Kevyemmän Androidin uusin päivitys tuo mukanaan parannuksia käyttöliittymän nopeuteen, akunkestoon ja yksityisyyden suojaan.

Normaali Android 12 julkaistiin virallisesti jo lokakuussa, mutta edullisempiin hintaluokkiin suunnattu kevyempi Android Go -versio jäi vielä tuolloin päivittymättä. Nyt Google on esitellyt virallisesti myös Android 12 (Go edition) -version mukanaan tuomia uudistuksia.

Android 12 (Go edition) on suunnattu edullisempiin puhelimiin, joiden ominaisuudet eivät täytä täyden Androidin vaatimuksia. Uutuuskäyttöjärjestelmäversion myötä Google kertoo parantaneensa yleisesti käyttöjärjestelmänsä nopeutta, älykkyyttä ja yksityisyyden suojaa.

Uuden päivityksen myötä kevyempi Android on parantanut sovellusten käynnistysnopeutta jopa 30 prosenttia. Lisätystä nopeudesta huolimatta myös akunkeston pitäisi parantua, sillä Android 12 (Go edition) osaa automaattisesti säästää akkua asettamalla käyttämättömiä sovelluksia lepotilaan. Käyttöjärjestelmän älykkyyttä on kehitetty lisäämällä moniajovalikkoon mahdollisuus kuunnella ja kääntää kaikki ruudulla näkyvä sisältöä haluamalleen kielelle.

Edullisempien puhelinten yhteydessä Google on panostanut myös datankäytön säästöön ja Android 12 (Go edition) kykenee jakamaan puhelimeen asennetut sovellukset suoraan lähellä oleville puhelimille ilman tarvetta internetistä ladattavalle sisällölle. Jakamisesta puheen ollen, myös itse laitteiden jakamisesta on tehty helpompaa ja Android 12 (Go edition) tuo mukanaan mahdollisuuden vaihtaa käyttäjää suoraan lukitusruudulta erilliseen vieras-käyttäjään.

Yksityisyydensuojan osalta uusi päivitys tuo mukanaan läpinäkyvyyttä ja hallintaa uuden yksityisyyden hallintapaneelin (Privacy Dashboard) avulla. Hallintapaneeli näyttää, mitkä sovellukset ovat käyttäneet yksityistietoja tai ominaisuuksia ja antaa mahdollisuuden myös evätä nuo oikeudet tarvittaessa. Lisäksi oikeaan ylälaitaan ilmestyy normaalista Android 12:sta tuttu ilmoitus, mikäli jokin sovellus käyttää puhelimen mikrofonia tai kameraa.

Android 12 (Go edition) -päivitys ja uudet sitä käyttävät laitteet saapuvat markkinoille vuoden 2022 aikana.

Lähde: Google

This site uses XenWord.
;