Työasemiin ja palvelimiin suunnattu 7 nanometrin Vega 32 Gt:n HBM2-muistilla on maailman ensimmäinen 7 nanometrin prosesilla valmistettu grafiikkapiiri.

AMD piti viime yönä Suomen aikaa oman Computex-esityksensä. Esityksen antia voidaan pitää suurimmalti osin odotettuna, sillä esillä olivat 7nm valmistusprosessilla toteutettu uusi työasema-Vega sekä Vega 56 Nano.

Vega 56 Nano ei ole varsinaisesti uusi tuote, sillä sitä on esitelty jo muun muassa AMD:n 2. sukupolven Ryzen-julkaisutilaisuuksissa ympäri maailman. Nyt PowerColorin suunnittelema näytönohjain on kuitenkin julkaistu virallisesti ja se saapuu myyntiin välittömästi ainakin osassa maailmaa.

7 nanometrin prosessilla valmistettu Vega oli puolestaan ensimmäistä kertaa esillä. AMD ei ole vielä paljastanut grafiikkapiirin tarkkoja yksityiskohtia ja tässä vaiheessa siitä tiedetään vain käytetty arkkitehtuuri ja että siinä on yhteensä 32 gigatavua HBM2-muistia. AMD:n mukaan palvelimiin ja työasemiin optimoitu grafiikkapiiri tukee joitain uusia koneoppimiseen liittyviä käskyjä ja yhtiö on parhaillaan päivittämässä Radeon ProRender -säteenseurantaa hyödyntämään koneoppimista.

Suorituskyvystä ei saatu vielä kouriintuntuvia lukuja, mutta AMD:n mukaan 7 nanometrin prosessi tarjoaa nykyiseen verrattuna kaksinkertaisen transistoritiheyden, kaksinkertaisen energiatehokkuuden ja yli 1,35 kertaisen suorituskyvyn.

AMD kertoi lopuksi myös monitulkintaisesti lupaavansa tuoda 7 nanometrin myös pelipuolelle. Se oli ajoitettu sopivasti 7 nanometrin Vegan julkaisuaikataulun yhteyteen, mutta saattoi yhtä hyvin viitata esimerkiksi Naviin ja 7 nanometrin Ryzeneihin. Siitä riippumatta, 7 nanometrin Vega julkaistaan vuoden jälkimmäisen puoliskon aikana Radeon Instinct -tuoteperheeseen. AMD:n näytönohjainten roadmap lupaa edelleen Navin ja toistaiseksi nimeämättömän sitä seuraavan sukupolven julkaisujen tapahtuvan vuoden 2020 loppuun mennessä. Navi tullaan valmistamaan 7 nanometrin valmistusprosessilla ja sitä seuraava sukupolvi parannetulla 7 nanometrin prosessilla.

Lähde: AnandTech, 7nm Vega kuva: UFD Tech

This site uses XenWord.
;