Intelin uudeksi toimitusjohtajaksi nouseva Gelsinger kuvailee valintaa paluuna kotiin, sillä hän ehti toimia yhtiön riveissä 30 vuotta ennen siirtymistään yrityksen ulkopuolelle vuonna 2009.

Intel on ilmoittanut enemmän tai vähemmän odotetusti vaihtavansa toimitusjohtajaansa. Nykyinen toimitusjohtaja Bob Swan ehti toimia virassaan reilut kaksi vuotta.

Aiemmin Intelin talousjohtajana toiminut Swan aloitti toimitusjohtajan virassa kesäkuussa 2018, korvaten kohussa ryvettyneen Brian Krzanichin. Alun perin hänen piti toimia tehtävässä vain väliaikaisesti, mutta pesti vakinaistettiin tammikuussa 2019.

Intel on paininut viime vuosina jatkuvien ongelmien parissa etenkin valmistusprosessien kehityksen ja kilpailun voimistumisen suhteen. Ongelmat ovat johtaneet muun muassa miljardin dollarin siivun Intelistä omistavan Third Pointin yhteydenottoon, jossa vaadittiin yhtiötä tutkimaan mahdollisuutta irrottaa piirituotanto erilliseksi yritykseksi. Ensimmäiset kunnon viitteet uuden toimitusjohtajan etsinnästä saatiin viime joulukuussa, kun Susquehanna International Group eli SIG kertoi sijoittajille ja analyytikoille suunnatussa konferenssipuhelussa Intelin etsivän uutta toimitusjohtajaa. Nyt väitteelle saatiin varmistus Intelin kertoessa vaihdosta virallisesti.

Intelin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu talon ulkopuolelta saapuva Patrick ”Pat” Gelsinger. Gelsinger on toiminut vuodesta 2012 lähtien VMWaren toimitusjohtajana, mutta hänellä on takanaan myös pitkä historia Intelin leivissä. Gelsinger aloitti uransa Intelillä vasta Lincolnin teknisestä instituutista valmistuneena vuonna 1979 ja hän toimi yhtiön varajohtajana ja Digital Enterprise Groupin johtajana aina vuoteen 2009 asti. Hänestä tuli myös Intelin ensimmäinen CTO eli Chief Technology Offier, teknologiajohtaja, vuonna 2000. Lähdettyään Intelillä hän toimi ensin kolme vuotta EMC:n (nyk. Dell EMC) toiminnanjohtajana, josta hän siirtyi nyt päättyvään VMWaren toimitusjohtajan pestiin.

Intelin ilmoituksen johdosta yhtiön osakekurssi nousi CNBC:n mukaan keskiviikkona 7 %, samaan aikaan kun VMWaren laski niin ikään 7 %. Third Pointin Daniel Loeb kommentoi asiaa tuoreeltaan twitterissä, kehuen Swania, joka teki hänen mukaansa palveluksen kaikille osakkeenomistajille siirtymällä sivuun Gelsingerin tieltä. Swanin valintaa on kritisoitu aiemmin muun muassa hänen taloustaustansa vuoksi, kun moni olisi toivonut teknologiataustaista toimitusjohtajaa. Uusi toimitusjohtaja Gelsinger kertoi Intelin työntekijöille lähettämässään viestissä historiastaan yhtiössä ja kuinka innoissaan hän on palatessaan niin sanotusti kotiin. Hän kiitti viestissään myös väistyvää toimitusjohtaja Swania ja lupasi kertoa omista visioistaan Intelin tulevaisuudelle lähiaikoina.

Toimitusjohtajan vaihdos tapahtuu virallisesti 15. helmikuuta.

Lähteet: Intel (1), (2), CNBC

This site uses XenWord.
;