älypuhelimensa

Samsung on julkistanut tänään uudet vuosimallin 2018 Galaxy A8 -älypuhelimensa. Samsung uusii samalla nimeämiskäytäntöään, sillä nyt julkaistut Galaxy A8 (2018)- ja A8+ (2018) -mallit ovat seuraajia tämän vuoden Galaxy A5- ja Galaxy A7 -malleille. A8:n ja A8+:n eroja ovat lähinnä ulkomitat, näytön koko, muistimäärät ja akun kapasiteetti. Galaxy A8 -malliston suurimpiin uudistuksiin lukeutuu…

AMD julkaisi uudet Radeon Software Adrenalin Edition -ajurit näytönohjaimilleen

AMD on julkaissut jokavuotisen merkittävän ajuripäivityksensä. Seuraavan vuoden ajan yhtiön näytönohjainajurit tunnetaan nimellä Radeon Software Adrenalin Edition. Adrenalin-nimen kerrotaan tulevan erityisen kauniin värisestä Adrenalin-ruusulajikkeesta. Radeon Software Adrenalin Edition -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat kaksi täysin uutta ominaisuutta: Radeon Overlay ja AMD Link.…

Huawei julkisti Honor 7X- ja Honor View 10 -älypuhelimet Euroopan markkinoille

Huawei on julkistanut odotetusti Honor 7X- ja Honor View 10 -älypuhelimet Euroopan ja Yhdysvaltojen markkinoille. Honor 7X julkistettiin alunperin Kiinassa lokakuun alkupuolella ja View 10 puolestaan runsas viikko sitten. Honor View 10 on puolestaan hieman karsittu versio Mate 10 Pro -mallista. 18:9-kuvasuhteen näyttö on kooltaan 5,99 tuumaa, mutta sen paneelitekniikka on IPS LCD AMOLEDin…

Xiaomilta edulliset Redmi 5 -älypuhelimet 18:9-kuvasuhteen näytöllä

Xiaomi on esitellyt odotetusti uudet Redmi 5 ja Redmi 5 Plus -älypuhelimensa, jotka sijoittuvat hintahaitarin edullisempaan päähän, mutta tarjoavat siitä huolimatta tukun houkuttelevia ominaisuuksia. Kaksikon hieman pienikokoisempi ja edullisempi vaihtoehto on Redmi 5, joka on varustettu 5,7-tuumaisella 18:9 kuvasuhteen näytöllä, 2 & 16 tai 3 & 32 Gt muistilla, Snapdragon 450…

Testissä OnePlus 5T

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto Vaikka kyse ei OnePlussan edustajan mukaan ole yrityksen uudesta strategiasta, on kiinalaisvalmistaja julkaissut nyt kahtena vuonna peräkkäin joulumarkkinoille parannellun T-version…

Uusi artikkeli: Testissä Xiaomi Mi A1

io-techin joulukuun ensimmäisessä mobiililaitearvostelussa tutustutaan kiinalaisen Xiaomin syksyllä julkaisemaan Mi A1 -älypuhelimeen, joka kuuluu Googlen Android One -ohjelmaan ja tarjoaa siten muokkaamattoman Android-käyttöjärjestelmän. Positiivisena seikkana laite on tullut myyntiin myös Suomessa useamman eri jälleenmyyjän toimesta. Tässä artikkelissa tutustutaan laitteen teknisiin…

Testissä Xiaomi Mi A1

Sisällysluettelo... Rakenne, tekniset ominaisuudet & yleisiä huomioita Käyttöjärjestelmä Kamera Suorituskyky ja akunkesto Yhteenveto Xiaomi esitteli Xiaomi Mi A1:n syyskuun alussa ja sen luvattiin tulevan maailmanlaajuisesti myyntiin. Kyseessä on Android One -konseptiin perustuva älypuhelin, jonka pohjana on käytännössä Xiaomi Mi 5X. Android One -puhelimet ovat yleisesti ottaen…

Testissä Huawei Mate 10 Pro

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Työpöytätila ulkoisessa näytössä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto io-techin älypuhelinvuosi 2017 alkaa olla kohta loppusuoralla ja siitä hyvänä merkkinä on tämä Huawei Mate 10 Pro –testi, joka eräällä tavalla sulkee…

OnePlus aloitti Oreo-päivityksen syöttämisen OnePlus 3 ja 3T -malleille

OnePlus ilmoitti eilen aloittaneensa Android 8.0 Oreo -päivityksen syöttämisen viime vuonna julkaistuille OnePlus 3- ja 3T-älypuhelimilleen. Tämän myötä OnePlus on ensimmäisten valmistajien joukossa, jotka ovat julkaisseet Oreo-päivityksen olemassaoleville puhelinmalleilleen. Hieman hullunkurisen tilanteesta tekee se, että Oneplussan uudemmat 5- ja 5T-mallit käyttävät edelleen vanhempaa Android…

Testissä Apple iPhone 8 ja iPhone 8 Plus

Sisällysluettelo... Pakkaus ja sen sisältö iPhone 8: Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma iPhone 8: Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat iPhone 8: Kamera iPhone 8 Plus: Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma iPhone 8 Plus: Tekniset ominaisuudet ja –yksityiskohdat iPhone 8 Plus: Kamera Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä Suorituskyky Akunkesto Yhteenveto Applen uudet 11.…

OnePlus julkisti älypuhelimestaan parannellun 5T-version

OnePlus on julkistanut tänään kello 18 Suomen aikaa New Yorkissa alkaneessa tilaisuudessa uuden OnePlus 5T -älypuhelimensa. Valmistajan mukaan 5T sisältää OnePlus-yhteisön toivomia parannuksia sekä rauta- että softaominaisuuksiin. OnePus 5T:n keskeisimpiä uudistuksia ovat kuusituumainen 18:9-kuvasuhteen AMOLED-näyttö sekä uudistettu takakamera. Näyttö tukee 1080 x 2160 pikselin tarkkuutta sekä…

OnePlus 5T kattavien vuotojen kohteena

OnePlus on ilmoittanut julkaisevansa uuden 5T-älypuhelimensa ensi viikon torstaina (16. marraskuuta). Lähes kaikki keskeiset tiedot uutuusmalliin liittyen ovat kuitenkin nyt mitä nähtävimmin vuotaneet julki, sillä sekä kuvia että videomateriaalia ilmeisesti OnePlussan ennakkoon lähettämästä testilaitepakkauksesta on vuotanut useammankin tahon toimesta nettiin. Vuodoista ehkäpä kattavin nähtiin…

HTC julkisti uudet U11+ ja U11 Life -älypuhelimensa

HTC:n tänään julkistamat U11+ ja U11 Life asettuvat yrityksen mallistossa viime keväänä julkaistun U11-mallin ylä- ja alapuolelle. Molempien uutuusmallien varustukseen kuuluu vesisuojattu rakenne, Edge Sense -puristuksentunnistus, 3D-muotoiltu Liquid Surface -takakuori sekä Android Oreo -käyttöjärjestelmä. https://youtu.be/h6BCUyeifp4 HTC U11+ (otsikkokuvassa) on HTC:n uusi lippulaivamalli…

Razer julkaisi ensimmäisen älypuhelimensa

Razer on julkaissut parhaillaan käynnissä olevassa tilaisuudessaan ensimmäisen älypuhelimensa. Yhtiö hyökkää uudella Razer Phone -puhelimellaan suoraan lippulaivapuhelinten terävimpään kärkeen. Razer Phone rakentuu 5,7-tuumaisen 120 hertsin virkistystaajuuteen kykenevän 2560x1440-resoluution -IGZO-näytön ympärille. Näyttö tukee myös WCG:tä eli laajaa väriavaruutta (Wide Color Gamut) sekä…

Uusi artikkeli: Testissä Sony Xperia XZ1 Compact

io-techin lokakuun viimeisessä mobiililaiteartikkelissa tutustutaan Sonyn elokuun lopussa julkaisemaan Xperia XZ1 Compact -älypuhelimeen, joka on markkinoiden pienimpiä high-end-luokan Android-puhelimia. Laitteen keskeisimpiin ominaisuuksiin lukeutuu 4,6-tuumainen HD-näyttö, Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, 19 megapikselin Motion Eye -kamera sekä 2700 mAh akku. Artikkelissa käydään parin…