Intelin Xe-arkkitehtuuri tulee kattamaan kolmen mikroarkkitehtuurin kautta kaiken integroiduista grafiikkaohjaimista eksaluokan supertietokoneisiin.

Intel julkaisi viime kuussa kiusoittelevan kutsun virtuaalitapahtumaan, jossa julkaistaisiin jotain suurta. Nyt yhtiön tapahtumakalenteriin on päivitetty varmistus, että kyse on nimenomaan Tiger Laken julkaisusta, mutta sitä ennen luvassa on myös esitys Intelin pääarkkitehdilta Raja Kodurilta.

Intel tulee pitämään ensi viikolla 13.8. virtuaalitapahtuman, jossa yhtiön pääarkkitehti Raja Koduri tulee kertomaan tarkempia kuulumisia toistaiseksi vielä määrittelemättömistä aiheista. Käytännössä pidetään kuitenkin varmana, että tapahtumassa tullaan käsittelemään Intelin odotettua Xe-arkkitehtuuria, josta tiedetään vielä yllättävän vähän huomioiden sen kovaa vauhtia lähenevän julkaisun.

Xe-arkkitehtuurista on olemassa kolme eri varianttia, Xe-LP, Xe-HP ja Xe-HPC. Joukon viimeinen on käytössä supertietokoneisiin suunnatuissa Ponte Vecchio -laskentapiireissä, jonka Intel esitteli päällisin puolin viime vuoden loppupuolella yhdessä Project Aurora -supertietokonenoodien kanssa. Project Aurora -noodeja käytetään Yhdysvaltain energiahallinnon (Department of Energy, DOE) ensimmäisessä eksaluokan supertietokoneessa.

Xe-LP on arkkitehtuurin pienin variantti ja se tulee olemaan käytössä integroidun grafiikkaohjaimen roolissa muun muassa tulevissa Tiger Lake -prosessoreissa. Lisäksi Xe-LP-mikroarkkitehtuuriin perustuvaa grafiikkapiiriä on käytetty Intelin DG1-näytönohjaimissa, joita on lähetetty kehittäjille helpottamaan optimointia koko Xe-arkkitehtuurilla. Xe-LP-grafiikkaohjaimissa on käytössä enimmillään 96 Execution Unit -yksikköä.

Xe-HP on erillisnäytönohjaimiin tarkoitettu mikroarkkitehtuuri, jonka on tarkoitus skaalata edullisesta päästä aina teholaskentaan saakka. Siitä tiedetään toistaiseksi vielä vähemmän, kuin Xe-LP:stä tai Xe-HPC:stä, mutta vuotojen mukaan Xe-HP:stä tultaisiin julkaisemaan yhden, kahden ja neljän GPU:n versiot. Vuotoja tukee Kodurin aiemmin twiittaamat kuvat, joissa näkyy kolme eri piiriä, jotka kokojensa puolesta viittaisivat nimenomaan yhden, kahden ja neljän GPU:n paketteihin.

2. syyskuuta pidettävä tapahtuma on varmistunut nyt virallisesti Tiger Lake -prosessoreiden julkaisutapahtumaksi. Tiger Lake -prosessorit valmistetaan parannetulla 10 nanometrin valmistusprosessilla ja ne tulevat saataville vain kannettaviin.

Tiger Lake -prosessoreissa on käytössä enimmillään neljä Willow Cove -ydintä sekä 96 EU -yksikön Xe-LP-grafiikkaohjain. Niiden TDP tulee tämän hetkisten tietojen mukaan olemaan variantista riippuen 9 – 28 wattia, mikä kattaisi sekä Intelin U- että Y-sarjat. Intel on aiemmin esitellyt puolivirallisesti ultrabook-luokan Tiger Lake -kannettavaa, joka kykeni pyörittämään Battlefield V -peliä noin 30 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella 1080p-resoluutiolla High-asetuksin. Huhuissa on mainittu myös järeämpi Tiger Lake-H -variantti, joka saattaisi löytää tiensä kannettavien lisäksi NUC-tietokoneisiin, mutta tätä ei ole vielä kyetty varmistamaan.

Lähde: Intel (1), (2), AnandTech

This site uses XenWord.
;