Eri laitteiden prototyypit ovat usein mielenkiintoista katseltavaa. Ne antavat usein aivan uuden näkökulman siihen, millaisen kehityskaaren lopullinen tuote on käynyt läpi.

Nyt Vicen Motherboard raportoi italialaisesta keräilijästä, Giulio Zompettista, joka on saanut käsiinsä useampia Apple Watchin prototyyppejä. Zompetti ei paljasta tarkemmin, mitä kautta hän prototyyppinsä hankkii, mutta kertoo hankkineensa nämä nimenomaiset laitteet tarkemmin määrittelemättömästä elektroniikan kierrätyskeskuksesta. Älykellon prototyypeissä on nähtävillä muun muassa variantti ”Death Star”-logosta, mikä on ollut aiemminkin esillä yhtiön prototyyppilaitteissa.

Zompettin mukaan kaikki prototyypit ovat rikkinäisiä, mutta niiden oleellisimmat komponentit ovat kuitenkin edelleen ehjiä. Hänen tarkoituksenaan onkin korjata mitä korjattavissa on ja myydä korjatut prototyypit hyvään hintaan eteenpäin. Todennäköisesti mies tulee kuitenkin pitämään myös itsellään vähintään yhden kappaleen keräilyharrastuksensa vuoksi.

Lähde: Vice Motherboard