Intelin uudet Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuvat 10. sukupolven Core-prosessorit saapuvat kannettaviin joulusesongin myynteihin.

Intel julkisti Ice Lake -arkkitehtuuriin perustuvat, kannettaviin suunnatut 10 nanometrin prosessorit alun perin Computex-messuilla. Tuolloin yksityiskohdat prosessoreiden malleista jäivät kuitenkin laihoiksi. Nyt yhtiö on julkaissut 10. sukupolven Core-mallistonsa virallisesti ja se sisältää viisi Y-sarjan mallia ja kuusi U-sarjan mallia.

10. sukupolven Core-prosessorit on jaoteltu tuttuun tapaan i3-, i5- ja i7-sarjoihin. Muilta osin nimeäminen on kuitenkin uutta. Ainakin mobiiliprosessoreiden kohdalla kaksi ensimmäistä sarjan jälkeistä numeroa viittaavat sukupolveen, sen jälkeiset kaksi mallin sijoittumiseen sukupolven sisällä ja lopussa oleva Gx määrittelee grafiikkaohjaimen suorituskyvyn. Esimerkiksi i3-1000G1 on pahnan pohjimmainen, jossa 10 kertoo sukupolven, 00 mallin sijoittumisen sukupolven sisällä ja G1 grafiikkaohjaimen olevan keveintä mallia. Listasimme alla olevaan taulukkoon uusien prosessoreiden oleellisimmat tiedot.

Ice Lake -arkkitehtuurin prosessoriytimet perustuvat aiemmin esiteltyyn Sunny Cove -arkkitehtuuriin ja grafiikkaohjain Gen11-arkkitehtuuriin. Prosessoriytimille luvataan Intelin toimesta keskimäärin 18 % parempi IPC (Instructions per Clock) kuin Skylake-ytimille, mutta laskukaavassa on mukana ilmeisesti Ice Laken uusia käskylaajennoksia hyödyntäviä lukuja. Iris Plus G7 -grafiikkaohjaimet ovat Intelin ensimmäiset GT2-tason grafiikkaohjaimet, joilla rikotaan 1 teraFLOPSin rajapyykki teoreettisessa laskentatehossa.

Ice Lake -prosessoreissa on mukana kuluttajamalleille uusia ominaisuuksia, kuten tuki Deep Learning Boost -käskylaajennoksille (AVX-512 VNNI- ja bfloat16-tuki) sekä korjauksia Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksiin. Lisäksi prosessoreissa on Intelin GNA- eli Gaussian & Neural Accelerator -kiihdytin, joka mahdollistaa esimerkiksi äänien prosessoinnin pienellä tehonkulutuksella.

Uusiin prosessoreihin perustuvat kannettavat tietokoneet saapuvat Intelin mukaan markkinoille joulukaudeksi.

Lähde: Intel

This site uses XenWord.
;