AMD:n B550-piirisarja tukee vuodon mukaan parhaimmillaan vain PCI Express 3.0 -standardia, mutta sen ei pitäisi estää Ryzen 3000 -prosessoreiden PCIe 4.0 -tuen hyödyntämistä.

AMD julkaisi Ryzen 3000 -sarjan yhteydessä vain yhden piirisarjan, X570:n. Huhuissa on pyörinyt kuitenkin jo pitkään A520- ja B550-piirisarjat, joista jälkimmäiselle saatiin varmistus, kun muun muassa HP julkisti ennakkoon tulevia tietokonemallejaan.

Siinä missä X570 on AMD:n itsensä suunnittelema ja tarkemmin Ryzen 3000 -sarjan I/O-siru toteutettuna eri prosessilla, on B550 huhujen mukaan ASMedian käsialaa kuten aiemmat AM4-piirisarjat. Tutun nimeämistavan mukaan B550 tulee olemaan valtavirran piirisarja, kun X570 on suunnattu kuluttajapuolen terävimpään kärkeen.

Hongkongilainen HKEPC on mennyt lipsauttamaan julki B550-piirisarjan teknisiä ominaisuuksia tuoreessa X570-emolevyarvostelussaan. Tässä vaiheessa ei voida vielä varmistaa, että tiedot pitävät paikkaansa, mutta ne eivät vastaa AMD:n aiempia piirisarjoja joten yksinkertainen kirjoitusvirhe on epätodennäköinen. Lisäksi kun otetaan huomioon piirisarjan lähestyvä julkaisu ja yleisesti tietojen sopivuus uuteen keskiluokan piirisarjaan, voidaan vuotoa pitää hyvin suurella todennäköisyydellä aitona.

HKEPC:n mukaan B550-piirisarja ei tue PCI Express 4.0 -väylää, mikä sopii yksiin aiempien huhujen kanssa. Sivuston mukaan piirisarja tukee kahta USB 3.2 Gen 2 -liitäntää, kuutta USB 2.0 -liitäntää, tuttuja 0, 1 ja 10 RAID-tiloja sekä kahden näytönohjaimen käyttöä ja luonnollisesti prosessoreiden ylikellotusta. SATA-väyliä on tuettuna neljä ja yleiskäyttöisiä PCI Express 2.0 -linjoja kahdeksan, joiden lisäksi on tarjolla neljä PCIe 3.0 -linjaa, jotka voi konfiguroida PCIe-linjoiksi tai neljäksi SATA-väyläksi.

Vaikka B550 ei näillä näkymin tue PCI Express 4.0 -standardia omien väyliensä, sen ei pitäisi estää Ryzen 3000 -sarjan prosessoreiden PCIe 4.0 -tuen hyödyntämistä näytönohjaimen ja yhden M.2-liitännän muodossa. AMD on estänyt PCIe 4.0 -tuen aiemmilta piirisarjoiltaan myös prosessoreiden osalta, mutta ei ole syytä olettaa sen pätevän nimenomaan Ryzen 3000 -sarjaa ajatellen julkaistuille 500-sarjan piirisarjoille.

Lähde: HKEPC

This site uses XenWord.
;