13. sukupolven Core -prosessorit tulevat saamaan kaverikseen uudet 700-sarjan piirisarjat, mutta toimivat myös nykyisillä 600-sarjan emolevyillä.

Intel tulee julkaisemaan uudet 13. sukupolven Raptor Lake -koodinimelliset prosessorit tulevan syksyn aikana. Uudet prosessorit sopivat nykyisiin 600-sarjan emolevyihin, mutta tarjolle on tulossa myös uudet 700-sarjan emolevyt.

Raptor Lake -alustan tarkemmat tiedot ja markkinointivaltit nykyisiin 12. sukupolven Core-prosessoreihin nähden ovat vuotaneet julki. Tiedot levisivät Intelin Kiinassa pitämästä 1H 22 NAS Worskhop -tapahtumasta, jossa käytiin läpi mm. tulevaa 13. sukupolven alustaa.

Intelin dian mukaan 13. sukupolvi ei tuo mukanaan varsinaisesti juurikaan uutta, vaan parantaa vain nykyisiä ominaisuuksia. Prosessoreissa on parhaimmillaan aiempaa enemmän ytimiä, huippumallin tapauksessa tarkemmin 8 P-ydintä ja 16 E-ydintä, kun nykyinen maksimi on ollut kahdeksan kumpiakin. Prosessoriydinten tukena on myös aiempaa enemmän L2- ja L3-välimuisteja ja niiden rinnalla toimivaa muistiohjainta on parannettu tukemaan parhaimmillaan DDR5-5600-nopeutta ilman ylikellotusta. Lisäksi yhtiö kehaisee tuttuun tapaan parantaneensa jälleen sekä prosessoriydinten että muistien ylikellotusta.

Prosessorin PCI Express -tarjonta pysyy ennallaan 16 PCIe 5.0 -linjassa ja 4 PCIe 4.0 -linjassa, ynnä luonnollisesti piirisarjalle menevät kahdeksan linjaa DMI 4.0:aa, jotka vastaavat PCIe 4.0:aa. Piirisarjan puolella on sen sijaan saatu lisää PCIe 4.0 -linjoja, mutta niiden tarkempaa määrää ei kerrota. 600-sarjan piirisarjoissa 4.0-linjoja oli parhaimmillaan 12. Yhtiö nostaa erikseen esille myös tuen sen Maple Ridge Thunderbolt 4 -ohjaimelle, joka tukee myös USB4:ää.

Lähde: TechPowerUp, Baidu

This site uses XenWord.
;