Alun perin Intel aikoi julkaista 10 nanometrin prosessin ja siihen perustuvat tuotteet jo vuonna 2016, mutta viivästykset toisensa perään ovat siirtäneet odotukset kauppoihin saapuvista tuotteista ensi vuoden joulumyynteihin.

AMD:n ohella myös Intel on pitänyt tuoreimmat osavuosikatsauksensa kuluvalla viikolla. Huolimatta positiivisesta tuloksesta, saatiin katsauksen konferenssipuhelussa kuulla jälleen ikäviä uutisia ongelmissa rypevästä 10 nanometrin valmistusprosessista.

Intelin väliaikaisen toimitusjohtajan Robert Holmes Swanin mukaan yhtiöllä on loistava 14 nanometrin valmistusprosessiin perustuva tuotekirjo ensi vuodelle ja 10 nanometrin tuotteita yhtiö odottaa kauppojen hyllyille vasta vuoden loppupuolella. Palvelinpuolelle 10 nm:n prosessi saapuu kuluttajatuotteiden jälkeen.

Kyseessä on ilmeisesti jälleen uusi viivästyminen, sillä edellisellä kertaa Intel kertoi 10 nanometrin massatuotannon siirtyvän tämän vuoden lopulta ensi vuoden puolelle, antaen kuvan alkuvuonna alkavasta tuotannosta. Alun perin Intelin 10 nm:n prosessoreiden piti saapua markkinoille jo vuonna 2016. Teknisesti Intel on jo julkaissut markkinoille ensimmäiset 10 nm:n prosessorinsa, mutta ne eivät ole varsinaisessa massatuotannossa ja niiden grafiikkaohjain on jouduttu poistamaan käytöstä ongelmien vuoksi.

10 nanometrin prosessin jälkeen Intelin ohjelmassa on 7 nanometrin prosessi. Yhtiön Technology, Systems Architecture and Client Groupin johtaja ja pääinsinööri Venkata Renduchintala kertoi yhtiön kehittävän 7 nanometrin prosessia tasapainoisemmin kuin 10 nanometriä, panostaen yhtä lailla prosessin transistoritiheyteen, suorituskykyyn ja tehonkulutukseen kuin koko prosessin aikataulun ennustettavuuteen.

Lähde: Seeking Alpha

This site uses XenWord.
;