Ensimmäinen käyttäjille suunnattu Android Beta -versio on luvassa toukokuussa.

Google on julkaissut ensimmäisen Developer Preview -version Android 11 -mobiilikäyttöjärjestelmästään. Kyseessä on sovelluskehittäjille tarkoitettu versio ensi syksynä (Q3) julkaistavasta seuraavasta Android-versiosta. Versio on erittäin aikainen, eikä se Googlen mukaan sovi päivittäiseen käyttöön eikä kuluttajille. Harrastajille ja muille uudesta käyttöjärjestelmäversiosta kiinnostuneille on aukeamassa Android Beta -ohjelma toukokuussa. Sitä ennen on luvassa vielä kaksi Developer Preview -versiota maalis- ja huhtikuussa.

Android 11 tuo tuttuun tapaan mukanaan niin rajapintoihin, tietoturvaan kuin käyttöliittymän toiminnallisuuksiinkin liittyviä uudistuksia, joista ensimmäisessä kehittäjäversiossa monet löytyvät vasta pinnan alta. Sovelluskehittäjille on tarjolla uusia taittuville laitteille ja 5G:lle suunnattuja ominaisuuksia, sekä mediaan, kameraan ja koneoppimiseen liittyviä toiminnallisuuksia. Yksityisyysasetukset laajenevat entisestään ja käyttäjä voi esimerkiksi valita sovelluksille vain yhden käyttökerran luvan esimerkiksi paikkatietojen, mikrofonin tai kameran käyttöön. Google Play -järjestelmän yksittäin päivitettävissä olevien moduulien määrää on kasvatettu 10:stä 22:een. Android 11:tä kehitettäessä Google on myös pyrkinyt minimoimaan uuden käyttöjärjestelmäversion vaikutukset sovellusyhteensopivuuteen.

Keskustelujen hallintaan on luvassa uusia ilmoitusominaisuuksia, kuten oma keskusteluosio ilmoitusvalikkoon sekä muiden sovellusten päälle avautuva kelluva Bubbles-näkymä. Android 11:n tuleviin versioihin on luvassa mm. jakovalikkoon kiinnitettävät neljä vakiosovellusta, ajastettava tumma tila, näytön videokaappaukset sekä selaamista tukevat kuvankaappaukset.

Android 11 Developer Preview on saatavilla Google Pixel 4-, 4XL-, Pixel 3a-, 3a XL-, Pixel 3-, 3 XL- sekä Pixel 2- ja 2 XL -puhelimille, joista yksikään ei ole valitettavasti ollut virallisesti saatavilla Suomen markkinoilla. Päivitystiedosto on ladatattava ja asennettava puhelimeen manuaalisesti ja puhelimelle on tehtävä päivityksen yhteydessä täysi resetointi.

Lähde: Android Developers, Android Developers Blog

This site uses XenWord.
;