Tähän mennessä virallisesti esitellyistä tai vuotokuvissa nähdyistä Radeon RX 5700 XT -malleista järeimmät ovat Asuksen ROG Strix ja PowerColorin Red Devil.

Asus on julkistanut Radeon RX 5700 -sarjan näytönohjaimensa. Lisäksi erilaisista lähteistä on vuotanut useiden muiden valmistajien omaan suunnitteluun perustuvia malleja.

Asus aikoo julkaista näillä näkymin yhteensä kuusi omaan suunnitteluun perustuvaa RX 5700 -näytönohjainta. Asuksen sivuilla on listattuna sekä perusmallista että XT:stä kolmituulettimisin jäähdytysratkaisuin varustetut ROG Strix- ja TUF Gaming X3 -mallit, joiden lisäksi perusversiosta on julkistettu Dual-sarjaan sijoittuvan kahden tuulettimen jäähdytysratkaisulla varustettu RX 5700 EVO. Overclocker’s UK on puolestaan listannut sivuillaan jo XT-version Dual EVOsta.

Asus ei julkistanut vielä tulevien malliensa kellotaajuuksia, mutta paljasti että ROG Strix -mallit saapuvat myyntiin 16. elokuuta, TUF Gaming X3 -mallit 23. elokuuta ja Dual Radeon RX 5700 EVO 30. elokuuta. Overclocker’s UK on jo listannut omilla sivuillaan ROG Strix RX 5700 XT -mallin 529,99 punnan eli noin 575 euron hintaan, TUF Gaming X3 RX 5700 XT -mallin 458,99 punnan eli noin 499 euron hintaan ja Dual Radeon RX 5700 XT EVOn 428,99 punnan eli noin 466 euron hintaan. Toistaiseksi ei ole varmuutta, ovatko hinnat virallisia vain julki vain näön vuoksi.

Asuksen virallisesti julkistamien näytönohjainten lisäksi nettiin on vuotanut liuta kuvia muiden valmistajien omaan suunnitteluun perustuvista malleista. XFX valmistelee kuvien perusteella ainakin kahta erilaista mallia. RX 5700 THICC2 mukailee XFX:n suosituimpiin muotoiluihin lukeutuvan Double Dissipation -jäähdyttimen muotokieltä, kun toistaiseksi nimetön malli on muotoilultaan selvästi kulmikkaampi.

PowerColorin RX 5700 Red Devil on poikkeuksellisen suurikokoinen näytönohjain. Se on varustettu kolmituulettimisella jäähdytysratkaisuilla, joka puhaltaa massiiviseen alumiinirivastoon. Alumiinirivasto jatkuu vielä pitkälle yli kortin piirilevyn. Lähinnä Aasiassa toimiva Yeston tuo tarjolle puolestaan animehenkisiä näytönohjaimia sekä pinkein että vaalean sinisin jäähdytysratkaisuin. Järeämmällä jäähdyttimellä varustetussa mallissa kuoret ovat valkoista ja pinkkiä ja tuulettimia on kolmin kappalein, kun keveämpi kaksikosta on varustettu vaalean sinisellä jäähdyttimellä, joka on muotoiltu muistuttamaan pehmolelun kasvoja.

Lähteet: Asus, VideoCardz (1), (2), (3), Guru3D

This site uses XenWord.
;