Milan-koodinimellisten Epyc-prosessoreiden odotetaan olevan Ryzen 5000 -sarjan kaltainen päivitys uusine Zen 3 -ytimineen mutta vanhoine IO-siruineen.

AMD julkaisi ensimmäiset Zen 3 -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit viime syksynä. Epyc-palvelinversioiden toimitukset on aloitettu niin ikään viime vuoden puolella, mutta varsinaista julkaisua odotellaan edelleen.

Nyt AMD on tiedottanut julkaisevansa 3. sukupolven Epyc-prosessorit 15. maaliskuuta kello 18 Suomen aikaa. Kutsusivuilla ei ole tilaisuudesta vielä sen tarkempia yksityiskohtia, mutta oletettavasti se tulee tapahtumaan ennakkoon nauhoitetun striimin voimin.

Milan-koodinimelliset 3. sukupolven Epyc-prosessorit perustuvat samoihin prosessorisiruihin, kuin Ryzen 5000 -sarjan työpöytäprosessorit. Prosessoreissa voi olla enimmillään kahdeksan prosessorisirua eli 64 ydintä. AMD:n odotetaan ottaneen myös IO-sirun osalta mallia työpöydältä, eli Milanista pitäisi löytyä sama 128 PCI Express -kaistaa ja kahdeksaa DDR4-3200-nopeudella toimivaa muistiväylää kuin Rome-koodinimellisistä 2. sukupolven Epyceistä.

Lähde: AMD

This site uses XenWord.
;