Io-techin vuodenvaihteessa tapahtuvaa virallista avaamista valmistellaan kulisseissa jo kovalla tohinalla ja osana sitä on luonnollisesti testiartikkelien tekeminen.

Sivuston mobiiliosion ensimmäisenä juttuna tullaan näkemään testi Huawein marraskuun puolivälissä julkaisemasta Mate 9 Pro -älypuhelimesta, joka tulee Suomessa kauppoihin juuri ennen joulua 849 euron suositushintaan. Kyseessä on yrityksen tämänhetkinen lippulaivamalli Suomen markkinoilla ja samalla myös yksi loppuvuoden ehdottomasti kiinnostavimmista älypuhelinjulkaisuista.

Mate 9 Pron keskeisiä, allekirjoittaneen kaltaisen mobiilinörtin mielenkiinnon herättäviä ominaisuuksia ovat mm. 5,5-tuumainen kaarevareunainen AMOLED-näyttö, upouusi Kirin 960 -järjestelmäpiiri Mali-G71MP8-grafiikkasuorittimella, Android 7.0 Nougat -pohjainen EMUI 5.0 -käyttöliittymä sekä 20 ja 12 megapikselin kamerasensoreita käyttävä kaksoiskamera. Lisäksi 4000 mAh litium-polymeeriakun tarjoama toiminta-aika on mielenkiintoista päästä toteamaan käytännössä.

Kaikkiin edellä mainittuihin ominaisuuksiin tullaan perehtymään asianmukaisella tarkkuudella tammikuisessa artikkelissamme ja kuuntelemme myös mieluusti lukijoiden mielipiteitä ja ideoita tähän sekä muihin tuleviin artikkeleihin liittyen.

Ennen sitä ohessa hieman ennakkomaistiaisia Mate 9 Pro:n testiartikkelista ”unboksaus”-henkisen vapaamuotoisen kuvagallerian muodossa:

This site uses XenWord.
;