Intelin Arc-näytönohjainten matka markkinoille on ollut täynnä kuoppia, mutta nyt maali alkaa vihdoin häämöttää edessä. A380 on jo myynnissä joillain markkinoilla ja viimeisimpien huhujen mukaan myös järeämpien mallien julkaisu alkaa olemaan vihdoin käsillä, mahdollisesti jo ensi viikolla ainakin arvosteluiden osalta.

Ensimmäinen viite lähestyvästä julkaisusta saatiin viime viikon lopulla, kun Evan Stenger twiittasi Arc Scavenger Hunt -kisan voittajien saaneen vihdoin Inteliltä viestin näytönohjainten toimitusosoitteiden varmistamiseksi ennen toimituksia. Kisan palkintoina oli sekä Arc A770 -huippumalleja että pykälää hitaampia Arc A750 -malleja, joiden kylkiäisiksi on saa Arc-tilpehööriä sekä Xbox Game Pass -peliaikaa.

VideoCardz puolestaan uutisoi omiin lähteisiinsä perustaen, että Arc A770 -näytönohjainten unboksausvideot saisi julkaista vielä kuluvan kuun puolella 30. syyskuuta ja varsinaiset arvostelut saisi julkaista 5. lokakuuta. Sivusto kuitenkin muistuttaa, ettei sillä ole varmuutta ovatko päivämäärät lopullisia vai eivät.

Intel pitää tänään ja huomenna Innovation-tapahtuman, jonka pääkeynote-esityksen pitää yhtiön toimitusjohtaja Pat Gelsinger. Gelsingerin keynote-esitys alkaa seitsemältä illalla Suomen aikaa ja sen sisältö tullee paljastamaan, voivatko päivämäärät pitää paikkansa vai eivät. Keynote-esitys lähetetään livenä myös netissä.

Lähteet: Tom’s Hardware, VideoCardz