Unreal Engine 5 on vakuuttanut jopa omiin pelimoottoreihinsa aiemmin luottaneet CD Projekt REDin ja CrystalDynamicsin hyppäämään Epicin kelkkaan.

Epic Games on julkaissut pitkän odotuksen jälkeen Unreal Engine 5 -pelimoottorin virallisesti. Kenties nykypäivän suosituimman pelimoottorin viides inkarnaatio on ollut Early Access -versiona saatavilla viime vuoden toukokuun lopulta lähtien.

Unreal Engine lienee tuttu nimi jokaiselle peleistä kiinnostuneille. Epic Gamesin pelimoottorin juuret juontavat 90-luvulle asti ja sen ensimmäinen versio saatiin yleisön ihmeteltäväksi Unreal-pelin mukana vuonna 1998. Siinä missä nykyinen pelimoottori on satojen työntekijöiden ja usean yrityksen yhteispanoksen tulos, kehitti Sweeney jopa 90 % alkuperäisestä Unreal Enginestä itse.

Unreal Engine 5:ttä on pidetty ennakkoon kenties merkittävimpänä pelimoottorin versiona tähän asti. Hyvänä esimerkkinä pelimoottorin vakuuttavuudesta omiin pelimoottoreihinsa aiemmin luottaneet CD Projekt RED ja Cystal Dynamics ovat ilmoittaneet siirtyvänsä omilla tahoillaan käyttämään Unreal Engine 5:ttä tulevissa Witcher- ja Tomb Raider -peleissä.

Unreal Engine 5:n luultavasti merkittävimmät uudistukset ovat Lumen-valaistusmoottori ja Nanite-geometriamoottori. Lumen tukee mun muassa reaaliaikaista Global Illumination -valaistusta ja heijastuksia tehokkaalla ohjelmistopohjaisella säteenseurannalla, mutta tukee nykyversioissa myös säteenseurannan kiihdytystä. Nanite puolestaan virtualisoi geometriapuolen ja mahdollistaa jopa miljoonista polygoneista rakentuvien mallien renderöinnin reaaliajassa. Nanite renderöi mallit sisäisesti vaihtelevan kokoisina (mikro)polygoneina, jotka mahdollistavat skaalautumisen aina pikselitason yksityiskohtiin asti ja se on suunniteltu säilyttämään malleissa ihmisnäölle oleelliset yksityiskohdat myös etäisyyden kasvaessa.

Muita uusia ominaisuuksia Unreal Engine 5:ssä ovat esimerkiksi uusi virtuaalinen varjokarttateknologia (Virtual Shadow Maps), joka mahdollistaa dynaamisten varjojen renderöinnin reaaliajassa entistä uskottavammin tuloksin. Teknologia skaalautuu myös suuriin maailmoihin, mikä on ollut aiempien vastaavien toteutusten kompastuskiviä. AMD:n kanssa kehitetty Temporal Super Resolution on puolestaan uuden sukupolven temporaalinen skaalain ja reunojenpehmennys yhdessä paketissa.

Voit tutustua pelimoottorin uudistuksiin tarkemmin sen verkkosivuilla kattavien dokumenttien ja videoiden kautta. Sivuilta on ladattavissa lisäksi Matrix Awakens -demosta tuttu City Sample- ja Lyra Starter Game -esimerkkiprojektit. Unreal Engine 5 on käytettävissä ilmaiseksi kaikenlaisissa projekteissa ja se muuttuu maksulliseksi vasta, mikäli projektin tulot ylittävät miljoona dollaria.

Lähde: Unreal Engine

This site uses XenWord.
;