Grafiikkapuolella AMD:lla on vähemmän bugeja, mutta Intelin mukaan liki puolet sen GPU-haavoittuvuuksista johtuu Kaby Lake-G:n Radeon RX Vega M -näytönohjaimista eli AMD:n piiristä.

Intel on julkaissut vuoden 2021 tuoteturvallisuusraportin, josta Tom’s Hardware on löytänyt mielenkiintoisia yksityiskohtia. Suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti haavoittuvuusvertailuun yhtiön itsensä ja AMD:n välillä.

Intelin tuoteturvallisuusraportin mukaan sen prosessoreissa ja näytönohjaimissa on vähemmän bugeja, kuin AMD:n. Yhtiön laskujen mukaan sen prosessoreihin osui viime vuonna yhteensä 16 haavoittuvuutta, joista kymmenen se löysi itse ja kuusi paljastui ulkopuolisille suunnatun bugien metsästysohjelman puitteissa. AMD:n prosessoreihin osui Intelin mukaan puolestaan 31 haavoittuvuutta, jotka olisivat kaikki ulkopuolisten löytämiä.

GPU-puolella luvut näyttävät kääntyvän radikaalisti ylösalaisin, sillä Intel laskee sen näytönohjaimiin osuneen 51 haavoittuvuutta, kun AMD:n näytönohjaimiin osui vain 27 kertaa. Yhtiön mukaan sen näytönohjainbugeista 23 johtuisi kuitenkin yksinomaan AMD:n RX Vega M -grafiikkapiireistä Kaby Lake-G -prosessoreissa, jolloin todellisuudessa yhtiön omien näytönohjainten luku jäisi 28:aan eli liki tasoihin. Intelin luvuista 36 on ulkopuolisten ja 15 sen itsensä löytämiä haavoittuvuuksia, kun AMD:n ovat jälleen raportin mukaan yksinomaan ulkopuolisten löytämiä.

Asiasta lähemmin kiinnostuneille suosittelemme lämpimästi Tom’s Hardwaren artikkelia, jossa pureudutaan haavoittuvuuksiin yksityiskohtaisemmin.

Lähde: Intel, Tom’s Hardware

This site uses XenWord.
;