Applen julkaisutilaisuudessa tullaa esittelemään näillä näkymin ensimmäinen tai ensimmäiset yhtiön omiin Arm-järjestelmäpiireihin perustuvat Mac-tietokoneet.

Applen perinteinen syksyinen iOS:n ja iPhonen julkaisutilaisuus jouduttiin jakamaan koronapandemian aiheuttamien viivästysten vuoksi kahtia. Yhtiöllä on siitä huolimatta taskussaan vielä yksi tälle syksylle mahtuva julkaisutilaisuus.

Applen seuraava julkaisutilaisuus pidetään viikon kuluttua 10. marraskuuta kello 20.00 Suomen aikaa. ”One More Thing” -kiusoittelulla koristeltu tilaisuuskutsu ei kerro, mitä yhtiö aikoo tilaisuudessa esitellä, mutta todennäköisimmin kyse on ensimmäisestä tai ensimmäisistä Applen omiin Arm-järjestelmäpiireihin perustuvista Mac-tietokoneista. Lisäksi tapahtumassa tultaneen julkaisemaan valmis versio aiemmin tänä vuonna WWDC-messuilla esitellystä Big Sur- eli macOS 11 -käyttöjärjestelmästä.

Uuden MacBookin puolesta puhuu aiempien vuotojen lisäksi Applen sivuilleen sijoittama lisätyn todellisuuden sovellus. Sovelluksessa on animoitu Applen logo, joka makaa ensin pinnan tasaisesti, mutta aukeaa sitten kannettavan näytön tapaan ylös paljastaen altaan sateenkaarimaisen väriloiston. Voit katsoa videon lisätyn todellisuuden animaatiosta esimerkiksi tästä Neil Cybartin twiitistä.

Lähde: Apple

This site uses XenWord.
;