AMD Advancing the High-Performance Computing Experience -otsikolla pidettävä esitys on toimitusjohtaja Sulle jo kolmas Computex-keynote.

Tekniikkamessut tekevät tänä vuonna laajalti paluun fyysisiin tapahtumiin koronakurimuksen jäljiltä. Computex-messut ovat yksi fyysiseen formaattiin palaavista tapahtumista ja ne järjestetään 24.-27. päivä kuluvaa kuuta Taiwanin Taipeissa.

Computex-messut järjestävät TAITRA ja TCA ovat ilmoittaneet AMD:n Lisa Sun tulevan tänäkin vuonna avaamaan toimitusjohtajien keynote-esitysten sarjan. Kysessä on kolmas kerta, kun Su pitää keynote-esityksen Computexissa. Keynote-esityksen otsikoksi kerrotaan ”AMD Advancing the High-Performance Computing Experience”. Sun esitys pidetään 23. toukokuuta kello 9 aamulla Suomen aikaa.

Yleisellä tasolla AMD:n odotetaan kertovan tapahtumassa lisätietoja ainakin tulevista Zen 4 -prosessoreistaan, RDNA3-näytönohjaimista sekä Xilinxin tuotteista ja niiden integraatiosta yhtiön tuoteportfolioon. Yhtiö on jo varmistanut, että se tulee integroimaan Xilinxin AI-kiihdyttimiä prosessoreihinsa ensi vuodesta alkaen. Zen 4 saapuu puolestaan myyntiin jo kuluvana vuonna niin Ryzen 7000 -sarjana kuin Epyceinäkin. Myös RDNA3-arkkitehtuuri tullaan julkaisemaan kuluvan vuoden aikana.

AMD:n Lisa Su:n lisäksi Computexin CEO Keynote -esityksiä tulevat pitämään NXP:n toimitusjohtaja Kurt Sievers, Supermicron toimitusjohtaja Charles Liang ja Micronin varajohtaja David Moore. Lisäksi Microsoftin Panos Panay ja Nicole Dezen tulevat pitämään matalamman profiilin keynoten.

Lähde: Computex

 

This site uses XenWord.
;