Vuodon takaa löytyy verrattain uusi nimi Patrick Schur, joka on toimittanut nimettömäksi jätetyn AIB-valmistajan BIOS-tiedoston Igor's Labin käsiin.

AMD tulee esittelemään RDNA2-arkkitehtuurin ja siihen perustuvat Radeon RX 6000 -sarjan näytönohjaimet viikon kuluttua eli 28. lokakuuta. Julkaisun lähestyessä vuodot tulevien näytönohjainten yllä jatkuvat yleensä kiihtyvään tahtiin, eikä RX 6000 -sarja tee tähän poikkeusta.

Verrattain tuore vuotaja Patrick Schur on napannut taakseen merkittävästi lisää uskottavuutta tuoreimman RDNA2-vuodon myötä. Schur on toimittanut Igor’s Labin Igor Wallossekille nimettömäksi jätetyn AIB-valmistajan (Add-In Board partner) Radeon RX 6800 XT -näytönohjaimen BIOSin. Kyseisen AIB-mallin kerrotaan kuitenkin olevan keskitasoa parempi. Wallossek on jättänyt artikkelistaan pois tiettyjä tietoja, ettei se pilaa jännitystä tulevan julkaisun ympärillä. Lisäksi on mahdollista, että BIOS-versio ei ole lopullinen julkaisuversio.

Kyseisen Radeon RX 6800 XT:n BIOS-version maksimikellotaajuus grafiikkapiirille on asetettu 2800 MHz:iin ja muisteille 1075 MHz. Muistikellotaajuus tarkoittaa käytännössä 17,2 Gbps:n maksiminopeutta. Kyseessä ovat siis ylikellotuksen ylärajat, eikä se tarkoita näytönohjainten todellisuudessa toimivan kyseisillä kellotaajuuksilla.

Mielenkiintoisemmat tiedot löytyvätkin muilta välilehdiltä. Grafiikkapiirin tehonkulutusrajaksi on asetettu 255 wattia. Tehonkulutusrajaa voi korottaa ylikellotusta ajatellen maksimissaan 15 %, mikä nostaisi GPU:n kulutusrajan korkeimmillaan 293 wattiin. Tämän nimenomaisen AIB-valmistajan BIOS-version tavoitekellotaajuus grafiikkapiirille on 2577 MHz, minkä Wallossek arvioi tarkoittavan noin 2,3 – 2,4 GHz:n ilmoitettua Boost-kellotaajuutta ja noin 2,1 – 2,3 GHz:n Game-kellotaajuutta. Arviot perustuvat RDNA1-arkkitehtuuriin perustuneen Navi10-grafiikkapiiriin suhteessa sen tavoitekellotaajuuteen. Muistikellotaajuus on puolestaan maksimissaan 1000 MHz, mikä tarkoittaa 16 Gbps:n nopeutta.

Lähde: Igor’s Lab

This site uses XenWord.
;