Google päivittää myös edullisille laitteille suunnatun Android Go Edition -käyttöjärjestelmänsä uusimpaan versioon.

Google on esitellyt blogissaan edullisiin älypuhelimiin suunnatun Android Go -käyttöjärjestelmänsä uuden Pie-pohjaisen version. Uuden version uudistukset keskittyvät tallennustilan käyttöön, suorituskykyyn, datanhallintaan sekä tietoturvaan.

Android 9 Pie Go Editionin myötä Google on onnistunut kutistamaan käyttöjärjestelmätiedostojen määrää entisestään, jonka myötä ne vievät 500 Mt vähemmän tilaa laitteen muistista. Boottausajan kerrotaan parantuneen päivityksen myötä. Tietoturvaa parantavat Google Play Protect, Find My Device -ominaisuus sekä Verified Boot -tuki.

Google kertoo uudistaneensa merkittävästi useita perussovellustensa Go-versioita ja tehneensä niistä 50 % pienempiä. Esimerkiksi YouTube Go tarjoaa nyt mahdollisuuden videoiden katselemiseen alhaisemmalla datankäytöllä sekä sisällön lataamisen katseltavaksi offline-tilassa. Maps Go mahdollistaa nyt opastetun navigoinnin jalan, autolla sekä joukkoliikenteellä. Puhelinsovellus sisältää nyt soittajan- ja telemarkkinoinnin tunnistuksen.

Googlen mukaan ensimmäiset Pie Go Editionia käyttävät puhelimet tulevat markkinoille syksyn aikana. Google kertoo lisäksi tiedotteessaan, että yli 100 valmistajaa suunnittelee julkaisevansa Android Go -puhelimia vuoden loppuun mennessä.

Lähde: Google Blog

This site uses XenWord.
;