Imaginationin PowerVR-grafiikkaohjaimia käytetään laajalti eri mobiilipiireissä, mutta sen suurin asiakas Apple aikoo lopettaa yhtiön grafiikkaohjainten käytön lähitulevaisuudessa.

Imagination Technologies on kenties parhaiten tunnettu PowerVR-grafiikkaohjaimistaan. Yhtiö on kuitenkin tehnyt uraa myös MIPS-prosessoriarkkitehtuurin kehittämisessä sekä Ensigma-kommunikaatio- ja verkkoteknologioihin.

Uutisoimme viime kuun alussa Imaginationin lehdistötiedotteesta, jonka mukaan Apple, yhtiön suurin grafiikkaohjainasiakas, olisi lopettamassa PowerVR-teknologioiden käytön omissa järjestelmäpiireissään. Applen aikomukset jättivät ilmoille useita kysymyksiä, kuten voisiko Imagination jatkaa edelleen olemassaoloaan merkittävänä grafiikkaohjainsuunnittelijana ilman suurinta asiakastaan.

Imaginationin johdossa uskotaan, että yhtiön tulevaisuus on edelleen grafiikkaohjaimissa riippumatta Applen tulevaisuuden suunnitelmista. Vaikka Imagination on tuoreen lehdistötiedotteensa mukaan panostanut edelleen MIPS- ja Ensigma-osastoihinsa, se on päättänyt etsiä niille uudet omistajat ja keskittyä jatkossa entistä enemmän PowerVR-jaostoonsa.

Applen suhteen yhtiö on aloittanut uuden riitatilanteen selvitysprosessin, koska aiemmat keskustelut yhtiöiden tulevaisuudesta ovat johtaneet umpikujiin. Imagination toivoo nyt aloitettavan järjestelmällisemmän, lisensointisopimuksen mukaisen riitatilanteen selvitysprosessin johtavan jonkinlaisen sovun syntyyn.

This site uses XenWord.
;