LG:n toimitusjohtaja on vahvistanut muutoksien olevan edessä, muttei tarkentanut, millaisista muutoksista on kyse.

Suomen markkinoilta pitkälti kadonnut korealainen LG on mahdollisesti poistumassa kokonaan älypuhelinmarkkinoilta. The Korea Herald uutisoi LG:n toimitusjohtajan vahvistaneen jonkinlaisten muutosten olevan tulossa yhtiön matkapuhelinpuolen tehtyä 4,5 miljardin tappiot viimeisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan Business Korea on uutisoinut huhuista, joiden mukaan vietnamilainen Vingroup olisi mahdollisesti ostamassa korealaisjätin älypuhelinpuolen.

LG:n toimitusjohtajana toimiva Kwon Bong-seok on ilmoittanut keskiviikkona, että yrityksen älypuhelinpuolelle on tulossa suuria muutoksia. Kwon Bong-seokin mukaan yritys harkitsee kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, mukaan lukien puhelinpuolen myymistä, markkinoilta vetäytymistä ja supistamista. Tulevista päätöksistä huolimatta yrityksen työntekijöiden työsuhteiden luvataan säilyvän.

Täysin yllättäen LG:n toimitusjohtajan kommentit eivät ole tulleet, vaan LG:n puhelinpuolen kohtalosta on huhuiltu alun perin jo vuonna 2019, jolloin korealaisyritys ulkoisti osan edullisemman pään puhelintuotannostaan. Tuolloin suuremmat huhut kuitenkin kumottiin ja ulkoistaminen perusteltiin säästötoimena, joka mahdollisti laajemman tuotannon edullisempaan hintaan.

Säästötoimista huolimatta huhut LG:n puhelinpuolen kohtalosta ovat jatkuneet, sillä yrityksen puhelinpuoli on tuottanut tappiota viimeiset viisi vuotta, minkä myötä Kwon Bong-seok onkin ilmoittanut muutosten olevan nyt tulossa.

Eilen, 21. tammikuuta, Business Korea uutisoi huhuista, joiden mukaan vietnamilainen Vingroup olisi mahdollisesti ostamassa LG:n älypuhelinpuolen. Vingroup on ollut älypuhelinmarkkinoilla mukana vuodesta 2018 saakka ja se on toiminut ODM-valmistajan suuremmille älypuhelinvalmistajille kuten juurikin LG:lle. Tällä hetkellä se on Vietnamin kolmanneksi suurin älypuhelinvalmistaja, jonka edellä ovat korealainen Samsung ja kiinalainen Oppo.

Huhujen mukaan Vingroupin motivaationa LG:n puhelinpuolen ostolle olisi laajentuminen Yhdysvaltain markkinoille, jossa LG:llä oli viime vuonna 12,9 prosentin markkinaosuus.

Lähteet: The Korea Herald, Business Korea

This site uses XenWord.
;