Intel Accelerated -tapahtumassa kerrottiin myös Intel Foundry Services -uutisia. IFS on Intelin puolijohdevalmistusyksikkö, joka tarjoaa paitsi Intelin valmistuskapasiteettia, myös IP-portfoliota asiakkaille.

Intel on panostanut tuotantolaitoksiinsa viime aikoina entistä vahvemmin ja se on esimerkiksi sijoittamassa yli 20 miljardia dollaria Arizonan tuotantolaitosten kehittämiseen ja laajentamiseen. Lisäksi paketointiin erikoistuneen New Mexicon laitoksen kehitykseen ollaan panostamassa 3,5 miljardia dollaria. Intel etsii parhaillaan myös paikkaa uudelle tuotantolaitokselle Euroopassa ja viime aikoina huhuissa sijoituspaikaksi on esiintynyt vahvimmin Saksan Baijerin osavaltio.

Intel Accelerated -tapahtumassa julkistettiin myös IFS:n ensimmäiset ison profiilin asiakkaat. Mobiilijätti Qualcomm tulee tuottamaan piirejään Intel 20A -prosessilla vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla. I20A-prosessi hyödyntää sekä RibbonFET-transistoreja että PowerVia-teknologiaa.

Toinen suurista asiakkaista on pilvipalvelumarkkinoiden kärkinimi Amazon. Toisin kuin Qualcomm, Amazon ei tule hyödyntämään Intelin valmistusprosesseja, vaan se tulee käyttämään IFS:n tarjoamia paketointipalveluita tulevissa Amazon Web Services -järjestelmäpiireissään.

Lähde: Intel